Kari Uoti julkisti eilen linnassa tekemänsä väitöskirjan, jonka perusteesi lienee, että Suomessa eivät toteudu ihmisoikeudet. Tässä vaiheessa en tiedä väikkäristä enempää kuin mitä uutisista kuulin.
Aion kuitenkin tutustua hänen ajatuksiinsa tarkemmin. Uotihan toimi myös vankitoveriensa äänitorvena. On hyvä, että vankilaan päätyvät koulutetummatkin ihmiset, jotka kaiken sen saastan keskellä jaksavat katsoa tarkkaan!
Kiitos Kari Uoti!
Aion kuitenkin tutustua hänen ajatuksiinsa tarkemmin. Uotihan toimi myös vankitoveriensa äänitorvena. On hyvä, että vankilaan päätyvät koulutetummatkin ihmiset, jotka kaiken sen saastan keskellä jaksavat katsoa tarkkaan!
Kiitos Kari Uoti!
Vastaukset 16
Vanhimmat
"perusteesi lienee, että Suomessa eivät toteudu ihmisoikeudet"
Ilmeisesti et todellakaan ole perehtynyt Uotin väitöskirjaan. Kyllä se väikkärin keskeinen pointti on ihan jokin muu ja todella paljon teoreettisempi ja laajempi. Uotihan kirjoittaa mm. ihmisoikeustuomioistuimen roolista oikeuden luojana.
Olen kanssasi samaa mieltä sikäli, että on toivottavaa, että vankiloista, rikosoikeudesta ja kriminaalipolitiikasta käyvät keskustelua ihmiset, jotka asiasta tietävätkin oikeasti jotain. Eivätkä vain ihmiset, jotka luulevat tietävänsä jotain jostain, mitä nimittävät "saastaksi", vaikkeivat ole nahkasohvaltaan käsin koskaan pystyneet tutustumaan todellisuuteen.
On eri asia, kuinka uskottavana pidän kenenkään nimeltä mainitsemattoman tuomitun talousrikollisen näkemyksiä Suomen ihmisoikeustilanteesta, jos keskeinen argumentti on närkästys oman rikosasiansa pitkistä käsittelyajoista. Totta kai asian käsittely kestää, jos talousrikollinen on itse vakain tuumin tehnyt kaiken voitavansa sotkeakseen rahasiirtojensa ja rahanpesunsa jäljet pitkin maailmaa, mutkistaakseen viranomaisten mahdollisuuksia saada asian käsittelyn vaatimalla tavalla kattava kokonaiskuva vaikeasta rikoskokonaisuudesta.
"On hyvä, että vankilaan päätyvät koulutetummatkin ihmiset"
Kaikesta sinäkin jaksat iloita. Pitäisikö vankiloihin perustaa koulutettujen kiintiö, jotta kaikissa linnoissa riittäisi koulutettuja ihmisiä "katsomaan tarkkaan"? Ehkäpä koulutettuja pitäisi kannustaa tekemään rikoksia: "Nyt talousrikokset tarjoushintaan - minimirangaistus maksimaalisesta rikoksesta; puolet takavarikoidusta rikoshyödystä takaisin tilillesi kun olet lusinut kakkusi. Huom! Tarjous vain korkeasti koulutetuille, esim. oikeustieteellinen tai kauppatieteellinen ylempi korkeakoulututkinto. Vain yksi tarjoustuomio per talous".
Jos ihminen on syyllistynyt rikokseen, hän ei voi siis samaan aikaan olla fiksu? Niinno, tavallaanhan hän ei ole fiksu, kun jää kiinni. Tietenkin rikoksesta lusinutkin voi saada aikaan merkittävän tieteellisen työn, joka vie maailmaamme oikeudenmukaisempaan suuntaan.
Hänellähän on keskimääräistä parempi näkökulma aiheeseensa nähtyään tätä rikollismaailmaa eri kanteilta. Ja maan parhaat ja vaativimmat arvioijat ovat Uotin väitöskirjan hyväksi todenneet.
Edellisen kirjoittajan asenne on hyvin tyypillinen tänne kirjoittavilla taviksilla: ihmiset määritellään yhdellä määreellä eikä vivahteita vaivauduta miettimään. Kaikilla toki ei ole edellytyksiäkään vivahteiden huomaamiseen.
Mikä on fiksua? Minusta ihminen, joka syyllistyy rikokseen ei ole fiksu. Fiksuuteen - kunkin subjektiivisesti määrittelemä käsite - kuuluu minun mielestäni yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan eläminen. Uotille siitä kunnia, että hän on ainakin pyrkinyt kunnostautumaan.. tosin sen verran rikosjuttuja hänellä on sisällä tuomioistuimissa, että liian pitkälle en tulevaisuuttani hänen asemassaan suunnittelisi.
"Hänellähän on keskimääräistä parempi näkökulma aiheeseensa nähtyään tätä rikollismaailmaa eri kanteilta"
Uotin kaltainen talousrikollinen edustaa häviävää murto-osaa Suomen rikollisista. Perusrikollisen taustat ja todellisuus ovat aivan erilaiset. Mutta on Uotilla toki näkemystä. Mutta myös subjektiivinen näkemys ja sen mukainen asenne.
Edelleen olen sitä mieltä, ettei ole mitenkään toivottavaa että koulutetut sen paremmin kuin muutkaan päätyvät vankiloihin. Koulutetuilla olisi vieläpä edellytykset elää ihan oikeaa ja kunnollista elämää, mutta Uotikin teki aikoinaan valintansa. Miksi elää yhteiskunnan sääntöjen mukaan, jos voi yrittää tehdä helppoa rahaa sääntöjä kiertämällä.
Sitä en kyllä tiedä, miten olen määritellyt ihmiset vain "yhdellä määreellä". Mikähän se määre on? Tunnetko itse Kari Uotin niin, että pystyt määrittelemään kaikki hänen "vivahteensa". Ehkä olen "tavis", mutta ainakin sellainen tavis, jolla on vuosikausien koulutus ja kokemusta rikollisuudesta, rikosoikeusjärjestelmästä ja rikollisista. Vivahteita on nähty.. toisin kuin nahkasohvaltaan käsin maailmaa pelkin idealisimin silmälasien läpi tarkastelevat maallikot.
Uotin väikkäri voi olla ihan hyvä. Mutta on niitä parempiakni tehty.
Onhan siviilissä naiskiintiötkin, miksei sälehoitolassa voisi olla koulutettujen kiintiöt?
Miten niin ei voi olla fiksu, jos jää kiinni.
Puolustapas henkeäsi tai omaisuuttasi, huomaatkin olevasi syytetty etkä suinkaan rikoksen uhri.
Viranomaiset ja lainsäätäjät eivät ole harkintavaltaisia. Jos puolustautuessasi käytät liikaa väkivaltaa, niinkuin tietysti käytät silloin, kun puolustautuminen onnistuu, niin sinua rangaistaan.
Sellaista oikeudenmukaisuutta meillä.
Fiksu olisi tietysti ymmärtänyt paloitella todisteet pieniksi murusiksi ympäri maailmaa jäämättä tästä kiinni. Mutta ei tässä tietysti mitään järkeä ole.
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/oik/julki/vk/uoti/
Kiitos OTT:lle vinkistä!
...se alkuperäis versio haluttais lukee,läytyykö keltään!
Niitä ei ole painettu kuin muutama. Löytyy luultavasti ainakin Helsingin yliopiston oikiksen kirjastosta.
Nimi ei ole Uodi vaan Uoti. Erisnimissä kirjoitetaan niin.
...pdf version lisäksi löytyy muutama kappale akateemisesta 72,90 (muistaakseni), jos haluaa ostaa.
...lyhentämätön versio,mikä sitten aika nopeesti vedettiin markkinoilta,tehtiin pieniä korjauksia ja palautettiin myyntiin siistittynä..multa löytyy ja parista divarista olen kuullut,mutta kuulemma keräily kappaleita.
joku hotelli vai mikä???
Vankilaan joudutaan rikosten takia ja sen pitää olla sellainen paikka, että sinne ei pyritä uudestaan.
vankilaa ja väitöskirjaa ei tässä tapauksessa yhdistä mikään muu kuin minä. Tutkimukseni ei millään tavoin käsittele vankilaa tai Suomen oikeusjärjestystä muutenkaan. Olen tutkinut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen yleisiä oppeja, jotka ovat perusteena kaikelle oikeuden käytölle ihmisoikeustuomioistuimessa.
hyvää kesää muuten
t. Q