Yleisurheilun

Suomen yleisurheilun alennustila.

Tieteellisinmenetelmin "parhaitten asiantuntioiden" avulla yleisurheilu on tehnyt mahalaskun.

Muutos pitää lähteä ylimmän johdon potkuilla.

Suomessa tuetaan kansallisia "harrastuslajeja" jotka vievät kansainvälisiltä lajeilta resursseja.
Esimerkiksi pesäpallo on hyvä harrastus, mutta siihen ei pidä käyttää voimavaroja, kaikki resurssit on käytettävä kansainvälisesti arvostettuihin lajeihin, muitakin lajeja löytyy, mutta jääköön niiden seulonta urheilusta vastaavien tehtäväksi.

Lapsilla ja nuorilla pitää tietysti olla mahdollisuudet harastaa monipuolista liikuntaa, mutta aikuisten pitää satsata hiukan enemmän omia rahojaan omiin harrastuksiinsa, eli ei ponsorointi ja valmennusrahoja kansalisiin harrastuslajeihin, niihin riittää verorahoilla ylläpidettävät "terveysliikunta" paikat.

Monenlaiset yhteiskunnan tukea saavat aikuisten urheilu harrastus kerhot "syövät" rahaa myös kansainvälisesti arvostetuilta lajeilta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lähdetään tästä ja mikäli asiat eivät muutu pidetään vaikka uudet vaalit.

Miksi kansanedustajien omia urheiluharrastuksia tuetaan, onko palkka liian pieni, jotta omiin harastuksiin eivät riitä rahaa.

Mätäpaise pitää puhkaista ja se pitää tehdä ylimmältä tasolta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mahalasku kirjoitti:

Suomen yleisurheilun alennustila.

Tieteellisinmenetelmin "parhaitten asiantuntioiden" avulla yleisurheilu on tehnyt mahalaskun.

Muutos pitää lähteä ylimmän johdon potkuilla.

Suomessa tuetaan kansallisia "harrastuslajeja" jotka vievät kansainvälisiltä lajeilta resursseja.
Esimerkiksi pesäpallo on hyvä harrastus, mutta siihen ei pidä käyttää voimavaroja, kaikki resurssit on käytettävä kansainvälisesti arvostettuihin lajeihin, muitakin lajeja löytyy, mutta jääköön niiden seulonta urheilusta vastaavien tehtäväksi.

Lapsilla ja nuorilla pitää tietysti olla mahdollisuudet harastaa monipuolista liikuntaa, mutta aikuisten pitää satsata hiukan enemmän omia rahojaan omiin harrastuksiinsa, eli ei ponsorointi ja valmennusrahoja kansalisiin harrastuslajeihin, niihin riittää verorahoilla ylläpidettävät "terveysliikunta" paikat.

Monenlaiset yhteiskunnan tukea saavat aikuisten urheilu harrastus kerhot "syövät" rahaa myös kansainvälisesti arvostetuilta lajeilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu