Kämppis polttaa pilveä!!

Heei.. Oon tänä syksynä yliopisto-opinnot aloittanut tyttö ja jouduin muuttamaan niiden takia vieraaseen kaupunkiin, yksiöitä oli heikosti tarjolla joten vastasin erääseen kämppisilmotukseen netissä, ja onnistuttiin sitten vuokraamaan neliö kahden muun tytön kanssa ns. "kimppakämpäksi".
Ei siis tunnettu kukaan entuudestaan näiden tyttöjen kanssa, mutta tavattiin pari kertaa ennen kun vuokrattiin tää asunto ja molemmat vaikutti ihan mukavilta ja kunnollisilta.

No, nyt ollaan asuttu pian kuukausi yhdessä ja minulle on käynyt hyvin selväksi että tää toinen näistä tytöistä polttaa pilveä. Tiedän miltä kannabis haisee, ja useasti esim. illalla vessassa käydessäni tän tytön huoneen oven alta leviää tätä hajua koko muuhun kämppään, ilmeisesti hän polttaa ikkunasta, ja tätä siis tapahtuu monena iltana viikossa.

En tiedä mitä tehdä asian suhteen, koska en haluaisi siitä tälle tytölle sanoa, koska muuten hän on ihan mukava.. Ja kuitenkaan emme tunnekaan niin hyvin. Tän toisenkaan kämppiksen kanssa en ole asiasta myöskään viitsinyt puhua sillä hän on aika hiljainen ja omissa oloissaan ja useesti poissa asunnosta, ja en tiedä onko hän huomannut/tajunnut sitten mitään.. Olen itse huumevastainen, mutta periaatteessa ajattelen että jos joku haluaa käyttää huumeita niin siinäpähän käyttää kunhan sitä ei tapahdu minun asunnossani!

Muutenkin tää tyttö on järjestänyt asunnossamme jo muutaman kerran bileet (hän on kotosin tältä paikkakunnalta,että siksi hänellä on entuudestaan kavereita täällä) ja näissä bileissä on sitten ollut paljon ja ties minkälaista porukkaa, ja silloinkin ovat poltelleet pilveä ja ihan parvekkeella... Lisäksi joskus kun hän on tullut baarista kotiin hän on tuonut jotain kavereitaan jatkoille, ja ovat sitten melunneet niin pahasti että olen herännyt, ja aamulla sitten porukkaa on nukkunut ympäri kämppää olkkarissa jne...Tää tyttö on kyllä sitten sitä pyytänyt ihan anteeksikin multa.

Mutta niin, en tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä. En haluaisi sanoa tälle kämppikselle sen polttelusta, mutta en myöskään halua asua asunnossa jossa käytetään kannabista. Pelkään myös sitä, että joku naapuri vaikka haistaa sen ja pian on poliisit ovella. Ei kai siitä voi minulle sitten tulla mitään seurauksia jos tältä tytöltä löytyisi huumeita?
Tää tyttö on muuten siis tosiaan ihan mukava, ja olen hänen kanssa kyllä aika paljon kaikenlaista jutellut, niin pelkään että jos sanon sille siitä pilven poltosta meillä menee välit ihan pilalle, ja kiva sitten asua saman katon alla...

Jos jollakin on hyviä neuvoja tilanteeseen niin kertokaa! Asia todella vaivaa minua :S
142316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

joku jaksaa ja osaa kirjoittaa kunnon provon Suomessa!

Kiitos!

Vastaus:

Puhu kämppiksesi kanssa asiasta ystävälliseen/kaverilliseen sävyyn, mieluimmin sen jälkeen kun olet haistanut imelän tuoksun, niin luultavimmin on leppoisimmillan silloin.

Et joudu linnaan poliisien tullessa käynnille, ellei kämppiksesi ole piilottanut jemmaa huoneeseesi.

Äänestä

Kallion Mekko-mies Rane Hilda väänsi taas provon tänne.

Äänestä
  • Kenen rappukäytävään hän nykyään paskoo?

    Äänestä

alle 30v polttaa pilveä? Uskomatonta.

Äänestä

Muuta pois ja ilmoita poliisille. Huumeidenkäyttäjistä ei koskaan tiedä. Voi vaikka piilottaa huumeita sinun tavaroihin ja käräyttää, jos alat "hankalaksi".

Äänestä

Kämppiksesi käyttää mietoa(miedompaa kuin yleensä alkoholikaan) päihdettä, mikä on jo useissa maissa sallittu, eikä varmasti piilota tavaroihisi yhtään mitään. On Erittäin epätodennäköistä että teille poliiseja tulisi, ja mikäli tulisikin, kämppiksesi saisi sakot ja sinähän et edes tiennyt henkilön kannabiksen nkäytöstä mitään. :)
Äläkä ainakaan niin tee kuin jotkut kommentoijat kehottivat ja poliiseille ilmoita, siinä menee turhaan mukavan nuoren naisen elämä vaikeammaksi, kun ei suomessa pääsisi esim. työskentelemään lasten kanssa vuosienkaan päästä polttellun lopettamisen jälkeen. Eivätkä ne sakotkaan kovin kivat opiskelijan rahapussille ole.
Todella suuri osa erityisesti nuorista käyttää kannabista, mutta suosittelen sopimaan kämppiksesi kanssa kuinka välttää sinulle aiheutuvat hajuhitat ynnä muut. :) Kenties kämppis voisi esim. höyrystää, niin ei tule mitään hajuhaittoja ja kämppiksenkin keuhkot säästyvät.
Mukavaa kesää! Toivottavasti asia on jo ratkennut molemmille sopivasti!

Äänestä

Huumehörhöihin ei voi luottaa. Niistä ei tiedä miten ne saattavat käyttäytyä. En minä ainakaan luota. Suosittelen asunnon hakua muualta.

Äänestä

"Huumehörhöihin ei voi luottaa. Niistä ei tiedä miten ne saattavat käyttäytyä. En minä ainakaan luota. Suosittelen asunnon hakua muualta."

Kannabis on alkoholia miedompi ja vähähaittaisempi päihde. Itseä vituttaisi enemmän asua jonkun punaniskajuopon kämppiksenä, joka muutaman kerran viikossa juo itsensä känniin ja sitten mekastaa kännipäissään ja hajottaa tavaroita.

Kommenttisi on muutenkin ihan ääliomäinen ja osoittaa myös suurta tietämättömyyttä kannabiksesta. Kannabis ja vaikka esim. amfetamiini ovat pikkuisen eriluokan huumeita. Ota asioista selvää, äläkä käyttäydy, kuin täysi idiootti.

Äänestä
  • No kun en luota, niin en luota. Ei sille mitään voi. Se kertoo minulle aika paljon ihmisestä kun on sortunut huumeiden käyttäjäksi.

    Tiedän kaiken huumeista. Ihan kaiken. Olet oikeassa alkoholin suhteen. Sehän on ilman muuta myös riippuvuuden aiheuttava huume.

    Olen huomattavasti keskitasoa älykkäämpi. En leuhki silti.

    Tuosta sinun kommentistasi voin lukea ja päätellä pitkälle teikäläisen älyä ja luonnetta.
    Yksi asia on se: Otit rankasti itseesi. Käytä minun puolestani kannabista.

    Minun kantani on ja pysyy! En luota huumehörhöihin!!



    Tämä viesti on vastaus "pistäävituttaa" :lle.

    Äänestä

  • Järkimies puhuu taas kirjoitti:

    No kun en luota, niin en luota. Ei sille mitään voi. Se kertoo minulle aika paljon ihmisestä kun on sortunut huumeiden käyttäjäksi.

    Tiedän kaiken huumeista. Ihan kaiken. Olet oikeassa alkoholin suhteen. Sehän on ilman muuta myös riippuvuuden aiheuttava huume.

    Olen huomattavasti keskitasoa älykkäämpi. En leuhki silti.

    Tuosta sinun kommentistasi voin lukea ja päätellä pitkälle teikäläisen älyä ja luonnetta.
    Yksi asia on se: Otit rankasti itseesi. Käytä minun puolestani kannabista.

    Minun kantani on ja pysyy! En luota huumehörhöihin!!



    Tämä viesti on vastaus "pistäävituttaa" :lle.

    Korjaan lauseen: Se kertoo minulle aika paljon ihmisestä joka on sortunut huumeiden käyttäjäksi. ( Heikkoluonne ja sen myötä muut käyttäytymisongelmat ja epäluotettavuus)

    Äänestä

Huvittavaa kuinka kannabisjonnet ovat taas miinustelleet itku kurkussa. Miinustakaahan narkkarit nyt tätäkin jotta saatte itsetuntonne nousuun.

Äänestä

En valehtele. Mielestäni kahvi on vaikuttavin ja manipuloivin huume. Toiset erittäin hankalat, vahvaa riippuvuutta aiheuttavat aineet ovat kännykät ja monen mukana kulkevat tabletit.
Oireet: Masennus, ärtyisyys, rahan kuluminen, pään särky, silmäkipu, juminiska, unettomuus, persoonallisuushäiriöt ja -vaikutteet sekä kaikista huolettavin oire; tämä tyylisuunta kasvaa yhä räjähtävästi!

Ennemmin kääräsen spliffin ja menen katsomaan mitä silmäniloa vierusmetsä tarjoaa tällä kertaa. Mmm. Termariin kaakaot mukaan ja voiko pienemmistä iloista enää paremmaksi mennäkään? No ei ainakaan paljolti.
Istua metsässä savuketta lutuuttaen. Tumpin talteen keräten. Oi, Auringon säde taas tuolta mennen. Maalaanko vai vuolisinko sittenkin? Ehkä istun vaan jatkel kappaleeseen kitarallani. Kunnes. POLIISISTA PÄIVÄÄ.

Äänestä
  • Ip-osoitteesi on otettu talteen ja tutkinta siirretty nettiosastolle.

    Äänestä

Hei, sano sille känppikselle että syä sen pilven niin ei haise, paitsi ehkä kakki haisee vähän möyhylle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erästyttövaan kirjoitti:

Heei.. Oon tänä syksynä yliopisto-opinnot aloittanut tyttö ja jouduin muuttamaan niiden takia vieraaseen kaupunkiin, yksiöitä oli heikosti tarjolla joten vastasin erääseen kämppisilmotukseen netissä, ja onnistuttiin sitten vuokraamaan neliö kahden muun tytön kanssa ns. "kimppakämpäksi".
Ei siis tunnettu kukaan entuudestaan näiden tyttöjen kanssa, mutta tavattiin pari kertaa ennen kun vuokrattiin tää asunto ja molemmat vaikutti ihan mukavilta ja kunnollisilta.

No, nyt ollaan asuttu pian kuukausi yhdessä ja minulle on käynyt hyvin selväksi että tää toinen näistä tytöistä polttaa pilveä. Tiedän miltä kannabis haisee, ja useasti esim. illalla vessassa käydessäni tän tytön huoneen oven alta leviää tätä hajua koko muuhun kämppään, ilmeisesti hän polttaa ikkunasta, ja tätä siis tapahtuu monena iltana viikossa.

En tiedä mitä tehdä asian suhteen, koska en haluaisi siitä tälle tytölle sanoa, koska muuten hän on ihan mukava.. Ja kuitenkaan emme tunnekaan niin hyvin. Tän toisenkaan kämppiksen kanssa en ole asiasta myöskään viitsinyt puhua sillä hän on aika hiljainen ja omissa oloissaan ja useesti poissa asunnosta, ja en tiedä onko hän huomannut/tajunnut sitten mitään.. Olen itse huumevastainen, mutta periaatteessa ajattelen että jos joku haluaa käyttää huumeita niin siinäpähän käyttää kunhan sitä ei tapahdu minun asunnossani!

Muutenkin tää tyttö on järjestänyt asunnossamme jo muutaman kerran bileet (hän on kotosin tältä paikkakunnalta,että siksi hänellä on entuudestaan kavereita täällä) ja näissä bileissä on sitten ollut paljon ja ties minkälaista porukkaa, ja silloinkin ovat poltelleet pilveä ja ihan parvekkeella... Lisäksi joskus kun hän on tullut baarista kotiin hän on tuonut jotain kavereitaan jatkoille, ja ovat sitten melunneet niin pahasti että olen herännyt, ja aamulla sitten porukkaa on nukkunut ympäri kämppää olkkarissa jne...Tää tyttö on kyllä sitten sitä pyytänyt ihan anteeksikin multa.

Mutta niin, en tosiaan tiedä mitä pitäisi tehdä. En haluaisi sanoa tälle kämppikselle sen polttelusta, mutta en myöskään halua asua asunnossa jossa käytetään kannabista. Pelkään myös sitä, että joku naapuri vaikka haistaa sen ja pian on poliisit ovella. Ei kai siitä voi minulle sitten tulla mitään seurauksia jos tältä tytöltä löytyisi huumeita?
Tää tyttö on muuten siis tosiaan ihan mukava, ja olen hänen kanssa kyllä aika paljon kaikenlaista jutellut, niin pelkään että jos sanon sille siitä pilven poltosta meillä menee välit ihan pilalle, ja kiva sitten asua saman katon alla...

Jos jollakin on hyviä neuvoja tilanteeseen niin kertokaa! Asia todella vaivaa minua :S

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu