Miehen lapsi ei mene

kouluun jos muutan heille! Jo on kieroon kasvatettu tenava, sanoisin. Ja minähän muutan, sitä ei keskenkasvuisilta ipanoilta kysytä. Muutan vaikka kiusallani. Voi kun sanois, että ei tule tänne enää ikinä, kun muutan tänne, olisin iloinen.
Mies ei sano mitään, kattelee kun hmoilanen, luulisi tukevan minua ja laittavan lapsensa kuriin. Ellei hän niin minä.
11172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Toivottavasti mies heittää sinut elämästään, sillä ajatuksesi ovat aivan suosta. Sinähän olet teloittamassa lasta. Toivottavasti isä ymmärtää lapsensa tarpeet asettaa ensisijalle ja näkee minkälainen tyranni sinä olet.

Äänestä
  • Minusta pikkulasten kiukuttelua, eikä sitä pidä noteerata, aikansa kiukkuaa, mutta huomaa ettei kaikkea oi antaa periksi. Kyllä lapset oppii ja kun on tarpeeksi tiukka, kuin tämä nyt näyttää olevan ja ottavan uuden äidin roolin tosissaan, niin lopputulos on että lapsi tottelee ja lopettaa kiukkuamisen, koska se on turhaa.

    Äänestä

ei lapset päätä vanhempien asioista, suhteista, seuralaisista jne.
Jokaisen elämässä tulee ja menee ihmisiä. Lasten pitää tottua siihen että uusia ihimisiä tulee myös heidän elämään.

Lapsi tarvii aikaa sopeutua. Mutta lapselle pitää myös kertoa että nyt isän elämään tulee uusi ihminen, ihminen joka asuu isän luona. AIna kun olette isän luona, tämä ihminen on osa jokapäivää.Lapsen ei tarvitse rakastaa tuota ihmistä, mutta lapsen tulee suhtautua ihmiseen kunnioittavasti. Kuten esim. omaan uuteen opettajaan, valmentajaa jne

Äänestä
  • Samaa mieltä, jos lapset ei kunnioita isän uutta puolisoa, ja lapsen tulevaa äitiä, niin lapset jättkkööt tulematt isälleen. Niin yksinkertaista se on.
    Lapset tottelevat aikuisia oli sitten vieras tai ei. huonostikasvatetut lapset kiukkuaa kun kotona saa kaiken periksi.

    Uudet äidit määrää, se on tehtävä selväksi niinl apsille ja lasten äideillekin.
    Jos lapsi aei saa kuriin tosiaan pyskööt poissa. Nyt isän uusi puoliso on pomo, se pitää kaikkien hyväksyä.
    Jos ei muu, niin viikko sisällä tai kaksi viikkoa ilman tietokonetta. Kuria tuommoset kaipaa.

    Äänestä

Kovin on keskenkasvuisten vanhempien kirjoittelua. ei lapsi voi määrätä, mutta ei myöskään uusikko, joka pakolla pyrkii miehen vuoteeseen.
Isän olisi tässäkin tapauksessa huomattava, että jatkokaan ei tule sujumaan tuollaisen ihmisen kanssa. Aina hän on ottamassa päänahkaa sinulta ja lapsilta.

Tuossa kirjoitetaan myös, että on kuin puolison vaihtoviikot ja lapsen tulisi aina vaan kestää kaikki. Kertoo aivan hirvittävää tarinaa nykyihmisistä.
Lapselle elämä on yhtä tuskaa, nähdä jatkuva rumba näistä vaihdokkaista omassa kodissaan, aina uusi määräilijä.

Äänestä
  • Kyllä lapset tulee sopeutua ja hyväksyä mitä aikuinen sanoo. Kiltit lapset hyväksyy, mutta tuommoset jos kiukkuaa tai on muuten häirikkö muuallakin laittaa hanttiin. Mutta kyllä lapsen pitää kunnioittaa kaikkia aikuisia, varsinkin isän uutta puolisoa, koska hän on uusi ja etsii paikkaansa, ja silloin lasten kuuluu totella ja tehdä kaikki mitä uusi isän puoliso määrää.

    Äänestä

  • Muuten en viitsi kirjoitustasi kommentoida, vain kohtaa "pakolla pyrkii miehen vuoteeseen" tiedät itsekkin että näin ei varmasti ole, ihan vapaaehtoisesti aikuiset valitsevat kumppanin itselleen, ketään ei voida pakottaa olemaan nyt mun kanssa, ymmärrätkö? Suhteet perustuu rakkauteen ja vapaaehtoisuuteen.

    Äänestä

  • Ei pakolla, rakkaude kirjoitti:

    Muuten en viitsi kirjoitustasi kommentoida, vain kohtaa "pakolla pyrkii miehen vuoteeseen" tiedät itsekkin että näin ei varmasti ole, ihan vapaaehtoisesti aikuiset valitsevat kumppanin itselleen, ketään ei voida pakottaa olemaan nyt mun kanssa, ymmärrätkö? Suhteet perustuu rakkauteen ja vapaaehtoisuuteen.

    Suhteet perustuu joskus myös läheisriippuvuuteen. Oma-aloitteiset naiset siirtävät helpostikin itsensä miehen vuoteeseen. Miehen kylpyhuoneeseen ilmestyy naisen hammasharjaa ja meikkilaukkua. Sellaisessa suhteessa ei ole mitään vapaaehtoisuutta eikä siitä irrottautuminen ole helpoin tehtävä. Toinen esittää kyynelsilmin tarvitsevuutta, uhkaa itsemurhalla ja voi voi niitä naisten konsteja mitä käyttävät jos mies ilmaisee haluaan saada olla rauhassa kotonaan.

    Äänestä

Mee lissu hoitoon....sun provoja ei usko KUKAAN.

Äänestä

jokaisella oikeus uusiin suhteisiin ja rakkauteen. ei lapsia ole tarkotus kasvattaa siihen, että he määrää talossa kaapinpaikan. ne jotka noin ajattelee, niin hyvin huomaa heidän lapsistaan että ovat itsekkäitä ja juuri niitä, jotka kuvittelevat omistavansa koko maailman.
voi olla aluksi vaikeuksia sopeutua juu, mutta ei sitä täysinkää voi aikuiset elämäänsä pistää lasten määräiltäväksi. menis iha elopelloksi koko touhu, ja myös vanhempi, joka ei saa tarvitsemaansa kumppania/rakkautta rinnalleen, ei varmasti ole niin onnellinen, kuin jos eläisi pelkästään lapsensa kanssa ja ehdoilla. ei elämän kuulu loppua lapsen tulon jälkee sillä nuoria sitä vielä yleensä vanhempanakin ollaan.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Lapsi ei määrää eikä pyydä, vaan tottelee ja tekee kuin sanotaan. Lapselle ei anneta vaihtoehtoja vaan sanotaan mitä tehdään, ja jos ei jäähylle ja rangaistusta käyttööön. Viikko ilman telkkua, videoita, puhelinta, niin johan alkaa tottelemaan ja kunnioittamaan kaikkia aikuisia. Lasen mielipiteistä ei tarvi välittää aikuinen päättää ja sanoo ja lapsi tottelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuleva äiti osapuoli kirjoitti:

kouluun jos muutan heille! Jo on kieroon kasvatettu tenava, sanoisin. Ja minähän muutan, sitä ei keskenkasvuisilta ipanoilta kysytä. Muutan vaikka kiusallani. Voi kun sanois, että ei tule tänne enää ikinä, kun muutan tänne, olisin iloinen.
Mies ei sano mitään, kattelee kun hmoilanen, luulisi tukevan minua ja laittavan lapsensa kuriin. Ellei hän niin minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu