Suomessa vallitsee käsittämätön käytäntö, mitä tulee tuomioihin henkirikoksista. On ollut avovankilasta karkuteillä ollut tappaja, joka on paloittelumurhasta tuomittuna istumisen jälkeen tuomittu "ensikertalaisena". On ollut polkupyörävarkautta perheen murhaamalla peitellyt "Fouganthine" Valjakkala, jonka tapaus ei kaiken tapahtuneen valossa ole kiinnostanut viranomaisia pätkääkään. Ja niin edelleen.
Mutta tämä taas viime aikoina esillä ollut "autokaista-ampuja" se vasta merkillinen tapaus onkin. Esa Åkerlund ampui niinkin "merkittävästä syystä" kuin sanaharkasta provosoituneena 3 ihmistä, mistä hänelle suotiin mielestäni asiaa globaalisti tarkastellen erittäin lievä 15 vuoden tuomio. Hänen mielestään taasen rangaistusta pitäisi alentaa ja hänen ei pitäisi istua koko tuomiotaan.
Valitettavasti rangaistuskäytäntö tässä maassa onkin sellainen, että Åkerlundin kaltainen joukkomurhaajakin on voinut vapautua kymmenisen vuoden kuluttua vangitsemisestaan. Ei jotenkin mahdu ainakaan allekirjoittaneen oikeuskäsitykseen tällainen. Jotakuinkin saman verran voi istua esimerkiksi aiemmin jotain sössinyt, huumekuriiriksi alistettu henkilö, joka ei ole välttämättä muita vahingoittanut, mutta jonka repusta löytyy joitain kiloja ei-niin-puhtaita jauhoja.
Tuomioiden valossa kyseessä ei ole mitään muuta kuin seuraava asioiden arvottaminen yhteiskunnassamme: ihmishengen riistäminen ei ole yhtä tuomittavaa kuin tulliin jääneiden ja sitä kautta vaaraa aiheuttamattomien, laittomien päihteiden maahantuonti; jonkun kirkon paanukaton kännissä polttaminen eli korjattavissa olevan omaisuusvahingon tuottaminen on tuomittavampaa kuin traumatisoiva törkeä raiskaus elinikäisiä vammoja tuottavalla törkeällä pahoinpitelyllä kruunattuna.
Ihmishenki on totisesti, totisesti minä sanon, halpa.
Esa Åkerlund murhasi vaimonsa 26-vuotiaana. Hän vapautui 40-vuotiaana "elinkautisesta" vankeudesta. Puolisen vuotta vapautumisensa jälkeen hän on tappanut jo 3 lisää. Nyt hänet on tuomittu tästä hyvästä vankeuteen, josta päivästä päivään istumallakin vapautunee (mikäli on ollut vangittuna heinäkuusta 2010 ja tämä aika vähennetään) heinäkuussa 2025, jolloin hän on 56-vuotias.
Åkerlundin vapautuessa hänellä on vielä 7 vuotta nykyään vallitsevaan eläkeikään. Ei pitäisi olla valittamista, kun valtio elättää koko vankeuden ajan ja useaan otteeseen hädin tuskin yhden käden sormilla laskettavan ihmisjoukon tappanut pääsee jo noin nuorena vapaaksi. Useissa maissa elinkautisen istuja istuu elinkautista vankeutta. Toisissa istujia saatetaan vapauttaa terveydellisistä syistä, mutta silloin puhutaan jo selvästi seniori-ikäisistä tai kuolemansairaista. Ja mitä tekee Åkerlund? Kehtaa nillittää siitä, että joutuu istumaan liian "pitkään"! Halleluja!
Kuinka monessa muussa maassa ihminen voi 56-vuotiaana olla istunut sekä 3 ihmisen taposta saamansa tuomion että vaimonsa murhasta saamansa "elinkautisen"?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikissa pohjois-euroopan maissa on tämänkaltainen järjestelmä. Ei suomi poikkea eurooppalaista sivistysmaista asiantiimoilla mitenkään.
Olen samaa mieltä Esa Äkerlundin 15v. tuomiosta, se on liian vähän, istuu sen ja vapautuu ilman ehdonalaista tavallaan "puhtaana". Jos olis saannut elinkautisen niin Esaa olis voitu pitää vankilassa vaikka 20v. tai pitempääkin....!
Älä huoli. Se pistetään kylmäksi ennen vapautumista. Tiedän sen ;)