Olen 19- vuotias tyttö ja minulla on 17- vuotias pikkuveli. Pienestä ikäerosta johtuen emme ole koskaan olleet mitenkään erityisen läheisiä, sellainen tyypillinen viha-rakkaussuhde meillä on. Olen tässä aikuisiällä yrittänyt
solmia läheisempää suhdetta veljeeni, mutta laihoin tuloksin. Aina, kun yritän puhua hänelle, ensimmäisenä tulee tyly tokaisu ja hän alkaa huutamaan ja nimittelemään minua rumasti. Veljeni on yleensä ystävällinen kaikille muille, paitsi minulle. Tunnun olevan hänelle punainen vaate, emmekä siksi juurikaan puhu toisillemme enää, itseasiassa pyrin kiertämään hänet niin kaukaa kuin mahdollista, vaikka samassa taloudessa asumme.
Jatkuva kettuilu ja haukkuminen ilman mitään hyvää syytä nakertaa suhdettamme väistämättä. Veljeni ei ole halukas solmimaan parempia välejä, joten varmaankin on parempi luovuttaa, eihän toista voi pakottaa. Tilanne harmittaa siksi, että kaikilla kavereillani on hyvät suhteet sisaruksiinsa, kadehdin heitä.
Täytyy kai sitten hyväksyä että tulevaisuudessa minulla ei ole minkäänlaista sisarussuhdetta, en viitsi enää yksipuolisesti yrittää.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia, olisi kiva kuulla :)
Luovutan
oldersister?
1
502
Vastaukset 1
- isosisko myös
tuttua on. Pikku veljesi on vielä kakara asteella. Älä edea yriti parantaa välejänne anna pikkuveljellesi tilaa jos ei seurasi kelpaa älä edes yritä tyrkyttää sitä. varmasti saat luotua teille paremmat välit pikku veljesi päästyä tästä kakara vaiheestaan. minä ainakin luotan tähän omassa tilanteessani:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561284- 19907
- 68762
- 64748
- 47714
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69708Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131645Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10612Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i11569Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45538- 4512
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �124511- 75498
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24483- 36445
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16441
- 36437
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26437