Nojatuoli !

Uutta kehiin, kun edellinen pikavauhtia täyttyi, pitäisikö kiittää näitä asian jouduttaneita?

Pilvet leijaa, sadetta enteilee ja radiossa lupailivatkin.
Iloinen havainto tälle aamulle, pääskyset on tulleet ja Helluntai se niiden tulopäivä on vuosia ollut.
Kesähän se siitä tuli ja viikon päästä kesäkuuta alamme elää.

Kerron nyt mitä tämä aloittaja toivoo, jos se on jäänyt epäselväksi.
En anna mitään pakollista aihetta saatte keskustella mistä tahansa ja mikä tuntuu mielessä pyörivän (en koskaan) näinhän se on ollut koko ajan, se arjen elämä, tai eläminen yleensä on meille se turvallinen aihe.
Jospa tällä kertaa onnistuisi, pois kaikki riidan aiheet, ne on jopa kiellettyjä.

Olemme tavoiltamme, elämisen taidoissa kovin eri tasoilla ja siksi ymmärrän, että joskus kolahtaa, kun aivan tyhmiä kysellään, mutta sekään ei kiellettyä ole.
Joka kaiken osaa, hän neuvoo ja me osaamattomat yritetään oppia.
Ystävällisesti neuvoen tyhmempikin mukaan oppii ja taas te jotka kaiken tiedätte, voitte hymyhuulin tasoamme arvioida.
Otetaan vastaan kaikkea ja hyvin mielellään tällä tasolla mihin itsekukin ylettää.
Ymmärryskin vielä kaikkeen löytyy.

Iloisia voimme olla, että tämän kaltainen paikka on meille mahdollinen, mihin ajatuksiaan, osaamisiaan voimme purkaa ja vertaisapua asioiden hoitoon saada.

Nyt loppuun se iänikuinen toive, ei tulla viestiä kirjoittamaan toisia loukaten vaan intoa ja iloa tuottaen, se onnistuu vähäisilläkin taidoilla, jos oikein halua riittää.

Hyvää Helluntaita, jos ei heilaa helluntaina, ei koko kesänä, tyydyn kohtalooni;)

334

3644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00002

      "Kerron nyt mitä tämä aloittaja toivoo, jos se on jäänyt epäselväksi.
      En anna mitään pakollista aihetta saatte keskustella mistä tahansa ja mikä tuntuu mielessä pyörivän (en koskaan) näinhän se on ollut koko ajan, se arjen elämä, tai eläminen yleensä on meille se turvallinen aihe.
      Jospa tällä kertaa onnistuisi, pois kaikki riidan aiheet, ne on jopa kiellettyjä."

      Annat lupia ja kiellät.

      • Jopas nyt vaikeasti alkoi, mielelläni kieltäisin tuon eka viestin tapaiset, mutta en vain voi.
        Minun lupaani ei kukaan kysy, ei ole tarkoituskaan, mutta noin suora kehotus ei ole mieleen, mitä ano 00001 toivoi, miten paljon oloasi helpottaisi jos poistuisin,.
        Sinä jäisit kuitenkin huonon olosi tulkiksi ja olisi etsittävä toinen kohde huonon olosi purkamiseen.

      • Anonyymi00003

        Noinko tuon Hil-lan viestin koet, Ano 10.04 ? Minusta kyse oli toiveista, ei määräyksistä ?
        Eivätkö nuo esitetyt toiveet ole niitä, joita suurin osa (?) meistä tahtoisi tänne, minä ainakin.

        Nämä pari ensimmäistä viestiä kuvasivat mielestäni aika hyvin palstan nykytilaa: haistattelua ja (tahallista?) väärinymmärtämistä. Sitäkö tahdotaan, tämäkö on sitä "keskustelua", mitä on peräänkuulutettu nimeämällä ennen muuta tunnistettavat kirjoittajat vääränlaisiksi, kuka mistäkin syystä.

        Aina tahtoisi nähdä, että tällaiset vaiheet ovat ohimeneviä, mutta kun luin eilen palstan pitkäaikaisen ja arvostetun kirjoittajan viestin, taidan uskoa, että nyt on tosi kysymyksessä.
        Onneksi Hil-la on vielä "toivossa väkevä". Hänen läsnäolonsa motivoi, antaa uskoa jatkoon.

        Hyvää sunnuntaipäivää kaikille,
        demeter1

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Kenen pitkäaikaisen arvostetun viestiä nyt tarkoitat?

        En ole vakikirjoittaja täällä, mutta sanonpa vaan, että ei ole sopivaa, että se sallitaan "mun kaverille", mutta tuolle toiselle.

        Joku kehoitti painumaan v-----, okei ,se on rumasti sanottu, mutta paljon rumempaa on tekstiä on korppis saanut osakseen.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        En nyt ihan ymmärrä mitä tarkoitat tuolla paheksunnallasi, Ano 00003, tuossa toisessa kappaleessa.
        Sille ei kai oikein mitään voi, että asiat näyttäytyvät eri valossa eri ihmisille.
        demeter1

      • Anonyymi00007

        Hillako mielestäsi vastaa näistä rumista kirjoituksista ketjuissaan? Onko hänellä valta kieltää tuollaiset alatyyliset kommentit?Mielestäni hän on useaan kertaan tuonut esille kuten tässä tuoreessakin aloituksessa mitä kirjoittajilta toivoo. Uskomatonta luulla että Hilla voisi millään tavalla vaikuttaa näiden ilkeilijöiden teksteihin ja ymmärrän erittäin hyvin että hän rauhaa rakastavana ei edes lähde tällaiseen leikkiin mukaan.

        Näyttää siltä että vaikka Hilla mitä moitteisiinsa vastaa sillä ei ole mitään merkitystä.Joillakin nyt vaan pääkopasssan on syystä tai toisesta paha olo ja sitä yrittää kääntää esim. Hillan aiheuttamaksi.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        En nyt ihan ymmärrä mitä tarkoitat tuolla paheksunnallasi, Ano 00003, tuossa toisessa kappaleessa.
        Sille ei kai oikein mitään voi, että asiat näyttäytyvät eri valossa eri ihmisille.
        demeter1

        Etkä vastannut kysymykseeni.

        Et ymmärrä vai et halua ymmärtää?

        Etkö todellakaan ymmärrä sitä, että täällä toinen saa kirjoittaa vaikka mitä ilkeyksiä, eikä häntä toruta, kun taas toista ilkeyksien kirjoittajaa torutaan.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Hilla kuten muutkin täällä saa kirjoittaa tuntemuksiaan kuten esimerkiksi sinäkin.
        Koita ymmärtää se.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Kenen pitkäaikaisen arvostetun viestiä nyt tarkoitat?

        En ole vakikirjoittaja täällä, mutta sanonpa vaan, että ei ole sopivaa, että se sallitaan "mun kaverille", mutta tuolle toiselle.

        Joku kehoitti painumaan v-----, okei ,se on rumasti sanottu, mutta paljon rumempaa on tekstiä on korppis saanut osakseen.

        MdK on tuo pitkäaikainen vakikirjoittaja?

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        MdK on tuo pitkäaikainen vakikirjoittaja?

        Ahaa eli nämä vakinaamat haluavat riitelyä.

        Toivotaan, että kunnolla paukkuu.
        Itse menen taas elämään liveen. Tässä oli parin viikon toipilasaika ja yritin sitä täällä kuluttaa.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Ahaa eli nämä vakinaamat haluavat riitelyä.

        Toivotaan, että kunnolla paukkuu.
        Itse menen taas elämään liveen. Tässä oli parin viikon toipilasaika ja yritin sitä täällä kuluttaa.

        Boomereissa ilmoittanut. Ai mutta, siellähän ei palstasta puhuta :)

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Etkä vastannut kysymykseeni.

        Et ymmärrä vai et halua ymmärtää?

        Etkö todellakaan ymmärrä sitä, että täällä toinen saa kirjoittaa vaikka mitä ilkeyksiä, eikä häntä toruta, kun taas toista ilkeyksien kirjoittajaa torutaan.

        No eiköhän näillä vuosikymmenillä ole opittu jo nämä torut tai torumattomuudet sietämään.

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Kenen pitkäaikaisen arvostetun viestiä nyt tarkoitat?

        En ole vakikirjoittaja täällä, mutta sanonpa vaan, että ei ole sopivaa, että se sallitaan "mun kaverille", mutta tuolle toiselle.

        Joku kehoitti painumaan v-----, okei ,se on rumasti sanottu, mutta paljon rumempaa on tekstiä on korppis saanut osakseen.

        Korppis ansaitsee, Hil-la ei.

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Hilla kuten muutkin täällä saa kirjoittaa tuntemuksiaan kuten esimerkiksi sinäkin.
        Koita ymmärtää se.

        Oletan, että et tiedä mitä tarkoittaa sanat ”saa ja ei saa”, koska kukaan ei ole kieltänyt Hilaa eikä muitakaan.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Oletan, että et tiedä mitä tarkoittaa sanat ”saa ja ei saa”, koska kukaan ei ole kieltänyt Hilaa eikä muitakaan.

        No mitä tämä sitten tarkoittaa?

        "Etkö todellakaan ymmärrä sitä, että täällä toinen saa kirjoittaa vaikka mitä ilkeyksiä, eikä häntä toruta, kun taas toista ilkeyksien kirjoittajaa torutaan."

        Eikö toruminen nimenomaan tarkoita kiektämistä?

      • Anonyymi00064

        Mitä ihmettä sinä saivartelet ?????!!!!!

      • Anonyymi00244
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Etkä vastannut kysymykseeni.

        Et ymmärrä vai et halua ymmärtää?

        Etkö todellakaan ymmärrä sitä, että täällä toinen saa kirjoittaa vaikka mitä ilkeyksiä, eikä häntä toruta, kun taas toista ilkeyksien kirjoittajaa torutaan.

        Kukin tulkitsee taitonsa mukaisesti se mikä on ilkeyttä yhdelle ei ole sitä kai toiselle

      • Anonyymi00262
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Kenen pitkäaikaisen arvostetun viestiä nyt tarkoitat?

        En ole vakikirjoittaja täällä, mutta sanonpa vaan, että ei ole sopivaa, että se sallitaan "mun kaverille", mutta tuolle toiselle.

        Joku kehoitti painumaan v-----, okei ,se on rumasti sanottu, mutta paljon rumempaa on tekstiä on korppis saanut osakseen.

        No niin tässä on syy miksi moni ei halua olla juuri tässä ketjussa. Kuten esim minä. Riidan aiheita keksitään joka asiasta. Vaikka toinen teki hyvän aloituksen niin eikö siitäkin jonollut sanomista. Olen hyvilläni etten ole koskaan kirjoittanut tähän ketjuun mitään, sillä sen kerran kun olen lueskellut niin näkee juuri sen sikamaisen haukkumisen . Oli asia mikä tahansa .
        Joten siinäpä jatkatte. Ihme että tämä aloittaja jaksaa pitää palstaa yllä kun saa lokaa niskaansa siitäkin mistä normaali ihminen ei edes ajattelisi .olevan mitään riidan aiheita.

    • Anonyymi00009

      Hei Hil-la!

      Olemme tahtomattamme joutuneet "siedätyshoitoon".
      Jos satumme joutumaan pahamaineiseen hoitopaikkaan, niin
      emme ole saaneet lempeää kohtelua viime aikoina palstalla.

      Minun profiilini levitettiin palstalla "hyötytarkoituksessa".
      Ihmettelen vaan, että mikähän hyöty siitä on, laitonta se kuitenkin
      oli. Ei minulta lupaa kyselty.

      Hyvää helluntaita!

    • Hil-lalle ja kaikille muillekin sopuisille keskustelijoille tsemppiä ja hyvää helluntaita. Toivon että tämä"pitkäaikainen vakikirjoittaja" harkitsee uudelleen päätöstään eikä jätä palstaa.
      En minäkään aio kokonaan luovuttaa, mutta pysyttelen pääasiassa nyt omissa aloituksissani, joissa puhutaan kukista, mehiläisistä ja kevään kauneudesta :)

    • Anonyymi00013

      No niin. Uusi varjoaloitus putkahti ja taas mennään.
      Surkuhupaisaa tämä pitkäaikaisen vakikirjoittajan touhu. Tästä on tullut hänen spektaakkelinsa :))

      • Anonyymi00016

        Ei kannata vastata siihen.
        Riitaa haastaa vain.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Ei kannata vastata siihen.
        Riitaa haastaa vain.

        Ei sitä iloa hänelle nyt enää suoda. Arki alkaa ja muut aherrukset.

      • Anonyymi00019

        Onhan Helluntai ja näkyy saaneen hengen päälleen😬

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Onhan Helluntai ja näkyy saaneen hengen päälleen😬

        Ilmoittelen vaan viimeaikaisten ilkeilyjen ja häiriköintien takia, että
        aion tehdä poliisi-ilmoituksen. Nyt saa riittää!

        Minun oikeudentuntooni ei mahdu että joukko riidanhaluisia ihmisiä
        haluaa tieten tahtoen pilata palstan kaikkein vanhimpien mahdollisuudet
        kirjoitella rauhassa. Palstoilla on tilaa vaikka perustaa ikioma riitelypalsta.

        Viimeinen tippa oli tuo profiilin levittäminen ja motiivina oli vielä "hyöty",
        että repikää nyt haaskalinnut siitä, keksikää uutta reposteltavaa...

        Olen yrittänyt saada viestiä Ylläpidolle. Ei onnistu. Se on poistettu
        ainakin kymmenen kertaa, samoin vanhaan ketjuun laittamani viesti.
        Poliisi on vielä jäljellä.
        Sodassa elämme, rauhaa toivomme.
        Hil-la ja kumppanit, pitäkää asemat! Emme taivu suunsoittajien ja
        ilkeilijötten tahtoon.
        /MdK

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Joka ikinen sana mitä Sinun Profiilissasi on luettavissa.
        ON Sinun omaa tekstiäsi.

        Kukaan ei niillä revittele ja SENSAATION sinä olet itse '
        synnyttånyt.äSaat nyt sitä kuuluisuutta nitäolet jahtaamisesallisi Tellukalle aheuttanut! Se alkaa Sinusta

        Olisit viisas, jo nyt ymmärtäisit!
        Mutta odotamme turhaa,
        läälkitystä emme voi määrätä, emmekä rajoittaa oikeuttasi kirjoittaa mitä haluat, toivomme toki, että kirjoitat sen, mikä on TOTTA!

      • Anonyymi00042

        Etkö ymmärtänyt, että profiilisi näkyy kaikille eikä vain itselle?

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Etkö ymmärtänyt, että profiilisi näkyy kaikille eikä vain itselle?

        Kaikkien luettavaksi kai ne hänen viestinsä on tarkoitettukin avoimella keskustelupalstalla, vai onko hän jotenkin ymmärtänyt, että niitä näkee vain ylläpito ja muilla pitää olla hänen IP:nsä päästäkseen lukemaan ja vastaamaan.

        Voi kun joku pysäyttäisi ajoissa, jos alan olla tuossa mallissa.

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Ilmoittelen vaan viimeaikaisten ilkeilyjen ja häiriköintien takia, että
        aion tehdä poliisi-ilmoituksen. Nyt saa riittää!

        Minun oikeudentuntooni ei mahdu että joukko riidanhaluisia ihmisiä
        haluaa tieten tahtoen pilata palstan kaikkein vanhimpien mahdollisuudet
        kirjoitella rauhassa. Palstoilla on tilaa vaikka perustaa ikioma riitelypalsta.

        Viimeinen tippa oli tuo profiilin levittäminen ja motiivina oli vielä "hyöty",
        että repikää nyt haaskalinnut siitä, keksikää uutta reposteltavaa...

        Olen yrittänyt saada viestiä Ylläpidolle. Ei onnistu. Se on poistettu
        ainakin kymmenen kertaa, samoin vanhaan ketjuun laittamani viesti.
        Poliisi on vielä jäljellä.
        Sodassa elämme, rauhaa toivomme.
        Hil-la ja kumppanit, pitäkää asemat! Emme taivu suunsoittajien ja
        ilkeilijötten tahtoon.
        /MdK

        Minä tein sen!

        /MdK

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Joka ikinen sana mitä Sinun Profiilissasi on luettavissa.
        ON Sinun omaa tekstiäsi.

        Kukaan ei niillä revittele ja SENSAATION sinä olet itse '
        synnyttånyt.äSaat nyt sitä kuuluisuutta nitäolet jahtaamisesallisi Tellukalle aheuttanut! Se alkaa Sinusta

        Olisit viisas, jo nyt ymmärtäisit!
        Mutta odotamme turhaa,
        läälkitystä emme voi määrätä, emmekä rajoittaa oikeuttasi kirjoittaa mitä haluat, toivomme toki, että kirjoitat sen, mikä on TOTTA!

        Taatusti on ja provosoinnin voimalla tulee vahvaa tekstiä,
        eli sana sanasta, kaksi parhaasta!

        /MdK

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Kaikkien luettavaksi kai ne hänen viestinsä on tarkoitettukin avoimella keskustelupalstalla, vai onko hän jotenkin ymmärtänyt, että niitä näkee vain ylläpito ja muilla pitää olla hänen IP:nsä päästäkseen lukemaan ja vastaamaan.

        Voi kun joku pysäyttäisi ajoissa, jos alan olla tuossa mallissa.

        Palstakamu voisi hienovaraisesti tehdä tuon pysäyttämisen. Se olisi ystävänpalvelus. Eivät halua aikuisen ihmisen ajatusten kulkuun puuttua. Se olisi maalittamista. Miten me ihmiset ajatellaankaan eri tavalla. En uskoisi, että meillä on niin erilainen elämänkokemus.

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Minä tein sen!

        /MdK

        Minkä sinä teit?

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00058 kirjoitti:

        Minkä sinä teit?

        Käydä vilahti pskalla😅

      • Anonyymi00085
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Joka ikinen sana mitä Sinun Profiilissasi on luettavissa.
        ON Sinun omaa tekstiäsi.

        Kukaan ei niillä revittele ja SENSAATION sinä olet itse '
        synnyttånyt.äSaat nyt sitä kuuluisuutta nitäolet jahtaamisesallisi Tellukalle aheuttanut! Se alkaa Sinusta

        Olisit viisas, jo nyt ymmärtäisit!
        Mutta odotamme turhaa,
        läälkitystä emme voi määrätä, emmekä rajoittaa oikeuttasi kirjoittaa mitä haluat, toivomme toki, että kirjoitat sen, mikä on TOTTA!

        Täysi työ on oikaista ilkeilijäitten valheita,
        Tuosta profiilin esillepanosta ihmettelen, että haluatteko te oikein
        "ristiinnaulita" minut! Olenko ainut, jonka profiilia riepotellaan
        tällä tavalla? - Laitontahan se on. Sen sain tietää eilen.

        Ja ymmärrän nyt. kun yritin laittaa Ylläpidolle viestiä, niin se poistettiin
        kerta toisensa jälkeen. Oli aivan selvää että poistaja ei halunnut yllä-
        pidon tietävän mitään, mitä tällä palstalla "vastuullisetkin" henkilöt
        puuhastelevat.

        Ainoa vaihtoehto oli ottaa yhteyttä ihmisiin, joita ei ylipuhuta, joille
        ei valehdella ja jotka huolehtivat siitä että totuus tulee esille.
        Minä en aio ulvoa susien mukana.

        /MdK

      • Anonyymi00188

        loistavaa.....

    • Anonyymi00021

      Täällä alkaa näkyä eräillä kirjoittajilla ikääntymisen piirteitä.
      Ikääntyminen vaikuttaa itsekontrolliin, itsekritiikkiin ja itsehillintään.
      Ne kaikki pettävät.

      • Anonyymi00024

        Senpä takia täällä ei tarvita nuorempia älykääpiöitä, vaan vanhat
        haluavat olla omassa rauhassaan.

      • Anonyymi00025

        "Aina tahtoisi nähdä, että tällaiset vaiheet ovat ohimeneviä, mutta kun luin eilen palstan pitkäaikaisen ja arvostetun kirjoittajan viestin, taidan uskoa, että nyt on tosi kysymyksessä.
        Demeter1"

        Anteeksi nyt, mutta jos tuo pitkäaikainen, arvostettu kirjoittaja tarkoittaa Mdk:ta,
        Olen ällikällä lyöty.
        Ne tekeleet, mitä mdk suoltaa, ei anna aihetta arvostamiseen.
        Pelkkää muiden syyttelyä.
        Hissikirjoittelua

      • Anonyymi00026

        Kritiikki on pettänyt jo kauan. Täällä on ollut monta rekattu vastaan rekattu taistelua.
        Nyt tämä Tellukan keissi näyttää olevan loputon.

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Mdk kirjoittaa kivoja hauskoja juttuja ja tarinoita menneestä ajoista ja tapahtumista. Ja nykyisistäkin.
        Pidän niistä.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Kritiikki on pettänyt jo kauan. Täällä on ollut monta rekattu vastaan rekattu taistelua.
        Nyt tämä Tellukan keissi näyttää olevan loputon.

        Tellukka keissi pyörii niinkauan, kun sen alullepanija, Mdk, myöntää kirjoittaneensa täyttä soopaa.
        Nähneensä unessa harhoja.

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        "Aina tahtoisi nähdä, että tällaiset vaiheet ovat ohimeneviä, mutta kun luin eilen palstan pitkäaikaisen ja arvostetun kirjoittajan viestin, taidan uskoa, että nyt on tosi kysymyksessä.
        Demeter1"

        Anteeksi nyt, mutta jos tuo pitkäaikainen, arvostettu kirjoittaja tarkoittaa Mdk:ta,
        Olen ällikällä lyöty.
        Ne tekeleet, mitä mdk suoltaa, ei anna aihetta arvostamiseen.
        Pelkkää muiden syyttelyä.
        Hissikirjoittelua

        Tuota samaa kysyttiin jo aikaisemmin, Ano 00025, mutta en halunnut siihen vastata kun tuntui että pidettiin suurinpiirtein veistä kurkulla. Jotain rajaa sentään..))

        Yritin kirjoittaessani välttää niitä virheitä, mistä täällä on huomauteltu. Ei nimiä, ei kiittelyä, ei tietojen "levittelyä". Sekään ei näköjään kelvannut.

        Onko mahdotonta hyväksyä, että kaikki eivät - syystä tai toisesta - halua ottaa kantaa asiaan mitä eivät riittävästi tunne eivätkä siksikään tahdo lähteä maalittamiseen mukaan.
        demeter1

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Mdk kirjoittaa kivoja hauskoja juttuja ja tarinoita menneestä ajoista ja tapahtumista. Ja nykyisistäkin.
        Pidän niistä.

        Satukirjoja on myynnissä, jos niistä pitää.
        Samoin vitsikirjojakin.

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Satukirjoja on myynnissä, jos niistä pitää.
        Samoin vitsikirjojakin.

        Olivat vissiin 20 vuotta sitten hauskoja, siellä satutönössä. Nimeä en tiedä.
        Siellä kirjoitettiin vain satuja ja tarinoita.
        Nyt sitten pitäisi kertoa tosiasioita.
        Ei oikein luonnistu.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Mdk kirjoittaa kivoja hauskoja juttuja ja tarinoita menneestä ajoista ja tapahtumista. Ja nykyisistäkin.
        Pidän niistä.

        Mun puolesta saa kirjoittaa niin paljon kuin lystää. Siitä ei ole kyse.

        Jättäisi vaan sen Tellukan ja assistentin/teknikon MAALITTAMISEN.

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Tuota samaa kysyttiin jo aikaisemmin, Ano 00025, mutta en halunnut siihen vastata kun tuntui että pidettiin suurinpiirtein veistä kurkulla. Jotain rajaa sentään..))

        Yritin kirjoittaessani välttää niitä virheitä, mistä täällä on huomauteltu. Ei nimiä, ei kiittelyä, ei tietojen "levittelyä". Sekään ei näköjään kelvannut.

        Onko mahdotonta hyväksyä, että kaikki eivät - syystä tai toisesta - halua ottaa kantaa asiaan mitä eivät riittävästi tunne eivätkä siksikään tahdo lähteä maalittamiseen mukaan.
        demeter1

        Oletko uusi kirjoittaja?

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Mun puolesta saa kirjoittaa niin paljon kuin lystää. Siitä ei ole kyse.

        Jättäisi vaan sen Tellukan ja assistentin/teknikon MAALITTAMISEN.

        Arveletko että näillä jatkuvilla jankutuksilla aiheesta on vaikutusta?

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Tellukka keissi pyörii niinkauan, kun sen alullepanija, Mdk, myöntää kirjoittaneensa täyttä soopaa.
        Nähneensä unessa harhoja.

        Voi olla että teillä on odotellessa pitkä tie ja samalla pilaatte ikäihmisten Nojatuoliketjun .

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Arveletko että näillä jatkuvilla jankutuksilla aiheesta on vaikutusta?

        Aina pitää vastata ja se johtaa jankuttamiseen, ei voi mitään.
        Sulle vastaan, että maailmantappiin asti.

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Voi olla että teillä on odotellessa pitkä tie ja samalla pilaatte ikäihmisten Nojatuoliketjun .

        Eikö tämä pääjankuttaja ole reilusti yli 80 (siis tämä mdk)

      • Anonyymi00041

        Samaan kaavan langistuminen, samat terveiset ja samat tarinat,
        uutta ei synny, kun ei pääse vanhoista tavoistaan ja tottumuksistaan eroon-
        Vittunmaiosuus säilyy, ja korsorostuu kun alkaa seota ja toistaa samaa laulua, vaikka sekoitti asian ja sanat!

        Jahti ei lopu, vaikka ei ole mitään jahdattavaakaan, kun uskoo uniinsa.

        Meikäläinen ei viitso keroa uniaan, ja että väittäisin ne tosiksi, silloin tietäisin itsekin, että nyt on jotain vikaaaa, vikaaaaa, ja se vika on omassa päässä.

      • Anonyymi00044
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Senpä takia täällä ei tarvita nuorempia älykääpiöitä, vaan vanhat
        haluavat olla omassa rauhassaan.

        Alle 80 vuotiaat ULOs!

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Alle 80 vuotiaat ULOs!

        Sitten kaikille nikki ja ikäilmoitus.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Alle 80 vuotiaat ULOs!

        Juu ja palsta maksulliseksi ja pankkitunnuksilla sisään
        ja sotu nikiksi ja sitten ollaan kusi sukassa.

        Sitten hymistellään ja kiitellään.

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Tuota samaa kysyttiin jo aikaisemmin, Ano 00025, mutta en halunnut siihen vastata kun tuntui että pidettiin suurinpiirtein veistä kurkulla. Jotain rajaa sentään..))

        Yritin kirjoittaessani välttää niitä virheitä, mistä täällä on huomauteltu. Ei nimiä, ei kiittelyä, ei tietojen "levittelyä". Sekään ei näköjään kelvannut.

        Onko mahdotonta hyväksyä, että kaikki eivät - syystä tai toisesta - halua ottaa kantaa asiaan mitä eivät riittävästi tunne eivätkä siksikään tahdo lähteä maalittamiseen mukaan.
        demeter1

        Katsohan eka viestisi tässä ketjussa.
        Kantaa näytit ottavan anon kirjoitukseen puolustaen ketjun aloittajan kommenttia.

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Tellukka keissi pyörii niinkauan, kun sen alullepanija, Mdk, myöntää kirjoittaneensa täyttä soopaa.
        Nähneensä unessa harhoja.

        Jestas! Onhan se jo aikapäiviä sitten tullut selväksi. että
        se oli koeajo ja teknikolla oli poika apurina kädenhuiskauksine
        kaikkineen. Ja wi-fi meni kiinni Uudellamaalla. MdK ei ole
        nähnyt soopaa, Tellu ei nähnyt mitään, kun kysyin eikö hän
        ymmärtänyt lukemaansa, niin Tellukka vastasi ettei ole nyt
        kärryillä. Jos joku nukkui niin se oli Telllukka! Ehkö Tellukka
        oli eri tiloissa, eikä nähnyt mitä siellä kaukaloitten lähellä tapahtui.
        Mutta minä näin paperivirran.
        /MdK

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Miten nyt, onko niitä poistosessioota näkynyt näytölläsi lisää viime aikoina?
        Kerroit tuolla sellaisen olevan taas valmisteilla.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Eikö tämä pääjankuttaja ole reilusti yli 80 (siis tämä mdk)

        On se. Ja elää ainakin 100-vuotiaaksi ja tulee kirjoittelemaan
        täällä kauan.
        /Mdk

        PS Kun saisi vielä tuon nikkinsä menemään sinisenä läpi
        kirjautuessa.

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Jestas! Onhan se jo aikapäiviä sitten tullut selväksi. että
        se oli koeajo ja teknikolla oli poika apurina kädenhuiskauksine
        kaikkineen. Ja wi-fi meni kiinni Uudellamaalla. MdK ei ole
        nähnyt soopaa, Tellu ei nähnyt mitään, kun kysyin eikö hän
        ymmärtänyt lukemaansa, niin Tellukka vastasi ettei ole nyt
        kärryillä. Jos joku nukkui niin se oli Telllukka! Ehkö Tellukka
        oli eri tiloissa, eikä nähnyt mitä siellä kaukaloitten lähellä tapahtui.
        Mutta minä näin paperivirran.
        /MdK

        Nyt on häntä jo kasvanut kieroon, juttu muuttuu, ehkä siletä viel
        selviää loultakin, etä Tellukka ei ollut poistojen takana!

        Täällähän voi kuka tahansa pyytää poistoja.Riippuu millä silmällä ylläpito katsoo poistettavaa tekstiä.
        Mitäänkorvaamatonta on tuskin koskaan poistettu, ja kannattaa kirjoittaa teksti ensiiksi omiin tiedostoihin ja kopsata se sieltä, silloin KORvaamaton juttu jää omalle koneelle.

        Minulle on se ja sama. jos poistuu, niin poistuu, olen kuitenkin kirjoittanut j a siten sanonut sanottavani.

      • Anonyymi00056
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Sitten kaikille nikki ja ikäilmoitus.

        Riittää, että alle 80 vuotias tuntee itsensä täällä olevansa
        Muka 80 vuotias ja
        menee ikäryhmäänsä, ilman mitään nikkejäkin.

        Minä en mene, kuten Poloma, joka taitaa kans olla alaikinen,
        kirjoittaa 70 kymppisten sivuille samoja juttuja,
        Olen pian 90 ja nikitön.

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Jestas! Onhan se jo aikapäiviä sitten tullut selväksi. että
        se oli koeajo ja teknikolla oli poika apurina kädenhuiskauksine
        kaikkineen. Ja wi-fi meni kiinni Uudellamaalla. MdK ei ole
        nähnyt soopaa, Tellu ei nähnyt mitään, kun kysyin eikö hän
        ymmärtänyt lukemaansa, niin Tellukka vastasi ettei ole nyt
        kärryillä. Jos joku nukkui niin se oli Telllukka! Ehkö Tellukka
        oli eri tiloissa, eikä nähnyt mitä siellä kaukaloitten lähellä tapahtui.
        Mutta minä näin paperivirran.
        /MdK

        Näitkö kun siellä ylläpidossa tulostettiin jokaisen kommentit?
        Vai mistä se paperivirta?
        Niistä papereistako ne katsoi mitkä kommentit joutaa poistoon?

      • Anonyymi00060

        👍 Osuma !

      • Anonyymi00063
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Näitkö kun siellä ylläpidossa tulostettiin jokaisen kommentit?
        Vai mistä se paperivirta?
        Niistä papereistako ne katsoi mitkä kommentit joutaa poistoon?

        Teknikko luki mm paperiarkista viestin ja totesi: Siinäkään viestissä ei ollut mitään vikaa, mutta sinne se menee. Ja heitti arkin menemään. Arkki leijui hetken ilmassa ja putosi sitten
        paperivirtaan. Olikohan se valtava laite, joka silppusi kaiken paperimäärän? Tellu voisi
        tietää!

        /MdK

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Oikeinko ylläpito printtaa paperille kaikki Suomi24:ään tulleet viestit?
        Voi sitä paperin määrää niitten arkistossa kun jokainen viesti omalla paperillaan.

        Montakohan viestiä näille kaikille palstoille tulenee päivittäin?

      • Anonyymi00069
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Teknikko luki mm paperiarkista viestin ja totesi: Siinäkään viestissä ei ollut mitään vikaa, mutta sinne se menee. Ja heitti arkin menemään. Arkki leijui hetken ilmassa ja putosi sitten
        paperivirtaan. Olikohan se valtava laite, joka silppusi kaiken paperimäärän? Tellu voisi
        tietää!

        /MdK

        Ihanko tosissas olet ?

      • Anonyymi00071
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Teknikko luki mm paperiarkista viestin ja totesi: Siinäkään viestissä ei ollut mitään vikaa, mutta sinne se menee. Ja heitti arkin menemään. Arkki leijui hetken ilmassa ja putosi sitten
        paperivirtaan. Olikohan se valtava laite, joka silppusi kaiken paperimäärän? Tellu voisi
        tietää!

        /MdK

        Voi näitö, nyt jo tyhminkin voisi tajuta, että mahdoton on mahdotonta.
        "Mr Bean" on päässyt meille 80+ akoille ja ukoille kertomaan TIeteisromaanin kiemuroista!
        Se on vasta syntymässä, Ensimmäinen ( I ) näytöskään ei ole muotoutunut yhteen muotoon, vaan vielä on liikkuvia osia, joita ei ole saanut oikeaan esitysmuotoon.
        Ei ole vieläkään uskottavaa, joten annettaisko yrittää.
        Aina uutta löytyy, ja aija entistä uskomattomampaa,

        Paperi silppurilla Suomi 24. fi tuhoaa meidän aikaansaannoksiamme tulevassa "MR, Bean " Suomi24 uutuus esityksessä. Se onkin sitten uusi pääosa koko näytöksessä.

        Kiittäkää, lisää on tulossa!

      • Anonyymi00072
        Anonyymi00071 kirjoitti:

        Voi näitö, nyt jo tyhminkin voisi tajuta, että mahdoton on mahdotonta.
        "Mr Bean" on päässyt meille 80 akoille ja ukoille kertomaan TIeteisromaanin kiemuroista!
        Se on vasta syntymässä, Ensimmäinen ( I ) näytöskään ei ole muotoutunut yhteen muotoon, vaan vielä on liikkuvia osia, joita ei ole saanut oikeaan esitysmuotoon.
        Ei ole vieläkään uskottavaa, joten annettaisko yrittää.
        Aina uutta löytyy, ja aija entistä uskomattomampaa,

        Paperi silppurilla Suomi 24. fi tuhoaa meidän aikaansaannoksiamme tulevassa "MR, Bean " Suomi24 uutuus esityksessä. Se onkin sitten uusi pääosa koko näytöksessä.

        Kiittäkää, lisää on tulossa!

        Jos sä nyt käännät koko asian huumoriksi MdK, niin voit olla varma, että Nojatuoli tutisee liitoksissaan. Satusi ei syytteitä kumoa. Joku kirjoitti eilen aloittajalle painumisesta syntymäelimeen. Sinut voisi survoa kakkospesälle.

      • Anonyymi00073
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        Jos sä nyt käännät koko asian huumoriksi MdK, niin voit olla varma, että Nojatuoli tutisee liitoksissaan. Satusi ei syytteitä kumoa. Joku kirjoitti eilen aloittajalle painumisesta syntymäelimeen. Sinut voisi survoa kakkospesälle.

        Edelliostä kommentti, johon vastasit, EI KIRJOITTANUT MDK:

        Vaan aso joka ei koskaan rekkaudu!

        Jos et käsittänyt asiaa, lopeta tähän MR. Bean asiaan kommentoimatta..
        MDK on keronut olevansa Me Beanin esikuva,

        Se selviä kun mluet häne profiilistaa!!!!

        Aho joka ei koskaan rekkaa. En teeskntele olevani höpättäjä joka ei pysty luopumaan suuteistäämn Tellukkaa kohtaan..
        Siinnehän jälet johtavat!

        Että hän / MdK jopa näki - PaPERISILPPURIN Suomi24 toimistossa ja sinne syötettiin paperia!!!

      • Anonyymi00074
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Pyydän anteeksi! En ole hänen profiiliaan lukenut. Yön aikana oli ketjun viimeiseksi ilmestynyt teksti, että MdK:n ovat kirjoitukset on huumoria. Huumoriksi ei voi enää kääntää.

        MdK:n voi survoa kakkospesälle, jos niin on. Muussa tapauksessa suksikoon suolle.

        Kiitos, kun selvensit!

      • Anonyymi00295
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        On se. Ja elää ainakin 100-vuotiaaksi ja tulee kirjoittelemaan
        täällä kauan.
        /Mdk

        PS Kun saisi vielä tuon nikkinsä menemään sinisenä läpi
        kirjautuessa.

        Silloin olisikin profiilissasi enemmän luettavaa!

    • Anonyymi00037

      Toinen on oikea nojatuoli, toinen on pimeä nojatuoli, jonka synkkä istuin on vihan alttari

    • Anonyymi00061

      Kenen/keiden syytä on, että Nojatuoli on mennyt pilalle ?
      Katsokaa peiliin ja olkaa ihmisiksi !
      Lapsetkin osaa paremmin käyttäytymistavat.

    • Anonyymi00062

      Nyt heittää päästä, kun jo poliisillekin ollaan ilmoitusta tekemässä.
      Poliisia ei takuulla kiinnosta ikääntyneitten palstatappelut,
      tukkanuottasillaolot.
      Vanhuudenseniiliksihän sitä on vaarassa leimautua jos näistä erehtyisi
      poliisille ilmoittamaan.

      • Anonyymi00066

        Näkyy hänellä heittävän päästä muutenkin.

    • Anonyymi00067

      Meni kyllä yöunet. Millaiset vaatteet syytetyillä yleensä on? Huppari silmillä tai lehti naaman edessä vai ihan vain naama peruslukemilla? Entä jos pettää pokka.
      Saako pieneläkeläinen ilmaisen oikeusavustajan?
      Onneksi arkistossa on kaikki tallella eikä bitit menneet silppuriin.

    • Anonyymi00068

      Ei nämä riitelyt ole sen arvoisia, että niitä kannattaa jatkaa.
      Se, joka on riitelyn aloittanut voisi sen ymmärtää lopettaa ja jos ei
      hänellä muuta antia ole palstalle kuin riitely hän voisi jättää palstan rauhaan.

      Jos riitelyn aloittaja on joku tietty henkilö hänelle voi myös jättää
      vastaamatta. Riitelijälle vastaaminen ei ole sen arvoista.
      Ei jonninjoutava riitely näytä johtavan mihinkään, palsta vain on
      mennyt pilalle mikä ei ole kellekään mukavaa eikä oikeudenmukaista
      sen hyväntahtoiselle aloittajalle.

      • Anonyymi00070

        Riitelyäkö?
        Tämähän on sellaista humoristista mielikuvitusleikkiä, jota MdK on kaipaillut Kahvipirtin ajoilta.
        Ei kainäistä kukaan tosissaan ole. Et vain ymmärrä huumoria.

      • Anonyymi00075
        Anonyymi00070 kirjoitti:

        Riitelyäkö?
        Tämähän on sellaista humoristista mielikuvitusleikkiä, jota MdK on kaipaillut Kahvipirtin ajoilta.
        Ei kainäistä kukaan tosissaan ole. Et vain ymmärrä huumoria.

        Kirjoitin tällä leimauksella tänä aamuna kommentin.

        *********************************************************************************
        Anonyymi00071
        2026-05-25 07:57:53
        Voi näitö, nyt jo tyhminkin voisi tajuta, että mahdoton on mahdotonta.
        "Mr Bean" on päässyt meille 80+ akoille ja ukoille kertomaan TIeteisromaanin kiemuroista!... jnedelleen-
        ******************************************************************************

        Hänen , siis MdK. Mdk ( vanhan arvostettu kirjoitettu palstalla) mielikuvastaan jota edustaa Mr Bean.

        Joku ? luulotautinen alkoi jo viisastelemaan ja väitti minua mdkkooksi, jota en silmissäni siedä tekstinäkkän.''

        Kirjoitin asiasta kuinka se täällä kai nähdäön...

        - Uskotteko, että Suomi24 silppuaa paperia ja hän näkee?-

        Pitäkää uskonne ja tunkkinne!

        Satte totisesti häneltä lisää lausuntoja,
        mutta Minä en niitä kirjoita!

        Ano joka ei koskaan rekkaa eikä ole rekattu!

      • Anonyymi00079
        Anonyymi00075 kirjoitti:

        Kirjoitin tällä leimauksella tänä aamuna kommentin.

        *********************************************************************************
        Anonyymi00071
        2026-05-25 07:57:53
        Voi näitö, nyt jo tyhminkin voisi tajuta, että mahdoton on mahdotonta.
        "Mr Bean" on päässyt meille 80 akoille ja ukoille kertomaan TIeteisromaanin kiemuroista!... jnedelleen-
        ******************************************************************************

        Hänen , siis MdK. Mdk ( vanhan arvostettu kirjoitettu palstalla) mielikuvastaan jota edustaa Mr Bean.

        Joku ? luulotautinen alkoi jo viisastelemaan ja väitti minua mdkkooksi, jota en silmissäni siedä tekstinäkkän.''

        Kirjoitin asiasta kuinka se täällä kai nähdäön...

        - Uskotteko, että Suomi24 silppuaa paperia ja hän näkee?-

        Pitäkää uskonne ja tunkkinne!

        Satte totisesti häneltä lisää lausuntoja,
        mutta Minä en niitä kirjoita!

        Ano joka ei koskaan rekkaa eikä ole rekattu!

        Haluaako Uudenmaan mummo esiintyä minuna?

        ja minä en ole uudenmaan mummona esiintynyt täällä enkä toisalla.!

        Minunko # Unenmaan mummo # nyt halua kohdistaa koko SHOUN?

        'En ole koskaan kirjoittanut tuolla nimellä. koska en ole uudelllamaalla, enkä Teknikko!

        Ano joka ei rekkaa.

      • Anonyymi00080
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        Haluaako Uudenmaan mummo esiintyä minuna?

        ja minä en ole uudenmaan mummona esiintynyt täällä enkä toisalla.!

        Minunko # Unenmaan mummo # nyt halua kohdistaa koko SHOUN?

        'En ole koskaan kirjoittanut tuolla nimellä. koska en ole uudelllamaalla, enkä Teknikko!

        Ano joka ei rekkaa.

        Jos tarkoitat, että 00079 on Uudenmaan mummo, niin hän ei ole.

    • Tuulta ja pilvistä on sää, huomenet kuitenkin tähän uuden viikon alkuun, sadetta kaivataan, ei kuitenkaan koko kesän ajalle.
      Sää toimii niin kuin toimii ja samoin kirjoittajat nojatuolissa.
      Kaikilla ei oikein säännöt ja hyvät tavat kuuluu elämään, anonyymin takaa rohkenee jokainen kirjoittaa vaikka mitä törkyä, mutta nimimerkillä ei tämä onnistuisi.
      Pakkohan tämä kaikki on hyväksyä, vaikka joskus ihmettelee ylläpidonkin toimintaa noiden härskimpien viestien kohdalla.

      Kiitos kuuluu kaikille anoille kuin rekatuille, joilla asiat oikeissa malleissa kulkee, eipä tästä enempää.
      Katselen naapuritalo parvekkeella touhuavaa rouvaa
      (liki 90 )pyykkiä levittää kuivamaan, varmaan onnellinen olostaan, kun jaksaa vielä asiansa hoitaa.
      Näin täällä palastallakin, mikä on meille vanhoille tarkoitettu, voi onnea tuntea, että pystymme vielä yhteyksiä pitää toisiin saman ikäisiin.
      On mukava kuulla miten arki ja elämä missäkin pyörii ja millä tapaa se sujuu.
      Onnellista, että osaamme vielä ilmi tuoda ajatuksiamme, jos ei niin tämän ajan henkeen, mutta uskoen samanhenkisten asiat ymmärtävän
      Aika kummalliselta tuntuu, kun ketjussa pilkataan vanhuksia ja kuitenkin tämä vaiva nimeltä vanhuus tulee jokaiselle, kenen vuodet siihen ehtii..
      Ne ajat on ohi, milloin vanhuutta kunnioitettiin.
      Nimettömänä rohkeus kasvaa ja ulos anti sen mukaan, jos pitäisi nimellä kirjoittaa siihenpä se kaiken ilkeyden purkaminen jäisikin.
      Viimeisimmät vuodet on minunkin mieli kovettanut, en anna sanontojen mieltäni haavoittaa, vaikka kieltämättä joskus kirpaisee.
      Kyllähän tänne kirjoittelu yhtä taiteilua narulla pysymisen tavoin on viime ajat olleet, aina moitittavaa löytyy.

      Täksi viikoksi aika viileää on luvassa, mutta jospa sitten kesä oikeasti alkaisi ja kaikilla olisi mahdollista hyvästä lomasta nauttia.
      Sanonta Urpona kylmä ja vielä Erkkikin uikuttaa, 18, toukokuuta se Erkin päivä, sen jälkeen sitten on hallat ohitettu.
      Noita vanhoja sanontoja olisi mukava kuulla, viisauttakin niissä, iän myötä kertynyttä.
      Minunkin mielessä paljon muistoja ajoista, jotka olen elänyt, etupäässä ne ovat myönteisiä, elämä vaan oli mitä oli, ei muuta osannut toivoakaan.
      Nyt kaiken yltäkylläisyyden keskellä se ihminen mikä meissä elää, on useinkin hyvin onneton, mitä kuvastaa tämä viestittelykin.

      Toivonkin kaiken ikävän unohtamista ja palataan siihen mieltä virkistävään, ehkä hyvää mieltäkin antavaan kertomaan arjesta ja sen sujumisesta.
      Tänään siis toukokuun loppua tavoitamme ja Juhannus seuraava odotusten kohde ja kesä silloin on todellinen.
      Jatketaan ja jaksetaan.

      • Anonyymi00077

        Määrätyt rekatut haukkuu aina anonyymejä, mutta ovatko he niitä, jotka itse ilkeilevät puskasta (anonyyminä)?

        Olen itse ollut joskus rekattu, mutta alkoi tympimään tämä anonyymien haukkuminen, joten siirryin haukuttaviin.

        Käyn täällä tosi harvoin nykyisin, mutta aina sama meno on päällä.
        Palstaahan sanotaan kaatopaikaksi, jossa voi kertoa elämästään satuja, riidellä, nälviä yms.

      • Anonyymi00086

        Lyhyt raportti naapurista!

        Kaikki hyvin, lämmin sää, nyt jo + 19º varjossa ja aurinko paistaa
        pilvettömältä taivaalta.

        Olen lähdössä naapureitten yhteiselle grillauslounaalle ja kahville
        ennenkuin jokainen ottaa kesälomaa tapaamisista. Syksyllä pala-
        taan tapaamisiin sisätiloissa.
        Grillauspaikka on parhaimmillaan, kauneimman luonnon ympäröimä.
        Valtavat hevoskastanjapuut kukkivat parhaillaan. Niitten kukat ovat
        kuin sytytetyt kynttilät.
        Moni on lukenut Theodor Kallifatidesin Kastanjapuun kylä, joka
        ilmestyi 70-luvulla. Kallifatides on asunut täällä Ruotsissa -64 lähtien,
        on 88 -vuotias. Tuli vaan mieleen kun kirjoitin kastanjapuista. Ja
        että olemme asuneet suurinpiirtein yhtä kauan täällä naapurissa.

        Naapureita on vaihtunut jonkun verran. Luonnollisen poistuman
        kautta jne, Uusia naapureita on tullut tilalle ja on tilaisuus tavata
        heitä. Meidän taloyhtiössä kehoitetaan tervehtimään naapureita.
        Kaikkien hyväksyminen ja mukanaolo täytyy tuntua ja sen toivotaan
        lisäävän viihtyvyyttä.

        Viihtyisää päivän jatkoa!

        /MdK

    • Anonyymi00076

      Eläkää tuolin leppoisassa tunnelmass ja nauttikkaa
      #Arvostetun kirjoittajan# seurasta.

      Tellukka syöttää paperia silppuriin; Ja te uskotte kaiken mitä hän kertoo!

      Äpemiin!

      • Anonyymi00078

        Minä uskon mitä Tellukka kertoo. Olenhan hänen "teknikkonsa". Kaikki syytökset joita MdK on Tellukasta esittänyt, koskee myös osin minua. Tähän asti olen ystävällisesti yrittänyt syytöksiä oikoa ja pyytänyt hänen palstakamujensa puuttumaan. Nyt alkaa kärsivällisyyteni on lakipisteessä. Toivon, että lopetat uhkailusi MdK ja valehtelusi/luulottelusi tai viet asian tutkintaan.
        Minä tiedän, että kertomasi ei pidä paikkaansa niiltä osin mihin olet tekstejäni kopioinut.
        Annoit tittelikseni teknikon, mutta olen tavan mummo Uudeltamaalta, jonka nettiyhteydet välillä sakkasi.

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00078 kirjoitti:

        Teknikko, joka näkyi ruudulla, oli mies. Hän oli se, joka sanoi teh-
        neensä "koeajon". Varusteet olivat Uudellamaalla. Filmauspaikka
        oli hämärä, Ja oli varmaan niitten printattujen viestien kopullinen
        kaatopaikka.
        Hän oli paikalla dokumentoimassa "Kommentteja katoaa"-ketjun
        aikana. Oliko hän itse kirjoittanut aloituksen? Kuitenkin hän oli
        kuvaamassa ja kommentoimassa ja hänenkommenttinsa ovat
        tallessa, Niitä ei ole Suomi24:n toimesta voitu poistaa, kovista
        yrityksistä huolimatta.

        Kuinka selitätte, että minä (MdK) olen voinut kommentoida suorassa
        lähetyksessä ja kirjoittamani tekstit ovat tallessa? Osan ehti Tellukka
        poistattaa ja omat letkauttelunsa varsinkin. 93 poistoa, se on aika
        hyvä luku!
        Minä puhun totta ja te valehtelette ja yritätte pelastaa "kunniaanne, jos
        sitä enää on hitunenkaan jäljellä.

        /MdK

      • Anonyymi00083

        "Tellukka syöttää paperia silppuriin; Ja te uskotte kaiken mitä hän kertoo!!"

        Oletteko te alkaneet nähdä näkyjä?
        Missä olen sanonut, että Tellukka syöttää paperia silppuriin?

        Vuestissäni lukee sanatarkasti näin:
        Teknikko luki mm paperiarkista viestin ja totesi: Siinäkään viestissä ei ollut mitään vikaa, mutta sinne se menee. Ja heitti arkin menemään. Arkki leijui hetken ilmassa ja putosi sitten
        paperivirtaan. Olikohan se valtava laite, joka silppusi kaiken paperimäärän? Tellu voisi
        tietää!

        Minulla ei ole harmainta aavistustakaan, millä tavalla viestienpoisto
        tapahtuu, ovatko poistotilat edes saman katon alla, printataanko poistettavat
        viestit, tarkistaako niitä enää kukaan? Ylläolevan hetken olen näkemäni
        mukaab kuvannut ja poisheitetyn paperiarkin kohtalosta en tiedä.
        Poistettu, asiallinen viesti.

        /MdK

      • Anonyymi00084

        Minä olen jokatapauksessa nainen jo iäkäs mummo. Minun tekstiäni oli jossain kopioissasi joita julkaisit palstalla syytteiden kera.
        Totuus oli, että joku anonyymi neuvoi minua laittamaan wifin pois päältä, kun robotti? poisti tekstini. Sitä kokeilimme ha se toimi. Olen tämän selittänyt aiemminkin. Teksti oli ihan tavallinen kommentti toisessa ketjussa ja ihmettelin miksi poistui.

        Olen todella uupunut noihin syytöksiin jopa IP -osoitteiden jakamisesta.

        Laita MdK asia tutkintaan. Ylläpito löytää minut kyllä.

        Kiitos teille, jotka yrititte pysäyttää. Kaikkea hyvää!

        Uupunut ja turhautunut mummo Uudeltamaalta

      • Anonyymi00091
        Anonyymi00078 kirjoitti:

        Minä uskon mitä Tellukka kertoo. Olenhan hänen "teknikkonsa". Kaikki syytökset joita MdK on Tellukasta esittänyt, koskee myös osin minua. Tähän asti olen ystävällisesti yrittänyt syytöksiä oikoa ja pyytänyt hänen palstakamujensa puuttumaan. Nyt alkaa kärsivällisyyteni on lakipisteessä. Toivon, että lopetat uhkailusi MdK ja valehtelusi/luulottelusi tai viet asian tutkintaan.
        Minä tiedän, että kertomasi ei pidä paikkaansa niiltä osin mihin olet tekstejäni kopioinut.
        Annoit tittelikseni teknikon, mutta olen tavan mummo Uudeltamaalta, jonka nettiyhteydet välillä sakkasi.

        "Minun" teknikoksi nimittämäni henkilö oli mies. joka näkyi ruudulla.
        Tellukan kanssa voin myös vaihtaa repliikkejä, mm. kun hän vastasi,
        ettei ollut "kärryillä".
        Tietysti luulin, että he kaksi tekivät yhteistyötä. Sinun läsnäolostasi
        siinä tilaisuudessa en tiedä yhtään mitään.

        /MdK

      • Anonyymi00245
        Anonyymi00081 kirjoitti:

        Teknikko, joka näkyi ruudulla, oli mies. Hän oli se, joka sanoi teh-
        neensä "koeajon". Varusteet olivat Uudellamaalla. Filmauspaikka
        oli hämärä, Ja oli varmaan niitten printattujen viestien kopullinen
        kaatopaikka.
        Hän oli paikalla dokumentoimassa "Kommentteja katoaa"-ketjun
        aikana. Oliko hän itse kirjoittanut aloituksen? Kuitenkin hän oli
        kuvaamassa ja kommentoimassa ja hänenkommenttinsa ovat
        tallessa, Niitä ei ole Suomi24:n toimesta voitu poistaa, kovista
        yrityksistä huolimatta.

        Kuinka selitätte, että minä (MdK) olen voinut kommentoida suorassa
        lähetyksessä ja kirjoittamani tekstit ovat tallessa? Osan ehti Tellukka
        poistattaa ja omat letkauttelunsa varsinkin. 93 poistoa, se on aika
        hyvä luku!
        Minä puhun totta ja te valehtelette ja yritätte pelastaa "kunniaanne, jos
        sitä enää on hitunenkaan jäljellä.

        /MdK

        Jakun pitää taukoa tälle palstalle. Ja tulee katsomaan viikkojen päästä niin mikään ei ole muuttunut Samaa jauhamista ja letkautukset lentää ristiin rastiin . No siinäpä kirjoittelette

    • Anonyymi00087

      Luotsit voinevat omilla koneillaan kotona tehdä poistoja.
      Heillä ollee "moderoinnin avaimet".

      Muuhun tulokseen ei voi tulla, kun tämänkin palstan manipuloija
      poisti minuuteissa 10-20 kommenttia illassa.
      Siinähän pitää istua nenä näytössä kiinni koko ajan ja seurata
      keskusteluketjua.

      • Anonyymi00088

        Luotsin täytyisi olla työikäinen, vähintään alle 70 vuotias ja ulkopuolinen,
        joka ei itse kirjoittele palstalla ja manipuloi keskustelua.

      • Anonyymi00089
        Anonyymi00088 kirjoitti:

        Luotsin täytyisi olla työikäinen, vähintään alle 70 vuotias ja ulkopuolinen,
        joka ei itse kirjoittele palstalla ja manipuloi keskustelua.

        Stiina oliaina mukana l',aikka oli luotsio toisella nikillä,

      • Anonyymi00092

        Jotain hämärää noissa poistotoimenpiteissä on.
        Ehkä uuden omistajan toimesta järjestettiin 6.9.25
        tosissaan kokeilu ( eli "koeajo") ja kaikkea sattui tuon
        illan ja alkuyön aikana.

        Siihen ei hulluksi nimeäminen auta, jos sattuu olemaan
        silminnäkijänä (MdK) koneellansa, kun alkaa tapahtua.
        Koeajossa oli ilmeisesti viimeisen päälle hyvät varusteet.
        Mahtoiko sen illan poistaja ja poistattaja olleet edes
        tietoisia että on menossa pistokoe virheettömien viestien
        poistosta?
        /MdK

      • Anonyymi00097
        Anonyymi00088 kirjoitti:

        Luotsin täytyisi olla työikäinen, vähintään alle 70 vuotias ja ulkopuolinen,
        joka ei itse kirjoittele palstalla ja manipuloi keskustelua.

        Vanha liero ei saisi olla luotsi. Järjen pitäisi pelata vielä.

      • Anonyymi00098
        Anonyymi00092 kirjoitti:

        Jotain hämärää noissa poistotoimenpiteissä on.
        Ehkä uuden omistajan toimesta järjestettiin 6.9.25
        tosissaan kokeilu ( eli "koeajo") ja kaikkea sattui tuon
        illan ja alkuyön aikana.

        Siihen ei hulluksi nimeäminen auta, jos sattuu olemaan
        silminnäkijänä (MdK) koneellansa, kun alkaa tapahtua.
        Koeajossa oli ilmeisesti viimeisen päälle hyvät varusteet.
        Mahtoiko sen illan poistaja ja poistattaja olleet edes
        tietoisia että on menossa pistokoe virheettömien viestien
        poistosta?
        /MdK

        Kumma kun ei kukaan muu huomannut mitään "koeajoa" . . . . .

      • Anonyymi00108

        Katso peiliin!

      • Anonyymi00114

        Luuloja, luuloja luuloja.

      • Anonyymi00132
        Anonyymi00098 kirjoitti:

        Kumma kun ei kukaan muu huomannut mitään "koeajoa" . . . . .

        Tajunnet, että jos on kysymyksessä "koeajosta", se voi tarkoittaa ennalta
        ilmoittamatonta pistokoetta, eikä se ole tarkoitettu yleiseksi tapahtumaksi,
        tai edes henkilökunnan tietoon.
        (Jos poliisi esim. tekee ratsian jonkun rikoksesta epäillyn luona, niin ei ne
        varmaankaan ennakkoon ilmoittele asianomaiselle.)
        Tällä kertaa oli koeajajilla kokematon apulainen, joka sattui jättämään
        "portit auki" maailmalle pieneksi hetkeksi.

        /MdK

    • Paloma.se01

      En pidä mahdottomana että tuollaista voisi tapahtua, eikä minulla ole mitään syytä epäillä kertomasi todennäköisyyttä. Tekninen osaamisena mitä tule tietotekniikkaan on yhtä plus miinus nollaa.
      Sen sijaan en ole varma T:n osuudesta tässä postojen ja manipuloinnin sirkuksessa. On totta että T. on kerännyt päälleen paljon huonoa karmaa palstakäyttäytymisellään, mutta mahdollista myös että hän on vapaaehtoisesti vetäytynyt syrjään ja keskittyy nyt tärkeämpiin asioihin elämässään. Epäilemättä hän kuitenkin lukee tätä keskustelua ja seuraa kommentoita, mahdollisesti osallistuu anonyyminä, vaikka sekään ei tunnu todennäköiseltä.

      • Anonyymi00093

        Sinuna en arvostelusi Teen palstakäyttäytymistä.
        Miten edes kehtaat?

      • Anonyymi00094
        Anonyymi00093 kirjoitti:

        Sinuna en arvostelusi Teen palstakäyttäytymistä.
        Miten edes kehtaat?

        Paloma heittää vettä myllyyn.
        Kierroksia MdK!

      • Anonyymi00096

        Mainitsit tietotekniikan... Tietotekniikan alkuaikoina kulki
        puhelinjohdot ja tietokoneliikenne samassa kaapelissa.
        Jos soitti jollekin, joka oli tietokoneellansa, niin henkilö ei
        kuullut puhelinsignaalia.
        Poikani neuvoi, että on pidettävä kovaa melua herättääkseen
        keneella istuvan huomiota.

        Näin tein, kun olin matkalla ja soitin hotellista kotiin. Puhelimesta
        kuului zzzzzzzz. Otin esille savikukon laukusta ja puhalsin siihen
        niin että korvat menivät lukkoon. Poika vastasi puhelimeen!
        Mutta käytävästä alkoi kuulua kovaa puheensorinaa, raotin ovea
        ja minultakin kyseltiin, mikähän hälytys se oli.
        Vastasin, että otin vaan poikaani yhteyttä Itäjöötanmaalle!

        Joten en ole ensikertalainen kun tekniikka temppuilee!

        /MdK

      • Anonyymi00099
        Anonyymi00093 kirjoitti:

        Sinuna en arvostelusi Teen palstakäyttäytymistä.
        Miten edes kehtaat?

        Voitko perustella tuohtuneen epäoikeudenmukaisenn kommenttisi 00093 ?

      • Anonyymi00100
        Anonyymi00096 kirjoitti:

        Tuon kommentin 00096 sisältö ei ole tästä maailmasta.

      • Anonyymi00102
        Anonyymi00093 kirjoitti:

        Sinuna en arvostelusi Teen palstakäyttäytymistä.
        Miten edes kehtaat?

        Katso peiliin 00093 !

      • Anonyymi00104

        Katso peiliin!

      • Anonyymi00105

      • Anonyymi00106
        Anonyymi00099 kirjoitti:

        Voitko perustella tuohtuneen epäoikeudenmukaisenn kommenttisi 00093 ?

        Katso peiliin!

      • Anonyymi00109
        Anonyymi00100 kirjoitti:

        Tuon kommentin 00096 sisältö ei ole tästä maailmasta.

        Tietotekniikka on kehittynyt sitten 90-luvun.
        Ei sitä nykyajan nuoret voi kuvitellakaan, mitä kikkoja sai käyttää
        "ennen vanhaan".
        /MdK

      • Anonyymi00112
        Anonyymi00093 kirjoitti:

        Sinuna en arvostelusi Teen palstakäyttäytymistä.
        Miten edes kehtaat?

        Annan tähän oman näkemykseni ja kokemukseni T:stä.
        Kun tulin palstalle, niin T, oli kimpussani heti kuin "herhiläinen".
        Ilmeisesti palstalla oli sopimus että "ruosut" pidetään matalana.
        Kuulin myös T:n olevan ruosu, joten...?

        Paloma on viisaasti pysytellyt syrjässä, kun lähitaistelua on käyty.
        Minulle on aivan vieras käsite että asuinpaikallamme olisi merki-
        tystä, saammeko kirjoitella palstalla vai ei. Isävainajan neuvoja
        noudattaen: "Pidä puolesi, jos et sitä tee, niin sitä ei kukaan muu
        sinulle valmiiksi tee!" ja minä olen yrittänyt pitää puoleni.

        Sanankäyttö on koventunut, mutta se on provosoitu esille ja
        siitä on kirjallista todistetta. T on joutunut edustamaan
        Suomi24:stä saatua negatiivistä vaikutelmaa.

        Nyt on noussut esille myös T:n parivaljakko, joka nähtävästi on
        eräänlainen palstavalvoja. - Suomi24 on kuitenkin asettanut
        pukin kaalimaan vartijaksi. Ylläpidolle on nimittäin turhaa mennä
        valittamaan. Viestit ylläpidolle poistuvat välittömästi.
        Pattitilanne. Toistaiseksi. Minut voi tietysti bannata, mutta se
        pahentaisi vaan tilannetta.

        Täytyy todeta että Sanna Ukkolan blogi vuodelta 2015
        "Suomi24 - vihaa kellon ympäri" näyttää pitävän paikkansa tänäkin
        päivänä.
        Nyt ei ole vihan kohteena julkkikset, vaan aivan tavalliset ihmiset,
        kuten vanhat eläkeläiset.

        /MdK

      • Anonyymi00113

        "Epäilemättä hän kuitenkin lukee tätä keskustelua ja seuraa kommentointia"
        Siinä toinen, joka esittää luulojaan palstalla.
        Esitä todisteet, että näin on muuten olet valehtelija.

      • Anonyymi00115
        Anonyymi00112 kirjoitti:

        Annan tähän oman näkemykseni ja kokemukseni T:stä.
        Kun tulin palstalle, niin T, oli kimpussani heti kuin "herhiläinen".
        Ilmeisesti palstalla oli sopimus että "ruosut" pidetään matalana.
        Kuulin myös T:n olevan ruosu, joten...?

        Paloma on viisaasti pysytellyt syrjässä, kun lähitaistelua on käyty.
        Minulle on aivan vieras käsite että asuinpaikallamme olisi merki-
        tystä, saammeko kirjoitella palstalla vai ei. Isävainajan neuvoja
        noudattaen: "Pidä puolesi, jos et sitä tee, niin sitä ei kukaan muu
        sinulle valmiiksi tee!" ja minä olen yrittänyt pitää puoleni.

        Sanankäyttö on koventunut, mutta se on provosoitu esille ja
        siitä on kirjallista todistetta. T on joutunut edustamaan
        Suomi24:stä saatua negatiivistä vaikutelmaa.

        Nyt on noussut esille myös T:n parivaljakko, joka nähtävästi on
        eräänlainen palstavalvoja. - Suomi24 on kuitenkin asettanut
        pukin kaalimaan vartijaksi. Ylläpidolle on nimittäin turhaa mennä
        valittamaan. Viestit ylläpidolle poistuvat välittömästi.
        Pattitilanne. Toistaiseksi. Minut voi tietysti bannata, mutta se
        pahentaisi vaan tilannetta.

        Täytyy todeta että Sanna Ukkolan blogi vuodelta 2015
        "Suomi24 - vihaa kellon ympäri" näyttää pitävän paikkansa tänäkin
        päivänä.
        Nyt ei ole vihan kohteena julkkikset, vaan aivan tavalliset ihmiset,
        kuten vanhat eläkeläiset.

        /MdK

        Hyvä MdK. Vuosi sitten tulit palstalle?
        Aloitit heti kertoman mukaan tämän T:n keissin.
        Sinulla on hyvä kestävyyskunto ja hyvät tukijoukot!
        Onnittelen!

    • Anonyymi00095

      Törkeää!
      Miten alas voikaan vajota.

      • Anonyymi00101

        Katso peiliin.

      • Anonyymi00103
        Anonyymi00101 kirjoitti:

        Katso peiliin.

        Katso peiliin!

      • Anonyymi00107
        Anonyymi00103 kirjoitti:

        Katso peiliin!

        Katso peiliin!

      • Anonyymi00130

        Älä muuta viserrä! Suomi24:n edustaja vielä...

    • Kyllä se oli joku toinen joka lauloi itsensä suohon pitkään jatkuneella maalituksellaan ja ilkeilyllään. Karman laki toteutuu.
      Minä en kuitenkaan ole kutsunut tänne ketään enkä yllyttänyt ketään mihinkään. Missään vaiheessa.

      • Anonyymi00110

        Katso peiliin!

      • Anonyymi00121

        Ei sitten riittänyt sinulle ne kukat, mehiläiset ja kevään kauneus, vaan piti taas tulla lisää haastamaan riitaa tähän ketjuun.

      • Anonyymi00121 kirjoitti:

        Ei sitten riittänyt sinulle ne kukat, mehiläiset ja kevään kauneus, vaan piti taas tulla lisää haastamaan riitaa tähän ketjuun.

        Nyt palaan takaisin kukkien ja mehiläisten pariin. Oli pakki vain pistäytyä oikaisemassa nuo valheet. että olisin mukamas tuonut tänne apuvoimia boomereista.
        Ja tuntui vähän kurjalta jättää Mdk yksin tulilinjalle, koska me kaikki muut olimme "viisaasti" valinneet puhua jostain muusta palstarauhan turvaamiseksi. Mutta eihän sekään mitään auttanut.

      • Anonyymi00134

        Onko Tellukka suossa? Mistä tiedät?

      • Anonyymi00135
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Nyt palaan takaisin kukkien ja mehiläisten pariin. Oli pakki vain pistäytyä oikaisemassa nuo valheet. että olisin mukamas tuonut tänne apuvoimia boomereista.
        Ja tuntui vähän kurjalta jättää Mdk yksin tulilinjalle, koska me kaikki muut olimme "viisaasti" valinneet puhua jostain muusta palstarauhan turvaamiseksi. Mutta eihän sekään mitään auttanut.

        Onko täällä boomereita mainittu. Et kohdistanut kommenttiasi siihen. Missä?

    • Anonyymi00111

      Sivulliset kärsivät tuosta M,P,T kolmiodraamasta. Nautitte varmasti.

      • Anonyymi00116

        Molempien henkistä tasapainoa sopii epäillä.

    • Anonyymi00117

      Onko tässä T-jutussa kyse siitä, että MdK ja Paloma epäilevät poistaneen kommentteja?

      Hävisikö siinä jotain oleellista?

      • Anonyymi00118

        Selvästi heillä on jotain hävinnyt peruuttamattomasti kumpaiseltakin.
        Tilanne on vakava.

      • Anonyymi00120

        Korven kauhu, jolla ei ole vuosiin päässä kulkenut oli se kommenttien poistattaja.

        Luotsi kuuluisi olla työikäinen, jolla muisti vielä pelaa ja jolla ei olisi luonnesairauksia
        ja joka ei kirjoittasi itse palstalle, jossa on luotsina.

      • Anonyymi00122
        Anonyymi00120 kirjoitti:

        Korven kauhu, jolla ei ole vuosiin päässä kulkenut oli se kommenttien poistattaja.

        Luotsi kuuluisi olla työikäinen, jolla muisti vielä pelaa ja jolla ei olisi luonnesairauksia
        ja joka ei kirjoittasi itse palstalle, jossa on luotsina.

        Minäkin muistelen, että Korppista epäiltiin poistajaksi.
        Se oli silloin, kun Deme oli perunut tapaamisen.
        Silloin Korppis ilmoitti miehen putoamisesta.

        Hauskin minkä muistan oli se, että Korppis kertoi kirjojen lukijoiden kotien olevan sotkuisia 😀

      • Anonyymi00124
        Anonyymi00122 kirjoitti:

        Minäkin muistelen, että Korppista epäiltiin poistajaksi.
        Se oli silloin, kun Deme oli perunut tapaamisen.
        Silloin Korppis ilmoitti miehen putoamisesta.

        Hauskin minkä muistan oli se, että Korppis kertoi kirjojen lukijoiden kotien olevan sotkuisia 😀

        Ja että kirjojen lukijoilla ei ole OIKEAA elämää. Kirjoista etsii korviketta.

      • Anonyymi00125
        Anonyymi00124 kirjoitti:

        Ja että kirjojen lukijoilla ei ole OIKEAA elämää. Kirjoista etsii korviketta.

        Minulla on tai tuttava, joka tavatessamme ei osaa puhua muusta, kuin lukemista kirjoista.

      • Anonyymi00127
        Anonyymi00125 kirjoitti:

        Minulla on tai tuttava, joka tavatessamme ei osaa puhua muusta, kuin lukemista kirjoista.

        Sopisi hyvin noiden parin joukkoon, jotka eivät osaa kirjoittaa muusta kuin päivästään. Kirjasta tai itsestään, samaa settiä.

      • Anonyymi00131
        Anonyymi00124 kirjoitti:

        Ja että kirjojen lukijoilla ei ole OIKEAA elämää. Kirjoista etsii korviketta.

        Typerä väite.

    • Anonyymi00119

      Narsistitkin tarvitsevat lääkäriä, mutta pystyy harvoin läääkäri auttamaan,
      koska heillä ei ole itsetiedostusta sairaudestaan

    • Anonyymi00123

      Minusta Suomi24 voisi tyhjentää joka viikko kaikkien aloitusten tekstit. Joka viikko alkaisi "puhtaalta pöydältä".
      Jos joku on mielestään kirjouttanut tänne ihmiskunnalle tai itselleen merkittäviä asioita, hän voi tallentaa ne omiin tiedostoihinsa.

      • Anonyymi00126

        Olethan lukenut tältä palstalta, että suomi 24 tulostaa kaikki kaikki kommentit paperiarkeille.
        Suomi 24 joutuisi palkkaamaan lisää henkilökuntaa, että saisivat kaiken sen paperimäärän siihen valtavaan silppuriin, jonka mdk näki viime syksynä.

      • Anonyymi00128
        Anonyymi00126 kirjoitti:

        Olethan lukenut tältä palstalta, että suomi 24 tulostaa kaikki kaikki kommentit paperiarkeille.
        Suomi 24 joutuisi palkkaamaan lisää henkilökuntaa, että saisivat kaiken sen paperimäärän siihen valtavaan silppuriin, jonka mdk näki viime syksynä.

        Meneeköän se paperisilppu kierrätykseen mistä valmistetaan uutta paperia.
        Tuli mieleen vessassa, että pyyhitäänkö tässä nyt jonkun arvokkaalla kommentilla.

      • Anonyymi00136
        Anonyymi00128 kirjoitti:

        Hahhaa, kuolen nauruun.
        Vessapaperiani tulevaisuudessa tulen katsomaan toisin silmin.
        Menikö Ploman vai MdKn tärkeät kommentit päin persettäni.

      • Anonyymi00138

        Pitäisikö oikein lakstiiveja hankkia.
        Nyt on ilo asioida vessassa.

      • Anonyymi00142
        Anonyymi00136 kirjoitti:

        Hahhaa, kuolen nauruun.
        Vessapaperiani tulevaisuudessa tulen katsomaan toisin silmin.
        Menikö Ploman vai MdKn tärkeät kommentit päin persettäni.

        Niin se voi käytännössä olla.
        Aiheesta on keskusteltu muuallakin palstalla:

        "Anonyymi00009
        2026-05-26 13:50:08
        UUSI
        Ja kaikki tulostetaan papereille, joista sittenn selaillaan mitkä menee silppuriin ja mitkä arkistoon.

        Luotettavan näköjavainnon joku saanut ja ystävättärensä (entinen suuren keskustelualustan moderoija) vahvistanut, ettei ole mitään syytä epäillä sen paikkansa pitävyyttä,"

        MdK ei tainnut nähdä näkyjä, kun kertoi paperiarkin lentäneen paperivirtaan.
        Meniköhän virta Serlan paperitehtaalle?

        /MdK

    • Anonyymi00133

      Tarmokasta tiistaita palstalaisille!

      Olin aamulenkillä heti herättyäni. Luontokin teki heräämistään,
      samoin luonnon olennot. Räksäpariskunta lenteli kuin sukkulat
      ja palasivat pesällensä, vastapäätä penkkiä, jolla lepuutin
      jalkojani. Tiesin, että poikaset olivat kuoriutuneet ja olivat suut
      ammollaan odottamassa uutta ruoka-annosta. Ruokavarasto
      näyttikin olevan lähellä, jalkapallokenttien reunassa oleva teko-
      mäki. Sinne, mäen syrjään räksäpari sukelsi ja kohta takaisin
      pesälle.
      Sieluni silmin palasin kevääseen 1995, kun eräänä kevätaamuna
      huomasin, että parvekkeeni on ”miehitetty”, räksien rakennus-
      puuhat käynnissä. - Antaas kattoo, ajattelin.
      Parin päivän päästä oli pesä valmis ja muniminen alkoi.

      Muna päivässä, 7 kpl niitä tuli ja hautominen alkoi. Räksäpari
      hautoi vuorotellen, mutta säksätys oli kova, kun naaras lähti
      ”lounaalle”. Uros tuli pesän reunalle, katseli aina hetken työ-
      maatansa, istua räähähti hyvin rennosti munien päälle ja voin
      kuvitella että ihmisuros vastaavassa tilanteessa kiroilisi itsek-
      seen: …”toivottavasti ei kaverit näe, että olen joutunut akkain
      töihin!”
      Naaras lentää leuhahti pesälle ja uros häipyi kuin ammuttuna.
      Naaras käänteli ensin munia, asettui sitten itse lämmikkeeksi
      ja kohenteli asentoaan. Kun poikaset sitten kuoriutuivat, oli
      naaras kuin kuka tahansa suurperheen äiti, höyhenet hieman
      epäjärjesstyksessä iltamyöhällä, kun se nuokkui pesän reunalla.

      Eräänä päivänä oli kova vesisade, eikä pesällä ollut kumpaakaan
      vanhemmista. Säälin, että poikaset kastuvat ja menin varovasti
      parvekkeelle, levitin päivänvarjon pesän suojaksi. Huomasin että
      naaras ilmestyi naapuritalon katolle, eikä uskaltanut tulla pesälle,
      kun näki oudon hökötyksen pesän päällä. Otin pois päivänvarjon
      ja menin sisälle. Hetkessä lensi emo pesälle, asettui poikasten
      suojaksi, levitti siipensä ja nosti nokkansa taivasta kohti. Vesi valui
      kuin rännistä siipiä pitkin!

      Olin kytkenyt tietokoneeseen videokameran ja zoomasin sen niin
      lähelle pesää kuin mahdollista ja voin seurata räksien elämää livenä.
      Aamulla herättyäni laitoin räksäohjelman päälle ja näin että pesässä
      oli aamiaistarjoilu menossa. Siinä oli naapurin lapsille luonto-ohjelma,
      kun soittivat ovikelloa ja kysyivät jos saisivat katsoa niitä lintuja.

      Siistit vuokralaiset! Ajattelin alkuun, että parveke muuttuu lantalaksi,
      mutta eipäs muuttunut. Luonto on järjstänyt tämän asian sillä tavalla,
      että kun poikasille tuli ”iso hätä”, niin ne pyllistivät pesän reunaa kohti.
      Peräpäästä tuli valkoinen pallo, aivan kuin olisi puhaltanut purkkaa,
      joka venyi ja paukkui, vanhemmat ottivat pallot vastaan ja lensivät lastin
      kanssa jonnekin.

      Tarmosta puheenollen: Sämpylät on leivottu.

      /MdK

      • Tarmosta puheenollen: olen saanut suuremman summan rahaa katoamaan pankkitililtäni. Tein juuri sopimuksen talon ulkoseinäremontista ja vintin lisäerityksestä.

        Nyt brunssille :)

      • Anonyymi00137
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Tarmosta puheenollen: olen saanut suuremman summan rahaa katoamaan pankkitililtäni. Tein juuri sopimuksen talon ulkoseinäremontista ja vintin lisäerityksestä.

        Nyt brunssille :)

        Voi että on mahotonta. Olipas iso uutinen!

      • Anonyymi00139
        Anonyymi00137 kirjoitti:

        Voi että on mahotonta. Olipas iso uutinen!

        Pääsi samalle tasolle Korppiksen yskäköhä ilmoituksen kanssa.

      • Anonyymi00140
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Tarmosta puheenollen: olen saanut suuremman summan rahaa katoamaan pankkitililtäni. Tein juuri sopimuksen talon ulkoseinäremontista ja vintin lisäerityksestä.

        Nyt brunssille :)

        Brunssille 14.22 ?

      • Anonyymi00141
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Tarmosta puheenollen: olen saanut suuremman summan rahaa katoamaan pankkitililtäni. Tein juuri sopimuksen talon ulkoseinäremontista ja vintin lisäerityksestä.

        Nyt brunssille :)

        Kilpailutitko remontit ? Suomessa huijataan niin pirusti.

      • Anonyymi00144

        Eikös se pitänyt vasta huomenna tehdä?

      • Anonyymi00145
        Anonyymi00144 kirjoitti:

        Eikös se pitänyt vasta huomenna tehdä?

        IP-osoitteista

        Suomi24 näkee jokaikisen kirjoittajan IP-osoitteen.
        IP-osoite on kuin puhelinnumero, jonka voi tallentaa.
        Suomi24:llä on osoittautunut olevan henkilöitä jotka väärin-
        käyttävät saamaansa luottamusta ilkeilytarkoituksissa, mikä
        on laitonta.
        Kyseenalaista on myös se, että yritetään estää kontakti
        Ylläpitoon. Se on jo vakava merkki, että annettua luottamusta
        käytetään väärin, eikä haluta että Ylläpito saa tietää mitään.

        Netiltä infoa IP-osoitteista:
        IP-osoitteesi näkevät verkkosivustot, joiden palveluita käytät, verkko-
        liikennettäsi välittävä internet-palveluntarjoaja sekä viranomaiset ja
        kyberturvallisuusyhtiöt. [1, 2]
        Tarkemmin tahot voidaan jakaa seuraaviin ryhmiin:
        • Vierailemasi sivustot ja palvelut: Jokainen verkkosivusto,
        sovellus ja verkkopalvelu näkee ja tallentaa laitteesi IP-osoitteen
        pystyäkseen lähettämään tiedot (esim. verkkosivun) takaisin laitteellesi.
        • Internet-palveluntarjoajasi (operaattori): Operaattorisi tietää aina
        tarkalleen, minkä IP-osoitteen se on kulloinkin liittymällesi jakanut.
        • Viranomaiset: Poliisi ja muut viranomaiset voivat tarvittaessa pyytää
        operaattorilta tiedot siitä, kuka on ollut tietyn IP-osoitteen takana esi-
        merkiksi rikostutkinnassa.
        • Verkon ylläpitäjät: Esimerkiksi työpaikan tai koulun IT-tuki näkee
        verkkoonsa yhdistettyjen laitteiden IP-osoitteet. [1, 2]

        /MdK

      • Anonyymi00146
        Anonyymi00141 kirjoitti:

        Kilpailutitko remontit ? Suomessa huijataan niin pirusti.

        Ei nyt ole aikaa sellaiseen, kun aamulenkillä näkyi naapureilla jo olevan rakennustelineret talojensa ympärillä.
        Brunssikin meni myöhäiseksi korjaajia varatessa.

      • Anonyymi00147
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Tarmosta puheenollen: olen saanut suuremman summan rahaa katoamaan pankkitililtäni. Tein juuri sopimuksen talon ulkoseinäremontista ja vintin lisäerityksestä.

        Nyt brunssille :)

        Suomessa remontit maksetaan vasta niiden valmistuttua. Vain pieni ns. käsiraha etukäteen , jotta työ aloitetaan.

      • Anonyymi00148
        Anonyymi00146 kirjoitti:

        Ei nyt ole aikaa sellaiseen, kun aamulenkillä näkyi naapureilla jo olevan rakennustelineret talojensa ympärillä.
        Brunssikin meni myöhäiseksi korjaajia varatessa.

        Joo ja kainuun remontit jo valmiit, Tulee paineita.

      • Anonyymi00147 kirjoitti:

        Suomessa remontit maksetaan vasta niiden valmistuttua. Vain pieni ns. käsiraha etukäteen , jotta työ aloitetaan.

        ;e maksamme puolet kun he aloittavat remontin heinäkuun alussa ja loput kun työ on valmis. Elikkä olemme tehneet sitovan sopimuksen työstä ja hinnasta, kaikki kustannukset mukaanluettuna.

    • Anonyymi00149

      Kesäkuuta kohta pukkaa, elo on kuin silkkiä vaan....!

    • En kilpailuttanut.
      Sama paikallinen firma joka maalasi kattomme muutama vuosi sitten soitti ja tarjosi palvelujaan, olivat tekemässä remonttia samalla alueella ja me kutsuttiin tekemään arvio korjauksista, joita olin jo pitkään suunnitellut.

      Tulivatkin heti jo samana päivänä ja allekirjoitimme sopimuksen ulkoseinien puuosien korjaamisesta ja maalaamisesta ja vintin eristyksestä. Mies oli sanonut että kyllä hän ostaa pitkät tikkaat ja maalaa itse, mutta en antanut lupaa. Kylällä on jo kaksi vanhempaa miestä pudonnut pitkiltä tikkailta ja heittänyt henkensä viimeisten viiden vuoden aikana ja minä luovun mieluimmin rahoistani kuin lutusestani.

      • Anonyymi00150

        Iloiset huomenet naapurista!

        Päivän energiabuusti on haettu aamulenkiltä ja varsinkin juuri
        nyt tuntuu olo kevyeltä ja huokaisen helpotuksesta.
        Kyllä se tästä....

        Paloma kertoi talon ulkopuolen remontista. Se on ihana tunne, kun
        työ on sitten valmis. Aivan kuin olisi uusi talo! Muistelen niitä aikoja,
        kun poikani ja mina kahdestaan rakensimme "eläkeläiskuvöösin"
        (lasitetun terassin) takapihalle ja sen päälle kattoterassin, kun talo oli
        rinnetalo. Oi niitä aikoja!

        Tämän päivän ohjelmassa on muun muassa mennä parkkipaikan toisella
        puolella olevaan palvelutaloon ja auttaa vanhuksia ulkoilemaan, kun ei
        ole riittävästi henkilökuntaa, että pyörätuolissa istuville olisi apua.
        Meitä on muutamia senioreja, jotka olemme luvanneet tulla auttamaan.

        Maailma on muuttunut, kun ajattelee että vankilassa olevat saavat
        olla ulkoilemassa joka päivä, mutta jotkut vanhukset eivät ole olleet
        ulkona kuukausiin, kun eivät omin voimin pääse ulos. Se tieto antaa
        meikäläiselle puhtia yrittää jaksaa pitää itsensä liikuntakykyisenä niin
        kauan kuin se on mahdollista.
        On liian kaunis päivä tänään istua sisällä! Heti, kun tämän kirjoitin,
        niin tuli mieleen naapurissa asunut "originaali", joka ei jäänyt istumaan
        sisälle. vaan venytteli suutarinmökkinsä rappusilla aurinkoisena aamuna
        ja iloitsi:
        -Kaunis ilma ryypätä tänään!
        Sateisina päivinä kuului mökistä tasaista naputtelua. Suutari teki töitä.
        Toimitusaika saattoi venyä, jos kauniita päiviä riitti, ja lasten jalat ehtivät
        kasvaa. Seurauksena saattoi olla että valmistuneet kengät eivät mahtu-
        neetkaan jalkaan! - Teki hienoja kesäkenkiäkin, vahinko vaan jos mesta-
        rilla oli jäänyt ryyppy päälle.

        Lähin naapurimme oli myös suutari, "raivoraitis" ja teki hienoja saappaita.
        Hän teki ns, "riukuvarsisaappaita", joitten varret voi kääntää kaksinkerroin.
        Isällä oli sellaiset ja veljelle piti tehdä samanlaiset. Hän näytti pikkuisännältä.

        Hil-la mainitsi kohta 90-vuotiaan naapurin, joka levitteli pyykkejä parvekkeella.
        Rohkaiseva esikuva meille muille, liikkumisongelmaisille, että teemme yhteis-
        kunnalle viimeisen palveluksen, jos selviydymme olostamme mahdollisimman
        kauan itse.

        /MdK

      • Anonyymi00151
        Anonyymi00150 kirjoitti:

        Pssst! Hil-la, siivouspatrulli on kutsuttu paikalle! Sen takia täällä
        on hilkaista.
        Mutta jatketaan jutustelua.
        Omat päivärutiinit ovat alulla, aamulenkki heitetty , aamiainen syöty
        ja kohta lähden käymään kapungilla. On kampaajalla käynti, samalla
        käyn keskustan putiikeissa katselemassa olisiko hinkua tehdä heräte-
        ostoksia. Vaatteostoksia ei tarvitse tehdä näköjään. Viimeisinä kolme-
        na keväänä olen ostanut uuden kesäleningin. Yhtäkään niistä en ole
        vielä päälleni laittanut. Kun ei enää matkusta, eikä muutenkaan käy
        missään erikoisissa paikoissa, niin vanhat klassikot eri asusteilla kelpaa-
        vat vieläkin käyttöön.
        Kun tulen kaupungilta, niin jatkan täällä kotona viikonlopun askareilla
        tavalliseen tapaan.
        Rauhaa nojatuoliin ja mieliin!
        /MdK

      • Anonyymi00151 kirjoitti:

        Katsellaan, joko kaikki on sanottu, mikä mieltä painaa, siis se huolien määrä, mikäketjuun on ilmaantunut.

        Olen aika paljon harmissani ylläpidon toimintaan, kai ne säännöt heilläkin pitäisi jotakin seurantaa vaativan.
        Mikä sitten lienee sääntöjen mukaista heidän mielestä, minä kuitenkin kaipaisin siistimpää kielen käyttöä.

        Olen muutenkin aivan ulalla viimeaikaisista keskustelun aiheista, joten kai on oltava vaan hissukseen.
        Sitä sopua kaipaan ja perään joka ketjuun
        Vähälle jää minunkin ostokset, niin vähän tarvetta ilmaantuu, pärjää entisillä, ei ehkä viimeistä muotia, mutta ei väliksikään.

        Bah humbug!
        Kuten Roope Ankka sanoo alkuperäistekstissä.
        Mun mustikkapiirakka meni pipariksi. Siis ei tullut pipariakaan, vaan iso sotku keittiöön. Pakastemustikat vuotivat pitkin peltiä. Töyte jäi liian löysäksi. Pullataikina ei kohonnut kunnolla viielässä keittiössä. Keitin mukamas kiisseliä ylijääneestä täytteestä, sain isonkattilallisen liisteriä. Tänään ei ole hyvä päivä leipomiseen. Olisikohan taivaankappaleet väärässä asennossa?

      • Anonyymi00152

        Vanhan leipurin vihje: Laita taikinapytty kylmään uuniin, luukku visusti kiinni,
        niin se taatusti kohoaa, kun ei ole vetoa.
        Terveisin
        /MdK

      • Anonyymi00153
        Hil-la kirjoitti:

        Katsellaan, joko kaikki on sanottu, mikä mieltä painaa, siis se huolien määrä, mikäketjuun on ilmaantunut.

        Olen aika paljon harmissani ylläpidon toimintaan, kai ne säännöt heilläkin pitäisi jotakin seurantaa vaativan.
        Mikä sitten lienee sääntöjen mukaista heidän mielestä, minä kuitenkin kaipaisin siistimpää kielen käyttöä.

        Olen muutenkin aivan ulalla viimeaikaisista keskustelun aiheista, joten kai on oltava vaan hissukseen.
        Sitä sopua kaipaan ja perään joka ketjuun
        Vähälle jää minunkin ostokset, niin vähän tarvetta ilmaantuu, pärjää entisillä, ei ehkä viimeistä muotia, mutta ei väliksikään.

        Kiva Hil-la kun tulit kurkkaamaan palstalle! Jospa rauha palautuu.
        Asiahan on niin että, ylläpito ei toimi. Viestit ylläpidolle poistetaan
        välittömästi. Nyt sinne on kirjoitusestokin.
        Eli kun kissa on poissa, tanssii hiiret pöydällä. Aina vaan rohkeammaksi
        tullaan, aletaan jopa tulkita Suomi24:n sääntöjä oman mielensä mukaan.
        Joskus tullaan tien päähän siinäkin asiassa. Niin kävi nyt.

        Olen pahoillani, että sinunkin nojatuoliasi on myllätty pohjajousia
        myöten! Jatketaan kirjoittelua!
        Terveisin
        /MdK

      • Anonyymi00154
        Anonyymi00153 kirjoitti:

        Hyvä, että edes joku taho asettaa kirjoitusestoon!!!

      • Anonyymi00155
        Anonyymi00153 kirjoitti:

        Kiva Hil-la kun tulit kurkkaamaan palstalle! Jospa rauha palautuu.
        Asiahan on niin että, ylläpito ei toimi. Viestit ylläpidolle poistetaan
        välittömästi. Nyt sinne on kirjoitusestokin.
        Eli kun kissa on poissa, tanssii hiiret pöydällä. Aina vaan rohkeammaksi
        tullaan, aletaan jopa tulkita Suomi24:n sääntöjä oman mielensä mukaan.
        Joskus tullaan tien päähän siinäkin asiassa. Niin kävi nyt.

        Olen pahoillani, että sinunkin nojatuoliasi on myllätty pohjajousia
        myöten! Jatketaan kirjoittelua!
        Terveisin
        /MdK

        Koittakaahan muistaa nyt se, että te mellastatte ilmaisella alustalla.

      • Anonyymi00156
        Anonyymi00153 kirjoitti:

        Kiva Hil-la kun tulit kurkkaamaan palstalle! Jospa rauha palautuu.
        Asiahan on niin että, ylläpito ei toimi. Viestit ylläpidolle poistetaan
        välittömästi. Nyt sinne on kirjoitusestokin.
        Eli kun kissa on poissa, tanssii hiiret pöydällä. Aina vaan rohkeammaksi
        tullaan, aletaan jopa tulkita Suomi24:n sääntöjä oman mielensä mukaan.
        Joskus tullaan tien päähän siinäkin asiassa. Niin kävi nyt.

        Olen pahoillani, että sinunkin nojatuoliasi on myllätty pohjajousia
        myöten! Jatketaan kirjoittelua!
        Terveisin
        /MdK

        Näet siis edelleen syyn muissa etkä itsessäsi lainkaan? Tuohan oli taas uusi riidankylvö.

      • Anonyymi00160
        Anonyymi00150 kirjoitti:

        Iloiset huomenet naapurista!

        Päivän energiabuusti on haettu aamulenkiltä ja varsinkin juuri
        nyt tuntuu olo kevyeltä ja huokaisen helpotuksesta.
        Kyllä se tästä....

        Paloma kertoi talon ulkopuolen remontista. Se on ihana tunne, kun
        työ on sitten valmis. Aivan kuin olisi uusi talo! Muistelen niitä aikoja,
        kun poikani ja mina kahdestaan rakensimme "eläkeläiskuvöösin"
        (lasitetun terassin) takapihalle ja sen päälle kattoterassin, kun talo oli
        rinnetalo. Oi niitä aikoja!

        Tämän päivän ohjelmassa on muun muassa mennä parkkipaikan toisella
        puolella olevaan palvelutaloon ja auttaa vanhuksia ulkoilemaan, kun ei
        ole riittävästi henkilökuntaa, että pyörätuolissa istuville olisi apua.
        Meitä on muutamia senioreja, jotka olemme luvanneet tulla auttamaan.

        Maailma on muuttunut, kun ajattelee että vankilassa olevat saavat
        olla ulkoilemassa joka päivä, mutta jotkut vanhukset eivät ole olleet
        ulkona kuukausiin, kun eivät omin voimin pääse ulos. Se tieto antaa
        meikäläiselle puhtia yrittää jaksaa pitää itsensä liikuntakykyisenä niin
        kauan kuin se on mahdollista.
        On liian kaunis päivä tänään istua sisällä! Heti, kun tämän kirjoitin,
        niin tuli mieleen naapurissa asunut "originaali", joka ei jäänyt istumaan
        sisälle. vaan venytteli suutarinmökkinsä rappusilla aurinkoisena aamuna
        ja iloitsi:
        -Kaunis ilma ryypätä tänään!
        Sateisina päivinä kuului mökistä tasaista naputtelua. Suutari teki töitä.
        Toimitusaika saattoi venyä, jos kauniita päiviä riitti, ja lasten jalat ehtivät
        kasvaa. Seurauksena saattoi olla että valmistuneet kengät eivät mahtu-
        neetkaan jalkaan! - Teki hienoja kesäkenkiäkin, vahinko vaan jos mesta-
        rilla oli jäänyt ryyppy päälle.

        Lähin naapurimme oli myös suutari, "raivoraitis" ja teki hienoja saappaita.
        Hän teki ns, "riukuvarsisaappaita", joitten varret voi kääntää kaksinkerroin.
        Isällä oli sellaiset ja veljelle piti tehdä samanlaiset. Hän näytti pikkuisännältä.

        Hil-la mainitsi kohta 90-vuotiaan naapurin, joka levitteli pyykkejä parvekkeella.
        Rohkaiseva esikuva meille muille, liikkumisongelmaisille, että teemme yhteis-
        kunnalle viimeisen palveluksen, jos selviydymme olostamme mahdollisimman
        kauan itse.

        /MdK

        Tuo vanhusten ulkoiluttaminen onkin kätevä tapa valmistaa senioreja tulevaan, kun saavat käydä tutustumassa valmiiksi etukäteen ja vähitellen palvelutaloon ja sen muihin hoidettaviin.

        Ei tule sitten shokkina uuteen paikkaan ja uusiin olosuhteisiin joutuminen. Tulee sellainen pehmoinen laskeutuminen hoitoon.

      • Anonyymi00162
        Anonyymi00160 kirjoitti:

        Nämä ulkoilutettavat vanhukset olivat iloisia, puheliaita vanhuksia,
        pahoittlivat vaan sitä etteivät itse jaksa pyörätuoliansa maastossa
        liikuttaa, jos ei ole betonia alla, silloinkin on matka lyhyt.
        Nyt saivat nähdä kukkivat puut ja pensaat, seurata lintujen puuhoa
        lähempää kuin ikkunaruudun takaa.

        Huomasin vaan, että siirtolaistaustaiset hoitajat näyttävät suhtautu-
        van vanhuksiin luonnollisesti ja sydämellisesti. Heidän kulttuurinsa
        on enemmän perhekeskeinen ja siihen sisältyvät myös isovanhemmat,
        joita rakastetaan. Joku kertoikin kaipaavansa isovanhempiaan, jotka
        ovat jääneet entiseen kotimaahan. Sen takia hoidokit korvaavat
        kaipauksen omiin isovanhempiin.

        /MdK

      • Anonyymi00163
        Anonyymi00160 kirjoitti:

        Tuo vanhusten ulkoiluttaminen onkin kätevä tapa valmistaa senioreja tulevaan, kun saavat käydä tutustumassa valmiiksi etukäteen ja vähitellen palvelutaloon ja sen muihin hoidettaviin.

        Ei tule sitten shokkina uuteen paikkaan ja uusiin olosuhteisiin joutuminen. Tulee sellainen pehmoinen laskeutuminen hoitoon.

        Kuinka polvitukien ja välillä penkilläistumisten tarpeessa oleva vanhus voi mennä ulkoiluttamaan Vanhainkodin Vanhuksia.?

        Satuilu ja empaattisuus jatkuu... mitähän vielä.

      • Anonyymi00182
        Anonyymi00163 kirjoitti:

        Kuinka polvitukien ja välillä penkilläistumisten tarpeessa oleva vanhus voi mennä ulkoiluttamaan Vanhainkodin Vanhuksia.?

        Satuilu ja empaattisuus jatkuu... mitähän vielä.

        Ano 163:

        Vielä kerran tiedoksi, että minulta ei keinot lopu, kun teen
        itsestäni liikkumakykyisen. Olen kuvaillut täällä palstalla jopa
        lääkärireissua tamineissani, kun lääkäri ilostui kekseliäisyydestäni
        niin paljon, että unohti tutkia minut. Soitti sitten seuraavana aamuna
        ja pyysi tulemaan takaisin vastaanotolle.
        Että sellainen vastaus "Satuilu ja empaattisuus jatkuu" - viestiisi.
        Iloa sinunkin päivääsi!
        /MdK

    • Anonyymi00157

      Huomioithan, että ylläpito ei toimi välikätenä käyttäjien välisten erimielisyyksien selvittelyssä, eikä se voi estää häiriköintiä jälkikäteen.

      • Anonyymi00158

        Jos on kysyttävää
        Ylläpito vastaa nimimerkille hänen sähköpostiosoitteeseensa

      • Anonyymi00200

        Eipä tässä tapauksessa enää ylläpidon tarvitse kättä näyttää,
        kun ei ennenkään ole järjestyksestä välittänyt.
        Asia on nyt luotettavimmissa käsissä.

    • Anonyymi00159

      Poistopyyntöä voi jokainen ehdottaa sen kommentin yläreunan kolmen pisteen kohdalta, jota ehdottaa poistettavaksi. Siitä avautuu valikko, jossa Ilmoita ja siitä aukeaa vaihtoehdot minkä takia suosittelet kommentin poistettavan.

      • Anonyymi00161

        Vasta silloin ne kommentit menevät ylläpidon luettaviksi, kun ne on ilmoitettu poistoon.

        Ei ne ”tiedoksiannot ylläpidoille” täältä kaikkien kymmenien-\satojenkintuhansien kommenttien joukosta päivittäin mene ylläpidon silmiin, jos joku itseään tärkeänä pitävä niin kuvittelee.

      • Anonyymi00167

        Lukeneeko noita ilmoituksia kukaan. Ei ainakaan poisteta ilmoitettuja. Ihan yhtä tyhjän kanssa.

    • Anonyymi00164

      nostetaan ylös juttua, ettei tarviikaivaa 30 jutun alta!

      • Anonyymi00165

        No just, saat riidan nopeammin alkamaan.

      • Kiitos esiin nostamisesta.
        Jotenkin on tunne, että rauhaa rakastaviakin löytyy ja tavan kirjoittelu voisi onnistua.

        Kerron nyt (vaikka ei ketään kiinnostakaan) menen leikkauttamaan tukkani taas kerran, kasvaa mokoma, mutta kunossa ei milloinkaan.
        Hyvä kuitenkin, että leikattavaa vielä on, kampaaja sanookin, että ihan paljon onkin, mutta tyypillistä suomalaisen hiuskuntoista ohutta, ja litteää.
        Tilasin harjan jolla nyt pitäisi onnistua sen avulla aina somat kampaukset tehdä, ehkä onnistuukin muilla, tuskin kuitenkaan minun taidoilla.
        Mitäpä ei nainen ulkonäkönsä parantamiseksi tekisikään;)

        Olisi mukava käydä lukemassa kuulumisia ja elämän sujumista toisilta kirjoittajilta, yritetään ohittaa nuo vaikeimmat.
        Arvostelevia mielipiteitä syntyy, mutta johan niihin on totuttu, jospa nyt oikein tosissaan unohtaisimme ne entiset, kaikille selviksi tulleet.
        Muistan hyvin jo vuosia sitten alkaneet kiusan teot joidenkin kirjoittajien kohdalla, mutta en kättäni eteen saanut, sen varmaan kaikki jutut tietävät kirjoittajat tiesivätkin, oli vaan yksi tapa mollata minua, mutta olen yrittänyt unohtaa moiset.

        Tuo ylläpidolle viestittely on kyllä tiedossa, muutaman kerran olen lähettänyt, mutta koskaan ei toivomiani ole poistettu, joten olkoon sekin asia unohduksissa.

        Eipä mitään tämän kummempaa, jospa joku saisi oikeaa jutun alkua syntymään, hyvää viikonlopun ja myös koulujen loppumisten juhlintaan valmistautumista.

      • Anonyymi00168
        Hil-la kirjoitti:

        Kiitos esiin nostamisesta.

        Olipa kiva huomata läsnäolosi, Hil-la ! Toiveikkaana olen monena aamuna käynyt tarkistamassa asiantilan ja tänään kaikki on tolallaan - tai ainakin voi toivoa, että on..))

        En itsekään hallitse tätä nykyistä viestittelyä, en jaksa edes seurata sitä ja ymmärrän hyvin Ramoonan ratkaisun. Lähtökuopissa olen kai itsekin ollut, mutta olen ajatellut,
        että niin pitkään kuin Nojatuoli on olemassa se kuitenkin edustaa minulle sitä mitä itse kirjoittelulta kaipaan, eli yritä jaksaa Hil-la, kaikesta vastahangasta huolimatta.

        Paljon tekisi mieli sanoa, että jääköön toiseen kertaan..)) Olen lähdössä asioille joten "varmuuden vuoksi" toivotan kaikille hyvää päivää,
        demeter1

      • Anonyymi00170
        Anonyymi00168 kirjoitti:

        Piruillessani kävin nostamassa, ettei asia unohdu!

        MDK lle kommnetoin samalla.

      • Anonyymi00175
        Anonyymi00168 kirjoitti:

        Olipa kiva huomata läsnäolosi, Hil-la ! Toiveikkaana olen monena aamuna käynyt tarkistamassa asiantilan ja tänään kaikki on tolallaan - tai ainakin voi toivoa, että on..))

        En itsekään hallitse tätä nykyistä viestittelyä, en jaksa edes seurata sitä ja ymmärrän hyvin Ramoonan ratkaisun. Lähtökuopissa olen kai itsekin ollut, mutta olen ajatellut,
        että niin pitkään kuin Nojatuoli on olemassa se kuitenkin edustaa minulle sitä mitä itse kirjoittelulta kaipaan, eli yritä jaksaa Hil-la, kaikesta vastahangasta huolimatta.

        Paljon tekisi mieli sanoa, että jääköön toiseen kertaan..)) Olen lähdössä asioille joten "varmuuden vuoksi" toivotan kaikille hyvää päivää,
        demeter1

        Hyvää huomenta naapurista!
        Pirteänä ja tarmokkaana heräsin tänäkin aamuna. Kaikki luut ehjänä,
        ei luojan kiitos kolota mistään tänäkään aamuna, joten "ratsaille vaan"!

        Meidän ikäisillä on tulevaisuus takanapäin. Jäljellä on muistot ja tämä
        päivä, huomisesta emme tiedä mitään.
        Meillä ei tarvitse olla enää erikoisia keskusteluaiheita, niitten alustusta,
        puheenvuorojen jakoa ja kirjaamista. - Jokainen päivä tarjoaa meille eri
        aiheita, arkipäivämme ja niitten ongelmat näyttävät varmasti kovin eri-
        laisilta itse kullakin.

        Itse olen aloittanut päiväni sillä tavallisella puolen tunnin lenkillä, peti-
        vaatteet olen lennättänyt parvekkeelle ja lakanoitten vaihto kuuluu
        päivän ohjelmaan. Pyykikone on käynnissä, joka on mielestäni elämän
        paras keksintö ja apulainen. Kaukana on ne ajat, kun pyykit laitettiin
        likoon päivää ennen varsinaista pesua. Pyykit jynssättiin tarkkaan pyykki-
        laudalla, vaatekappale kerrallaan. Apuvälineenä juuriharja pahimpien
        tahrojen poistoon. - Ja sitten valkopyykin keitto... ym. jälkitoimenpiteet.
        Huh!

        Eilen kävin kampaajalla ja paljon jäi hiustupsuja kampaajan lattialle.
        Kysyin, eikö hiusjätteitä jalosteta mihinkään tarkoitukseen, kun olisi
        aivan ilmaista materiaalia valtavasti, jos joku kierrättäisi ja keräisi jätteet.
        Ei kuulmma ole. Nykyäänhän revitään vanhat vaatteetkin ja tehdään
        niistä vaikka eristysmateriaalia.

        Nyt on joka tapauksessa helppo kesäkampaus. Hil-la on samoissa aikeissa.
        Kaupungilla oli kapeilla kujilla kesäravintoloissa paljon ihmisiä. Oli puheen-
        sorinaa kaikilla maailmankielillä.
        Kuulin kirkon tornista soitettavan kellopelillä "Laulelen kukkia kukkimaan"
        (Idan kesälauluna tunnettu täällä meillä). Ex-mieheni soitteli Landskronan
        kirkon tornista "Saako ottaa koiransa mukaan taivaaseen"! Koira on ihmisen
        paras ystävä, uskollinen, aina iloinen nähdessään isäntänsä/emäntänsä, olipa
        sitten oltu erossa viisi minuuttia tai koko päivä.
        Tuli käytyä Cubuksessa ja ostin muutamia toppeja hellepäivien varalle.
        Kampaaja ihastui Marimekko-"farkkujakkuuni", missä on vihreän eri
        sävyisinä tunnetut Unikkokukat. Jakku on ikivanha, mutta se ei kulu
        (ainakaan minun käytöllä) ikinä loppuun, mutta tykkään laittaa sen päälleni,
        jos ilmat sallivat. Ja eilen oli helteinen mutta tuulinen päivä.

        Nyt on pyykkikone luritellut sävelmän, joten tiedän, että valmista on.
        Menenkin levittelemään pyykit kuivamaan ja teen kevyen siivouksen.
        Täällä on äitienpäiväsunnuntai edessä.
        Kirjoittelemisiin!
        /MdK

    • Anonyymi00166

      Minun tukkani on alkanut harvenemaan päälaelta. Mitä tehdä?
      Tuleekohan minusta kalju.

      • Laita apunuttura. Kasvata pitkäksi, sido solmuksi kaikki tukka päälaelle ja kiinnittä siihen irrallinen apunuttura. Ns. scrunchie, niitä on myytävänä sekä pieniä että isoja, yleensä tekotukkaa.

      • Anonyymi00173
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Laita apunuttura. Kasvata pitkäksi, sido solmuksi kaikki tukka päälaelle ja kiinnittä siihen irrallinen apunuttura. Ns. scrunchie, niitä on myytävänä sekä pieniä että isoja, yleensä tekotukkaa.

        Pienikokoisten ihmisten epätoivoinen keino yrittää näyttää pitemmältä nuo tötteröhatut, isot tupsut tai nutturat pään päällä😆

      • Anonyymi00173 kirjoitti:

        Pienikokoisten ihmisten epätoivoinen keino yrittää näyttää pitemmältä nuo tötteröhatut, isot tupsut tai nutturat pään päällä😆

        Heh! Olen pikemmin ylpeä pienestä ja sirosta varrestani, Revi siitä!

    • Anonyymi00174

      Oi, poistot toimii! Hienoa!

    • Anonyymi00176

      Joku epäili ettei poistopyyntöjä ja ilmoituksia lueta.

      Kyllä luettiin.. Lukupiiriin kuului T, hänen teknikko poikansa Uudeltamaalta, josta myöskin mummo.
      T poisti 93 kommenttia suorassa lähetyksessä, joka oli yksityislähetys ruotsinsuomalaisell ja jossa esiintyi vain poika ja T:n käsi. Mummo töppäsi ja hänen tekstinsä päätyivät yleiseen jakoon.
      P:n langettama karma vei T:n tauolle. Botti sai potkut, koska oli hidas, pojasta ei tietoa, mummo perää yksinoikeutta teksteihinsä.
      Ylläpito etsii Teetä Teen tilalle.
      Pyyntöjen lukeminen ulkoistettu oikolukijalle, jolla ei toimivaltaa.

      (Toimiiko poisto vielä, pieni testaus.)

      • Anonyymi00177

        Onko Paloma noita?
        Mitä loitsuja hän luki, että sai pahan karman lankeamaan Tellukan päälle?

      • Anonyymi00177 kirjoitti:

        Onko Paloma noita?
        Mitä loitsuja hän luki, että sai pahan karman lankeamaan Tellukan päälle?

        Minulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa olin sitten noita tai näitä.
        Sanon vaan kun aikansa herjaa toista ihmistä niin lopulta karma pitää ihan ilman loitsujakin huolta siitä että maailmankaikkeudessa säilyy harmonia ja tasapaino.

      • Anonyymi00178
        Anonyymi00177 kirjoitti:

        Onko Paloma noita?
        Mitä loitsuja hän luki, että sai pahan karman lankeamaan Tellukan päälle?

        Kyllä on kovin tietoinen karman kerääntymistä juuri T:n kohdalla. (kommentissaan 25.5.2026)

        Kenelle karma kuuluu, kuka kerää kekoa päänsä päälle.

        Toteutuuko Murphyn laki?

      • Anonyymi00179
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Minulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa olin sitten noita tai näitä.
        Sanon vaan kun aikansa herjaa toista ihmistä niin lopulta karma pitää ihan ilman loitsujakin huolta siitä että maailmankaikkeudessa säilyy harmonia ja tasapaino.

        Eli kun tarpeeksi kauan toivoo ja haluaa maahanmuuttajia Ruotsiin ja kaikkialle lisää, jonain päivänä paha karma iskee toivojaan. Sitähän tapahtuu, kyllä.

      • Anonyymi00180

        Onko oikaisu jostakin asiasta/jutusta herjaamista?

      • Anonyymi00179 kirjoitti:

        Eli kun tarpeeksi kauan toivoo ja haluaa maahanmuuttajia Ruotsiin ja kaikkialle lisää, jonain päivänä paha karma iskee toivojaan. Sitähän tapahtuu, kyllä.

        Mutta edelleenkin, sillä asialla ei ole mitään minun kanssa tekemistä.
        Minulla ei ole mitään erityistä maahanmuuttaja-agendaa. Maahanmuuttajataustaisten määrä ei ole minulle ratkaiseva kysymys kun lähden uurnille äänestämään. En ole kenenkää poliitikon juoksutyttö.

      • Anonyymi00185

        No mutta, mitäs se tyttö nyt höpäjää?

      • Anonyymi00186

        Tuo mielikuva täytyy olla syksyltä. Sitten tuli uudet suunnat ja IP-osoitteet. Paperitulosteet ja silppurit. Toivottavasti nyt alkoi seesteinen jakso.

      • Anonyymi00189

        Luuletko että kiinnosta testisi.
        Pyydä poistamaan kommenttisi, sittenhän näet!

        Ylläpidossakin ollaan riemuissaan
        Palvelimen omistajayhtiö nostaa tiliä mainostajilta, joka ainoasta te(k)stistäs.
        Kuinka voit olla noin naivi. Naiivi, mutta ei pelkkä Lapsellinen!

      • Anonyymi00191
        Anonyymi00189 kirjoitti:

        Luuletko että kiinnosta testisi.
        Pyydä poistamaan kommenttisi, sittenhän näet!

        Ylläpidossakin ollaan riemuissaan
        Palvelimen omistajayhtiö nostaa tiliä mainostajilta, joka ainoasta te(k)stistäs.
        Kuinka voit olla noin naivi. Naiivi, mutta ei pelkkä Lapsellinen!

        Voi voi. Täällä on oikeus kaikilla satuilla. Ironiaa, parodiaa, sarkasmia ym.
        Tyylisuunta on vapaa. Voi olla vaikka kakssuuntainen.
        Minua ei pidättele mikään 😄
        Odotas vaan, kun alan kopioida tekstejä, kopioi+liitä. Jos viitsin. Mietin vielä. Olen laiska.
        Hyvä, että ylläpito saa mainosrahoja.
        On meillä kaikilla paikka missä mellastaa.

      • Anonyymi00192
        Anonyymi00191 kirjoitti:

        Voi voi. Täällä on oikeus kaikilla satuilla. Ironiaa, parodiaa, sarkasmia ym.
        Tyylisuunta on vapaa. Voi olla vaikka kakssuuntainen.
        Minua ei pidättele mikään 😄
        Odotas vaan, kun alan kopioida tekstejä, kopioi liitä. Jos viitsin. Mietin vielä. Olen laiska.
        Hyvä, että ylläpito saa mainosrahoja.
        On meillä kaikilla paikka missä mellastaa.

        Jep jep, ei tämä yksinoikeudella mdk lle ole!

      • Anonyymi00203

        Poistoista keskustellaan muuallakin:

        "Anonyymi00009
        2026-05-26 13:50:08
        UUSI
        Ja kaikki tulostetaan papereille, joista sittenn selaillaan mitkä menee silppuriin ja mitkä arkistoon.

        Luotettavan näköjavainnon joku saanut ja ystävättärensä (entinen suuren keskustelualustan moderoija) vahvistanut, ettei ole mitään syytä epäillä sen paikkansa pitävyyttä,"

    • Anonyymi00181

      Paloma tuossa toisessa ketjussa herjaa ja nimittelee toista ihmistä lieroksi.
      Sivistymätön ihminen.

      • Anonyymi00183

        Paukauttaako noin suoraan ihmiskuntaan kuuluvaa eläinkuntaan kuuluvaksi.

      • Anonyymi00184
        Anonyymi00183 kirjoitti:

        Paukauttaako noin suoraan ihmiskuntaan kuuluvaa eläinkuntaan kuuluvaksi.

        On näköjään pakkomielle lieroihin.
        Eikös ne madot luikerrelleet P:n mukaan jonkun palstalaisen päässä. Pää oli neliskulmainen television katsomisesta.

        Ruosuilla on tuota näkemystä kanssakirjoittajista.

      • Anonyymi00190
        Anonyymi00184 kirjoitti:

        On näköjään pakkomielle lieroihin.
        Eikös ne madot luikerrelleet P:n mukaan jonkun palstalaisen päässä. Pää oli neliskulmainen television katsomisesta.

        Ruosuilla on tuota näkemystä kanssakirjoittajista.

        Se oli kyllä plomalta kaikkien aikojen moka. Haukkua nyt ala-arvoisesti ihmistä,
        jota ei ollenkaan tunne muun muassa alkoholistiksikin, joka hakkaa vaimoaan tai
        perhettään ja jolla päässä kulkee matoja ym. ym.
        Ja raivokohtaus tuli kai vain siksi, kun ei ploma kyennyt myöntämään, että vastapuoli
        oli oikeassa eikä hän itse. Hänellä on pakkomielle olla aina oikeassa joka asiassa.

      • Anonyymi00193
        Anonyymi00190 kirjoitti:

        Se oli kyllä plomalta kaikkien aikojen moka. Haukkua nyt ala-arvoisesti ihmistä,
        jota ei ollenkaan tunne muun muassa alkoholistiksikin, joka hakkaa vaimoaan tai
        perhettään ja jolla päässä kulkee matoja ym. ym.
        Ja raivokohtaus tuli kai vain siksi, kun ei ploma kyennyt myöntämään, että vastapuoli
        oli oikeassa eikä hän itse. Hänellä on pakkomielle olla aina oikeassa joka asiassa.

        Tuo rekattujen ylimielinen panettelu ja syyttely muita kohtaan pitää huolen siitä, että Nojatuoliin ei rauha tule.
        Kuinka paljon on syyttömiä, jotka kokevat tulleensa loukatuiksi. He peräävät ja tulevat peräämään oikeutta.

      • Anonyymi00194
        Anonyymi00193 kirjoitti:

        Ylimieliset ei edes osaa katsoa mikä on uusin nojatuoli, vaan kirjoittelevat vanhaan.

        Onneksi sentään tämän vuotiseen, hehee

      • Anonyymi00195
        Anonyymi00193 kirjoitti:

        Tuo rekattujen ylimielinen panettelu ja syyttely muita kohtaan pitää huolen siitä, että Nojatuoliin ei rauha tule.
        Kuinka paljon on syyttömiä, jotka kokevat tulleensa loukatuiksi. He peräävät ja tulevat peräämään oikeutta.

        Syytön, vaadi oikeuksia panetella ja syytellä rekattuja, tai niinhän sinä teetkin. Niin paljon niin paljon loukattuja, nouskaa rekattuja vastaan heitähän ei ole paljon vain kymmenkunta.
        Hehheh

      • Anonyymi00196
        Anonyymi00195 kirjoitti:

        Syytön, vaadi oikeuksia panetella ja syytellä rekattuja, tai niinhän sinä teetkin. Niin paljon niin paljon loukattuja, nouskaa rekattuja vastaan heitähän ei ole paljon vain kymmenkunta.
        Hehheh

        Sanoinko, että minä olen syytön? En sanonut. Lue tarkemmin ennen kuin tikahdut nauruun.
        Se parhaiten nauraa, joka sisäistää lukemansa 😂😀😂

    • Anonyymi00187

      Hei täältä! Pötköttelin tuossa pedilläni ehkä tunnin verran valveilla päivällisen jälkeen. Sitten tunsin, että pitääpä nousta jotai puuhaamaan.

      Jo aikaa sitten hankin liikkeestä ns. älypuhelimen. Selailin sen otsitto rivei; kaikkea kotoa ja maailmalta. Melkoisia akunkuluttajia näkyvät olevan. Laitoin sen lataukseen.
      En ole koskaan vastannut siihen vielä.
      Vanhan ajan pikku nokialainen on jota käytän. Älykapula on ikäänkuin harjoittelukäytössä toistaiseksi.

      Ehkä on köpöteltävä tänään lähikauppaan. Käytän rollaattoria ohuen huimausvaaran takia. Olen aikanaan kirjoitellut tälläkin palstalla.
      Nyt on jäänyt vähälle tämäkin harrastus.

      Hillankin palsta on jo tuttu pitemmältä ajalta.
      Heippa vaan eräältäkin nimimerkki Juutas Käkriäiseltä.

      • Voi hyvänen aika, nyt sekoilen kaiken kanssa, no johtuu siitä, että en aina tiedä mikä ketju on tuorein, tarkkaan yritän alkamispäiviä katsella, mutta silti sekoan.

        Voi miten tutulta tuntuu tuo kännykän kuin koneenkin kanssa sekoilu, olen apuakin saanut, mutta sekaisin silti asiat menee.
        Hiemankin poiketen tutulta alueelta sekoilu alkaa, minulla vielä tapana painella poistoja ja lisäyksiä ymmärtämättä mitä tapahtuu.
        Työkalurivin kanssa nyt vaikeuksia, haluaisin sitoa nämä tavalliset valmiiksi yläpalkkiin, mutta ei onnistu, sitten etsin historian tallenteesta ketjua ja painelen ketjuja esille ja sekoitan kaiken vieläkin enemmän.

        Juutas Käkriäiselle tervehdys, kirjoitellaan vaan sekoillenkin ja ihmiset näitä koneita on keksinyt, kai sitä jotenkin mukana on pysyttävä, aikaa menee, mutta onneksi se ei ole kortilla.

        Muistin, että demeterkin kävi jossakin ketjussa ja nyt sitten löytyi, mitenkähän moneen olenkaan kirjoittanut, antakaa sekoiluni anteeksi.
        Pojan tytär sanoi käydessään selvittävän sotkut, kun loma alkaa ja koulut loppuu, sitä odotan.

        Nyt sitten tähänkin loppuun onnittelut koulunsa lopettaville ja nauttikaa saavutusksista.

      • Anonyymi00197
        Hil-la kirjoitti:

        Voi hyvänen aika, nyt sekoilen kaiken kanssa, no johtuu siitä, että en aina tiedä mikä ketju on tuorein, tarkkaan yritän alkamispäiviä katsella, mutta silti sekoan.

        Voi miten tutulta tuntuu tuo kännykän kuin koneenkin kanssa sekoilu, olen apuakin saanut, mutta sekaisin silti asiat menee.
        Hiemankin poiketen tutulta alueelta sekoilu alkaa, minulla vielä tapana painella poistoja ja lisäyksiä ymmärtämättä mitä tapahtuu.
        Työkalurivin kanssa nyt vaikeuksia, haluaisin sitoa nämä tavalliset valmiiksi yläpalkkiin, mutta ei onnistu, sitten etsin historian tallenteesta ketjua ja painelen ketjuja esille ja sekoitan kaiken vieläkin enemmän.

        Juutas Käkriäiselle tervehdys, kirjoitellaan vaan sekoillenkin ja ihmiset näitä koneita on keksinyt, kai sitä jotenkin mukana on pysyttävä, aikaa menee, mutta onneksi se ei ole kortilla.

        Muistin, että demeterkin kävi jossakin ketjussa ja nyt sitten löytyi, mitenkähän moneen olenkaan kirjoittanut, antakaa sekoiluni anteeksi.
        Pojan tytär sanoi käydessään selvittävän sotkut, kun loma alkaa ja koulut loppuu, sitä odotan.

        Nyt sitten tähänkin loppuun onnittelut koulunsa lopettaville ja nauttikaa saavutusksista.

        Älähän nyt Hil-la. Taisi olla niin, että me, alkaen Anosta 328/8.16, sekoilimme kun kirjoitimme vanhempaan ketjuun.
        Itse ainakin ilmoittaudun syylliseksi. Tallella ovat kuitenkin kaikki "kuolemattomat ajatuksemme", ainakin toistaiseksi..))
        demeter1

      • Anonyymi00198
        Anonyymi00197 kirjoitti:

        Älähän nyt Hil-la. Taisi olla niin, että me, alkaen Anosta 328/8.16, sekoilimme kun kirjoitimme vanhempaan ketjuun.
        Itse ainakin ilmoittaudun syylliseksi. Tallella ovat kuitenkin kaikki "kuolemattomat ajatuksemme", ainakin toistaiseksi..))
        demeter1

        Toisaalta on hyvä, että "kuolemattomat ajatuksemme" ovat
        tallella ainakin täällä Suomi24:llä.
        Täällä on syytelty minua, että olisin "aloittanut" riitelyn.
        Historian kirjat kertovat toista.
        Rupesin etsimään, koska olen pitkän poissaolon jälken tehnyt
        yrityksen palata palstalle. Se oli elokuussa -24.
        Aloitukseni klo 8.42:57, "pää pölkyllä" klo 9.29:47, poistuin
        ketjusta klo 12.2:46.
        Uusi yritys vuotta myöhemmin heinäkuussa -25. Samaa rataa
        on näihin saakka menty. Syylliset on helppo löytää, kun se päivä
        tulee esille. Kiitos arkiston, jossa nämä kuolemattomat älyn-
        väläykset ovat tallessa tuleville sukupolville.

      • Anonyymi00199
        Anonyymi00198 kirjoitti:

        /MdK siis ylläolevan kirjoittaja.

      • Anonyymi00201
        Anonyymi00199 kirjoitti:

        /MdK siis ylläolevan kirjoittaja.

        Ja kerrot myös, että kaikki poistetaan.
        Siis säilytetäänkö vai poistetaanko?

      • Anonyymi00202
        Anonyymi00199 kirjoitti:

        /MdK siis ylläolevan kirjoittaja.

        Vain Sinä uskot Näkyihisi!
        Arkistot todistavat, että muut eivät niitä käsiä ja johtoja, eikä leijuvia viestejä nähnet!

        Onneksi nämä Nojatuolinkin viestit jäävät Arkistoihin.
        Vanhuus vja viisaus on täällä outo käsite!
        Se ei näy kommneteissa, ei edes Arkistossa.

      • Anonyymi00204
        Anonyymi00199 kirjoitti:

        /MdK siis ylläolevan kirjoittaja.

        Hei,
        Jälkikäteen " merkitty" lähettäjä.
        Yllä oleva
        Anonyymi00198
        2026-05-30 14:19:18 viestisi ei mene Arkistoon nimelläsi!

      • Anonyymi00211
        Anonyymi00202 kirjoitti:

        Vain Sinä uskot Näkyihisi!
        Arkistot todistavat, että muut eivät niitä käsiä ja johtoja, eikä leijuvia viestejä nähnet!

        Onneksi nämä Nojatuolinkin viestit jäävät Arkistoihin.
        Vanhuus vja viisaus on täällä outo käsite!
        Se ei näy kommneteissa, ei edes Arkistossa.

        Mihinkähän joutuvat ne viestit, joita ei arkistoida? Mahtavatko joutua
        jätepaperien joukkoon?
        Onko Helsingin seudulla kierrätyspaperin keräyspaikkoja, sellaista,
        missä reunallisella liukuhihnasysteemillä kuljetetaan kierrätyspaperi
        paalattavaksi? Paalit menevät paperitehtaalle pehmopaperin tekoon.

        Mahtoiko 6.9.2025 dokumentoitu poistotilaisuus olla tehty sellaisella
        kierrätysasemalla Helsingin alueella, Uudellamaalla?
        Viesteistä toinen meni arkistoon, toinen poistoon. Teknikko, joka oli
        mukana k o e a j o s s a, luki ääneen viestin, jossa ei ollut mitään vikaa ja
        heitti arkin paperivirtaan. Kommentteja vaan katosi.

        /MdK

      • Anonyymi00215
        Anonyymi00211 kirjoitti:

        Taitaa hipoa tosiasioita...

        Mene tiedä, täällä tuntuu olevan sellainen eksperttilauma että
        todellisuus saattaa muuttua unennäöksi. - Kukaan ei ole vielä
        yrittänytkään selittää, mihin kaikki poistetut viestit päätyvät
        vihdoin viimein! Sehän on pelkkää hourailua ja unennäkemistä!
        Olisko aika herätä todellisuuteen?

    • Anonyymi00205

      Mitä jos asiasta jankkaava ja siitä kiinnostuneet avaisivat oman IP-ketjun ja mellastaisivat siellä ?

      • Anonyymi00206

        Kun Suomi 24 avasi Keskustelupalstat 2000- luvun alussa
        niin jonkin aikaa näkyi jokaisen viestin vieressä IP-osoite.
        Siitäkös möläkkä nousi, kun näki suoraan mistä numerosta
        häirikköviestit ja ilkeilyt lähtivät.
        IP-numerot piilotettiin aika nopeasti. Muistan erityisesti
        Hajupojan, jolla oli väjintään 10 muuta nikkiä ja saattoi
        väitellä itsensä kanssa.

        /MdK

      • Anonyymi00210
        Anonyymi00206 kirjoitti:

        Kun Suomi 24 avasi Keskustelupalstat 2000- luvun alussa
        niin jonkin aikaa näkyi jokaisen viestin vieressä IP-osoite.
        Siitäkös möläkkä nousi, kun näki suoraan mistä numerosta
        häirikköviestit ja ilkeilyt lähtivät.
        IP-numerot piilotettiin aika nopeasti. Muistan erityisesti
        Hajupojan, jolla oli väjintään 10 muuta nikkiä ja saattoi
        väitellä itsensä kanssa.

        /MdK

        Olipa ihana aamulenkki, kun yöllä oli satanut ja puhdistanut
        ilman. Taisi huuhtoa viimeisetkin siitepölyt allergisten helpo-
        tukseksi. Lähdin ulos jo kl 6, oli +16 lämmintä jo niin aikaisin.
        Ajattelin, että on mukavampi kävellä nyt kuin keskipäivällä, kun
        on helle ja varjopaikkoja ei missään.

        Kun tulin kotiin, niin puhelin soi. Näin, että puhelu oli pojaltani.
        Vatsassa tuntui pahalta. Ajattelin että nyt on sattunut jotakin
        (vaimo juuri leikattu) ja se tunne vahvistui, kun kuulin hänen
        äänestään, että hänen oli vaikea pidättää tunteitaan,
        Hän sai kysytyksi: - Missä sinä olet ollut? - Kotona, vastasin.

        Hän kertoi, että veljeni on yrittänyt soittaa minulle, eikä ole saa-
        nut vastausta. Sisareni on yrittänyt soittaa minulle, enkä ole vas-
        tannut, eikä hänellä ollut poikani puhelinnumeroa, joten hän oli
        soittanut veljelle ja pyytänyt häntä soittamaan pojalleni, että
        tietää että kaikki hyvin.

        Itse yritin soittaa eilen sisarelle, mutta whatsupp ei toiminut, olisi
        pitänyt ladata uusi appi.
        Tämän aamuisen hässäkän jälkeen hokasin sitten, että voinhan
        minä soittaa vanhalla puhelinsysteemillä ja rauhoittaa läheisiä,
        että sisko elää ja on voimissaan, jopa paremmissa voimissa kuin
        vuosia sitten, kiitos terveydenhoidon ja läheisten!

        Hyvä tietää että hälytysjärjestelmäkin toimii, vaikka ei ole
        vielä ranneketta!
        Hyvää toukokuun viimeistä päivää!
        /MdK

      • Anonyymi00218
        Anonyymi00210 kirjoitti:

        Olipa ihana aamulenkki, kun yöllä oli satanut ja puhdistanut
        ilman. Taisi huuhtoa viimeisetkin siitepölyt allergisten helpo-
        tukseksi. Lähdin ulos jo kl 6, oli 16 lämmintä jo niin aikaisin.
        Ajattelin, että on mukavampi kävellä nyt kuin keskipäivällä, kun
        on helle ja varjopaikkoja ei missään.

        Kun tulin kotiin, niin puhelin soi. Näin, että puhelu oli pojaltani.
        Vatsassa tuntui pahalta. Ajattelin että nyt on sattunut jotakin
        (vaimo juuri leikattu) ja se tunne vahvistui, kun kuulin hänen
        äänestään, että hänen oli vaikea pidättää tunteitaan,
        Hän sai kysytyksi: - Missä sinä olet ollut? - Kotona, vastasin.

        Hän kertoi, että veljeni on yrittänyt soittaa minulle, eikä ole saa-
        nut vastausta. Sisareni on yrittänyt soittaa minulle, enkä ole vas-
        tannut, eikä hänellä ollut poikani puhelinnumeroa, joten hän oli
        soittanut veljelle ja pyytänyt häntä soittamaan pojalleni, että
        tietää että kaikki hyvin.

        Itse yritin soittaa eilen sisarelle, mutta whatsupp ei toiminut, olisi
        pitänyt ladata uusi appi.
        Tämän aamuisen hässäkän jälkeen hokasin sitten, että voinhan
        minä soittaa vanhalla puhelinsysteemillä ja rauhoittaa läheisiä,
        että sisko elää ja on voimissaan, jopa paremmissa voimissa kuin
        vuosia sitten, kiitos terveydenhoidon ja läheisten!

        Hyvä tietää että hälytysjärjestelmäkin toimii, vaikka ei ole
        vielä ranneketta!
        Hyvää toukokuun viimeistä päivää!
        /MdK

        Eikö niillä sisaruksillasi ole kukkopilliä.

      • Anonyymi00219
        Anonyymi00218 kirjoitti:

        Eikö niillä sisaruksillasi ole kukkopilliä.

        Hahhaa! Hyvin oivallettu 😂

    • Anonyymi00207

      Ei kiinnosta pätkääkään IP jankutus, joka on jäänyt päälle jankuttajalle.
      Lähes koko ketjua yhtä samaa ! Missä mättään ihmisellä ?

      • Anonyymi00208

        Olisko mummot palstan kuplassa eksyneet todellisuudesta hieman?

      • Anonyymi00209
        Anonyymi00208 kirjoitti:

        Olisko mummot palstan kuplassa eksyneet todellisuudesta hieman?

        Se kuplassaan elävä IP: sekoilija on olluyn todellisuudesta kaukana jo pitkään!

      • Anonyymi00209 kirjoitti:

        Se kuplassaan elävä IP: sekoilija on olluyn todellisuudesta kaukana jo pitkään!

        Sunnuntaiaamupäivää, meni vähän pidemmäksi, mutta sunnuntaihan on lepopäivä, minäkin yritän toteuttaa sitä.
        Nukuin pitkään ja nyt luin tätä ketjua oikein yritin ajatuksen voimalla selvittää, mikä mättää, mikä saa kirjoittamaan mitä kirjoittavat.
        Enpä paljonkaan selvyyttä saanut, aivan ihmeellistä kiistämistä ja jankutusta.
        Joku ano kirjoitti, että aloittaja aivan ulalla, totta joka sana.
        Ei taida ylpeilyn aihe olla, mutta rehellinen kuitenkin omasta mielestänikin.

        Koulunloput juhlittu, valkolakit päähän saatu, yksi elämän etappi saavutettu.
        Pitkä, toivottavasti onnistumisen iloa antava elämä edessä, näin sanoen tiedän, että aina ei elämä suju kaiken suhteen hyvin, mutta toivoisi jokaisella olevan voimavaroja voittaa tulevat vaikeudetkin.
        Kaikille koulunsa lopettaneille hyvää jatkoa ja lepoa nuoremmillekin koululaisille, loma on varmaan paikallaan, samoin opettajille kiitosten sanat.
        Pojantytär lähetti kuvan Lahden koulunsa ylioppilaiden juhlasta, ilo oli nähtävissä, luulen opettajienkin iloa tuntevan nähdessään työnsä tulokset.
        Toinen pojantytär ilmoitti yö duuniin menevänsä, ankkuritiimi taas valvomassa juhlivia nuoria, kaiken varalta, toivottavasti yö hyvin sujui.

        Ketjua lukiessa tuli ajatus, kaikilla ei hyvin mene, pahaa mieltään ketjuun purkavat, pitäisi kai jotenkin asia niin ymmärtääkin, mutta kun siinä ohessa saa pahan mielen itsekin, ei hyvää tahtoa meinaa riittää.
        Kysymys toisen perään syntyy, miksi ei voida kaunat unohtaa ja viestiä asiaa joka arkiseen elämään kuuluu.
        Jokaisella on varmasti huonoja kuin hyviäkin päiviä, niistä rakentavasti kertoillen hyvä mieli tulee lukijalle, ehkä myös vertaustukea antaa.
        Elämään liittyy jokaiselle aina jotain kivaakin mistä voi kertoilla toisille jakaen hyvän mielen tunnetta, se ei keltään ole pois.

        Kokeilin eilen uutta asiaa kännykästä, terveyspalvelua, sain sydämen toiminnasta tietoa ja sydän toimii hyvin, kehotti samoin toimin jatkamaan.
        Stressi taso oli korkea, mietin mistä se voisi johtua, no kai siitä, että elän kaiken mielenliikkeiden kautta, hätäilen kaikesta ennakoiden, paha mielikin voi olla syynä joskus.
        Vahvasti ylipaino todettiin ja askellusten määrä vähäiseksi, no nämä on ollutkin tiedossa.
        Yllätyin tästä mahdollisuudesta puhelimessani, nyt aina vaan vähemmän lääkärissä käyn, lueskelen sydämeni tilan kännykästä katsoen, verenpaineen mittaan koneella mikä on ollut jo vuosia.
        Tottako lienee, uskon niin kauan kun toiseksi todistetaan.

        Nyt hyvää viimeistä toukokuun päivää ja huomenna virallinen kesäaika alkaa.

      • Anonyymi00212

        Kirjoitat:
        "Nukuin pitkään ja nyt luin tätä ketjua oikein yritin ajatuksen voimalla selvittää, mikä mättää, mikä saa kirjoittamaan mitä kirjoittavat.
        Enpä paljonkaan selvyyttä saanut, aivan ihmeellistä kiistämistä ja jankutusta."

        Kylä se on monesti täällä todettu, mutta sinä et vaan hyväksy sitä.

        Oikein Hyvää Kesää Sinulle!

      • Anonyymi00213
        Hil-la kirjoitti:

        Sunnuntaiaamupäivää, meni vähän pidemmäksi, mutta sunnuntaihan on lepopäivä, minäkin yritän toteuttaa sitä.
        Nukuin pitkään ja nyt luin tätä ketjua oikein yritin ajatuksen voimalla selvittää, mikä mättää, mikä saa kirjoittamaan mitä kirjoittavat.
        Enpä paljonkaan selvyyttä saanut, aivan ihmeellistä kiistämistä ja jankutusta.
        Joku ano kirjoitti, että aloittaja aivan ulalla, totta joka sana.
        Ei taida ylpeilyn aihe olla, mutta rehellinen kuitenkin omasta mielestänikin.

        Koulunloput juhlittu, valkolakit päähän saatu, yksi elämän etappi saavutettu.
        Pitkä, toivottavasti onnistumisen iloa antava elämä edessä, näin sanoen tiedän, että aina ei elämä suju kaiken suhteen hyvin, mutta toivoisi jokaisella olevan voimavaroja voittaa tulevat vaikeudetkin.
        Kaikille koulunsa lopettaneille hyvää jatkoa ja lepoa nuoremmillekin koululaisille, loma on varmaan paikallaan, samoin opettajille kiitosten sanat.
        Pojantytär lähetti kuvan Lahden koulunsa ylioppilaiden juhlasta, ilo oli nähtävissä, luulen opettajienkin iloa tuntevan nähdessään työnsä tulokset.
        Toinen pojantytär ilmoitti yö duuniin menevänsä, ankkuritiimi taas valvomassa juhlivia nuoria, kaiken varalta, toivottavasti yö hyvin sujui.

        Ketjua lukiessa tuli ajatus, kaikilla ei hyvin mene, pahaa mieltään ketjuun purkavat, pitäisi kai jotenkin asia niin ymmärtääkin, mutta kun siinä ohessa saa pahan mielen itsekin, ei hyvää tahtoa meinaa riittää.
        Kysymys toisen perään syntyy, miksi ei voida kaunat unohtaa ja viestiä asiaa joka arkiseen elämään kuuluu.
        Jokaisella on varmasti huonoja kuin hyviäkin päiviä, niistä rakentavasti kertoillen hyvä mieli tulee lukijalle, ehkä myös vertaustukea antaa.
        Elämään liittyy jokaiselle aina jotain kivaakin mistä voi kertoilla toisille jakaen hyvän mielen tunnetta, se ei keltään ole pois.

        Kokeilin eilen uutta asiaa kännykästä, terveyspalvelua, sain sydämen toiminnasta tietoa ja sydän toimii hyvin, kehotti samoin toimin jatkamaan.
        Stressi taso oli korkea, mietin mistä se voisi johtua, no kai siitä, että elän kaiken mielenliikkeiden kautta, hätäilen kaikesta ennakoiden, paha mielikin voi olla syynä joskus.
        Vahvasti ylipaino todettiin ja askellusten määrä vähäiseksi, no nämä on ollutkin tiedossa.
        Yllätyin tästä mahdollisuudesta puhelimessani, nyt aina vaan vähemmän lääkärissä käyn, lueskelen sydämeni tilan kännykästä katsoen, verenpaineen mittaan koneella mikä on ollut jo vuosia.
        Tottako lienee, uskon niin kauan kun toiseksi todistetaan.

        Nyt hyvää viimeistä toukokuun päivää ja huomenna virallinen kesäaika alkaa.

        Kun moititaan, niin pahamieli siitä tulee ja huutoon vastataan. Moitteet eivät jakaudu tasapuolisesti ja taas pahamieli.

        "Ketjua lukiessa tuli ajatus, kaikilla ei hyvin mene, pahaa mieltään ketjuun purkavat, pitäisi kai jotenkin asia niin ymmärtääkin, mutta kun siinä ohessa saa pahan mielen itsekin, ei hyvää tahtoa meinaa riittää."

      • Anonyymi00214
        Anonyymi00213 kirjoitti:

        Kun moititaan, niin pahamieli siitä tulee ja huutoon vastataan. Moitteet eivät jakaudu tasapuolisesti ja taas pahamieli.

        "Ketjua lukiessa tuli ajatus, kaikilla ei hyvin mene, pahaa mieltään ketjuun purkavat, pitäisi kai jotenkin asia niin ymmärtääkin, mutta kun siinä ohessa saa pahan mielen itsekin, ei hyvää tahtoa meinaa riittää."

        Rekatut eivät huomaa tai eivät tahdo huomata itse tekevän sitä samaa. Pahaa mieltään purkavat anoihin.

      • Anonyymi00216
        Hil-la kirjoitti:

        Sunnuntaiaamupäivää, meni vähän pidemmäksi, mutta sunnuntaihan on lepopäivä, minäkin yritän toteuttaa sitä.
        Nukuin pitkään ja nyt luin tätä ketjua oikein yritin ajatuksen voimalla selvittää, mikä mättää, mikä saa kirjoittamaan mitä kirjoittavat.
        Enpä paljonkaan selvyyttä saanut, aivan ihmeellistä kiistämistä ja jankutusta.
        Joku ano kirjoitti, että aloittaja aivan ulalla, totta joka sana.
        Ei taida ylpeilyn aihe olla, mutta rehellinen kuitenkin omasta mielestänikin.

        Koulunloput juhlittu, valkolakit päähän saatu, yksi elämän etappi saavutettu.
        Pitkä, toivottavasti onnistumisen iloa antava elämä edessä, näin sanoen tiedän, että aina ei elämä suju kaiken suhteen hyvin, mutta toivoisi jokaisella olevan voimavaroja voittaa tulevat vaikeudetkin.
        Kaikille koulunsa lopettaneille hyvää jatkoa ja lepoa nuoremmillekin koululaisille, loma on varmaan paikallaan, samoin opettajille kiitosten sanat.
        Pojantytär lähetti kuvan Lahden koulunsa ylioppilaiden juhlasta, ilo oli nähtävissä, luulen opettajienkin iloa tuntevan nähdessään työnsä tulokset.
        Toinen pojantytär ilmoitti yö duuniin menevänsä, ankkuritiimi taas valvomassa juhlivia nuoria, kaiken varalta, toivottavasti yö hyvin sujui.

        Ketjua lukiessa tuli ajatus, kaikilla ei hyvin mene, pahaa mieltään ketjuun purkavat, pitäisi kai jotenkin asia niin ymmärtääkin, mutta kun siinä ohessa saa pahan mielen itsekin, ei hyvää tahtoa meinaa riittää.
        Kysymys toisen perään syntyy, miksi ei voida kaunat unohtaa ja viestiä asiaa joka arkiseen elämään kuuluu.
        Jokaisella on varmasti huonoja kuin hyviäkin päiviä, niistä rakentavasti kertoillen hyvä mieli tulee lukijalle, ehkä myös vertaustukea antaa.
        Elämään liittyy jokaiselle aina jotain kivaakin mistä voi kertoilla toisille jakaen hyvän mielen tunnetta, se ei keltään ole pois.

        Kokeilin eilen uutta asiaa kännykästä, terveyspalvelua, sain sydämen toiminnasta tietoa ja sydän toimii hyvin, kehotti samoin toimin jatkamaan.
        Stressi taso oli korkea, mietin mistä se voisi johtua, no kai siitä, että elän kaiken mielenliikkeiden kautta, hätäilen kaikesta ennakoiden, paha mielikin voi olla syynä joskus.
        Vahvasti ylipaino todettiin ja askellusten määrä vähäiseksi, no nämä on ollutkin tiedossa.
        Yllätyin tästä mahdollisuudesta puhelimessani, nyt aina vaan vähemmän lääkärissä käyn, lueskelen sydämeni tilan kännykästä katsoen, verenpaineen mittaan koneella mikä on ollut jo vuosia.
        Tottako lienee, uskon niin kauan kun toiseksi todistetaan.

        Nyt hyvää viimeistä toukokuun päivää ja huomenna virallinen kesäaika alkaa.

        Päivää ! En tunne tuota sovellusta, mistä Hi-la mainitsi, saattaa se löytyä minunkin kännykästäni. Olen itse suhtautunut noihin sovelluksiin aika nihkeästi, sähköpaimeneksi olen niitä nimitellyt.
        Sitten tulin ajatelleeksi, että samoja asioitahan minäkin seuraan "manuaalisesti", mittaan verenpainetta, seuraan painoani ja kirjaan liikuntasuoritukseni kalenteriin. Tuskin siinä eroa on teenkö sen "käsin" vai annanko älylaitteen huolehtia siitä.
        Tuo stressitasokin olisi hyvä seurattava, etenkin omalla kohdallani kun tämä tautini aiheuttaa välillä ylikierroksia ja ne tietty ovat rasite sydämelle (johon on näihin saakka voinut luottaa)...
        Kyllä kai siinä olisi uusi opittava teknisesti ja digitaalisesti syrjäytyneelle. Ja aina helpottaa tieto siitä, että ikätovereiden kesken ollaan samassa veneessä, vertaisia siinäkin asiassa.

        Pohdit taas tätä henkistä ilmapiiriä palstalla, Hil-la. Varmasti moni muukin tekee niin,
        ainakin ne "vanhan liiton" kirjoittajat, joilla on kokemusta muustakin.
        Ramoona viimeksi esitti perustelunsa etäisyyden ottamiselle, nätisi tietenkin, kuten vain hän osaa. Sanomattakin on selvää, että hänen poissaolonsa on suuri menetys, veikkaan että melkein kaikille.
        Tietenkin toivoisi, että se saisi aikaan enemmänkin pohdintaa siitä, mikä on muuttunut niin pahasti, ettei kaikkien (?) hyväksymä ja sovinnollinen kirjoittaja päättää ottaa etäisyyttä - ei enää koe samaa viihtymistä täällä kuin ennen.

        Vai onko tämä nykyinen vastakkainasettelu yritystä parantaa ilmapiiriä - että nokitaan rekatut kirjoittajat väsyksiin, osoitetaan heidät notkein sanakääntein "vääränlaisiksi" ja pistetään itse paremmaksi ?

        Hil-la on toistuvasti vedonnut kirjoitusrauhan puolesta, antanut läsnäolollaan ja ymmärryksellään riittävästi tilaa erilaisuudelle ja saanut osakseen ymmärtämättömyyttä, tylytystä ja naljailua.

        Kun itselläni on tuore kokemus siitä, että ikäihmisten yhteisö voi myös olla voimia ja virkistystä tarjoava - sellainen kuin Nojatuolikin on parhaimmillaan ollut - oman kokemukseni mukaan - harmittaa tuhlata tämäkin mahdollisuus, etenkin kun tiedetään, että elämme "vaaran vuosia", melkein mitä tahansa voi sattua kenelle tahansa ja yleensä se sattumus tietää käännettä huonompaan.

        Oli miten oli. Pakko luottaa siihen, että elämä kantaa, mutta vertaisten tuki, kumppanuus, voisi tehdä kaikesta piirun verran keveämpää, näin uskon.
        Pallo on edelleenkin meillä.

        Olen saarnannut ! Hyvää sunnuntaita ja alkuviikkoa kaikille,
        demeter1

      • Anonyymi00217
        Anonyymi00209 kirjoitti:

        Se kuplassaan elävä IP: sekoilija on olluyn todellisuudesta kaukana jo pitkään!

        Sinä olet viestistäsi päätellen aika jumissa palstalla.

      • Anonyymi00220
        Anonyymi00216 kirjoitti:

        Se vaatii rannekkeen, josta tiedot kirjautuvat kännukkään. Samsung puhelimeen saa, mutta on niitä toki muitakin,
        Älykello ranteseen mittamaan piúlssia ja unia!
        Ei se kyllä lääkärikäyntejä vastaa!
        Ei missään tasossa!

        Tietämätön kertoo puhelimensta lukenansa, muyya ei kerro, mistä ne menee puhelimeen.
        Joten tuossa ihan yläriviltä alka tireto,

        Ano

      • Anonyymi00216 kirjoitti:

        Oletan, että nojatuoliin yrittää tehdä pesää muutama uudistusta kaipaava. He tuntevat olevansa ulkopuolisia, ja että formaatti (blogimuotoinen päiväkirja) on vanhentunut, eikä ole se mitä näillä palstoilla yleensä tapaa olla. Vakikirjoittajia (sekä rekattuja että anonyymejä) yritetään saada luopumaan leikistä ja kyllästymään ainaisella jankutuksella.

        Miksi juuri nojatuolia yritetään uudistaa ja muuttaa oman mielen mukaiseksi on minusta aika käsittämätöntä. Tänne mahtuu pilvinpimein aloituksia eri aiheista. Kyllähän muutoksia voi ehdottaa, mutta näillä nojatuoli/kahvipirttialoituksilla on pitkä traditio ja oma käyttäjäryhmänsä ja nämä arkielämän kuulumisista kertomiset toimivat erinomaisesti vanhenevien ihmisten kommunijointikanavana.

        Heh! Minäkin ole "saarnannut" Nyt valokuvaamaan äitienpäiväkukkia, jotka juuri tuotiin ovelle.

      • Anonyymi00221

        Kaksi ruotsalaista mesoo täällä haukkuen kolmatta ruotsalaista.

        Sinänsa huvittavaa, että sen enempää Hilla, kuin demekään ei myönnä viime päivien kiistojanne. Heillä taitaa olla sellaiset IP-tunnukset, jotka eivät näytä ruotsalaisten sekoiluja.

      • Anonyymi00222

        Se on yhdenlainen traditio, että kahvipirttiä/nojatuolia yritetään muuttaa.

        Korppis yritti muuttaa kahvipirtin sisustusta omien mieltymyksiensä mukaisiksi. SkillaN aloituksessa.

        Paloma yritti muuttaa Kahvipirtin puheenaiheita ja keskustelutapaa.

        Niin, että... ?

      • Anonyymi00223
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Oletan, että nojatuoliin yrittää tehdä pesää muutama uudistusta kaipaava. He tuntevat olevansa ulkopuolisia, ja että formaatti (blogimuotoinen päiväkirja) on vanhentunut, eikä ole se mitä näillä palstoilla yleensä tapaa olla. Vakikirjoittajia (sekä rekattuja että anonyymejä) yritetään saada luopumaan leikistä ja kyllästymään ainaisella jankutuksella.

        Miksi juuri nojatuolia yritetään uudistaa ja muuttaa oman mielen mukaiseksi on minusta aika käsittämätöntä. Tänne mahtuu pilvinpimein aloituksia eri aiheista. Kyllähän muutoksia voi ehdottaa, mutta näillä nojatuoli/kahvipirttialoituksilla on pitkä traditio ja oma käyttäjäryhmänsä ja nämä arkielämän kuulumisista kertomiset toimivat erinomaisesti vanhenevien ihmisten kommunijointikanavana.

        Heh! Minäkin ole "saarnannut" Nyt valokuvaamaan äitienpäiväkukkia, jotka juuri tuotiin ovelle.

        Ihan oikeasti tunnen nyt myötähäpeää sinun puolesta tuosta tekstistäsi.

        "Miksi juuri nojatuolia yritetään uudistaa ja muuttaa oman mielen mukaiseksi on minusta aika käsittämätöntä."

      • Anonyymi00224
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Oletan, että nojatuoliin yrittää tehdä pesää muutama uudistusta kaipaava. He tuntevat olevansa ulkopuolisia, ja että formaatti (blogimuotoinen päiväkirja) on vanhentunut, eikä ole se mitä näillä palstoilla yleensä tapaa olla. Vakikirjoittajia (sekä rekattuja että anonyymejä) yritetään saada luopumaan leikistä ja kyllästymään ainaisella jankutuksella.

        Miksi juuri nojatuolia yritetään uudistaa ja muuttaa oman mielen mukaiseksi on minusta aika käsittämätöntä. Tänne mahtuu pilvinpimein aloituksia eri aiheista. Kyllähän muutoksia voi ehdottaa, mutta näillä nojatuoli/kahvipirttialoituksilla on pitkä traditio ja oma käyttäjäryhmänsä ja nämä arkielämän kuulumisista kertomiset toimivat erinomaisesti vanhenevien ihmisten kommunijointikanavana.

        Heh! Minäkin ole "saarnannut" Nyt valokuvaamaan äitienpäiväkukkia, jotka juuri tuotiin ovelle.

        "Ota ensin malka omasta silmästäsi".

      • Anonyymi00227
        Anonyymi00220 kirjoitti:

        Se vaatii rannekkeen, josta tiedot kirjautuvat kännukkään. Samsung puhelimeen saa, mutta on niitä toki muitakin,
        Älykello ranteseen mittamaan piúlssia ja unia!
        Ei se kyllä lääkärikäyntejä vastaa!
        Ei missään tasossa!

        Tietämätön kertoo puhelimensta lukenansa, muyya ei kerro, mistä ne menee puhelimeen.
        Joten tuossa ihan yläriviltä alka tireto,

        Ano

        Kiitos tiedosta, Ano 00126. Varmasti ymmärrämme, ettei tuo seuranta lääkärikäyntiä vastaa, mutta voihan se parhaassa tapauksessa lääkärikäynnin korvata, kun lääkärille ei juuri enää pääse - täällä ainakaan..))
        demeter1

      • Anonyymi00228
        Anonyymi00220 kirjoitti:

        Se vaatii rannekkeen, josta tiedot kirjautuvat kännukkään. Samsung puhelimeen saa, mutta on niitä toki muitakin,
        Älykello ranteseen mittamaan piúlssia ja unia!
        Ei se kyllä lääkärikäyntejä vastaa!
        Ei missään tasossa!

        Tietämätön kertoo puhelimensta lukenansa, muyya ei kerro, mistä ne menee puhelimeen.
        Joten tuossa ihan yläriviltä alka tireto,

        Ano

        Tuskin aloittajalla on älykelloa tai älysormusta.
        Ehkä hän on ”testannut” terveyttään esim. omaolossa.

      • Anonyymi00229
        Anonyymi00221 kirjoitti:

        Kaksi ruotsalaista mesoo täällä haukkuen kolmatta ruotsalaista.

        Sinänsa huvittavaa, että sen enempää Hilla, kuin demekään ei myönnä viime päivien kiistojanne. Heillä taitaa olla sellaiset IP-tunnukset, jotka eivät näytä ruotsalaisten sekoiluja.

        Olet oikeassa, Ano 00221, ainakaan minä en ymmärrä tätä pitkään jatkunutta kiistaa. Ja kuten Hil-la totesi, Tellukasta emme ole kuulleet mitään, joten keskustelu tuntuisi olevan pelkkää luulottelua ja tarjoavan vain sytykettä vastakkainasettelulle puolesta/vastaan.

        MInusta kaikki Ruotsissa asuvat palstan kirjoittajat ovat antoisa ja arvokas lisä meille, he tarjoavat vertailukohtia, hiukan erilaista tarkastelukulmaa myös oman maan tavoille ja tottumuksille. Ja kun kaikki ovat vielä verrattomia sanankäyttäjiä niin eikö heistä voisi olla vain ylpeitä ?.))
        demeter1

      • Anonyymi00231
        Anonyymi00221 kirjoitti:

        Kaksi ruotsalaista mesoo täällä haukkuen kolmatta ruotsalaista.

        Sinänsa huvittavaa, että sen enempää Hilla, kuin demekään ei myönnä viime päivien kiistojanne. Heillä taitaa olla sellaiset IP-tunnukset, jotka eivät näytä ruotsalaisten sekoiluja.

        Sait kommenttiisi niin imelän provon, että oksat pois 🤣🪾

      • Anonyymi00233
        Anonyymi00231 kirjoitti:

        Sait kommenttiisi niin imelän provon, että oksat pois 🤣🪾

        Tuollaista palautetta odotinkin, Ano 00231..)) Tuota mieltä olen silti ja kai se sananvapaus koskee minuakin ?
        demeter1

      • Anonyymi00234
        Anonyymi00233 kirjoitti:

        Tuollaista palautetta odotinkin, Ano 00231..)) Tuota mieltä olen silti ja kai se sananvapaus koskee minuakin ?
        demeter1

        Outo se oli, kun minä tulkitsin 00221n tuoneen julki nimenomaan kahden ruosun älämöivän kolmannesta ruosusta, ettekä te mukamas huomaa.

        Sinun tietoiset piruilut ja provot eivät jää enää huomaamatta, kiitos kylmätotuus. Mutta huomiotta saavat minulta jäädä. Tuo oli niin räikeä, että huvitti 😂

      • Anonyymi00235
        Anonyymi00234 kirjoitti:

        Mikä on kylmätotuuden kirjoitus?

      • Anonyymi00236
        Anonyymi00235 kirjoitti:

        Mikä on kylmätotuuden kirjoitus?

        En tiedä onko tällä hetkellä yhtään kt:n kirjoitusta.

      • Anonyymi00237
        Anonyymi00234 kirjoitti:

        Outo se oli, kun minä tulkitsin 00221n tuoneen julki nimenomaan kahden ruosun älämöivän kolmannesta ruosusta, ettekä te mukamas huomaa.

        Sinun tietoiset piruilut ja provot eivät jää enää huomaamatta, kiitos kylmätotuus. Mutta huomiotta saavat minulta jäädä. Tuo oli niin räikeä, että huvitti 😂

        Kompastui 😀

      • Anonyymi00238
        Anonyymi00231 kirjoitti:

        Sait kommenttiisi niin imelän provon, että oksat pois 🤣🪾

        Hämmästyneenä tuota luen. Onko provo vai onko hän tuota mieltä oikeasti, mutta jos oikeasti on tuota mieltä, niin silloin hän on riitojen kannattaja.

        Illan jatkoa sinulle

        t. Anonyymi00221

      • Anonyymi00239
        Anonyymi00238 kirjoitti:

        Hämmästyneenä tuota luen. Onko provo vai onko hän tuota mieltä oikeasti, mutta jos oikeasti on tuota mieltä, niin silloin hän on riitojen kannattaja.

        Illan jatkoa sinulle

        t. Anonyymi00221

        Niinpä niin. "Ei kaikki kultaa mikä kiiltää".

        Kiitos, hyvää illanjatkoa sinulle myös!

    • Huomenta aurinkoiselta alavirralta,. Kävin hakemassa sylillisen sireenejä ruokailuhuoneeseen ruotsalaisen äitienpäivän kunniaksi. Odottlemme tässä kukkalähetystä lapsiltani ja sitten lähdemme kaupoille, mutta perinteisen äitienpäivälounaan koskenrantaravintolassa olenperunut, koska ruokahaluni ovat kokonaan poissa. Grillaamme kanaa illalla, otin sulamaan juuri. Tytärkään ei tule tänään tuomaan itse kukkia, anoppi on sairaalssa ja menevät häntä katsomaan, mikä onkin ihan oikein.

      Askelmittaria minäkin kuljetan mukanani aina kun olen kodin ulkopuolella. Tavoitteeni ovat laskeneet, nyt vain 6000 askelta päivässä, mutta en läheskään joka päivä pääse edes siihen vaan keskiarvo alkaa olla 4000 askeleen luokkaa.

      Hyvää sunnuntaita ja toukokuun viimeistä päivää kaikille!

      (Suomi pelaa lätkää finaalissa illalla, pitänee seurata puolella silmällä.
      Kolumbiassa presidentinvaalit tänään, seurannassa.)

      • Anonyymi00225

        Muistelen, että juuri sinä kaipasit jotain "äksonia", kun porukka vain kirjoitteli mukamas joutavan päiväistä.

    • Anonyymi00226

      Turha tänne on mitään logiikkaa luoda tai toivoa.
      Olemme jo sen verran iällä olevia ihmisiä tai osa meistä, että sekoiluja sattuu ihan tahtomattamme.
      Ja kaikkihan tänne julkiseen ketjuun pääsee.

    • Anonyymi00232

      Saisinko sen IP-numeroiden vakoilun ja ilmoitukset vielä kertauksena?

    • Illankorvaa.
      Kohta alkaa kultamitaliottelu, sitäpä täytyy silmäillä.

      Alatalolla olin verkkoaitaa laittamassa uuden omenapuun ympärille.
      Sinne mennessäni, kävelin ajatuksissani kylätietä ja hups, meinasin astua vaskitsan päälle.
      En tiedä kumpi pelästyi enemmän minä vai vaskitsa.
      Kaikki luonnonkukatkin näyttävät kukkivan etuajassa. Kielotkin jo aloittelevat.
      Kylillä oli jo syreenitkin täydessä kukassa, toukokuussa.
      Ennen ne kukkivat juhannuksena.

      Kaksi syötävän kokoista ahventa oli katiskassa, ne otin. Sitten siellä oli mahottoman iso lahna, sen päästin takaisin järveen.
      Sadetta on tullut niukanlaisesti näillä main, joten piti järvestä nostaa alhaalla kasteluvesiä.

      Promesa on mennyt sellaiseksi, kun pitkät sarjat yleensäkin, tekohengitystä.
      Silloin, kun se alkoi, ohjelmaoppaassa luki osia 100. Kun osat rupesivat loppumaan tulikin osia lisää ja kun ne rupesivat vähiin käymään, tuli taas lisää ja sitten olikin yht´äkkiä 3 tuotantokausi. Tuotantokausista ei siihen mennessä ollut mainittu mitään.

      Niinpä innostuin kysymään tekoälyltä, että oliko tämä joku taktinen katsojien koukutus sarjaan, kun ei pitkään aikaan kerrottu tuotantokausista mitään.
      Sanoi, että kyllä tällaista käytetään.
      Kertoi sitten, että Espanjassa on jo näytetty kyseistä sarjaa 810 osaa ja uusia filmataan kaiken aikaa.

      Alkaa mielenkiinto hiipua. Aikanaan katsoin Kauniita ja rohkeita, sekä Salattuja elämiä. Taitaa olla jo yli 10 vuotta, kun molempien katsomisen lopetin.

      Outlander, matkantekijä- sarjasta tykkäsin, se loppuikin juuri.

      Kunpa ei nyt ihan kamalia helteitä tulisi. Niitä ne hehkuttavat nuo säänlukijat, eivät ne meille vanhoille herkkua ole.

      • Anonyymi00241

        ja voitto sit tuli

    • Anonyymi00240

      Eipä tässä mitään erityistä tule mieleen. Jämähin tuossa selaamaan älykännykän sivuja.
      Monille siitä näyttää tulleen uutisten korvaava laite.
      Nuorempi naapurin mies sanoi, ettei hän ikinä siihen rakkineeseen tule kajoomaan, sanoi.

      Onhan se erikoinen. Kuin mukana kulkeva tietokone. Mun sormensa ovat liian isot ja kömpelöt räpläämään niitä kirjain ja numeromerkkejä.
      Näyttävät myös syövän akkuvirtaa enemmän kuin perinteiset kännykapulat mutta hankittu silti se on.

      • Hyvää huomenta ja kesäkuun ekapäivää.
        Onnea jääkiekon mestareille myös, en seuraa, mutta radion aukaisin ja sieltä kuulin, että mestaruus on voitettu.
        Tähdet, tähdet ohjelman katsoin ja upeita laulajia kaikki neljä, mutta mielestäni Noora ylsi parhaaksi, se lavakarisma puri, hyvä oli myös Pelkonen ja kolmanneksi tullut Edelman, viimeksi mainittu vahvempaa otetta olisi vaatinut, laulu oli vaikea.
        Onnittelut kaikille voittajille ja muille osallistujille, aina ei voi voittaa, uusia yrityksiä vaan.

        Tuosta mittaus hommasta, löysin sen älykännykästä, askelmittaria vilkaistessa, samat lukemat kuin verenpainemittarissa oli.
        Kännykästä löytyy vaikka mitä, mutta harvoin sitä selaan ja siksi aina uutena joku eteen tulee, näitä mittauksia olen joutunut verenpainemittarilla tutkimuksia varten joskus tekemään, nyt sitten vertailin tuloksia.
        Eihän lääkärin tietoja pysty mikään laite paljastamaan, mutta pientä rauhaa suo, jos mittaukset normaaleissa pyörii.
        Ei lääkäriin meinaa aikaa saada ja ensin hoitajan jututettavana on käytävä, olisi kai yritettävä saada laboratorioon lähete jollakin tapaa, toista vuotta viimeisestä käynnistä.

        Olipa ihana tuo kalan saaliisi, ahven on lempikalani ja isona ne on niin hyvää fileerata ja paistaa, lahnakin on hyvä vaikka savustettuna ja isossa vähemmän ruotojakin, tai löytyvät paremmin.
        Kieloja toi kummi-tyttö minullekin ja samaa ihmettelin, että sireenitkin jo naapurin pihassa kukkivat, samoin pihlajat, aikaista on.
        Noista sarjoista myös minä lopetin monta ja nyt on mietinnässä tämä La Promesa, paikallaan pyörii, mitään uutta loppuun joutumista ei näkyvissä.
        Fasessa aina mainoksia ja uutta henkilöä mukaan lisätään, ei mukana jaksa pysyä, stressihän siitä tulee, mitä minulle kone näytti korkeana olevan, vai mikähän syynä lienee.

        Hyvähän on askel lukemasi Paloma, minulla ei askeleet kerry, osin saamattomuuttani.
        Demeter , samoilla linjoilla ollaan, ei minua kenenkään kirjoitukset haittaa, yritän ne ikävimmät ohittaa ja ilman muuta rekatut on tutumpia, koska jatkuvuus oloa tukee.
        Jokainen nimimerkillä jatkuvasti kirjoittava on tutuksi ja läheiseksi tullut, anoista on vaikeampi saada selvää, tiedän monta jotka myös hyvin kirjoittaa, mutta on vaikea arvailla muuten kuin kirjoituksen kautta.
        Kuitenkin anoissa on monta tai olisi jos osaisin tunnistaa, joille kiitokset haluaisin antaa.
        Joku ano arvioi, että emme halua nähdä noita ikäviksi mainittuja Ruotsin kirjoittajien kinaamisia, kyllä ne huomataan, mutta jokaisen oma asia on viestinsä hoitaa, korjata tai jatkaa.
        Minä myös olen sitä mieltä, että jokainen viesteillään rikastuttaa ketjua ja kerronta on mitä mukavinta lukemisen iloa.
        Tuosta kylmäntotuuden mukana olosta en osaa sanoa, joskin voisi hyvinkin olla hänen viestejään, mutta muistan hänen vannoneen, ettei ilman allekirjoitusta viestiä lähetä, luotan, että sanansa pitää.

        Jospa tältä aamulta valmista tuli, kiitokset kaikille mukaville kirjoittajille, jatketaan rauhaisasti, että ei verenpaine harmia aiheuta;)

        .

      • Anonyymi00243
        Hil-la kirjoitti:

        Hyvää huomenta ja kesäkuun ekapäivää.

        Täältä yksi ruotsalainen tulee toivottamaan aurinkoista päivää!

        Päivä alkoi lenkillä, ninkuin normaalisti.
        Tuosta askelmittarista: Minullakin oli sellainen joskus toistakymmentä
        vuotta sitten. Yhden kadotin metsään, se oli nilkkamallia.
        Kuulin sitten yhden lääkärin kertovan tuosta askellaskusta, että askelten
        määrä ei ratkaise, vaan säännöllisyys. Vaikka kävelisi lyhemmänkin matkan
        niin se säännöllinen "tikitys" on terveellisempää kuin kävellä mahdollisimman
        pitkään harvemmin.
        Sitä lyhyempää "tikitystä" olen sitten harrastanut. Se on helppo ottaa tavaksi.
        Ajattelen että puoli tuntia päivässä terveyteeni on saavutettavissa niin tuskin
        sitä ajankulua edes huomaa.

        Tänään on tylsä päivä muuten tiedossa. On vuotuinen suurempi silmätarkastus.
        Tiputtavat iristä laajentavia tippoja silmiin, aitten erikoislääkärin tarkastukseen.
        Sen jälkeen vielä odottelua ja toisen lääkärin luo saamaan hoitopistokset.
        Jos siitä sitten vielä selviää kotiin ilman opaskoiraa, niin hyvä on. Bussipysäkillä
        pyydän kanssaihmisiä kuuluttamaan, mikä bussi on tulossa.
        Pahimmassa tapauksessa on otettava taksi.

        Olen tässä aikani kuluksi "kalustanut" uudestaan. Olin laittanut
        keyboardon yhden piirongin päälle. Otin sen oman telineen esille
        ja kun piti irrottaa johdot seinästä, niin löysin läppärini lataus-
        johdon, jonka luulin joutuneen Göteborgiin. Ilo kaksinkertainen,
        kun voi ladata kannettavan tietokoneen ja keyboard on nyt sopivalla
        korkeudella ja voi soitella.
        Mitähän jos päättäisin kirjoituksen soittamalla teille "Päivä vain, se
        mua lohduttaapi..."
        Aurinkoista 1. kesäkuuta!

        /MdK

      • Anonyymi00246
        Hil-la kirjoitti:

        Hyvää huomenta ja kesäkuun ekapäivää.
        Onnea jääkiekon mestareille myös, en seuraa, mutta radion aukaisin ja sieltä kuulin, että mestaruus on voitettu.
        Tähdet, tähdet ohjelman katsoin ja upeita laulajia kaikki neljä, mutta mielestäni Noora ylsi parhaaksi, se lavakarisma puri, hyvä oli myös Pelkonen ja kolmanneksi tullut Edelman, viimeksi mainittu vahvempaa otetta olisi vaatinut, laulu oli vaikea.
        Onnittelut kaikille voittajille ja muille osallistujille, aina ei voi voittaa, uusia yrityksiä vaan.

        Tuosta mittaus hommasta, löysin sen älykännykästä, askelmittaria vilkaistessa, samat lukemat kuin verenpainemittarissa oli.
        Kännykästä löytyy vaikka mitä, mutta harvoin sitä selaan ja siksi aina uutena joku eteen tulee, näitä mittauksia olen joutunut verenpainemittarilla tutkimuksia varten joskus tekemään, nyt sitten vertailin tuloksia.
        Eihän lääkärin tietoja pysty mikään laite paljastamaan, mutta pientä rauhaa suo, jos mittaukset normaaleissa pyörii.
        Ei lääkäriin meinaa aikaa saada ja ensin hoitajan jututettavana on käytävä, olisi kai yritettävä saada laboratorioon lähete jollakin tapaa, toista vuotta viimeisestä käynnistä.

        Olipa ihana tuo kalan saaliisi, ahven on lempikalani ja isona ne on niin hyvää fileerata ja paistaa, lahnakin on hyvä vaikka savustettuna ja isossa vähemmän ruotojakin, tai löytyvät paremmin.
        Kieloja toi kummi-tyttö minullekin ja samaa ihmettelin, että sireenitkin jo naapurin pihassa kukkivat, samoin pihlajat, aikaista on.
        Noista sarjoista myös minä lopetin monta ja nyt on mietinnässä tämä La Promesa, paikallaan pyörii, mitään uutta loppuun joutumista ei näkyvissä.
        Fasessa aina mainoksia ja uutta henkilöä mukaan lisätään, ei mukana jaksa pysyä, stressihän siitä tulee, mitä minulle kone näytti korkeana olevan, vai mikähän syynä lienee.

        Hyvähän on askel lukemasi Paloma, minulla ei askeleet kerry, osin saamattomuuttani.
        Demeter , samoilla linjoilla ollaan, ei minua kenenkään kirjoitukset haittaa, yritän ne ikävimmät ohittaa ja ilman muuta rekatut on tutumpia, koska jatkuvuus oloa tukee.
        Jokainen nimimerkillä jatkuvasti kirjoittava on tutuksi ja läheiseksi tullut, anoista on vaikeampi saada selvää, tiedän monta jotka myös hyvin kirjoittaa, mutta on vaikea arvailla muuten kuin kirjoituksen kautta.
        Kuitenkin anoissa on monta tai olisi jos osaisin tunnistaa, joille kiitokset haluaisin antaa.
        Joku ano arvioi, että emme halua nähdä noita ikäviksi mainittuja Ruotsin kirjoittajien kinaamisia, kyllä ne huomataan, mutta jokaisen oma asia on viestinsä hoitaa, korjata tai jatkaa.
        Minä myös olen sitä mieltä, että jokainen viesteillään rikastuttaa ketjua ja kerronta on mitä mukavinta lukemisen iloa.
        Tuosta kylmäntotuuden mukana olosta en osaa sanoa, joskin voisi hyvinkin olla hänen viestejään, mutta muistan hänen vannoneen, ettei ilman allekirjoitusta viestiä lähetä, luotan, että sanansa pitää.

        Jospa tältä aamulta valmista tuli, kiitokset kaikille mukaville kirjoittajille, jatketaan rauhaisasti, että ei verenpaine harmia aiheuta;)

        .

        Iltapäivää ! Näyttää olevan niin, että jos minun täytyy valita metsän ja ihmisseuran välilllä, valitsen metsän, ainakin tänään..)) Kun muistin, että suopursu aloitti jo kukintansa en malttanut olla suuntaamatta kulkuani suolle. Joogatietous katsoi, että suomaisemassa on runsaasti pranaa, elämänvoimaa. Minua se kyllä yleensä rauhoittaa, tekee levolliseksi "yksitoikkoisuutensa" vuoksi. Nyt kyllä tupasvilla ja suopursu täplittivät suota valkoisin kukinnoin.
        Ajattelin, että poimin muutaman suopursun kukinnon matkaani sireenin ja kielon kaveriksi ruokapöydälleni oman kevätjuhlani kunniaksi. Se kevätjuhla on tietysti arkinen ruokapöytäni jonne tahdon asetella erilaista rekvisiittaa.

        Intiaaniviisaus on opettanut, että jos tahtoo taittaa oksan elävästä puusta tai vaikka poimia kukkasen luonnosta tulee pyytää luonnolta siihen lupa. Pyysin sitä suopursulta ja tuntui että heti tuli muutama varsi ihan tyrkyttämään itseään poimittavaksi..))

        Hauskoja muistumia tulee mieleen metsässä kulkiessa, tänään Eeva Kilven runo:
        "Reportterin mentyä haastattelin Kuminaa: miten päätitte olla mauste ? "..))

        Mielenkiintoinen kysymys, sopii myös oman pohdinnan aiheeksi - onhan se elämänpohdinta yksi arkipäivän askareista, minulla ainakin.

        La Promesaan on moni jo näköjään kyllästynyt, minäkin, mutta kai sitä vanhasta tottumuksesta tulee katsottua kun ei oikein muutakaan sarjaa ole seurattavaksi, en ole koukuttunut näihin "yleisön suosikkeihin", kaunareihin enkä salattuihin elämiin ja mitä ne kaikki nyt ovatkin.

        Enempi ovat taas kirjat vetäneet puoleensa, niistähän en kyllikseni saa ja olen onnelinen siitä, että silmät ovat riittävän hyvässä kunnossa harrastuksen ylläpitoon - silmätippojahan ne vaativat, kuudesti päivässä, määräyksen mukaan...

        Oma kotipiha myös huutaa huomiota, ruoho kasvaa silmissä ja jotakin sille pitäisi tehdä, trimmeri pitäisi saada kuntoon ja ruohonleikkuri töihin. Kerhokaveri kehui robottiruohonleikkuria, tekee kuulemma "työtä vuorotta" ja jättää hyvän jäljen.
        Ihan halpa laite se ei ole ja kun luonnostaan vierastan kaikennäköistä tekniikkaa, en sitä heti olisi hankkimassa. Viikate on tuttu ja luotettava työkalu minulla, mutta sehän ei ole varsinaisesti "jokapaikan höylä"...))

        Mukavaa kesäpäivää kaikille,
        demeter1

    • Anonyymi00242

      Ihanaa Leijonat, ihanaa!

      On ilo nähdä nuorten iloitsevan ja juhlivan.
      Tämä voitto tuli tarpeeseen Suomen ankeustilan keskelle.

      🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮

      • Anonyymi00247

        Tosiaan, onnea Leijonille! Yhtä juhlaa taas ja kyllä se vaan kansallistuntoa nostaa, vaikka ei urheilua seuraisikaan.
        demeter1

    • Kesäkuun ensimmäinen päivä, uusi viikko alkamassa ja aurinko paistaa, luonto kukkii ja linnut laulaa niin että pilvet kutistuvat lyttyyn ja tuuli lennättää siitepölyä pitkin pihaa.

      @Hil-la en menisi ylpeilemään askelteni lukumäärällä, olen sinua kymmenen vuotta nuorempi. Äitivainaa (kevyet mullat, kaipaan sinua joka päivä) oli reipas kävelijä vielä yhdeksänkymppisenä, ei enää tiennyt minne oli kävellyt, mutta jalat vetivät. Olen miettinyt geeniperimääni ja ilmeisesti minussa on aivan liian paljon isäni geenejä, päiväunet maittavat ja kuten tädilläni, tukka melkein valkoinen jo. Kropan malli on kyllä äidiltä, samoin ihon rypyttömyys. Kaippa olensitä eri osista kokoonpantu vähän huolimattomasti.

      Suomelle onnittelut lätkän MM-kullasta, katselimme loppupään matsista ja mitallien jaon. Kolumbian vaalit meni persielleen, kohtalaisen suuresta etumatkasta huolimatta ehdokkaani jäi toiseksi ja äärioikeiston populisti Bukele-typpi voitti (ovat kuin kaksoset ulkonäönkin perusteella) ensimmäisen kierroksen. Mikähän ihmisiä oikein vaivaa? Kai ne Trumppia pelkää kun on uhannut kauhutulleilla jos vasemmisto voittaa. Katsotaan nyt vielä miten toinen kierros sujuu, kolmen viikon päästä.

      Sesongin viimeinen lukupiiri tänään, sitten kesätauolle.

      • Anonyymi00249

        "Mikähän ihmisiä vaivaa?" Niin, äärivasemmistoa ei vaivaa onneksi mikään, he kyllä tietävät kuinka asiat pitää tehdä...
        P.S. Eikö olekin harmillista ja ikävää tämä länsimainen vapaus, saamme valita edustajamme?

      • Anonyymi00259
        Anonyymi00249 kirjoitti:

        "Mikähän ihmisiä vaivaa?" Niin, äärivasemmistoa ei vaivaa onneksi mikään, he kyllä tietävät kuinka asiat pitää tehdä...
        P.S. Eikö olekin harmillista ja ikävää tämä länsimainen vapaus, saamme valita edustajamme?

        On se aika ikävää ainakin nyt, kun osa valitsi hallituksen, joka vei Suomen Kreikan
        tielle eikä vanhuksia tunnuta arvostettavan ollenkaan. Kauheita asioita tapahtuu
        vanhuksille, koska hallitus on leikannut aivan liiaksi rahaa vanhushoivasta.
        Siitä ei olisi ollut varaa leikata senttiäkään, mutta kun valtionvarainmiministeri
        Purra asettaa kaikessa isotuloiset etusijalle.

      • Anonyymi00260

        On se outoa tuo ihon rypyttömyys. Miten rypyttömyys voi näkyä valokuvissa ryppyinä?

        Ymmärrän sen, että kuvista voi poistaa ryppyjä mutta......

    • Anonyymi00248

      Kyllä on taas kansallistunto korkealla - rasistista!

      • Onko kansallistunto synonyymi rasismille?

      • Anonyymi00250
        Eliaana kirjoitti:

        Onko kansallistunto synonyymi rasismille?

        Kyllä se nykyisin taitaa olla, jos vasemmalta katsoo oikealle😅

      • Anonyymi00255
        Eliaana kirjoitti:

        Onko kansallistunto synonyymi rasismille?

        Eikös se natsismin piirteitä sisällä?

      • Anonyymi00256
        Anonyymi00255 kirjoitti:

        Eikös se natsismin piirteitä sisällä?

        Ilman kansallistuntoa olisimme sovulla antautuneet 1939.

      • Anonyymi00255 kirjoitti:

        Eikös se natsismin piirteitä sisällä?

        Pistä nyt tv kanavalle 5, näet miten kansanllistunto on herännyt, näetkö siinä natsismin piirteitä.
        Minä näen kansan yhteenkuuluvuutta ja ylpeyttä omien saavutuksista.

        Natseilla oli oma kansallistuntonsa. Heillä se meni kansallisen kiihkon puolelle.
        Kaikki tietävät mitä siitä seurasi.

        Kansallistunto sinällään ei ole mitään rasismia tai natsismia.

      • Anonyymi00263
        Anonyymi00256 kirjoitti:

        Ilman kansallistuntoa olisimme sovulla antautuneet 1939.

        Mitä se muuta oli kuin vapaussotamme jatkoa ja sen loppunäytös, kysyi Mannerheim

    • Anonyymi00252

      PS ja kokoomus ovat epäisänmaallismpia puolueita. Niitten isänmaa on raha.

    • Anonyymi00253

      Pallinaama tapasi oikean taiteilijan ja luulee nyt oman arvonsa nousseen.

      • Anonyymi00254

        Ja se luulee, että siitä tulee nyt julkkis, kun se jo etukäteen opastaa kirjoittamaan
        julkkiksista pelkkää hyvää.

      • Anonyymi00257
        Anonyymi00254 kirjoitti:

        Ja se luulee, että siitä tulee nyt julkkis, kun se jo etukäteen opastaa kirjoittamaan
        julkkiksista pelkkää hyvää.

        Pitkä on matka julkkikseksi ja miksi hänestä julkkis tulisi vaikka halu on kova ?

    • Anonyymi00258

      Mitä mitättömämpi ihminen on sen enemmän se kaipaa näkyvyttää niinkuin
      näkyvyys ihmisen arvoa nostaisi.

      • Viikko hyvällä alulla, pilvet seilaa, mutta aurinkokin pilkistelee, huomenta vaan tähänkin aamuun.
        Eilen kiertelimme Prismassa naapurin rouvan kanssa, harvinaista herkkua minulle, kun vähän kauempana tämä kauppa on.
        Hieman petyin liikkeeseen, niinkin tavallinen artikkeli kuin kurkku ja porkkanat loppuneet, ja kuitenkin sesonki on parhaillaan.
        No onhan siellä tavaraakin liian kanssa, vähän täyden tuntuista oli ja hinnatkin vertailun aiheena.
        Kävi lenkistä, kun käveli laidasta toiseen ja tavaroiden paikkaa tietämättä tuli turhaakin kävelyä ja lihatiskillä jonotus, kun vain yksi myyjä siellä pyöri.
        Tyytyväinen olen näihin lähikauppoihini, kai tutuksi tulleet ja näin nopeammin saa asiansa hoidettua.
        Ylioppilasruusuja oli jäänyt valtavan paljon ostamatta ja nyt eurolla sai kappale, minäkin kauniit ruusut maljakkoon sain, iso tappio liikkeelle.

        Eilen sitten juhlivat nämä urheilunsankarit, onnea vaan, olihan se saavutus ja juhlan arvoinen voitto.
        Onhan se kansan yhteenkuulumiseen tunnetta kasvattava, pieni maa näytti, että meiltä löytyy urheilunkin kilpakentillä pärjääviä.
        Ikävää kuultavaa oli toisenlaisesta äärioikeiston ilmaantumisesta katukuvaan Kuopiossa, siitä uutisissa kerrottiin ja vedottiin koteihin ja seuraavina päivinä tuli tieto, että vaikutuksesta oli selviä merkkejä.
        Nuorilla on taipumusta innostua, jos ei urheilusta niin muunlaisesta huomion tavoittelusta.
        Urheilua pidän hyvänä nuorten esiin tulemisen tukena, vaikka en itse juurikaan niitä seuraa, onhan näistä juhlista ja onnistumisista muunkin laisia harmia kertynyt, yksinomaan fanejen tappeluiden saralla.
        Äärilaidat on kaikessa pahasta.

        Olen varmaan jo niin kauaksi tuosta julkisten ihailun ääriltä päässyt, että ei enää jaksa kiinnostaa heidän elämänsä, luen mitä otsikot kertoo.
        Nyt vielä kun tämä toiminta näiden laitteiden avulla aina vaan sekavammaksi minulle tulee, jätän suosiolla.
        Kamalaa lukea ja miettiä oliko tämä totta vai tekoälylläkö aikaan saatu. luottamus on maailmasta kadonnut, mihinkään ei voi uskoa.

        Katselen mikä into onkaan pojalla ruoholeikkurin kanssa, kun naapuritalon pihaa ajaa, ratti pyörii iloisesti ja selvästi poika hommastaan tykkää.
        Mikä onkaan tämän tulevan eläkkeensaajan tulevaisuus eläkkeiden suhteen, siitäkin keskustelua kuuntelin radiosta aamulla.

        Nyt on aika aloittaa tämä oikea elämä, herkkusieniä ostin ja niistä meinaan herkkua tehdä.
        Otan kannat pois, pienin ne pieneksi, sipulia samoin ja täytän sienen kuopan tällä, sitten kääräisen kerroslihan avulla ympäri ja paistan lihan ruskeaksi, uudet perunat ja salaatti lisukkeeksi ja masu täyttyy.
        Vaihtelua ruoka kulttuuriin.

        Oikein kivaa ja nautittavaa päivää teille ystävät,;)

      • Anonyymi00261
        Hil-la kirjoitti:

        Viikko hyvällä alulla, pilvet seilaa, mutta aurinkokin pilkistelee, huomenta vaan tähänkin aamuun.

        Hyvää tiistaiaamua ystävät!

        Eilen oli kaikella tavalla positiivinen päivä, vaikka olikin silmä-
        lääkärilläkäynti. Toista silmää ei voitu käsitellä, vaan se saa levätä
        huomiseen saakka. Uusi yritys huomenna. Olin vähän pahoillani,
        kun joudun tekemään uuden reissun ja olin mielessäni jo aloittanut
        "kesäloman". Mutta kotona odotti yllätys, joka lämmitti mieltä ja
        antoi tarmoa lisää. - Elämä on kuitenkin jännittävää!

        Tänä aamuna olin jo klo 7 ruokamyymälässä. Kärryn tyhjennettyä
        asunnolla, vein ne takaisin myymälän kärryhäkkiin ja menin suoraan
        aamulenkille. Päivästä on tulossa helteinen, joten lenkin teko keskellä
        päivää ei ole lempipuuhiani.

        Nautin valtavasti tästä "hitaasti elämisestä", ei tarvitse stressata enää
        niinkuin työelämässä ollessa. Niinkuin tänäkin aamuna kun kaupassa-
        käynnin ja aamulenkin jälkeen laittelin aamiaista, katsoin tv:tä, mitä
        maailmalla puuhataan ja sitten kahvimuki seurana katsomaan illan
        Robinsonia etukäteen. Finaalivecka menossa ja vedonlyöntiä käy-
        dään katsojien kesken, kenestä tulee vuoden Robinson.

        Hil-lalle erikoisesti terveiset, että "jaksaa, jaksaa", meidän kirjoitte-
        lumme ovat juuri sellaista mitä meidän ikäisiltä voi odottaa. Aiheet
        ovat omalle elämällemme läheisiä aiheita, eikä niitä ulkopuoliset
        voi muuttaa, eivätkä saakaan muuttaa.
        Kirjoitit Hil-la ostaneesi herkkusieniä! Niitten ohi en ikinä päässyt
        eräässä elämän vaiheessa. Oli melein pakko ostaa noita loistavan
        valkoisia herkkusieniä, vesi kielellä jo suunnitellessa kuinka ne sitten
        valmistaisi.
        Sitten muutin maalle ja kantarellimetsikköoli lähellä. Silloin sai olla
        kilpasilla, kuka ehti apajille ensin, villisiat vai minä! -
        Täytyypä minunkin vilkaista myymälän sienivarastoja ja verestää
        vanhoja herkkusienimuistoja.
        Aurinkoista päivää!
        /MdK

      • Anonyymi00264
        Anonyymi00261 kirjoitti:

        Hyvää huomenta!

        Olen aikaisin liikkeellä tänä aamuna. Kaunis on aamu, yli +20º
        lämpöä on ennustettu iltapäivälle.

        On lähtö silmäklinikalle hyvissä ajoin, kun on vaihdettava
        bussia kaupungilla. Vuoden alusta on silmäklinikka sijoitettu
        entiselle kasarmialueelle, missä on nyt erilaisia valtion ja kuntien
        virastoja ja sairaalan klinikoita.
        Alue on siis vanhaa kasarmialuetta. Kaikki rakennukset saman-
        näköisiä punatiilestä rakennettuja talokolosseja. Sai ensialkuun
        laittaa tarkkaan muistiin, kuinka monennen talon kohdalta pitää
        muistaa kääntyä mihinkin suuntaan, että tulee oikeaan osoittee-
        seen.

        Kotimatkalla tulen keskustan kautta hitaammin ja näppäilen valo-
        kuvia, kun eräälle kävelykadulle on ruuvattu punainen matto molempiin
        kävelysuuntiin, että kapunkilaiset saavat kävellä punaisella matolla
        torilta toiselle kävellessään. Tänään tuntuu siltä, kuin kävelisin aivan
        aiheesta punaisella matolla!

        Iloista päivää toivotellen
        /MdK

      • Anonyymi00261 kirjoitti:

        Hyvää tiistaiaamua ystävät!

        Eilen oli kaikella tavalla positiivinen päivä, vaikka olikin silmä-
        lääkärilläkäynti. Toista silmää ei voitu käsitellä, vaan se saa levätä
        huomiseen saakka. Uusi yritys huomenna. Olin vähän pahoillani,
        kun joudun tekemään uuden reissun ja olin mielessäni jo aloittanut
        "kesäloman". Mutta kotona odotti yllätys, joka lämmitti mieltä ja
        antoi tarmoa lisää. - Elämä on kuitenkin jännittävää!

        Tänä aamuna olin jo klo 7 ruokamyymälässä. Kärryn tyhjennettyä
        asunnolla, vein ne takaisin myymälän kärryhäkkiin ja menin suoraan
        aamulenkille. Päivästä on tulossa helteinen, joten lenkin teko keskellä
        päivää ei ole lempipuuhiani.

        Nautin valtavasti tästä "hitaasti elämisestä", ei tarvitse stressata enää
        niinkuin työelämässä ollessa. Niinkuin tänäkin aamuna kun kaupassa-
        käynnin ja aamulenkin jälkeen laittelin aamiaista, katsoin tv:tä, mitä
        maailmalla puuhataan ja sitten kahvimuki seurana katsomaan illan
        Robinsonia etukäteen. Finaalivecka menossa ja vedonlyöntiä käy-
        dään katsojien kesken, kenestä tulee vuoden Robinson.

        Hil-lalle erikoisesti terveiset, että "jaksaa, jaksaa", meidän kirjoitte-
        lumme ovat juuri sellaista mitä meidän ikäisiltä voi odottaa. Aiheet
        ovat omalle elämällemme läheisiä aiheita, eikä niitä ulkopuoliset
        voi muuttaa, eivätkä saakaan muuttaa.
        Kirjoitit Hil-la ostaneesi herkkusieniä! Niitten ohi en ikinä päässyt
        eräässä elämän vaiheessa. Oli melein pakko ostaa noita loistavan
        valkoisia herkkusieniä, vesi kielellä jo suunnitellessa kuinka ne sitten
        valmistaisi.
        Sitten muutin maalle ja kantarellimetsikköoli lähellä. Silloin sai olla
        kilpasilla, kuka ehti apajille ensin, villisiat vai minä! -
        Täytyypä minunkin vilkaista myymälän sienivarastoja ja verestää
        vanhoja herkkusienimuistoja.
        Aurinkoista päivää!
        /MdK

        Huomenta kauniiseen keskiviikko päivään, pääskyset lentelee kilpaa lokkien kanssa, hyvin sovussa näkyvät olevan.
        Roskapussin jo heti aamusta vein laatikoihin, niitä lajitellessa oikeisiin paikkoihin, tuli mieleen otsikko koneelta Mäntyniemi oli kaatopaikka juhlien jälkeen,, tätähän se tuppaa olemaan.
        Jos roskis vieressä olisi, sinne ei osata pois heitettävää laittaa.
        Nuorisoa ei pitäisi syyllistää, mutta useinkin nuorten juhlien jälkeen tämä ikävyys jää jälkeen ja juuri heille tulevaisuutta pitäisi taata..
        Mitenkähän neuvot perille menisi, itselleni asia on selvä, ollut pienestä asti, roskia ei vahingossakaan luontoon ja muihin sopimattomiin paikkoihin jätetä.
        Eipä taida nevojani kuunnella ei nuoret, ei vanhemmatkaan, joten näillä mennään, kai ne paikat puhdistettua jotenkin tulee ja euroja palaa.

        Nuo sieniruuat joskus mielihaluja nostaa ja kun en metsään pääse, kaupan tiskistä löytyy.
        Kyllähän minulle joskus metsän herkkuja tuovat, sinne kykenevät, silloin ainakin, kun sato on runsas.
        Eipä taida tänä kesänä sieniä liioin tulevan, tämä veden puute kaikkea metsänkin antia pienentää.
        Tyhjensin pakastimen marjoista, mehuksi keitin, uutta satoa jään odottamaan.
        Purkit ja pullot komeron hyllyllä puhtaina odottavat täytteitä, kurkkusalaatin teko niitä ensimmäisiä hommia, sitä tehden sitten syksyä kohti jo mennään.
        Minä omatekoisia suosin, onneksi on heitäkin jotka kaupasta kaiken ostaa, riittää töitä ruokia valmistaville firmoille, no raaka-aineet torilta minäkin hankin ja torielämää vilkastutan.

        Tänään menen Kermankoskelle katsomaan Paula Koivuniemen elämästä kertovaa musiikki esitystä, naapurit saivat mukaansa lähtemään, ilma ainakin suosii.
        Muita suurempia menoja ei tiedossa olekaan,,torilla yritän jaksaa käydä, siellä ehkä tuttuja näkee, siihen nämä suunnitelmat loppuvatkin.
        Yllätyksiä saattaa matkan varrelle ilmestyä.

        Olipa kiva lukea vanhaa ja vanhalla nimimerkilläkin vielä Noja-tuoli ketjua, hieman mielekkäämmältä tuntui, mutta oli sitä ikävää viestiä silloinkin, eihän ihmiset niistäkään asioista ole mieltään muuttaneet.
        Brinkkalakin siellä viesteillään ilahdutti, sitten tyystin katosi.
        Näinhän tämä elämä kulkee.

        Nyt valmistautumaan lähtöön, eihän se kummia vaadi, ei mitään ihmeellistä, nykyään ei teatteriinkaan meno kampaajalla käyntiä tarvitse.
        Ennen vanhaan ainakin ensi-iltaan kampaus käytiin liikkeessä teettämässä.
        Kivaa päivää teille toisillekin, kesäteatterit voisi mieltä virkistää, jos mahdollisuus on mennä katsomaan.

      • Anonyymi00265

        Mielenrauhaksi kerron, että Mäntyniemi, presidentin virka-asunto, tuskin on roskaantunut.

        Mäntymäki, puistoalue kallioineen Stadionin vieressä oli maanantai-iltana 80 000 ihmisen juhlapaikkana. Uskoisin ettei hyvällä tahdollakaan roska-astioita niin nopealla aikataululla paikalle saatu. Ja ainahan joukossa niitä, jotka eivät oikeaa paikkaa roskilleen etsi.

        Mutta, niin se rauha, kävelin eilen alueen läpi elokuvareissulla ja siistiä oli. Mahdolliset pullot ja tölkit yleensä tienesti mielessään keräävät jo juhlien aikana.

        Luoto kauneimmillaan ja tuoksua tulvillaan.

      • Anonyymi00266
        Hil-la kirjoitti:

        Huomenta kauniiseen keskiviikko päivään, pääskyset lentelee kilpaa lokkien kanssa, hyvin sovussa näkyvät olevan.
        Roskapussin jo heti aamusta vein laatikoihin, niitä lajitellessa oikeisiin paikkoihin, tuli mieleen otsikko koneelta Mäntyniemi oli kaatopaikka juhlien jälkeen,, tätähän se tuppaa olemaan.
        Jos roskis vieressä olisi, sinne ei osata pois heitettävää laittaa.
        Nuorisoa ei pitäisi syyllistää, mutta useinkin nuorten juhlien jälkeen tämä ikävyys jää jälkeen ja juuri heille tulevaisuutta pitäisi taata..
        Mitenkähän neuvot perille menisi, itselleni asia on selvä, ollut pienestä asti, roskia ei vahingossakaan luontoon ja muihin sopimattomiin paikkoihin jätetä.
        Eipä taida nevojani kuunnella ei nuoret, ei vanhemmatkaan, joten näillä mennään, kai ne paikat puhdistettua jotenkin tulee ja euroja palaa.

        Nuo sieniruuat joskus mielihaluja nostaa ja kun en metsään pääse, kaupan tiskistä löytyy.
        Kyllähän minulle joskus metsän herkkuja tuovat, sinne kykenevät, silloin ainakin, kun sato on runsas.
        Eipä taida tänä kesänä sieniä liioin tulevan, tämä veden puute kaikkea metsänkin antia pienentää.
        Tyhjensin pakastimen marjoista, mehuksi keitin, uutta satoa jään odottamaan.
        Purkit ja pullot komeron hyllyllä puhtaina odottavat täytteitä, kurkkusalaatin teko niitä ensimmäisiä hommia, sitä tehden sitten syksyä kohti jo mennään.
        Minä omatekoisia suosin, onneksi on heitäkin jotka kaupasta kaiken ostaa, riittää töitä ruokia valmistaville firmoille, no raaka-aineet torilta minäkin hankin ja torielämää vilkastutan.

        Tänään menen Kermankoskelle katsomaan Paula Koivuniemen elämästä kertovaa musiikki esitystä, naapurit saivat mukaansa lähtemään, ilma ainakin suosii.
        Muita suurempia menoja ei tiedossa olekaan,,torilla yritän jaksaa käydä, siellä ehkä tuttuja näkee, siihen nämä suunnitelmat loppuvatkin.
        Yllätyksiä saattaa matkan varrelle ilmestyä.

        Olipa kiva lukea vanhaa ja vanhalla nimimerkilläkin vielä Noja-tuoli ketjua, hieman mielekkäämmältä tuntui, mutta oli sitä ikävää viestiä silloinkin, eihän ihmiset niistäkään asioista ole mieltään muuttaneet.
        Brinkkalakin siellä viesteillään ilahdutti, sitten tyystin katosi.
        Näinhän tämä elämä kulkee.

        Nyt valmistautumaan lähtöön, eihän se kummia vaadi, ei mitään ihmeellistä, nykyään ei teatteriinkaan meno kampaajalla käyntiä tarvitse.
        Ennen vanhaan ainakin ensi-iltaan kampaus käytiin liikkeessä teettämässä.
        Kivaa päivää teille toisillekin, kesäteatterit voisi mieltä virkistää, jos mahdollisuus on mennä katsomaan.

        Ei se katso ikää, kun roskat jätetään mihin sattuu.

        Muutama vuosi sitten oli iso tapahtuma, jossa keski-ikä katsojilla oli lähes 50 vuotta ja kyllä jättivät kamalan siivon jälkeensä. Kyllä sitä ihmeteltiin joukolla.

        Olen usein nähnyt ikäihmistenkin heittävän roskia maahan, kun olen kävellyt heidän perässään.
        Välillä joutuu Stadissa käveleen pitkään roskat kädessä, etsien roskista.

      • Anonyymi00267
        Anonyymi00266 kirjoitti:

        Ei se katso ikää, kun roskat jätetään mihin sattuu.

        Muutama vuosi sitten oli iso tapahtuma, jossa keski-ikä katsojilla oli lähes 50 vuotta ja kyllä jättivät kamalan siivon jälkeensä. Kyllä sitä ihmeteltiin joukolla.

        Olen usein nähnyt ikäihmistenkin heittävän roskia maahan, kun olen kävellyt heidän perässään.
        Välillä joutuu Stadissa käveleen pitkään roskat kädessä, etsien roskista.

        https://www.youtube.com/watch?v=XPJADDcUeZY

        Naapurissa ovat kokeilleet puhuvia jätepaikkoja. Tässä
        esimerkki Malmöstä.

      • Anonyymi00268
        Anonyymi00267 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=XPJADDcUeZY

        Naapurissa ovat kokeilleet puhuvia jätepaikkoja. Tässä
        esimerkki Malmöstä.

        Hyvää huomenta maailma!

        Heräsin sateen ropinaan. Tekee hyvää luonnolle lämpimien päivien jälkeen.

        Ennen aamiaispuuhia katsoin viimeistä edeltävän ohjelman Robinsonista.
        Neljä naista, joista kolme tulee olemaan sunnuntain finaalissa. Miehet ovat
        karisseet joukosta ja saavat nyt äänestää, kenen eivät halua olla viimeisessä
        ottelussa mukana. Näyttää siltä, että miehet äänestävät viimeisenkin kie-
        roilijan pois. - Sunnuntaina se nähdään.

        Nostan nojatuolin Hil-lalle valmiiksi ja olen iloinen että voimme jatkaa
        jutustelua vanhusten tyyliin edelleenkin. Kaikessa rauhassa.

        /MdK

      • Anonyymi00269
        Anonyymi00268 kirjoitti:

        Luulet vaan.

      • Anonyymi00270
        Anonyymi00269 kirjoitti:

        Luulet vaan.

        Todellakin luulee, koska toiset ovat poistuneet.
        Epäilyttää, että koska hän näkee niitä käsiä ja johtoja taas?

        Pitäisikö mennä sinne lääkärille uudestaan, joka unohti tutkimuksen?

      • Anonyymi00271
        Anonyymi00270 kirjoitti:

        Todellakin luulee, koska toiset ovat poistuneet.
        Epäilyttää, että koska hän näkee niitä käsiä ja johtoja taas?

        Pitäisikö mennä sinne lääkärille uudestaan, joka unohti tutkimuksen?

        Paluu takaisin heti, kun syyttömiä syytetään.
        Ihanaa, kun Tellukka on palstalla.
        Kohotti kyllä mielialaa nikkinsä näkeminen.

      • Anonyymi00267 kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=XPJADDcUeZY

        Naapurissa ovat kokeilleet puhuvia jätepaikkoja. Tässä
        esimerkki Malmöstä.

        Huomenta ja torstai on toivoa täynnä, sitähän sitä aina odottaa.
        Toivottomuus jos mikä koko elämiseen vaikuttaa, jos toivoa ei ole, elämä hankalaksi muuttuu.
        Useinhan kovia kokenut ihminen tuntee ettei asiat selviä ja joillekin se on murtumisen kohde, toivossa on parempi elää.

        Eilinen teatteriesitys antoi puheenaihetta ja aika moni tyytyväisenä kotiin lähti, paljon kuultiin Paulan lauluja ja esittäjä pystyi hyvin käheän äänen tulkiksi.
        Kielteisenä oli se, että tanssilattialle koot tuolit samassa tasossa ei näkyvyyttä kaikin osin antanut, mutta ääni kuului.
        Paljon oli katsojia. monta linja-autojakin näkyi, todiste siitä, että kesäteatterit on suosionsa saaneet, kosken kuohujakin ehdimme vilkaista, upeaa on suomen kesä.
        Hyvin hoidettuja metsiä ja kauniita taloja pihoineen ikkunasta katsellen näki, kyllä maallakin on katseltavaa.

        Tuosta roskaamisesta sen verran, että kyllä se onnistuu vanhemmiltakin, tämän huomasin oman liikenneaseman ympäriltä, oikein hämmästyin sitä siivottomuutta mikä näkynä eteen tuli.
        Liikenneasemamme on vain autojen laitureiden osalta käytössä, muuten tyhjänä toiminnoilta, kaupunki on varmaa siisteyden huolenpitäjä ja on toivomisen varaa asiassa.
        Kiinteistö taitaa kuulua valtion ja matkahuollon kontolle.
        Osana on varmaan linnut, mitkä ovat oppineet taidot roskapönttöjen tyhjennyksestä etsiessään ruokaa ja sitten kaikki silmien eteen paljastuu.
        Ehkä on niin, ettei siistijät ehdi lintujen perään kulkea, parhaansa varmaan tekevät, muuten on kaupunki hyvin siisti yleisilmeeltään.
        Tulee syyllistettyä useinkin nuoret, sillä nämä tapahtumat nuoria useinkin houkuttaa.
        Tämä roskaaminen kuin kaikki hyviin tapaamisiin kuuluva olisi jokaisen ihmisen itse toteutettava.

        Kuulin radiosta, että nyt esitys alle 18 vuotiaille myytävistä energiajuomien suhteen kiellon saisi, kyllä nuoriamme huolletaan, pitäisi kaiken onnistuvan.
        Aiemmin vanhemmat päättivät mitä nuorille tarjotaan, nyt valtionkin taholta terveyttä hoidetaan kielloilla, hyvähän se varmaan on, kauppojen hyllyillä voi hyvinkin vaaroja tarjolla olla.
        Oliko virhe tuoda viinit ja muut vaaraksi olevat nuorien saataville tuoda?
        Kai ne viinit vielä kiellon takana on, mutta kavereita aina löytyy, viisaat päättää, minä ihmettelen.

        Puolustusvoimien lippupäivä tänään, kaunis on lippumme liehuminen katsella muun kesän kauniin keskellä, toivotaan, että näin jatkuu.
        Kaikki ei aina jokaiselle iloa tuota, mutta kotimaamme luonto on kaikille yhteinen ja elämän halua lisäävä, toivon näin olevan.
        Olkoon jokainen päivämme tätä toivoa täynnä, löytyköön onnen murusia jokaiselle.

      • Anonyymi00272

        Mielenrauhaksi kerron, että alkoholinkulutus on laskenut tasaisesti. Kerrotaan jopa 1970 tasolle.
        Viinien kulutus ei noussut vaikka ne tuotiin ruokakauppoihin. Näin luin pari viikkoa sitten.

        Varsinkin nuorten alkoholin kulutus on laskenut huomattavasti. Yhä enemmän on nuoria, jotka eivät käytä alkoholia lainkaan.
        Esimerkkiä voisivat aikuiset ottaa.

      • Anonyymi00273
        Hil-la kirjoitti:

        Huomenta ja torstai on toivoa täynnä, sitähän sitä aina odottaa.
        Toivottomuus jos mikä koko elämiseen vaikuttaa, jos toivoa ei ole, elämä hankalaksi muuttuu.
        Useinhan kovia kokenut ihminen tuntee ettei asiat selviä ja joillekin se on murtumisen kohde, toivossa on parempi elää.

        Eilinen teatteriesitys antoi puheenaihetta ja aika moni tyytyväisenä kotiin lähti, paljon kuultiin Paulan lauluja ja esittäjä pystyi hyvin käheän äänen tulkiksi.
        Kielteisenä oli se, että tanssilattialle koot tuolit samassa tasossa ei näkyvyyttä kaikin osin antanut, mutta ääni kuului.
        Paljon oli katsojia. monta linja-autojakin näkyi, todiste siitä, että kesäteatterit on suosionsa saaneet, kosken kuohujakin ehdimme vilkaista, upeaa on suomen kesä.
        Hyvin hoidettuja metsiä ja kauniita taloja pihoineen ikkunasta katsellen näki, kyllä maallakin on katseltavaa.

        Tuosta roskaamisesta sen verran, että kyllä se onnistuu vanhemmiltakin, tämän huomasin oman liikenneaseman ympäriltä, oikein hämmästyin sitä siivottomuutta mikä näkynä eteen tuli.
        Liikenneasemamme on vain autojen laitureiden osalta käytössä, muuten tyhjänä toiminnoilta, kaupunki on varmaa siisteyden huolenpitäjä ja on toivomisen varaa asiassa.
        Kiinteistö taitaa kuulua valtion ja matkahuollon kontolle.
        Osana on varmaan linnut, mitkä ovat oppineet taidot roskapönttöjen tyhjennyksestä etsiessään ruokaa ja sitten kaikki silmien eteen paljastuu.
        Ehkä on niin, ettei siistijät ehdi lintujen perään kulkea, parhaansa varmaan tekevät, muuten on kaupunki hyvin siisti yleisilmeeltään.
        Tulee syyllistettyä useinkin nuoret, sillä nämä tapahtumat nuoria useinkin houkuttaa.
        Tämä roskaaminen kuin kaikki hyviin tapaamisiin kuuluva olisi jokaisen ihmisen itse toteutettava.

        Kuulin radiosta, että nyt esitys alle 18 vuotiaille myytävistä energiajuomien suhteen kiellon saisi, kyllä nuoriamme huolletaan, pitäisi kaiken onnistuvan.
        Aiemmin vanhemmat päättivät mitä nuorille tarjotaan, nyt valtionkin taholta terveyttä hoidetaan kielloilla, hyvähän se varmaan on, kauppojen hyllyillä voi hyvinkin vaaroja tarjolla olla.
        Oliko virhe tuoda viinit ja muut vaaraksi olevat nuorien saataville tuoda?
        Kai ne viinit vielä kiellon takana on, mutta kavereita aina löytyy, viisaat päättää, minä ihmettelen.

        Puolustusvoimien lippupäivä tänään, kaunis on lippumme liehuminen katsella muun kesän kauniin keskellä, toivotaan, että näin jatkuu.
        Kaikki ei aina jokaiselle iloa tuota, mutta kotimaamme luonto on kaikille yhteinen ja elämän halua lisäävä, toivon näin olevan.
        Olkoon jokainen päivämme tätä toivoa täynnä, löytyköön onnen murusia jokaiselle.

        Eilinen silmän piikitys oli tosi tehokas. Ihme lääkettä, joka sai kuvan
        asettumaan kohdilleen vuorokauden sisällä. Kyllä näkökyky on tärkeä
        Olen sitä mieltä, että mieluummin olen täysin kuuro kuin sokea. Samaa
        mieltä olivat lääkäri ja hoitajakin, kun juteltiin, mikä on tärkeintä jos
        pitäisi valita.

        Suomessa Puolustusvoimien lippupäivä ja Mannerheimin syntymäpäivä
        tänään.
        Paraateja varmaan vieläkin eri puolilla Suomea. Hämeenlinnan varuskunta
        järjesti aikoinaan paraateja, jotka ovat jääneet mieleen.
        Täällä naapurissa on ylihuomenna Ruotsin lipun päivä. Virallinen juhliminen
        tapahtuu Skansenilla, jonne kuningasperhe tulee perinteisesti hevoskyydillä.
        Joskus on ollut kaatosade ja kunigaspari on istunut melkein pressujen alla
        suojassa. Heidän kun ei pitäisi olla aivan piilossa tv-kameroilta (vaikka varmaan
        itse toivoisivat) sellaisissakaan tilanteissa.

        Roskittaminen taitaa olla jonkunlainen viite koko maailman olotilasta. Kaikki
        hyvä pilataan tietoisesti tai sen enempää ajattelematta.
        Linnut avustavat parhaansa mukaan roskittamisessa. Lokit ovat olleet kauppa-
        keskusten kauhu, varsinkin pesimäaikaan.
        Ihmettelin, mitä täällä meidän ostoskeskuksessa oli tapahtunut, kun ei enää
        nähnyt mitään lintuja. Huomasin sitten että oli laitettu kotkan näköinen
        peloite pitkän vaijerin päähän tavaratalon katolle ja linnut katosivat kokonaan.
        Pesimispaikat ovat turvallisen matkan päässä ja me asukkaat olemme säästyneet
        siivoamasta parvekkeen ikkunoita vähän päästä.

        Ihmiset ovat myös aikamoisia ympäristön pilaajia. Hämeenlinnassa oli yleiset
        kukkaistutukset monen ravintolavieraan yöpisuaari tai tuhkakuppi, kunnes
        kaupunginpuutarhuri päätti nostaa kukkaistutukset pylväisiin. Aamulla 4-5
        aikaan oli sitten nosturit aamukierroksella kastelemassa kukkia ja keräämässä
        kuihtuneita kukkia ja lehtiä pois. Minulla oli Hämeenlinnassa asunto linja-auto-
        aseman vieressä, joten saatoin herätä aikaisin kun puutarhurit olivat jo työn-
        touhussa.
        Pylväsviljelyä näkyvät harrastavan nykyisessäkin kotikaupungissani. Varsinkin
        olutkapakoiden ulkopuolella. Liekö kukaan kokeillut kiivetä pylvääseen
        tarpeilleen?

        Tuolla ylempänä oli myös yritys verbaaliseen roskitukseen. Niitten kirjoittajat
        eivät ehkä ole huomanneet, että palstalla siivotaan kuumeisesti pois entisiäkin
        tahroja, että me vanhat saisimme kirjoittaa rauhassa omia höpötyksiämme
        "elämämme loppuun asti".
        /MdK

      • Anonyymi00274
        Hil-la kirjoitti:

        Huomenta ja torstai on toivoa täynnä, sitähän sitä aina odottaa.
        Toivottomuus jos mikä koko elämiseen vaikuttaa, jos toivoa ei ole, elämä hankalaksi muuttuu.
        Useinhan kovia kokenut ihminen tuntee ettei asiat selviä ja joillekin se on murtumisen kohde, toivossa on parempi elää.

        Eilinen teatteriesitys antoi puheenaihetta ja aika moni tyytyväisenä kotiin lähti, paljon kuultiin Paulan lauluja ja esittäjä pystyi hyvin käheän äänen tulkiksi.
        Kielteisenä oli se, että tanssilattialle koot tuolit samassa tasossa ei näkyvyyttä kaikin osin antanut, mutta ääni kuului.
        Paljon oli katsojia. monta linja-autojakin näkyi, todiste siitä, että kesäteatterit on suosionsa saaneet, kosken kuohujakin ehdimme vilkaista, upeaa on suomen kesä.
        Hyvin hoidettuja metsiä ja kauniita taloja pihoineen ikkunasta katsellen näki, kyllä maallakin on katseltavaa.

        Tuosta roskaamisesta sen verran, että kyllä se onnistuu vanhemmiltakin, tämän huomasin oman liikenneaseman ympäriltä, oikein hämmästyin sitä siivottomuutta mikä näkynä eteen tuli.
        Liikenneasemamme on vain autojen laitureiden osalta käytössä, muuten tyhjänä toiminnoilta, kaupunki on varmaa siisteyden huolenpitäjä ja on toivomisen varaa asiassa.
        Kiinteistö taitaa kuulua valtion ja matkahuollon kontolle.
        Osana on varmaan linnut, mitkä ovat oppineet taidot roskapönttöjen tyhjennyksestä etsiessään ruokaa ja sitten kaikki silmien eteen paljastuu.
        Ehkä on niin, ettei siistijät ehdi lintujen perään kulkea, parhaansa varmaan tekevät, muuten on kaupunki hyvin siisti yleisilmeeltään.
        Tulee syyllistettyä useinkin nuoret, sillä nämä tapahtumat nuoria useinkin houkuttaa.
        Tämä roskaaminen kuin kaikki hyviin tapaamisiin kuuluva olisi jokaisen ihmisen itse toteutettava.

        Kuulin radiosta, että nyt esitys alle 18 vuotiaille myytävistä energiajuomien suhteen kiellon saisi, kyllä nuoriamme huolletaan, pitäisi kaiken onnistuvan.
        Aiemmin vanhemmat päättivät mitä nuorille tarjotaan, nyt valtionkin taholta terveyttä hoidetaan kielloilla, hyvähän se varmaan on, kauppojen hyllyillä voi hyvinkin vaaroja tarjolla olla.
        Oliko virhe tuoda viinit ja muut vaaraksi olevat nuorien saataville tuoda?
        Kai ne viinit vielä kiellon takana on, mutta kavereita aina löytyy, viisaat päättää, minä ihmettelen.

        Puolustusvoimien lippupäivä tänään, kaunis on lippumme liehuminen katsella muun kesän kauniin keskellä, toivotaan, että näin jatkuu.
        Kaikki ei aina jokaiselle iloa tuota, mutta kotimaamme luonto on kaikille yhteinen ja elämän halua lisäävä, toivon näin olevan.
        Olkoon jokainen päivämme tätä toivoa täynnä, löytyköön onnen murusia jokaiselle.

        Kavereita löytyi minullekin nuorena, kun meitä holhottiin. Alkoholin ostoon tarvittiin viinakortti ja oliko se ikä siihen 21v.

      • Anonyymi00275

        Puolustusvoimien lippupäivästä tuli mieleen, että minullahan on
        nimikko-panssarivaunu siellä Suomessa. Sillä on nuori panssarisotilas
        tehnyt maailmanennätyksen: ampui minuutissa 4 venäläistä panssari-
        vaunua mäskäksi. Nomen est omen. Panssareita aina tarvitaan.
        Käsi lippaan.

        /MdK

      • Anonyymi00276
        Hil-la kirjoitti:

        Huomenta ja torstai on toivoa täynnä, sitähän sitä aina odottaa.
        Toivottomuus jos mikä koko elämiseen vaikuttaa, jos toivoa ei ole, elämä hankalaksi muuttuu.
        Useinhan kovia kokenut ihminen tuntee ettei asiat selviä ja joillekin se on murtumisen kohde, toivossa on parempi elää.

        Eilinen teatteriesitys antoi puheenaihetta ja aika moni tyytyväisenä kotiin lähti, paljon kuultiin Paulan lauluja ja esittäjä pystyi hyvin käheän äänen tulkiksi.
        Kielteisenä oli se, että tanssilattialle koot tuolit samassa tasossa ei näkyvyyttä kaikin osin antanut, mutta ääni kuului.
        Paljon oli katsojia. monta linja-autojakin näkyi, todiste siitä, että kesäteatterit on suosionsa saaneet, kosken kuohujakin ehdimme vilkaista, upeaa on suomen kesä.
        Hyvin hoidettuja metsiä ja kauniita taloja pihoineen ikkunasta katsellen näki, kyllä maallakin on katseltavaa.

        Tuosta roskaamisesta sen verran, että kyllä se onnistuu vanhemmiltakin, tämän huomasin oman liikenneaseman ympäriltä, oikein hämmästyin sitä siivottomuutta mikä näkynä eteen tuli.
        Liikenneasemamme on vain autojen laitureiden osalta käytössä, muuten tyhjänä toiminnoilta, kaupunki on varmaa siisteyden huolenpitäjä ja on toivomisen varaa asiassa.
        Kiinteistö taitaa kuulua valtion ja matkahuollon kontolle.
        Osana on varmaan linnut, mitkä ovat oppineet taidot roskapönttöjen tyhjennyksestä etsiessään ruokaa ja sitten kaikki silmien eteen paljastuu.
        Ehkä on niin, ettei siistijät ehdi lintujen perään kulkea, parhaansa varmaan tekevät, muuten on kaupunki hyvin siisti yleisilmeeltään.
        Tulee syyllistettyä useinkin nuoret, sillä nämä tapahtumat nuoria useinkin houkuttaa.
        Tämä roskaaminen kuin kaikki hyviin tapaamisiin kuuluva olisi jokaisen ihmisen itse toteutettava.

        Kuulin radiosta, että nyt esitys alle 18 vuotiaille myytävistä energiajuomien suhteen kiellon saisi, kyllä nuoriamme huolletaan, pitäisi kaiken onnistuvan.
        Aiemmin vanhemmat päättivät mitä nuorille tarjotaan, nyt valtionkin taholta terveyttä hoidetaan kielloilla, hyvähän se varmaan on, kauppojen hyllyillä voi hyvinkin vaaroja tarjolla olla.
        Oliko virhe tuoda viinit ja muut vaaraksi olevat nuorien saataville tuoda?
        Kai ne viinit vielä kiellon takana on, mutta kavereita aina löytyy, viisaat päättää, minä ihmettelen.

        Puolustusvoimien lippupäivä tänään, kaunis on lippumme liehuminen katsella muun kesän kauniin keskellä, toivotaan, että näin jatkuu.
        Kaikki ei aina jokaiselle iloa tuota, mutta kotimaamme luonto on kaikille yhteinen ja elämän halua lisäävä, toivon näin olevan.
        Olkoon jokainen päivämme tätä toivoa täynnä, löytyköön onnen murusia jokaiselle.

        Hilla hei. Pyytäisin kauniisti jos voisit lopettaa vanhemman Nojatuoliketjun.
        Menee sekaisin nämä tarinat.
        Kiitos

      • Anonyymi00278
        Anonyymi00276 kirjoitti:

        Hilla hei. Pyytäisin kauniisti jos voisit lopettaa vanhemman Nojatuoliketjun.
        Menee sekaisin nämä tarinat.
        Kiitos

        Eihän se Hil-lasta ole kiinni. Miksi te kirjoitatte vanhaan ?
        Mutta miksi sinne ei saisi kirjoittaa ? Kerro syy !

      • Anonyymi00279
        Anonyymi00278 kirjoitti:

        Eihän se Hil-lasta ole kiinni. Miksi te kirjoitatte vanhaan ?
        Mutta miksi sinne ei saisi kirjoittaa ? Kerro syy !

        Hilla voisi tehdä osansa.
        Kun hän aloittaa uuden nojatuolin, hän voisi kirjoittaa vanhaan, että kirjoitellaan kaikki nyt uuteen.
        Hänen sanansa painaa, kun hän lopettaisi vanhan ketjunsa.
        Nythän Hilla on itsekin hämillään missä mennään.
        Tämä on vain pyyntö

      • Anonyymi00280
        Anonyymi00279 kirjoitti:

        Ettäkö uusi kommentaattori.
        Åysyka itse ajan tasalla!
        Kun ette osaa, ei se ole muiden syy!!!!!

      • Anonyymi00281
        Anonyymi00278 kirjoitti:

        Eihän se Hil-lasta ole kiinni. Miksi te kirjoitatte vanhaan ?
        Mutta miksi sinne ei saisi kirjoittaa ? Kerro syy !

        Kyllähän sinä kirjoitatkin MdK!
        Jatkuu jatkuu...

      • Anonyymi00282
        Anonyymi00279 kirjoitti:

        Hilla voisi tehdä osansa.
        Kun hän aloittaa uuden nojatuolin, hän voisi kirjoittaa vanhaan, että kirjoitellaan kaikki nyt uuteen.
        Hänen sanansa painaa, kun hän lopettaisi vanhan ketjunsa.
        Nythän Hilla on itsekin hämillään missä mennään.
        Tämä on vain pyyntö

        Pitääkö Hillan alkaa teitä ohjeistaa ? ja jos joku haluaa vanhaan kirjoittaa,
        entä sitten ? Sana on vapaa.

      • Anonyymi00283
        Anonyymi00282 kirjoitti:

        Pitääkö Hillan alkaa teitä ohjeistaa ? ja jos joku haluaa vanhaan kirjoittaa,
        entä sitten ? Sana on vapaa.

        Ketä teitä?

      • Anonyymi00284
        Anonyymi00280 kirjoitti:

        Ettäkö uusi kommentaattori.
        Åysyka itse ajan tasalla!
        Kun ette osaa, ei se ole muiden syy!!!!!

        Onko joku pyytänyt uutta
        kommentaattoria?
        Kerran vielä
        Hillan ketjut vetävät porukkaa kirjoittamaan.
        Ennen oli vetäjän tapana lopettaa ketjunsa, kun se kävi liian pitkäksi selata.
        Kirjoittaen vielä, että omasta puolestani lopetan tämän ketjun tähän.

        Näin on ennen tehty.
        Jos on liian monimutkaista, kannattaa unohtaa koko pyyntö.

      • Anonyymi00285
        Anonyymi00283 kirjoitti:

        Ketä teitä?

        Jos yksi pyytä, niin se on yksi pyytäjä.
        Jos teitittelet tuota pyytäjää, niin käytä isoa alkukirjainta Teitä.

      • Anonyymi00284 kirjoitti:

        Onko joku pyytänyt uutta
        kommentaattoria?
        Kerran vielä
        Hillan ketjut vetävät porukkaa kirjoittamaan.
        Ennen oli vetäjän tapana lopettaa ketjunsa, kun se kävi liian pitkäksi selata.
        Kirjoittaen vielä, että omasta puolestani lopetan tämän ketjun tähän.

        Näin on ennen tehty.
        Jos on liian monimutkaista, kannattaa unohtaa koko pyyntö.

        Joskus on edellinen ja uusi yhtäaikaa,
        Itsekin olen kirjoittanut edelliseen, jos jotain on jäänyt niinkuin kesken tai sitten vahingossa.
        Lieneekö tuo nyt niin kamala synti.

        Toinen juttu on tietysti se, että joku/jotkut nostelevat ikivanhoja ketjuja pramille.
        Se nyt ei ole ihan fiksua.(Minun mielestäni.)
        Mikä lie siinä ajatuksen idea.

      • Anonyymi00287
        Anonyymi00279 kirjoitti:

        Hilla voisi tehdä osansa.
        Kun hän aloittaa uuden nojatuolin, hän voisi kirjoittaa vanhaan, että kirjoitellaan kaikki nyt uuteen.
        Hänen sanansa painaa, kun hän lopettaisi vanhan ketjunsa.
        Nythän Hilla on itsekin hämillään missä mennään.
        Tämä on vain pyyntö

        Vanhassa ketjussa on liikaa todistusaineistoa, joten halutaan
        ketjun vaipuvan unholaan mahdollisimman pian.

      • Anonyymi00288
        Anonyymi00281 kirjoitti:

        Kyllähän sinä kirjoitatkin MdK!
        Jatkuu jatkuu...

        Ei ole MdK.n kirjoittama. Alatteko nähdä näkyjä?

      • Anonyymi00291
        Anonyymi00288 kirjoitti:

        Ei ole MdK.n kirjoittama. Alatteko nähdä näkyjä?

        Kyllä näen /MdK on vilissyt ruudullani tiuhaan tahtiin viime aikoina. Siis allekirjoituksensa, ei hän itse.
        Ei kai haittaa, jos hänen piikkiinsä menee muutama jonkun toisen kommentti.
        Hän on niin paljon kommentteja menettänyt, että on varmaan kiitollinen, kun saa tilalle muutaman.

      • Anonyymi00310
        Anonyymi00284 kirjoitti:

        Onko joku pyytänyt uutta
        kommentaattoria?
        Kerran vielä
        Hillan ketjut vetävät porukkaa kirjoittamaan.
        Ennen oli vetäjän tapana lopettaa ketjunsa, kun se kävi liian pitkäksi selata.
        Kirjoittaen vielä, että omasta puolestani lopetan tämän ketjun tähän.

        Näin on ennen tehty.
        Jos on liian monimutkaista, kannattaa unohtaa koko pyyntö.

        Ehkä on saanut potkut.

    • Anonyymi00277

      Moikka Hilla! Tulee mieleen täsä noin ne entiset kesät. Ajoin suonreunaan. kun alkoi oleen marjojen kypsymisaika. Aina sieltä syönti lakat sai, vaikka suo on kaikkien kynnelle kykenevien tiedossa.
      Nyt en enää uskalla yksin lähtä. Voisin eksyä.

      On se mahtava maultaan se keltaisen kypsä suomuurain, meillä sanottiin lakaksi.
      Muistan nokassain jo kaukaa sen suokasvien tuoksun.

      Jollakin. jo menneellä artistilla on hieno musakappale suolla kävelemisestä. Mä suolla kävelen...

    • Ilta on taas ehtinyt.
      Tulin juuri alatalolta.
      Ensin menin järvelle, läksin pikkupäähän, kun ajattelin, että jos en jaksa kovin pitkälle soudella.
      Poikkesin pikkulaiturille laittamaan katiskan järveen, siinä kun on se ahvenpaikka.
      Rupesi niin tuulemaan, että istuskelin laiturin kupeessa veneessä parikymmentäminuuttia, ennenkuin vähän tyyntyi.
      No soudin sitten takaisin venerantaan.
      Sitten saunoin ja kyllä taas järvessäkin pyörähdin.

      Ihanaa aikaa tämä valoisuus.
      Vaan on se ihan hienoa, että on nämä eri vuodenajat.
      Täällä tuokin mittari , joka yleensä vähiten näyttää, nousi 26 asteeseen iltapäivällä.

      No huomenissa tulee väkeä. No ei vielä kaikki paikat täyty.

      Kesän lämpöä ja valoa nojatuolin kävijöille.

      • Huomenta ja sää jatkuu kesäisenä.
        Ihanaa aikaa, kuten Eliaanakin totesi, minulle ei soutelu ei kalan pyynti onnistu, mutta elän muistoissa senkin.
        Yötkin valoisia, ei aikaa kuin pari viikkoa juhannus puuhissa olemme.
        Olen niitä ihmisiä joille syksy on myös rikasta ja antoisaa aikaa, se värien loiste ja sateetkin, kun ikkunasta sitä voi seurata.
        Kaikilla vuodenajoilla ilonsa, myös surunsa, samoin eletään ihmisetkin, väliin pää pilvissä ja sitten mieli maata kyntää.
        Kunpa näin voisi jatkua.

        Menneitä muistoja mielessä ano 00277 :llä, en ole koskaan suolla kävellyt ja en varmaan jaksaisikaan ja näin on nuo lakat jäänyt minulta suolle, ostanut kyllä olen.
        Paljon on jäänyt kokematta, mutta uskon, että tuoksu on valtava, kun suon reunaan pääsee ja näkee keltaisina olevat mättäät.

        Ano 00278 mielelläni voisin vanhan ketjun siirtää arkistoon, mutta ei ole minun vallassa, parhaiten se katoaa, kun siihen ei kirjoiteta.
        Tietenkin voin laittaa ketjun loppuun maininnan, että uuteen ketjuun kiitos, se vaan jää joiltakin huomaamatta.
        Muistan ajan jolloin Kahvipirtit oli numeroitava, kun siihen aikaan 200 viestiä ja tuli loppu ja näin kertyi paljon samoja aloituksia.
        Yritetään olla tarkkoja.

        Ano 00272, samoin olen minäkin kuullut, nuorten väkijuomien käytön suhteen, hyvä suunta, mutta lieveilmeenä tulee sitten huumeet, miten lienee niiden käytön suhteet tilastot kertoneet.?
        Jospa valistus/tieto fiksut nuoret tavoittaa.

        Sota on julmaa ja raaka katselin eilen telkkarista jotain terroristi kuvaa, missä puolustava sotilas joutui vangiksi ja pää pölkyllä odotti iskua, mutta samaan aikaan pelastava sotilasjoukko paikalle ehti ja sotilas selvisi.
        Tuli mieleen tuosta MdK mainitsemasta nuoresta urotyön tekijästä, pakon edessä näin joutuu tekemään, tapa tai tule tapetuksi, se sääntö siellä taisteluissa on, mikä on kammottavaa edes ajatuksena.
        Kalliiksi tulee myös pelokkeena tuo rauhan ylläpito, sana turvallisuus kuluja lisää, tänä päivänä kun ei luottamus pelaa.
        Toivotaan, että järki ja hyvä tahto löytäisi näiden sotia päättävien mieleen.

        Nyt heti aamusta lähden yrittämään kauppaan, joku paketti on haettava, vaikka ei ruokien vuoksi tarvetta olekaan, mutta siinä ne tulee täydennyksetkin.
        Vietetään mukava kesäinen päivä, kaiketi ympäri suomea.

      • Anonyymi00289
        Hil-la kirjoitti:

        Huomenta ja sää jatkuu kesäisenä.

        Varoitus; kun katselee kaikenlaista tapahtumaa eri paikoista, voivat olla myös pelkkiä väärennöksiä.

    • Nosto.
      Olisikohan siinä ideaa numeroida nämä nojatuolitkin?

      Sateinen perjantaiaamu Dalajoen alavirralla, ei tee mieli ulos puutarhatöihinkään. Kasvihuoneessa käväisen kohta katsomassa josko olisi avattava kattoluukku. Tomaatit kukkii ja osassa jo raakileita, mutta ostin valmiit taimet. Kesäkurpitsa on alkamassa kukintoaan, kurkut kasvattaa vartta ja kärhöjä, chilissä nuppuja ja munakoisot rehottavat.
      Kasvimaalla peruna hyvässä kasvussa ja ilokseni jättikurpitsan siemenet itäneet avomaalla, mahtaneevatko ehtiä, kun niillä on niin pitkä kasvukausi. Pillisipuli ja purjo jotka kylvin siemenestä ovat itäneet myös, ensimmäistä kertaa.

      Maalarifirman mies kävi katselemassa taloa ja mietimme jos poistaa kompostin aidan vierestä niin mahdollisesti pääsee skyliftilla joka puolelle taloa.

      Täällä ylioppilasjuhlat ovat tänä viikonloppuna, huomenna on Ruotsin kansallispäivä ja monet juhlivat myös lakkiaisiaan,. Voi vain toivoa hyvää säätä juhlijoille.. Meillä ei ole nyt mitään juhlia tänä kesänä tiedossa. Kesäkuu tuo tullessaan paljon muuta mukavaa: jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut telkkarista, viikkoa ennen juhannusta voimalan (Vattenfall) luukut avataan ja juoksutetaan koskena Dalajoen vettä Putouksen päivänä, jolloin silloilla ja lähikadulla on markkinat ja kaikenlaista huvitusta lapsille ja nuorille..

      Sitten onkin Juhannus ja heti sen jälkeen lähdemme pojan kanssa Italiaan viikoksi.

      Hyvää viikonloppua kaikille!

      • Anonyymi00290

        Taasko tuo Italian matka piti kertoa? No joo, ymmärtän.

      • Anonyymi00292
        Anonyymi00290 kirjoitti:

        Taasko tuo Italian matka piti kertoa? No joo, ymmärtän.

        Siitä ja talon maalaamisesta tullaan vielä näkemään kommentti poikineen.
        Ei hän muista mitä on aikaisemmin kirjoittanut, vaan aina ilmoittaa samoja asioita kuin uutisina.

      • Anonyymi00293
        Anonyymi00292 kirjoitti:

        Siitä ja talon maalaamisesta tullaan vielä näkemään kommentti poikineen.
        Ei hän muista mitä on aikaisemmin kirjoittanut, vaan aina ilmoittaa samoja asioita kuin uutisina.

        Omia ajankohtaisia asioita täällä kirjoitetaan. Talon maalaus on tarkeää, yleensä maali kestää isältä pojalle ei siis joka päivä?

      • Anonyymi00294
        Anonyymi00293 kirjoitti:

        Omia ajankohtaisia asioita täällä kirjoitetaan. Talon maalaus on tarkeää, yleensä maali kestää isältä pojalle ei siis joka päivä?

        Kestää yhtä kauan kuin tämä ketju.
        Poika kirjoittaa, kun on jo vaarin iässä, onko maali jo kuivunut

      • Anonyymi00293 kirjoitti:

        Omia ajankohtaisia asioita täällä kirjoitetaan. Talon maalaus on tarkeää, yleensä maali kestää isältä pojalle ei siis joka päivä?

        Sateista lauantaihuomenta, torille aion lähteä, tarvitsen lobelian taimia amppeleihini ja isompien ruukkujen reunakukiksi.
        Enhän sokerista ole, vaikka hyvää tekisi jos sade muutaman kilon sulattaisikin;)
        Viikko jo kulutettu kesäkuutakin, miten aika kulkeekaan ja muuttuu.
        Ennen muistelen juhannuksena sireeneiden kukkineen, nyt jo täydessä kukassa, onko luontoonkin tämä kiihkeästä toimiva elämän syke tarttunut?

        Minunkin pienet tomaatit jo kukkaa pukkaa, jaksaneeko hedelmiin asti, mutta se pieni jännitys kai aina houkuttaa laittamaan ja ihmettelemän kasvun taikaa.
        Krassit kipuavat vauhdilla ylöspäin ja kohta peittävät jouluvalot, mitä en pura pois, ovat niin hankalan homman takana.
        Ei aikaakaan, kun olemme joulussa;)

        Tuosta moneen kertaan kertomisesta, siitä paljon kirjoittavat joutuvat tekemään, ei millään mieleen jää kaikki esiin jo tuodut, haitanneeko tuo ?
        Paljon tulee tekstiä mikä joutaisi jäädä esiin tulematta, mutta nekin vain mukana kulkee.
        Paljon on myös poistettu ei niin sopivaa kerrontaa, minunkin toivomus huomioitiin sopimattomaksi ketjuun.
        Mielipiteiden tuominen ketjuun on sallittua, mutta kaiken voi asiallisena esiin laittaa.
        Iloaan voi esiin tuoda, jos se hyvän mielen kirjoittajalle antaa ja onhan iso asia saada talon väri uuteen uskoon ja näkymä kauan miellyttää.

        Metsäkukkia kaikuu radiosta Arja Saijonmaan laulamana, niin kaunis konstailematon ääni, muistot jostain kaukaa mieleen ehtii, Olavi Virran laulamana, mielestäni se oikea, ainut.
        Miten monet häät on tällä kappaleella tanssittukaan, onnea ja uskoa tulevaan vielä vahvana, usealla se on kestänytkin.
        Nämä lauantaiaamun onnitteluviestien myötä usein vanhoja , ajattomia kappaleita kuulee ja mieli herkistyy, mieleen tulee paljon kaunista, onneksi ikävämmät unohtuu.

        Tänään teen uudesta kaalista kaalilaatikon, onko hyvää se nähdään, miten päivä lähteekään käyntiin teillä toisilla.
        Toivottavasti hyvä uni on antanut hyvän mielen tarttua päivän touhuihin.

      • Anonyymi00296
        Anonyymi00290 kirjoitti:

        Taasko tuo Italian matka piti kertoa? No joo, ymmärtän.

        Ploma on vain aloittajan käskyläinen. Kun ei riitä tästä päivästä kerrottavaa, pitää tulevaisuutta maalata konkreettisen maalaamisen ja matkojen muodossa.
        Mielikuvissaan joku häntä kadehtii. Ainoa "seuraaja" hänellä taitaa olla tuo "Pavlokin " rakki joka on ehdollistunut ruosulaisuuden perusteella kaiketi.
        Muu tukijoukko on liuennut. Vähän saa täällä Nojatuolissa palautetta ja aloittajan kiittelyt osallistumisesta, onhan sekin jotain.

      • Anonyymi00297
        Anonyymi00296 kirjoitti:

        Mielummin minä Paloman tekstejä luen kuin sinun jatkuvaa nälvimistäsi. Sinuthan tunnistaa hyvin muutamasta toistuvasta kirjoitusjiposta.

        Muuten kun sinun yleissivistys ei näköjään ole karttunut niin tarkistappa onko tosiaan olemassa teoria "Pavlokin" koirasta. Ei, ei ole. Opiskele niin ei tyhmyys loista.

      • Anonyymi00298
        Anonyymi00297 kirjoitti:

        Mielummin minä Paloman tekstejä luen kuin sinun jatkuvaa nälvimistäsi. Sinuthan tunnistaa hyvin muutamasta toistuvasta kirjoitusjiposta.

        Muuten kun sinun yleissivistys ei näköjään ole karttunut niin tarkistappa onko tosiaan olemassa teoria "Pavlokin" koirasta. Ei, ei ole. Opiskele niin ei tyhmyys loista.

        Jessss, aina provo onnistuu, kun totuutta kehiin heittää.

      • Anonyymi00299
        Anonyymi00298 kirjoitti:

        Jessss, aina provo onnistuu, kun totuutta kehiin heittää.

        Totuus on tuo Ploman perässä jolkuttava ruosurakki?

      • Anonyymi00293 kirjoitti:

        Omia ajankohtaisia asioita täällä kirjoitetaan. Talon maalaus on tarkeää, yleensä maali kestää isältä pojalle ei siis joka päivä?

        Ihan eka kerta kun minun taloni ympärille tuodaan rakennustelineitä, luultavasti viimeinenkin. Onhan se iso asia., mutta taitaa mennä juhannuksen jälkeiselle viikolle tai heinäkuun alkuun. Riittää raportoitavaa vielä pitkäksi aikaa.

      • Anonyymi00300
        Hil-la kirjoitti:

        Sateista lauantaihuomenta, torille aion lähteä, tarvitsen lobelian taimia amppeleihini ja isompien ruukkujen reunakukiksi.
        Enhän sokerista ole, vaikka hyvää tekisi jos sade muutaman kilon sulattaisikin;)
        Viikko jo kulutettu kesäkuutakin, miten aika kulkeekaan ja muuttuu.
        Ennen muistelen juhannuksena sireeneiden kukkineen, nyt jo täydessä kukassa, onko luontoonkin tämä kiihkeästä toimiva elämän syke tarttunut?

        Minunkin pienet tomaatit jo kukkaa pukkaa, jaksaneeko hedelmiin asti, mutta se pieni jännitys kai aina houkuttaa laittamaan ja ihmettelemän kasvun taikaa.
        Krassit kipuavat vauhdilla ylöspäin ja kohta peittävät jouluvalot, mitä en pura pois, ovat niin hankalan homman takana.
        Ei aikaakaan, kun olemme joulussa;)

        Tuosta moneen kertaan kertomisesta, siitä paljon kirjoittavat joutuvat tekemään, ei millään mieleen jää kaikki esiin jo tuodut, haitanneeko tuo ?
        Paljon tulee tekstiä mikä joutaisi jäädä esiin tulematta, mutta nekin vain mukana kulkee.
        Paljon on myös poistettu ei niin sopivaa kerrontaa, minunkin toivomus huomioitiin sopimattomaksi ketjuun.
        Mielipiteiden tuominen ketjuun on sallittua, mutta kaiken voi asiallisena esiin laittaa.
        Iloaan voi esiin tuoda, jos se hyvän mielen kirjoittajalle antaa ja onhan iso asia saada talon väri uuteen uskoon ja näkymä kauan miellyttää.

        Metsäkukkia kaikuu radiosta Arja Saijonmaan laulamana, niin kaunis konstailematon ääni, muistot jostain kaukaa mieleen ehtii, Olavi Virran laulamana, mielestäni se oikea, ainut.
        Miten monet häät on tällä kappaleella tanssittukaan, onnea ja uskoa tulevaan vielä vahvana, usealla se on kestänytkin.
        Nämä lauantaiaamun onnitteluviestien myötä usein vanhoja , ajattomia kappaleita kuulee ja mieli herkistyy, mieleen tulee paljon kaunista, onneksi ikävämmät unohtuu.

        Tänään teen uudesta kaalista kaalilaatikon, onko hyvää se nähdään, miten päivä lähteekään käyntiin teillä toisilla.
        Toivottavasti hyvä uni on antanut hyvän mielen tarttua päivän touhuihin.

        Aurinkoisena valkeni tämäkin lauantaiaamu ja toivottavasti
        pysyy aurinkoisena, kun on kansallispäivä ja juhlallisuuksia
        järjestetään eri puolila maata. Tärkein tietenkin Tukholmassa
        Skansenilla, minne kuninkaalliset tulevat hevoskyydillä.
        Kuningar jakaa Ruotsinlippuja eri organisaatioille ja juuri Ruotsin
        kansalaiseksi päässeille ulkomaalaisille.

        Aamulenkillä oli jo aika paljon lapsia. Heillä on yleensä jalkapallo-
        harjoitukset lauantaiaamuisin. Lapset näyttävät olevan vielä siinä
        iässä, että heräävät aikaisemmin. Teini-ikäisillä unta riittää vaikka
        koko päiväksi. Elämä eletään sitten yöllä.

        Omasta teini-iästäni muistan sen, ettei ollut ikinä kesälomaa, oli
        vaan töitä. Erään juhannuksen edellä oli enon perhe käymässä ja
        pääsin heidän mukaansa juhannusta viettämään Aavasaksalla.
        Ja isän varoitukset kaikuivat korvissa: -Ja tulet sitten heinätöihin,
        etkä jiä sinne lorvimaan!

        Siitä kesästä on jäänyt myös mieleen hevosemme, joka oli kiltti ja
        rauhallinen työhevonen, mutta saattoi saada jonkunlaisen "hepu-
        lin" kesken kaiken ja lähti laukkaamaan pensaikkoa kohti niityn reu-
        noille. - Sitten isä huomasi syyn: reittilentokone Kuopiosta Helsinkiin
        meni yli samaan aikaan joka päivä. Hevonen oli ollut sodassa ja lähti
        vaistomaisesti hakemaan suojaa kun kuuli lentokoneen äänen.
        Ruvettiin ottamaan kahvitauko ja vietiin hevonen pöheikköön siksi
        aikaa kun kone lensi yli.

        Heinätyöt, viljankorjuut, perunannostot, metsurintyöt ovat muisto
        vain. Niin myös maalaistalon elämä. Uutta ja outoa on tullut elämääni
        tasaisin väliajoin, enkä ole epäröinyt vaan ottaa uusia kokemuksia ja
        haasteita vastaan.
        Aina samalla motolla: -Ei sitä tiedä ennenkuin on kokeillut, oppiiko
        jonkun asian vai ei.

        Nyt on sitten vapaata senkin edestä, että on jo lapsesta saakka oppi-
        nut ahertamaan ja näin lienee meillä vanhemman sukupolven ihmisillä,
        ainakin useimmilla.

        Hil-lakin on huomannut että, palstalla on jo juhannussiivous käynnissä.
        Tällaisesta rauhallisesta, siististä palstasta me vanhat tykätään.

        Puhelin on soinut. Poika kertoi, että saan ratkoa musiikkiristikon yksin,
        kun he menevät käymään Skagenissa, Tanskassa. Se on Jyllannin pohjois-
        kärjessä ja siellä voi nähdä kun Skagerrak ja Kattegatt "lyövät kättä",
        laineet lyövät kolarissa yhteen ja muodostuu korkea vesipaalu.
        Skagenin taidemaalarit asuivat alueella ja muodostivat kuuluisan siirtola-
        kunnan. Taiteilijat rakastavat alueen erikoisia valo-olosuhteita.
        Skagenin maakareitten töitä on esillä Skagenin Museossa. (Siellä ei päivä
        riitä niitä katsellessa.)

        Kohta soitti isosiskokin. Lapsenlapsi oli tulossa mummon luo, kun mies oli
        liikematkalla Mexicoon. Siskokin sanoi tehneensä kaalilaatikkoa uudesta
        kaalista ja siitä kuulemma lapsenlapsikin tykkää. Se saa kuulemma maku-
        hermoy tanssimaan ripashkaa, lapsenlapsen mukaan.

        No, minä kokeilen ratkoa musiikkiristikon omin voimin tällä kertaa!
        Hyvää viikonloppua!
        /MdK

      • Anonyymi00301
        Anonyymi00299 kirjoitti:

        Totuus on tuo Ploman perässä jolkuttava ruosurakki?

        Siinähän nuo peräkanaa heti valmiina, kuin lihanpalan viskaisi 😂

      • Anonyymi00302
        Anonyymi00301 kirjoitti:

        Siinähän nuo peräkanaa heti valmiina, kuin lihanpalan viskaisi 😂

        Meinaatko roikkua palstalla koko päivän?

      • Anonyymi00303
        Anonyymi00302 kirjoitti:

        Meinaatko roikkua palstalla koko päivän?

        Niin kauan kuin sinä pidät seuraa sateella 😄

      • Anonyymi00304
        Anonyymi00300 kirjoitti:

        Aurinkoisena valkeni tämäkin lauantaiaamu ja toivottavasti
        pysyy aurinkoisena, kun on kansallispäivä ja juhlallisuuksia
        järjestetään eri puolila maata. Tärkein tietenkin Tukholmassa
        Skansenilla, minne kuninkaalliset tulevat hevoskyydillä.
        Kuningar jakaa Ruotsinlippuja eri organisaatioille ja juuri Ruotsin
        kansalaiseksi päässeille ulkomaalaisille.

        Aamulenkillä oli jo aika paljon lapsia. Heillä on yleensä jalkapallo-
        harjoitukset lauantaiaamuisin. Lapset näyttävät olevan vielä siinä
        iässä, että heräävät aikaisemmin. Teini-ikäisillä unta riittää vaikka
        koko päiväksi. Elämä eletään sitten yöllä.

        Omasta teini-iästäni muistan sen, ettei ollut ikinä kesälomaa, oli
        vaan töitä. Erään juhannuksen edellä oli enon perhe käymässä ja
        pääsin heidän mukaansa juhannusta viettämään Aavasaksalla.
        Ja isän varoitukset kaikuivat korvissa: -Ja tulet sitten heinätöihin,
        etkä jiä sinne lorvimaan!

        Siitä kesästä on jäänyt myös mieleen hevosemme, joka oli kiltti ja
        rauhallinen työhevonen, mutta saattoi saada jonkunlaisen "hepu-
        lin" kesken kaiken ja lähti laukkaamaan pensaikkoa kohti niityn reu-
        noille. - Sitten isä huomasi syyn: reittilentokone Kuopiosta Helsinkiin
        meni yli samaan aikaan joka päivä. Hevonen oli ollut sodassa ja lähti
        vaistomaisesti hakemaan suojaa kun kuuli lentokoneen äänen.
        Ruvettiin ottamaan kahvitauko ja vietiin hevonen pöheikköön siksi
        aikaa kun kone lensi yli.

        Heinätyöt, viljankorjuut, perunannostot, metsurintyöt ovat muisto
        vain. Niin myös maalaistalon elämä. Uutta ja outoa on tullut elämääni
        tasaisin väliajoin, enkä ole epäröinyt vaan ottaa uusia kokemuksia ja
        haasteita vastaan.
        Aina samalla motolla: -Ei sitä tiedä ennenkuin on kokeillut, oppiiko
        jonkun asian vai ei.

        Nyt on sitten vapaata senkin edestä, että on jo lapsesta saakka oppi-
        nut ahertamaan ja näin lienee meillä vanhemman sukupolven ihmisillä,
        ainakin useimmilla.

        Hil-lakin on huomannut että, palstalla on jo juhannussiivous käynnissä.
        Tällaisesta rauhallisesta, siististä palstasta me vanhat tykätään.

        Puhelin on soinut. Poika kertoi, että saan ratkoa musiikkiristikon yksin,
        kun he menevät käymään Skagenissa, Tanskassa. Se on Jyllannin pohjois-
        kärjessä ja siellä voi nähdä kun Skagerrak ja Kattegatt "lyövät kättä",
        laineet lyövät kolarissa yhteen ja muodostuu korkea vesipaalu.
        Skagenin taidemaalarit asuivat alueella ja muodostivat kuuluisan siirtola-
        kunnan. Taiteilijat rakastavat alueen erikoisia valo-olosuhteita.
        Skagenin maakareitten töitä on esillä Skagenin Museossa. (Siellä ei päivä
        riitä niitä katsellessa.)

        Kohta soitti isosiskokin. Lapsenlapsi oli tulossa mummon luo, kun mies oli
        liikematkalla Mexicoon. Siskokin sanoi tehneensä kaalilaatikkoa uudesta
        kaalista ja siitä kuulemma lapsenlapsikin tykkää. Se saa kuulemma maku-
        hermoy tanssimaan ripashkaa, lapsenlapsen mukaan.

        No, minä kokeilen ratkoa musiikkiristikon omin voimin tällä kertaa!
        Hyvää viikonloppua!
        /MdK

        Minun kommenttini ovat kaikki täällä luettavissa.

        Poistivatko vain Sinun kommetteja, taa.s,, kuka sen nyt teki, näitkö kun lensivät silppuriin?

      • Anonyymi00305
        Anonyymi00304 kirjoitti:

        Minun kommenttini ovat kaikki täällä luettavissa.

        Poistivatko vain Sinun kommetteja, taa.s,, kuka sen nyt teki, näitkö kun lensivät silppuriin?

        Katos vaan, MdK jauhaa tuota poistolevyä yhä uudestaan, uudestaan.

        En olisi huomannut, kun en jaksa hänen satujaan lukea.
        Onpahan hänellä tekemistä kun etsii omia tekstejään. Ehkä ei tunnista niitä anona kirjoittamiaan. Ne ovat varmaan niitä "poistettuja".

      • Anonyymi00306
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Ihan eka kerta kun minun taloni ympärille tuodaan rakennustelineitä, luultavasti viimeinenkin. Onhan se iso asia., mutta taitaa mennä juhannuksen jälkeiselle viikolle tai heinäkuun alkuun. Riittää raportoitavaa vielä pitkäksi aikaa.

        Entäs koska "mieheni" talo maalataan.

      • Anonyymi00306 kirjoitti:

        Entäs koska "mieheni" talo maalataan.

        Huomenta@

        Meidän taloyhtiön puiset seinäosat myös maalataan tänä kesänä..Siis Meidän.

        Kesä on jo pitkällä, aika rientää kiivaasti eteen päin, pitäisi osata keskittyä kai päivään kerrallaa ja nauttia. No, kun ei tahdo onnistua. Tulee koko ajan uusia haasteita.

        Mökkiasiat ovat hyvällä mallilla, siitä kertoo lonkan kolotus, selän vihlonta, panadolit ja pakkotauot terassilla leväten. Mutta myös silmän iloa, hyvin hoidetusta pihapiiristä..

        Jos pilvet tänään karkaisivat niin vielä olisi vesipumpun laitto järveen. Vesi on noussut jo laiturin alle. En ole kiirehtinyt saunomista juuri veden saannin vuoksi.

        Uusia haasteita pukkaa kuten merkkipäivien vietot, Hollannin vieraitten saapuminen ja tietty mummon mustikan vierailu.

        Taide Galleriassa oli myytävänä puinen laatta, johon oli maalattu mökkimaisema ja teksti Mummola, sen ostan mökille.

        Olen vienyt maalausvälineet taiteentekoa varten pirttiin. Jahka kelit sallivat, ulos värejä sommittelemaan.

        Olemme molemmat mieheni ja minä kesänlapsia. Mieheni haluaa juhlia vanhenemistaan, arpoilemme, ehkäpä puutarhabileet kotona tai jotain muuta.

        Omat vanhenemisjuhlat ovat myös mietinnässä. Korvessa on heinäkuussa paljon erilaisia tapahtumia, ehkäpä osallistumme johonkin niistä.

        Grillikauden avasimme torstaina. Senkin avaus otti voimille, piti ensin siivota arina talven jäljiltä mutta hyvää tuli grilli-ribsistä.
        Ulkona syöminen on mahtavaa.

        No, kirjoitukseni koostuu päivistäni, mitä on tapahtunut mitä nyt tapahtuu tai on kohta tapahtumassa.

    • Anonyymi00307

      Ne meidän on tiedetävä.
      mitä sinulla tapahtuu tai rai on tulossa!

      Erittäin tärkeää tieto! Mutta VAIN Sinulle; ei meille!

      • Anonyymi00308

        kenelle meille?

    • Anonyymi00309

      ei kavereille.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      115
      7888
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      150
      6618
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4735
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      243
      3225
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2734
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      102
      2232
    7. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1896
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      149
      1865
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      29
      1710
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1614
    Aihe