Asumme 1966 rakennetussa kerrostalossa, jossa eteishallissa ja olohuoneessa on alkuperäinen linoleum-matto. Olen vaihtamassa lattian joku uuteen linoleumiin tai maalattuun puulattiaan.
Linoleumin alla on ilmeisesti betonia.
Millaisella puumateriaalilla tällainen alusta olisi hyvä päällystää? 10 sentin levyistä lankkua vai kelluvaa puutavaraa?
Onko betolux akva liian kova maali puulattiaan? Mietin saumoja, että kun puu elää, maali halkeilee ... Haluan kiiltävän maalipinnan.
Maalattu puulattia kerrostaloon linoleumin tilalle?
7
2699
Vastaukset
- Gyrgjk578
Tsekkaa nykyiset askeläänieristysvaatimukset ensin - ja hyväksytä remppasi yhtiöllä. Eriste ja lauta/parketti nostaa lattiakorkeutta -> ovien höyläys alhaalta. Sopivasta maalista ei tietoa minulla, mutta betonipintaan voisi primeri/pölynsidonta olla hyvä ennen lattian asennusta.
Toinen mattoliike kertoo, että betonipohjalle on huono lähteä tekemään lautalauttiaa, koska sitä ei saa mihinkään kiinni. Uiva lattia on ainut vaihtoehto kai, ja silloin se ei ole enää lautalattia (lankkua). Tuntuu siltä, kun kyselee eri liikkeistä, ihan isossa kaupungissa, asiantuntijoita on vähän.
- Gyrgjk578
Niin - kait se lauta tulisi olla pontattua, jotta kiinni pysyisi. Kaitpa sellaisiakin jostain saa, kun etsii.
Mutta sitä epäilen vahvasti, ettei suoraan betoniin kiinnitetty lauta täytä askeläänen eristysvaatimuksia tänä päivänä. Todellakin varmista yhtiöltä, isännöitsijältä (ja alakerran naapurista), että mitä mieltä ovat - ja hanki sellainen kirjallinen lupa, jonka nojalla kukaan ei voi sinua vaatia tuota purkamaan jälkikäteen.
Liikkeiden asiantuntijat saattavat heittäytyä vähemmän asiantunteviksi, jos pitävät asiakkaan ideaa huonona eivätkä sitä kehtaa suoraan sanoa. Itse pidän ajatustasi ihan kohtuullisena omakotitaloon, mutta kerrostaloon suosittelen lämpimästi tarkoitukseen soveltuvan eristeen päällä uivaa sauvaparkettia olo- ja makuuhuonetiloihin. - örebro
Gyrgjk578 kirjoitti:
Niin - kait se lauta tulisi olla pontattua, jotta kiinni pysyisi. Kaitpa sellaisiakin jostain saa, kun etsii.
Mutta sitä epäilen vahvasti, ettei suoraan betoniin kiinnitetty lauta täytä askeläänen eristysvaatimuksia tänä päivänä. Todellakin varmista yhtiöltä, isännöitsijältä (ja alakerran naapurista), että mitä mieltä ovat - ja hanki sellainen kirjallinen lupa, jonka nojalla kukaan ei voi sinua vaatia tuota purkamaan jälkikäteen.
Liikkeiden asiantuntijat saattavat heittäytyä vähemmän asiantunteviksi, jos pitävät asiakkaan ideaa huonona eivätkä sitä kehtaa suoraan sanoa. Itse pidän ajatustasi ihan kohtuullisena omakotitaloon, mutta kerrostaloon suosittelen lämpimästi tarkoitukseen soveltuvan eristeen päällä uivaa sauvaparkettia olo- ja makuuhuonetiloihin.Nyt on kaveri hukassa ku lumiukko teneriffalla. Sauvaparkettiahan EI asenneta uivaksi!!!!
Sauvaparketit asennetaan yksin kappalein liimaten ja ponteista naulaten tukevalle puu-, tai puulevyalustalle. Suoraan betonipinnoille asentamista ei tehdä, aivan erityistilanteita lukuun ottamatta.
Menikö nyt laudat ja sauvat sekaisin...... - Gyrgjk578
örebro kirjoitti:
Nyt on kaveri hukassa ku lumiukko teneriffalla. Sauvaparkettiahan EI asenneta uivaksi!!!!
Sauvaparketit asennetaan yksin kappalein liimaten ja ponteista naulaten tukevalle puu-, tai puulevyalustalle. Suoraan betonipinnoille asentamista ei tehdä, aivan erityistilanteita lukuun ottamatta.
Menikö nyt laudat ja sauvat sekaisin......Sauvat ja laudat meni sekaisin - kiitos tarkennuksesta. En ole kauppias tai asiantuntija vaan "normaali asiakas" :). Meillä on kolmisäleistä tammiparkettia 2mm solumuovin päällä uivana. Kovemman kulutuksen paikoissa on linoleumlaattaa korkkieristepohjalla - muovi betonin ja korkin välissä. En väitä, että se olisi paras ja ainoa ratkaisu, mutta meillä toimivaksi todettu.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kerrostalon remontointia koskevat säädökset ovat muuttuneet tiukemmiksi ja vähemmän asiantuntevaksi muuttunut palvelu johti siihen, että olen jo perjantaina jättänyt tarjouspyynnön linoleumista.
- Same24555337
Ok. Hyväksytä silti asia yhtiöllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4626574Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1863907Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1092521Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262040Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1371424Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751315- 681166
- 631095
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771089- 451028