Tiedän, tämä saattaa ärsyttää monia, jotka toivovat lasta, mutta silti.
Olen jo vanha nainen, lapseni saanut.
Ensimmäistä ei kuulunut vuosikausien ehkäisemättömyydestä huolimatta. Parisuhde oli hieman heikossa hapessa kaiken aikaa, mutta sitkeästi ajattelin, että kerran ollaan naimisissa, pysytään ja lapsikin hankitaan. En edes kuvitellut vian olevan meissä molemmissa, en ajatellut, että on ehkä tarkoituskin, ettei se ihmisyhdistelmä lisäänny. Lapsen saaminen nousi jo lähes pakkomielteeksi ennen kuin lähdin hoitoja etsimään.
Terolut Clomifen, sillä alkoi kaksi raskautta, ensimmäinen meni kesken, toinen loppui lapsen hyvin ennenaikaiseen synnytykseen. Hän jäi kuitenkin henkiin, on jo aikuinen, luojan kiitos. Suhde hänen isänsä kanssa päättyi.
Uudessa suhteessa raskauduin lähes tulkoon välittömästi. Ehkä edellisen kanssa tosiaankaan ei olisi ollut viisasta edes raskautua. No mutta kuitenkin. Nyt kun he alkavat olla isoja, olen ajatellut, että oliko pakko.. Kukkia olisi ollut helpompi kasvattaa, kuin koko laumaa luotsata yksin; mies lähti sikiämään muualle, nuoremman kanssa. (ihan ok, jouti mennäkin.)
Jos olisin ollut tässä järjessä silloin lääkereseptejä hakiessa, olisin kääntynyt pois vastaanoton ovelta, mennyt vaikka pitkälle kävelylenkille, miettinyt jotain ihan muuta kuin väkisin lapsen saamista. Huomattava määrä murheita olisi jäänyt kokematta, tai, murheet olisivat olleet toiset.
Mitä yritän sanoa.. ? Sitä, että joskus se, ettei saa lasta, voi olla ihan tarkoituskin. Joskus se saattaa olla luojan yritys varjella kaikkia osapuolia.
Olen jo vanha nainen, lapseni saanut.
Ensimmäistä ei kuulunut vuosikausien ehkäisemättömyydestä huolimatta. Parisuhde oli hieman heikossa hapessa kaiken aikaa, mutta sitkeästi ajattelin, että kerran ollaan naimisissa, pysytään ja lapsikin hankitaan. En edes kuvitellut vian olevan meissä molemmissa, en ajatellut, että on ehkä tarkoituskin, ettei se ihmisyhdistelmä lisäänny. Lapsen saaminen nousi jo lähes pakkomielteeksi ennen kuin lähdin hoitoja etsimään.
Terolut Clomifen, sillä alkoi kaksi raskautta, ensimmäinen meni kesken, toinen loppui lapsen hyvin ennenaikaiseen synnytykseen. Hän jäi kuitenkin henkiin, on jo aikuinen, luojan kiitos. Suhde hänen isänsä kanssa päättyi.
Uudessa suhteessa raskauduin lähes tulkoon välittömästi. Ehkä edellisen kanssa tosiaankaan ei olisi ollut viisasta edes raskautua. No mutta kuitenkin. Nyt kun he alkavat olla isoja, olen ajatellut, että oliko pakko.. Kukkia olisi ollut helpompi kasvattaa, kuin koko laumaa luotsata yksin; mies lähti sikiämään muualle, nuoremman kanssa. (ihan ok, jouti mennäkin.)
Jos olisin ollut tässä järjessä silloin lääkereseptejä hakiessa, olisin kääntynyt pois vastaanoton ovelta, mennyt vaikka pitkälle kävelylenkille, miettinyt jotain ihan muuta kuin väkisin lapsen saamista. Huomattava määrä murheita olisi jäänyt kokematta, tai, murheet olisivat olleet toiset.
Mitä yritän sanoa.. ? Sitä, että joskus se, ettei saa lasta, voi olla ihan tarkoituskin. Joskus se saattaa olla luojan yritys varjella kaikkia osapuolia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuossa on kyllä asiaa! Luonto yrittää kertoa vaan jotain....
Mutta ei tietenkää voi yleistää tätäkään. Mutta olen samaa mieltä kanssasi, että näin se on jossain suhteissa, että parempi ettei lasta tulekaan. Siinä sulkee silmänsä kaikilta muilta ongelmilta ja keskittyy vaan siihen lapsensaantiin,PAKKO! Ja pakollahan ei kukkokaan laula...
Ihan oikeassa olet siinä, ettei lapsen saantia saisi muodostaa pakkomielteeksi. Aika erikoista, että uskallat tällaisen asian tunnustaa ääneen, vaikka olet itsekin lapsettomuudesta kärsinyt ja tiedät myös sen tuskan, mikä siihen liittyy. Joku voisi ajatella, että sinä jos kuka osaat antaa arvoa sille, että olet saanut kaksi lasta.
Itsekin olen samaa miettinyt, että kaikella on tarkoitus ja olen myös hyväksynyt sen, ettei minusta välttämättä äitiä tule. Kaikista ei tule. Me hakeuduimme mieheni kanssa hoitoihin reilun vuoden yrittämisen jälkeen, mutta jätimme hoidot kesken heti alkutekijöissä (clomifen kuurin jälkeen), koska ne tuntui henkisesti raskailta. Unohdimme koko asian ja keskityimme muihin juttuihin. Reilu kolme vuotta on nyt kulunut.. parisuhteeseemme on tänä aikana mahtunut hyviä ja huonoja kausia. Se on elämää. Nyt ikää on hieman päälle 30v. ja olemme päättäneet, että käymme kuitenkin kokeilemassa, voiko lääketiede tuoda avun lapsettomuuteemme. Koen silti, ettei meillä ole pakkomiellettä lapsen saamisesta. Olen jopa hyvinkin pessimistinen onnistumisen mahdollisuudesta, koska kärsimme selittämättömästä lapsettomuudesta.. miten hoitaa jotain, minkä syykään ei ole selvillä. Kuitenkin ajattelen asiaa niin, että surullisinta olisi, että vanhuksena sitten, kun minulla ei fysiologisesti ole enää mitään toivon kipinää lapsen saamisesta, istuisin miettimässä, että mitä jos. Tuntuu siltä, että tämäkin kortti pitää kääntää ja katsoa. Jos Luoja suo, meille vielä tulee vauva tällaisen prosessin jälkeen. Miksi vasta tällä tavalla.. kai silläkin olisi joku tarkoitus. Lapsettomuuden kokeminen on tosi rankkaa, mutta antaa myös mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja lujittaa parisuhdetta. Jos Luoja ei suo vauvaa, on meitä varten toisenlainen hieno elämä.
Kaikista surullisinta on se, että ihminen kaipaa aina jotakin muuta kuin mitä hänellä on. Päivät ja vuodet vierii onnettomuuden ja tyytymättömyyden tunteissa rypiessä, eikä ihminen näe kaikkea sitä kaunista, mitä ympärillä on. Lapseton tai lapsellinen, elämä on kuitenkin lahja ja lyhyt kuin tuulen henkäys. Katkeruuteen ja epätoivoon tämä elämä on mun mielestä ihan liian lyhyt.
Aika uutta perspektiiviä saa, kun käy lukemassa noilla "lapsellisten" palstoilla ihmisten kirjoittelua. Meissä ihmisissä on yksi sama piirre ja se on kiittämättömyys. En ole itsekään tässä asiassa mitenkään valaistunut ikävä kyllä, mutta viime aikoina silmät on uudella tavalla avautuneet. Voin uskoa, että jos meidän usko Luojaan välillä horjuu, Hän on vieläkin enemmän epätoivoinen tämän kiittämättömyyden keskellä!
Pakko tähän loppuun laittaa vielä eräs sitaatti, joka on TODELLA kolahtanut minuun:
"I guess I could be really pissed off about what happened to me...but it's hard to stay mad, when there's so much beauty in the world. Sometimes I feel like I'm seeing it all at once, and it's too much, my heart fills up like a balloon that's about to burst...and then I remember to relax, and stop trying to hold on to it, and then it flows through me like rain. And I can't feel anything but gratitude for every single moment of my stupid little life... You have no idea what I'm talking about, I'm sure. But don't worry...
You will someday."
-Lester, American Beauty-
mun täti yritti keinolla jos toisella saada silloisen miehen kanssa lasta.kummastakaan ei vikaa löytynyt,mutta apua hakivat. monien hoitojen jälkeen syntyi tyttö. aivokuollut,eli kuitenkin letkuissa 18v asti. sairasta!! pari erosi ja aikanaan tahoillaan löysität uudert kumppanit. saivat heti 2 tervettä tyttöä. ilman mitään hoitoja .
itse tiedän aivan omasta kokemuksesta myös ettei kaikkia ole tarkoitettu sikiämään keskenään. mulle on hoidoilla saatu aikaan nyt kolme raskautta,kaikki ovat menneet kesken. tiedän missä vika on,ja nyt tiedän sen että tämä oli mun kohdalla vimppo yritys tän miehen kanssa.
Pakko vielä yksi ajatus lisätä, koska tämä lausunto, ettei joku pari vain keskenään onnistu tekemään lasta, satuttaa varmasti hyvin monia! Eipä kenellekään lapselliselle parille tulla sanomaan, että "te ette vain sovi yhteen".. ja aivan taatusti tämä maailma on pullollaan toisilleen täysin epäsopivia ihmisiä, jotka kuitenkin pystyy ilman ongelmia sikiämään keskenään! Yksi varmaan pahimmista kriiseistä lapsettomuudessa on juuri se, että alkaa miettiä, onko meissä parina jotain vikaa, kun ei saada lasta, koska muilla se tuntuu onnistuvan tuosta noin vain. Tämä ainakin selittämättömästä lapsettomuudesta kärsivillä varmaan aiheuttaa kriisiä. Luonnollisesta asiasta, lasten saamisesta, tulee mahdotonta, eikä syytä siihen välttämättä löydy.
Kauhea ajatus, että jonkun vauvan takia pitäisi lähteä vaihtamaan kumppania!!! Jätät ihmisen, jota rakastat ja jonka olet itsellesi kumppaniksi valinnut (ainakin toivottavasti!) ja lähdet etsimään isää tuleville lapsillesi. Huh huh sanon minä! :( Elämän tärkein asia ei ole vauvan saaminen, se EI ole elämän tarkoitus, vaikka sitä sellaisena yritetään aivan liikaa myydä. Minä olen ainakin valinnut itselleni ihmisen, jonka kanssa haluan elämäni jakaa. Jos ei lapsia keskenämme saada, olkoon niin. Tiedän, että meillä on kaikki hyvin ja me olemme tiimi ja PERHE.. sanokoot muut mitä hyvänsä!
Lapset ei tuo autuutta, eikä ne tee parisuhdetta. Lasten saamisen jälkeenkin kumppanin pitäisi olla numero yksi. Lapset on lainaa vaan ja kaksin sitä olisi matkaa kuljettava senkin jälkeen, kun ne lapset on lentäneet pesästä..
Nimenomaan tässä maailmassa kyllä helpoiten sikiävät alkoholistit ja narkkarit ja persoonallisuushäiriöiset, jotka sitten jättävät lapsensa ilman hyvää vanhemmuutta tai tekevät lapsensa sairaiksi jo raskausaikana.