Omatoiminen adoptio (Venäjä)

o.omatoiminen

Hei kaikki omatoimisesti Suomen kansalaisina adoptoineet tai sellaista harkitsevat!

Haluaisin kuulla kokemuksianne ja tietoja. Toistaiseksi omatoiminen adoptoiminen käsittääkseni mahdollista (haluttaisiin kieltää) mutta virallisesti tietenkään sitä ei suositella adoptiolautakunnan saatikka kenenkään palveluntarjoajan taholta. Kuitenkin joissain tilanteissa tämä voi olla liki ainoa realistinen vaihtoehto jos aikoo lapsen/lapsia perheeseen saada järkevässä aikataulussa.

Se mitä olen tähän mennessä saanut selville on seuraavaa:
- kohdemaan oltava Haagin sopimukseen kuuluva (Venäjä ok)
- itse kontaktoitava lastenkoti -> mahd kielivaikeuksia -> avuksi tulkki ja/tai paikallinen kontakti
- varauduttava käännättämään joukko erilaisia selvityksiä ja papereita kohdemaan kielelle
- varauduttava matkustamaan kohdemaahan useamman kerran (2-3 reissua tulee kyllä myös palvelutarjoan avulla toteutetussa prosessissa) ja myös viipymään siellä useita viikkoja aina kerrallaan
- palkattava itse juristi joka pitää huolen että paperipuoli tulee kuntoon eli sopimukset, todistukset ym ovat oikeassa muodossa
- omatoimiseen adoptioon ei saa kelalta adoptiotukea
- omatoimisesti adoptoitujen lasten saavuttua Suomeen, on oikeutettu samoihin sosiaalietuuksiin kuin adoptioneuvonnan kautta adoptoitaessa (vanhempainvapaa, lapsilisät)

En siis nyt kaipaa moralisointia tai mutu-vastauksia vaan oikeita kokemuksia ja tietoa. Mielellään yv:llä ja jatketaan sitten keskustelua niin. Ja samoin jos olet itsekin tiedonkeruu vaiheessa niin voimavarat yhdistämällä saadaan varmasti tietoa kasaan enemmän ja nopeammin. Erityisesti kaipaisin tietoa juridiseen puoleen ja tuohon alkukontaktin ottamiseen. Miten lähestyä lastenkotia? Onko suositella jotain omatoimiadoptioihin erikoistunutta juristia/lakitoimistoa (pks-seudulla)? Ja sitten vielä yksi "pikkuasia": paljonko tuli maksamaan ilman matkojen ja majoitusten osuutta?

Lyhyesti vielä syistä jotka ovat vaikuttaneet omaan aikomukseen lähteä projektiin ilman palveluntarjoajaa. Ensinnäkin pidän nykyisiä jonotusaikoja kohtuuttomina (3-5-8 vuotta!) ja toisekseen emme edes pääsisi neuvontaan heti vaan ehkä vasta parin vuoden päästä joten aika ei vaan riitä vaikka kuinka yrittäisi olla optimistinen ja kärsivällinen. Henk koht pidän neuvontaprosessia myös tehottomana (=hitaana) mikä johtunee pitkälti siitä että asioiden parissa työskentelee liian pieni joukko ihmisiä suhteessa tarpeeseen.

10

752

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2432

      Venäjä toimii kontaktina kyllä aika hyvin ja PELA:n kautta tulee lapsia maahan tasaiseen tahtiin. Aikaa toki menisi vuosi pari neuvonnassa, mutta käsittääkseni tämän jälkeen paperit saisi melko nopeasti maahan. En moralisoi, mutta ilman palveluntarjoajaa olette haavoittuvaisempia prosessissa. Jos kuitenkin lähdette itsenäisesti asiaa tekemään niin kehotan olemaan varovainen.

    • vm

      Venäjä on tiukentanut yksityisiä adoptioita amerikkalaisten kanssa olleiden hankaluuksien väärinkäytösten takia, joten se mikä oli totta vuosi sitten ei välttämättä ole enää totta. Amerikkailaisilta keskustelupalstoilta saisi varmaan paremmin tietoa koska sikäläiset ovat tehneet enemmän itsenäisiä adoptioita.

      Kotiselvitys pitää käsittääkseni joka tapauksessa olla, ja sellaisen saaminen Suomesta virallisen systeemin ulkopuolelta voi olla tosi hankalaa. Tiedän ihmisiä jotka ovat adoptoineet ilman järjestöä, mutta he ovat asuneet silloin jossakin muussa maassa.

      Omat Pelan kautta tehdyt kaksi adoptiota kestivät 1.5 vuotta kumpikin, mutta niin nopeasti ei kyllä nykyään pääse. Silti tuo 5-8 vuotta on täysin yläkanttiin.

      Parhaiten Venäjältä adoptonti yksityisesti onnistuu tietysti jos muutatte sinne - silloin säännöt ovat erilaiset.

    • 12

      Hei !
      Mielenkiintoista, että joku muukin on miettinyt asiaa, joka kiinnostaa myös minua.
      Omalla kohdallani olen vasta aivan asian alussa, ja vasta miettimässä ja selvittämässä onko tämänkaltainen adoptio edes mahdollista. Eniten minua on huolestuttanut se miten minuun suhtaudutaan venäjällä kun olen yksin adotiota hakemassa. Lisäksi huolestuttaa se saako lapsen varmasti laillisesti suomeen ja kuinka tämä käytännössä hoidetaan..Olen varautunut siihen että lapsella on erityistarpeita, mutta myös se mietityttää kuinka vakavia ne ovat.. Voisin kuvitella, että lapsilla voi olla hepatiittia, HIV:ä, ja erilaisia verisairauksia ja Fas-lapsia on varmasti paljon, mutta onko yksin adoptoiville tarjolla vain todella vaikeasti kehitysvammaisia lapsia, niin kuin joissain maissa ? Jos sinulla tai jollain muulla on tietoa näistä asioista olisin todella kiitollinen.

    • vm

      Venäjältä voi yksin adoptoiva saada ihan Pelan kautta lapsen jolla on esimerkiksi hepatiitti C suhteellisen lyhyellä odotusajalla. Kannattaa ihan oikeasti selvittää se reitti pikemmin kuin alkaa suunnitella itsenäistä adoptiota. Venäjällä on jos jonkinlaista puliveivaria mukana adoptiokuvioissa ja jos ei tunne hyvin systeemiä, osaa kieltä yms on iso mahdollisuus joutua huijatuksi.

    • 12

      Kuinka pienenä lapsen voi Venäjältä saada, jos on yksin adoptoimassa ?Olettaen siis tietenkin että kaikki menee hyvin ja adoptio onnistuu..
      Toiveena olisi tietysti mahdollisimman pieni lapsi eli ihan jopa alle 1v tai ainakin max n 3v lapsi ja oletuksena se että lapsella on ainakin jonkin verran jotain erityistä tuen tarvetta..

      Ketjun aloittajalle vielä, että jos haluaisit vaihtaa ajatuksia sähköpostitse, niin laittaisitko osoitteesi tänne.Olisi mukava pohdiskella asiaa jonkun muun asiasta kiinnostuneen kanssa..

    • vm

      nuorempani tuli 2.5 vuotiaana kotiin

    • 12

      Ajattelin vain tiedustella ketjun aloittaneelta, onko teillä menneet asiat eteenpäin tai oletteko saaneet lisää tietoja tai jopa olleet yhteydessä johonkin lastenkotiin.
      Omalla kohdallani asiat ovat vielä aika alkutekijöissä ja selvittelen edelleen omia vaihtoehtojani ja mahdollisuuksiani..

    • vot
    • vai roskaa

      Onko nuo varmasti adoptiosivuja

    • Annonyymi

      Asia ei ehkä ole enää ajankohtainen, mutta ohessa muutamia faktoja, jotka tulee ottaa huomioon miettiessä itsenäistä adoptiota Venäjältä.

      - lastenkoti ei ole taho, jonka kanssa asioidaan. Ulkomaalaiset asioivat adoptioviranomaisen kanssa, joka voi olla eri paikkakunnilla eri taho. Esimerkiksi Leningradin alueella se on Leningradin alueen yleinen ja ammatillinen opetuskomitea.
      - adoptioviranomaiset vaativat tietyt asiakirjat, mm. Suomesta sosiaalitoimiston tekemän kotiselvityksen sekä Suomesta saadun adoptioluvan. Jos asut Venäjällä ja sinut hyväksytään siellä kotimaisena hakijana (siihen tarvitaan käytännössä oleskelulupa, jota ei todellakaan noin vain saa), joudut joka tapauksessa toimittamaan vastaavat asiakirjat (mm. palkka- ja asuntotodistukset Venäjältä, eli hanki hyvissä ajoin työpaikka ja asunto sieltä). Lisäksi oikeudenkäynnissä tuomari tulee joka tapauksessa vaatimaan vielä suomesta todistuksen, että et tarvitse sieltä adoptiolupaa
      - jos jollain ihme konstilla pystyt pääsemään sihen vaiheeseen että viranomaiset hyväksyvät paperisi ja antavat sinulle esityksen lapsesta ja tuomarikin vielä vahvistaa adoption oikeudessa, joudut hankkimaan vielä lapselle joko viisumin Suomeen tai Suomen passin. Suomen lähetystössä viimeistään sinulle tulee ongelma siinä, että olet adoptoinut Suomen adoptiolain vastaisesti. Sielläkin sinun tulee esittää suomesta saatu adoptiolupa.
      - juristit tulevat maksamaan sinulle enemmän kuin palvelunantajan maksut (paitsi jos kohdallesi sattuu pätevä juristi, joka selittää sinulle aikeittesi lainvastaisuuden ja mahdottomuuden toteuttaa, tällöin selvinnet parilla satasella).

      Venäjällä suurin osa lapsista löytää kodin kotimaasta, eivätkä kaipaa epämääräisiä ulkomaalaisia hakijoita, jotka eivät pysty esittämään Suomen viranomaisten antamia asiakirjoja siitä, että hakija on Suomessa kelpuutettu adoptiovanhemmaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2029
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1166
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      173
      1075
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      772
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      727
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      337
      667
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      651
    Aihe