Syksy

Kyllä se vaan on niin että syksy on parasta vuodenaikaa, Vai mitä mieltä olette?
10201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ehdottomasti näin! Kesä on aivan haitarista kun on kuuma, valoisaa ja kaikenmaailman ötököitä kiusana. Syksyllä kun on kirkkaan kuulaat ja sopivan viileät ilmat, niin ihminen viihtyy. Ittensä grillaajat ja muut vesillä läträäjät muuttakoot etelään keskenään.

Äänestä

Syksyssä on omat hyvät puolensa. Ihan mukava vuodenaika. :-)

Äänestä

Syksy on synkkää aikaa. Luonto lakastuu, illan pimenee, sateet alkaa ja ilma kylmenee. Ihmiset vaipyy sykkyyteen. Monet vanhukset myös sattuvat kuolemaan syksyn aikana. Liekö syynä masennus.. Minun puolesta saisi aina olla kesä. En tietenkään haluaisi jatkuvia helteitä, vaan että lämpötila ei laskisi alle 15c.

Äänestä
  • Syksy on parasta aikaa syksyllä syntyneillä, kuten minulla. Muut vuodenajat menevät kohtuudella, kun tietää syksyn tulevan.

    Pessimistit ottivat esille kuolleisuuden vuodenaikojen mukaan. Ihmisiä kuolee kaikkina vuodenaikoina. Luonnollinen kuolleisuus on pienimmillään elokuun puolivälissä, lisääntyy sitten nopeasti varsinkin joulukuussa, saavuttaa huippunsa joulukuun loppupäivinä ja pienenee hitaasti kevään kuluessa.

    Yli 80 % itsemurhista tehdään valoisina vuodenaikoina. Kevät lisää itsemurhariskiä.

    Nautitaan syksystä ja raikkaasta ilmasta.

    Äänestä

Syksyn raikkaat ja kuulaat päivät on otollisia pienelle retkelle jonnekin laavulle tulien tekoon ja eväiden syöntiin. Ei voisi ruispalat ja kahvi enää paremmalta maistua tulta hiljaa tuijottaessa :) Myös syksyn lämpimimpien (uusi sana?) päivien lämpö tuntuu miellyttävältä. Kesä on tietty ykkönen, mutta hyvä on muidenkin vuodenaikojen olla olemassa :)

Äänestä

Syksy on parasta aikaa! Kesähelteet vituttaa kun saa hikoilla vuokrayksiössä ja kuunnella miten kivaa kaikenmaailman paperimiehillä oli mökeillä ja veneillä. Tulis vaan talvi äkkiä niin joutus nekin paskamahat lumitöihin.

Äänestä

Jep, parasta aikaa on!!

Äänestä

Kylläpä oli kuuma kesä! Syksy on ihan p-e-r-s-e-e-s-t-ä.

Äänestä

Syksyssä paljon hyvää mut sadekesän jälkeen toivoisi KUIVAA, aurinkoista syksyä

Äänestä

Syksy on kivaa aikaa:) Esim. kalastaminen kuulaassa syyssäässä on parasta! Illalla sauna ja muutama olut hyvien ystävien kanssa jätkän kynttilöiden loimutessa syys pimeässä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syksy Ihminen kirjoitti:

Kyllä se vaan on niin että syksy on parasta vuodenaikaa, Vai mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu