Fuengirola ohjelma

Myötähäpeä

Mitä mieltä te siellä asuvat olette mieltä tästä ohjelmasta? Onko se mielestänne hyvää mainosta teille ja paikalle ylipätään? Nyt on ensimmäinen jakso nähty, ennakkoon nelosen sivuilta, ja itse olen ainakin ensimmäisen jakson nähtyäni tullut siihen tulokseen että onneksi en asu siellä, voi sitä myötähäpeän määrää. Heti alussa pisti silmään hygieniakysymys vessan pesun järjestyksestä ja että mihin se pöntönpesurätti kulkeutui lopuksi!! Humalaisia nyt on tietysti Suomikin pullollaan, se ei ole mitenkään outoa, mutta harvapa saa kyseenalaisen kunnian esiintyä sellaisessa kunnossa, sekavia sepostaen valtakunnallisella TV-kanavalla. Odotan pelonsekaisesti tulevia jaksoja onko luvassa lisää suuria nolouksia, myötähäpeää ja vastauksia tähän ketjuun kuinka "paikalliset" tulevat puolustelemaan paikallisten suomalaisten menoa ;)

Osaan jo kuvitella vastauksia jossa minut, ketjun aloittaja, leimataan kateelliseksi yms. kun en itse saa viettää aikaani siellä missä "aurinko paistaa ympäri vuoden" tai ravintolassa jonka ohjelmasta ja lavashowsta pitäisi suomalaistenkin ravintoloiden ottaa oppia :D Mutta koitetaan nyt kuitenkin pysyä asiassa, siis tässä uudessa mainosohjelmassa suomalaisten kansoittamasta kaupungista.

192

9822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jälleenhuijausohjelm

      Voin arvata mitä tuo on, jotain huijausta taas :)
      - ohjelmalla ei ilmeisesti ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

      • jälleenhuijausohjelm

        Toisaalta ei ole väitettykään että olisi totta tuollainen ohjelma, pelkkää fiktiota.

        Mutta kuuluisi mainita oikeasti: "Ei perustu tositapahtumiin".


      • rea-listi

        Suomalaiset j...t ovat samoja kaikkialla, joka espanjaan menee, sen arvaa miksi....


      • vai ei?
        jälleenhuijausohjelm kirjoitti:

        Toisaalta ei ole väitettykään että olisi totta tuollainen ohjelma, pelkkää fiktiota.

        Mutta kuuluisi mainita oikeasti: "Ei perustu tositapahtumiin".

        Eikö sitä mainosteta realitynä?


      • Olinhan siellä......
        rea-listi kirjoitti:

        Suomalaiset j...t ovat samoja kaikkialla, joka espanjaan menee, sen arvaa miksi....

        Niinpä. Minäkin asuin siellä 8 vuotta mutta en ollut kertaakaan humalassa. Enkä edes mennyt sinne siksi että viina on halpaa. Yleensä eläkeläiset, kuten minä, menevät sinne siksi että Espanja kohtelee eläkeläisiä paremmin kuin Suomi jolle eläkeläiset pelkkää Packaa vaikka ne eläkemaksut on maksettu 42 vuoden työelämän aikana pennilleen ja sentilleen. Eläkeläisten verotus on siellä huomattavasti pienempi ja ruoka on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Sanokoot Suomen kauppiaitten "tutkimukset" mitä valheita tahansa.


      • 9
        vai ei? kirjoitti:

        Eikö sitä mainosteta realitynä?

        mainostetaan toki, mutta mitä tekemistä sillä on todellisuuden kanssa.
        mä voin tehdä reality tv:n sinun kanssa, tulen kuvaamaan sua aina kun meet paskalle ja rapulassa oksentelet.

        Hienoo saatiin susta reality kuvaa. Ja myös totuus sinusta.

        Lammaslauma ei tajuu sit mitään.


    • paikallinen

      suomalaiset ovat suomalaisia missä päin maailmaa sitten ovatkaan. Pitääkö Fuengirolassa asuvan suomalaisen sitten olla jotenkin parempi (tai huonompi) kuin suomessa asuva suomalainen? Jaksossa nähdään joka tapauksessa vain muutamia suomalaisia ja jos baariin menee kuvaamaan niin kai linssiin väkisinkin tarttuu muutama humalainen. Kokemuksesta väittäisin silti että suomessa suomalaiset juo enemmän kuin suomalainen fuengirolassa vaikka viina maksaa vain murto-osan.

    • zumo

      Mistä syntyy käsitys vessan pesun ja rätin huonosta kulkureitistä? Nelosen sivuilla puututtiin samaan asiaan. katsokaas tarkemmin, ei sillä vessarätillä pöytiä pyyhitä.
      Sarja vaikuttaa laadukkaalta.

      • vessa ja rätti

        Tosi laadukasta, kun vessarätillä ei pyyhitä pöytiä. Se vasta ravintolan tekee!


    • petunia2

      Se vessa rätti tuodaan sinne salin puolelle kuivumaan. Eikös ensin kannattaisi pestä käsienpesuallas ja sitten vasta pöntöt? Hyi!! Vaikkei pöytien pyyhintää näy kuka tuo wc rätin saliin tai kotana keittiöön?

      Näyttääpä salaatitkin vain laitettavan pöydälle ilman mitään kylmäpöytää tai edes jäitä..

      • TaunoTP

        Fuengirola; SuomiHomon oma TosiTV.Lähhettiin pakoon Kylymää Suomia ku ei pysty kattoon sukulaisia silmiin.Enää.Pantiin Baari pystyyn ja vähä muutaki.Ja Työhönopastuksesta ei osata muuta sanoo kuin että varotus tullee tuosta ja tästä.Katoku mä en tykkää.Hyvähyvä...


      • ilegal
        TaunoTP kirjoitti:

        Fuengirola; SuomiHomon oma TosiTV.Lähhettiin pakoon Kylymää Suomia ku ei pysty kattoon sukulaisia silmiin.Enää.Pantiin Baari pystyyn ja vähä muutaki.Ja Työhönopastuksesta ei osata muuta sanoo kuin että varotus tullee tuosta ja tästä.Katoku mä en tykkää.Hyvähyvä...

        Fuengirola-lehdessä pidetään laitonta työvoimaa. Jotkut kokonaan ilman asiaankuuluvia työsopimuksia, jotkut kirjoissa ja kansissa toiminimillä vaikka se on Espanjassa lain vastaista. Viranomaiset ovat jo kiinnostuneet asiasta. Odotettavissa aikamoiset sakot.


      • legali
        ilegal kirjoitti:

        Fuengirola-lehdessä pidetään laitonta työvoimaa. Jotkut kokonaan ilman asiaankuuluvia työsopimuksia, jotkut kirjoissa ja kansissa toiminimillä vaikka se on Espanjassa lain vastaista. Viranomaiset ovat jo kiinnostuneet asiasta. Odotettavissa aikamoiset sakot.

        Taas läsilaaksosta kajahtaa "totuuden ääni", voi luoja tota kateutta.


    • ohjelmaan pettynyt

      Olen tosi pettynyt ohjelman välittämään kuvaan suomalaisten elämästä Fuengirolassa. Ihan kuin jossain telkkari-lehdistöpiireissä manipuloitaisiin kaikki kuvaamaan ja uutisoimaan samoja tyyppejä aina. Fuge on tosiaan paljon enemmän kuin ikuista Pekkarista (onneksi). Uusi-Kilposen kaltaisia juntteja on vaan tasan kaksi (Pekkarinen ja mies itse) ja se vessarätti oli kyllä vertaansa vailla. Kerran olen siinä ravintolassa syönyt, nahkeaa ja monta päivää vanhaa, surkeaa salaattia ja lämpimässä kuhivaa seisomapöytää, ei hyvä. Älkää hyvät ihmiset kuvitelko, että Centro Finlandia on joku suosittu paikka täällä Fugessa, vaikka sitä kuinka paukutetaan Suomen lehdissä (jotka on vuokraisäntien kavereita, siitä johtuu julkisuus). Paikka oli minulle ja muille tosi iso pettymys.

      • Tiedä mitä kirjoitat

        VOI VOI, olet siis syönyt ravintola Witissä mikä EI TODELLAKAAN sijaitse centro finlandiassa. Älä kirjoita asiasta mikäli "tietosi" on noin päin kakkosta.


      • Witi hoi!
        Tiedä mitä kirjoitat kirjoitti:

        VOI VOI, olet siis syönyt ravintola Witissä mikä EI TODELLAKAAN sijaitse centro finlandiassa. Älä kirjoita asiasta mikäli "tietosi" on noin päin kakkosta.

        Ja kuka tuossa väitti, että Witi sijaitsisi Centrossa?


    • jaaha566

      ketä sarjassa sitten pitäisi kuvata kun ei pekkarinen & co kelpaa?

    • Kylä...

      Pulkkisen Jorma on mainio mies, on se käynynnä vaikka missä, on kiertänyt melkein koko suomenmaan, käyny Lahessa ja Helsinkissä...lauloi Jope Ruonansuu.......

      • faceface

        minä en ole Jorma Pulkkinen eikä minulla ole kasvoissani rypyn ryppyä..


    • Fugessa asuva

      Tunnen todella paljon suomalaisia täältä päin, enkä voi muuta sanoa että ohjelman nähtyäni alkoi väistämättä v***ttaa että tälläinen on tehty. Ohjelmasta saa aivan väärällaisen kuvan paikallisista suomalaisista ja elämisestä täällä ylipäätänsä. Toivon että suurin osa ymmärtää että ohjelma pyörii vain muutaman espanjassa asuvan suomalaisen ympärillä. Seuraavvaa jaksoa odotellessa :D

    • 25-v

      Täytynee katsoa seuraava.

      Meillä on ollut asunto Torreviejassa 25-vuotta ja vaikka pisimmillään olemme olleet siellä vain 3kk niin tuntuma äänekkäämpiin reservatioiden suomalaisiin on ollut sen laatuinen että olemme viihtyneet paremmin kahdestaan.

      Jokunen poikkeuskin on ollut.

    • mättähällä

      Oi voi ravintola luutnantti tempaisi kämmenkupillisen geeliä päähän ja pitämään työharjoittelijoille äksiisiä varoitusten uhalla.

    • yrittäjäparat

      Ei tuo ohjelma kaupunkia nolaa, ohjelmaan osallistuneet ihmiset kylläkin. Oli aikakin noiden linssiluteiden saada nenälleen. Jotkut varmaan kuvitteli, että Pekkarisen vanavedessä saa mainetta ja kuuluisuutta Espanjan-businekselleen. Muut jo tietävät, että juuri päin vastoin....

      • Missä Tuisku?

        No senkös takia se Tuiskun Heikkikin katosi Centrosta kuin k**i lumeen ihan vaivihkaa? Ei pitäny paljoa meteliä poistumisestaan takavasemmalle.


    • kateekskäy...

      kyllä kauniitten ja rikkaitten kelpaa etelässä viettää sitä laatuaikaa.

      • lonkero3

        ei siellä kaikki todellakaan ole rikkaita,mutta kateellisia siellä on paljon jotka muodostavat omat juorukerhot valitettavasti


    • comprate un bosque

      Fuengirolan kaupunki on mukava ja varmasti ohjelmassa lopulta on järkeviäkin ihmisiä mukana. Mutta Pekkarinen voisi nyt tehdä espanjalaisen kehotuksen mukaan seuraavasti: osta mies itsellesi metsä ja eksy sinne. Niin tökerö oli osuutesi.

      • aqui no

        Kateus se on kiimaakin vahvempi. Some do, some talk. Ja jos jonkun dosta kerrotaan, sen pitäisi sitten olla häpeä. Niinkö?


      • Horroroso hombres !

        Olen samaa mieltä, - kuminaamapekkarista on kamala katsella, menisi hyvä mies metsään tiristeleen (harjoittelemaan) possuaan ja kumppani myös viilaileen sinne......Pahempaa on vielä valitettavasti tulossa näistä yritteliäisistä lajitovereistamme! Ei kiitos koko suomicentrumille!


    • fuge

      Fuengirola on mahtava paikka ja matkoillamme olemme tavanneet mukavia suomalaisia ihmisiä. Harmi vaan, etteivät he ole ohjelmasa mukana. Humalassa sopertavia vanhoja naisia ei kukaan jaksa katsoa. Onhan Fugessa muitakin suomalaisia ammattilaisia kuin baarinpitäjiä, heitä olisi mukava nähdä seuraavissa jaksoissa. Tämä nuori kiipeilijä pariskunta vaikutti parhaalta valinnalta ohjelmaan. Ei Pekkarinenkaan huono ollut. Harmi, ei ensimmäisen jakson perusteella tullut oikeaa kuvaa ihanasta paikasta.

    • rumaa käytöstä

      Minusta Uusi-Kilposen ja Pekkarisen jatkuva hokeminen "hyvännäköisistä naisista" on ala-arvoista ja loukkaavaa heidän vaimojaan kohtaan. Moukkamaista, varsinkin kun kumpikaan mies ei ole mikään ruusu.... kannattaisi arvostaa omaa vaimoaan enemmän!

    • jylhää

      Voi tota Pulkkinen-parkaa.... onko ohjelma tehty ennen vai jälkeen Botox-pistoksien?

      • ei ei ja ei

        BUHAHAHAHAAHAHAHAHAHAH tänään ilmestyneen Fuge-lehden pääkirjoitus on vertaansa vailla. Vai on toimitukseen soiteltu matkanjärjestäjien toimesta ja kiitetty ohjelmaa siitä, että nyt turisteja on tänne tulossa enemmän!!!! Ottaako Pekkarinen nyt kunnian siitä, että talvituristit palaavat tänne, kuten joka ikinen vuosi? Ikävä kyllä ohjelma on niin huonosti kuvattu, että siinä ei edes näytetä Aurinkorannikon upeita maisemia. Tuskin toimii promona! Mutta Pekkarinen se jaksaa uskoa itseensä!


    • Ei voi olla totta!

      Aloitus jakson nähneenä on todellakin huono kuvaus annettu niistä suomalaisista jotka asuvat Fuengirolassa.Yksi tauno pyyhkii ravintolassaan ensin rätillä wc pytyn ja siirtyy sen jälkeen samaisella rätillä samaisen tilan lavuaaria hankaamaan josta tulee takaisin rättinsä kanssa wc pytylle ja lopuksi menee itse ravintolan puolelle rättinsä kanssa pesualtaalle kunnes heittää sen lopuksi roskikseen(?)..Yök yök!..Mikä se sellainen kokki on jolla on tärkeämpää heittää geeliä hiuksiinsa ja suuri ongelma jos kaupaus latistuu moottoripyörä kypärän laittaessa päähän..Samainen kaveri taisi selvitellä työhaastattelu aikeissa kuinka kova onkaan työhön otto tilanteesa ja mitä ei saa tehdä.Oli siinä nuoret kundit ihmeissään "onko jotain kysymistä?"-"Ei,ei ole..."Huh huh mitä kovistelua...Ohjelman tekijä mikä Pizza Pekkarinen oli varsinainen tapaus.Kuusi vuotta Espanjassa asuneena ei osaa kieltä laisin..Sana centro kalskahti muotton "sentro".Aika paha moka oli,kun tämä samainen tapaus paistoi niitä makkaroita piha grillissä-kysyi tarvitseeko välissä olevat narut poikkasta ennen grilliin laittoa.Ei helvetti sentään ja se porsaan liha varras!.Kuinka sellaisen voi poltaa nokiseksi?..Itse ohjelman juontaja oli varsinainen tapaus sinänsä.Siis kuinka jo 24vuotta Espanjassa asuneena voi lausua kuin puu ukko ulkomaan kielen sanoja tapaan "pisnes", "fuenkirola",jne.Ei pyhä Sylvi sentään..Kenelle tämä ohjelma on suunnattu?..Ainakin se välittyi katsojalle,että ne jotka ohjelmassa esiintyivät eivät voisi koskaan kuvitella asuvansa pois maan miestensä/-naistensa nurkilta edes Espanjassa, vaan tarvitsevat suomalaisten palveluja(baari,sanomalehti,kauppa,jne..)jos joutuisivat elelemään espanjalaisten kanssa edes viikonlopun voisi mennä aika nopeasti pullat pöksyyn ennenkuin edes huomaisivatkaan.Muuan "nikkari" selvittelee jos antaa espanjalaiselle homman eteen niin saa valmista vasta ensi juhannuksena.Jos näin on -niin miksi sitten asuu Espanjassa eikä Suomessa?.Mitä se keski-ikäisten naisten juopottelu tuossa ohjelman lopussa oli?.Haluaako suomalaiset sellaista katsoa omista tv vastaanottimista?.Joku suodatin olla pitäisi jos tällaista sopaa väelle tarjotaan ja haku kriteerit esiin oitis!.

      • Ei voikaan

        olla totta. En tiedä, kauanko olet asunut suomessa, mutta kirjoitustaitosi on
        kyllä uskomatonta, mutta totta.
        Siis kamala.


      • increíble

        Miksi ihminen, jonka mielestä espanjalaisista ei ole mihinkään, ja joka ei halua opetella maan kieltä, yleensä asettuu Espanjaan??????????? Täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa!!!!


      • +30

        On siinä telkkarissa nappi josta voi katkaista virran, tai vaihtaa kanavaa. Epäilen kuitenkin että katsot kaikki jaksot hyvin tarkasti. Kiitos siitä!


      • ohjelmafloppi
        +30 kirjoitti:

        On siinä telkkarissa nappi josta voi katkaista virran, tai vaihtaa kanavaa. Epäilen kuitenkin että katsot kaikki jaksot hyvin tarkasti. Kiitos siitä!

        Kiitos, vaihdettu on! Kuten "muutama" muukin on!


    • mhv1234

      Olen asunut Fugessa useamman vuoden ja ihan tasan totta on jaksossa mainittu suomalaisten kateus ja selkäänpuukotus. Ärsyttää pahansuopa juoruilu. On se ihme juttu, vaikka suomalaisen voissa paistais ja kermassa hauduttais niin kateus on ja pysyy.
      Tätä ohjelmaa jaksoin katsoa n. 15 min ja sitten vaihdoin kanavaa.
      Mannerespanja on pirun kylmä talvella. Asuntojen taso surkea. Ei lämmitystä. Ja liikaa suomalaisia.
      Nyt olen muuttamassa jollekin kanarian saarelle. Sellaiseen paikkaan missä ei ole liikaa suomalaisia. Joo, kyllä sellaisia löytyy.

      • RAHA JA KIELI

        " Muuan "nikkari" selvittelee jos antaa espanjalaiselle homman eteen niin saa valmista vasta ensi juhannuksena."

        Tuo "nikkari Vesa" lausui taas suustaan sitä samaa skeidaa, jota on kuultu
        vuosikaudet Aurinkorannikolla.

        Espanjalaiset kaiken alan ammattimiehet saat 1 päivän varoitusajalla varmasti tekemään sähkö, vesi, lukko, hälytysjärjestelmä, kaasuteknikon ym.
        Mutta siinäpä se ongelma tuleekin RAHA ja Espanjan kieli.

        Kun noita kahta elementtiä ei ole, pitää mollata espanjalaisia laiskoiksi.

        Sopis pitää "nikkarinkin" mölyt mahassaan ja keskittyä RAHAN saantiin, tai on mentävä maitojunalla Raumalle.

        EI TOSIAAN TULE IKÄVÄ !!!!


      • Luit ajatukseni
        RAHA JA KIELI kirjoitti:

        " Muuan "nikkari" selvittelee jos antaa espanjalaiselle homman eteen niin saa valmista vasta ensi juhannuksena."

        Tuo "nikkari Vesa" lausui taas suustaan sitä samaa skeidaa, jota on kuultu
        vuosikaudet Aurinkorannikolla.

        Espanjalaiset kaiken alan ammattimiehet saat 1 päivän varoitusajalla varmasti tekemään sähkö, vesi, lukko, hälytysjärjestelmä, kaasuteknikon ym.
        Mutta siinäpä se ongelma tuleekin RAHA ja Espanjan kieli.

        Kun noita kahta elementtiä ei ole, pitää mollata espanjalaisia laiskoiksi.

        Sopis pitää "nikkarinkin" mölyt mahassaan ja keskittyä RAHAN saantiin, tai on mentävä maitojunalla Raumalle.

        EI TOSIAAN TULE IKÄVÄ !!!!

        Aamen.


      • +30

        Niin Kanarialla ei olekaan suomalaisia.....


    • Voe voe...

      Ensimmäinen jakso ohjelmasta ei kyllä hääppöseltä vaikuttanut. Toiv. taso paranee selvästi jatkossa. Witi ravintolassa en tule taatusti ikinä ruokailemaan nähtyäni sen paskapönttörätin käsittelyn. Jotenkin on sääli ettei ohjelmaan keksitty fiksumpia aiheita näytettäväksi. Ketä kiinnostaa katsoa kun joku jäbä vetää geeliä päähän. Ja Oma lukunsa oli se vanhempi kännissä sössöttävä nainen. Tunsin kyllä myötähäpeää. Kumpa tulevissa jaksoissa näytettäis vähän kaupunkiakin.

    • jippiiii

      Muistakaa katsoa tänään osa 2 :)

    • lkpöokklökklö

      Ei kait kukaan täysjärkinen tollaseen ohjelmaan lähtiskään. Nämä on näitä suomalaisia, jotka kiertää siellä kaukaa.

      • yrittäjäparat!

        Joo, sitäpaitsi ohjelman katsojaluvut eivät lainkaan tarkoita, että ohjelma olisi eduksi siinä esiintyville henkilöille ja yrittäjille. Sitä voivat jotkut uteliaisuudesta seurata, mutta ei se tarkoita mitään muuta kuin että tuottajan pussiin kilahtaa rahaa mainostuloina. Ne pienyrittäjäparat, jotka ohjelmassa esiintyvät ovat ne, jotka tässä häviävät. Itse olin niin vaivautunut, etten voinut katsoa sitä kuin muutaman minuutin. Toivottavasti kukaan ei muodosta tämän ohjelman perusteella mielipidettä Aurinkorannikosta!


    • voi veljet

      Suomalaiset on suurimpia valittajia mitä maapallolta löytyy. Paskanjauhajia löytyy muistakin maista (parempiakin sellaisia), mutta suomalainen ei saatana muuta osaa kuin haukkua lähimmäistä. Mitä vitun väliä sillä on miten juntteja noi ohjelmassa esiintyneet tyypit on. Kaikki tässäkin ketjussa kommentoineet näyttäisivät yhtä saatanan junteilta jos laitettaisi kamera seuraamaan. Ja ei se ihmistä paranna että kieltäytyisi sellaisesta roolista. Kuten Marko "luutnantti" Levander yhdessä haastattelussa sanoi, bisneksen kannalta hänen mukanaolo oli ainut oikea ratkaisu.

      Ja koska kaikki ohjelmassa esiintyneet ovat "juntteja", niin loputkin suomalaisista aurinkorannikolla asuvista ovat juntteja? Mikä vitun vajaa-älyisen huomio tämäkin nyt taas on. Astu mihin tahansa suomalaiseen julkiseen tilaan, tai baariin, bussiin, tai oman serkkusi nimipäiväjuhliin missä KUULUU IHMISTEN PUHETTA, niin huomaat että ympärilläsi olevat ihmiset ovat ihan yhtä juntteja ellei juntimpia. Tai astu Tallinnanlaivaan. Ja nämä ihmiset eivät asu Virossa (tai Fugessa) vaan ihan kotisuomessa. Tekeekö tämä koko kansasta juntteja? Ilmeisesti jos yksi on juntti niin kaikki ovat.

      Lisäksi tällä palstalla valitetaan sitiä että Fugessa on liikaa suomalaisia. Voi vitun vittu... eikö suomessa ole liikaa suomalaisia? Kuka sanoi että suomalaiset ovat lähteneet toisiaan pakoon aurinkorannikolle. Onko siinä mitään pahaa että ympäriltä löytyy samanhenkisiä ihmisiä jotka puhuu samaa kieltä, kun samalla kadun toiselta puolelta löytyy muitakin kansalaisuuksia jos tekee mieli seurustella muillakin kielillä. Se se vasta rikkaus on. Mutta suomalainen on vasta sitten kool kun pääsee toisista suomalaisista eroon. Se se vasta junttia olisi ettei hyväksy omia juuria. Muut kansat osaavat olla ylpeitä itsestään ja juttelevat keskenään jos keski-saharassa kävelevät vastaan. Mutta suomalainen sanoo tässä tapauksessa kaverilleen "ole hiljaa ettei toi kuule että me ollaan suomalaisia"

      Sitten tuossa ylempänä väitetään niin asiantuntevasti että Vessu olisi niin väärässä:"Espanjalaiset kaiken alan ammattimiehet saat 1 päivän varoitusajalla varmasti tekemään sähkö, vesi, lukko, hälytysjärjestelmä, kaasuteknikon ym. Mutta siinäpä se ongelma tuleekin RAHA ja Espanjan kieli."

      Onhan tämä yleistys, mutta valitettavan usein niin totta. Useammin totta kuin se että suomalainen vetäisi kossupullon joka pe-ilta ja puukottaisi vaimoaan, niin kuin Ruotissa yleisesti kerrotaan suomalaisista. Se ei ole rahasta eikä kielitaidosta kiinni että Etelä-Espanjalaiset eivät pidä lupaustaan. Sen allekirjoittaa jopa Pohjois-Espanjalainen.

      Lopuksi, mitä hemmetin väliä sillä on lausuuko joku sanan sentro vai centro vai vittu vaikka zetalla madridilaisittain sössövikaisesti zentro. Suomalainen on niin vitun kielitaitoinen että pitää veljeään kritisoida siitä miten paikkojen nimet äännetään tai kirjoitetaan. Kuunnelkaa brittejä, saksalaisia tai vaikka espanjalaisia kun he puhuvat kieliä ja olkaa ylpeitä omasta kielitaidosta.

      • tintteero

        Kiitos, upee kirjoitus! Olen kanssasi lähes täysin samaa mieltä.
        Unohdit toki mainita että jos suomalainen joka asuu ulkomailla, haluaa syödä ruisleipää on hän juntti :-) ei omaa kulttuuria enää saa arvostaa, jos kerran on ulkomaille lähtenyt.


      • +30

        olipa hyvää tekstiä!


      • sivusta seurannut

        En ole läheskään samaa mieltä kuIn tämä kiroileva kirjoittelija VOI VELJET

        Tuolla ylempänä todettiin, että rahalla saa kunnon palvelua nopeasti Espanjassa(kin) ja se on ihan totta. Jos on vähemmän budjettia, niin sitten pitää tyytyä huonompaan. Ja kyllä suomalaisetkin rakennusurakoitsijat yhtä lailla antavat odotuttaa itseään - ja turhan usein lopputluos on homeläävä kuitenkin.

        Jos on asunut kuusi vuotta aktiivi-iässä ulkomailla (Pizza-Pikkarainen), eikä osaa maan kieltä edes auttavasti, niin aika läskipää pitää olla. Luulisi hävettävän.

        Yhden jakson katsoin Fuengirola-sarjaa ja se oli ihan tarpeeksi.


    • allu akkiuk

      Huono ohjelma,itse siellä aikoinaan asuneena tiedän että on siellä tavallistakin elämää,ei kaikki käy karaokessa tai ole päivät pitkät kännissä,huhhuh,odotin jo jotain parempaa,hävettää,luulis Pulkkisen tietävän et ei kaikki remua siellä,yäk...

    • f-i.lk

      Toinen osa oli onneksi ensimmäistä parempi, mutta halutaanko sarjassa korostaa miten vanhat naiset juo. Tottahan tosin on, että etenkin naisten ja eläkeläisten alkoholin kulutus on huimasti lisääntynyt. Eiköhän tämän ohjelman nähtyään monikin suurkuluttaja tarkastele vähän juomistapojaan. Ei kivalta näyttänyt.

      • sutkipulkkinen

        Ja tuo kuminaama-Pekkarinen!
        "Antti ja Tuisku ovat kutsuneet muutamia ystäviään yhteen lempiravintolaansa..."

        Jos tuo El Tintero (Cartama) on tosiaankin heidän lempiravintoloitaan, niin luulisi heidän sitten osaavan mennä sinne ja myös poistua ilman karttaa.

        Ja moukkamaisesti kerättiin kolehti ruokapöydässä, jotta saadaan lasku maksettua.
        Yleinen tapa on kyllä se, että yksi hoitaa laskun ravintolassa ja jälkipyykki sitten setvitään ravintolan ulkopuolella.

        Kyllä näkee kuka tahtoo julkisuutta, nämä samat naamat jokaisessa ohjelmassa, joka kuvataan Fuengirolassa.

        Pizzan elintason tipahtaminen ei kyllä näy vatsakummussa.
        Toimittajanahan hän saa syödä eri ravinteleissa ilmaiseksi, kunhan vaan jutun kyhää kokoon.

        Hyvä velistydeemi toimii edelleen.

        Itse VÄLTTELEN HUMALAISIA SUOMALAISIA ULKOMAILLA, jos selvinpäin tulee suomalainen vastaan ja kuulen heidän juttelevan, niin voin vaihtaa muutaman sanan.
        Minua hävettää silloin tunnustaa olevani suomalainen kun lähistöllä on HUMALAISIA suomalaisia, muuten olen ylpeä juuristani.


        Hohhoijakkaa!


      • don Luis
        sutkipulkkinen kirjoitti:

        Ja tuo kuminaama-Pekkarinen!
        "Antti ja Tuisku ovat kutsuneet muutamia ystäviään yhteen lempiravintolaansa..."

        Jos tuo El Tintero (Cartama) on tosiaankin heidän lempiravintoloitaan, niin luulisi heidän sitten osaavan mennä sinne ja myös poistua ilman karttaa.

        Ja moukkamaisesti kerättiin kolehti ruokapöydässä, jotta saadaan lasku maksettua.
        Yleinen tapa on kyllä se, että yksi hoitaa laskun ravintolassa ja jälkipyykki sitten setvitään ravintolan ulkopuolella.

        Kyllä näkee kuka tahtoo julkisuutta, nämä samat naamat jokaisessa ohjelmassa, joka kuvataan Fuengirolassa.

        Pizzan elintason tipahtaminen ei kyllä näy vatsakummussa.
        Toimittajanahan hän saa syödä eri ravinteleissa ilmaiseksi, kunhan vaan jutun kyhää kokoon.

        Hyvä velistydeemi toimii edelleen.

        Itse VÄLTTELEN HUMALAISIA SUOMALAISIA ULKOMAILLA, jos selvinpäin tulee suomalainen vastaan ja kuulen heidän juttelevan, niin voin vaihtaa muutaman sanan.
        Minua hävettää silloin tunnustaa olevani suomalainen kun lähistöllä on HUMALAISIA suomalaisia, muuten olen ylpeä juuristani.


        Hohhoijakkaa!

        Kunhan suhtautuu koko juttuun sivustakatsojan otteella ja nauraa niille joille haluaa,niin voisi sanoa että tuleehan tv:stä huonom..vähemmän kiinnostavampaakin ohjelmaa aika lailla.Täähän onkin showta vaan, aika kuluu joutavaan,kuten ennen laulettiin.


    • harmaat hiukset

      Ensinnäkin, eihän sinun tarvitse katsoa jos on niin huono, sunnuntai-illallesdi löytyy varmasti mielekkäämpääkin tekemistä.
      Toiseksi, ei sarja ole huono siksi, ettei se kerro juuri sinun oikeanlaisesta elämästäsi Fuengirolassa.
      Kolmanneksi tiedoksi sille, joka on joskus asunut täällä; Fuengirola on ehkä muuttunut
      Neljänneksi muistakaa, että kuvaa leikataan.. joskus jonkun pienehkön esineen (rätin) matkaan voi tulla leikkauksen takia virheliike, se voi vaikka vaihtua.
      Sitten; tekijä tekevät ohjelmaa, ohjelmassa esiintyneet vaan elävät elämäänsä (omaa elämäänsä, ei sinun elämääsi).
      Ja vielä; seurue oli tulossa Cartamasta, ravintolaan he osasivat ihan hyvin, käytkö sinä lempiravintolassasi vaikka jossain, äääh, otetaan vaikka Aulanko, joka vuosi? Tietkin muuttuvat, opasteet muuttuvat ja ihmiset eksyvät, who cares?
      Viimeiseksi, eivät kaikki leiki samalla hiekkiksellä. Hyvä niin, vai mitä?

      • Los bakterilos

        Älä kuule yhtään yritä selittää että muka leikkauksilla saatiin se vessanpytyn pesu näyttään niin törkeeltä. Vai pesetkö kotonas ensin paskapytyn ja sitten vasta käsienpesulavuaarin samalla rätillä? Oikean järjestyksen tajuaa kyllä jokainen selväjärkinen.


      • favoriitti

        Lempiravintola ei ole lempiravintola, jos siellä käy harvemmin kuin kerran vuodessa... Ravintoloitsijan kannalta ei voida puhua kantiksesta tai ruokalistaan syvästi ihastuneesta persoonasta, jos käyntitiheys on tuota luokkaa...


      • exact science

        Aivan juuri. Sunnuntai-illalleni löytyy mielekkäämpääkin tekemistä. Ja katsojaluvuista voimme päätellä, että niin löytyy monelle muullekin.


    • seli seli seli

      Älä nyt bakterilo, Pekkarinen vaan pistää selitysparastaan... koko feissari on täynnä mielipiteitä tästä realitystä, ja sana "katastrofi" taitaa olla siitä nätimmästá päästä. Ei oikein käy yksiin miehen lehdessä kirjoittamien juttujen kanssa siitä, kuinka hän edistää matkailua....

    • Ei Suomi-baariin

      "Räntää pakoon" . . Se kylmä kosteus on jopa räntää pahempi.
      Kuten se eräs "ravintoloitsija" totesi:"mennään sisälle,täällä on kylmä."
      Kun kuunteli niitä ihmisiä siellä niin sääliksi kävi.
      Oma lukunsa oli porsaan ulkofileen valmistus hiiligrillissä ;)
      Sinne mahdollisesti lomailemaan meneville pieni vinkki:
      Suomalaista kusettaa eniten Suomalainen.

    • Aspiazun asukki

      Mistähän janosbaariin ne asiakkaat oli haalittu. Kävelin siitä vuoden ajan ohi joka päivä monta kertaa päivässä eikä siellä yleensä ollut kuin pari tärisevää krapulaista imemässä lonkkua.

      • +30

        ehkä ilta olisi parempi aika tutkailla tilannetta.


    • urpojunttihaloohei

      ei kai ne siellä päivällä ole?

    • ukkoparkanen

      häpeä vain itses puolesta.

    • Päivi P

      Katsoin jakson eilen suuresta mielenkiinnosta, mutta eipä tarvitse enää jatkossa katsoa. Todella huonosti tehty oli ainakin eilinen jakso.

    • hienoja maisemia

      mitähän haukuttavaa löytyy 3 jaksosta....mielenkiintoista.....varmasti jotain, oli se sen verran hyvä!

      • eivoisvähemmänkiinno

        Jos se kiinnostaisi tarpeeksi niin varmaan tulisi katsottua... mutta taidan jättää katsomatta!


    • kotumaa

      Boooring ei tarvitse katsoa. Ihan yhtä tylsä kun elämä "auringonalla" on!

    • ei tylsää

      jos on tylsää, ei tule näin paljon palautetta........KOTUMAA!

    • Fuenkiroola tv

      12 jaksoa...voi ei...pizza eestä, pizza takkaa, pizza istuu ja pizza makkaa ja
      sama jatkuu kertosäkeellä: vesu eestä, vesu takaa, vesu istuu ja vesu juo vain vettä.
      Witille tanssilattiaa....LA Nogalerahan on niitä puppeli paikkoja pullollaan. Eiköhän kantsis vaihtaa ennemmin luutut?

      Voi vitt%%%% ! onneksi on muitakin kanavia.

      Kyllä osaa yhdistaa tekijät toiseen pas&&& Miljonääriäidit Marbellassa. Ei
      tarvitse kuin lukea tuotantoyhtiö.
      ÄLKÄÄ IHMISET USKOKO MITÄ PAS%%% TEILLE NÄYTETÄÄN.

      Nämä jaksot katsottuanne, tajuatte, miksi Fuengirolaan tarvitaan "sossutäti"

    • kotumaa

      Viikko 35/2011
      3. Fuengirola su 19:01 268 000 286 000

      Viikko 36/2011
      7. Fuengirola su 19:02 180 000

      • perslento pizzalle

        Mahtaakohan edes kestää ruudulla kaikkien jaksojen ajan? On nyt pudonnut sijalle 13. Itse katsoin ekasta puolet, tokaa pätkissä yhteensä 10 minuuttia ja kolmatta en ollenkaan. Omahyväisten äijien jorinaa ei kerta kaikkiaan jaksa seurata.


      • Hola!
        perslento pizzalle kirjoitti:

        Mahtaakohan edes kestää ruudulla kaikkien jaksojen ajan? On nyt pudonnut sijalle 13. Itse katsoin ekasta puolet, tokaa pätkissä yhteensä 10 minuuttia ja kolmatta en ollenkaan. Omahyväisten äijien jorinaa ei kerta kaikkiaan jaksa seurata.

        mikäs siinä pizzassa niin v..........aa.


    • spanieli_xx

      Onkosnoi ravintolan pitäjät Wilkman ? ja se toinen ukkeli homppeli pariskunta.

      Vähän talvehtijat vihjailevat tuohon suuntaan, olishan kiva Solhbergille !

      • julkinen salaisuus

        on on!!!
        nytkös se vasta teille selvisi??

        johan se on ollut rannikolla yleisessä tiedossa vuosia.

        ja siksi miehet saavatkin "erityiskohtelun" ravintolassa.


      • Miss Suomi

        Toinen ravintolan pitäjä on kuulemma entisen Miss Suomen isä.


    • Seppoheppo

      Fuengirola on ihan ok pikkunen turistikylä. Pysyy vaan erossa paikallisesta suomi porukasta niin ei ole valittamista. Maassa maan tavoilla.

      • laaja mieli

        pieni on Fugen kylä 77000 asukasta ja 140 kansalaisuutta.


      • telkkari nyt kiinni
        laaja mieli kirjoitti:

        pieni on Fugen kylä 77000 asukasta ja 140 kansalaisuutta.

        Joo ja aika monta suomalaista. Ei vaan sellaisia (onneksi) mitä ohjelmassa näkyy.


    • viva espana

      10 vuotta Costa del Solilla asuneena en voinut kun tuntea myötähäpeää. Näin ensimmäisen jakson ja se kiitos riitti! Muistui myös hyvin taas mieleen miksi nämä kaikki suomikuppilat ym. paikat kiersin kaukaa koko 10 vuoden ajan. Onneksi Marbellassa ei sentään ollut tuollaista. Ja sitten ihmetellään miksi Suomalaiset ovat kateellisia...no ihan inhimillistä...kun annetaan kuva, että baarissa vain istutaan ja pidetään hauskaa.....siellä kuitenkin asuneena - en koskaan ole tehnyt enempää töitä/vrk kuin siellä...ja espanjalaisten työtahti teki todellakin minuun vaikutuksen....ero on vain siinä - että se tehdään hymyssä suin eikä otsa rypyssä niin kuin täällä Suomessa. Ja ihan tosi - jos te sinne haluatte muuttaa - yrittäkää nyt edes hiukan oppia kieltä ja tutustua muihinkin kuin niihin suomalaisiin...niitä korvapuusteja voi sitten syödä taas lomamatkalla kotimaassa...

    • k mrmvem

      Ensimmäinen jakso olisi pitänyt jättää pois ja aloittaa toisesta tai kolmannesta jaksosta. Kolmashan oli jo ihan mukavaa katsottavaa.

      • pizza ja viini

        Ei ollut. Maassa jokusen vuoden asuneena mietin, miksi ohjelma on niin epäesteettinen. Onko kuvakulmat tahallaan valittu epäedullisiksi, Fuengirola on oikeasti paljon kauniimpi! Tietysti jos ravintolassa on kamalat, muoviset tuolit kaljamerkin logolla varustettuna tai ryppyiset pöytäliinat, sille ei kukaan mahda mitään. Mutta eikö niitä kuvattavia kohteita olisi voinut valita muullakin kriteerillä kuin sillä, kuka Pekkarisen lehdessä mainostaa?

        Niin ja miehen tunnustus omasta viinintissuttelusta ei ole rannikon suomalaisille mikään uutinen.


    • el-viejo_verde

      Ohjelma on oikeassa;Juoppoja, kateellisia ja yksinäisiä piruparkoja, ravintolat heidän ainoa sosiaalinen kohtaamispaikka. Kuka minkä takia pois juuriltaan muuttanut. Itse ahneuttani verojen takia, Suomessa veroprosenttini 45, Espanjassa lähes nolla. Ei raha tehnytkään onnelliseksi, se melkein tuhosi 35vuoden avioliittoni. Itse 6vee siellä juurettomana eläneenä sanon nyt: Ei kiitos, siellä ei ole mitään mikä saisi takaisin.

    • kiusaajan taivas

      Nyt se on selvitetty: tätä on vihapuhe


      Filosofian tohtori, käsitteellisyystutkija Yrjö Mikkonen on päättänyt määritellä vihapuheen, koska se on monelle niin epäselvä asia.

      - Varsinaista vihapuhetta on epäasiallinen, epäkohtelias, halveksiva, hyökkäävä, härnäävä, ylenkatsova, itsensä ylentävä, epäkunnioittava, loukkaava, naurunalaiseksi asettava, ivaava, härnäävä, suuta soittava, räkyttävä, uhitteleva, provosoiva, toisen osapuolen poissulkeva jne. jne.- kommunikaatio. Mikkonen luettelee blogissaan.

    • mitäodotitrealityltä

      Julkisuus teettää ystäviä ja vihamiehiä, hännystelijötä, p**nnuolijoita ja kaikkea siltä väliltä. Julkisuuden henkilöt tämän tietävät ja kuvittelisi heidän hyväksyvän tämän välttämättömänä osana julkisuutta. Kukaan ei varmasti ole pakottanut veitsi kurkulla ketään osallistumaan tuohon ohjelmaan. Jokainen aikuinen ihminen (ainakin maalaisjärjellä varustettu) ymmärtää, että se altistaa kritiikille. Mikäli toivoit osallistumiselta vain positiivista julkisuutta, tähtiä ja shampanjaa, olisi ehkä kannattanut harkita osallistumista paremmin. En itse asiassa näe näissä kommenteissa mitään sellaista, joka ei suoraan viittaisi sarjan jaksoissa nähtyihin ja kuultuihin asioihin.

      • antvesjustimjor

        Taitavat sairastaa ainakin muutamat tuossa sarjassa tätä MINÄ MINÄ TAUTIA.
        http://www.karikuula.com/121
        Valitse sopivat potilaat ohjelmasta ;-)

        Minä en tuota sairasta, lääkäri sanoi niin ja kirjoitti siitä minulle vielä todistuksen. :-)


    • onko

      se kuuluisin MINÄ,MINÄ, kukkahattu ko, ohjelmassa mukana?

      • missä ikinä oletkaan

        Ei ole.
        Kukkahattutäti nuolee suomessa YKSIN haavojaan joita sai siellä rannikolla.
        Maitojunalla körötteli takaisin, ei edes rekan kyydissä päässyt kotiin.


    • huono homma centro

      Eipä tuo ohjelma ainakaan Centro Finlandialle ole mitään hyvää tuonut. Yläkerran yritykset tuntuvat muuttuvan yksi toisensa jälkeen puhelinmyyntifirmoiksi. Tämä ei kerro hyvää eikä ole ominaista millekään kauppakeskukselle. Ainoat liikkeet, jotka siellä menestyvät, ovat sellaisia, jotka menestyisivät ihan missä tahansa muuallakin. Tietty vaihtuvuus ensimmäisen vuoden jälkeen on ihan luonnollista, mutta liikeyritysten muuttuminen puhelinmyyntifirmoiksi muuttaa paikan luonteen eikä ole hyvä myöskään jäljelle jääville. Pojat ovat huolehtineet liikaa parrasvaloissa olemisesta ja liian vähän itse liiketoiminnasta. Yrittäjiä ei ole tuettu tarpeeksi, kun homma on henkilöitynyt liikaa. Nyt Pekkarinen on järjestämässä Suomi-päiviä suuressa ostoskeskuksessa Miramarissa. Mikäli Centro todella palvelisi asiaansa, tuollainen olisi tarpeetonta.

      • eräs yrittäjä

        Oletkin näemmä huippukiinnostunut muiden tekemisistä:-)

        Sinulla se varsinainen "tietotoimisto" on.

        Kiva kun vierailet usein, tule ensi kerralla tervehtimään!


      • huonojalkainen
        eräs yrittäjä kirjoitti:

        Oletkin näemmä huippukiinnostunut muiden tekemisistä:-)

        Sinulla se varsinainen "tietotoimisto" on.

        Kiva kun vierailet usein, tule ensi kerralla tervehtimään!

        Hankkikaa toimiva hissi sinne Centroon, sitten voin harkita vierailua siellä.
        Ilmoitan täällä kun olen tulossa, niin tiedätte sitten laittaa punaisen maton lattiaan ja kunnon vastaanoton.
        Kahvi ja pulla, eikä pieni huikkakaan olisi varmaan pahasta.


    • uuno next door

      hissihän on toimiva!

      • Ihanko tosi?

        Voi herranjestas sentään!!

        Joko se toimii?
        Ei missään ole kerrottu että hissikin on saatu toimimaan, todellinen tietokatko!
        Olisihan tuon voinut ilmoittaa siinä ilmaisjakeluvessapaperissa.
        Mutta entäs se punainenmatto, onko sekin siellä valmiina odottamassa minua?


    • elevator lift

      olet kulenut huonosti lehtesi, hahaa jäit kiinni, buahhaahhaa.

      • kerro heti

        Kerro heti missä lehden numerossa tuo asia on kerrottu.
        "vesu" lopetti joskus siitä hissistä puhumisen, koska se ei toiminut.

        Jos tuo hissin toimivuus pitää paikkaansa, voisin alkaa tosiaankin harkitsemaan siellä Centrossa vierailua, jos vaikka radioonkin pääsisin haastateltavaksi ja viinihömpsyt Pitsan kanssa.
        Se olisi kyllä aika mahtavaa.


    • voi veljet

      >Nyt Pekkarinen on järjestämässä Suomi-päiviä suuressa ostoskeskuksessa >Miramarissa. Mikäli Centro todella palvelisi asiaansa, tuollainen olisi tarpeetonta.

      Markkinointimies puhuu :) Suomea ei tartte markkinoida, riittää että maa löytyy Wikipediasta.

      • Tiger of Sweden

        joillakin on energiaa touhuamiseen joillakin arvostelemiseen. Hienoa, kukin tyylillään.


    • fugeen menossa

      Onneksi jakso, jossa näkyi myös mm. kirjakauppiaat ja Gospel Riders, oli paljon parempi (olikohan 2. vai 3. jakso). On siellä tosiaan ihan järkeviäkin ihmisiä. Pekkarinen vain oli taas parrasvaloissa, eikä taida sieltä lähteä kulumallakaan.

      Eka jakso oli tosiaan järkytys! Hävetkää!

    • cvvvvvvvvvvvv

      Kovaa ryyppäämistä siellä näkyy olevan.

      • denso

        oli ihan kauheeta, lasi viiniä, hui!


    • Pizza hoh hoijaa

      Ilmeisesti Pekkarinen purkaa itseään täällä, kun omalla nimellään ei tohdi - sen verran on mies saanut lokaa niskaansa ohjelman takia ja vieläpä ihan omistamansa lehden facebook-sivulla, oikeilla nimillä varustetut, ihan tutut ihmiset kertovat hyvin selväsanaisesti mitä ovat ohjelmasta - sekä Pizzasta - mieltä. Eipä mies siellä vihapuheista sano mitään - eikä mistään muustakaan. Vaitonaista poikaa on.
      Hauska tuo kampaajan haastattelu - eikö hän ole yksi niistä, jotka Centrosta lähtivät jo?

    • SARJA PÄÄTTYY

      Pe 14.10.2011 klo 19:00
      Kausi 1 | Jakso 6

      Fuengirola
      SARJA PÄÄTTYY. Ensi perjantaina tällä ohjelmapaikalla Hauskat kotivideot.

    • perslento, pizza

      Hauskat kotivideothan siellä jo olikin....

    • brenkku1

      Puoli latino??? Salli mun nauraa! " Kaikki mun kaverit sanoo et oon enemmän latino kun latinot itse"

      Naurettava pelle.

      • ja sen

        kyllä huomaa...


    • Korporaali

      Johtaa joukkoja ja hallitsee kokonaisuuksia koska on alikessu.

    • Make vaan

      Etova ohjelma. Yritysesittelyä toisen perään. Tosin myönnettävä on, ettei Pekkarinen osaa muunlaista journalismia, ei tarvitse kuin lukea hänen lehtensä läpi niin huomaa sen. "Yritykset esittelevät tuotteitaan", yäk. Ja aina samat firmat!

      Mielestäni olisi aika saada tietää, kuinka paljon ohjelmassa esiintyneet firmat ovat maksaneet tuottajalle siitä, että heidän yritystään hehkutetaan ohjelmasta toiseen. Lisäksi haluan tietää, onko Pekkarinen ohjelman tuottaja tai yksi heistä.
      Vaikka mies itse tänne kirjoittaa nimimerkeillä, hän tuomitsee, että muut tekevät niin.

    • 15-kertaa Fugessa

      Hei!
      Fuengirola on loistava kaupunki.
      Ohjelma antaa vääränlaisen käsityksen koko ohjelmasta.

      • maijalauri

        Fuengirola on todellakin hieno paikka asua ja elää. Sopivan pieni mutta kaupungin johdon hyvä asenne turismiin ja emigrantteihin tekee hyvän ilmapiirin. Tämä Fuengirola ohjelma on amatöörimäinen rimanalitus. Täällä on hyvät palvelut paljon harrastusmahdollisuuksia. Ei tarvitse pyöriä paikallisissa kuppiloissa jos ei halua. Ohjelmassa toivoisi esiteltävän laajemmin Fugen antia ja suomaisia yrittäjiä sekä eri ammattien edustajia. Sekä kaunista kaupunkia, rantaa, vuoria, loistavia juna ym. yhteyksiä Málagaan ja lentokentälle. Lähistön upeat retkikohteet ovat vielä ihan ilman mainintaa. Ohjelma on alaarvoisesti toteutettu.


    • Bocadillos

      Minkähän takia tän ohjelman nimeksi on laitettu Fuengirola. Mitään ei itse kaupungista ole raaskittu näyttää. Onhan siellä nyt muutakin herranjestas kun nää pari kälystä suomalaista kuppilaa. Pahasti on jämähdetty siihen missä Pizza-Pekkarisen piiri pieni pyörii. Käytännössä tää ohjelma kertoo siis Pekkarisen liikesuhteista.

    • thail
    • mitä ihmettä

      Mitenkäs tämä hatti-vatti mainos kuuluu tähän Fuengiroola ohjelmaan?

      Vai onkos teilläkin myötähäpeä tämän ohjelman johdosta?

    • tiluliina

      hyvinhän se ohjelma kulkee... joka jaksossa paranee...

    • thail
      • kurrivaahto

        Ai hitto, tehän tahdotte tuon" Fugen kermavaahdon" sinne ohjelmaa tekemään;-)

        Totta hitossa sen saatte meiltä, kunhan heille punkkua ja grillilihaa löytyy, niin kyllä me heistä raaskimme luopua.

        Meillähän nämä kyläkiintiöt julkkujen määrässä on jo piikissä ja suomesta saamme lisää.


    • suomalaiset ovat niin äärettömän kateellisia! huhhuh

    • elämää selvin päin

      Samaa mieltä. Humalaiset örveltää TV-ohjelmassa. Odotin normaalia elämää aurinkoranikolta. Koko ajan ollaan raflassa ja viini virtaa. Tätäkö se on koko ohjelma. Ellei parempaa tule, katsomatta jää.

    • Ajanhukkaa

      Sarja on ollut tähän asti totaalinen pettymys. Odotin että olisi näytetty paikallista elämänmenoa kaupungilta,rannalta ja vaikkapa nähtävyyksiäkin. Mutta koko sarja on pyörinyt näissä kahdessa suomalaiskapakassa. Suomipoika istuu, suomipoika juo ja suomipoika laulaa. Ompa toooooodella mielenkiintoista. Halvemmalla olisi tuotantoyhtiö päässyt kun samat asiat olisi filmattu vaikka Itä-Helsingin karaokebaarissa. Minkähän kokoisen kynnysrahan muuten nämä kuppilat maksoivat että niistä tehtiin oikein kokonainen sarja.

    • roskapostia tv:stä

      Onko tuo touhu todellakin tuollaista siellä jokapäivä. Pämpätään kuppia kuin alkoholistit. Nämä nykyajan TV-sarjat ovat täyttä roskaa, pelkkää mainontaa ja pyörii pienen yrityspiirin ympärillä. Ensin oli Paratiisi ja nyt tämä.

    • Cruise man

      Lunta sataa 2 kertaa talvessa sielläkin, lämpötila käy useita kertoja lähellä nollaa, marras - helmikuussa päivälämpötilakin on varjossa alle 10 C astetta.
      Ei sitä voi lämpöparatiisina mainostaa talviaikaan...... palelevat ne siellä turkeissaankin. Useimmat asujat ovat kainuun korvesta, onhan se niille jännää, mutta jos on pyörittänyt Malagan sisäsataman allasta useita vuosia, ei sinne tartte asumaan mennä.

      • 25 vuotta malagassa

        Lunta sataa 2 kertaa talvessa?Päivälämpötila marras-helmikuussa alle 10 C astetta? Just joo...


    • ei katsojia

      Sää on aurinkoinen, mutta ohjelmalla ei sitten menekään yhtä hyvin. Katsojakato!

      • Kanavilla kova kilpa

        Naapurikanavalla tanssitaan samaan aikaan tähtien kanssa...


      • seli seli seli
        Kanavilla kova kilpa kirjoitti:

        Naapurikanavalla tanssitaan samaan aikaan tähtien kanssa...

        Joo ja samaan lähetysaikaan, jolloin Fuengirola-ohjelmaa uusittiin (pe iltana) ja uusinnat poistettiin katsojien vähyyden vuoksi on nyt Hauskat Kotivideot, joka niittää ekoja sijoja.


      • baila baila
        Kanavilla kova kilpa kirjoitti:

        Naapurikanavalla tanssitaan samaan aikaan tähtien kanssa...

        Kyllä mäkin tanssisin mieluummin tähtien kuin Pekkarisen kanssa....


    • päänsärky

      no pitihän se arvata kuka täällä kiukuttelee, herra rynskyhän se ihan ite hohhohhoijaa....

    • los boliches

      ”Minkähän takia tän ohjelman nimeksi on laitettu Fuengirola. Mitään ei itse kaupungista ole raaskittu näyttää. Onhan siellä nyt muutakin herranjestas kun nää pari kälystä suomalaista kuppilaa. Pahasti on jämähdetty siihen missä Pizza-Pekkarisen piiri pieni pyörii. Käytännössä tää ohjelma kertoo siis Pekkarisen liikesuhteista.”
      Bocadillos kiteytti homman just niinku se on

      • nice

        Sain vaivoin katsottua vaan sen ekan jakson, tuli niin muistoja takavuosilta kun sillon mun mielestä yhden nuortenohjelman pilasi sellanen elähtänyt papparainen. Olikohan se kalju tai jotain.


    • pienen lehden piirit

      Kyllä. Aivan kuten hänen toimittamansa lehti. Artikkelien uutisarvo on mitättömän alapuolella. Lukijaa aliarvoidaan pahemman kerran syöttämällä "Pekan pizzeriasta saa maukkaita pizzoja"-tyyppisiä juttuja sivu sivulta.

    • vote with remote
      • Hoivavietti

        Olisin suonut heille oman adoptiolapsen ja kun katsoi ohjelman,
        tuli ajatus 600 koiraa viety suomeen.
        Muistan ajan jolloin Viipurin Olga hoiti koiria ja aaseja suomeen.

        No nythän niitä riittä kaikille!

        Olisiko näiden hoivaviettien vaivaamien syytä paneutua, esimerkiksi
        vanhusten hoivaan suomalaisissa sairaaloissa, hehän tarvitsevat ihmistä
        lähelleen.

        Jotta asia ei poikkea aloituksesta, ottakaa nämä "Fuengirolan kermat" esiintymään sinne suomeen TV 4:lle, saatte ihan livenä.

        Jakomäki olisi yhtä sopiva nimi kuin Fuengirola.

        Eikä varmasti olla kateellisia!
        Eikä palautusoikeutta tänne rannikolle.


    • de manse

      kukas se täällä keskustelee ihtensä kanssa :-))

      • on se vaan niin sama

        Vanha viha yltyy: "toimittaja" Arto Ryynänen lyö kokeneena koiranpotkijana Antti Pekkarista kuin vierasta koiraa Espanjainfo.netissä ja kertoo ihmisten vaihtaneen kaukosäätimellään kanavaa Fuengirola sarjaa seurattuaan. Taitaa olla tuttua matkailu"yrittäjä" Ryynäselle. Sielläkin ihmiset äänestivät jaloillaan saatuaan tietää Koitereen ala-arvoisesta palvelusta ja paikoista.
        Niin se toisen arvosteiljalle käy: Pilkka osuus omaan kiharaan!


      • voihyväthykkyrät
        on se vaan niin sama kirjoitti:

        Vanha viha yltyy: "toimittaja" Arto Ryynänen lyö kokeneena koiranpotkijana Antti Pekkarista kuin vierasta koiraa Espanjainfo.netissä ja kertoo ihmisten vaihtaneen kaukosäätimellään kanavaa Fuengirola sarjaa seurattuaan. Taitaa olla tuttua matkailu"yrittäjä" Ryynäselle. Sielläkin ihmiset äänestivät jaloillaan saatuaan tietää Koitereen ala-arvoisesta palvelusta ja paikoista.
        Niin se toisen arvosteiljalle käy: Pilkka osuus omaan kiharaan!

        No jo. Katsopas Suomi24 Kekustelu MATKAILU/LEIRINTÄALUEET/ Koitere Helmi


    • hold your horses...

      Keskustellaan Koitereen Helmestä sitten, kun Ryynänen tekee siitä realityn, jota kehuu oikealle ja vasemmalle. Keskustellaan siitä sitten, kun katsojamäärät putoavat ja aina löytyy joku uusi syypää. Milloin palstoilla ohjelmasta puhuvat ovat kateellisia ihmisiä, milloin aivan selvän katsojanromahduksen toteaminen johtaa viestintuojan hirttämiseen. Kun Pekkarisella menee hyvin, ansio on hänen. Kun menee huonosti, syy on muiden. Kritiikkiä ei kestetä yhtään. Jos kuitenkin Pekkarisen ansiolista pitäisi tähän ottaa esille, niin sieltä löytyisi huomattavan paljon enemmän puihin menneitä hankkeita kuin onnistumisia. Ja Centron ja miehen firmojen historiaahan ei ole vielä kirjoitettu. Aiheesta lisää tuonnempana. Paljonkin.

    • BOEx27

      Ohjelma on kahden miehen liiketoiminnan mainostamista. Alusta loppuun. Sitten siihen on otettu mukaan muutama yrittäjä, jotta homma ei vaikuttaisi liian yksitoikkoiselta, vaikka se sitä onkin. Mitään hyvää ei Espanjasta tai Fuengirolasta sanota. Milloin tulee saavista kaataen vettä, milloin on paljon varkaita. Pekkarinen tietää vielä neuvoa, että sakkoja ei tarvitse maksaa. Kaikki Aurinkorannikolla asuvat tiedämme, että hän tosiaan ajattelee näin. Sen tietää myös Virallinen Lehti.

    • Katkerat valittaa.

      Hauska seurattavaa tämä topic.
      Katkeraa valitusta suomesta ja fuengirolasta.
      Yksi pesee vessaa keittiörätillä.
      Toinen pistää ämpärillisen geeliä tukkaan ja on luutnantti ja latino.
      Kolmas polttaa kaiken mahdollisen grillissä.
      Neljäs kiipee mäen seinää.
      Viides menee turisti matkalle Gibralttarille.

      KAIKILLE täällä ulisijoille vinkki : meillä on kaukosäätimessä nappuloita enemmän kuin yksi.

      KAIKKI realitysarjat PITÄISI LAILLA KIELTÄÄ.

      Ainoa oikea teko olisi että YLLÄPITO sulkisi tämän.

      • liirum laarum lop

        Katkera katkera, oi voi ja voi. Ei sitä katkera tarvitse olla jos kuka kirjoittaa totuuksia pöytään. Taisi vaan osua yllä oleva topicci oikeaan, Elämähän Fuengirolassa on juuri yllä kuvattua. Hygieniasäännöt päin p....tä, geeliä vaan vedellään aamut pitkät ja grillataan ja kiipeillään ja apinoita silitellään. Ei ole ihme jos pitää EU:n näille konnuille rahaa työntää, laiskoille artikkelinkirjoittajille. Suurin uhraus on näpyttää lehtiartiikeleita, liirum laarum. Mutta onhan se Suomen kesä ja silloin sitä lähtee poikamiesukko Suomeen riiaamaan, eukko jää etelän aurinkoon töihin. On se niin vaihtelevaa, olé vapaa mies!


    • pahepuketti

      no melkein yhden jakson pystyin katsomaan. sisältöä ei mitään, täysin tylsää jaarittelua. jos tuostakin jotain saa joku niin katsokoon vaan. meikäläiselle ei voi turhempaa ohjelmaa olla

    • Agencia Tributaria
      • deudas tributarias

        Jos joukossa on joku, joka ei tiedä, mistä tuossa on kyse, niin nuo ovat Centro Finlandiaa ja Fuengirola-lehteä pyörittävien lehtien verovelkoja. Tuon jälkeen niitä on tullut lisää ja molempien firmojen luottoluokitus on rankasti laskenut.


    • kaivoonkatsojat

      tää kirjoittelija on varmaankin ihan kajahtanut.... lieneeköse sama joka kirjoittaa joka paikkaan ja linkittää omia kirjoitelmiaan?

    • Totuuden

      puhujia vihataan, täälläkin.

      • el bueblo unidas

        Sanoo Arto, taas ja eri nimimerkilla. Deudas tributaris.. hah hah haa kesaleski!


    • pueblo ja tributaria

      Opettelisit Pekkarinen edes espanjaa...

      • el bpueblo unidas

        Opettelis akkas edes yhden sanan suomea niin paremmin ymmärtäisi sinua, hakhakhak
        Menhän jo tuutumaan, niin ei olis hermo niin pinnassa siellä toimituksessa. Univaje on vaarallista!


    • ala-arvoista, Pizza!

      Ja tämä ei ole vihapuhetta?

      Pekkariselta odotin ala-arvoisuutta, mutta toisten yksityiselämän penkominen, mainitseminen ja esiin tuominen on jopa alle odotusarvon.

      Liiketoiminta on - tai ainakin sen pitäisi olla - julkista ja tarkastelun kestävää.

      • Antti Pekkarinen

        Hei,
        jotta tämä pysyisi edes jotenkin hallinnassa, ilmoitan tässä ja nyt, etten ole kertaakaan kirjoittanut sanaakaan tähän keskusteluketjuun.
        En aio jatkossakaan keskustella nimettömänä millään palstoilla.
        Sellaisilla foorumeilla, joissa ihmiset esiintyvät omilla nimillään keskustelen mielelläni.
        Olen samaa mieltä, että keskustelu on ollut erittäin ala-arvoista ja nämä viimeisimmät kommentit todella röyhkeitä, loukkaavia ja tarkoituksellisesti asiayhteydestä irroitettuja.
        Antti Pekkarinen
        puh. 34 679 844 378
        email. [email protected]


    • antti on paras

      Hyvä Antti,
      että otit kantaa tähän kirjoitteluun. Jotenkin tästä ketjusta saa sen kuvan, että hra Ryynänenkö se kirjoittaa aktiivisesti tällä palstalla. Hänkö? mainitsee suoraan ihan nimellä Pizza mm. veroveloista ja toisessa ketjussa syyttää lain rikkomisesta, kun ei toimita taseita ja tilejä. Paraskin sanoja. On teillä siellä Fuessa aika häirikkö, joka ei taida tulla toimeen oikein kenenkään kanssa, ei missään maailman kolkassa. Nimi alle viestiin, muihinkin kuin Stasi-pyydystän-kaikki-pahat-demarit-viesteihin toisilla palstoilla.
      Antille tsemppiä Suomen Hesasta.

    • aprillipila?

      Ja tohon ei kyllä usko Erkkikään!!!!!

      • tohontohon

        Ryyllä paloi pinna nyt.
        Huom. Ko. henkilö käyttää usein sanaa "tohon", onko suomenkieltä?
        Lause ei voi alkaa Ja sanalla, Huutomerkki korostuksena: Yksi riittää. Aprillipäivä on ainakin Suomessa 1.4, ei 28.10, Fuessa taitaa olla joka päivä,
        Mene opiskelemaan joutoaikoinasi, ainakin suomen kieltä ja toisen ihmisen kunnioitusta, kait etelänkin paahteessa pääsisi varjoon johonkin kurssille.
        Kohta jää lehti toimittamatta, kun on niin paljon keskustelupuuhaa.
        Katso vielä SUOMI24 Keskustelu/matkailu/leirintäalueet/Koitere Helmi.
        Sielläpä peili ja pohdittavaa omista tekemisistä ja tekemättä jättämisistä..


    • Tropicalli

      Mukavaa Antti Pekkarinen että vastasit palstalle ja vielä omalla nimelläsi. Nyt ainakin tiedetään että palstan terveiset ovat tiedossasi. Olisin mielelläni kuullut mielipiteesi ohjelmasta. Oletko itse voinut vaikuttaa ohjelman sisältöön? Vastaako mielestäsi ohjelman sisältö nimeä joka on siis FUENGIROLA? Vai olisiko nimeksi sopinut paremmin PARI KUPPILAA.

      • tropikatti

        Antti ei fiksuna miehenä luultavasti vastaa tähän "herutukseesi".
        Tämä palsta on joutilaille kesäleskille näköjään omiaan.


      • face the facts

        Antin kirjoituksia, omakehua ja vakuuttelua ohjelman upeudesta on saatu lukea koko tämän ketjun läpi. Tuntuu olevan miehelle kovin vaikeaa myöntää taas epäonnistuneensa. Jano televisioon oli kova sen jälkeen, kun Fuengirolaan aiottu oma televisio-ohjelma meni puihin. Pitäisiköhän kuitenkin löytyä tarpeeksi miestä myöntämään, että taas meni pieleen? Kaiken hehkuttamisen ja kehumisen jälkeen se voi olla vaikeaa, ymmärrämme. Mutta face the facts, man: finnpanel ei ole sinulle kateellinen, eivät edes oman lehtesi feissarisivulle kirjoittavat henkilöt. Ihan totta puhuvat. Ohjelma on surkea.


    • joelle.com

      Ihan paska paikka koko Fuengirola!! eikä edes oo lämmin talvisin...

    • maailman matkaaja

      halvalla toteutettu tylsä ohjelma, puoli tuntia kerrotaan samasta asiasta, alkoholi liikaa kuvioissa,tavallisten ihmisten kotielämää voisi näyttää, eläkeläisten toiminnasta, museot ja retket ym. puuttuvat

    • Maine kasvaa

      Samat juopot ämmät ja äijät heilunu kapakassa sarjan alusta saakka. Naamat turvoksissa ja housut kintuissa alkkikset huutaa karaokea. Eivätkö tajua hävetä kun naama näkyy telkkarissa?????

    • vaalitulos

      Kahden viikon tauon jälkeen ohjelman linssiluteet eli Pekkarinen ja Uusi-Kilponen pyysivät jälleen katsojien mielipiteitä lehtensä fb-sivulla. Olivat ilmeisesti siinä toivossa, että yleinen mielipide olisi muuttunut esimerkiksi sen seurauksena, kun miehet itse yrittävät sitä muokata (katso tämän palstan keskusteluketju, jossa kehutaan, miten ohjelma senkun paranee). Tässä poimintoja: "Erehdyin katsomaan ohjelmaa pikakelauksella. Mikään ei ole muuttunut.", "Yhtä surkea kuin muutkin jaksot. Ohjelmassa ei ole mitään perspektiiviä tai historiaa."

      Mutta varmasti tämä yritteliäs kaksikko ei anna yleisen mielipiteen lannistaa itseään!

    • On häpeä

      Tuo viimeisin ohjelma oli kyllä törkeyden huippu!! karaoke-kilpailu piikkitukan baarissa ja tuomarina musiikkiasiantutija Pekkarinen. Ja esiintyjinä humalassa öriseviä suomalaisia.

      Tiesittekö muuten, että poliisi on kieltänyt suomi-karaoken huudattamisen Reflassa. Mökä ja kännisten övellys on ollut niin kauheaa, että naapuribaarien omistajat kutsuivat poliisit paikalle ja mökävehkeet piti siirtää sisälle siitä teltasta.

      Ei auttanut mitään vaikka baarinpitäjá on latinompi kuin latinot itse...

      • Ei sinne

        Kyllä mie ehdin jo ajatella niitä piruparkoja jotka naapuritaloissa asuvat. Mahtoi kuulua hirvittävä mökä kaiuttimien kautta koteihin ym.


    • muffiputti

      Kun vihdoin ja viimein pääsen Fuengirolaan ja jos siellä edelleen kuvataan kyseistä sarjaa, isken ruhoni kameran eteen ja lupaan kautta kiven ja kannon näyttää teille keskisormea !! Käsittämätöntä valitusta !

    • Fuengirola pilattu

      Fuengirolan nimi on pilattu. Kiitos vaan Pekkarinen ja porukat, on järkyttävää, mitä mainosrahat ovat laittaneet teitä tekemään. Suomalainen siirtokunta Espanjassa on viimeiset neljä vuosikymmentä yrittänyt nostaa tämän paikan profiilia ja aina välillä joutunut kärsimään, kun Suomen media on näyttänyt ns. asiaohjelmia muutamasta juoposta suomalaisesta. Nyt sen teki itse Pekkarinen, vain ja ainoastaan saadakseen Centro Finlandian, Witin ja Reflan Suomen-kartalle. Pekkarisen mielestä there is no such thing as bad publicity - mutta muiden on kestettävä seuraukset.

    • pitäkää pas...nne

      Jippii

      Onneksi en asu Fugessa = Jakomäki, joten ei ole asiaa edes vierailla siellä.

      Täällä Westendissä on onneksi espanjalaisia ja 1/4 latinoita ;-)

      • KoitereHelmi pilattu

        Koitereen nimi on pilattu. Kiitos vaan Ryynänen ja porukat, on järkyttävää, mitä MiljoonaMarkkinoiden mainosrahat Karjalaisessa ovat laittaneet teitä tekemään. Ilomantsin kunta on viimeiset neljä vuosikymmentä yrittänyt nostaa Ilomantsin matkailun profiilia ja aina veronmaksajat joutuvat kärsimään, kun Ryynäset ovat esitelleet mm. Karjalan Maassa matkailuyrityksensä tasoa. Nyt sen on tehnyt itse Hra Ryy, vain ja ainoastaan saadakseen viimeisenkin turistin kääntämään keulansa kohti toisia lomakyliä. Hra Ryyn mielestä suomalaiset ovat bad -kansa tuulipuvuissaan. Mutta hänen itsensä on nyt kestettävä seuraukset. Ilomantsin kunta kiittää, kun tämä "yritys"ei ole enää mainetta pilaamassa.


      • paha r-vika
        KoitereHelmi pilattu kirjoitti:

        Koitereen nimi on pilattu. Kiitos vaan Ryynänen ja porukat, on järkyttävää, mitä MiljoonaMarkkinoiden mainosrahat Karjalaisessa ovat laittaneet teitä tekemään. Ilomantsin kunta on viimeiset neljä vuosikymmentä yrittänyt nostaa Ilomantsin matkailun profiilia ja aina veronmaksajat joutuvat kärsimään, kun Ryynäset ovat esitelleet mm. Karjalan Maassa matkailuyrityksensä tasoa. Nyt sen on tehnyt itse Hra Ryy, vain ja ainoastaan saadakseen viimeisenkin turistin kääntämään keulansa kohti toisia lomakyliä. Hra Ryyn mielestä suomalaiset ovat bad -kansa tuulipuvuissaan. Mutta hänen itsensä on nyt kestettävä seuraukset. Ilomantsin kunta kiittää, kun tämä "yritys"ei ole enää mainetta pilaamassa.

        Eikö Koitereen Helmi ole Ryynäsen oma paikka? Tuskin verrattavissa Fuengirolaan, vaikka Pekkarinen suuruuhdenhulluudessaan kuvitteleekin omistavansa sen.


    • Ei tajuu

      Mitä Fuengirola-ohjelman surkeudella on tekemistä Espanjan Sanomien päätoimittajan Arto Ryynäsen kanssa? Tai hänen leirintäalueensa?

    • mazda626coupe

      Fuengirola on eläkeläisten, golfareiden ja toisilleen katkerien mediamoguleiden leirintälue. Thats it.

    • yrth

      Minä voisin tuurata kiireisiä ihmisia jotka eivät ehdi lomailemaan,
      Sovitaan yhdessä mihin loma suuntautuu ja miten kauan loma kestää-
      Matkakustannusten ja lomapalkan lisäksi veloitan tietyn kulukorvauksen / päivä,kohteesta ja mahdollisesta ohjelmista / retkistä riippuen.Lähetän pakolliset postikortit ennalta sovittuihin osoitteisiin ,napsin valokuvia jos on tarpeen ,käyn vaikka vieraissakin ja tuon tietysti sovitut lainsallimat tuliaiset. Nyt ei kiireisen tarvi heittäytyä pois oravanpyörästä vaan jatkaa puurtamista,lomat tulee näin hoideltua.

    • Seguridad Social

      Fuengirolan Uutiset S.L. eli samannimistä lehteä toimittava firma ei maksa sosiaalimaksujaan. Verorästiensä lisäksi firmalla on siis pystyssä sosiaalimaksuja niin paljon, että Espanjan Seguridad Social hakee saataviaan oikeusteitse.

      Tämän lisäksi tai ehkä juuri sosiaalimaksuja välttääkseen samainen firma käyttää etupäässä laitonta työvoimaa - siis työntekijöitä, joilla ei ole asianmukaisia työsopimuksia.

      • Hyvä Suomi

        Kukas suomalainen firma maksaa sosiaalimaksuja espanjaan? Ei todella monikaan.

        Työharjoittelijoita ja työssä osamista tuetaan oikein Kelan ja Työvoimatoimiston myötävaikutuksella Aurikorannikolle tekemään.

        Opettele 1 kk:ssa työ ja 2 kuukautta autat meitä. Ilmainen työvoima, joka hoitaa paskahommat. Onneksi pääsee sentään bilettämään ja onhan sitä " pois räntäsateesta".

        Kuinka kauan suomi pystyy kaikki" loiset" elättämään ?

        Onko tämä oikeudenmukaista espanjalaisia yrittäjiä kohtaan ?


    • Hacienda y S. Social

      Fuengirolan Uutiset, s.l. on espanjalainen firma, vaikka sen perustajat/omistajat ovat suomalaiset, ja jolla on espanjalaisen firman velvoitteet. Sen kuuluu maksaa sosiaalimaksuja joka ikisestä lehdessä esiintyvästä työntekijästä (kuvien ja tittelien kera esitelty joka lehdessä), sekä suorittaa veromaksunsa ajallaan.

      Firmalla ei ole mitään tekemistä Kelan tai Suomen kanssa. Vaikka sinne rekrytoitaisi Suomesta työntekijöitä, heistä on suoritattava Espanjan lain vaatimat maksut.

      Tietenkään ei ole oikeudenmukaista muita yrittäjiä kohtaan, että tämä yritys luistaa maksuistaan.

    • finnpanel on puhunut

      On TODELLA paksua ohjelman tekijöiden selitellä, että katsojaluvut eivät kerro totuutta. Noilla miehillä on ilmeisesti tapana hyväksyä tilastot ja luvut vain silloin, kun ne ovat itselle edulliset.

      Syyskuussa Fuengirola oli nelosen 7. katsotuin ohjelma.
      Lokakuussa se ei yltänyt nelosen 20. katsotuimman joukkoon.

      • finnpaella

        Voi vittu että toi Ryynänen on tyhmä äijä vai mikä sekomogulimuguli lie,
        Riitaa haastaa joka käänteessä, ei ihme että Aurikorannikolla vihaa pidetään joka asiasta. Jo olisi aika lopettaa toisten mollaaminen, tehdä ristinmerkki rintaansa ja siunata. Että jaksaa olla katkera Ole ajoista ja kaikesta muusta. Eikö jo terveyteen vaikuta tuollainen paska!
        Että meitä ei jaksa kiinnostaa finnpanelit ja muut kepujen tilastot, ne kun kaikki menevät alas kuin se häntä.


      • det var det
        finnpaella kirjoitti:

        Voi vittu että toi Ryynänen on tyhmä äijä vai mikä sekomogulimuguli lie,
        Riitaa haastaa joka käänteessä, ei ihme että Aurikorannikolla vihaa pidetään joka asiasta. Jo olisi aika lopettaa toisten mollaaminen, tehdä ristinmerkki rintaansa ja siunata. Että jaksaa olla katkera Ole ajoista ja kaikesta muusta. Eikö jo terveyteen vaikuta tuollainen paska!
        Että meitä ei jaksa kiinnostaa finnpanelit ja muut kepujen tilastot, ne kun kaikki menevät alas kuin se häntä.

        Fuengirola.fi-lehti 25.3.2011: "Tavoitteet on korkealla noin 350 000 katsojassa".

        Finnpanel viikko 44: katsojamäärä romahtanut.

        Pekkarinen viikko 44: "ei jaksa kiinnostaa finnpanel".


      • MOTTI!
        det var det kirjoitti:

        Fuengirola.fi-lehti 25.3.2011: "Tavoitteet on korkealla noin 350 000 katsojassa".

        Finnpanel viikko 44: katsojamäärä romahtanut.

        Pekkarinen viikko 44: "ei jaksa kiinnostaa finnpanel".

        MOT: Aurinkokoulun varjot, ensimmäinen lähetyskerta 19.3.: 463 000 katsojaa.


    • LomalleLompsis

      On se hienoa että tuo isäänmaallisuus kantaa Espanjaan asti !
      Ihan todistatte olevanne peri suomalaisia kateellisine katkuineen !
      Tätä viesti ketjua on ikävä ja säälittävä seurata.
      Mutta kuinka hienoa huomata että noin moni tuntee tietävänsä paremmin !

      Ja sinä, joku sielä- sata viestiä taakseppäin, joka ehdotit että eläkeläisten reissuista, museoista etc, olisi pitänyt tehdä ohjelmaa -siinähän se vasta menestys tarina !! Taidat olla nero tai insinööri !

      Jos joku pilaa Fuengirolan maineen, niin se olette te !

    • että hurraata vaan!!

      Onneksi kai lopettivat koko naurettavan paskaohjelman ennen aikojaan !!

    • Albert Hofmann

      On kyllä sangen arveluttavaa, että se piikkitukkainen ravintolayrittäjä on nimennyt ravintolansa "Uudeksi Reflaksi".

      Reflahan on narkomanien alakulttuurislangia ja tarkoittaa "vieroitusoiretta"!

      Huumekauppaa aurinkorannikolla?

    • Albert Ryy

      Hyvä hra Albert Ryy, nyt osuit naulan kantaan!

    • Mimi Liimatainen

      Kertooko tuo ala-arvoinen Fuengirola jotain asukkaiden henkisestä tasosta?

      Ylen tosi-tv Toisenlaiset frendit on siihen verrattuna aito ja vauhdikas.

    • Stressedvideos
    • Peetuliini

      Nyt se sitten loppui. Ja mitä jäi käteen kohuohjelmasta??

      Muutamia mukavia ihmisiä; Roy ja Anu, Witin pojat, Kahvakuula Kaisa ja Costa Riders ja ikuisesti iloinen karjalaistyttö Irja. Ja tietenkin Leena ja Leenan tuoksuvat leivät. Olé!!

      Ja koko joukko negatiivisia hahmoja: Jokapaikan Pekkarinen ja tympeän oloinen kaverinsa, jonka nimi on jo unohtunut. Ja erityisesti piikkitukka, mies vailla vertaa. Voiko kukaan olla noin itseään täynnä ?? Aivan ilmiselvä alistaja, jonka kaunis vaimo ei uskalla suutaan avata. Kiireinen liikemies,todellisuudessa pahaisen kaljakuppilan pitäjä, joka nöyryttää julkisesti ilmaista työvoimaa. Harjoittelijat, harkitkaa kahdesti...

      Ja nähtiin myös suuri joukko tavallisia suomalaisia, jotka pyörivät siinä taustalla, toiset housut kintussa ja pää täynnä ja toiset elegantisti juhlien. Ihan läpileikkaus kansasta loppujen lopuksi, sellaisiahan me olemme.

      Tätä ohjelmaa ei kannata uusia eikä tehdä jatko-osia samalla konseptilla.

    • torsti

      Mahtava ohjelma lipputangon pystyttämisestä, ei siihen uhrattu kuin viisi jaksoa!

    • pepepe

      Witi oli juuri avattu kun itse olin 3 kuukautta Fuengirolassa. Kävimme jo varaamassa pöydän Uuden Vuoden juhliin, mutta totesimme, että meillä on mukavaa ja kohtuuhintaisempaa yleisissä juhlissa torilla. Kuten olikin. Emme paljon pyörineet vakioporukoissa. Mieluummin kävimme musiikkia kuuntelemassa ja joissakin pubeissa, sekä sataman ravintolassa jota pyöritti muistaakseni norjalais-hollaintilainen pariskunta, mukava tanssipaikka jossa svengasi. En kyllä tunnistanut itseäni tuosta ohjelmasta ja minäkin tunsin syvää myötähäpeää katsottunai jotkut jaksot. Viimeisimpiä jaksoja ei tullut seurattua, mutta en usko menettäneeni mitään. Funegirolasta pääsee moneen suuntaan jos alkaa ahdistaa. Niin mekin teimme tuli reissuiltua Afrikkaa myöten. Maja ja etappipaikkana ihan hyvä! Tutustuimme myös joihinkin suomalaisiin joihin on tullut pidettyä yhteyttä vielä jälkikäteen. Luulen, etä siinä paras anti. Sitä kaljaa ja viiniä saa kotimaassakin jos tarvis. Parempaa ruokaa osaan itse laittaa, kun hankkii raaka-aineet itse. Olin harvan ravintolan ruokaan tyytyväinen.

    • ...

      Ei kuvaa yhtään suomalaisten elämää espanjan fuenghirolassa itse asuin 5vuotta siellä ja ohjelma antaa TÄYSIN väärän kuvan siellä asuvista suomalaisista

      • tympääntynyt

        Niin varmaan ohjelma antaa täysin väärän kuvan fuen asukkaista, olihan siinä mukavia lupsakoita sosiaalisia iloisia ja toistensa kanssa toimeen tulevia ihmisiä kaikki ohjelmat täynnä.
        Totuus on siis aivan toinen. Mm. eräs "lehtimies" kylvää riitaa viestipalstoilla, lehdessään ja kaikissa mahdollisissa paikoissa, lukion oppilaiden vanhempien tilaisuuksissa, kadulla ja kuppiloissa.
        Onneksi hän kuitenkin on kesät Suomessa notkumassa yrityksensä respan tiskin takana. Silloinkin netin välityksellä kylvää vihaa.
        Ei näytä hyvältä tämä "suomalaisten" yhteisö. Pahinta on ettei tämä häirikkö mene Suomeen lopullisesti. Olisi kaikilla olisi parempi täällä olla. Pitää nyt ummistaa silmät ja korvat, niin pärjää.


    • 5vuotta,

      fuenghirolassa, missä sellainen paikka on? TÄYSIN väärin kirjoitettu.

    • fugessa

      Tulisi jo uusinta.. klassikko sarja:)

    • Anonyymi

      Aurinkorannikolla useat sosiaalipummit kaljoittelee Kelan rahoilla

      • Anonyymi

        Olen kuullut, että Suomessakin käytetään Kelan rahoja kaljoitteluun. Lieneekö mitään perää?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2463
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1628
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1366
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      157
      1205
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1115
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      116
      1101
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1054
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1051
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      929
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe