Myydäänkö hotelleissa lippuja turistikohteisiin?
Mikä on paras tapa siirtyä lentokentältä keskustan hotelliin? (Hotelli Forum)
Mikä on paras viikonpäivä Vatikaaniin tutustumiseen (vähiten tungosta)?
Matka lähestyy, mukava sitä on odottaakin näin syyssateissa ja toivoa, että muutaman viikon päästä ei siellä sataisi. Kylmää ei kuitenkaan liene parin viikon päästä vielä siellä.
miten on
28
788
Vastaukset
- Ulisse
Fiumicinosta Leonardo Express junalla Terminin rautatieasemalle. Cianpinosta joko Terravision bussllia tai Cotaral bussi metro yhdistelmällä. Terravision bussi vie Terminille. Cotral bussi vie lähimmälle metroasemalle Anganina ja siitä metrolla sitten Terminille. Terminiltä pääsee busseilla 75 ja 84 Via Cavourin päähän, Terminiltä kai neljäs pysäkki. Pysäkin nimi on ainakin Cavour-Ricci jolla jäätte pois ja sitten oikealle ylös hotelliin päin. Terminiltä käveleekin jos ei ole painavia kantamuksia.
Pyhän Pietarin basilikaan voi mennä melkein koska vaan sillä se on auki kello 7 aamusta kello 7 illalla. Turvatarkastus vei hieman aikaa mutta sekin sujuu melko näppärästi. Vatikaanin museoon ne jonot tahtoo kertyä. Sinne on matkaa noin kilometri Pyhän Pietarin kirkon edestä. Lounasaikaan tai heti sen jälkeen ehkä parasta mennä jonottamaan.
Keskiviikkoisin on Paavin audienssipäivä jolloin hän näyttäytyy Pyhän Pietarin basilikan rappausilla. Sununntaisin hän voi sen myös tehdä tai vaan vilkuttaa ikkunasta. Syyskuun loppuun paavi on Castel Canfoldossa kesäasunnollaan ja pitäää audienssiin siellä keskiviikkoisin ja näyttäytyy myös sunnuntaisin. - kjskjsjak
Taksi 40 e tai 30 e suoraan hotellille. Jos teitä on pari henkilöä matkassa niin kannattaako tuhlata aikaa parin kympin säästöön. Ja raahata laukkuja.
Ottakaa lentokentältä virallinen taksi jonosta. - <3 Rome
Kyllä, virallinen, valkoinen taksi jonosta. Huomaatte saman tien kun astutte lentokentän ovesta ulos että saatte kohdata monenmoista kyydin tarjoajaa. Viralliset taksit ovat jonossa heti uloskäynnin kohdalla. Hinta on tosissaan tuota 30-40 euron luokkaa:)
Olen samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa ettei kannata tuhlata aikaa yleisillä kulkemiseen silloin kun on matkalaukutkin mukana.Mukavaa reissua!!Rooma on upea, kävin siellä itse heinäkuussa.- satunnainen matkaili
Onko siellä myös hiukka isompia takseja, sellaisia, johon mahtuisi 5 aikuista ja yksi sylivauva?
...ja saako/onko soveliasta/turvallista pitää sylivauvaa sylissä (ilman omaa turvavyötä) taxissa rooman hurjassa (?) liikenteessä?
Ja jos ei, niin miten sylivauvan kanssa kanssa pääsee turvallisesti lentokentältä hotellille?
- satunnainen matkaili
Muistaisin täällä joskus kerrotun mistä niitä kohteiden lippuja voi ostaa etukäteen kauhiasti jonottamattakin, mutt enpäs vaan nyt löydä ko viestejä.
Oliks siellä Foorum Romanumilla tai sen Keisarin palatsin lähellä joku lyhyt-jonoisempi myyntipaikka, vai missä?
Netistäkin saattoi löytyä, mutt mistä?
reilun vkon päästä reisuun... kun päivälämpötilakin laskee edes 30°:een alle :) - syksyllä Roomaan
Tosi paljon kiitoksia kaikille vastannelille! On aivan mahtava saada asiallisia neuvoja.
Hyvää matkaa myös sinulle, joka menet viikon kuluttua, meillä on vielä pari viikkoa odotusta. - <3 Rome
Forum Romanumilla kuulemma on sellanen, lyhytjonoisempi. Mutta en tiedä sit,vaikka jonot olikin pitkiä niin ei me ainakaan jonotettu missään hurjan pitkään. Jonot kulki aika joutuisasti:)En nyt tietenkään voi vannoa että näin on mutta tosissaan me ei ainakaan jouduttu odottelemaan...
Pikku vinkki jos et tiedä seuraavaa.Vaikka teidän hotelli onkin keskustassa niin jos haluatte säästää jalkojanne ja laajentaa reviiriä niin kannattaa ostaa se viikon metro/bussilippu. Maksaa 16 euroa ja niitä myydään ainakin useimmilla metroasemilla. Esim. metrolinjojen päätepysäkeillä on yleensä aika kivoja toreja.Melkein joka pysäkillä jotain mutta päätepysäkeillä sitäkin enemmän. Esim EUR FERMI päätepysäkillä on aikas kiva tori. Ja Rooman suurimmassa ostoskeskuksessa EUROMA2:ssa kannattaa myös vierailla, tein sieltä tosi kivoja löytöjä:)Euroma2:teen pääsee bussilla juurikin tuon Eur Fermin kautta muun muassa:)
Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin jos niitä keksit.- Ulisse
Foro Romanolle, Palatinoon ja Colosseumille kannattaa ostaa se yhdistelmälippu Palatinon portilta. Siellä jonot ovat lyhyet jos jonoja lainkaan. aPlatinolta pääsee sitten siirtymään Foro Romanolle ja lopuksi siitä sitten Colosseumille. Ei tarvitse jonottaa Colosseumille jos on lippu ostettu jo Palatinon portilta. Palatinon portin löytää kun kulkee Colosseumilta eetlään päin Via di San Gregoriota noin parisataa metriä. Siinä oikealla puolen se Palatinon portti sitten löytyy.
Muihin nähtävyyksiin kannattaa ostaa etukäteen netistä pääsyliput koska niitä ei myydä muualla kuin netissä tai kohteen lippuluukulla joihin on usein jonoja. Vatikaanin museoon on järkevää ostaa lippu etukäteen netistä samoin Villa Borgheseen. - satunnainen matkaili
Ulisse kirjoitti:
Foro Romanolle, Palatinoon ja Colosseumille kannattaa ostaa se yhdistelmälippu Palatinon portilta. Siellä jonot ovat lyhyet jos jonoja lainkaan. aPlatinolta pääsee sitten siirtymään Foro Romanolle ja lopuksi siitä sitten Colosseumille. Ei tarvitse jonottaa Colosseumille jos on lippu ostettu jo Palatinon portilta. Palatinon portin löytää kun kulkee Colosseumilta eetlään päin Via di San Gregoriota noin parisataa metriä. Siinä oikealla puolen se Palatinon portti sitten löytyy.
Muihin nähtävyyksiin kannattaa ostaa etukäteen netistä pääsyliput koska niitä ei myydä muualla kuin netissä tai kohteen lippuluukulla joihin on usein jonoja. Vatikaanin museoon on järkevää ostaa lippu etukäteen netistä samoin Villa Borgheseen.eikö siis Forum Romanumille ja Palatiinoon pääsekään ilman lippuja?
Coloseumin maksullisuuden toki ymmärrän. - Ulisse
satunnainen matkaili kirjoitti:
eikö siis Forum Romanumille ja Palatiinoon pääsekään ilman lippuja?
Coloseumin maksullisuuden toki ymmärrän.Aikaisemmin pääsi Foro Romanolle ilmaiseksi ja yhdistelmälippu koski vain Palatinoa ja Colosseumia. Nykyään on sisäänpääsy Foro Romanollekin. On vain olemassa yhdistelmälippu kaikkiin kolmeen kohteeseen, ei erillisiä pääsylippuja lainkaan.
Aikoinaan käytin Foro Romanoa oikotienä kuten muutkin roomalaiset mutta nyt ei enää pääse sen läpi. Läpikulku lyhensi huomattavasti matkaa. Ei siis ihme että Foro Romanokin sai sisäänpääsymaksun ;).
En ole ikinä käynyt Colosseumilla enkä aio mennäkään. Mutta Foro Romanon läpi olen siis kulkenut monet kymmenet kerrat ja Palatinolla olen käynyt monet kerrat. Palatino onkin käymisen arvoinen.
- <3 Rome
"Onko siellä myös hiukka isompia takseja, sellaisia, johon mahtuisi 5 aikuista ja yksi sylivauva? "
Sori, unohdin vastata. Ja tuohon on helppo vastata, koska matkustin itse viiden hengen seurueessa. Taksijonosta lentoasemalta löytyi 5-hengen takseja, ihan vaan kysymällä joltain kuskilta. Kyseessä on tavallinen henkilöautotaksi, jonka kahden etupenkin väliin saa laskettua yhden ylimääräisen penkin.Jos tilattiin taksi jostain päin kaupunkia, tuli vaan mainita että viiden hengen taksista on kyse.
Tuohon vauva-asiaan en osaa vastata. Laillisuudesta mulla ei ole hajuakaan mutta fakta on se että Rooman taksikuskit ajaa välillä todella lujaa. Mutta niin ajaa bussitkin eli voikin miettiä onko missään sen turvallisempaa.Voihan sitä kuskia kaiketi pyytää ajamaan hiljempaa kun on niin arvokasta lastia?:) - <3 Rome
Ja vielä vinkki tuohon metrolla liikkumiseen:)
Kannattaa tulostaa mukaan kartta Rooman metroverkostosta. Metrolla on hyvin helppo kulkea kun tuo kartta on mukana. Etsit sen pysäkin,jonne olet menossa ja katsot, mikä on päätepysäkki. Menet asemalla päätepysäkin nimen osoittamien nuolten suuntiin. Et voi mokata. Ja tuota viikon lippua ei tarvitse leimata bussissa, se toimii ainoastaan "avaimena" metropysäkille pääsyyn. Siihen kirjoitetaan syntymäaika ja nimi. Tarkastajien varalta on hyvä olla olemassa passikopio. Passikopio on muutenkin hyödyllinen, sillä käsittääkseni aika moneen paikkaan EU-kansalainen pääsee edullisemmin. Oikean passin mukana kuljettaminen tuo turhaa lisäharmia, jos sen kadottaa tai se esim varastetaan. Ikä on myös hyvä pystyä todistamaan koska niinikään moneen paikkaan pääsee alle 18v ja eläkeläiset ilmaiseksi. - ulisse
Viikon lippu leimataan kerran enisimmäisen matkan alkaessa. Sen jälkeen ei tarvitse leimata. Leima antaa päivä-ja kelloajan koska lippu päättyy olemasta voimassa. Kätevää. Ei siihen tarvita nimikirjoituksia eikä passeja, ei mitään. Samoin muidenkin lippujen kanssa. Jos lippua ei ole leimattu niin silloin saa takuulla sakot jos tarkastaja tulee. Siinä ei auta passit eikä nimikirjoitukset silloin. Liput ovat voimassa vain jos ne ovat leimattu ja ne ovat voimassa siitä sekunnista lähtien kun ne on leimattu.
- <3 Rome
Sähläsin itse tosi paljon alkuun sen lipun kanssa.Yritin leinata bussissa mutta ei onnistunut:)Sit kävin lipputoimistossa kysymässä ja se mies selitti englannin, saksan ja Italian sekoituksella että sitä ei tarvii leimata missään vaiheessa. Jos näin on niin hyvä kun korjasit. Mutta siinä viikon lipussa tarvii olla nimi ja sotu, se on fakta:)Ja lipuntarkastaja kysyy henkkareita,kyllä:)
- leima
Kyllä sinä varamaan leimasit lipun jos kerta leimauslaitteeseen sen panit. Ei lippuun tarvitse nimeä, vain leima. Lipuntarkastaja kysyy passia tai henkkaria vain siinä tapauksessa ettei ole voimassa olevaa matkalippua, tai ettei lippua ole leimattu. Henkkarin tarkastaja haluaa siksi että tietää kenelle kirjoittaa sakot. Selvät neuvot löytyvät Atacin sivuilta.
Tosi outoa jos leimasulaite olisi rikki. Ei ne koskaan ole rikki. Miten ne menisi rikki.
- <3 Rome
Hyvä linkki:
http://www.rometoolkit.com/transport/rome_metro.htm - <3 Rome
Olen ihmeissäni siitä että tämä keskustelu on toistaiseksi melkein ainoa asiallinen Rooma-ketju.Siitä bojot!
Mutta kuitenkin, en lähtisi toisten ihmisten havaintoja kyseenalaistamaan ainakaan ihan suoraan.Minulla on hyvin tuoreessa muistissa lipuntarkastajan kanssa käyty keskustelu.Joten eiköhän pidetä keskustelu vastakin toisten ihmisten näkökantoja kunnioittavan, eikö?
Lippu ei leimautunut, se tarkastettiin lipputoimistossa Eur Fermillä. - <3 Rome
" Biglietto settimanale C.I.S. (tourist one-week integrated ticket)
Price: 16,00 Euro
It is valid for 7 days in a row and it has the same terms of use like the B.T.I., only the owner must write on the card his/her own name. "
Sivustolta http://www.rome.info/transportation/tickets/
Lipuntarkastaja sanoi että nimi pitää olla , koska he haluavat nähdä että lippu on oikean henkilön käytössä. - validate
Atac on Rooman liikennelaitos ja heidän sivuillaan ei lue mitään tuollaista. En ole ikinä kuullut edes että joku roomalainen olisi tarvinnut kirjoittaa nimeänsä lippuun. Itse olen käyttänyt lippua silloin tällöin monen monien vuosien aikana enkä ikinä ole tarvinnut kirjoittaa nimeäni siihen.
Mutta jos ei löydy toimivaa lipunleimauskonetta niin silloin on mentävä toimistoon ja kirjoitettava nimensä ja päivämäärä sun muut lippuun. En ole kuullut ettei leimauslaitteet toimi ja sitä paitsi koneita on useita, metroasemilla jopa ties kuinka monta.
Roomalaiset ajavat pummilla mielellään ja ja siksi on ollut pakko lisätä lipuntarkastajia. Roomalaiset saattavat selittää että leimauskoneet ovat rikki mutta ei ne rikki ole, kunhan selittävät. Kaikkien piinnaajien takia on kirjoitettava mustaa valkoisella jottei turhia selitellä.
Atacin sivuilla lukee näin :http://www.atac.roma.it/index.asp?p=14
"Please remember that...
In order for it to be valid, you must validate your ticket on the first day of use. Validation stamping machines are installed:
- on buses, trams, trolleybuses and trains on the Rome-Pantano and Rome-Viterbo lines
- in stations at the turnstiles leading to the metro, the Rome-Lido regional train line and Trenitalia SpA regional trains."
Turhaa olisi tehdä lipunkäytöstä vaikeanpaa kuin se on. Roomassa me voidaan maksaa kertalippu jopa kännykälläkin.- Vaivatonta
Nimen kirjoittaminen lippuun ei vie paljon aikaa, jos lipussa on sellainen kohta niin on hyvä kirjoittaa nimensä.
Roomalaiset kirjoittavat nimensä kuukausilippuihin. Busseissa on yleensä kaksi leimauslaitetta, joskus voi käydä niin että leimauslaite ei toimi.
Metroasemilla leimaus on yksinkertaisempi, sillä metroon pääsee vain käyttämällä lippua laitteessa joka avaa ovet tai portin.
- <3 Rome
Voi luoja.Mä en voi käsittää mikä tässä Rooma-keskustelussa aina kuumentaa tunteita:)Taas mennään....
Olenko mä sanonut että lipunkäyttö on vaikeeta?Päinvastoin, yleisillä liikkuminen ei oo millään muotoa ongelmallista Roomassa.Monessa kohtaa jopa kätevintä.Kerro sä vaan omista havainnoista äläkä lyttää toisia.Toisten kokemuksia ja havaintoja sä ET voi sivuuttaa. Toivottavasti keskustelu nyt jatkuu asiallisena, tässä kuitenkin aikuisia ihmisiä ollaan (ainakin luulis). Kovasti tunnut provosoituvan jokaisesta mun kommentista???Miksi?
Mä en sano että sä oot väärässä mutta et oo varmaan itse tullut ajatelleeksi että kaikki asiat EIVÄT mene juuri sen tiedon mukaan mikä sinulla on.
Mutta täällä foorumilla riittää näitä "olen aina oikeassa ja tunnen tämän kaupungin paremmin kuin kukaan muu"-tyyppejä-Se on keskustelun kannalta sääli.
Mutta anyway:Ihanaa reissua teille jotka olitte menossa:)Siellä vielä piisaa aurinkoakin! - ulisse
"Ja tuota viikon lippua ei tarvitse leimata bussissa, se toimii ainoastaan "avaimena" metropysäkille pääsyyn. Siihen kirjoitetaan syntymäaika ja nimi. Tarkastajien varalta on hyvä olla olemassa passikopio"
Sinun kokemuksesi on sinun kokemeuksesi. Ei millään pahalla mutta opastit toisia jättää leimaamatta viikkolippunsa. Sama kuin ehdottaisit ettei kertalippuakaan kannata leimata eikä kolmen vuorokauden lippuakaan. Mitä varten ne leimauskoneet sitten on busseissa. Leimaaminen kun on välttämättömyys jos ei halua sakkoja.
Täällä liikkuu useampiakin Roomassa asuvia ja Roomaa hyvin tuntevaa henkilöä. Joten ei kannata heidän kanssaan alkaa väittelemään. - Ulisse
Kuukausikortin voi ostaa jokaisen kuukauden 5.päivään mennessä. Myöhemmin sitä ei kannata oikein ostaa vaan sen sijaan käyttää viikkokortteja.
Kuukausikortteja on kahdenlaisia. Henkilökohtainen kortti maksaa 30 euroa ja sitä ei saa muut käyttää kuin kortin omistaja, joten nimi korttiin. Toista kuukausikorttia voi käyttää vuorotellen ketkä vaan ja se maksaa 46 euroa. Korteissa on numerot jotka kertovat milloin ne ovat voimassa.
Ei riitä että itse kirjoittaa nimensä viikkokorttiin vaan se on leimattava ja se on voimassa leimaushetkestä viikon etenpäin. Leimatessa saa tarkan ajan korttiin joka kertoo koska kortin käyttöaika päättyy kellon ajan tarkkuudella. Jos nyt ei löydy toimivaa leimauslaitetta niin silloin on mentävä konttoriin hoitamaan asia kuntoon. Ei siis riitä että kirjoittaa vain nimensä lippuun. Jos siihen kirjoittaa pelkän nimensä niin lippun voimassaoloaikaa ei kortissa näy silloin. Leima tarvitaan, keinolla millä hyväänsä.
Mutta mitäpä tämä minulle kuuluu kuinka kukin pelaa.
Vastahan tässä keskusteltiin kuin porukat olivat saaneet sakkoja kun unohtivat leimata juna-lipun laiturilla.- Roda
Onko tietoa paljonko taksi maksaa Cicitavecchian satamasta Roomaan ? Vai kannattaako ottaa edestakainen taksi ja pyytää kuskia odottamaan ja tarvittaessa kuljettamaan myös Roomassa ? Viidelle kuulemma löytyy takseja, mutta entäpä kuudelle aikuiselle ? Mistä erottaa viralliset taksit muista kyydin tarjoajista ?
- Pari viikkoa sitten!
Ulisse: 'Kuukausikortteja on kahdenlaisia.' Niinpä, mutta eiköhän tässä keskustelussa ole kyse ihan turisteille sopivista lipuista, joita saa 1 tai 3 päivän tai viikon version. Kuukausiliput ovat Roomassa vakituisesti asuville ;) Ja kaikki liput tulee leimata eka kerralla, niin myös Roma Pass, jolla saa kulkea kaikissa kulkupeleissä ilmaiseksi sekä siihen sisältyy 2 vapaavalintaista museota (ei Vatikaanin) ilmaiseksi ja sillä pääsee erinomaisen hyvin jonojen ohi. Sen hinta 25 € tuntuu ensin kovalta verrattuna 3 päivän julkisten lippuun (11 €), mutta Colosseumin yhdistelmä on 16,50 € ja esim kansallismuseo tai Borghese ovat 11,50 - 12,50 € eli mennään yksittäin ostettuna jo paljon ylikin. Suosittelen Roma Passia, jos kulkee enemmän tai olisi ostamassa muutenkin esim 3 pv lippua sekä on käymässä useammassa monumentissa/museossa, lisäksi saa alennusta muistakin. Roma Pass ei kannata alle 18 tai yli 65, sillä useimpiin paikkoihin nämä ikäluokat pääsevät ilmaiseksi tai halvemmalla, samoin kuin opiskelijat. Mutta ns 'normituristille' ihan kiva vaihtoehto. Ja käyhän se myös viikon reissussa - ajoittaa käyntinsä vain nuohon 3 päivään. Suosittelen käyntikohteeksi myös vaikkapa St Angelon kattoa, sieltä on alkajaisiksi hienot maisemat!
www.rome-museum.com - täältä voi buukata esim Vatikaaniin liput etukäteen ja tallustella jonojen ohi - jos ei halua tehdä sitä vielä kotona ja määritellä aikatauluaan niin aikaisin voi lipun varata hotellisakin, kyllä se ystävällinen respa sen teille tulostaa!
- Ulisse
Vaikea kysymys. Löytyi tämmöinen firma joka hakee laivalta ja vie laivalle ja käyttää Roomassa määrätyissä nähtävyyksissä. Kuullostaa hyvältä mutta maksaahan se sillä tuon hinnan lisäksi on vielä ostettava netistä jokunen sisäänpääsylippukin. Ja jos haluaa vielä englannin kielisen oppaan mukaan nähtävyyksiin niin kalliiksi se tulee.
http://www.romecabs.com/cruise.html
Muita taksifirmoja jotka kuskaa edestakaisin löytyy varmasti netistä. Tuskin kannattaa antaa heidän odotella Roomassa. - Toinen nonno
Tuosta viikkolipun leimaamisesta vielä.
Kun liikut millä tahansa Rooman liikennelaitoksen laitteella: linja-auto/metro/raitiovaunu/paikallisjuna, leimaa lippusi ensimmäisellä kerralla. Silloin lippuusi ilmestyy merkintä viimeisestä voimassaoloajankohdasta, joka on leimauspäivä 6 seuraavaa päivää. Jos tätä nimenomaista merkintää ei lipustasi löydy, joudut vaikeuksiin jäädessäsi kiinni tarkastuksessa.
Ei ole suuri vaiva kirjoittaa nimi ja syntymäaika lippuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279