Muutto

Mulla on muutto ens viikolla edessä. Mulla on marsu joka on ollu mulla kohta 3 vuotta. ja tosi rakas onkin =) Joudun nyt jättämään sen vanhempieni huostaan(marsu on niille kans tärkeä ja oikeia iltatähti joten siitä ei ole huolta etteivätkö vanhempani huolehtisi siitä) MUTTA huomaako marsut jos oikea omistaja ei enään olekaan kotona. En muuta kauas joten pyrin joka päivä käydä katsomassa sitä ja työpaikkakin on siinä lähellä. Huolettaa vaan et se rupiaa ikävöimään. Mukaan en voi sitä ottaa koska kämpässäni on kielto tuoda eläimiä..
4191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aika hienoa, että sulla on marsustas noin suuri huoli. en kuitenkaan usko, että se suruun kuolisi.

Äänestä

Hei vaan ja kurja juttu. Tosin kannattaa selvittää vielä vaikka asunnon omistajalta, että voiko eläimen tuoda kun kyseessä on kuitenkin häkkieläin, kuka ei hauku päivät pitkät, ei raavi ovenpieliä ja sen "koti" on häkki.

Itse kun aikoinani vuokrasin nykyisen kämppäni, asunnossa oli kielto, että ei kotieläimiä. Kerroin avoimesti vuokraemännälle, että minulla on pari hamsteria (=silloin oli, nyt ei ole enää, vaan ovat vaihtuneet marsuiksi) ja vuokraemäntä teki selväksi etteivät ne ole tervetulleita. Sopimuksen teko oli kiikun kaakun. Sopimuksen kirjoituspäivänä vein mukanani kuvat hamstereista ja niiden häkeistä ja kutsuin hänet vierailulle silloiseen kämppääni katsomaan että eivät he mitään vahinkoa ole tehneet vaikka vapaana nekin viipottivat kun olin kotona. Vuokraemäntä uskoi ja antoi otusten muuttaa mun kanssa. (No, enpä olisi ilman niitä muuttanutkaan)

Muistaakseni olen joskus kuullut vuokraasuntolakipykälästä, missä määritellään, että joitakin tämmöisiä "häkkieläimiä" ei tarvitsisi ilmoittaa vuokraemännälle eikä niitä "lasketa" kotieläimiksi? Onko kukaan koskaan törmännyt tällaiseen pykälään vai olenko nähnyt vain unta? :D Yritänpä itsekin kaivaa kyseisen tiedon esiin jostain arkistoista...

Mutta kyllä marsu tottuu uusiin hoitajiin jos et voi pikkuista ottaa mukaan, voihan se varmasti olla vähän ihmeissään kun totutut rutiinit muuttuu.

Äänestä
  • Marsu on tottunut mun vanhempiin, varsinkiin mun isään, siitä ei ole huolta et rutiini muuttuisi. Pitää vielä varmistaa se et saiskos sinne viedä elukoita, onnellisempi marsu kyllä olisi "vanhassa" kotona kuin uudessa ku tietää joka nurkan =)

    Äänestä

  • Niina kirjoitti:

    Marsu on tottunut mun vanhempiin, varsinkiin mun isään, siitä ei ole huolta et rutiini muuttuisi. Pitää vielä varmistaa se et saiskos sinne viedä elukoita, onnellisempi marsu kyllä olisi "vanhassa" kotona kuin uudessa ku tietää joka nurkan =)

    No sittenhän on hyvä että on tottunut touhuamaan perheenjäsenten kanssa ja kulmat on tutut ja näkee sua kuitenkin :) Eiköhän marsuli pärjäisi ihan OK myös vanhassa paikassa :) Kiva lukea tuommoisia tarinoita missä koko perhe osallistuu marsun elämään :) Hienoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niina kirjoitti:

Mulla on muutto ens viikolla edessä. Mulla on marsu joka on ollu mulla kohta 3 vuotta. ja tosi rakas onkin =) Joudun nyt jättämään sen vanhempieni huostaan(marsu on niille kans tärkeä ja oikeia iltatähti joten siitä ei ole huolta etteivätkö vanhempani huolehtisi siitä) MUTTA huomaako marsut jos oikea omistaja ei enään olekaan kotona. En muuta kauas joten pyrin joka päivä käydä katsomassa sitä ja työpaikkakin on siinä lähellä. Huolettaa vaan et se rupiaa ikävöimään. Mukaan en voi sitä ottaa koska kämpässäni on kielto tuoda eläimiä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu