Demokratiaa

Vastahakoiset kunnat tullaan pakottamaan pakkoliitoksiin. Liitosasioista tulisi päättää kansanäänrstyksillä. Kunnanvaltuutetut olisi jäävättävä. Liitoksen onnistumisen myötä osa heistä on tarpeettomia.
4132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lopettakaa jo nuo puheet kansanäänestyksestä. Siitä ei tule kun entistä enemmän sotkua, kun tietämätön kansa äänestää asioista , joista ei mitään ymmärrä.

Äänestä

Demokratia on osoittanut olevansa epäonnistunut järjestelmä. Tarvitsemme vahvaa johtajuutta.

Äänestä

Ihan ymmärrettävää on pakkoliittämien velkaisten ja varattomien kuntien kohdalla. Ihmetyttää kuitenkin miksi kuntien jotka elävät ilman valtion erityistukia omillaan tuottaen voittoa tarvitsisi liittyä tuottamattomien joukkoon saatuaan kylkeensä kunnat joilla ei ole halua hoitaa asioitaan hyvin.

Äänestä

Ei ole vastahakoisia kuntia, on vain vastahakoisia ihmisiä. Ihmisten vastahakoisuus muuttuu kyllä siinä vaiheessa, kun lyödään numerot eteen, siis veroäyrit ja valtioverot.

Kysehän ei ole kerrassaan mistään muusta kuin rahasta.

Aikanaan oli karmea narina, kun myn mökkikuntaan liitettiin naapurissa oleva pikkukunta. Kaikki narisi. Ei narise enää, kun nykyisessä kunnassa on koulut, kirkot, kirjastot, terveyskeskukset vuodepaikkoineen jne edelleen olemassa, isompina ja tehokkaamipina yksikköinä, kuin kaks pientä persaukista kuntaa ois ikinä pystyneet saamaan aikaan.

Kandee muuten muistaa, isoja ne kunnat olleet ennenkin. Väkiluvun kasvaessa niitä sitten joskus on pilkottu jostain syystä. Aikoina, kun jotain tsadia, vatoota, espoota ei edes ollut olemassakaan, suomen suurimpia kuntia oli Liminka, suurinpiirtein Oulunläänin kokoinen kunta aikanaan. Nyt Oulu laajenee, siihen liittynyt jo paljon pikkukuntia.....


=DW=

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Marja Puska kirjoitti:

Vastahakoiset kunnat tullaan pakottamaan pakkoliitoksiin. Liitosasioista tulisi päättää kansanäänrstyksillä. Kunnanvaltuutetut olisi jäävättävä. Liitoksen onnistumisen myötä osa heistä on tarpeettomia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu