Vanhukset

Iltasanomien kyselyn mukaan 97% kansasta ei ole tyytyväisiä vanhustenhoitoon. Miksi asialle ei tehdä mitään?Miten mahdotonta on palkata lisää hoitajia, jos koko kansa sitä vaatii? Lisäksi on herännyt myös kysymys, onko esim. hoitajiksi pyrkivien testeissä vikaa, kun tuntuu että todella oikeasti empaattiset ihmiset jatkuvasti karsiutuvat niissä. Syynä pidetään sitä, että liian herkkä ei kestä työn todellista toimenkuvaa, jossa näkee todellakin kaikkea. Läpimenevät ns. yltiösosiaaliset tyypit eivät ensinnäkään osaa keskittyä töihinsä, ja monesti heistä tulee näitä liukuhihnahoitajia, jotka vetävät kierroksen vauhdilla ehtiäkseen ajoissa takaisin kahvihuoneisiin jatkamaan kesken jäänyttä juttuaan omista asioistaan. Sirkka-Liisa Kivelän uusi kirja paljastaa räikeitä epäkohtia, jos epäilee asioita liiotelluksi, voi tallustella tutustumaan lähemmin esim. Voutilakeskukseen. Kohtelu on huonoa, kiireistä, kovakouraista, eikä hoitajilla ole sekuntiakaan aikaa esim. kuunnella murheita. On vain mentävä koko ajan ja sitten kun ei enää jaksa, onkin jo aika mennä liinavaatevarastoon vähän salaa itkemään. Empaattinen hoitaja itkee työtaakkansa alla varastossa. Muut hoitajat jatkavat juttua kahvihuoneessa, vanhukset ovat heitteillä. Anteeksi jos pilasin päivänne, pelottaa, jos joku päättäjä nyt järkyttyy, kuten kävi ministeri Guzeninalle.
46392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

nkohan se noin yksioikoista? Juurihan alussa kirjoitit? "Miksi ei voida palkata lisää hoitajia". Tiedätkö montako päivää hoitajat tekevät ns. vajaalla miehityksellä töitä. Milloin hoitaja voi uupua, pitää sitä taukoa niin, ettei sitä " huomata" negateiivisesti. Jos tänään on kaikki töissä, huomenna voi olla, että sijaista ei olekkaan tarjolla sairaan tilalle. Eilen saattoi olla jo sellainen päivä. Ja tämän työn tekee virkasisar saamatta edes minkäänlaista korvausta " ylityöstä". Raha ei tietenkään korvaa uupumusta, mutta saattaisi helpottaa päivää työvuoron jälkeen. Vai miksiköhän muilla aloilla korvataan ylityöstä-siinä pohtimista aluksi. Empaattisuuskin uupuu työtaakan alla- kokeile vaikka muutaman kuukausi . Siten voit oppia hieman siitä toisen työstä, jota saatat katsella vain istuessasi vuoteen vierellä, vaaleanpunasisin lasein.

Äänestä

Hämeenlinnassa ainakin 97 % on tyytyväisiä vanhustenhoitoon. Vastahan se täällä tutkittiin. Näyttäkää minulle yksikin vanhus, joka ei ole tyytyväinen hoitoonsa. Ne tyytymättömät taitavat löytyä omaisista, jotka eivät antaisi perintöjensä valua hoitokustannuksiin. Voi voi kun hoito maksaakin jonkin verran ja voi voi kun vanhus elää niin kauan, ettei jää omaisille mitään perittävää. Tästähän siinä jatkuvassa valittamisessa on kyse. Syntipukeiksi joutuvat valitettavasti hoitajat.

Äänestä
  • Vanhukset eivät uskalla kysyttäessä vastata muuten kuin, että hoito on hyvää ja hoitajia on riittävästi, kun pelkäävät tulevansa kaltoin kohdelluiksi.

    Äänestä

siihen se aina kääntyy, että liksaa pitää saada lisää. Mikään muu ei tunnu hotajia kiinnostavan.

Äänestä
  • Miksiköhän sinä mahdollisesti työskentelet?? Maksaa meille kaikille ruoka ja asuminen yhtä paljon. Asuminen Suomessa lohkaisee suureimma prosentin palkasta- miksi me olemme kallispalkkaista väkeä ? Ruokakin on Suomessa kalleimmasta päästä. Pyhällä hengellä ja kusumuksella ei elä hoitajienkaan perheet. Saathan sinä mennä avustamaan työtä vapaaehtoisena työsi jatkoksi, jos edes kuulut työskenteleviin ? Niitäkin on paljon, jotka elävät hoitajan palkaalla(veroilla) tekemättä mitään, siis loisivat.Seuraappa vain neuvottelujen kulkua, palkkaa vaativia löytyy muistakin ryhmistä. Kohta ne alkavat todenteolla.Radio vaan auki ja uutisia kuuntelmaan.

    Äänestä

Yksityisissä hoitolaitoksissa tärkeintä on voitto eikä hoivan taso, siksi pyritään selviämään mahdollisimman pienellä henkilökunnalla.

Äänestä

Niin,nimenomaan voitontuotto,ei työntekijän hyvin vointi.Uusia tulee ja menee mentaliteetilla.Aina on joku rahantarpeessa oleva joka ei pysähdy miettimään työn laatua ja katteettomia lupauksia.

Äänestä

Hesari kirjoittaa pääkirjoituksessaan 7.9.11:

Suomen lähi- ja perushoitajia edustava Super kertoi tiistaina tapauksesta, jossa liiton työntekijät ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto ovat täysin eri mieltä Hämeenlinnan kaupungin kanssa siitä, kuinka paljon väkeä tarvitaan hoitamaan muistisairaita ja muita runsaasti apua tarvitsevia vanhuksia.

Hämeenlinnan kaupunki on ostanut yksityisiltä palveluntuottajilta paljon vanhusten asumis- ja hoitopalveluja. Kilpailutuksissa hinnan painoarvo on 75 prosenttia ja laadun 25.

Kaksi yksityisen hoitokodin työntekijää kanteli viime marraskuussa siitä, että henkilöstömitoitus oli laitoksessa puutteellinen ja kivunlievitys vaillinaista eikä henkilökunnalla ollut saattohoitokoulutusta, vaikka laitoksessa on myös saattohoitovaiheen vanhuksia.

Palveluntuottajan ilmoittamaan henkilöstömitoitukseen on laskettu mukaan myös hallintohenkilöstöä, joka ei tee hoitotyötä. 67-paikkaisessa palveluyksikössä työskentelee yöllä vain kaksi hoitajaa, vaikka apua tarvitsevia asukkaita on neljässä kerroksessa ja asukkaiden hälytyksiä tulee joka yö yli 30.

Aluehallintoviraston päätöksen mukaan Hämeenlinnan kaupunki on jo ostotilanteessa alimitoittanut henkilöstön tarpeen, sillä se on laskettu kertoimella 0,5.

Aluehallintovirasto vaatii mitoituksen nostamista 0,6:een. Se merkitsee seitsemän hoitajan ja kuuden avustavan työntekijän lisäystä nykyiseen.

Hämeenlinnan kaupunki ei aio lisätä henkilöstöä ja anoo virastolta uutta käsittelyä henkilöstömitoituksesta.

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Vanhustenhoito poikii valituksia/1135269157331

Äänestä

Hyvä, kun joku julkaisee faktatietoakin täällä muun soopan joukosa.

Äänestä

Hämenlinna ostaa siat säkissä. Nämä ovat niitä Kiemungille rakkaita paisuntasäiliöitä: mitä vähemmän henkilökuntaa, sitä pikemmin päästää eroon noista ihmisjätteistä, joita myös vanhuksiksi kutsutaan. Ja että Hämeenlinna tulisi vielä vailvoa niiden toimintaa ja henkilökuntamitoitusta! Kaikkea kanssa.

Äänestä

Marianne Koivisto, sinä kuulut ikäihmisten lautakuntaan. Mitä mieltä sinä olet tästä Keinukamariasiasta tai vielä laajemmin Hämeenlinnan vanhustilanteesta tänä päivänä?

Äänestä

Ikäihmisten lautakunnan puheenjohtajalla tuntuu olevan suurempi huoli mersujensa maalipinnoista kuin vanhusten hoivasta.

Äänestä

Ja Marianne vastaa hoitoa haluavalle

Keinukamari- asiassa olen jättänyt eriävän mielipiteeni päätöksestä anoa uutta käsittelyä ja se kuvaa mielipidettäni asiasta.
Muutoin vanhusten kohtelusta Hämeenlinnassa olen edelleen sitä mieltä, että se on törkeää, vanhuksia ja heidän omaisiaan halveksuvaa ja usein ala-arvoista.
Esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosaston sulkeminen on jo nyt osoittautunut virheeksi. Jos sillä on tarkoitettu vähentää kuluja, niin se on kuin rahan siirtoa yhdestä taskusta toiseen. Tällä hetkellä todella sairaita vanhuksia pallotellaan sairaalan polin ja hoitopaikan välillä ambulanssi vie ja tuo, sekin maksaa. Samaa potilasta voidaan pallotella saman päivän aikana edestakaisin. Vaikka hoitopaikka ilmoittaisi ettei heillä ole mahdollisuutta hoitaa niin sairasta vanhusta, ei sillä ole enää mitään merkitystä, koska ei polilla ole muka tilaa. Jos ei ole , sitä on saatava lisää. Onhan tällainen toiminta tietysti tapa päästä eroon näistä häiriötekijöistä,vanhuksista jotka eivät ymmärrä kuolla silloin kun pitäisi, jotta päästään tappamaan seuraavat liian pitkään elävät vanhukset.
Terveyden- ja vanhustenhoidon määrärahat ja budjetointi on mitoitettu niin alhaiseksi ettei se voi millään riittää. Onko jotain järkeä tehdä budjetti jonka tietää ylittyvän vähintään 1-2 miljoonalla. Tähän arvon ylimmät fariseuksemme tietysti sanovat, että vanhusten hoitoon on jo satsattu niin ja niin paljon että kyllä sen pitää riittää.
Milloinkahan Hämeenlinnaan tulee aika, jolloin tajutaan etteivät vanhukset ole vain harmaata massaa kunnan päätöstentekijöiden kiusana , vaan ihmisiä, yksilöitä, joiden työn panoksella päätöksentekijät nyt mässäävät. Sitä aikaa saamme varmaan odotella kauan, ehkä jopa ikuisuuden. Tämä kertakäyttö- kulttuuri on tullut siis myös ihmisten hoitoon. Olet työsi tehnyt ja nyt voit mennä, sinusta ei ole enää meille mitään hyötyä! Näinkö on?
Omalta kohdaltani olen kesän pitänyt politiikasta lomaa ja mietiskellyt kaupunkimme asioita. Tulin siihen tulokseen ettei Hämeenlinna ole kaupunki johon haluan jäädä vanhenemaan. Jonain päivänä pakkaan siis matkalaukkuni ja lähden vanhusystävällisempään paikkaan. Niitäkin nimittäin kyllä löytyy . Suosittelen samaa muillekin kohta vanhuksiksi muuttuville, lähtekää kun sen vielä voitte tehdä ja asiasta itse päättää, vaikka sinne tyttären tai pojan lähelle.

Kaunista syksyä toivotteleepi
Marianne

Äänestä

Niin, minäkin kuuntelin sen "liberin Antin" huuleheittoa ; "asiakaspalaute on ollut hyvää": Ketä ovat asiakkaat. Hoitjathan tekivät kai alotteen asian käsittelystä, kokevat työtaakan liian raskaaksi suosituksiakin pienemmällä väellä. Jos asiakkaat, dementoituneet vanhukset ovat niitä tyytyväisiä; voisi kysyä kenenkä voimista hyvä työ on otettu. Kuin objekiivinen on kyselyn tulos? Ihan kivaa, ihan hyvää, en mä tiiä.Ja kyselythän osataan tehdä siten, millaisia vasauksia odotetaan. Mutta jos hyvän hoidon tuloksia tehdään minimiehityksellä tai sen alle- hoiajilla on kai oikeus vaatia korjausta asiaan. Miksi ja ketkä ovat laatineet nämä mitoituksen oikeellisuuteen tähtäävät luvut. Minusta on ihan yhtä rangaistava teko tehdä
pienellä väellä hoivatyötä, kuin me täällä siunailemme lapsityövoiman käyttöä rangaistavaksi muualla ja vaadimme sitä poistettavaksi,. Onko helpompaa olla(olevinaan) muka oikeudenmukainen sinne kauas, kuin toteuttaa sitä myös lähellä, omien joukossa, kysyn vain päättäjät ?
Minä voisin vaikka yllyttää hoitajia sairaslomaileen ja lepäämään, jos asiaa ei korjata.Itseä pitää ainakin sen verran rakastaa, että pitää omasta hyvinvoinnistaa huolen.

Äänestä

Kyllä hoitajilla on oikeus levähtää raskaan työnsä lomassa.
Olisi huolestuttavaa, jos he painaisivat töitä ilman hengähdystaukoja koko ajan.

Äänestä

Monta vuotta olen läheltä seurannut Voutilan touhuja enkä oikein kehua voi. Ymmärrän työn raskauden ja kehnon palkkauksen, mutta inhimillisyyttä silti kaipaisin eli puhetta ja kosketusta. Henkilökuntaa ei turhasta lämmöstä voi syyttää. Usein istun tunninkin olosalissa vanhusten kanssa näkemättä vilaustakaan henkilökunnasta! Uskon, että perustyö vie suurimman osan ajasta ja henkilökuntaa varmasti tulisi olla enemmän, mutta sydämellään työtä tekeviä ei enää tapaa. Liekö työnjohtokin epäonnistunut, kun vaihtuvuus henkilökunnassa on niin suurta? Surullisen kuuluisa kysely hoidon tasosta tehtiin ties keillä; ei ainakaan minulta mitään kyselty vaikka viikottain talossa vierailenkin. Surullista touhua! Yhteiskunnan sivistyksen tason näkee siitä, miten se kohtelee heikoimpia eli lapsia ja vanhuksia. Häpeä Hämeenlinna!

Äänestä

Keinukamarissa toimii Attendo MedOne.

Eihän näitten suurten yksityisten firmojen tarkoituksena ole muuta kuin rahastaa.

Äänestä

Vanhukset tyytyväisiä, omaiset ei. Miksette hoida itse vanhuksianne, jos olette epätoivoisia ja laitoksissa on kaikki huonosti? On niin helppo haukkua hoitajia, kaupunkia, yhteiskuntaa eli kaikkea muuta muttei itseä.

Äänestä

Onko haukkumista se, jos vaatii maksamilleen varorahoille korvausta?

Äänestä

On se aika naurettavaa räksytystä. Kyllä ne sunkin verorahas varmaan yhden viikon hoitopaikakkaan riittää.

Äänestä
  • Onko siis niin, että liksan määrä on suorassa suhteessa empaattiseen ajattelykykyyn.Kirjoituksien perusteella saa kuvan, että suuremmat tulot kasvattaisi syvällisempää tutustumista vanhusten persoonallisuuteen.

    Minun isäni ja äitipuoleni eivät ole jätteitä.Meillä lapsilla on omat velvollisuutemme yhteiskunnan tehtävissä.Ei ole isoa pirttiä, missä täysin avuton voisi olla muun työn ohessa kuten agraariyhteiskunnassa oli.Useat vanhukset vaativat ympärivuorokautista valvontaa ja hoivaa

    Toivon hoitajille myös jaksamista!.

    Äänestä

Tämä viestiketju osoittaa hyvin miksi vanhuksien hoitoa ei saada kuntoon. Niin päättäjien kuin monen heitä äänestävän ajatusmaailma on niin mustavalkoinen ettei sitä voi muuttaa edes rautalankaa vääntämällä. Ei vanhusten hoito ole se tappelun aihe vaan pikkusieluisuus ja itsekkyys. Niitä ei pysty muuttamaan kuin omakohtainen tragedia. Sellaista en kuitenkaan toivo edes pahimmalle vihamiehelleni, kuka se sitten onkaan.
Hoitajia ja omaisia yritetään syyllistää, jotta päätösten tekijät voivat sysätä omat virheensä muiden maksettavaksi.
Jos nyt otetaan esimerkiksi osasto 1 sulkeminen, ei mene kauaakaan kun ambulanssiralli edestakaisin ja hoitohenkilöstön sairaslomat alkavat sattua kaupungin omaan nilkkaan. Typerillä päätöksillä on seurauksensa ja niitä sitten maksetaan ylittyvien budjettien paikkauksilla.
Eivät vanhusten ongelmat mihinkään vähene sillä, että paikkoja yksityistetään tai osastoja suljetaan, vähennetään hoitohenkilökuntaa. Hölmöläisten touhua, sanon ja odotan(en vahingoniloisena, vaan suruissani) miten pian korttitalo kaatuu. Se kaatuu jos ei muutosta suhtautumiseen vanhuksiin ja heidän hoitajiinsa tule.

Äänestä

Anteeksi vain, mutta minä toivon korttitalon kaatumista. EU:n myötä meillä alkoi vaikeudet. Pelastetaan rikkaita, omista mamme pelastajista ei viisveisata.
Kuntatasolla jo nähtävissä, toiset kunnat eivät selviä lakisääteisistäkään velvotteista, rikkaat kunnat porskuttaa. Nyt EU:ssa kaikin keinoin, omien hyvinvoinnin kustnnuksellakin, yritetään holtittomia pikkuosasia pelastaa meidänkin rahoilla. Sijoitukset kun pissaa.
Ei ole varaa palkata työntekijöitä-halpaa voimaa vongataan muista maista, kuten nyt kuljetusalallakin. Niin myös siellä hoitojen äärellä. Voitot maksimoitaava, keinolla vaikka väärälläkin.Minä puhallan sinne korttitallon päin

Äänestä

Ennen eduskuntavaaleja oli lehtien yleisönosastoissa joka toinen päivä Marianne Koiviston kirjoituksia vanhusten asioista.

Eduskuntavaalien jälkeen en ole sellaisia huomannut.

Vaalit panivat vissiin asiat kohdalleen.

Äänestä

Vaaleilla ei sinänsä ollut asiaan vaikutusta, mutta putkiremontilla ja omalla terveydellä kylläkin. Jokainen tarvitsee välillä lomaa. On myös syytä ottaa aikaa tutkiskella omaa jaksamistaan. Vanhuksia en ole suinkaan unohtanut, enkä niitä jotka minua äänestivät, heitä oli enemmän kuin jaksoin toivoa. On myös hyväksyttävä häviäminen.En ole nuollut haavojani, vaan kerännyt voimia uusiin koitoksiin. Aika näyttää teillekin mitä se tarkoittaa.
Älä siis tee äkkinäisiä päätöksiä minun käytöksestäni, sillä menet siinä metsään.
Luovalla ihmisellä on aina lisäkortti takataskussaan.

Äänestä
  • PS. Taisit jäädä kaipaamaan kirjoituksiani, kun nyt perään huutelet!

    Äänestä

Mikään suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole niin ahne, saita ja itsekäs kuin hyvätuloinen, omaisuutta omistava ja hyvää eläkettä nostava eläkeläinen. Ainoa, joka kilpailee hyvätuloisen eläkeläisen kanssa näiden alussa lueteltujen adjektiivien hallinasta, on näiden vanhusten ahneet. saidat ja itsekkäät perintöä kärkkyvät omaiset.

Nyt pitäsi priorisoida yhteiskunnan panostus tähän vanhustenhoitoon nnin, että yhteiskunta hoitaa meidän verorahoilla etupäässä sellaisten vanhusten hoidon ja huolenpidon, joilla on pieni eläke ja joilla ei ole oman hoitonsa kustannuksiin realisoitavissa omaisuutta.

Sellaiset vanhukset, joilla on hyvä eläke, voivat itse nykyistä enemmän osallistua hoitamisensa kustannuksiin. Myös kaikki ahneiden perillisten perinnöksi kyttäämä omaisuus, asunnot, kesämökit, talletukset, jne on ensin realisoitava, rahat käytettävä ensisijassa vanhuksen omaan hoitoon ja huolenpitoon. Kun nämä rahat sitten loppuvat, niin sitten astumme taas me veronmaksajat remmiin ja huolehdimme lopusta.

Täyttä pastapuhetta myös se, että nykyiset eläkeläiset olisivat itse etukäteen maksaneet eläkkeensä. Nykyinen eläkejärjestelmä luotiin niin myöhään ja alussa vähän tulevien eläkkeiden varalle kertyvänä, että kyllä sen nykyisten eläkeläisten eläkkeet rahoitetaan pääsosin meidän vielä työssäolevien maksamilla eläkemaksuilla.

Ja kun meitä viisikymppisiä edeltävät suuret ikäluokat eläköityvät lähivuosina, niin silloin sitä vasta työssö olevilla maksamista piisaa.

Äänestä
  • "järkeä vai tunteita" kirjoitus paskapuhetta.
    Järjestelmä toimii jo niin, että jolla varoja on, siltä otetaan ja päinvastoin.

    Eläkejärjestelmä tuli voimaan 60-luvulla.

    Äänestä

  • Mutta niinhän se eläköityminenkin menee, nyt maksavat jäävät eläkkeelle ja ansaitsevat eläkkeensä, työtätekevät maksavat eläkemaksua ja jäävät eläkkeelle,kun aika on ja toivottavasti Suomessa on vielä työtätekeviä silloinkin, jotka sitten maksavat taas eläkemaksuja ansioistaan. (hyvältä ei näytä) Mutta siitä on pidettä huoli, puoli, että näin käy. Älkää antako viedä niitä töitä kiinalaisille ja intialaisille, missä ihmiset tekevät nälkäpalkalla työtä ja kultasormet kuittaavat. Jos vain katsoitte televisiosta eilen, miten Britanniassa jakaannutaan, eriarvoistutaan, huomaatte, että niinhän meilläkin on ollut ja on suunta voimakkaasti . Herätkää nuoremmat. Eläkerahoja on kiinnitettynä, kuka hyötyy, se onkin juttu, mikä olisi hyvä selvittää

    Äänestä

  • Sanon vaan, että näillä perusteilla olisi kai paras sitten, että kaikki tili tuli ja meni. Kurkusta ala, mikä laulain tulee se viheltäen menköön. Ja asutaan yhteikunnan asunnoissa. Ei ole mistä otetaan toiselta korkeemmat hoitomaksut ja ei ole mitä periäkkään siten . Ollaan tasapuolisia.

    Äänestä

Erittäin hyvä kirjoitus "järkeä vai tunteita", ihan kuin minun kynästäni, jos osaisin kirjoittaa yhtä nasevasti. Lukekaa hyvät ihmiset? Tuolle 33333333:lle, siivoa suusi ja kynäsi, törkimys.

Äänestä
  • tämä törkimys on seurannut läheistensä hoitoa ja hoitomaksuja.Eläkettä molemmilla keskitulopalkansaajan ansion verran.Taatusti eläkkeestään otetaan kaikki hoitomaksut.On vanhuksien aliarvostamista väite, etteivät ole ansainneet eläkettään.Lisäksi omat vanhempani ovat molemmat puolustaneet tätä maata koko sodan ajan, jotta nyt työssäkäyvät voisivat kitistä ja selvitellä mieluummin toisten kuin omia raha-asioitaan.

    Tässä keskustelussa on käsittääkseni kiinnitetty huomiota vanhuksiin ja heidän kohteluunsa.Ei niinkään siihen kuka maksaa.

    Kyllä valtio saa varmasti omansa, kun kulloinenkin vanhus jättää tämän ajan.

    Törkeää kirjoittelua kaikenkaikkiaan ihmisten,statukseltaan vanhus, kohtelusta ja käsittelystä.

    Äänestä

Se nyt vaan on matematiikkaa, että nyt eläkkeellä olevien itse maksamista eläkemaksuista ei ollut enää mitään tai ainakin hyvin vähän jäljellä, kun he jäivät eläkkeelle. Miin on tilanne meidän kohdalla, jotka eläköidymme 15 vuoden päästä. Iost ikäluokat ovat ennen meitä syöneet elärahastot puolityhjiksi.

Huolissaan tässä tuntuvat olevan eniten ne ahneet, saidat ja itsekkäät omaiset, jotka ovat huolissaan tulevasta perinnöstään. Vanhukset itse ovat vaan liian tyytyväisiä hoitoonsa ja huolenpitoonsa. Vain ne hyväosaiset eläkeläiset purnaavat, kun ovat koko työyransa tottuneet parempaan. No rahalla saa ja hevosella pääsee; miksi meidän työssäkäyvien pitäsi vielä näiden eliittieläkeläisten hoito maksaa?

Kaikkein tyytyväisimpiä ovat ne eläkeläiset, jotka vähiten saavat. Minun äitini täyttää kohta 75-v. Hän on ikänsä ollut pienen maatalon emäntä, ja heidän eläketurvansa valitettavsti pääosin on kansaneläkkeen varassa. Koko hänen puolisonsa kuoleman jälkeen pienen maatilan myynnistä saamansa rahat (50%, meille lapsille tuli toinen puoli) meni oman kerrostalokaksion ostoon.

Äiti on sairastanut yhden syövän, polvissa ja lonkissa on jo keinoniveliä, sokeritautikin vähän vaivaa, mutta enpä tiedä elämäänsä tyytyväisempää ihmistä. lapset ja lapsenlapset sekä uusi miesystävä ovat tärkeintä elämässä, koko ajan ollaan jossain eläläisten matkoilla tai harrastuksissa mukana ja ystäväpiiri on laaja.

Me lapset olemme ehdottaneet, että äiti ottaisi käänteisen asuntolainan ja käyttäsi itseensä ja omaan hyvinvointiinsa kaikki asunnosta saatavat rahat. Meillä lapsilla on kaikilla omat asiat ja talous hyvässä kunnossa, me emme äitimme jälkeen jäävää taloudellista hyvää kaipaa.

Äänestä
  • Niinpä.
    Omalta kohdaltamme me lapset toivoisimme, että pääsisivät yhdessä vanhainkotiin.Ei vaan onnistu paikkojen puuttuessa.

    Samaa mieltä olen vanhusten rahojen käytöstä kuin "järkeä vai tunteita".Nimenomaan omat ovat rahansa maksetaan niillä sitten hoito tai etelänmatkat.

    En tiedä hoitajien liksoista mitään.Omieni kohdalla toivoisin vanhemmille inhimillistä loppuelämää.Tunteilla on siis suurin osuus omasta näkökulmastani.

    Puran tässä suruani etenkin isäni puolesta, joka on tavallaan vankina kopissa, jossa paljaat seinät näköalana.Pääsee rollaattorilla juuri ja juuri VC:hen.

    Isäni on kiittänyt koko sydämestään hoitajia hyvästä hoidosta.

    Joka päivä joku lapsista käy häntä katsomassa.

    H:linnan vanhainkodeista tässä ei ole kysymys.

    Siis vanhainkotipaikkoja on riittämättömästi kuten myös sotaveteraanien kuntoutuslaitospaikkoja. Eikä nyt ole kysymys edes suuresta ikäluokasta, johon itse kuulun.

    Äänestä

Sehän näissä vanhustenhoitokuvioissa juuri rassaa; hyvää hoitoa saa rahalla, mutta kun ahneet, saidat ja itsekkäät omaiset eivät perinnön menetyksen pelossa halua siitä omaiselleen ostaa.

Lähipiirissäni on henkilö, joka on tehnyt kaupungille eri yksiköissä lähes 30-v. vanhustöitä. Näissä yksiköissä henkilökuntaa uupuu ja fysiikka pettää varsinkin yövuorossa yksin isokokoisia vanhuksia nostellessa. Sitten vielä ennen vaaleja näitä "marianneja" patsasteli osastolla kyttäämässä päiväkausia hoitajien töitä, nnin kun se olisi lisää käsipareja siihen hoitotyöhän tuonut..

Olisivat edes sen päivän kyttäämisen sijasta auttaneet henkilökuntaa heidän töistään, olisi politiikkopyrkyreistäkin ollut jotain apua. Toisella osastolla pyrkyriomainen itketti toisen asukin omaisia ja henkilökuntaa, kun kuuleemma heidän omaistaan hoidetaan paremmin, kuin pyrkyriomaisen sukulaista.

Yksi känkkäränkkä kyttää päivät pitkät puolisonsa osastolla ja haukkuu tasaisin välein koko henkilökunnan. Kukaan ei kuulemma osaa hoitaa oikein hänen omaistaan. On siinä äärirajoille itsensä uuvuttavien hoitajien ammatillisuus koetteilla.

Äänestä
  • Kuinkas paljon rahaa sitten nyt pitää olla käytössä, että vanhana saa vanhainkotipaikan ja kunnon hoitoa? Mitä sisältää käsite rikas euromääräisesti tällä hetkellä?Ja miten se kokonaisuutena määritellään.Pyydetäänkö pantiksi mahdollisimman paljon omaisuutta vai miten, jotta sitä hyvää hoitoa tulisi?

    Faktaa pöytään nyt eikä pelkkää höpinää rikkaista ja köyhistä.


    Ps.Missään tapauksessa en henkilökuntaa halua syyllistää.Jos ei jaksa puuttuvien käsien vuoksi, vetäähän se pinnan tiukalle kenellä tahansa.

    Äänestä

Paljonko tulisi hoitajia lisää, jos saneerattaisiin Eduskunta?
Voitaisiin yksinkertaisesti perustaa Pormestaristo joka hoitaisi kuntakäräjinä myös valtionhoidon. Mihin oikeasti tavitaan Eduskuntaa? Ei mihinkään, se on turha byrokraattinen, elin joka maksaa meille veronmaksajille helvetin paljon.Niin palkkoina kuin tyhminä päätöksinä.

Lakkautetaan Eduskunta muinaisjäänteenä ja kehitetään Valtiolliset kuntakäräjät.
Kuntakäräjien hallinto valittaisiin vaaleilla kahden vuoden välein.
EU:sta voitaisiin samalla irtaantua kun hallintomuoto muuttuisi ja se vaatisi liittymiseen kansan yksimielisen hyväksynnän.

Äänestä

Hoitajien määrästä on käytössä ns. hoitajien minimimäärä luku, joka on kai jotain 0,6 hoitajaa vanhusta kohti. Kuulostaa monen korvaan ihan hyvältä. Moni ulkopuolinen luuleekin, että tuo on tilanne osastolla aina ja näin hoitajaparkojen valitukset tulkitaan laiskuudeksi. Myös politiikot (mm. Iisakki Kiemunki) käyttävät lukua mieluusti samasta syystä, se kuulostaa hyvältä ja riittävältä. Luku on hämäävä, koska se kertoo vain työsuhteessa olevien hoitajien määrän suhteessa vanhuksiin, ei suinkaan sitä montako hoitajaa heistä on kulloinkin töissä. Hoitajat jakaantuvat kolmeen vuoroon ja tietysti sairaus- ja muihin lomalaisiin. "Raparperi" kirjoitti, että heidän yksikössään on 14 huonokuntoista vanhusta ja 2,5? hoitajaa. Tällöin paikalla hoitajia on siis noin 0,18 hoitajaa vanhusta kohden. Voutilassa yöllä kaksi hoitajaa hoitaa noin 40:ntä joten silloin paikalla on 0,05 hoitajaa vanhusta kohti. Olisi hyvä ottaa nämä luvut käyttöön indeksiksi laskettaessa hoitajien määrää, jotta ulkopuolinenkin ymmärtäisi paremmin todellisuuden, jokaisen pitäisi muistaa, että he itsekin vanhenevat. Todelliset luvut antaisivat myös paremman kuvan tilanteesta arvioitaessa hoitajien määrää. Yöksi vanhukset huumataan ja jos ei lääke toimi, he ovat yöt heitteillä. Hienoa! Herrat on taas kalorit laskeneet!

Äänestä

Laitospaikkoja on vähennettävä, muuten veronmaksajien taakka on kestämätön. Toinen vaihtoehto on, että laitosten hoitomaksuja nostetaan reippaasti. Omaiset suurempaan vastuuseen vanhustensa hoidosta! Vastatkoon (myös) itse mummojensa ja pappojensa hoidosta. Ei se riitä, jos kerran kuussa käydään laitoksessa mummua vilkaisemassa.

Äänestä

Ei kaikilla vanhuksilla ole lähiomaisia, jotka heistä huolehtisivat.

Äänestä

Mutta useimmilla näyttää olevan, juuri ne suurimmat valittajat ja marisijat. Vanhukset itse ovat tyytyväisiä, mutta omaiset valittavat, että tyytyväisyyskyselykin oli väärin tehty.

Äänestä

Rahalla saa ja hevosella pääsee, tuumasi ¨joku... Ei ihan noin yksinkertaista kuitenkaan. Kunnallisella puolellakin maksetaan 'hoidosta' tulojen mukaan. Äitinikin 1500 euroa kuussa. Ruoan ja makuusijan sillä saa, seuraa tai silitystä ei. Maksaisimme vaikka viisinkertaisen määrän, mikäli ihmisarvoisempi paikka löytyisi. Nyky-yhteiskunnassa kun itse ei pysty hoitamaan kokopäiväistä turvaa tarvitsevaa, jos on oma perhe elätettävänä. Sekin jo kokeiltiin.

Äänestä

Vanhustenviikko alkaa.

Äänestä

meillä kaikki hyvin

Äänestä

Ja Virvelinrannassa vammaisten päivätoimintakeskuksessa asiakkaille on tarjolla mm. höyrysauna ja kaksi poreammetta. Kiinnostavaa tämä Hämeenlinnan tasa-arvo ihan vähäosaisimpienkin ryhmien välillä..

Äänestä
  • Lyödäänkö vetoa, että virveli on parin vuoden kuluttua muuttunut ihan muunlaisten porukoitten paikaksi. Se on niin hyvällä paikalla, että hyvin toimeentulevat eläk... seniorit valtaavat sen itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varamarianne kirjoitti:

Iltasanomien kyselyn mukaan 97% kansasta ei ole tyytyväisiä vanhustenhoitoon. Miksi asialle ei tehdä mitään?Miten mahdotonta on palkata lisää hoitajia, jos koko kansa sitä vaatii? Lisäksi on herännyt myös kysymys, onko esim. hoitajiksi pyrkivien testeissä vikaa, kun tuntuu että todella oikeasti empaattiset ihmiset jatkuvasti karsiutuvat niissä. Syynä pidetään sitä, että liian herkkä ei kestä työn todellista toimenkuvaa, jossa näkee todellakin kaikkea. Läpimenevät ns. yltiösosiaaliset tyypit eivät ensinnäkään osaa keskittyä töihinsä, ja monesti heistä tulee näitä liukuhihnahoitajia, jotka vetävät kierroksen vauhdilla ehtiäkseen ajoissa takaisin kahvihuoneisiin jatkamaan kesken jäänyttä juttuaan omista asioistaan. Sirkka-Liisa Kivelän uusi kirja paljastaa räikeitä epäkohtia, jos epäilee asioita liiotelluksi, voi tallustella tutustumaan lähemmin esim. Voutilakeskukseen. Kohtelu on huonoa, kiireistä, kovakouraista, eikä hoitajilla ole sekuntiakaan aikaa esim. kuunnella murheita. On vain mentävä koko ajan ja sitten kun ei enää jaksa, onkin jo aika mennä liinavaatevarastoon vähän salaa itkemään. Empaattinen hoitaja itkee työtaakkansa alla varastossa. Muut hoitajat jatkavat juttua kahvihuoneessa, vanhukset ovat heitteillä. Anteeksi jos pilasin päivänne, pelottaa, jos joku päättäjä nyt järkyttyy, kuten kävi ministeri Guzeninalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu