Viettelijä

Namuliini 16

Olin usein huomannut tuijottavani siskoni miestä Juhaa huomaamattani. Juha oli hymyillyt takaisin kohteliaasti. Vaikka Juha oli olevinansa normaalisti, huomasin usein housun etumuksesta ettei mies ajatellut työasioitaan.

Olin siskoani vähän hoikempi, mutta muuten olimme aikalailla samanlaiset. Vaaleita pitkiä tyttöjä, c- kupin tisseillä. Siskoni tissit eivät tosin olleet enää niin terhakat, mutta isot. Siskoni oli vähän lihonut ja valitteli sitä mulle usein.
Kävimme usein lenkillä ja juttelimme asioista ja myös Juhasta.

Käytin hyväkseni tietoja mistä Juha piti naisessa ja seksissä yleensä. Juha oli voimakasrakenteinen kirvesmies ja tosi hyvännäköinen. Tumma ja sporttinen.

Kesäloma oli alkanut ja kaikki olivat töissä, Juha oli töissä viereisellä rakennustyömaalla. Olin tulossa kotiin pyörällä kun alkoi sataa kaatamalla. Valkoinen toppini kastui läpimäräksi ja farkkusortsini kuten myös.

Sain pyöräni katokseen ja juoksin sisään. Näin Juhan työkengät eteisessä ja ilahduin niin että aloin ajattelemaan Juhan käsiä ihollani.

Menin suoraan huoneeseeni ja riisuin rintsikkani kaappiin tietäen tissini näkyvän märän paitani läpi. Katsoin peiliin ja näytin mielestäni pornolta. Tissini paistoivat herkullisina paidan läpi ja sortsini olivat melkein yhtä pienet kuin pikkuhousuni. Riisuin vielä sortsini ja vetoaisin siihen etten tiennyt Juhan jo olevan kotona.

Pikkuhousuni olivat toiselta puolelta pakaroiden välissä kävellessäni keittiötä kohti. Hiuksiani pyyhkeeseen kuivaten tulin keittiöön missä Juha istui kahvikupin äärellä.
"Ai moi, sä ootkin täällä jo..."
"Moi, joo tuota, alkoi sataa ja me lopeteltiin jo näin puoliltapäivin."

Tunsin Juhan katseen vartalollani ja tiesin hänen katselevan koska oli niin hiljaista. Yleensä mies puhui melkein taukoamatta. Juha istui pyyhe päälllään tuolilla. Oli näköjään menossa suihkuun.

Kurotin kuppia ja nojasin lantiollani tiskipöytään. Sain kupin ja kaadoin mehua.
"Voi hitsi, mä oon aivan märkä", puhelin kuin puolivahingossa. Korjasin pikkuhousujani vetäen toisen puolen pakaralle. Valkoiset nallepikkuhousut eivät paljon peittäneet, mutta tarpeeksi kiusatakseni miestä.

"Ootko sä menossa suihkuun?" Juha myönteli katsellessaan mua kummasti. "No ei me varmaan saada yhtäaikaa mennäkään...", kiusoittelin miestä.

Mies ei voinut ilmeisesti nousta ennenkuin lähdin pois, joten pyörin keittiössä tovin pyllistellen pakastimella etsien jäätelöä. Kysyin Juhaltakin ja mun piti toistaa kysymys. Oli vissiin muuta ajateltavaa tai katseltavaa.

Siskoni mukaan Juha piti siskoni suihinotoista, joten kiusoittelin miestä jäätelön kanssa. Kyselin rakennushommista ja työnsin tötteröä välillä syvemmälle suuhuni.

Tiputin palan pöydälle ja otin sen suuhun imien sormeni puhtaaksi suklaasta. Juha tiputti palan vahingossa maahan ja mä lupasin heittää sen roskiin kun nousinkin jo.

Menin kontalleni miehen viereen ja kurotin palaan.
"Siirrätkö toista jalkaasi vähän?" Juha levitti vähän jalkojaan ja näin kuinka iso ja maukas kulli oli haarojen välissä.

Nostin nopeasti pyyhettä ja työnsin pääni sen alle. Kylmä suuni otti kuuman kalun terskan syleilyyn. Juha yritti nostaa pääni pois haaroistaan, mutta pidin tuolista kiinni.

Terska tuntui kurkussa asti imiessäni voimakkaasti pitkin vedoin. Juhakaan ei voinut enää vastustella vaan piti hiuksistani kiinni ja voihki syvään.
"Voi luoja kun hyvä suu...lopeta ennenkuin mä tuun sun suuhun...mä katselin sua äsken liika kauan."

Juha otti päästäni kiinni ja työnsi kaluaan suuhuni melkein tukehduttaen mut. Yritin niellä kaiken, mutta suihku oli niin voimakas etten ehtinyt. Spermaa valui suustani Juhan pyyhkeelle.

jatkuu...

2

8076

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä

      Oli hyvä jatka ihmeessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      52
      1197
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      835
    3. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    4. 68
      732
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      625
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      550
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      482
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      425
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      409
    Aihe