Porno kiellettyä alaikäseltä?

K-18ko

Kun Suomen lain mukaan 16-vuotias saa vapaasti harrastaa seksiä kenen kanssa tahtoo, mutta hän ei saa ottaa itsestään "seksuaalisesti provosoivassa asennossa" olevia kuvia, eikä kukaan saa sellaisia kuvia pitää hallussaan (lapsipornoa), niin onko kuitenkin Suomen lain mukaista että alaikäinen katsoo pornoa?

Se on rangaistavaa että joku muu (yli 15v) näyttää alaikäiselle pornoa, mutta onko se kiellettyä että alaikäinen ITSE katsoo sitä?

Vanhemmat tuomitaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jos he esim. jättävät omat pornovideonsa teinin saataville, mutta saako teini mitään tuomiota? Siis kun onhan tupakan ja alkoholin hallussapitokin alaikäiselle laitonta ja niistä tulee sakkotuomio.

Vanhemmathan saavat törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomion vaikka harrastavat seksiä keskenään, mikäli alaikäinen lapsi kuulee tai näkee jotain seksuaalista.

10-17 vuotiaathan ovat tutkimusten mukaan nettipornon suurkuluttajia. He katsovat useita tunteja viikossa pornoa netistä.

Edellyttääkö Suomen laki että vanhempien tulee jotenkin estää alaikäistä katsomasta pornoa, tai muuten he saavat siitä hyväksikäyttötuomion vai onko se sallittua esim. 16-vuotta täyttäneille?

31

6011

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 16v

      Vanhus nuori saa katsoa pornoa jos haluu eikä sitä tulla kieltämään.

    • erkki

      >>Siis kun onhan tupakan ja alkoholin hallussapitokin alaikäiselle laitonta ja niistä tulee sakkotuomio.

      • HallussapitoLAITONTA

        "Alaikäiselle tupakan hallussapidosta ei ole tupakkalaissa säädetty rangaistusta. Siten esimerkiksi poliisilla taikka opettajalla ei ole oikeutta takavarikoida tupakoita alaikäisen hallusta"

        Uusi tupakkalaki kieltää tupakan hallussapidon alaikäisiltä lokakuun alusta.

        Lakimuutos on haaste erityisesti oppilaitoksille, sillä se kieltää tupakoinnin kokonaan muun muassa lasten ja nuorten käytössä olevissa tiloissa

        Uuden tupakkalain mukaan alaikäisillä ei enää lokakuun 2010 alusta alkaen saa olla edes hallussaan tupakkaa!!!

        Samalla tupakan myymisestä ja välittämisestä alaikäiselle tulee rikos, josta voi saada sakkoa tai jopa puoli vuotta vankeutta.

        Mikä ihmeen järki olisi laatia sellainen laki että joku asia on kiellettyä, muttei sen rikkomisesta seuraa mitään rangaistuta?

        Tottakai ymmärrän että vaikkapa ihan pikkulapsi ei saa sakkoja, koska ei ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, mutta miksei muka 15-17 vuotias saisi sakkoja? Saavathan ne alkoholinkin hallussapidosta.

      • erkki
        HallussapitoLAITONTA kirjoitti:

        >>Uuden tupakkalain mukaan alaikäisillä ei enää lokakuun 2010 alusta alkaen saa olla edes hallussaan tupakkaa!!!>Mikä ihmeen järki olisi laatia sellainen laki että joku asia on kiellettyä, muttei sen rikkomisesta seuraa mitään rangaistuta?>Tottakai ymmärrän että vaikkapa ihan pikkulapsi ei saa sakkoja, koska ei ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, mutta miksei muka 15-17 vuotias saisi sakkoja? Saavathan ne alkoholinkin hallussapidosta.

      • Rikesakkoja
        erkki kirjoitti:

        Niin mutta MITÄ JÄRKEÄ?

        Voidaanhan vaikkapa piereskely kriminalisoida (kuten eräissä maissa on jo tehty),
        mutta mitä ihmeen järkeä on jollei siitä saa mitään rangaistusta?

        Sitä paitsi, kyllä alkoholin hallussapidosta yli 15-vuotias saa ainakin sakkotuomion!

        "Jos poliisi löytää alle 18-vuotiaalta alkoholijuomia tai 18-20-vuotiaalta väkevää alkoholia, poliisi voi ottaa juomat pois ja hävittää ne. Alkoholin hallussapidosta ikärajoja rikkoen voidaan määrätä 20 euron rikesakko, kun tähän asti rangaistuksena on ollut päiväsakkoja."

        Eli ennen siitä sai jopa päiväsakkoja, nyt vain rikesakon.

    • myurtre

      Poliisilla on asiaan porsaanreikä.

      Alaikäisen hallussa oleva tupakkatuote voi olla todistusaineisto rikoksesta (tupakkatuotteiden myyminen tai välittäminen alaikäiselle), joten se voidaan takavarikoida. Palauttaa sitä ei sen jälkeen tietenkään voida.

      Opettajien osalta sen sijaan olet oikeassa.

    • Päivittäin pornoa?

      "Alaikäinen voi etsiä ja katsoa pornoa netistä aivan vapaasti."

      Mikä järki tässä on? Jos tarkoitus on suojata alaikäistä (lasta/teiniä) pornon haittavaikutuksilta.

      Miksi vain jonkun muun teinille näyttämä porno vahingoittaa, muttei teinin itsensä katsoma?

      Ylen uutisissa kerrottiin että "Alakoululaiset pojat katsovat pornoa päivittäin"

      Väestöliiton tutkimusten mukaan jo alakoululaiset pojat katsovat pornoa internetissä päivittäin.

      Eu:n mukaan "kansallisten viranomaisten tehtävänä on määritellä kyseisen valtion arvojen ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti pornografiset ohjelmat, jotka saattaisivat vahingoittaa vakavasti alaikäisten fyysistä, henkistä tai moraalista kehitystä"

      Eikö Suomen valtion ja Suomen viranomaisten arvojen mukaan porno SAATA vahingoittaa ainakin lasten henkistä tai moraalista kehitystä?

    • Uusi SeXlaki

      Tiesitkö että EU on hyväksynyt uuden sexi direktiivin, jossa määrätään että sinut tuomitaan VÄHINTÄÄN VUODEN VANKEUTEEN, jos KATSOT jotain NETTISIVUA jolla on alle 18-vuotias SEKSUAALISESTI PROVOSOIVASSA ASENNOSSA?

      Eli käytännössä siis KAIKKI KUVAGALLERIAT ovat kiellettyjä, jos niissä on alle 18-vuotiaiden kuvia? Myös useat mallikuvat ovat kiellettyjä, koska niissähän saattaa esiintyä jopa 13-vuotiaita malleja? jne..

      Esim. tässä kuuluisa näyttelijätär poseeraa 16-vuotiaana "seksuaalisesti provosoivassa asennossa":
      http://perezhilton.com/2008-04-03-sixteen-slutty

      Tuomitaanko KAIKKI joiden voidaan todistaa katsoneen tuota kuvaa, LAPSIPORNON KATSOMISESTA NETISSÄ?

      Varsinkin kun Suomessa on useita lapsiporno tuomioita jaettu sillä perusteella että joku on käynyt jollain pornosivustolla jossa on paljon kuvia ja joissa joku saattaa NÄYTTÄÄ alle 18-vuotiaalta.

      Suomen lakihan lähtee nykyään siitä että sinun on itse pystyttävä TODISTAMAAN kuvassa olevan henkilön IKÄ.

      Koska tuomio tulee jo sillä perusteella että kuvassa oleva henkilö NÄYTTÄÄ esim. 17, 99 vuotiaalta kuudenkympin ja kuoleman välissä olevien siveyspoliisien ja tuomareiden mielestä.

      "koska lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä syyttämiseen riittää pelkkä väite"

      Eikä pelkästään syyttämiseen vaan myös TUOMIOON riitää pelkkä VÄITE. Mitään muita todisteita tuomioon EI TARVITA. Rahastus seksuaalirikoksilla on tehty äärimmäisen helpoksi. Nuoren tai hänen vanhempiensa ei tarvitse kuin VÄITTÄÄ että joku on jossain (vaikkapa bileissä) tehnyt JOTAIN seksuaalista. Pelkästään väitteet seksuaalisista PUHEISTA ovat rangaistavia.

      Jos vaikkapa gyne tekee alapää tutkimusta alle 18-vuotiaalle, joka jostain syystä KOKEE sen seksuaalisena, niin lääkäri saa seksuaalirikostuomion.

      Tai kun opettajan pitäisi esitellä koululaisille DILDON ja tekopimpan avulla seksijuttuja, niin OPETTAJA SYYLLISTYY USEISIIN LAPSEN SEKSUAALISIIN HYVÄKSIKÄYTTÖIHIN, jo sillä perusteella että JOKU LAPSISTA KOKEE SEN SEKSUAALISENA,. Nykylain mukaan teon EI TARVITSE OLLA TEKIJÄLLE SEKSUAALINEN, vaan riittää että "uhri" KOKEE sen seksuaalisen!

      Sinut tuomitaan myös sillon kun joku on lähettänyt sinulle vaikkapa sähköpostia tai linkin jonka takia koneesi välimuistiin lataantuu jotain lapsipornoksi luokiteltavaa. Eli se 17,99 vuotiaan tissiherutuskuva.

      Ei auta vaikka poistaisit sen HETI koneeltasi ja välimuistista, koska poliisi pystyy sen sieltä palauttamaan ja saat tuomion joka tapauksessa.

      Ainoa keino on tuhota koko kovalevy, muttei sekään auta koska poliisi pystyy teletunnistetietojen perusteella osoittaa että kyseinen kuva on tullut sinulle.

      Ei auta Annelin "se tuli pyytämättä ja yllätyksenä" selitykset.

      Väitäisin että kohta lähes kaikki suomalaismiehet ovat syyllistyneet johonkin seksuaali"rikokseen", jos kaikki saataisiin kiinni ja tuomittua jotka ovat rikkoneet uutta Eu-direktiiviä.

      • 19

        Tuskin on Suomessa kukaan saanut tuomiota pelkästä pornosivustolla käynnistä, edes sellaisestajossa näyttää olevan alle 16-vuotiaita. Vai onko viitteitä?

      • erkki
        19 kirjoitti:

        Tuskin on Suomessa kukaan saanut tuomiota pelkästä pornosivustolla käynnistä, edes sellaisestajossa näyttää olevan alle 16-vuotiaita. Vai onko viitteitä?

        Tuon UUDEN seksidirektiivin valossa TULEVAISUUS näyttää synkältä. Surfatessa kun ei voi tietää varmasti, mitä linkistä avautuu.

      • dsfsgeh
        erkki kirjoitti:

        Tuon UUDEN seksidirektiivin valossa TULEVAISUUS näyttää synkältä. Surfatessa kun ei voi tietää varmasti, mitä linkistä avautuu.

        Joo Erkki, parempi että suljet nettiyhteytesi kokonaan. Siitä hyötyvät niin sinä kuin me jotka juttujasi luemme...

      • Ei löydy

        " määrätään että sinut tuomitaan VÄHINTÄÄN VUODEN VANKEUTEEN, jos KATSOT jotain NETTISIVUA jolla on alle 18-vuotias SEKSUAALISESTI PROVOSOIVASSA ASENNOSSA?"

        Hyvänä uutisena on, että yleensä tuollaiseen materiaaliin ei törmää netissä sattumalta. Itse asiassa sellaista ei pahemmin siellä ole. Ainakaan jos ei poliisille lisätä määrärahoja sellaisen materiaalin lisäämiseen. Tietenkin "rikostorjuntamielessä"

      • Varo mitä katsot!
        Ei löydy kirjoitti:

        Miten niin ei törmää? Lähes jokaisessa kuvapalvelussa Irc Galleria, Kuvake, jne. on teinejä jotka tissiheruttavat eli ovat "seksuaalisesti provosoivassa asennossa".

        Koittakaa nyt ymmärtää että tuomioon ei todellakaan tarvita sitä että teini harrastaisi seksiä kuvissa/videossa, Suomessa tuomioon siis riittää että teini on vaikkapa jalat levällään ja tissit törröllään (kuten useimmissa muotikuvissa on, esim. se 13-14 tyttö joka oli Suomen malliohjelmassa, kuvat olivat netissä mutta ne kai poistettiin asiattomina?)

        Tässä hyvä esimerkki josta voi saada tuomion:
        http://lindavainio.blogspot.fi/2011/01/linda-vainion-14-kohukuva.html

      • erkki
        dsfsgeh kirjoitti:

        Joo Erkki, parempi että suljet nettiyhteytesi kokonaan. Siitä hyötyvät niin sinä kuin me jotka juttujasi luemme...

        Täällä Suomessa nyt jokainen päättää itse nettiyhteyksistään. Seksuaalisesti ahdistuneet moralistit tehkööt puolestaan mitä he lystäävät. Suomi kun on (ainakin vielä) vapaa maa.

      • Tuomiovuori
        Varo mitä katsot! kirjoitti:

        Miten niin ei törmää? Lähes jokaisessa kuvapalvelussa Irc Galleria, Kuvake, jne. on teinejä jotka tissiheruttavat eli ovat "seksuaalisesti provosoivassa asennossa".

        Koittakaa nyt ymmärtää että tuomioon ei todellakaan tarvita sitä että teini harrastaisi seksiä kuvissa/videossa, Suomessa tuomioon siis riittää että teini on vaikkapa jalat levällään ja tissit törröllään (kuten useimmissa muotikuvissa on, esim. se 13-14 tyttö joka oli Suomen malliohjelmassa, kuvat olivat netissä mutta ne kai poistettiin asiattomina?)

        Tässä hyvä esimerkki josta voi saada tuomion:
        http://lindavainio.blogspot.fi/2011/01/linda-vainion-14-kohukuva.html

        Toisin sanoen nuoren näköisiksi tehtyjä 18 ihmisiä. Tiedetään...

        "Suomessa tuomioon siis riittää että teini on vaikkapa jalat levällään ja tissit törröllään"

        Se olisi mielenkiintoista tietää mikä näissä jutuissa EI riitä tuomioon.

      • Anonyymi

        Ei haittaa minua, sillä Suomen vankiloissa on suorastaan hauskaa.

      • Anonyymi

        Ei se nyt ihan noin mene

    • SeXi kiellettyä!

      "Suomessa kukaan saanut tuomiota pelkästä pornosivustolla käynnistä, edes sellaisestajossa näyttää olevan alle 16-vuotiaita. "

      Eräässä lapsipornotuomiossa, oikeus myönsi ettei tuomitulla ollut tarkoitus etsiä pornoa jossa esiintyy alle 18-vuotiaita, mutta oikeuden mielestä "jos käy pornosivuilla, ottaa sen riskin että siellä seassa SAATTAA olla myös sellaista pornoa jossa esiintyy alaikäisiä". Mies sai tuomion "sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan" materiaalin hallussapidosta.

      Kuka tahansa joka katselee pornoa saattaa siis tietämättään syyllistyä seksuaalirikokseen ja "sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan" materiaalin hallussapitoon tai ns. lapsipornon hallussapitoon, koska kukaan ei voi millään erottaa onko "seksuaalisesti provosoivassa" kuvassa tai videossa oleva vähän alle 18-vuotias vai jo sen yli.

      Eli käytännössä Suomessa ajetaan sellaista lakia ettei ylipäätään millään pornosivuilla saisi käydä eikä yhtään keltään saisi ostaa seksiä.

      • erkki

        >>Eräässä lapsipornotuomiossa, oikeus myönsi ettei tuomitulla ollut tarkoitus etsiä pornoa jossa esiintyy alle 18-vuotiaita, mutta oikeuden mielestä "jos käy pornosivuilla, ottaa sen riskin että siellä seassa SAATTAA olla myös sellaista pornoa jossa esiintyy alaikäisiä". Mies sai tuomion "sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan" materiaalin hallussapidosta.

      • erkki

        ... Jatkoa

        HE 282/2010 vp
        "Muihin kansainvälisiin asiakirjoihin verrattuna yleissopimuksen esittelemä uusi tekomuoto on kappaleen f kohdassa. Se on tarkoitettu koskemaan tapauksia, joissa henkilö katselee lapsipornografiaa internet-sivustoilla mutta ei tallenna materiaalia siten, että hänen voitaisiin katsoa syyllistyvän lapsipornografian hallussapitoon. --->Selitysmuistion kohdan 140 mukaan rangaistavuus edellyttää sitä, että henkilöllä on ollut tarkoitus mennä kyseisille internet-sivuille ja että hän on tietänyt löytävänsä sieltä lapsipornografia-aineistoa. Henkilön tarkoituksesta ja tietoisuudesta voi saada viitteitä esimerkiksi siitä, että hän on maksanut sivuille pääsemisestä tai että hän on käynyt sivuilla toistuvasti.Pääsyn hankkiminen tässä yhteydessä koskee tilanteita, joissa henkilö maksua vastaan tai muuten sopimalla materiaalin haltijan tai siitä määräävän kanssa hankkii kuvan tai tallenteen.>Rangaistavuus ei koskisi esimerkiksi internet-sivustoja, joihin kenellä tahansa on vapaa pääsy.Tekijän tiedossa tulisi kuitenkin tahallisuuden edellyttämällä tavalla olla, että materiaalissa on lapsipornografista aineistoa.

      • Ilmapalloefekti

        Toisin sanoen rankaiseminen on mielivaltaista, koska tekijän pitää "tietää", että pornosivuston materiaali sisältää alaikäisiä (siis ainakin pollarin mielestä).

        Tämä on jo suoranaista pornonvastaista taistelua yleensä.

      • Anonyymi

        "Eli käytännössä Suomessa ajetaan sellaista lakia ettei ylipäätään millään pornosivuilla saisi käydä eikä yhtään keltään saisi ostaa seksiä."

        No, onhan nyt noita varsin turvallisia sivustoja, esimerkiksi xvideos.com ja redtube.com, riski saada virus laitteellesi on varmaan 500000 kertainen verrattuna rikossyytteen mahdollisuuteen, eikä sen viruksen riskikään ole kovinkaan suuri.

        Seksiä voi osta livenä huomattavan turvallisesti, vaadit saada nähdä henkkarit, palvelua myyvä voi toki peittää sormella oman nimensä, mutta ei kuvaa tai syntymäaikaa.

    • Älä katso pornoa

      "Lapsena pidetään kahdeksaatoista vuotta nuorempaa henkilöä sekä henkilöä, jonka ikää ei voida selvittää mutta jonka on perusteltua syytä olettaa olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi."

      Eli jos pornossa esiintyvä aikuinen nainen NÄYTTÄÄ letit päässä jonkun hyysäriämmän mielestä "lapselta", niin tuomio tulee, jollet pysty itse todistamaan naista täysi-ikäiseksi.

      Seksuaalirikoksissa käytetään ns. käänteistä todistustaakkaa eli olet syyllinen jollet pysty todistamaan itseäsi syytömäksi (oikeusvaltion perusperiaatteiden vastaisesti!)

      • Napakymppiin

        "Eli jos pornossa esiintyvä aikuinen nainen NÄYTTÄÄ letit päässä jonkun hyysäriämmän mielestä "lapselta", niin tuomio tulee, jollet pysty itse todistamaan naista täysi-ikäiseksi."

        Tai pollarisedän mutta joo, tuohan se idea on.

    • Kaikille TUOMIO?

      Roskapostissa esiintyy joskus lapsipornoa. Tämä voi johtaa siihen että käyttäjät vasten tahtoaan saavat haltuunsa lapsipornoa, jolla on vaarallisia oikeudellisia seurauksia.

      Tässä kirjoituksessa esitetyt seikat perustuvat uutisartikkeleihin, poliisin esitutkintamateriaaliin ja käräjäoikeuden päätökseen esimerkkitapauksesta, tapahtumien kulusta.

      Lapsipornoa sisältäneet kuvat toivat suuryrityksessä työskenneelle projektipäällikölle tuomion Helsingin hovioikeudessa.

      Miehen työpaikan tietokoneelta löytyi lapsipornoa sisältäneitä kuvia.

      Projektipäällikkö kiisti, että hän olisi pitänyt tahallaan hallussaan pornografisia kuvia, joissa oli alaikäisiä. Miehen mukaan kuvat olivat tulleet koneelle vahingossa, kun hän oli imuroinut netistä aikuispornoa.

      Lapsipornokuvat tulivat projektipäällikön työnantajan tietoon kun tietokoneen kovalevy tarkistettiin virushälytysten takia. Mies menetti sattuneen tapauksen takia työpaikkansa.

      Mies tuomittiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta 25 päiväsakkoon. Maksettavaa tuli pitkälle toista tuhatta euroa. Hovioikeus piti ennallaan Helsingin käräjäoikeuden antaman tuomion. (STT)

      Poliisin esitutkintapöytäkirjan perusteella voidaan päätellä tapahtumien kulku.

      Mies hakee netistä aikuisviihdettä. Aikuisviihteen seassa on roskaviestejä ja viruksia.

      Antivirus löytää hakemiston ja yrityksen ylläpito tutkii mikä aiheuttaa tavallista enemmän virushälytyksiä. Ylläpito löytää miehen download-hakemiston jossa on tämän hakema aikuisviihde ja tutkii sen sisältöä. Ylläpito löytää lapsipornokuvan joko sattumalta tai laajasti materiaali läpikäymällä, lapsipornon osuushan oli vain 0.5% joten kuvia täytyisi odotusarvoisesti katsoa useita kymmeniä ennen lapsipornoon törmäämistä.

      Lapsiporno-mainoskuva tulee esiin, eikä ylläpito ymmärrä sen roskapostin omaista luonnetta vaan ilmoittaa asiasta poliisille.

      Käräjäoikeuden päätös esittää että tuomion perusteena oli se että miehen oli täytynyt tietää että joukossa olisi myös lapsipornoa ja täten hyväksynyt myös tämänlaisen materiaalin hakemisen.

      Käräjäoikeus ei epäillyt miehen ilmoitusta siitä, ettEI hänellä ollut tarkoitus kerätä lapsipornoa sisältäneitä kuvia!!!!

      Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että syytetyn koneelta löytyi kielletyiksi katsottavia kuvia.

      Oikeuden mukaan miehen oli täytynyt mieltää ja suhtautua hyväksyvästi siihen mahdollisuuteen, että kuvien joukossa olisi todennäköisesti mukana myös lapsipornoa sisältävää materiaalia!!!!

      Merkityksellistä ei oikeuden mielestä ollut se, oliko mies itse myötävaikuttanut kuvien tallentumiseen koneelle vai ei.

      Eli jokainen joka katsoo nettipornoa, Suomen oikeuslaitoksen mukaan "suhtautuu hyväksyvästi siihen mahdollisuuteen, että kuvien joukossa olisi todennäköisesti mukana myös lapsipornoa sisältävää materiaalia"???

      Ja näin ollen mieltää sen mahdollisuuden että saa tuomion "sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta", vaikkei edes ole tietoinen pitävänsä hallussaan tälläistä kuvaa!?!

      • 38

        Ja vain luoja yksin tietää oliko siellä koneella ihan oikeaa lapsipornoa. Luultavasti jotain paljaaksi ajeltuja parikymppisiä. Sehän noiden "lapsipornosivujen" idea on.

        Taannoin aktivisti Matti Nikki paljasti poliisin sensuroineen lapsipornona monia tavallisia pornosivustoja.

    • Kielletäänkokoporno?

      """luoja yksin tietää oliko siellä koneella ihan oikeaa lapsipornoa"""

      Koittakaa nyt uskoa ettei sillä ole mitään merkitystä oliko ne kuvissa/videoissa olevat 17,99-vuotiaita vai yli 18-vuotiaita, koska Suomen lain mukaan:
      "Lapsena pidetään kahdeksaatoista vuotta nuorempaa henkilöä sekä henkilöä, jonka ikää ei voida selvittää mutta jonka on perusteltua syytä olettaa olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi."

      Eli kun seksuaalisesti provosoivalla videolla/kuvassa on letit päässä joku DDD-kupin aikuinen nainen, niin jonkun poliisin/syyttäjän/tuomarin mielestä se voi silti olla nippanappa alle 18-vuotias.

      Tämä siksi että jos ne haluaa, niin ne saa tuomita, periaatteessa pelkästään siitä syystä että niitä ämmiä (siveyspoliisi ja syyttäjät sekä tuomarit ovat yleensä naisia näissä jutuissa) ärsyttää se että joku on ylipäätään katsonut pornoa!

      Tämä johtaa pikkuhiljaa siihen että yhtään mitään pornoa ei saisi katsella?!

      Ensin tulee täysi seksinostokielto, sitten ne samat muijat alkaa vaatia pornokieltoa!

      Ja sitä ennen koko Suomi on saatu tupakoimattomaksi ja keskikaljat Alkoon. Kauppoihin on jäänyt vaan jotain II-kaljan litkua mitä ruåttalaiset jua.

      Naisten mafia jyrää nössöt suomalaismiehet.

      • erkki

        >>Ja sitä ennen koko Suomi on saatu tupakoimattomaksi

    • 15v SAAkatsoa pornoa

      15-vuotias teinipoika teki olennaisen virheen katsottuaan pornoa perheensä olohuoneen televisiosta, ja sen lisäksi hän jätti aikuisviihteen pyörimään sulkiessaan television. Myöhemmin äiti avasi television, jossa pornovideo oli edelleen pyörimässä.

      Äiti soitti välittömästi hätänumeroon ja poliisit singahtivat paikalle.

      Äiti kertoi heille pojan käyttäytyneen muutenkin oudosti viime viikkoina.

      Poliisipartio kuitenkin totesi, ettei poika ollut rikkonut mitään lakia ja jätti pidätykset tekemättä.

      Äiti ei tainnut tietää että 15-vuotiaat saavat ihan laillisesti katsoa pornoa?

      Sukupuolisiveellisyyttä loukkaava markkinointi rikos:
      "Joka ansiotarkoituksessa luovuttaa 15 vuotta nuoremmalle kuvan, kuvatallenteen tai esineen, joka sukupuolisiveellisyyttä loukkaavana on omiaan herättämään yleistä pahennusta, syyllistyy sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan markkinointiin."

      "Kielto levittää pornografiaa lapsille koskee vain kuvia, kuvatallenteita ja esineitä. Kirjallisen pornografian levityskielto olisi vaikutukseton, koska sitä olisi mahdotonta valvoa."

      Eli ainoastaan ALLE 15-vuotiaille ei saa MARKKINOIDA seksileluja tai pornoa?

    • Anonyymi

      Suomessa laki on mitä on! Eikös täysi-ikäinen ole 18v?

    • Anonyymi

      Niin on. Kyllä tupakanpoltto pitää kriminalisoida alaikäisiltä. Samoin onanointi koska se on iljettävää ja vastoin raamatun sääntöjä. Aivoaine valuu ulos ihmisestä enbnen kuin aivo on kehittynyt.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      901
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe