"Vaikka meillä on mielipidevapaus, kommenteissa pitäisi olla jotain järkevää asiaan liittyvää. Aamun kolme ensimmäistä kommenttia ovat vähintäänkin typeriä, eivätkä kirjoittajat ole kyllä ymmärtäneet, mistä uutisessa on kysymys. Pahansuopaisuus näyttää olevan kaikille kolmelle yhteinen nimittäjä. Perusteeton rikoksista vihjailu on asia, johon Ylen kontrollin pitäisi puuttua!"
Tuonlainen yleisöpalaute tuli YLE.fi -uutiseen jossa kerrottiin valtion ostavan Taivalvaaran kaivokselle johtavan junaradanpätkän.
Että minua taas nauratti.
Keksikääpä lisää huvittavia, sensuroitavia puheenaiheita kansamme valppaille valvojille.
H.
Tuonlainen yleisöpalaute tuli YLE.fi -uutiseen jossa kerrottiin valtion ostavan Taivalvaaran kaivokselle johtavan junaradanpätkän.
Että minua taas nauratti.
Keksikääpä lisää huvittavia, sensuroitavia puheenaiheita kansamme valppaille valvojille.
H.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minua lähinnä huvittaa miten ihmeessä valtio sitä rataa myöten saa junat kulkemaan?! Kun VR ei pysty muuallakaan saamaan junia kulkemaan. Tänäänkin oli taas yksi N juna peruttu. Eikä vielä ole edes puista varissut lehtiä kiskoille. Pitäisiköhän valtiovallan säätää laki, että puut kaadetaan radan läheisyydestä, ettei lehdet varise radalle. Toinen laki voisi olla se, sitä tosin on vaikea valvoa, että kielletään lunta satamasta 10 metriä lähemmäs kiskoja! No tämähän on nyt vähän v..ttuilua, alkaa olla tuo junaliikenne kuin kehitysmaissa, junat kulkee milloin sattuu, jos kulkee ollenkaan.
Osa liikenteen takkuamisesta on konduktöörien vähäinen koulutus ,määrällisesti siis. Aloituspaikkoja on saatava lisää.
"juna jo lähti laiturin jätti, humppappaa laiturin jätti "
"32100 Kuopioo"
VR:n johto vihapuhuu konduktöörejä vastaan, aamuisin vessassa, heistä siellä näyttää että arvotavara putoaa kuin kankkukankaivoon.
Siksi on junissa kuiva Juustosämpylä, suunniteltu vanhoille eläkeläisille, he eivät niiden muovikuplaa saa auki.
Ja niin on voitu luoda juniin toimimaton vessa.
Konduktöörivaunuun ollaan suunnittelemassa vesiliikenteen mukaista ovea, jota ei saa auki Poliisikaan, näin voidaan salata se tosiseikka että siellä ei ole ketään, koska koulutettu konduktööri tulee niin kalliiksi ja laki vaatii auttavan Suomenkielen taidon, se kuulema vielä menisi mutta kun on Ruotsikin...
Ja Meillä kun ovat, toistaiseksi, enemmistönä Suomalaiset.
Minä haluan vihapuhua VR:n johtoa vastaan, Suomivihamielisiä kun ovat :)
H.
Tuo otsikko on hyvä!
Lausumalla yhdyssanan jokainen osio vahvalla painotuksella, se on kuin junan kulkua. Riippuu nopeudesta, minkä junan :D. ... tai ehkä se onkin niitä vanhoja höyryjunan ääniä :D.
Arvoisa herra huuhaa:
juna käsitelty
ratakin käsitelty
viha jo kauan sitten
ja puheita pitää tiedustella huuhaalta, jos vaikka olisi uusi aihe. Ei täällä ole kaikki olleet aikojen alusta, kuten yx mitätön.
Olen uusi chattailija ja uutistakaan en ole kuullut, mutta parempi se on kun suomalainen ostaa vaikka maan (eikä venäjää puhuva), joka olis vaikka ja varsinkin kaivosaluetta. Että sellaista
Livettaiteilija
Sinähän se nopea oletkin, kun profiili on keritty poistamaan vaikka "uusi" olet.
Ja tää ei olekaan chatti vaan keskustelupalsta :))
*