Miten saisin vauvan melkein 1v. viihtymään itsekseen? Mitään, ei YHTÄÄN mitään pysty tekemään kun vauva on hereillä. Aina roikkumassa kintuissa.
Ei se kiukuttele, paitsi jos sitten tekee jotain kiellettyä (tekee aina kun silmä välttää) ja kantaa pois kun ei usko kieltoa. Eli joko pitäisi olla vahtimassa aivan koko ajan tai sitten kulkee perässäni ja roikkuu housuissa ja pyrkii syliin, sitten taas pahojaan tekemään.
Auttakaa, olen aivan hajalla! Tiskejä pitäisi tiskata, pyykkiä pestä, ruokaa tehdä, siivota, leipoa... Niitä normaalijuttuja, mutta 2 tunnin päiväunien aikana ei kaikkea ehdi millään vaikka juoksisi paikasta toiseen. Meillä on vielä remontti kesken, kestänyt jo lähes kaksi kuukautta, ja rasittaa kun sekin tuntuu vaan seisovan vaikka iltaisin miehen kanssa sitä tehdäänkin niin usein mahdollista. Pahojaan tulee tuo yksi kuitenkin vain tekemään ja kiusaamaan niin nekin jäävät usein tekemättä.
Meillä on kissa ja pitävät toisistaan kyllä mutta leikkivät liian harvoin keskenään. Odotan vain että tulisi toinen lapsi että olisi sitten seuraa toisilleen, muuta apua en itse keksi tilanteeseen.
Ps. Anoppini on muuten sitä mieltä että minun pitäisi alkaa tehdä jotain töitä kotona kun en töihin vielä aio mennä. Minulla on kuulemma liian paljon vapaa-aikaa, senkin jälkeen kun joka päivä pitäisi olla siisti ja puhdas koti ruokineen odottamassa miestä töistä. Kahdet päiväunet olen koko vuoden aikana ehtinyt nukkua, lehdet piti peruuttaa, jäivät aina lukematta, tv:n voisi myydä pois, sitä ei ehdi koskaan katsoa. Niin paljon sitä vapaa-aikaa sitten on.
Ei se kiukuttele, paitsi jos sitten tekee jotain kiellettyä (tekee aina kun silmä välttää) ja kantaa pois kun ei usko kieltoa. Eli joko pitäisi olla vahtimassa aivan koko ajan tai sitten kulkee perässäni ja roikkuu housuissa ja pyrkii syliin, sitten taas pahojaan tekemään.
Auttakaa, olen aivan hajalla! Tiskejä pitäisi tiskata, pyykkiä pestä, ruokaa tehdä, siivota, leipoa... Niitä normaalijuttuja, mutta 2 tunnin päiväunien aikana ei kaikkea ehdi millään vaikka juoksisi paikasta toiseen. Meillä on vielä remontti kesken, kestänyt jo lähes kaksi kuukautta, ja rasittaa kun sekin tuntuu vaan seisovan vaikka iltaisin miehen kanssa sitä tehdäänkin niin usein mahdollista. Pahojaan tulee tuo yksi kuitenkin vain tekemään ja kiusaamaan niin nekin jäävät usein tekemättä.
Meillä on kissa ja pitävät toisistaan kyllä mutta leikkivät liian harvoin keskenään. Odotan vain että tulisi toinen lapsi että olisi sitten seuraa toisilleen, muuta apua en itse keksi tilanteeseen.
Ps. Anoppini on muuten sitä mieltä että minun pitäisi alkaa tehdä jotain töitä kotona kun en töihin vielä aio mennä. Minulla on kuulemma liian paljon vapaa-aikaa, senkin jälkeen kun joka päivä pitäisi olla siisti ja puhdas koti ruokineen odottamassa miestä töistä. Kahdet päiväunet olen koko vuoden aikana ehtinyt nukkua, lehdet piti peruuttaa, jäivät aina lukematta, tv:n voisi myydä pois, sitä ei ehdi koskaan katsoa. Niin paljon sitä vapaa-aikaa sitten on.
Vastaukset 7
Vanhimmat
minulla on 9kk, 10v. ja 11v. lapset. Kun esikoinen syntyi ajattelin että toinen menee sivussa ja onhan kaveria.Kyllä se niin on että tuplahomma se on. On toki kaveria toisistaan ja tukipilareita toisilleen. Mutta kyllä se kinaaminen ja toisen ärsytys yms. kuuluu päivittäin elämään (tuplana). Nyt kun nuorin syntyi päätin ettei toista perään, haluan nauttia äitiydestä. Ja enää en ota paineita siisteydestä, anopeista tms. Kohta sinulla helpottaa kun voit mennä ulos esim. leikkipuistoon ja pyytää muksulle leikkikavereita kylään. Se aika menee loppujen lopuksi ohi nopeasti, voin kertoa kokemuksesta. Nyt jo kaipaisin isompien lasten olevan enemmän kotona. Minäkin elän nyt sitä aikaa että kuopus roikkuu jalassa, kiipeää astianpesukoneeseen tai repii pyykit telineestä. Narisen minäkin kotona ukolleni kun ei mitään voi tehdä rauhassa, sitten vain jätän esim. kävelylenkin ajaksi lapsen miehelleni. Ja taas olo on uusi. Koeta jaksaa, se on rankkaa aikaa!
Ei pieni ymmärrä miksi äitiä ärsyttää normaalit tutkimusmatkat.1-vuotiaasi muuten käyttäytyy normaalin yksivuotiaan tavoin älä vaadi häntä vielä viihtymään yksin.Mistä olet hajalla? Siitä kun lapsesi haluaa seuraasi ja sinä et voi tehdä omia hommiasi? Ei kai lapsesi oikeasti ole sinulle sellainen riesa kuin annat ymmärtää?
koskaan ostavasi rintareppua? Itselläni on Ergo niminen rintareppu, jossa lapsen saa myös selkään (itselläni 13 kk lapsi joka myös roikkuu kintussa). Tällöin säästyvät omat ja lapsen hermot. Saatuaan aikansa läheisyyttä jaksaa taas touhuta itsekseen. Sitäpaitsi rintarepun avulla saat touhuta kotitöitä niin paljon kuin jaksat.
Muksu on kohta 10 kk ikäinen enkä ole koko tänä aikana voinut tehdä mitään omia juttuja - tai siitä lähtien kun vauva lähti liikkumaan.
Pitkäjänteisesti en juuri mitään voi tehdä. Silloin kun vauva nukkuu päiväuniaan tai yöuniaan, olen netissä tai esim. ompelen - voin levittää kankaat lattialle eikä muksu ole syömässä nuppineuloja ja kiskomassa johtoja yms.
Kun vauva on valvleilla ja leikkii, hän vaatii enemmän ja häslää jaloissa..
Tyhjennän tiskikoneen useammassa erässä. Teen äärimmäisen nopeatekoisia ja site myös yksinkertaisia ruokia: uuniin jotakin, perunoita, kastiketta, riisiä. Semmosta, että kattilaan nakataan ja välillä käydään vähän hämmentämässä.
Kun luen sanomalehteä tai juon kahvia, otan muksun syöttötuoliin mussuttamaan ruisleipäpalaansa. Hän on siinä mukana, kaverina, ja on onnellinen.
Kun vien pyykkiä kuivaushuoneeseen, laitan lapsen rattaisiin istumaan ja otan mukaan (kuivaushuoneen lattia on aina niin kauhean likainen ettei sille voi lasta laskea).
Onneksi minulla ei anoppi huomauttele tekemisistäni ja ratkaisuistani. Onneksi mies tekee kotitöitä eikä valita jos jotain on tekemättä - ymmärtää, etten voi kaikkea tehdä ja että omaa aikaakin on oltava.
Kokeile että olet ihan selkeästi lapsen kanssa muutaman hetken: leikitte, luette, olet läsnä ja käytettävissä.
Sitten lapsi jaksaa leikkiä itsekin eikä vaadi sinun huomiota koko ajan, kun saa sitä oikein intensiivisesti välillä.
Ja on ihan normaalia, että lapsi kaipaa syliä ja halausta kesken leikin. Meilläkin ipana tulee välillä itkun kanssa kohti. Pyörähtää hetken sylissä ja sitten taas mennään.
Keittiössä: laitoin alimpaan vetolaatikkoon semmoisia kauhoja yms. keittiövälineitä, joilla muksu voi turvallisesti ja itseään loukkaamatta leikkiä. Nyt kun se on sallittua, se ei kiinnosta samalla tavalla kuin kielletty. Toki hän ajoittain purkaa koko laatikon sisällön keittiön lattialle ja syö jokaista kauhaa - sehän on hänen ihana ikioma lelulaatikkonsa :)
Sitten vaan kauhat ja puulastat ja salaatinottimet takaisin laatikkoon ja tarvittaessa niillä keitot hämmentelen. Jos on vain kuolannut ja maistellut, niin ei se haittaa. Bakteerit kuolee kuumassa. Jos on pulauttanut ihan sotkuun, sitten laitan tiskiin.
kIelletyt kaapit on lukittu niin, ettei pääse sinne, en jaksa kieltää koko ajan. Mielenkiinto on ohi, kun ei pääse kuitenkaan.
Ovet aina kiinni, esim. kylppäriin, minne ei ole vauvalla asiaa.
Jaksamista sulle!
Yritä olla stressaamatta turhaan sotkuista tai muustakaan!
kirjoitettu. Toivon ettei äitejä syyllistettäisi jos "väsyvät" jokus lapsiinsa. Etenkin ensimmäinen lapsi on monelle todella iso muutos. Eivät kaikki jaksa olla aina tehoäitejä!!
pinna palaa välillä vaikka lapsi pieni onkin. Suututtaa kun ei saa hetken rauhaa.
Ja sitten on niitä ihania pieniä haussunhauskoja juttuja, joiden voimalla jaksaa ja muistaa: minä olen tärkeä tuolle lapselle; hän on niin pieni niin vähän aikaa; juuri NYT hän sylin tarvitsee, ei huomenna, ei kohta. NYT. Kun NYT jaksan ja viitsin huomioidan hänet, minulla on häneen parempi suhde sitten, kun hän on murrosiässä irtautumassa minusta; ehkä hän vielä murrosiässäkin uskaltaa tulla viereen ja syliin, kun saa sitä paljon nytkin? Kun saa rakkautta, osaa antaa rakkautta. Kun saa hyväksyntää, oppii hyväksymään.
Tänään: olimme kävelyllä, muksu istui rattaissa. Lapsi istuu kasvot menosuuntaan ja näkyi kun pieni käsi kurotteli rattaista ulos: Jalkakäytävän vierellä kasvoi koko matkalta pitkää heinää, johon lapsi yritti tarttua.
Ajattelin, että mihin meillä on kiire! Menohaluinen muksu vastusti huutamalla kun rattaat pysähtyi ja otin hänet pois sieltä mutta voi sitä riemua ja hymyä, kun nostin hänet seisomaan tienvarren heinikkoon!! Hän ei osaa vielä seisoa ilman tukea, joten pidin pystyssä muksua - heinät olivat korkeammat kuin hän. Hän tapaili heiniä käsiinsä ja hymyili leveästi tästä upeasta uudesta kokemuksesta!! :D
Se oli jotenkin niin ihastuttavaa.
Koko matka oli muutenkin kiireetön: pysähdyimme katsomaan kaivinkonetta yms.
Kun muistaisi muulloinkin kiireettömästi pystähtyä ja antaa lapsen kokea, nauttia, nähdä. Jospa sen saisi moninkertaisesti sitten aikanaan takaisin. Jospa sen lapsen hymyn ja ilon avulla jaksaa tympeän puuduttavan arjen - ja tämän yksinäisyydenkin.
Ei, en minä mikään supermama ole, en. Olen äidiksi varsin itsekäs. Jätän esimerkit kertomatta, herättäisi pahennusta "millainen äiti oikein oletkaan" ja plaaplaa.
"Pahojaan tulee tuo yksi kuitenkin vain tekemään ja kiusaamaan niin nekin jäävät usein tekemättä."
Onkohan sinulla ollut tavallista huonompi päivä, kun tuollaista vajaan vuoden ikäisestä lapsesta menet sanomaan?
Vai ihanko sinä oikeasti ajattelet, että tuon ikäinen tekee pahojaan ja _kiusaa_? Jos noin todella ajattelet, suosittelen, että haet apua omiin ongelmiisi ammattiauttajalta, jotta oppisit näkemään oman ja lapsesi tilanteen oikein, jotta mitään vakavampaa ei pääse sattumaan.