Eniten mua ärsyttää se tilaisuus tiloineen ja äänineen.
Sitten tulee se kauluspaita rikoskomissario, jotenkin pedofiilisine otteineen. Häiritsee edelleen kaikkien vanhojen deekujen, juoppojen tapaa, kirjoittaa novellia putkassa pelkoihin kuolemasta.
Se on se ilmeily,
se on se eleily ja jossakin heijasteessa, vaikka leukakirurgisessa eläminen.
"Piirongin laatikosta kaivettu kauluspaita ei jaksa innostaa alastonta väärinkäytettyä kehoa. Avaruudenomaisuus putkassa, jossa esitetään lähinnä seonnutta poliisilääkäriä, joka on vain muodollinen sosiaaliala täydellisyys. Ei hän voi koskaan jättää tilaa sukupuolelle. Ihan vain poiminta, omien etujen mukainen. Mä olin putkassa, koska serkkuni ja koko muu poliisilaitos viettivät omia, uhiteltuja juhliaan, kuin Eppu Normaali laulaa Turmiolan Tommista. Kysymyksessä olivat kevätkauden päättäjäiset. Alkaisi tuleva motskarikesä ja festivaalit lähestyisivät. Moottoripyöriä on jo aika pieniä, nykyään.
- Oliko se juhlapaitasi? kysyin ennen lounasta tai sen jälkeen. Ei, mä en syönyt mielelläni. Ulkona paistoi syksyn lopun aurinko. Se tuli jotenkin esiin, kuin maisema, vaikka olimme ikkunattomassa huoneessa. Hän oli turmiollinen.
- Kuka? kysyi joku.
- No, se kuulustelija, vastasin.
Katselin sinistä seinää, joka taittui valkoiseen. Mitä jos mä käyttäisin elettä, vähän niinkuin Franchisingia, mutta se voisikin olla Moran kanssa liian jännittävää? Kuulustelut jatkuivat kuvittelin punaisia lamppuja, bordellia ja Punaisten lyhtyjen-kujaa. Ainakin vähintään punainen lampunvarjostin.
- Anna edes mahdollisuus, vinkui kohta sydän- ja verisuonitauti elimistöni kuulustelijalle.
Mulla oli ylläni kevyet ja siniset verkkarit. Eihän mulla ollut. Ollut pitkään aikaan rahaa muuhun.
- Mä annan mahdollisuuden, sanoi kuulustelija.
- Mä en, totesi poliisilääkäri. Menet heti paikalla terveyskeskukseen.
Mä halusin ja vaadin suunliikeratoja. Ne olivat ihania ja voi että mitkä kädet siitä kehittyivätkään. Ei mitkään spanielin kukkakepit.
- Mistähän mua voisi vielä kuulustella? Oliko jäänyt mitään paikkaa tai mahdollisuutta? Tutkimatta, kyseenalaistavalla keskustelumenetelmällä. Kannattaa oikeasti kuulustelujen sijaan turvautua mystiikkaan ja ajan laskemiseen pilvistä.
- Mulla on ihan turha vaalennella hiuksia, sanoin sen sille kuulustelijallekin.
Mä en oikein ymmärtänyt, mullahan oli jo albiino nippusiteissä."

Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi mun pitää mennä sinne vankilaan ja vankisairaalaan, kun allekirjoittanut pitää mulle jo ehdoitta-. ja tahdotta sitä jo, näimmä (kts. florismi) muutenkin?
- Mä olen ollut niissä jo.
- Pitääkö sunkin mennä?
Mulle oli lauennut joku maailmansuurin kyseenalaistava ja syrjivä refleksi kirkosta, konfirmaatiosta, josta nykyään varmaan saan kieltäytyä ihan rauhassa, ilman uhkailevia ja syrjiviä otteita. Niitäkin on jo käsitelty ja kuvailtu erikseen. Toiset on ihan normaaleja psykososiaalisen pakkolaitoksen eleitä, ohjaajaa, frustraatiota, riitaa ja silmien ja aivojen osia.
Magnetismi, Beror på-tila, (kunto, oma sana) ja luonto kuvastuivat musta asialla "mä tapan itseni"
Vaihtoehto A. Jos se pelottaa, niin muita ihmisiä ei voi syyttää?
Vaihtoehto B. Olen vihainen, koska et pärjää koulussa?
Vaihtoehto C. Ei se ärsytä, eikä ole sinun vikasi, miksi sinua pelottaa?
Vaihtoehto D. Oletko ajatellut, että muut saattavat luulla ja ajatella sinua vammaiseksi?
Pahoinpitely: Vaikka aksentinsiirto on tiedetty jo etukäteen.
Mitkä sanat jättäisit pois lapsipsykoterapiasta, jos olisit sellaista Deja Vu:si saanut? Tästä nimenomaisesta kohdasta.
Mihin sinulla on ollut tämä ohjaaja-aika?
Umpioon, trilleri-eleeseen, silmien avaamiseen ja väkivaltaisuuteen
"Avokas-väkivaltaisuus tuntuu välillä tosi ihanalta ja on sellaista leppoisaa ja tasapainoista."
Ruokavaliot liittyvät kehitysvammahoitoon ja
Fokus on sanakirja-palveluun
Kevääseen
Psykososiaaliseen eristämisyksikköön
Huonoon pimppaan
Selibaattiin
Seksiin
Sekaisin olemiseen ja
Seksuaaliseen väkivaltaisuuteen
Seksiväkivaltaisuus
En aina erota psykososiaalisen eristämisyksikön ja psykososiaalisen pakkolaitoksen eroja
En ammatti-ihminen enkä ammatillinen
Jääkö mitään jäljelle?
Onkohan tämä hieman vaarallista tai turvallista
Turvatonta
Mä olen omassa, turvallisesa maailmassa
Etten satuta ja vahingoita viatonta tai viattomia lapsia.
90-luvun alussa ollut:
Kysytty turvallisuus ja hypnoosi- sekä suggestiotarve.
Vekkigrafiikka ja traumarobotillisuus
Ahne, Ahma = Avaruus
= Koirien ruoka luu
= Koordinaatioto
= Tähtien asento
= Siimoitus
= Kipu, tähti
= Tunne, tippua
= Ohjaus
Naapurin poika: Lentelevä häkkisänky
Ei suora sydän- ja verenkiertoelimistö
Mitä sitten tapahtuikaan?
;Myrkytystietokeskus
Vähän ehkä trauma, joka jatkuu ja jatkuu, kun isi istuu kusi sukassa n. 1-2 vuotiaana oikeudessa.
Keskittyminen = ?
Näytös: Fokusaationa sanana loukkaava
Joku riitelee mun kanssa jo kriminaalihuollostakin. Stephen Kingin Carriella on kyllä melko lsd-pitoiset laitokset ja pakkohäiriintyneet otteet, sekä kilpailee. Esim. ulkopuolisesti, ulkonäöllisesti.