Ihmisten maailman
murheet
kaukana takana,
hän kuiskasi
sanansa avaruuteen,
kaikki ne
huudot ja rukoukset
karehtiva hymy
huulillaan
Kaikki se
rakkaus,
hänen olemuksensa
ehdottomuus
yritti tunkea
kylmän himon ja
itsekkään voiman
saattelemana,
tunnistaa luonnon
lähettämää signaalia,
merkkiä virrata
elämän uomassa
eteenpäin
Vaistota
jotain sellaista,
hajun tai tuoksun
tuomaa ääntä,
kaipuun välimatkaa,
jota ei voi
koskaan helposti ylittää
tai ymmärtää
ainoastaan
tuntea sydämensä
puhtauden ja
kärsivällisyyden tiellä
kulkiessaan kohti
hyvyyden kasvoja
Niitä hän muisteli
unohtaen samalla
kaiken pimeän ja pahan,
hänen sielunsa oli
noussut kapinaan
toivonut löytävänsä
takaisin onnellisuuteen
pois tunkkaisuudestaan,
ja hän avasi ovensa
toivoen kuulevansa
koputuksen
kutsun
hymyn
ja kuiskauksen,
mutta joutuikin testiin
Siinä kokeessa
hukkunut todetaan viattomaksi
ja uppoamaton syylliseksi
niin kuin viaton, kaunis
ja into voi vaan tulvia
ilman kovuuden
ja vihan ilmapiiriä
yrittäessään tunnistaa
utuista epäselvää
kuvaa,
yrittäessään nähdä
ne luvatut kasvot,
joiden eteen olisi valmis
tekemään kaikkensa
samalla kun hän
löytäisi itsensä
Nyt olisi
kohdattava
suuria haasteita,
joissa ei pelkuruutta tunneta,
saatava se sisäinen
vallankumous
päätökseen,
tuntea jokaisen
solun voimalla
intohimoisesti
kuinka hänen siipensä
saavat sulkansa,
tuntevat kädet
ympärillään ja
kuinka hänen
ihonsa siliäisi
varjeluksessasi,
muuttuisi vastanottavaisemmaksi
ja ennen kaikkea
ei häpeilisi pyytää
nautintoaan,
sitä mitä suut ja
kaikki vartalon
osat voisivat tuottaa
Pyydä vain
http://www.youtube.com/watch?v=J2AGCj1KTf8&feature=related
murheet
kaukana takana,
hän kuiskasi
sanansa avaruuteen,
kaikki ne
huudot ja rukoukset
karehtiva hymy
huulillaan
Kaikki se
rakkaus,
hänen olemuksensa
ehdottomuus
yritti tunkea
kylmän himon ja
itsekkään voiman
saattelemana,
tunnistaa luonnon
lähettämää signaalia,
merkkiä virrata
elämän uomassa
eteenpäin
Vaistota
jotain sellaista,
hajun tai tuoksun
tuomaa ääntä,
kaipuun välimatkaa,
jota ei voi
koskaan helposti ylittää
tai ymmärtää
ainoastaan
tuntea sydämensä
puhtauden ja
kärsivällisyyden tiellä
kulkiessaan kohti
hyvyyden kasvoja
Niitä hän muisteli
unohtaen samalla
kaiken pimeän ja pahan,
hänen sielunsa oli
noussut kapinaan
toivonut löytävänsä
takaisin onnellisuuteen
pois tunkkaisuudestaan,
ja hän avasi ovensa
toivoen kuulevansa
koputuksen
kutsun
hymyn
ja kuiskauksen,
mutta joutuikin testiin
Siinä kokeessa
hukkunut todetaan viattomaksi
ja uppoamaton syylliseksi
niin kuin viaton, kaunis
ja into voi vaan tulvia
ilman kovuuden
ja vihan ilmapiiriä
yrittäessään tunnistaa
utuista epäselvää
kuvaa,
yrittäessään nähdä
ne luvatut kasvot,
joiden eteen olisi valmis
tekemään kaikkensa
samalla kun hän
löytäisi itsensä
Nyt olisi
kohdattava
suuria haasteita,
joissa ei pelkuruutta tunneta,
saatava se sisäinen
vallankumous
päätökseen,
tuntea jokaisen
solun voimalla
intohimoisesti
kuinka hänen siipensä
saavat sulkansa,
tuntevat kädet
ympärillään ja
kuinka hänen
ihonsa siliäisi
varjeluksessasi,
muuttuisi vastanottavaisemmaksi
ja ennen kaikkea
ei häpeilisi pyytää
nautintoaan,
sitä mitä suut ja
kaikki vartalon
osat voisivat tuottaa
Pyydä vain
http://www.youtube.com/watch?v=J2AGCj1KTf8&feature=related
Vastaukset 3
Vanhimmat
"...sillä jokainen pyytävä saa..." sanotaanhan se jo pyhässä kirjassakin...
Uskaltaa pyytää elämältä sitä mitä haluaa... Uskaltaa sukeltaa rakkauden energiaan...
Pelko on kuitenkin läsnä... Se ihmisen pahin vihollinen. Mörkö, joka kuiskaa, ettet ole tarpeeksi hyvä tai tilanne ei ole sopiva.
"Tee se, mitä pelkäät, niin voit olla varma siitä, että pelkosi kuolee."
-Ralph Waldo Emerson-
Niin...niinpä niin...
Kaunis oli runosi. Kiitos!
Kiitos sínulle ja aurinkoista viikonlopun jatkoa ;)
Upean kaunista syksyn jatkoa myös sinulle!
"Onni olkoon osanasi elämäsi retkellä."