Henkimaailmaan siirtyneet

Asiasta tietoa

Olen nähnyt erään parapsykologisen seuran tilaisuudessa, kun eräs henkiparantaja näytti valokuvaansa tulleen mukaan myös kaksi jo henkimaailmaan siirtynyttä koiraansa. Silmät loistivat ja muu olemus oli läpinäkyvän eteerinen mutta kuvissa näkyvä. Myös Ultra-päivillä on esitelty valokuvia, joihin on tallentunut erilaisia henkiolentoja. Henkimaailma on ihan lähellä fyysistä värähtelytasoa ja kuviin voi siksi tulla myös muita kuin omaan perheen toisilla tasoilla olevia olentoja.
Netistä voi hakusanalla "parapsykologiset seurat" etsiä lähinnä asuinpaikkaansa olevan seuran, josta saa tarkempaa tietoa. Tiede valtaa tilaa mystiikalta ja varsinkin 90-luvulla on pystytty kehittämään sähkömagneettisuutta mittaavia laitteita, jotka mittaavat ennen "huuhaana" pidettyjä asioita, muilta värähtelutasoilta tulevia asioita. Koko elämä perustuu energioihin ja sen eri värähtelytasoihin ja nyt, kun koko planeettamme on tulossa pyhäksi eli eteerisemmäksi, yhä useammat heräävät huomaamaan, miten elämä on koostunut eri kerroksista ja on kiertokulkua eri energiakombinaatioin kehoon tulleena kokemaan/oppimaan eri asioita ja lopulta pääsemme takaisin Jumalan luo. Tälläkin planeetalla on eri kehityslinjoja ja eri planeetoilta tulleita, joilla on omat Jumalan kanssa tiettyinä inkarnaatiosarjoina kehittyvät ominaisuudet ja sen mukaiset tehtävänsä. Kaikki on tasa-arvoisia mutta erilaisia.
Voi Hyvin lehti 3/94 "Mikä ihmeen aura" kertoo, että jotka värähtelevät 400 hz /sek. pystyvät välittämään henkimaailmasta parantavaa energiaa ja meediot näkemään vieläkin hienojakoisimmille henkisille tasoille, kun värähtelevät 800 hertsiä/sek.Tällä Kalifornian yliopistossa kehitetyllä laitteella on mitattu jopa 200 000 sek. värähtelevä kenttä mystikolta, joka on hyvin, hyvin vanha sielu ja tietää jo elämän ja kuoleman salat. Henkimaalman asioita tutkivia lehtiä on Suomessa jo useita mm. Ultra-lehti, joka ilmestyy jo kaupunkimme kirjastoonkin ja netistä etsimällä saa linkkejä.

9

1037

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aquarius

      ”Koko elämä perustuu energioihin ja sen eri värähtelytasoihin ja nyt, kun koko planeettamme on tulossa pyhäksi eli eteerisemmäksi, yhä useammat heräävät huomaamaan, miten elämä on koostunut eri kerroksista ja on kiertokulkua eri energiakombinaatioin kehoon tulleena kokemaan/oppimaan eri asioita ja lopulta pääsemme takaisin Jumalan luo. Tälläkin planeetalla on eri kehityslinjoja ja eri planeetoilta tulleita, joilla on omat Jumalan kanssa tiettyinä inkarnaatiosarjoina kehittyvät ominaisuudet ja sen mukaiset tehtävänsä. Kaikki on tasa-arvoisia mutta erilaisia.”

      Noissa lauseissa on jokseenkin kiteytettynä se, mitä meidän jokaisen tulisi vähitellen oppia ymmärtämään.

      On selvää että kovin materialistisen maailmankuvan omaaville tällaiset asiat ovat enemmän tai vähemmän käsittämättömiä ja niistä kertominen tai niiden julkituominen voi jopa järkyttää joidenkin ihmisten mielenrauhaa.

      Tämän palstan lukijat ovat keskimääräistä valistuneempia ja juuri siksi näistä asioista voidaan keskustella tällä foorumilla, ei vielä vähään aikaan Ilta-Sanomissa eikä Helsingin Sanomissa.

      Tuon mainitsemasi parantavan energian välittäjiä on jo miljoonia maailmassa ja yhä useampi meistä on saanut henkilökohtaisesti kokea sen vaikutuksen. Esimerkiksi Reiki- hoitajia on viimeisen vuosikymmenen aikana tullut lukematon määrä lisää ja monien muidenkin energiaparantajien määrä on huimassa kasvussa.

      Tämä kaikki kertoo omalta osaltaan siitä että maailmamme on muuttumassa huimaa vauhtia henkisemmäksi, värähtelytasomme on jatkuvasti kohoamassa. Nyt on siis jopa kehitetty laitteita, joilla nämä asiat voidaan myös mitata.

      Tieteen harjoittajien on jo korkea aika tulla mukaan tähän kehitykseen. Valitettavan monen tieteenharjoittajan suppea ja yksisilmäinen maailmankatsomus on vielä tänä päivänä suurena esteenä tälle sinänsä väistämättömälle kehitykselle. Tosin yhä useampi tiedemies on myös tullut tähän kehitykseen mukaan.

      Ehkä kaikkein suurinta hämmennystä aiheuttaa tuo mainitsemasi Jumala- sana. Sitä tulisikin hyvin harkitusti käyttää näissä yhteyksissä, koska se liian helposti sekoitetaan samaan kitkerään soppaan uskontojen kanssa. Paljon parempi sana mielestäni on Luoja, Engl. ”Creator”, jos nyt jotain ilmaisua kaiken alkulähteestä pitää käyttää.

      Uskonnoilla, siten kuin ne tänä päivänä ymmärretään, on hyvin vähän jos ollenkaan tekemistä henkisyyden, henkisen tiedon tai tietoisuutemme kasvun kanssa.

      Otetaan siis leimakirveet esille ja pamautetaan henkisen tiedon etsijöiden otsaan leima; uskovainen, kun ei millään sieltä muistilokeroista oikein par(h)empaakaan löydy.

      Muistuu mieleen tässä yhteydessä Tommy Hellstenin opettama seuraava tosiasia: Kun osoitat toista sormella, todellisuudessa KOLME muuta sormeasi osoittavat samaan aikaan, ketäpä muuta kuin ITSEÄSI. Kannattaa tarkoin miettiä, mitä hän tällä oikein tarkoittaa.

      Aivan samalla tavalla Tommy Hellsteniä lainaten, jos näet jonkun kruunaavan itsensä (esimerkiksi kehumalla maasta taivaaseen) ja katsot sitten häntä hiukan tarkemmin. Tuo kruunu on kyllä hänen päässään, mutta se kruunu on siellä SARVIEN varassa. Sinä näet nuo sarvet mutta tuo toinen ei.

      Ehkä kaikkein vaikein asia monelle kriittiselle henkisen tiedon tutkijalle on huomata ja ennen kaikkea MYÖNTÄÄ että koko universumin lukemattomien tähtikansojen ja lukemattomien aurinkokuntien takana on kuin onkin Luoja, ”Creator”, kaiken olevaisen alkulähde, miksi tahansa tätä kaiken olevaisen ylläpitäjää nimitetäänkin.

      Mistään muusta asiasta tuskin on kiistelty yhtä paljon kuin siitä, olemmeko sattumien kautta syntyneen evoluution, vaiko sittenkin luomisen tulosta. Kumpikin vaihtoehto kun on niin kovin vaikeita ”todistaa” oikeaksi.

      Mitä enemmän saamme tietoa aineen ulkopuolelta, sitä vakuuttavammin tämä jälkimmäinen vaihtoehto nousee esille.

      Mitä enemmän saamme henkistä tietoa, mitä enemmän tietoisuutemme kohoaa, sitä selkeämmin voimme havaita olevamme Luomisen tulosta. Vielä tarkemmin sanottuna me olemme koko ajan keskellä jatkuvaa luomistapahtumaa ja luomme myös itse koko ajan omaa todellisuuttamme.

      • Anonyymi

        Olen vähän oppinut ja vähän kouluisa kolunnut, mutta tuo edellinen vastaa käsitystäni esm siitä. että meidän fysinen maailmamme ja elämämme ei ole ainoa elämän muoto. Elämää on meille näkymättömässä muodossa, kuten nyt vaikka kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti vakkapa värähtelynä. Ei voi esm olla mielikuvitusta se, kun näen unia, jotka tapahtuvat viimeistä piirtoa myöten samanlaisina valve tilassa. Nämä on asioita kyllä jotka ei riipu ollenkaan siitä kuin paljon on lukenut ja oppinut.
        Uskon että tällä sivulla puheena oleviin asioihin ja ns elämän muotoihin saadaan nyky tekniikalla yhteys ja on jo tekstien mukaan alustavasti saatukin. Oletan, että esm meidän uni maaimamme on sitä elämän muotoa joka on olemassa, mutta emme sitä valve tilassa näe. Todisteita siitä elämän moninaisuuksista ja ns henki elämästä on tuhansia, miksi vain väitetään vastaan, vaikka sadat ihmiset on nähneet, esm sen kun joku ihminen on voinut olla painoton, eli leijjua ilmassa. Ärssyttäviä on minusta ne ns kriitokpt näissä asioissa. Esm väitetään vastaan vaikka he olisivat itse nähneet ihmisen leijjuvan, että ei sitä oo oikeesti tapahtunu noo mihin he luottavat, kun he eivät usko silmiään.


      • Anonyymi

        <<Ehkä kaikkein vaikein asia monelle kriittiselle henkisen tiedon tutkijalle on huomata ja ennen kaikkea MYÖNTÄÄ että koko universumin lukemattomien tähtikansojen ja lukemattomien aurinkokuntien takana on kuin onkin Luoja, ”Creator”, kaiken olevaisen alkulähde, miksi tahansa tätä kaiken olevaisen ylläpitäjää nimitetäänkin.<<

        Puhut asiaa - Jumala-sanan kanssa on todella syytä olla varovainen ja toteat aivan oikein uskonnoista. Luoja on hyvä sana käytettäväksi.

        <<Yksi säiteorian kehittäjistä Michio Kaku kertoo, että "Olen päätellyt, että olemme maailmassa, jonka säännöt ja lait ovat älyn luomia ” ja jatkaa "Uskokaa minua, kaikki, mitä kutsumme sattumaksi tänään, ei enää ole järkevää. Minulle on selvää, että meillä on sellainen suunnitelma, jota ohjaavat säännöt, jotka ylimaallinen äly on luonut eikä mikään sattuma".<<


    • Esko

      >>Voi Hyvin lehti 3/94 "Mikä ihmeen aura" kertoo, että jotka värähtelevät 400 hz /sek. pystyvät välittämään henkimaailmasta parantavaa energiaa ja meediot näkemään vieläkin hienojakoisimmille henkisille tasoille, kun värähtelevät 800 hertsiä/sek.Tällä Kalifornian yliopistossa kehitetyllä laitteella on mitattu jopa 200 000 sek.

      Nämä annetut jaksoluvut saa kyllä hieman hymyilemään. Ne on hyvin alhaisia verrattuna muihin tunnettuihin energioihin. Kun kerrotaan jopa laitteesta, millä niitä on mitattu, niin pitäisi kertoa, mikä se laite on. Se on nimittäin aivan tuntematon. Jos tällainen laite joskus ilmestyy, se olisi suuri uutinen. Tiedän, että jotkut ihmiset yrittävät kehitellä auran huomaavia laitteita, mutta en usko sellaista vielä löytyvän.

      • MAOL

        SI-järjestelmän mukainen Hertzin (Hz) yksikkö on 1/s, joten Hz/s olisi jo 1/s^2.


      • Asiasta tietoa

        Nimim. Esko piti epäluotettavana ihmisen hertsitaajuuden mittaavaa laitetta, kun se ei ole levinnyt ympäri maailmaa yleisesti tunnetuksi. En tiedä syytä, miksi niitä ei ole tehty enempää, ei ehkä ole nähty tärkeäksi, kun yhteiskunnassa tarvitaan monenlaisissa tehtävissä/hertseissä värähteleviä ihmisiä, on mentaalisesti kehittyneitä ja ateisti-elämiäkin tarvitaan välillä, että tiedon lisäännyttyä ennen mystisinä pidetyistä asioista/uskomuksista voidaan irtautua helpommin vanhoista ajatusmalleista ja nostaa tietoisuuden/herkkyystasoa käsittämään myös ohuempijakoisilla, näkymättömillä tasoilla (astraali-, mentaali- ja kausaalitasoilla) tapahtuvia asioita, jotka vaikuttavat elämäämme, uskoimme tai emme. Ihmiset katsovat maailmaa eri tsakra(enertgiakeskus)ikkunoista nähden eri maiseman tajunnantasostaan riippuen. Se taas riippuu ihmisen kokemuspoluista, sieluniästä ja kehityslinjasta.
        Olen kuullut asiantuntijoilta, että aihio mediaalisuuteen täytyy olla jo syntymässä saatu ja kuulua sielunsuunnitelmaan. Mihin vanhemmilla on geeneissä taipumusta,siihen myös lapsilla on paremmat valmiudet.
        Kun mediaalisuus tulee muutenkin ilmi, ehkä ei ole hyötyä laajempaa yhteiskunnallista hyötyä värähtelytason mittaamisesta ja tässä vaiheessa ihmiskunta on vielä niin materiassa kiinni, että vastavoimat haluavat torjua kaikenlaiset henkisyyttä ja energianvälitystäkin mittaavat laitteet vaikka niitä on kehitetty 90-luvusta alkaen. Ihmiskunta on kokonaisuutena palaamassa pimeältä puolen takaisin valoon (ellipsin muotoinen kehityskaari). Henkisyys on vapaan tahdon asia, ei voi väkisin saada ihmisiä uskomaan, kun tarvitaan omakohtainen kokemus millaista on olla missäkin hertsitasossa. Mutta on todettu "Mikä ihmeen aura"-artikkelissa 3/94, että mitä materialistisempi, sitä matalammat värähtelyt.
        Tässä lyhyt ote em. tutkimuksesta mutta en voi lainata koko pitkää artikkelia:

        Voidaanko aura mitata?
        Kyllä. Auraa voidaan - osittain - mitata lääketieteessä käytetyillä herkillä laitteilla. Tällaisia ovat aivosähkökäyrää piirtävä EEG, sydänsähkökäyrää raapustava EKG ja SQUID, joka tutkii aivojen magneettikäyriä. Professori Valerie Hunt Kalifornian yliopistosta kehitti lihasten sähkötoimintaa mittaavaa laitetta (EMG) päästäkseen tutkimaan ihmisen sähkömagneettista kenttää. Hän havaitsi, että aivoissa on 0-100 värähdystä sekunnissa. Lihasten värähtelytaajuus on 225 ja sydämen jopa 250, ja se onkin fyysisen kehon huippu.

        Huntin herkkä laite pysyi mittaamaan ihmisen energiakentästä paljon huimempia värähtelytaajuuksia, jopa 1600 värähdystä sekunnissa. Korkeimmillaan luvut olivat chakrojen eli energiakeskusten kohdalla. Huntin havaintojen mukaan ihmisen energiakentän värähtelytaajuus on suorassa yhteydessä hänen henkiseen tasoonsa. Jos ihmisen tietoisuus on lähes pelkästään aineellisissa asioissa, värähtelytaajuus ei juuri ylitä lukua 250. Henkiparantajien kenttä värähtelee 400-800, meedioiden 800-900 kertaa sekunnissa. Hunt on mitannut jopa 200 000 kertaa sekunnissa värähtelevän energiakentän. Silloin on kyse viisaasta mystikosta, joka tietää ja ymmärtää elämää ja kuolemaa syvemmältä kuin muut. Tutkija yhdisti EMG:n oskilloskooppiin, joka muuttaa sähköiset aallot näkyviksi eli väreiksi tietokoneruudulle. Kerran mukana oli kahdeksan selvänäkijää. Jokainen heistä näki aurassa samaa sinistä, joka ilmestyi ruudulle.
        **********************************
        Ehkä ei ole nähty syytä tehdä Huntin laitetta maailmanlaajuiseksi siksikään, kun värähtelyt eivät välttämättä pysy samana. On tutkittu, että luonnossa vedenkään värähtelytaso ei ole vakio vaan vaihtelee. Jos sitä siunataan, värähtelyt nousevat. Netissäkin on kirlian menetelmällä otettuja valokuvia siitä. Äiti Maan värähtelyt laskevat vain materialismia arvostavassa maailmassa, kun sen kestokyky heikkenee saasteiden kuormituksessa.
        On myös tapauksia, että jos alkaa käyttää hengen lahjoja väärin, rahanahneus karkeuttaa värähtelyt ja menettää hengenlahjansa. Niitä saa käyttää vain hyviin, epäitsekkäisiin tarkoituksiin kuten auttamiseen ja parantamiseen.

        Kun olemme erilaisia, jokin asia on toiselle myrkky mutta toinen pitää siitä. Oma kokemus kertoo missä viihtyy. Herkät aistivat olonsa hyväksi ja laajentuneeksi henkisissä energioissa mutta supistuneeksi materialistien keskuudessa, jotka eivät siedä henkisiä puheenaiheita. Valokanava on kiinni sellaisilla, joilla esim. elämäntehtävä on karkeampijakoisissa energioissa pystyäkseen suoriutumaan työstään, kuten sota-aikana Churcill vaikka oli 2.asteen vihitty.

        Ellei jokin asia ole ajankohtainen, se torjutaan. Se kokemus on jossain lukuisten inkarnaatioiden varrella. Mittaaminen voi aiheuttaa kateutta (joka tunne laskee värähtelyjä), kun alkaisi verrata ihmisen hyvyyttä/tuntisi itsensä huonommaksi, jos värähtelyt eivät yllä samaan kuin muilla ennenkuin on tarpeeksi taustatietoa ihmisen koko kehityskaaresta, joka koostuu lukuisista inkarnaatioista eli kehollistumisista. Kellään ei ole kaikkia palapelin osia koossa vaan voi rentoutua elämään, kun tietää että ehkä jonkin kokemuksen seurauksena voi saada toivomansa ominaisuuden kehitettyä valmiiksi vasta 5000 v. kuluttua. (Asger Lorentsen)

        Henkimaailman energioiden aistimiseen tarvitaan herkkyyttä. Asia ei häviä olemasta sillä ettei siihen usko eikä omakohtainen kokemus vielä riitä muuttamaan uskoa tiedoksi.Sanoihan Jeesuskin henkimaailman olemassaoloa epäileville,että vaikka profeetat laskeutuisivat keskellenne, te ette uskoisi.


    • Anonyymi

      olen henkisen tien kulkija mutta en kyllä pysty näkemään henkiä. vaikka olen toivonut näkeväni edesmenneen äitini. (kuoli 11.7.2019)

    • Anonyymi

      (nostan ketjun)

    • Anonyymi

      Aihe liittyy tämän päivän tieteeseen kiinteästi - eli kvanttifysiikkaan, jonka tutkimuksissa on todettu, että elämmäkin lähinnä ajatusuniversumissa ja meidän todellisuus koostuu suuresta älyllisestä ja värähtelevästä tietoisuuden yhtenäiskentästä.

      Kvanttifysiikka tunnistaa kaikki mahdolliset ilmiöt normaaleiksi, koska atominytimessä tapahtuu selittämätön reaktio, joka itse valitsee tuntemattomasta syystä lopputuloksen - tieteellisesti tätä kutsutaan siten, että jo viime vuosisadalla (jolloin tämä havaittiin) deterministiset lait muuttuivat vain tilastollisiksi todennäköisyyksiksi. Tuosta lähtien kaikki ilmiöt ovat olleet 'normaaleja'.

      Suomen kieliset tekstitykset, kannattaa katsoa nämä fyysikkojen luennot.

      Tietoisuuden ensisijaisuus, Peter Russell

      https://www.youtube.com/watch?v=ETynDYINhOY

      Suuri yhtenäiskenttä, John Hagelin

      https://www.youtube.com/watch?v=HUlDiua2BcA

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe