Kuulun sarjaan henkilöitä, jotka keksivät heti kahden viikon jälkeen, että niin ja niinhän minun olisi pitänyt tehdä tai sanoa.
Vaan joskushan se sokeakin kana jyvän löytää:
Olin tulossa työstä ja menossa illan viimeiselle linja-autolle. Kello lähenteli puolta yötä, eikä ihmisiä näkynyt missään.
Yhtäkkiä joku tarrasi takaapäin käsivarteeni ja kailotti: - Iltaa, Bella!
Pelästyin niin kamalasti, että vastasin: - Iltaa, iltaa!
Nuori mies, joka roikkui käsikynkässäni hämmästyi ja kysyi: - Etteks te pelästyny?
Ihmeekseni en ollut - enää. Rauhallisen ilahtuneella äänellä vastasin: - En lainkaan. Olen kutsumassa kadun nuoria seurakuntamme myöhäishartauteen, ja olette sydämellisesti tervetullut.
Käsi irtosi kainalostani, kaveri änkytti a-anteeksi ja lähti pikavauhtia siihen suuntaan, josta oli tullutkin.
Vaan joskushan se sokeakin kana jyvän löytää:
Olin tulossa työstä ja menossa illan viimeiselle linja-autolle. Kello lähenteli puolta yötä, eikä ihmisiä näkynyt missään.
Yhtäkkiä joku tarrasi takaapäin käsivarteeni ja kailotti: - Iltaa, Bella!
Pelästyin niin kamalasti, että vastasin: - Iltaa, iltaa!
Nuori mies, joka roikkui käsikynkässäni hämmästyi ja kysyi: - Etteks te pelästyny?
Ihmeekseni en ollut - enää. Rauhallisen ilahtuneella äänellä vastasin: - En lainkaan. Olen kutsumassa kadun nuoria seurakuntamme myöhäishartauteen, ja olette sydämellisesti tervetullut.
Käsi irtosi kainalostani, kaveri änkytti a-anteeksi ja lähti pikavauhtia siihen suuntaan, josta oli tullutkin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Miten tulikin tämmöinen vanha tapaus mieleen tuosta Venlastiinan jutusta. Aikaa siitä on vierähtänyt nimittäin jo ainakin 45 vuotta.
Tulin iltavuorosta ja odotin bussia puiston laidassa. Yht'äkkiä takaani vääntäytyi
eteeni horjuva pahalta haiseva humalainen, joka harittavin silmin katsoi minua ja sopersi: "O-olettekos te tä-tämän Tuomiokirkkopuiston huora?"
Minä en saanut suustani muuta kuin "en ole". "Jaaha, anteeksi", sanoi toinen ja lähti horjuen eteenpäin.
Minä jäin miettimään, että miltä minä oikein näytän.
Jaahas, tuli vika sana kirjoitettua, kun tähdiksi muuttui. (h...a)
Noin nokkela en pystyis olemaan, luulen, myöhäis-sytytys taitaa vaivata, joskus jää kokonaan sanomatta, yhtään mitään, hymy riittäköön.
"puhumatta paras "
Kertomasi tilanne oli häkellyttävä, ilmeisesti reaktioni olisi ollu säikähdys.
En kyllä muulloin jää sanattomaksi, mutta jos minulle joku letkauttaa jotain ilkeästi, niin häkellyn ja en osaa vastata mitään.
Jälkeenpäin sitten ajattelen ja mietin ja jopa hoksaankin, kuinka olisin voinut letkauttaa takaisin, mutta myöhästähän se sitten on.
Ei sitä jälkeenpäin viitsi soittaa ja sanoa, että anteeksi jäi vähän kesken tuo letkauksien sarja ja sitten pamauttaa oma ilkeytensä.
Monta ilkeyttä on jäänyt sanomatta, mutta hyvä niin, eipähän sitten ole katumista jälkeenpäin.
Ei voi muuta sanoa kuin että on hieman hidas sytytys.
En ole,kyllä hymy taitaa olla vastauksena useimpaan asiattomuuteen, mitä nuorena työmatkoilla busseissa osakseen eräältä juopolta sai. Vai keksisittekös itse hyvää vastausta humalikolle, joka ohimennessänne tokaisee: "Istu tuohon syliini tussullesi!" Muistaakseni en keksinyt mitään vastaukseksi.
Mutta hitaasta sytytyksestä puheenollen tuli mieleeni hölmöläisukko, joka ajoi hepallaan pitkän matkan kaupunkiin. Kauppias sanoi häntä pulloposkeksi. Se sitten jäi mietityttämään ukkoa. Ajettuaan jo melkein kotiportilleen hän käänsi hevosensa ja ajoi takaisin kaupunkiin, avasi kaupan oven ja sanoi kauppiaalle: "Ite olet pulloposki!"
.
Hämäläisten vähäpuheisuus on samanlainen jutunaihe kuin laihialaisten saituus.
Hämäläismies oli kyyditsemässä tutuuaan. Hevosrattailla istuskellen ajettiin kunnes saavuttiin erään pellon laitaan, jossa oli kyntömies syyskynnössä.
Hämäläismies pysäytti hevosensa ja sanoi: "Sinä kynnät" "Minä kynnän", vastasi kyntömies.
Mentiin vähänmatkaa ja hämäläismies sanoi kyydittävälleen: "Piti vähän rupatella kun oli velimies eikä olla kuuteen vuoteen tavattu"
Just just.
Minakin olen enemmän näitä jälkiviisaita, hoksaan liian myöhään, mitä olisi pitänyt sanoa. Mieluummin itse tilanteessa hymyilen hämilläni ja väistyn, jos saan kuulla jotain ikävää tai odottamatonta. Nuorena poikien huutelut perään ärsyttivät, nyt olen otettu, jos joku tuntematon herrasmies avaa oven, hymyilee silmiin katsoen ja kenties kohottaa kulmakarvojaan flirttailunomaisesti.
Kuljin melko usein paikallisjunilla, joissa sai tottua monenlaisiin vieruskavereihin ja juttuihin, joskus koetettiin pummata rahaa agressiivisestikin. Kerran istuin pikkutyttöni kanssa ja vastapäisen penkin viinalle lemahtava veikko alkoi tuijotella minua päästä varpaisiin. Sitten alkoi tulla kehuvia kommentteja hiuksista, silmistä, katse lipui poven kohdalle. Otin tyttöä napakasti kädestä ja pyyhällettiin toista vaunua kohti. Tyttö heläytti kovaan ääneen harmissaan : "Mutta äiti, se setähän vaan kehui sinua!".
Pelottava ei pelota.
Ajatteluni urautunutta jähmeyttä olen havainnut.
On tilanteita joissa keskustelukumppanin ajatusmaailma poikkeaa omastani niin paljon etten oitis sitä tajua vaan tipahdan kiskoilta ja jään sutimaan tyhjää.
Samaa esiintyy kanssaihmisen erittäin paljon omasta arvomaailmastani poikkeavan käyttäytymisen yhteydessä.
En ole. Pritiivireaktioon ei kuulu sanailu.
Peloittavissa tapahtumissa pystyn kyllä toimimaan, sanaillakin, mutta leukailuihin en löydä sanvarastoa samalla mitalla. Ehkä hyvä niin.
Olen, joskus vähän liikaakin, mitä sattuu sylki suuhun tuomaan :D
Pelottavien tilanteiden sarja on niin monimuotoinen. Jos vaikka törmäät aikuiseen karhuun metsässä. Miten pitäisi toimia.
Pakoon ei saa lähteä. Pitäisi kai alkaa mörisemään sille, osoittaa ettei pelkää.
Jos auto sammuu keskelle korpitietä. Kännykässä ei ole kenttää. Liikenne on hyvin hiljaista. Mitä tekisit?
Hyvin varustettu auto ja ladattu kännykkä on oltava kunnossa pitkillä asumattomilla metsätaipaleilla. Muu ois pelkkää huolimattomuutta.
Karhun hyökätessä on paras olla hiljaa, painautua maata vasten ja suojata päätään.
Suomessakin on vielä katvealueita, joissa kuuluvuuskenttää ei vaan ole. Ei vahva puhelimen akku sitä poista.
Putosin kerran keväällä jokijään railoon. Onneksi neuvokas jokirannan mies tuli hätiin. Vahva mies repi sorkkani railosta niin että kenkä jäi sinne.
https://www.youtube.com/watch?v=8Z_Mio9ZUZ8
Miten nämä kolme kommenttia liittyvät aloittajan aiheeseen?
No itke nyt tosikko ämmä sitäkin etteivät ne tue aloitustasi
Paitsi että en ole aloittaja.
Kuulun valitettavasti tyyppeihin, jotka eivät ole sanavalmiita missään tilanteissa, ehkä joskus vahingossa vain. Jos ei nyt aivan kahta viikkoa 'heräämiseen' mene niin kuitenkin juttuja pitää saada miettiä ja fundeerata ennen kuin sanainen arkku aukeaa.
Pelottavia tilanteita ei ole ehkä siksi, että en osaa pelätä. Tai näin meitsille on joku joskus mielipiteenään sanonut; olet liian luottavainen etkä osaa siksi pelätä.
Kaikki valmista samalla hetkellä, tilanne kuin tilanne vaikka vastassa oli koko huone rikollisia eriasteissa. 1967 armeijassa- Lappeenranta.
Samoin Ruotsissa 1986 piti uhkata työvälittäjää haluaako elää ja halusi, sain uuden työn.
Suuret työpaikat Ferro- Volvo-aero ne viimeiset, Viimeisin toimii nimeä en tiedä.
Sukulaismies opiskeli aikanaan ns. Katrinrholmin inssiksi ja kehui, kuinka sitten valmistuttua ura urkenisi, leipä kummasti levenisi ja varaa käydä seurapiiriravintoloissa jne.
En muista, kuinka pitkään hän uneksi onnentäyteisestä tulevaisuudesta, joka tapauksessa sanoin hänelle: Kyllähän koulu herroja tekee mutta elämä tekee ihmisen.
Häneltä meni kuulemma pari viikkoa lauseen sisällön tajuuamiseen, niin kertoi hänen vaimonsa.
Viimeinen lause on apinalta!
" Kyllähän koulu herroja tekee mutta elämä tekee ihmisen. " Monilta menee tuon virkkeen sisäistämiseen koko elämä.