Entisaikaan pyhiinvaeltajat, taivaltaessaan pitkää matkaa, kertoivat tarinoita elämästään toisilleen. Kaikki kuuntelivat vuorollaan ja kaikkia kuunneltiin. Joskus he oppivat toisiltaan asioita, mitä eivät olleet tulleet ajatelleeksi. Kenelläkään ei ollut kiire. Tunnelma oli hyväksyvää.
Vastaukset 4
Olen kulkenut monenlaisia matkoja, mutta uudelle reissulle pääsin saapasjalan kohtaamisen jälkeen. Taival, jonka aikana tuli pyörittyä erilaisessa karusellissa kuin aiemmissa huvipuistolaitteissa. Siitä tuli huono olo ja karusellista hypättyä pois tuli vielä huonompi olo. Alkoi oksentamisen kausi. Oksensin saapasjalkaa sisältäni ja sitten aloin kaivella sisuksistani muitakin elämässä kohdanneita. Jostain kumman syystä alkoi jatkuvasti tulla omat sisuskalut vastaan.
Minä ymmärsin, että NPH oli vain alkusoitto tälle tapahtumalle. Vaikka saapasjalasta olisinkin eroon päässyt, en pääse eroon itsestäni. Ja itseni kokoon kursimiseksi ja luottamukseni palauttamiseksi oli tehtävä muutakin kuin katsoa vain yhtä taivallettua polkua elämässään.
Olin tehnyt hieman jotain ennen palstalle tuloa. Ei ollut ennakko-odotuksia tai mitään. Mutta huomasin, että se palvelee minun tarpeitani muutenkin kuin vain ymmärtämisellä siitä, mitä NPH voi olla. Se auttoi minua huomaamaan, että vaikka ihmisillä on narsismiin liittyviä kokemuksia, he ovat ihmisiä, jotka kuljettavat muutakin elämässään kuin yhtä matkamuistoa. Ja se että moni ymmärsi mistä oikea tuska voi olla peräisin, tai miten tuskaa voi helpottaa oivaltamalla. Kuinka mennä tuskan äärelle, ettei toistaisi enää vanhoja toimintamalleja.
Ihmisen sielu on pyhä. Se voi tahriintua. Suvaitsemattomuudella se ei puhdistu. On tehtävä jotain muuta.
Minä olen saanut monilta monilta keskustelijoilta paljon. Kiitos kertojille ja kuuntelijoille siitä. IRL:ssä ei ole ollut samanlaista erityislaatuista piiriä. Jokainen on tuonut oman tarinansa ja enemmän olen tähän asti saanut kuin antanut.Palstailu on parhaimmillaan vaellusta, missä maisemia tarkastellaan välillä omin silmin, välillä kanssakulkijoiden silmin..kuuntelemalla. Ihmisiä ollaan, ja arvokkaita kaikki.
Kaikki kirjoja lukeneet tietävät niiden nostattamat tunteet. Palstaa voisi ajatella interaktiivisena kirjana jonka sisältöön voi itsekin vaikuttaa. Tässä kirjassamme/vaelluksellamme on mielenkiintoisia ja erilaisia henkilöhahmoja! :)yxex kirjoitti:
Palstailu on parhaimmillaan vaellusta, missä maisemia tarkastellaan välillä omin silmin, välillä kanssakulkijoiden silmin..kuuntelemalla. Ihmisiä ollaan, ja arvokkaita kaikki.
Kaikki kirjoja lukeneet tietävät niiden nostattamat tunteet. Palstaa voisi ajatella interaktiivisena kirjana jonka sisältöön voi itsekin vaikuttaa. Tässä kirjassamme/vaelluksellamme on mielenkiintoisia ja erilaisia henkilöhahmoja! :)Mielestäni jokaisella osallistujalla on oma tärkeä panoksensa annettavanaan - näkökulmasta ja asenteestaan riippumatta - kun vain itse tekee rajauksen sen mukaan, minkä antaa vaikuttaa itseensä.
Kieltäminen ja torjunta - niiden läpi ei mennä väkivalloin.
Edelliset turvaavat jokaisen mukavuusaluetta ja sen rajoja ... vain ymmärrystä ja itsensä hyväksyntää hakevassa ilmapiirissä voi jokainen itsekseen siirtää mukavuusalueensa rajoja ja laajentaa itsetietoisuuttaan.temppuilija kirjoitti:
Mielestäni jokaisella osallistujalla on oma tärkeä panoksensa annettavanaan - näkökulmasta ja asenteestaan riippumatta - kun vain itse tekee rajauksen sen mukaan, minkä antaa vaikuttaa itseensä.
Kieltäminen ja torjunta - niiden läpi ei mennä väkivalloin.
Edelliset turvaavat jokaisen mukavuusaluetta ja sen rajoja ... vain ymmärrystä ja itsensä hyväksyntää hakevassa ilmapiirissä voi jokainen itsekseen siirtää mukavuusalueensa rajoja ja laajentaa itsetietoisuuttaan.Toi mukavuusalue on mun lemppariaiheita =)
Tuli sellaista siitä mieleeni, että kun pysyy siellä kovin jäykästi - pelkää siis astua sen ulkopuolelle ja katsoa sitä kautta ympärilleen. Sieltä kautta joutuu katsomaan myös itseään, taaksepäin.
Tähän perustuu pohjakokemuksetkin ; ihminen ei astu sieltä mukavuusalueeltaan ulos ennen kuin olo on niiiiin paha, että vaihtoehto jäädä tuntuu pelottavammalta kuin siitä ulosastuminen. Eli tuskan pitää olla aika suuri ja siksi mm kaltoinkohtelevat suhteetkin jatkuvat liian pitkään...täytyy odottaa, että kamelinselkä katkeaa ja tuska jäädä tulee suuremmaksi kuin tuska, häpeä ja pelko lähteä. Siinä voi mennä ihmisikä.
Kieltäminen ja torjunta voi tappaa ihmisen.
Tämä näkyy samalla tavalla niin uhrienkin kuin "narsistienkin" näkökulmasta.
Molemmat käyttävät monia ja lukuisia suojakeinoja pysyäkseen mukavuusalueellaan joka saattaa uhrillakin (hitto että sana ällöttää jo) tarkoittaa jopa sitä, että jääminen siihen kaltoinkohteluun on mukavuusalueella pysymistä, sillä sieltä poisastuminen tarkoittaisi vastuunottoa omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan.
"Narsistille" se tarkoittaa sitä, että käyttää esim lohkomista pitääkseen tonttinsa puhtaana. Monet "uhrit" sitten siirtyvät tähän samaan tilaan jotta saisivat itselleen voimaa pysyä erossa ja selitettyä aikaisemman jäämisensä vaikka vastuu on aina itsellä, niin epäreilua (tai syyttelyltä kuulostavaa) kuin se onkin.
Suhteeseen jäämällä tai näkemällä toinen maagisia voimia omaavana parantumattomana psykona se vastuu voidaan siirtää toiselle.
"En voi lähteä koska hän ei anna/vetelee naruistaan".
Kun mukavuusalueen ulkopuolella se olisi ...
"Ainoa tapa lähteä on nähdä, että vain minä olen se, jolla on vastuu ja päätösvalta itsestäni".
Tämän kun joku olisi aiemmin mulle sanonut, olisi lähtenyt ainakin toinen puoli naamasta mustana...mutta nykyään jos en sitä itse muista, läppäsen litsarilla (itse itseäni) välittömästi. Se kun meinaa välillä aina unohtua.
Reeniä =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361790- 73600
- 49600
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522