Kooikerhondje

kotikoiralle

Lapsiperheeseen ensimmäistä kertaa koiraa suunnittelemassa.
Rivitaloasujia, ei mitään retkeilijöitä mutta toivottavasti koiran myötä tulevia ulkoilijoita, enkä osaa sanoa agility innostuksestakaan....

Rotu näyttää kauniilta ja kuulostaa kiltiltä, lapsrakkaalta ja iloiselta.

Riittääkö sille talutushihnassa ulkoilu,, ja jonkun kerran viikossa pidempi lenkkeily,,, Yksin ei tarvitse paljoa olla.

Olen paljon lukenut rodusta ja pieni aavistus on siitä että emme kai olisi tarpeeksi aktiivinen koti, MUTTA jos joku rodun tunteva sanoisi puoltavan sanansa haaaveellemme niin olisihan se kannustavaa.

En kyllä ole vielä löytänyt yhtään pentuetttakaan....

8

1647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei, ei, ei

      Kooikerhondje on yksi suosituimmista agilityroduista. Se ollaan saatu säilytettyä melko terveenä rotuna suurelta osin juuri riittävän fyysisen liikunnan ansiosta, mutta myös muun huolellisen jalostuksen. Kooikerhondjea ei pidä missään nimessä hankkia vain kauneiden ja perusluonteen vuoksi. Kaverini koikkari jyrsii kämppänsä mäsäksi, jos ei pääse viikoittain metsiin, koirapuistoihin ja agilityn pariin. Sitä käytetään myös käytännön metsästyksessä. Kooikerhondje on FCI8-ryhmän roduista liikunnallisimpia, ellei jopa liikunnallisin. Älkää hankkiko,

    • kooooikeriiiicavalli

      Itelläni on kaksi kooikeria ja cavalier joiden kanssa käydään vajaa 2 tunnin lenkit päivittäin, molempien kanssa harrastetaan agilityä ja tokoa.

      Sanon suoraan että kooikeri ei välttämättä sovi teidän perheeseenne, ellei sille tarjota päivittäistiä kunnon lenkkejä säästä riippumatta. Jokin harrastus olisi hyvä, koska kooikerit on älykkäitä, ne ikävystyvät ilman mitään aivotyöskentelyä ja tällöin tuhoavat koko kämpän yksin jäädessään.

      Koiraa ei oteta pelkästään sen takia että se näyttää kivalta, (en väitä että ulkonäkö olisi teidän ainoa kriteeri, sanon vain yleisesti) toki luonteeltaan kooikeri on mainio perheeseenne.

      Kannattaisi harkita aluksi jotain seurakoiraa, nekin tarvitsevat lenkkeilyä, mutta eivät välttämättä niin paljoa kuin kooikerit.

      • seuriksia kaikki"

        Kooikerhondjekin on loistava seurakoira, kuten mikä tahansa rotu. Kaikkihan rodut sopivat seurakoiriksi, vaikka niiden käyttäytymispiirteilla ja liikunnantarpeilla onkin eroja.


      • kooooikeriiiicavalli
        seuriksia kaikki" kirjoitti:

        Kooikerhondjekin on loistava seurakoira, kuten mikä tahansa rotu. Kaikkihan rodut sopivat seurakoiriksi, vaikka niiden käyttäytymispiirteilla ja liikunnantarpeilla onkin eroja.

        Elä n*ssi pilkkua niin tarkasti, tarkoitan, että kannattaa miettiä koiraa joku kuuluu seura- ja kääpiökoirien ryhmään. Jos olet sellasisita kuullut.


    • Koikkerin omistava

      Mulla on itelläni nuori koikkeri, ja voin sen verran kommentoida että on kohtuullisen vilkas tapaus. Suosittelen harrastamaan sen kanssa jotakin ainakin kerran viikossa, ja EHDOTTOMASTI päivässä liikuntaa vähintään 1,5h. Silloin on tyytyväinen koira, eikä se omistajallekaan pahaa tee että liikkuu ;)

    • EI ULKONÄÖN TAKIA!!!

      Meillä on semmonen 3w Koikkeri,välillä on ollu Lenkki hankaluuksia kun lapset ei jaksa käytää,mies töissä ja itse kotona tekemässä kaikki hommat.Mutta Melko usein toimii! :) Mutta Koikkeria Ei missään nimessä saa ottaa Ulkonäön Takia! Jos olet SohvaPeruna Älä haaveksikkaan koikkerista, jos Aika Aktiivinen vastaus on Kyllä!

    • helsinkiläinen

      Meillä on 4-vuotias kooikerhondje-uros, joka on nimenomaan ihana ulkoilukoira. Se on sisällä melko passiivinen, eikä ole koskaan rikkonut mitään kotona, edes pentunta, joten en voi siinä kohdin yhtyä joihinkin yllä oleviin kommentteihin. Kun se haluaa ulos, se tulee viereeni istumaan ja tuijottaa minua hiljaa. Lyhyiden pissatuslenkkien lisäksi se on meillä parilla yli tunnin lenkillä päivässä, ja pyrimme siihen, että mahdollisimman paljon saisi kulkea vapaana. Silloin se saa haistella ja metsästää myyrää (missä on tosi hyvä), ja väsyy mukavasti. Koska koira on oppivainen, se kannattaa kouluttaa sellaiseksi, ettei karkaile.

      Kooikerhondjen kohdalla näkee harvoin keskusteluissa esitettävän sitä asiaa, että aikuinen kooikerhondje-uros ei siedä toisia aikuisia uroksia, jos pyrkivät liian lähelle. Meidän yksilömme on myös hyvin valikoiva myös narttujen suhten - leikkii vain sellaisten kanssa, jotka hyväksyy kavereikseen.
      Se ei myöskään pidä siitä, että vieraat ihmiset tuppaavat liian lähelle. Ei siis erityisen sosiaalinen. Tämä on vähän ongelma, koska koira on hyvin kaunis, ja monet vastaantulevat haluaisivat päästä silittämään. Ainakin meidän kooikkerimme on enemmän vahti- ja metsästyskoira, kuin seurakoira, vaikka perheen kanssa tuleekin toimeen.

      Samoin kuin yllä on todettu, ainakaan uroskooikkeria en suosittelisi pikkulapsiperheeseen. Nartut voivat olla paljonkin helpompia tässä suhteessa.

    • Saara+koikkerit

      En suosittelisi. 3 koikkerin kokemuksella sanon että erittäin aktiivinen ja vilkas rotu, ei välttämättä sovellu lapsiperheeseen eikä sohvaperunaksi joka pääsee pari kertaa päivässä lenkille.

      Rodussa on luonneongelmia jonkin verran, mutta myös riista- ja metsästysvietti voi tulla monelle yllätyksenä.

      Ulkonäkö hämää monia, luonne on metsästyskoiran luonne kuten pitääkin, eikä mikään leppoisa ja helppo perus spanieli!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      66
      3042
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1801
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      112
      1666
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1229
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      123
      967
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      93
      933
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      924
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      65
      907
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      825
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      34
      800
    Aihe