Oletko SKI vanhempi?

Pois se minusta, että enää keräisin omaisuutta! Kaikki "ylimääräiset fyffet" menee matkoihin eikä riitäkään, matkustaisin enemmänkin kuin budjetti sallii. En säästä, vaan elän. :)) Minusta raha on tarkoitettu käytettäväksi.

Asuntoni voivat myydä poistuttuani estraadilta, joten eivätköhän ole siihen tyytyväisiä. Sitä paitsi tyttäret ansaitsevat paljon enemmän kuin mammansa ikinä, joten eivät todellakaan odota minulta jääviä perintöjä ja ovat käskeneet elää mahdollisimman itselleni tyydyttävää elämää. Tietävät hyvin, että olen yksinhuoltajana ollut aikanaan tosi tiukillakin ja luopunut monesta mukavasta heidän hyväkseen. Eivät kai hyvät lapset odota vanhempien kutistavan elämäänsä enää tässä iässä heidän hyväkseen?

Termi on meikäläiselle ihan uusi ja outo. Kuvittelin että kerrankin liippasi läheltä kun olen näillä vanhemmilla päivilläni aktivoitunut jopa hiihtämään...

En tietoisesti säästä, mutta en tuhlaakaan. Lapset eivät ole osoittaneet suurtakaan mielenkiintoa mahdollisia perintöjä kohtaan. Ovat järjestäneet omat elämänsä, tulonsa ja menonsa, eivätkä ole ikinä ruikuttaneet rahaa kotoa muualle muutettuaan.

Mielestäni on tärkeää että perintönä saatu omaisuus myös siirtyy perintönä eteenpäin, siis että minä en sitä tuhlaa. Ihan jo kunnioituksesta näitä rantoja edellisillä vuosisadoilla asuttaneita esi-isiä ja -äitejä kohtaan. Sen toki tietävät että toivoisin kiinteistöjen pysyvän suvussa. Isänmaata ei tehdä lisää.

Aika paljon tanssin ja lentelen, vähemmän laulelen, viheltelen kyllä ;-D
Tehkööt jälkeläiset omasta elämästään itsensä näköiset myös.

Minulta jää kansalaistaito , hyvät käytöstavat ja velaton rivitaloasunto.
"Ennakkoperintönä" vaihto-oppilasvuosi ja rajaton autonkäyttöoikeus,
tosin polttoaineet on pitänyt itse hankkia.

Mitenkäs se mmenikään??

Kaksi sukupolvea kerää ja kolmassukupolvi tuhoaa kaiken....

Olen tuhlaamassa eläkettäni Luxemburgissa ja tärvelen viimeiset pennini nauttien itsekkäästi omasta hyvästäni, lapseni tietävät, että mamilla on kivaa se riittää. Eivät he ole rahojeni tai onneni perään.

Minusta lasten(lapsen) perintö on se, mikä minulta jää vasta kuolemani jälkeen. Siihen asti omaisuuteni on minun. Samaa mieltä on lapsikin.

Elän miten elän, mutta turha väittää että varastan omaa omaisuuttani lapselta. On aikuinen ja ollut jo hyvän aikaa työelämässä joten pärjää kyllä omillaankin.

Miten sen ottaa. Omaisuuteni pysyy tyttöni hallinnassa, siksihän synnillisessä avoliitossa on elettykin :))

Jokaisella omansa, meillä kummallakin aiemmasta elämästä yksi lapsi.
Miksi menisin esim. avioliittoon ellei avioehtosopimus läpsäisi heti kiinni ?
.
Lapsi on oma... miksi naimisiinhalun takia antaisin omaisuuttani jollekin? Rakastaa voi pilvin pimein, raha-asiat sitten erikseen! Ja ihan sama miehenpuolella... antakoon omalleen, minen tartte!

Lapsilisät koko maksuajalta luovutan lapselleni hänen 30 vuotis syntymäpäivänään.
Ainoat säästöt, kaikki muu on mennyt elämiseen.
Perinnöksi jää pieni kesämökki jarven rannalla, ei mitään muuta.

Emme tietoisesti, mutta jos jotain jää ihan taviselämän jälkeen, niin hyvä niin.

Taidamme olla ORO-vanhempia?

Oman
Rälläämisen
Ohessa

Ensin elimme puutteen sävyttämää elämää.
Sitten tulivat vakiintuneet vuodet varmistellen omia joutopäiviä.
Viimeiset 14v, nyt menossa olevat, ajoissa ( ? ) aloitettujen joutopäivien huolettomuus.

Siinä sivussa, vuosien varrella, on tehty järjestelyjä.
Leskeksi jäävällä on, vakituisen asunnon omistuksen lisäksi vain nautintaoikeus muihin asuntoihin.

Käyttöresursseja emme kokoa lisää mutta eivät ne juuri kulukaan joten niistä jää mitä on jäädäkseen, huolettoman mutta silti harkitsevan käyttömme jälkeen.

todennäköiseti en jätä hänelle mitään olen pyrkiny siihen että annan hänelle kaiken ylimääräisen aina sillon kun on tarvis mitäs iloo siitä mulle sit kuolemani jälkeen nyt on iloa kun saa auttaa aina tarvittaessa ja vähän ilman tarvettakin.

En ole muurahainen, mutta en heinäsirkkakaan. Kun on oppinut elämään vähillä rahoilla siitä on tullut elämäntapa. Ja kun omat "nautintoni" ovat yleensä sellaisia, jotka eivät maksa mitään tai hyvin vähän ja olen lisäksi saanut olla terve, rahantarpeeni on minimaalinen.
Onhan siinä tietysti taustalla tämä oma aatekin, luonnonsuojelu, mutta ei se minuille mikään pakkomielle ole. Paitsi siinä mielessä, että ulkomaanmatkailua en harrasta ja kierrätän kaiken.
Toinen pojistani on hiukka boheemi (tullut isänsä sukuun..)) ) ja häntä olen joskus rahallisesti tukenut. Se "perintö" mikä minulta jää, hupenee koko ajan inflaation myötä (paitsi tietenkin maa), joten ei heille nyt välttämättä kovin paljon jaettavaa jää, tämän päivän mittareilla mitaten.

Olemme avustaneet aikuisia lapsia koulutuksen, työttömyyden, asuntovelkojen yms. osilta. Laman aikana jopa maksaneet velkoja niin, että omakin asunto meni. Tosin siinä oli miehen takaama ystävän velka mukana.
Enää ei ole mitään annettavaa. Yritän pitää keksi-ikäiset lapset ja heidän jälkeläiset erossa pienestä eläkkeestäni. Ei sillä rällätä, mutta senttiä venyttäen eletään.Siis minä.

ja kotjaus !

Termi on yleinen jenkkilässä ja ahkerasti käytössä nimenomaan eläkeläisten keskuudessa jotka ovat hankkineet talviasuntoja etelämmästä, siis Keski-ja Etelä-Amerikasta ja käyttävät eläkkensä lähinnä omiin hyvituksiinsa .

Olishan se aika jännä ajatus jos oma jälkikasvu seuraisi rahankäyttöäni ja laskisi että toikin on sitten mun kukkarosta pois! (Minulla on pienet kulut ja asun vaatimattomasti, mutta aina välillä pakko päästä pois täältä ja päästä lataamaan uusia ajatuksia päähän muissa maisemissa).

Olen myös avustanut lapsiani.

Pienen eläkkeeni kulutan itse, eikä se aina edes riitä. Niukkaan elämiseen riittäisi mutta ei juuri muuhun, ja rahavirta on kääntynyt aivan väärään suuntaan. Enkä lapseni (3) odottavat että pian kupsahdan ja heillekin jää jotakin jaettavaksi.
En itsekään ole suurta perintöä saanut, ja vähäiset kouluni olen käynyt omilla säästöilläni. Lapseni ovat saaneet asua kotona ja opiskella niin kauan kuin ovat halunneet, saaneet tukea ensiasunnon hankkimiseen ja vähän muuhunkin. En enää koe velvoitteeksi kerätä ja säästää heille perintöä, nyt kun jo hyvin tulevat omillaan toimeen. Koin tärkeämmäksi heitä tukea silloin kun apua tarvitsivat. Lastenlapsilleni (5) laitan kuitenkin pienen rahan aina merkkipäivinä.

Olen ajatellut olla heinäsirkka. Soitan, lauleskelen ja naureskelen, kun te muut vanhat tädit ja sedät paheksutte syvästi minua. Tavallaan marttyyrinosa on silti kiehtova. Siinä ei koskaan marttyyri itse ole syyllistynyt mihinkään vaan kaikki muut.

Jollen olisi päättänyt olla heinäsirkka, kiusaisin muussa tapauksessa siis kaikki jäljellä olevat elinvuoteni läheisiäni marmattamalla, miten kamalaa elämäni onkaan, kun en voi tehdä sitä tai tätä ja PITÄÄ säästää, jotta teille jää perintöä. Vaihtoehtoisesti voisin laihduttaa itseni minimikokoon ja tuijotella käymään tulleita syyttävästi ja siirrellä kuivettunutta silakkaa lautasella näkyvästi, koska muuta syötävää ei ole. Joka käänteeessä muistutaisin,että kai ymmärrätte olla kiitollisia ponnistuksistani ja köyhyydestäni, jäähän teille näin perintöä.

Jokainen sukupolvi eli lapset ovat ensisijaisesti itse velvollisia hankkimaan elatuksensa. Perinnön toivossa ei ole tarpeellista elää kenenkään missään. Kun olen lisäksi katsellut ja kokenut perintöriitoja, on parempi,että perintöä ei jää. Kirsturahat jätän, jollei jotakin vielä tarpeellisempaa tule eteen sitä ennen. Saattaa olla,että tulee.

Omaisuutta ei ole mitä tuhlata, mutta onneksi on pääomaa jaettu jo ennakkoperintönä - ovat oppineet tekemään kaikenlaisia töitä ja tarttumaan vaikeampiinkin haasteisiin.

siis - taidot ovat parasta pääomaa