Terve Suomi, jotta Suomalaiset pysyisivät terveinä.

Savonia ammattikorkeakoulu. oppimateriaaleja.

Ovatko koulutusohjelmat rakentuneet mahdollisesti varpu ja huoli periaatteille, jotka olivat Mantroja 70- luvuilla?

Tämän sivun alalaidassa lukee.

Terve Suomea ei enään ylläpidetä tällä hetkellä, huomioithan että osa tiedoista saattaa olla vanhentunut päivitetty vuonna 2008.

Awen Oy aloitti vuonna 2008 lasten parissa työskentelevin sosiaalityöntekijöiden, asianajajien, opettajien, tuomareiden koulutukset, joissa kumotaan ja oiotaan joitakin virheellisiä käsityksiä.

Savonia ammattikorkeakoulujen käsitteitä lasten kaltoinkohtelusta, pahoinpitelystä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuonna 2008.

Lähdekirjallisuusluettelossa , saattaa olla joitain, jotka myöskin voivat olla vanhentuneita.

http://www.tervesuomi.fi/fi/julkaisu/11619
-----
12215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Aloituksen lopussa todettiin.

Lastensuojelutilastojen mukaan passiivinen laiminlyönti on hyvin tavallista, jopa yleisempää, kuin aktiivinen väkivalta.

Lähdekirjallisuus, johonka lastensuojelu on ilmeiseti nojautunut.
Onko aineisto olettamuksia, faktaa, vai fiktiota.?

Lähteet.

Haapasalo, J., Jaskari, H., Paavilainen, T., Pietari, T. & Aaltonen, T. (1998. Lapsen fyysisen kaltoinkohtelun riskitekijöitä. Sosiaalilääketieteellinen aikakausilehti 35, 3-14.

Miten auttaa lasta. Lapsen fyysisen ja seksuaalisen pahoinpitelyn tutkimus ja hoito. (1993).

Lastensuojelun keskusliiton julkaisuja 89.

Peltoniemi, T. (1988) Yhteinen salaisuus – seksuaalisesti hyväksikäytetyt lapset kertovat. Helsinki:

Otava.

Heikinheimo, A-L. (1999). Insestiperhe perheterapiassa: toivotonta muttei mahdotonta. Teoksessa Aaltonen, J., Arhovaara, S. & Rinne, R. (toim.), Perhe terapiassa – keskustelua vuosisadan vaihteessa.

Hämäläinen, T. (1996). Insesti, synkkä salaisuus. Perheterapia, 1 (3), 7-14

Antikainen, J. (1994). Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Ammatilliset haasteet ja työoreientaatiot.

Stakes, tutkimuksia 46.

Paavilainen, E. (1998). Lasten kaltoinkohtelu perheessä: perheen toiminta ja yhteistyö perhettä hoitavan terveydenhoitajan kanssa. Tampereen yliopisto.

Sariola, H. (1990). Lasten väkivalta ja seksuaalikokemukset. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.Flinck, A. & Paavilainen, E. 2008. Hoitotyön suositus. Lasten kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen.

Helminen, J. Uusi lastensuojelulaki. Luento. 3.4.2008 Savonia-ammattikorkeakoulu. Varkaus.

Hoitotyön Tutkimussäätiö. 2008. Lasten kaltoinkohtelun tunnistaminen ja siihen puuttuminen. Hoitotyön suositus. http://www.hotus.fi/vaikuttavuuden_edistaminen/valmiit_hoitotyon_suositukset/

Kaltoinkohteltu lapsi. 2007. Käsikirja kaltoinkohdellun lapsen kanssa työskenteleville. http://www.tampere.fi/tiedostot/5porX67Vn/kaltoinkohtelu_060607.pdf

Karila, T. 2007. Terveydenhoitaja lapsiin kohdistuvan perheväkivallan tunnistajana ja siihen puuttujana neuvolassa. Opinnäytetyö. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/29755/stadia-1197465574-7.pdf?sequence=1

Lastensuojelulaki. 2007. N:o 417-422.

Pitkänen, M. & Sopanen, R. 2007. Terveydenhoitajan huoli asiakkaista lastenneuvolassa ja työyhteisön tuki. Opinnäytetyö. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/6742/stadia-1176966180-4.pdf?sequence=1

Sajama,S. 2008. Ota puheeksi. Tehy-lehti. 4/2008.
-----

Äänestä

Awen Oy aloitti lastensuojelun pariss työskentelevin koulutuksen, jonka tarkoituksena käsittääkseni on päivittää aikaisempia tietoja.

Tääsä on koulutusohjelmat vuosilta 2008-2010.

Voit valita luettelosta jonkun luento-ohjelman klikkaamalla sitä.

Luennon sisältö.
Luennoittsia.
Kohderyhmät.

http://www.awen.fi/aikaisemmatluennot.html
----

Äänestä
  • Vuoden 2008 koulutusohjelman aiheena oli narsismi, joka oli erittäin suuri yhteiskunnallinen ongelma, josta oli julkaistu erilaisia tutkimuksia ja kirjallisuutta, joista osa perustui senhetkiseen käsitykseen.

    Ilmeisesti ne oli kirkettävä ansiksi pois, jotta asoista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä.

    Luento-ohjelma narsismista yhteiskunnallisena ongelmana.

    Luennoitsija.

    Kohderyhmät.

    http://www.awen.fi/ohjelmat/LUENTO 23.4 Seinajoki.pdf
    ---

    Äänestä

  • Narsismi. kirjoitti:

    Vuoden 2008 koulutusohjelman aiheena oli narsismi, joka oli erittäin suuri yhteiskunnallinen ongelma, josta oli julkaistu erilaisia tutkimuksia ja kirjallisuutta, joista osa perustui senhetkiseen käsitykseen.

    Ilmeisesti ne oli kirkettävä ansiksi pois, jotta asoista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä.

    Luento-ohjelma narsismista yhteiskunnallisena ongelmana.

    Luennoitsija.

    Kohderyhmät.

    http://www.awen.fi/ohjelmat/LUENTO 23.4 Seinajoki.pdf
    ---

    Eräs suurimpia ongelmia 70-80-luvuilla olivat huoltajuusriidata, joissa esiettiin perättömiä väkivalta. insestisyytöksiä, jodenka avulla lapset määrättiin yleensä äidille.

    Käsitykset ovat onneksi muuttuneet ajatellen lapsia ja nuoria, sekä heidän tulevaisuutta.

    Etelä-Karjalan kesäyliopiston koulutusohjelma.

    Lapsi koston välineenä ja lyömäaseena huoltajuusriidoissa.. Lapsen ja toisen vanhemman suhteen tuhoaminen.

    http://194.251.35.222/Kiinteasivu.asp?KiinteaSivuID=19067&NakymaID=391
    ---

    Kohderyhmä. Sosiaalityöntekijät, opettajat, terveydenhoitohenkilöstö, poliisit, opettajat, juristit.

    Äänestä

  • Lasten oikeudet. kirjoitti:

    Lastensuojelun täysremontti on on ilmeisesti alkanut.

    Entäpä ne lapset, nuoret ja perheet, jotka ovat joutuneet kärsimään harhaopeista, ovat syrjäytyneet, huostaanotettu, tai "pelastettu" sijaisperheeseen.

    Awen luento 29.9.2011.

    Lapsi lyömäaseena ja koston välineenä avioerossa.

    http://www.awen.fi/ohjelmat/Lapsi koston valineena avioerossa_29.9.2011.pdf
    -----

    Äänestä

  • Koston enkelit? kirjoitti:

    Mikäli näillä käsityksillä ollaan suhtauduttu lasten seskuaaliseen hyväkskäyttöön, niin ei ole syytä ihmetellä, miksi Awen on aloittanut väärien käsityksien remontin.

    Terve Suomi Savonia ammattikorkeakoulu.
    Väkivalta ja insesti, siihen puuttuminen

    Valtaosa lasten seskuaalisesta hyväksikäytöstä tapahtuu perheen sisällä.

    Hyväksikäyttäjänä voi olla isä, äiti, isäpuoli

    Minnekä pedofiilit ovat unohtuneet?

    Jatkuvasti saa lukea lehdistä, eri uskonyhteisöissä tapahtuneista sadoista lasten hyväksikäyttötapauksista.

    Viittaan tuoremipaan Nokia Mission tapaukseen.
    Johanna Hurtig on tutkinut hyväksikäyttöä Vanhoillislestadiolaisyhtesössä.
    Myös Luterilaisessa kirkossa on paljastunut yli sata tapausta..

    Onko tarkoituksena ollut kiinnittää huomio, niihin muutamiin perheissä tapahtuneisiin hyväksikäyttöhin, jottei uskonyhteisöjen hyväksikäyttötapaukset paljastuisi?

    Terve-Suomi Savonia ammattikorkeakoulu.

    http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/nn:305
    ------

    Äänestä

  • Sairas Suomi? kirjoitti:

    Kuka manipuoloi ja ketä. Mielennkiintoinen luento odotettavissa.

    Awen luento 16.2.2012.

    Manipulaatio vallankäytön välineenä.

    Luennoitsijat Hannu Lauerma. Marja peura.

    http://www.awen.fi/ohjelmat/Manipulaatio vallankayton valineena_16.2.2012..pdf
    ---

    Äänestä

  • Vallankäyttö. kirjoitti:

    Kuka manipuoloi ja ketä. Mielennkiintoinen luento odotettavissa.

    Awen luento 16.2.2012.

    Manipulaatio vallankäytön välineenä.

    Luennoitsijat Hannu Lauerma. Marja peura.

    http://www.awen.fi/ohjelmat/Manipulaatio vallankayton valineena_16.2.2012..pdf
    ---

    Eräs Awenin luennon aihe on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.
    Muistaakseni Luennoitisijana on Katariian Tuohimaa-Finnilä, sekä rikosylikomisaari Kari Tolvanen.

    Osataanko lasten seksuaalista hyväksikäyttlö tunnistaa?

    Helsingin Sanomat 18.4.2009.

    Tutkimus: Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ei osata tutkia Suomessa oikein.
    Terveydenhuollon ammattilaisilta uupuu asiantuntemusta.

    Katariina Finnilä-Tuohimaan mukaan heikko asiantuntemus saattaa johtaa siihen, että seksuaalinen hyväksikäyttö jää huomaamatta, tai että syyttömien uskotaan syyllistyneen siihen.

    Lue uutinen, kommentit, sekä aihepiiriin liittyviä muita artikkeleita.

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Väitös Lasten hyväksikäyttöä ei osata tutkia oikein Suomessa/1135245254566
    ----

    Äänestä

  • Arpapeliä? kirjoitti:

    Jokohan perättömät insestisyytökset loppuvat?

    Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.

    Awen luento 9.2.2011.

    Luennoitsijat:
    Katariina Finnilä-Tuohimaa.
    Kari Tolvanen.
    Maaret kallio.

    Kohderyhmät
    Sosiaalityöntekijät, psytkiatrit. Hoitoalan henkilöstö. Seksuaaliterapeutit. Hoitoalan henkilöstö. Juristit. Tuomarit.

    http://www.awen.fi/ohjelmat/Lapsen seksuaalinen hyvaksikaytto_9.2.2011.pdf
    ---

    Äänestä

  • Entä Pedofiilit? kirjoitti:

    Ovatko pedofilit suojelun kohteita. -miksi?

    Poliisikansanedustaja Kari Tolvanen kiristäisi lasten hyväksikäyttötuomioita.

    Törkeissä raiskauksissa tuomio on kaksi vuotta, kun törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä se on vain vuoden.

    Lue Iltalehden uutinen 19.7.2011, sekä aihepiirin muita uutisia. Osallistu keskusteluun.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011071914081104_uu.shtml
    ---

    Äänestä

  • Rikoksita rumin. kirjoitti:

    Lisää muutoksia tapahtumassa perinteisen sosiaalialan kolutuksen rinnalle.

    Lahden ammattikorkeakoulu.

    Isät pois paitsiosta projekti.

    Projektin tavoitteena on lisätä viranomaistenkykyä arvioida isän, tai äidin soveltyvuutta huoltajuuteen ilman liitettyjä stereotyyppisiä käsityksiä.

    Ministeri Stefan Vallin on esittänyt oman näkemyksensä.

    Projektin esittely.
    Täydennyskoulutus.
    Päiväkoulutus.
    Tasa-arvo.
    Isätyö.

    http://www.lamk.fi/erovanhemmuus/index.html
    ----

    Äänestä

  • Rikoksita rumin. kirjoitti:

    Ovatko pedofilit suojelun kohteita. -miksi?

    Poliisikansanedustaja Kari Tolvanen kiristäisi lasten hyväksikäyttötuomioita.

    Törkeissä raiskauksissa tuomio on kaksi vuotta, kun törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä se on vain vuoden.

    Lue Iltalehden uutinen 19.7.2011, sekä aihepiirin muita uutisia. Osallistu keskusteluun.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011071914081104_uu.shtml
    ---

    Jatkoa edelliseen.

    Aikaisemmat koulutukset ovat olleet ilmeisesti "rautarouvien" sanelemaa lapsi ja perhepoitiikkaa?

    Lahden ammattikorkeakoulu. Isät pois paitsiosta.

    Eroauttamisopas ammattilaisille isänäkökulmasta.

    http://blogit.lamk.fi/tero-blogi/
    ---

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sairas Suomi? kirjoitti:

Savonia ammattikorkeakoulu. oppimateriaaleja.

Ovatko koulutusohjelmat rakentuneet mahdollisesti varpu ja huoli periaatteille, jotka olivat Mantroja 70- luvuilla?

Tämän sivun alalaidassa lukee.

Terve Suomea ei enään ylläpidetä tällä hetkellä, huomioithan että osa tiedoista saattaa olla vanhentunut päivitetty vuonna 2008.

Awen Oy aloitti vuonna 2008 lasten parissa työskentelevin sosiaalityöntekijöiden, asianajajien, opettajien, tuomareiden koulutukset, joissa kumotaan ja oiotaan joitakin virheellisiä käsityksiä.

Savonia ammattikorkeakoulujen käsitteitä lasten kaltoinkohtelusta, pahoinpitelystä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuonna 2008.

Lähdekirjallisuusluettelossa , saattaa olla joitain, jotka myöskin voivat olla vanhentuneita.

http://www.tervesuomi.fi/fi/julkaisu/11619
-----

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu