Miehet jotka sotivat ja puolustivat tätä isiemme maata ovat saaneet kunnian jonka he ovat ansainneet,lottien mainekin palautettiin.Kotirintamalapset joutuivat tekemään töitä,joita tuskin kansainvälinen lastensuojelujärjestö nykyaikaan suopeinsilmin katsoisi.
Suomenhevonenkin on saanut kaiketi patsaan,olisiko nyt kotirintamalapsen vuoro saada edes kunniamaininnan tekemistään töistä isänmaan hyväksi.
Maaseudulla lasten työpanos oli todella huomioonotettava,kuin myös omani
Sotaajanlapsen selviytymistarina
37
389
Vastaukset
- vm-37
Sota-ajan lapsista suurin osa jäi ilman koulunkäynti mahdollisuuksia. Suurilapsisissa, varattomissa perheissä tähän ei ollut tarpeeksi rahaa.
Pahinta kuitenkin oli tietämättömyydestä johtuva lasten psyykkisten oireiden vähättely: kyllä maailmanranta sitten aikanaan opettaa, ajateltiin.
Tavallaan he tukivat maailmalle lähtenyttä jälkikasvuaan. Ainakin nämä oppivat ottamaan mitä tahansa siedettävää työtä vastaan, kouluttamattomia kun yleisesti olivat.- vm-38
Näinhän se meni,vain rikkaat kouluttivat jälkikasvunsa.Oli kyläkoulut pullollaan oppilaita sodanjälkeen,nyt kaikki lakkautetaan ja taxilla kyyditään kymminien kilometrien päähän,maailma muuttuu,muuttuko ehkä parempaan suuntaan? Marjatkin poimii metsistä thaimaalaiset,kun nykynuoriso tuskin marjoja edes tunteekaan,sienistä puhumattakaan
- Kyllä tärkätä asiaa
puhut!
Täysin huomioon ottamatta ovat jääneet ne pienet paimentytöt ja -pojat, jotka silloin pelko puserossa keskenään niitä lehmälaumoja kuljettivat!
Tulokset työstä luovutettiin Kansanhuoltoon koko kansan ruokkimiseksi.
Äidin suru ja murhe isoista pojistaan rintamalla siirtyi myös lapsiin. Äiti raatoi aamusta iltaan, joskus illasta aamuunkin.
Raskasta aikaa silloin varhaislapsuudessamme elimme.
Leikki jäi vähemmälle, sillä siihen ei ollut aikaa kuin iltamyöhällä rättiväsyneenä.
Meille ei ole kiitoksen sanaakaan kuulunut.
1- görgyj
Minua on taas ihmetyttäyt suomalaisen maisen aliarvostus. Sota-aikana tekivät sekä miesten, että naisten työt. Ukkojaan joutuivast potkimaan perseelle, että yleensä jotakin tekivät. Ukot olivat asemasodan aikana oppineet elämään päivän kerrallaa. Tekivät kiljua, ja ryyppäsivät. Kyllä sodan jälkeinen jälleenrakennus oli naisten ansiota. Kumma, ettei siitä kirjoiteta sen enempää.
- yksi monista
görgyj kirjoitti:
Minua on taas ihmetyttäyt suomalaisen maisen aliarvostus. Sota-aikana tekivät sekä miesten, että naisten työt. Ukkojaan joutuivast potkimaan perseelle, että yleensä jotakin tekivät. Ukot olivat asemasodan aikana oppineet elämään päivän kerrallaa. Tekivät kiljua, ja ryyppäsivät. Kyllä sodan jälkeinen jälleenrakennus oli naisten ansiota. Kumma, ettei siitä kirjoiteta sen enempää.
Asiaa puhut.Miehenikin muistaa rintamalta palanneet miehet ihailivat kommunismiä ja elivät kuin vasikat pellossa ja naiset kantoivat raskaimman taakan.Olis elokuvantekijöille mestaa,kun sankarityöt saisivat oikean osoitteen kotirintamalla raataneista naisista ja lapsista
- görgyi tuili taas!
yksi monista kirjoitti:
Asiaa puhut.Miehenikin muistaa rintamalta palanneet miehet ihailivat kommunismiä ja elivät kuin vasikat pellossa ja naiset kantoivat raskaimman taakan.Olis elokuvantekijöille mestaa,kun sankarityöt saisivat oikean osoitteen kotirintamalla raataneista naisista ja lapsista
Että osaat olla vastenmielinen valehtelija! Tai no, isäsi ehkä!
- Älä viitsi valehdell
a senkin kusipää, lötkäre, surkimus, luuseri!
- vm-37
Joopa joo 'pustan mies', mut tunnetusti sota kaikkialla vammauttaa; ellei fyysisesti, niin sitten henkisesti.
Etulinjan miehiä lääkittiin huumepulvereilla, ettei pelko saisi ylivaltaa. Ne rintamilta vapautuneet miehet, joilla oli työtä tiedossa olivat paremmassa asemassa.
Tosjaan naiset kantoivat raskaan taakan sekä sota-aikana ja vielä rauhan tultuakin.
Syntyvyyshän suorastaan räjähti käyntiin.
Tuli ne suuret ikäluokat, rintamamiestalojen rakentamiset, työtä kotona ilman tukia ja kannustuksia.- yksi monista
Niimpä niin,kaikki otettiin ihmisen selkänahasta,kun ei ollut Kelakorvauksia,nyt jopa omasta työstä maksetaan tukiaisia,kun viitsit edes omaa metsääsi raivata,saatikka peltojas viljellä.
Ihmiset olivat onnellisia sodan jälkeen,kun kaikki olimme yhtä köyhiä ja boonuksista emme tienneet,emmekä osingoista.Kartanonherroille teimme työtä ja jonkinasteisesta ihmisarvosta nauttia saimme - näin sen koen
yksi monista kirjoitti:
Niimpä niin,kaikki otettiin ihmisen selkänahasta,kun ei ollut Kelakorvauksia,nyt jopa omasta työstä maksetaan tukiaisia,kun viitsit edes omaa metsääsi raivata,saatikka peltojas viljellä.
Ihmiset olivat onnellisia sodan jälkeen,kun kaikki olimme yhtä köyhiä ja boonuksista emme tienneet,emmekä osingoista.Kartanonherroille teimme työtä ja jonkinasteisesta ihmisarvosta nauttia saimmeKyllä silloinkin oli rikkaita ja köyhiä, turhaa ihannointia, työtkin olivat erilaisia. emme tämänpäivän työelämästä olisi selvinneet, niine eväinemme.
Siinä voin yhtyä ajatukseesi, että elämä oli selkeämpää, eteenpäin mentiin(tai vanhempamme) olimmehan vähäkasvuisia vielä, joten ei kannata ottaa itselleen kunniaa niistä ajoista. Toki me lapsetkin saimme määrätyt tehtävät ja ne tehtiin !!!
Jos jotakin saimme, se oli valmius elämään ja työnteko!
- sen poikia
Ei se nykyäänkään maatilan pito mitään herkkuu ole. Lihantuottajat sanovat toimivansa lähellä miinustuottoa kun EU halpatuottajat myyvät halvemmalla.
Isot viljatilat ehkä tuottavat enemmän nettoa, ei tiedä kun maata on vaan kynsien alla. Jostain syystä esim. tanskalaiset kinkut ovat mureampaa lihaa.- sotaajan lapsi
kyllä suomalainen ruoka on kallista ja laatukaan ei ole joutsenlipunarvoista,mutta aina se sen sotaajan puutokseen kelpas sekin.Tiskinaltahan sitä myytiin suomalaista sikaa.Sinä nykyinen maatilan pitäjä et taida muistaa sotaaikoja,ei silloin tiedetty tanskalaisista kinkuista
- mejoke
Ei varmaan elämä useinkaan ole herkkua, koska me ihmiset aina haluamme parempaa ja parempaa.
Mutta nykyistä "puutettä ja kurjuutta" ei Suomessa kannata verrata ollenkaan siihe tosi ankeaan aikaan jota sota-ajan vanhuksina , naisina ja lapsina jouduimme kokemaan, miehistä puhumattakaan,
.Mutta näitä sodassa olleita miehiä tosiaankin avustetaan, muistetaan, ja kunnioitetaan (joka on täysin oikein) mutta me jotka olimme lapsia ja naisia silloin, mitä me raskaista toistä ja muista vaikeuksista olemme saaneet,
Koulunkäyntimme jäi aivan hunningolle minultakin , kun jouduin siirtymään paikasta toiseen, jopa kaksi ketaa täytyi lähteä sotaakin pakoon.
Jäin ilman kunnollista koulutusta, mutta oli onneksi käsityötaitoa ompelija äidiltä kai perittyä, ja sain elätettyä itseni ompelijana.
Äiti sai hieman kansaneläkettä jonkun kympin kk:ssa pari vuotta ennen kuolemaansa.
Isä kuoli kun alkoi hakea eläkettä koko elämänsä sairaaloisena eläneenä.
Ei ole ollut elämä niin helppoa kuin nykyisin, tavalliselle työläis perheille.- sotaajan lapsi
Nänhän se meni työläisperheissä sodanjälkeen.Olimme työteliäitä jaksoimme raataa,sotakorvaukset toi töitä,kyllä suomenlippua voin katsoa selkä suorana olen työni tehnyt tämän maan eteen ja veroni maksanut,oi kallis Suomenmaa,nyt pienellä eläkkeellä kituuttaen toivois ruuan olevan vähän halvempaa
- sota-ajan lapsi
Yksikään sodan käyneistä miehistä EI taatusti olleet kommunisteja jos pitivätkin köyhemmän kansanosan puolia, sen tiedän varmasti, koska isäni oli kunnassa vasemmiston edustaja siis toimi luotto henkilönä monissa asioissa, tiesin ettei ollu kommunisti, koska isäni kertoi kamalia sotajuttuja , " venäläisiin ei voi koskaan luotta, venäläinen on venäläinen vaikka voissa paistais " hän ei koskaan pitäny venläisistä, lähinnä voisi kuvat nykyisin perussuomalaisiin, ON törkeää haukkua sodankäyneitä veteraaneja kommunisteiksi, ( he ovat kuolleet, rauha heidän sielulleen ) he ei koskaan sitä olleet eikä heistä koskaan tullu kommunisteja !!??
- sotaajan lapsi
ei siitä ollut kyse,että haukkuisin ketään,mutta ehkä sinulla on nyt vääristynyttä tietoa.
Nykyisen puolekantasi voit jättää ihan omaan arvoonsa ja sen kenen imago nousee tai laskee voissapaistamisessa.
En ole haukkunut ketään,olen menettänyt siinä kahinassa kolme enoani joista nuorin 22v.joten kalliit lunnaat olen maksanut,älä jaksa nousta kapinapäälliköksi,sota käytiin jo - sota-ajan lapsi
sotaajan lapsi kirjoitti:
ei siitä ollut kyse,että haukkuisin ketään,mutta ehkä sinulla on nyt vääristynyttä tietoa.
Nykyisen puolekantasi voit jättää ihan omaan arvoonsa ja sen kenen imago nousee tai laskee voissapaistamisessa.
En ole haukkunut ketään,olen menettänyt siinä kahinassa kolme enoani joista nuorin 22v.joten kalliit lunnaat olen maksanut,älä jaksa nousta kapinapäälliköksi,sota käytiin joMe suomalaiset emme koskaan ole venäläisiä emmekä koskaan ole ihannoineet niitten valtakuntaa, mutta suomessa on suurin osa köyhiä ihmisiä, heidän puoliaan on pitäny vasemmisto ja maaseudun puolue nykyinen perussuomalaiset, ei yhtäkään vasemmistolaista eikä perussuomlaista voi sanoa kommunistiksi vaikka kuinka muutama riistäjä puolueen edustaja niin mielellään sanooki ja haukku kovasti työtä tehnyttä kansaa , kehtaavatki haukkua, sillä heidän rikkautensa on tullu työtätekevän kansan käsien kautta !!???
Samoin virolaiset ei koskaan ole venäläisiä, kuten ttiedät. - """"@-----
sotaajan lapsi kirjoitti:
ei siitä ollut kyse,että haukkuisin ketään,mutta ehkä sinulla on nyt vääristynyttä tietoa.
Nykyisen puolekantasi voit jättää ihan omaan arvoonsa ja sen kenen imago nousee tai laskee voissapaistamisessa.
En ole haukkunut ketään,olen menettänyt siinä kahinassa kolme enoani joista nuorin 22v.joten kalliit lunnaat olen maksanut,älä jaksa nousta kapinapäälliköksi,sota käytiin joOnpa tuokin, enot! Äitisi siinä kärsi, mitäs sinä siinä suuriakaan menetit, mutta pitäähän sitä päätään nostaa!
Voi sun menetyksiäs ei voi kuin ihmetellä tyhmyyttä. - yksi monista
""""@----- kirjoitti:
Onpa tuokin, enot! Äitisi siinä kärsi, mitäs sinä siinä suuriakaan menetit, mutta pitäähän sitä päätään nostaa!
Voi sun menetyksiäs ei voi kuin ihmetellä tyhmyyttä.tyhmyys ja kenen.mummoni menetti sodassa kolme poikaansa,ei äitini.
minä olin kotirintamalla,sinua sotahistoria tuskin tuntee rääväsuu.Meidän kaikkien työpanoksella sotakorvauset,jälleenrakentaminen on saatu sinullekin nettiyhteys,että voit puuttua asioihin,joista et mitään ymmärrä - moneksi on
yksi monista kirjoitti:
tyhmyys ja kenen.mummoni menetti sodassa kolme poikaansa,ei äitini.
minä olin kotirintamalla,sinua sotahistoria tuskin tuntee rääväsuu.Meidän kaikkien työpanoksella sotakorvauset,jälleenrakentaminen on saatu sinullekin nettiyhteys,että voit puuttua asioihin,joista et mitään ymmärräAinoa mitä en edes halua ymmärtää, on samaistuminen toisten tuskaan!
Elä omaa elämääsi, äläkä vanhempiesi, saati mummosi menetyksiä omi!
Taitaa vaan olla pois heitettyä kaltaisellesi! - görgyj
Vuoden 1945 eduskuntavaaleissa SDP sai 50 paikkaa, Maalaisliitto 49 paikkaa, SKDL 49 paikkaa, Kokoomus 28 paikkaa, RKP 14 paikkaa ja Edistyspuolue 9 paikkaa sekä Ruotsalainen Vasemmisto -niminen ryhmittymä yhden paikan.
Kyllä sodan jälkeen Suomi oli hyvin vasemmistolainen maa. Historioitsijat ovat sanoneet, että syynä oli vielä sodankin aikana tapahtunut työväestön vaino. Rintamalla tapatettiin vasemmistolaisittain ajattelevia hyvin suruttomasti. Lähetettiin tehtäviin, josta ei voinnut selvitä elävänä. Siitä syntyi herraviha. Näistä asioista ei ole puhuttu tähän päivään mennessä, eikä varmaan saisi vieläkään puhua. Se on sitä vaiettua historiaa.
Että oikeassa olet -yksi monista-. - Sivullinen lukija
""""@----- kirjoitti:
Onpa tuokin, enot! Äitisi siinä kärsi, mitäs sinä siinä suuriakaan menetit, mutta pitäähän sitä päätään nostaa!
Voi sun menetyksiäs ei voi kuin ihmetellä tyhmyyttä.Sinulta ei varmaankaan ole kuollut koskaan ketään, kun halveksit toisen menetyksiä!
Tympeää.
- mejoke
Minun mieheni on melkein lapsena mennyt sotaan ja elää kihnuttaa vieläkin, mutta vaikeata on.
Hän tosiaan on sodan käyhyt eikä ikinä tunnustautuisi kommunistiksi, on niin monasti kommunistit toivottanut sinne pimeimpään paikkaan.- yksi monista
Tottakai,maailma muuttuu,emme voi jäädä varjojensotaan.Emme ole ainoita joila maat on viety vahvimman oikeudella.Sotaa käydään nykyisinkin kymmenissä valtioissa ja onhan se väärin,että sotateollisuuteen satsataan miljardeja ja saadaan jälleenrakennusta aikaseksi ja rikkaat maat taas saavat taas uudet urakat.Sotateollisuus pitää maapalloamme toimintakykyisenä,joten
lama tuskin iskee sille sektorille - Suurin osa veteraane
ista on juurikin samaa mieltä, mejoke, kuin sinun miehesi.
Tuo görgyi on suomalaisten vihollinen ollut aina.
- Totta puhuit mejoke:
"Mutta nykyistä "puutetta ja kurjuutta" ei Suomessa kannata verrata ollenkaan siihe tosi ankeaan aikaan jota sota-ajan vanhuksina , naisina ja lapsina jouduimme kokemaan, miehistä puhumattakaan!"
Minäkin sota-ajan lapsi,olen tosi isosta perheestä kotosin, sodassa oli 6 vanhempaa veljeäni. Minä olen -34 syntynyt, isä kuoli kun olin 3 vuotta vanha.
Niinhän se koulunkäynti jäi minultakin kansakouluun ja yhteen jatkoluokkaan, ei ollut varaa oppikoulun käymiseen.
Yksi vanhin veli kaatui jatkosodan alkupuolella, hänelle jäi monta lasta orvoksi. Nuorin lapsi syntyi mummulan kammarissa viikon isän kuoleman jälkeen.
Toiset veljeni palasivat kotiin, osa oli ja loput menivät pian naimisiin.
Meitä jäi kolme nuorinta äidin elätettäviksi. Hän elätti meidät torikauppiaana, vei torille kukkia marjoja sieniä ja kaikkea mitä luonnosta ja pihasta löytyy. Siinä me nuorimmat autoimme minkä jaksoimme. Minäkin olin monta kertaa torilla myymässä sekä myös metsässä keräämässä kaikkea mitä metsästä myytävää löytyi.
Kannattaa lukea görgyjn juttu ennen kuin puhuu oliko suomessa kommunisteja sodan jälkeen, 49 SKDL:n kansanedustajasta suurin osa kuului kommunistiseen puolueeseen. Vasemmiston aikana saatiin monta uudistusta, mm. lapsilisät kansaneläkkeet, lyhennetty työviikko ym.
Oli tietysti paha että Suomi joutui maksamaan sotakorvauksia, mutta silloin luotiin uutta teollisuutta ja saatiin paljon työpaikkoja.
Eihän kukaan veteraaneja ole haukkunut kommunisteiksi, mutta varsin moni sodasta tullut liittyi kommunistiseen puolueeseen.
Nythän kommunisteista on vain muisto jäljellä, mutta ei perussumalaisista yksikään ole ollut kommunisti eikä heitä voi verrata edes vasemmistoon, ovat lähes kaikki äärioikeistolaisia ja suuri osa rasisteja.- Jottei TOTUUS unohdu
Perussuomalaiset on hyvin toimeentulevan työväestön puolue
Vastustajien perussuomalaisten kannattajiin liittämät mielikuvat ovat paljon totuutta köyhempiä, kertoo tuore tutkimus. Huomattava osa puolueen kannattajista tienaa keskivertosuomalaista paremmin.
- ++++++++++
Asiallista puhetta Late vaan! Kiitos.
- vm-37
Minustakin Late kirjoitti hyvää, maltillista tekstiä.
Olin katkera vuosikymmenet lapsuuteniaikaiselle kasvukehykselle - kunnes aloin ajttelemaan sitä mitkä yhteiskunnalliset olot meillä oli.
Arjensankareitahan useimmat vanhemmistamme oli tosiasiassa.
Nyt on saatu elää jo 60v. ilman sotaa Nykyajan ihmiset eivät tiedä niistä pelon ja ahdistusten sotavuosista kuin kuultuna tai luettuna, - Kiitosta vaan Urho
Kekkonen, hän kykeni vaikeassa tilanteessa pelaamaan, oli kierokin tarvittaessa Suomen eduksi.
Hirvittävä sota-aika ei kultaudu, kuten muu entinen eletty.
Se oli äidin raadantaa ja huolta, itkuakin. Omat tunteeni menivät sen mukaan, välillä toisten lasten kanssa iloitsin leikeistä, mutta vasta illalla väsyneenä päivän töistä. - Tuon saman olen
kokenut, niistä tosiaan ei ole paljoa puhuttu. Hyvää tekisi avata niitäkin muistoja, ne eivät kultaudu, mutta eivät ikinä unohdu.
- Sivullinen lukija
Kuten huomaat ylläolevasta ketjusta, niin sota-ajan lapset ja naiset eivät vielkään tarvitse mitään arvostusta.
Turhaan siitä yritetään sada aitoa keskustelua aikaan.
Sotatraumat siirtyivät tuhansissa kodeissa lapsienkin kannettavaksi, kun sodasta palanneet isät olivat vain entisen kuoria.
- Niin ja kuoren sisus
saattoi olla pilaantunut viiden (5) vuoden näköalattoman ja toivottoman taistelun ja rintamalla pelkäämisen aikana.
Pieni maa isoa idän jättiläistä vastassa, miehiä haavoittui ja valitti haavojaan ja kipuaan ja miehiä kuoli koko ajan, eikä mitään tietoa tulevasta, että milloin tämä loppuu, mikä on kohtaloni, mikä on tulevaisuus, onko sitä.
Muut maat eivät auttaneet Suomea.
Kuitenkin hyötyivät puolustuksesta.- me natsit!
Nuo muut maat kun eivät
halunneet olla missään
tekemisissä Suomen ja
Natsi-Saksan kanssa. - Päinvastoin
me natsit! kirjoitti:
Nuo muut maat kun eivät
halunneet olla missään
tekemisissä Suomen ja
Natsi-Saksan kanssa.Kun Suomea ei mikään muu auttanut, ja edessä oli Neuvostoliitto, niin jostain päin oli apua saatava.
Saksalaisetkin saatiin sitten pois Suomesta. - Sivullinen lukija
Niin ja sotaveteraaneille sanottiin vuosikymmenet: "Mitäs menit sinne. Olisit kieltäytynyt".
Seoli kiitos kaikesta. Kommunistit olivat kovasti näreissään, kun ei meistä tullutkaan Neuvostp-Suomea. Kovasti sitä yritettiin vielä sotien jälkeen.
Mutta sota-aikana olivat niin vasemmistolaiset kuin muunkin ryhmien kannattajat hyvin päättäväsiä ja peräänantamattomia vapautemme puolesta.
Mutta sitten oli vuosikausia vaiettava sodasta ja sen murheista.
Yhä vielä vaietaan kotirintaman naisista ja lapsista. Monelle sota jatkui niin kauan kuin sodasta palannut mies eli. Sotatraumoja ei hoidettu. Siitä kärsi sitten koko perhe.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2257540
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s454970- 594772
- 753428
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162015Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301880- 311829
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441677- 371609
- 1481347