mä olin 15vuotias tyttö.olen 167cm pitkä ja painan 56.8kg. minun äitini pitää minua läskinä ja se on rasitaavaa. se ei tykkää että mä syön mitään rasvaa tai mitään rasvasia ruokia. sit se sanoo että mun pitäis käydä lenkillä että ei tuu ylipainoo.sit jos syön pizzaa niin se on mulle vihanen,jos syön vähänkin lihottavaa ja epäterveellistä niin heti se on vihanen. mun mielestä se on ihan väärin. minä en ole lihava enkä edes vähän ylipainonen. mutta äiti saa minut tuntemaan että olisin todella läski. se suutuu yhdestä suklaapatukastakin. rasitavaa. mitä mun pitäis tehdä? antaa sen jatkaa vaan niin että mun itsetunto lähtee kokonaan? vai sano sille suoraan päin naamaa että mä en oo ylipainonen ja syön mitä halua niinkö? vai mitä en tiiä yhtään..voisko joku kertoo? jos vaikka on kokemuksi? kiitos jo etukäteen
epänormaalia..kyllä
typykkä
111087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sanot suoraan sille teidän äitille. se ei voi määrätä mitä sä syöt. ja se on sun oma asia, kuinka hyvin viihdyt sun omassa kropassa. jos sanominen tuntuu pahalta, nii kirjota sille vaikka kirje. ja laita se sille kassiin/tms. että se voi lukea sen vasta töissä tai muualla.
ärsyttävän kuulonen ämmä! mä olisin näyttäny sille kaapin paikan jo ajat sitte! ei sun auta ruveta sitä totteleen, sillä on selvästikin jotku vaihdevuodet menossa kun se tommoonen kusipää on. sanot sille suorat sanat, et sä muutakaan voi.
Pitäähän sitä ruokaa syödä, jos välillä syö pitsaa, niin sen kanssa vihannekset parantaa paljon tilannetta, vie nimittäin nälän paljon pidemmäksi aikaa. Äitille kyllä voi sanoa, mutta ei SANOA, vaikka voi ollakin vaikeeta hillitä itsensä. Ei noilla mitoilla oo mikään lihava, mutta liikunta on aina hyväksi, se ei välttämättä pudota edes painoa, voi jopa nostaa kun rasva muuttuu lihakseksi, mutta lihas kuluttaa energiaa, rasvakerros ei. Kyllä se on niin että sitä pitää tehdä mistä tykkää, mutta ei kohtuuttomasti mitään. Tsemiä pidä oma pääsi, älä räyhää äidille ja nauti elämästä.
Mun kohdalla oli sama juttu kun olin sun ikänen, läskinä mua vaan piti mun isä, vaikka mä olin ihan sopivan kokonen ja mittanen. Kun mä sain kuulla jos söin julkisesti herkkuja, niin mä aloin syödä niitä salaa. Sekään ei ollut kivaa. Tuli tunne että syöminen on kiellettyä ja paha juttu.
Lopputulos oli että mä kävin vaa'alla tosi usein, ja olin masentunut "lihottuani" kaksisataa grammaa, ja juhlin riisikakulla jos olin "laihtunut" 200g.
Sitten mä löysin poikaystävän, silloin mä olin laihduttanut itteni 48 kiloon, mutta kukaan kotona ei ollut lopettanut mun läskiksi haukkumista. Mä en syönyt kuin maksimissaan kaksi kertaa päivässä, silloinkin mahdollisimman vähän, enkä mä tuntenut nälkää.
Tää poika sitten oli sitä mieltä ettei mulla ole asiat hyvin ja puoliksi pakotti mut muuttamaan sen kanssa pois kotoa.
Nyt mä olen seurustellut saman pojan kanssa kaksi vuotta, oon "lihonut" yli kymmenen kiloa ja opetellut syömään. Menee paljon paremmin, mutta faijaan ei ole tullut mitään muutosta. Aina kun mä käyn kotona mä saan kuulla taas jotain siitä millanen ihrakasa mä olen, ja silloin tulee masista ja paastoa.
Kannattaa pitää puolensa ja keksiä joku ratkaisu, mä yritän sitten ottaa oppia susta. :)
helevetti, tuollaisiakin vanhempia tosiaan on? Ja sitten ihmetellään mistä anoreksia saa alkunsa. Sinä olet lähempänä alipainoa kuin ylipainoa joten ei todellakaan kannata kuunnella äitiäsi. Häntä varmaan sapettaa kun ei itse pysty enää syömään mitään rasvaista sen näkymättä heti vyötäröllä kun aineenvaihdunta on hidastunut. Seuraavaksi kun syöt jotain hyvää ja hän tulee valittamaan niin naurat vaan päin naamaa ja kerrot kuinka hyvää se on =P
kiitos kaikkista neuvoista. mä yritän keksiä jotain keinoja jolla saan mutsin uskomaan etten oo lihava. :)
kiitos kaikkista neuvoista. mä yritän keksiä jotain keinoja jolla saan mutsin uskomaan etten oo lihava. :)
En tajuu, miten jonku vanhemmat voi olla tollasia! Ite oon 14v, 162-3cm, 48-50kg ja mun äiti sanoo, et oon laiha.. No mut se ei oo vakavaa, koska eise sitä sillei jankuta ja ite tiedän ihan hyvin, etten oo laiha, (enkä lihavakaan). Ja kun sanon sille ni kyllä se uskoo. Se on varmaan vaa jääny sen päähän ku pienestä asti on sanottu laihaks. No, onneks ite tajuan, etten oo laiha, koska jos en tajuis ni kävisin varmaa syömää pizzaa ja muuta rasvaista ja kohta huomaisin olevani ylipainoinen.. No, lopetan nyt tän höpöttämisen, tsemppii sulle typykkä!
onpas sulla äiti!!!
no mä kyllä sanoisin ihan suoraan... en mitenkään niinkuin vihaisesti, mutta toteavasti; "anteeksi nyt vaan , mutta minä en ole ylipainoinen ja saan syödä mitä haluan PISTE" jos ei siitä ymmärrä niin sitten suosittelen olemaan välittämättä.
välittämättä oleminen ei ole maailman helpoin asia TIEDÄN,
mutta tossa tilanteessa ei oikein muuta voi...
tai sitten voit kysyä äitiltäs mistä se on saanut moisen fobian...
ei kaisiinä muuta ;)
sit kun mä en nykyään syö kunnolla niin se valittaa siitä,mut silti sanoo että ei saa syödä. en mä sit tiiä mitä mä teen! tääl päin on paljon anoreksia tapauksia tullut viime aikoina. enkä mä halua mihinkää sairaalaan joutua. mutta ei sekään oo kivaa kuunnella joka päivä sitä natkutusta että on liian paina. nykyään mä en edes haluu olla kotona mä vaikka mielummin nukun roskiksessa kun meen himaa kuuntelemana sen yhden valitusta.
Minä kärsin vähän samantyyppisestä ilmiöstä, kun olin ns. kasvuiässä oleva teini. Äiti sanoi jatkuvasti minua "tasapaksuksi pökkelöksi" ja sekös mieltäni alensi. Hän kielsi syömästä karkkia tai mitään rasvaista ja olin sen verran vaikutteille altis, että tosiaan tein niin. Jonkin aikaa olin suoraan sanottuna kuikelo, uskomattoman laiha siihen verrattuna, mitä geenit sanoisivat. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja söin mitä halusin. Lihoin toki, mutta niin tuli niitä muotojakin (rinnat, peppu ym.).
Ole itsenäinen, sillä sinä siitä selviät.