miksi?

Miksi suomessa haukutaan venäläisiä niin kovasti ?

Ne sentään tuovat rahaa tänne, mutta kukaan ei mieti romanien asemaa.

Niitä tulee ympäri euroopan eikä kukaan niistä tuo rahaa mukanaan, vaan tulevat varastamaan ja yrittämään hyötyä meidän veromarkoista tavalla tai toisella.
Vasta sai lukea lehdestä kun oli kuparia varastettu kymmenien tuhansien arvosta ja yllätys yllätys.
Helsingistä romanileirin jäljiltähän siellä löytyi muutamalla tonnilla varastettua kuparia joita ei olleet ehtineet myydä.
Bensa-asemilla ne ei maksa bensoista ollenkaan..... ym ym.

Ja noi omatkin jotka tulleet satoja vuosia sitten, niin ne ei ole vieläkään oppineet noudattamaan mitään yhteiskunnan sääntöjä eikä kukaan niistä tee mitään oman maansa eduksi vaan elävät muiden kustannuksella.
Tuskinpa niillekään varastaminen ihan vieras käsite on

Ihan vaan mietiskelen itsekseni
30478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ihan vaan mietit "issekses". On hyvä miettiä joitakin asioita itsekseen.

Äänestä

Sie sitte tuommosella vaivaat päätäs.
Meinaatko siis että kun mustalaiset on varkaita, niin venäläisten tekemiin rikoksiin, törkeyksiin ja asiattomuuksiin ei saa puuttua.
paljonko nuo ryssät on esim. sinun taskuusi noita ruplia tuoneet, eivät ne tavallisen tallaajan taskussa näy, asia on aivan päinvastoin, kun niiden takia tuotteiden ja palveluiden hintoja nostetaan, mene vaikka kylpylään aamiaiselle, puurosta saa maksaa 20 euroa, jos venäläidet edes maksaisivat alv.a niin tilanteen ymmärtäisi, mutta tuo 23% alennus tuotteista ei ole oikein tasavertaista nykypäivänä.

Suurin osa huumeista tulee baltian maiden kautta, sieltä myös tulee 90% pimeitä töitä tekevistä raksamiehistä ja siivoojista, perseenmyyntiammattilaisista puhumattakaan.

On jotenkin moraalisesti hiukan hyväksyttävämpää jos äiti varastaa lapsilleen leipää kuin, että koulutettu venäläinen varastaa suomen valtiolta verotuloja, sosiaaliturva- ja eläkemaksuja.

Noista meidän kansallispukuisista paitakauppiaista en kehtaa mainita, se on rasismia, ei vika ole aina heissä, kyllä vika on valtiossa jos elättäää vapaamatkustajia, eikä velvoita koulunkäyntii tai työhön.

Siullahan ei kyllä taida olla väliä kuka suomessa veroja maksaa, kun itse nostat liksasi sossun luukulta.

Äänestä

Joopa joo, rahan takiako niistä pitäisi tykätä, kiitos ei.

Äänestä

Koska ne eivät osaa liikenne sääntöjä, ajavat pitkin ......, sotkevat, ohittelevat kassajonoissa ja muuta mitkä kiristävät hermoja, sen takia niitä haukutaan. Varsinkin kun täällä niitä on on joka paikassa.

Äänestä

Ylimielistä kansaa,on ja pysyy vaikka voissa paistais!En pidä venäläisitä ,en ole koskaan pitänyt,enkä tule koskaan pitämään,ja saan olla sitä mieltä!!Pihaltani rikkaat ryssät käyneet varkaissa,maasturi vaan parkis ja ei muuta ku varkaisiin!!

Äänestä

Kannattaa jatkossakin miettiä vaan siellä omassa päässään. Kannattaa lukea yleisesti kommentteja aiheeseen liittyen varsinkin kun niitä "miksi venakoita ei haluta Suomeen". Sieltä se totuus selviää.

Äänestä

Oikein karvat nous pystyy ku kuuntelin "raatteen tien" Just tota se oli,,, nyyh

Njet Molotof = kerrassaan mainio valinta tähän !!

Osasitpa valita hyvät kappaleet tähän keskustelu ketjuun !!

Äänestä

"paljonko nuo ryssät on esim. sinun taskuusi noita ruplia tuoneet, eivät ne tavallisen tallaajan taskussa näy, asia on aivan päinvastoin, kun niiden takia tuotteiden ja palveluiden hintoja nostetaan"
- Oletko kommunisti? Tuo on nimeltään globaalia kapitalismia, joka on Suomen talouden periaate.

"jos venäläidet edes maksaisivat alv.a niin tilanteen ymmärtäisi, mutta tuo 23% alennus tuotteista ei ole oikein tasavertaista nykypäivänä."
- Venäläinen tulee tänne omilla venäjällä ansaituilla rahoilla ostamaan suomessa myytävänä olevia tavaroita tai palveluita. Miksi venäläisen pitäisi maksaa suomalaisten lusmuilioiden kaljarahat?

"Suurin osa huumeista tulee baltian maiden kautta"
- Suomeen vai Suomen kautta muualle? Jos Suomeen, niin miksi se EI tulisi jos kerta SUOMALAISET narkkarit käyttää kelarahojaan niihin???

"raksamiehistä ja siivoojista, perseenmyyntiammattilaisista puhumattakaan."
- Raksamiehet, siivoojat = käänny viron puoleen
- Perseenmyyntiammattilaiset = käänny lähimpään thai-hierontaan

"Koska ne eivät osaa liikenne sääntöjä, ajavat pitkin ......"
- Miksi en ole kertaakaan nähnyt uutisartikkelia törkeästä venäläisestä liikenteenrikkojasta, kun suomalaisista niitä saa lukea päivät pitkät???

"sotkevat, ohittelevat kassajonoissa"
- Miltä näyttää imatrankoski perjantai illan- ja etenkin Big band- viikon jälkeen, huom. ennen kaupungin järjestämää siivousta?
Jos joku ohittaa sinut kassajonossa, miksi et sano hänelle sitä suoraan, taikka vedä vaikka turpaan, mutta silti valitat siitä täällä muille???

"Siullahan ei kyllä taida olla väliä kuka suomessa veroja maksaa, kun itse nostat liksasi sossun luukulta. "
- Ja sinä näköjään teet työtä yrityksessä, joka kuuluu suomalaiseen talousjärjestelmään, eli ostaa jotain toiselta yritykseltä johon taas rahaa saattaa tulla venäläisiltä. Talous ei ole niin yksinkertainen kuin luulet, suosittelen taloustieteen opiskelemista.

"Pihaltani rikkaat ryssät käyneet varkaissa,maasturi vaan parkis ja ei muuta ku varkaisiin!! "
- Miksi rikas herra venäläinen riskeeraa omaa viisumiaan ja näin tulevia kauppareissuja koko elämänsä ajan, että varastaisi sinulta jotain?

Eli siis kun otetaan pois nuo turhat väitökset niin jäljelle jää vain yksi vastaus:

Sen takia koska Suomi on omana valtiona käynyt sotaa toisen maan kanssa vain kolme kertaa ja hävisi siinä noin 10% omasta alkuperäisestä maa-alasta ja muutaman vuoden sotakorvauksia. Nyt ollaan niin kiukkuisia ja esitetään ylepeänä, ettei haluta omaa maata takaisin KOSKA.. venäläiset ovat pilanneet sen. Ollaan myös nyrkit pystyssä tavallisille venäläisille kaduntallaajille, mutta politiikassa nuollaan kaksipäisen kotkan pyllyä loistavan puhtaaksi ja annetaan vielä pusu perään.

Jos huonoa itsetuntoa ei voi tynkyttää muuta ku vihalla nii se on voivoi.

Äänestä
  • "- Miksi en ole kertaakaan nähnyt uutisartikkelia törkeästä venäläisestä liikenteenrikkojasta, kun suomalaisista niitä saa lukea päivät pitkät???"

    Joko et halua lukea niitä uutisia tai et ymmärrä että kyse on liikennesäännöistä piittaamattomasta järkeä vailla olevasta venakosta tai uutisesta ei selviä kansalaisuus jolloin tyhmemmät olettavat tötöilijän olevan suomalainen.

    Äänestä

  • "paljonko nuo ryssät on esim. sinun taskuusi noita ruplia tuoneet, eivät ne tavallisen tallaajan taskussa näy, asia on aivan päinvastoin, kun niiden takia tuotteiden ja palveluiden hintoja nostetaan"
    - Oletko kommunisti? Tuo on nimeltään globaalia kapitalismia, joka on Suomen talouden periaate.
    No en ole, en vain hyväksy sitä, että kylpylän kaltaisia laitoksia elätetään kunnan ja valtion varoilla, vaikka siitä ei ole suomalaisille mitään hyötyä.

    -------------------------------------------------------------------------------------------------------

    "jos venäläidet edes maksaisivat alv.a niin tilanteen ymmärtäisi, mutta tuo 23% alennus tuotteista ei ole oikein tasavertaista nykypäivänä."
    - Venäläinen tulee tänne omilla venäjällä ansaituilla rahoilla ostamaan suomessa myytävänä olevia tavaroita tai palveluita. Miksi venäläisen pitäisi maksaa suomalaisten lusmuilioiden kaljarahat?

    Koska noilla veroilla katetaan osa niistä palveluista jota ystäväsi ovat täällä käyttämässä. puhumattakaan tienhoitoihin kuluvat rahat, sekä rikollisuudesta aiheutuvat kustannukset.
    Kyllä nyky-yhteiskunnassa verot kuuluvat kaikille.

    -------------------------------------------------------------------------------------------------------

    "Suurin osa huumeista tulee baltian maiden kautta"
    - Suomeen vai Suomen kautta muualle? Jos Suomeen, niin miksi se EI tulisi jos kerta SUOMALAISET narkkarit käyttää kelarahojaan niihin???

    Onko sinusta siis oikein myydä huumeita, jos niille löytyy ostaja tai käyttäjä,
    omituista ajatuksenjuoksua, onko oikein puukottaa jos löytyy sopiva uhri, raiskata...ryöstäää ????

    ------------------------------------------------------------------------------------------------------

    "sotkevat, ohittelevat kassajonoissa"
    - Miltä näyttää imatrankoski perjantai illan- ja etenkin Big band- viikon jälkeen, huom. ennen kaupungin järjestämää siivousta?
    Jos joku ohittaa sinut kassajonossa, miksi et sano hänelle sitä suoraan, taikka vedä vaikka turpaan, mutta silti valitat siitä täällä muille???

    Kyllä käytöstavat tulisi osata ilman turpaanlyöntiäkin, ja nuo BB-viikon jälkeiset siivoukset maksetaan suomen yhteisestä kassasta, jonka suomalaiset ovat keränneet, esim veroilla ja alveilla.........

    -----------------------------------------------------------------------------------------------------

    "Siullahan ei kyllä taida olla väliä kuka suomessa veroja maksaa, kun itse nostat liksasi sossun luukulta. "
    - Ja sinä näköjään teet työtä yrityksessä, joka kuuluu suomalaiseen talousjärjestelmään, eli ostaa jotain toiselta yritykseltä johon taas rahaa saattaa tulla venäläisiltä. Talous ei ole niin yksinkertainen kuin luulet, suosittelen taloustieteen opiskelemista.

    Väärin, omistan nimenomaan tuohon globaaliin talouteen kuuluvan yrityksen ja siihen taatusti ei tule euroakaan venäjältä, sen on kokemukset osoittaneet,
    Mitä taas tulee tuohon talouden opiskeluun, ehkä itse olet sitä hiukan huolimattomasti opiskellut ?

    ------------------------------------------------------------------------------------------------------

    "Pihaltani rikkaat ryssät käyneet varkaissa,maasturi vaan parkis ja ei muuta ku varkaisiin!! "
    - Miksi rikas herra venäläinen riskeeraa omaa viisumiaan ja näin tulevia kauppareissuja koko elämänsä ajan, että varastaisi sinulta jotain?

    Tätä sinun tulisi todellakin pohtia siellä yksinäsi, tai kysyä siltä maasturinomistajalta, ei uhri voi varkaan puolesta vastata.

    Tuo loppu onkin sellaista paskaa ettei sitä viitsi kommentoida, toisaalta mitä suurimmalla todennäköisyydellä olet trolli, joten onnistuit kullä kirvoittamaan mielenkiintoisen keskustelun.

    Äänestä

  • Stadin kingi kirjoitti:

    "No en ole, en vain hyväksy sitä, että kylpylän kaltaisia laitoksia elätetään kunnan ja valtion varoilla, vaikka siitä ei ole suomalaisille mitään hyötyä."

    - Ymmärrätkö perimmäistä ajatusta, miksi Venäläisiä yritetään miellyttää suomessa? He ovat täällä turisteja. Rahoittamalla kylpylän kaltaisia laitoksia samalla rahoitetaan turismia Suomessa eli yritetään saada venäläisille positiivista mielikuvaa Suomesta, jotta tänne tulisi entistä enemmän turisteja/aikasemmat turistit jatkaisivat täällä käyntiä. Tilanne on sama kuin esimerkiksi monessa muussa matkakohteessa maailmalla. Oletetaan, että haluat itse lähteä rantalomalle jonnekkin etelään. Tulet lomakohteeseen ja siellä tulee vastaan vain vihaisia paikallisia kansalaisia, etkä loppujen lopuksi löydä sieltä mitään kaipaamiasi palveluja tai elämyksiä, jotta voit rentoutua sen lomaviikon. Tietysti perinteinen Suomalainen loma hoituu paljolti alkoholilla ja näin tekee Suomalaisen onnelliseksi, mutta Venäläinen etsii lomalta nimenomaan muuta kuin alkoholia, koska omassa kotimaassa heillä sitä riittää yli kaiken.

    "Koska noilla veroilla katetaan osa niistä palveluista jota ystäväsi ovat täällä käyttämässä. puhumattakaan tienhoitoihin kuluvat rahat, sekä rikollisuudesta aiheutuvat kustannukset. Kyllä nyky-yhteiskunnassa verot kuuluvat kaikille."

    - Suomen verobudjetista murto-osa menee teiden ylläpitämiseen ja venäläiset eivät paljoakaan lisää täällä niin vakavaa rikollisuutta, että viranomaisrahoitusta tarvitsee nostaa. Päinvastoin poliisin rahoitusta lasketaan meidän seudulla mukavaan tahtiin (suurin osa imatran omasta poliisitoiminnasta siirrettiin lappeenrantaan). Loppujen lopuksi venäläiset käyttävät niin pientä murto-osaa meidän verorahoilla kustannettuja palveluja, että hyöty on paljon suurempi kuin tappio, koska Venäläisten ansiosta pyörivä yritystoimintakin maksaa veroja valtiolle. Eikö riitä jäädä jo plussille?

    "Onko sinusta siis oikein myydä huumeita, jos niille löytyy ostaja tai käyttäjä,
    omituista ajatuksenjuoksua, onko oikein puukottaa jos löytyy sopiva uhri, raiskata...ryöstäää ????"

    - Ei, mutta kommenttini tarkoitus oli saada ihmiset katsomaan itseään peiliin. Huumekauppa on harmaata taloutta ja pyörii muunkin talouden tavoin. Kysyntää tyydytetään aina tarjonnalla, eli vika on myös ostajassa, joka ei ole puhdas pulmunen "uhri" vaan tietoisesti rikkoo lakia, koska kukaan ei pakota häntä ostamaan huumetta ja tarvittaessa hän saa valtion järjestämää vieroitushoitoa niiden käytön lopettamiseksi. Se on ihan sama onko myyjä Venäläinen, Virolainen tai vaikka Suomalainen, koska huumekauppa ei tunne kansallisia rajoja ja jonkin kansallisuuden yksinomainen syyllistäminen huumekaupasta on erittäin loukkaavaa.

    "Kyllä käytöstavat tulisi osata ilman turpaanlyöntiäkin, ja nuo BB-viikon jälkeiset siivoukset maksetaan suomen yhteisestä kassasta, jonka suomalaiset ovat keränneet, esim veroilla ja alveilla........."

    - Turpaanlyönti oli vitsi, mutta pointti on siinä, että Venäläisetkin ovat IHMISÄ ja niiden kanssa käyttäydytään kuten muiden ihmisten kanssa. Jos tarkoitat ohituksella sitä, että toinen varaa jonossa toiselle paikkaa, niin se on puhdas kulttuurikysymys, se on siellä hyväksyttävää. Mutta jos pahastut tällaisesta, sanot asian heille suoraan ja he eivät tee sitä seuraavan kerran, koska oppivat, että Suomen kulttuurissa se ei ole hyväksyttävää. Jos tietenkin sinut aivan kirjaimellisesti ohitetaan, se on jo aika rumaa ja siitäkin pitää sanoa, mutta tällaisia käytöstapoja omaamattomia ihmisiä on Suomessakin saman verran mitä sieläkin. Suomalaisten ongelma on nimenomaan se jurous, että tapahtumapaikalla ei osata sanoa mitään, mutta sen jälkeen itketään ja juorutaan minkä kerkeää. BB-viikkokin oli esimerkki siitä, että ihminen mikä ihminen, sotkee ja tulee sotkemaan. Kyllä ne meidän rakkaat bensaturistitkin sotkee siellä naapurissa ja siitäkin ollan siellä hyvin vihaisia kuten täälläkin. Ja taas otat tuon veroasian esiin. RAHARAHARAHA!! Lopeta tuo rahanjauhaminen, ei olisi kenelläkään kivaa jos kaikki kulkee kokoajan maksukuitit kädessä ja juputtaa toisilta rahaa joka vi**un pienestä asiasta.

    "Väärin, omistan nimenomaan tuohon globaaliin talouteen kuuluvan yrityksen ja siihen taatusti ei tule euroakaan venäjältä, sen on kokemukset osoittaneet,
    Mitä taas tulee tuohon talouden opiskeluun, ehkä itse olet sitä hiukan huolimattomasti opiskellut ?"

    - No sitten yrittäjänä toivon, että ymmärrät muita yrittäjiä, että Venäläisturismi, mistä kirjoitin aikasemmin, on osalle samanlainen elinkeino kuin sinulle omasi. Ja sanonnankin mukaan ahneella on paska loppu.

    Äänestä

  • Hassut suomalaiset kirjoitti:

    "Tätä sinun tulisi todellakin pohtia siellä yksinäsi, tai kysyä siltä maasturinomistajalta, ei uhri voi varkaan puolesta vastata."

    - Huoh.. Miksi rikas alistuisi rikokseen? Koska on Venäläinen? Kukaan ihminen, jolla riittää rahaa tarpeeksi, mm. ostaa itselleen uusi maasturi ei rupea varastamaan toiselta, kun on rahaa jolla ostaa. Se, että ihminen varastaa pelkästään, koska on Venäläinen on sitten jo rasismia, jos siihen olit tähtäämässä?

    Joo ja loppu oli yhtä samanlaista silmienväliin paskaa mitä ennen minua oli tossa postattu. Toin keskusteluun erilaisia mielipiteitä, eli tein keskustelua mielenkiintoisemmaksi. Jos mielenkiintoinen keskustelu mielestäsi sisältää pelkkiä silmienväliin-kommentteja niin sellaisia keskusteluja saat sitten keskustella muualla kuin täällä, sellaisten ihmisten kanssa joilla on vain nimenomaan sinua miellyttäviä mielipiteitä.

    Joutui laittaa kahteen eri viestiin kun ensimmäiseen ei mahtunut kaikki.

    Tunteenpurkauksesi herättää kysymyksen, miksi olet antirasisti, oletko niitä nöyriä perseennuolija-"yrittäjiä", joiden liikevaihto koostuu valtion ja keran tuista, kun matkailu ei suomessa verojärjestelmän johdosta ole kannattavaa liiketoimintaa.
    Pelkäätkö siis ,menettäväsi tukesi vai työsi?
    Venäläisen turismin ainut syy on tuo 23% alennus ja rahanpesu.
    Voit tehdä kyselyn yleisellä tasolla ja tulet huomaamaan, että olet mielipiteinesi vähemmistössä ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa väärässäolon merkki.

    Äänestä

  • Hassut suomalaiset kirjoitti:

    "No en ole, en vain hyväksy sitä, että kylpylän kaltaisia laitoksia elätetään kunnan ja valtion varoilla, vaikka siitä ei ole suomalaisille mitään hyötyä."

    - Ymmärrätkö perimmäistä ajatusta, miksi Venäläisiä yritetään miellyttää suomessa? He ovat täällä turisteja. Rahoittamalla kylpylän kaltaisia laitoksia samalla rahoitetaan turismia Suomessa eli yritetään saada venäläisille positiivista mielikuvaa Suomesta, jotta tänne tulisi entistä enemmän turisteja/aikasemmat turistit jatkaisivat täällä käyntiä. Tilanne on sama kuin esimerkiksi monessa muussa matkakohteessa maailmalla. Oletetaan, että haluat itse lähteä rantalomalle jonnekkin etelään. Tulet lomakohteeseen ja siellä tulee vastaan vain vihaisia paikallisia kansalaisia, etkä loppujen lopuksi löydä sieltä mitään kaipaamiasi palveluja tai elämyksiä, jotta voit rentoutua sen lomaviikon. Tietysti perinteinen Suomalainen loma hoituu paljolti alkoholilla ja näin tekee Suomalaisen onnelliseksi, mutta Venäläinen etsii lomalta nimenomaan muuta kuin alkoholia, koska omassa kotimaassa heillä sitä riittää yli kaiken.

    "Koska noilla veroilla katetaan osa niistä palveluista jota ystäväsi ovat täällä käyttämässä. puhumattakaan tienhoitoihin kuluvat rahat, sekä rikollisuudesta aiheutuvat kustannukset. Kyllä nyky-yhteiskunnassa verot kuuluvat kaikille."

    - Suomen verobudjetista murto-osa menee teiden ylläpitämiseen ja venäläiset eivät paljoakaan lisää täällä niin vakavaa rikollisuutta, että viranomaisrahoitusta tarvitsee nostaa. Päinvastoin poliisin rahoitusta lasketaan meidän seudulla mukavaan tahtiin (suurin osa imatran omasta poliisitoiminnasta siirrettiin lappeenrantaan). Loppujen lopuksi venäläiset käyttävät niin pientä murto-osaa meidän verorahoilla kustannettuja palveluja, että hyöty on paljon suurempi kuin tappio, koska Venäläisten ansiosta pyörivä yritystoimintakin maksaa veroja valtiolle. Eikö riitä jäädä jo plussille?

    "Onko sinusta siis oikein myydä huumeita, jos niille löytyy ostaja tai käyttäjä,
    omituista ajatuksenjuoksua, onko oikein puukottaa jos löytyy sopiva uhri, raiskata...ryöstäää ????"

    - Ei, mutta kommenttini tarkoitus oli saada ihmiset katsomaan itseään peiliin. Huumekauppa on harmaata taloutta ja pyörii muunkin talouden tavoin. Kysyntää tyydytetään aina tarjonnalla, eli vika on myös ostajassa, joka ei ole puhdas pulmunen "uhri" vaan tietoisesti rikkoo lakia, koska kukaan ei pakota häntä ostamaan huumetta ja tarvittaessa hän saa valtion järjestämää vieroitushoitoa niiden käytön lopettamiseksi. Se on ihan sama onko myyjä Venäläinen, Virolainen tai vaikka Suomalainen, koska huumekauppa ei tunne kansallisia rajoja ja jonkin kansallisuuden yksinomainen syyllistäminen huumekaupasta on erittäin loukkaavaa.

    "Kyllä käytöstavat tulisi osata ilman turpaanlyöntiäkin, ja nuo BB-viikon jälkeiset siivoukset maksetaan suomen yhteisestä kassasta, jonka suomalaiset ovat keränneet, esim veroilla ja alveilla........."

    - Turpaanlyönti oli vitsi, mutta pointti on siinä, että Venäläisetkin ovat IHMISÄ ja niiden kanssa käyttäydytään kuten muiden ihmisten kanssa. Jos tarkoitat ohituksella sitä, että toinen varaa jonossa toiselle paikkaa, niin se on puhdas kulttuurikysymys, se on siellä hyväksyttävää. Mutta jos pahastut tällaisesta, sanot asian heille suoraan ja he eivät tee sitä seuraavan kerran, koska oppivat, että Suomen kulttuurissa se ei ole hyväksyttävää. Jos tietenkin sinut aivan kirjaimellisesti ohitetaan, se on jo aika rumaa ja siitäkin pitää sanoa, mutta tällaisia käytöstapoja omaamattomia ihmisiä on Suomessakin saman verran mitä sieläkin. Suomalaisten ongelma on nimenomaan se jurous, että tapahtumapaikalla ei osata sanoa mitään, mutta sen jälkeen itketään ja juorutaan minkä kerkeää. BB-viikkokin oli esimerkki siitä, että ihminen mikä ihminen, sotkee ja tulee sotkemaan. Kyllä ne meidän rakkaat bensaturistitkin sotkee siellä naapurissa ja siitäkin ollan siellä hyvin vihaisia kuten täälläkin. Ja taas otat tuon veroasian esiin. RAHARAHARAHA!! Lopeta tuo rahanjauhaminen, ei olisi kenelläkään kivaa jos kaikki kulkee kokoajan maksukuitit kädessä ja juputtaa toisilta rahaa joka vi**un pienestä asiasta.

    "Väärin, omistan nimenomaan tuohon globaaliin talouteen kuuluvan yrityksen ja siihen taatusti ei tule euroakaan venäjältä, sen on kokemukset osoittaneet,
    Mitä taas tulee tuohon talouden opiskeluun, ehkä itse olet sitä hiukan huolimattomasti opiskellut ?"

    - No sitten yrittäjänä toivon, että ymmärrät muita yrittäjiä, että Venäläisturismi, mistä kirjoitin aikasemmin, on osalle samanlainen elinkeino kuin sinulle omasi. Ja sanonnankin mukaan ahneella on paska loppu.

    ''Miksi suomessa haukutaan venäläisiä niin kovasti ?

    Ne sentään tuovat rahaa tänne, mutta kukaan ei mieti romanien asemaa.''

    ''lopeta tuo rhasta jauhaminen´''

    Äänestä

  • stadin kinkki kirjoitti:

    Tunteenpurkauksesi herättää kysymyksen, miksi olet antirasisti, oletko niitä nöyriä perseennuolija-"yrittäjiä", joiden liikevaihto koostuu valtion ja keran tuista, kun matkailu ei suomessa verojärjestelmän johdosta ole kannattavaa liiketoimintaa.
    Pelkäätkö siis ,menettäväsi tukesi vai työsi?
    Venäläisen turismin ainut syy on tuo 23% alennus ja rahanpesu.
    Voit tehdä kyselyn yleisellä tasolla ja tulet huomaamaan, että olet mielipiteinesi vähemmistössä ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa väärässäolon merkki.

    Sanon nyt vain, että mielipiteideni syy ei kuulu kenellekkään pätkän vertaa. Rasistina oleminen ei ole hyvä asia koskaan, mitään kansalaisuutta kohtaan. Ihmistä pitää arvostella ihmisenä, ei jonkin kansalaisuuden/ulkonäön perusteella. Ei "venäläisenä", ei "romanina", vaan etunimi sukunimi ja jos ei edes niitä tiedä, tietää aika vähän tästä kyseisestä henkilöstä.

    Ja ei, minun viestini ei ole tunteenpurkaamista, päinvastoin yritän antaa pähkinän purtavaksi, avata uusia näkökulmia, luoda myötätuntoa. Välillä jopa huvittaa katsoa joidenkin ihmisten ottavan herneet nokkiinsa siitä, että toisen mielipide ei ole oman mielipiteen mukainen. Mielestäni asioita tarvitsee aina katsoa monesta näkökulmasta, meillä kaikilla on Suomessa kuitenkin sananvapaus ja emme elä valtiossa, joka harrastaa suoraa demokratiaa, "enemmistön tyranniaa" (demokratiaa on olemassa nääs montaa sorttia), joten ennen jonkin päätöksen tekoa pyritään saamaan aina 100% kannatus jonkin asian suhteen nimenomaan vähemmistön oikeuksia suojellen. Jokaisen mielipide siis lasketaan, vai pitäisikö esimerkiksi lakiasioissakin syyllinen tappaa jos enemmistö on sitä mieltä?. "Joukossa tyhmyys tiivistyy" on järkevä sanonta.

    Joten, ymmärrän sinunkin näkökulmasi ja pahoittelen, että olin ehkä liian hyökkäävä, mutta toivoisin sinunkin jättävän joitakin kommentteja sanomatta. Ja jos joku tekee pilaa, sanon, että niin osaan minäkin, kenestä tahansa. Ja välillä itseironiakaan ei ole pahasta, koska Suomikaan ei loppujen lopuksi ole aivan täydellinen maailman keskus, eikä kyllä Venäjäkään.

    Joidenkin "venäläisten" käytös ärsyttää joitakin ja välillä minuakin, mutta jäitä hattuun ja tilanne pitää ratkaista rauhallisesti, vaikka selittämällä heille tarkkaan tapoja ennen heidän saapumistaan tänne, tai jotain sinne päin..
    Ja siitä finanssiasiasta sitten sen verran, että asia on lopuksi niin monimutkainen, että jätetään se suosiolla eduskunnan hommaksi, itsehän me demokraattiset edustajamme vähän aikaa sitten valitsimme.
    Ja lopuksi se, että jos jotain ärsyttää henkilö nimenomaan sen takia, että hän on "venäläinen", sitä en hyväksy, enkä tule hyväksymään, koskaan.

    Ps. Nimimerkki on sitten puhdasta läppää. Älkää suuttuko :)

    No voihan vittu, demokratiaa on montaa sorttia ?
    saatana jätkähän puhuu kuin Lindin Marko, vai oletko ?

    saatana millasta paskaa joku voikin jauhaa, kirjoituksesi ajankohta viittaa syrjäytyneeseen narkomaaniurheilijaa, jonka realistiikan taiteellisuus pääsee oikeuksiin diatsepamin vaikutuksen sekoituttua esson ja alkoholin yhteisvaikutukseen.

    Sitten sanot pokkana, että se oli pilaa, hä, vittu joka kerta kun lasket moista paskaa suustasi, korjaatko tilanteen jälkeenpäin sanomalla, hassu suomalainen, sehän oli vain pilaa.

    vittu mikä idiootti.

    Äänestä

Ne vie meijän naiset!

Äänestä
  • Minen ymmärrä miten joku voi haksahtaa venäläiseen mieheen/naiseen. Jotkut väittää niitä komeiksi/kauniiksi mutta lienee silmissä vikaa jos sellaisina pitää.

    Äänestä

en mie ainakaan tiedä, miten ne niitten jättämät rahat näkyy esim. imatralla?? eiköhän ne rahat katoa johonki ihan muualle kun imatran olojen kohentamiseen.

Äänestä
  • kun ei huomaa, miten Imatrankoskella on laitettu paikkoja kuntoon. Ei tarvitse kuin mennä Niskalle, miten vaikuttaa ympäristöön, kun asiakkaita ei kaupoissa ole muita kuin muutama eläkeläinen
    .
    Imratankoskelle on myös tullut useita erikoisliikkeitä, joita tuskin täällä olisi,.jos ei venäläisiä asiakkaita olisi. Liikkeiden myötä myös työllisyys on parantunut.

    Äänestä

markinaali muutos työttömyyteen ja venäläisten rahoista osallisiksi pääsee hyvin pieni piiri.

enemmän tuollaisesta hallitsemattomasta rajaliikenteestä on haittaa kuin hyötyä.

70 ja 80 -luvuilla kun homma oli tiukassa kontrollissa ongelmia ei ollut.

Kukaan ei valittanut !

Kuka vielä muistaa niin vanhoja hyviä aikoja ? ---- kun kontroloitu rajaliikenne oli ennemän huvia kuin kärsimystä ja silloin ei ko liikenne tukkinut pahemmin teitä kuin ei myöskään yleisönosastokirjoitus-palstojakaan..

Äänestä

Jos myyn asuntoni velivenäläiselle, niin kyllä meikä ihan euroja saa ja silloin kyllä näkyy
mutta ei pelkoa, EN MYY

Äänestä

Voi pyhä yksinkertaisuus!!!!

Kun ei löydetä mitään todella painavaa argumenttia Venäjän mollaamiseen, ladellaan tulemaan mitä päässä sattuu olemaan. Eikä siellä näy paljon olevan.

Äänestä
  • 70-80-luvulla ei Svetoon päässyt kuin erikoisluvilla. Etteikö kukaan valittanut, kyllä sitä monet perheet hajosivat, kun tuolla työssäkäyneet miehet heilastelivat venakoiden kanssa ja tauteja kotiin toivat.

    Naapurin tullintoimintakin oli ihan omaa luokkaansa, kun purattivat auton atomeiksi tullialueella satoi tai paistoi. Tullitarkastuskin oli omaa luokkaansa, takahuoneessa oli helppo tutkia juopot suomalaiset perusteellisesti.

    Ei tukkinut venäläisten citymaasturit teitä, mutta suomalainenkin ajoi tuolloin aatteen velvoittamalla ladalla. Venäläisten illanistujaisessa odotettiin, että suomalaiset aatten ystävät tarjoavat heille, kun raukoilla ei ollut rahaa paukkuihin. Suomalaisethan hankkivat ruplansa myymällä vanhoja käytettyjä farkkuja ja sukkahousut oli kovaa valuuttaa.

    Äänestä

Kiitos aloittajalle, erinomaisen hyvä kysymys! Lähtisin liikkeelle ihmisen egoismistä. Oma itsetunto ja etenkin se mitä se ohjaa meitä näyttämään ulospäin, se valitettavasti hallitsee meitä kaikkia.

En lähtisi syyllistämään kumpaakaan ulkomaisryhmää, mutta mietin tuota egoa. Venäläiset eivät ole tehneet mitään pahaa meille (siis venäläiset, ei neuvostoliittolaiset). Silti niille ollaan täällä katkeria idiootti-Suomipaita päällä.Se on kateutta. Kun ei itse ole saanut mitään aikaiseksi niin ahdistaa se ryssä (Suomipaita päällä) mikä ajaa Lexuksella kaunis nainen kyydissä. Sitä on helppo vihata..

Romanialaiset, ne ovat myös meille vaikea ala mutta ku niitä ei näe täällä niin ei niissä ole mitään pelättävää. Jos olisi niin ihan samaa pelon sanelemaa egoististä rataa sekin menisi.

Mitä haluan sanoa? Sitä että meitä ihmisiä ohjaa egoismi. Itse pitäisi olla paras ja hienoin ja jos siihen ei pysty niin jotakin kautta se muuttuu ensin kateudeksi ja sitten vihaksi. Siitä on rakkauteen ja aitoon välittämiseen hyvin pitkä matka

Äänestä

Hieno maa kun tutustuu paremmin ihmisiin ja yleensä koko maahan enkä tarkoita tällä nyt Svetoa,Imatra olisi vieläkin joku takapajula ellei venäläiset kävisi täällä,en ymmärrä alkuunkaan tuota venäläisvihaa mikä täältä ajoittain kumpuaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

agfdgas kirjoitti:

Miksi suomessa haukutaan venäläisiä niin kovasti ?

Ne sentään tuovat rahaa tänne, mutta kukaan ei mieti romanien asemaa.

Niitä tulee ympäri euroopan eikä kukaan niistä tuo rahaa mukanaan, vaan tulevat varastamaan ja yrittämään hyötyä meidän veromarkoista tavalla tai toisella.
Vasta sai lukea lehdestä kun oli kuparia varastettu kymmenien tuhansien arvosta ja yllätys yllätys.
Helsingistä romanileirin jäljiltähän siellä löytyi muutamalla tonnilla varastettua kuparia joita ei olleet ehtineet myydä.
Bensa-asemilla ne ei maksa bensoista ollenkaan..... ym ym.

Ja noi omatkin jotka tulleet satoja vuosia sitten, niin ne ei ole vieläkään oppineet noudattamaan mitään yhteiskunnan sääntöjä eikä kukaan niistä tee mitään oman maansa eduksi vaan elävät muiden kustannuksella.
Tuskinpa niillekään varastaminen ihan vieras käsite on

Ihan vaan mietiskelen itsekseni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu