Al, Senussi

Pidätysmääräys on annettu.
Poika oli innokas tutkimaan.
Ja varmaan joutuu vastaamaan tekosistaan.
Auer on meilläkin valaissut kajastuksellaan asiantynkää.

Al-Senussi on Libyan tiedustelupäällikkö ja Interpol kaipaa häntä.
Ja paria muutakin Libyan kansalaista. (YLE.fi)

Kaikenlaista uutuutta kaivataan Suomessakin, jotta rosvot jäisivät kiinni.
Senlaisiakin toimenpiteitä jotka vähän arveluttavat.
Kuten autojen valvontaa antureilla, pelastustekoselitysten kera ja tavallisten vartijoiden oikeuksien parantamisella, ihan putkareissuunkin asti.
Voisikohan vartijalle antaa oikeudet lähempäänkin tutkimiseen?
Ei nyt ihan pihalle asti, mutta siten että rosvo voi todeta vartijan seksuaalisen identiteetin, luotettavasti?

Tää on nyt Perjantaita...mutta tarkkaan lukien on tässä asiaakin, perinteisesti.
H.
50100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat
Aloittaja

"Västäräkki löi nokkansa Perhosen perään,
sitä väijyi toinenkin myös.
Kastematokin, sokea, nosti pään.
Rantakäärmeeltä sekosi pasmat.

Rupikonnalla tarttui kieleensä lintu,
lintu keinui kun pyytävä kissa.
Kelas Perhonen kärsaäänsä, pistoksissa.
Rantakäärme ei kielellään päättää voinut.

Kastemato, sivusta kuulosti vähän.
Ei käärmeestä tykännyt kissa yhtään,
Kakoi kurkkuaan Rupikonna.
Västäräkille isolta tuntui Käärme.

Lensi Perhonen ylös, matoi matonen alle."

H.

Äänestä
  • Iski terä synnyinmaan puuhun
    juuttui luu kanan suuhun.
    Perhoinen tekasi immelmannin
    Kysyen sammakolta kuka söi kesävoin.
    Neitosen reidet hikoili
    Kampuksella ylioppilaat makoili.

    Koivu ja tähti Ruotsiin lähti
    Juhannussaloissa paloivat valkeat
    Rakastajan huulissa
    karseat halkeamat

    Miksi olen tuskissani
    Maan matonen vaivoissani
    Rantakäärmeen ray-banit
    Talebanin sandaaleissa

    Juhannusyön taikaheinä
    Haisee heinäkenkän varpaanvälissä
    Aslakin pailakka
    sinisen hailakka.

    Olempa minä nerokas

    Äänestä

  • Eufrosyne 10 kirjoitti:

    Iski terä synnyinmaan puuhun
    juuttui luu kanan suuhun.
    Perhoinen tekasi immelmannin
    Kysyen sammakolta kuka söi kesävoin.
    Neitosen reidet hikoili
    Kampuksella ylioppilaat makoili.

    Koivu ja tähti Ruotsiin lähti
    Juhannussaloissa paloivat valkeat
    Rakastajan huulissa
    karseat halkeamat

    Miksi olen tuskissani
    Maan matonen vaivoissani
    Rantakäärmeen ray-banit
    Talebanin sandaaleissa

    Juhannusyön taikaheinä
    Haisee heinäkenkän varpaanvälissä
    Aslakin pailakka
    sinisen hailakka.

    Olempa minä nerokas

    Runosi on mahtava, päihittää aloittajan tekeleen 10-0.
    Olen rakastunut sinuun, tuletko vaimokseni, sinä ihana nainen?

    Äänestä

  • Sinulle nauretaan puskan takaa. Varsinkin runoillesi.

    Tanssi pelle, tanssi!

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Sinulle nauretaan puskan takaa. Varsinkin runoillesi.

    Tanssi pelle, tanssi!

    Täytyy sanoa että kyllä nuo muut runot hunksin sepustukset voittaa.

    Äänestä

  • olen nauranut :))) kirjoitti:

    Täytyy sanoa että kyllä nuo muut runot hunksin sepustukset voittaa.

    Älystäkään en ole niin varma...ettei vaan pidä meitä pilkkanaan? ;)

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Älystäkään en ole niin varma...ettei vaan pidä meitä pilkkanaan? ;)

    Ei osaa en usko.
    Harmistuu kyllä varmaan.

    Äänestä

  • olen nauranut :))) kirjoitti:

    Ei osaa en usko.
    Harmistuu kyllä varmaan.

    Osaa, uskon.

    Ei harmistu.

    Alla nyheter är bra nyheter för en mediakåt. :)

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Osaa, uskon.

    Ei harmistu.

    Alla nyheter är bra nyheter för en mediakåt. :)

    Jasså, samma på svenska :)

    Äänestä

Sinä eemelin epeli ,onko sinulla vilpitön mieli.
Vai kaksihaarainen kieli?
Hunksin punksi tuntuu muovilta
Ei näytä hän huovilta.

Minä miehen haluan
Sinut pikkuisen puhtaaksi kaluan
Hunksin punksi , pulleat posket
On ohitse hältä, perhokosket.
pehmeältä tuntuu jos kosket.

Äänestä
  • Vilpitön on mulla mieli, eikä kaksihaarainen oo kieli.
    Muovilla ei mitään tee, sulaa kuumassa se heti,
    hehkuva on Eufrosynen peti.

    Ota tästä tosi mies, ei oo koskaan otsa hies,
    kunto kestää turneet kovat,
    mielessä vain hymys soma.

    Äänestä

Minä harkitsen
jos petät, sinut parkitsen.

Katselen moukarihäkkiä
Ei pöllyttänyt hunksi täkkiä

Ehkä vinkutan luonto visaa
kun urokset suosiostani kisaa.

Sinä olet suosikki yksi
En tykkää kun tupakkimies yski

Äänestä
  • Harkitse siis tarkkaan
    ettet eksy väärään kelkkaan,
    tämä mies ei tupakkia toppaa
    eikä kaljasalkkua kainaloon koppaa.

    Kisat on käynnissä täälläkin,
    Mörö juoksi juuri voittoon,
    muista aina tämä:
    olen turvasi huonolla säälläkin,
    sinä armaani kallein ja parhain.

    Äänestä

En istu juomarin pulkkaan
Minä perässäsi juosta nulkkaan

Itserakas mies
On järkevän naisen ies

Hento nainen turvaa kaipaa
kun kulkee alla mustantaivaan

Turhaan mä hunksille soitin
Ja sen mieliksi olla koitin

Sanovat häntä ilkeäksi
myyräntyön tekijäksi
Yksinäiseksi luulen
Ikävöivän vaikerruksen kuulen.

Syliini pikkuisen ottaisin
Hänen janoavan katseensa poistaisin

Äänestä
  • Älä enää hänelle soita,
    soitapa minulle,
    uroolle komealle,
    voitan jopa tuon emilin,
    vanhahan se jo lieneekin,
    ei juosta jaksa
    eikä sinua käsillään kantaa
    ikuisen onnen rantaan.

    Äänestä

Ylväs on nimes yrjö
Sukunimes Väkinäinen
Onko puhees soljuvainen
Kun puhut naiselle untuvaiselle.

Jos käsilles heittäydyn
Lupaatko onnen seitsemän taivaan
Vietkö onnen laivaan

Onko käsissäs purtemme ruori
vai varjostaako otsaani huoli.

Äänestä
  • Kanarian saarelle lähtö edessä,
    lähdetkö mukaan kulta pieni,
    samaan huoneeseen johtaisiko tieni,
    riemua lupaan ja kaikkea hyvää
    purjehdimme satamaan onnen,
    käsilläni kannan,
    huolia ei yhtään sulla.

    Äänestä

  • Yrjö Väkinäinen kirjoitti:

    Kanarian saarelle lähtö edessä,
    lähdetkö mukaan kulta pieni,
    samaan huoneeseen johtaisiko tieni,
    riemua lupaan ja kaikkea hyvää
    purjehdimme satamaan onnen,
    käsilläni kannan,
    huolia ei yhtään sulla.

    Minä mukaasi lähden
    Näen seurassa johtotähden
    Samaan huoneeseen kulkekoon tiemme
    Sinne yhteisen onnemme viemme
    En ylimaallista onnea kaipaa
    Vaan jykevää vartalosi ylleni painaa.

    Äänestä

  • eufrosyne 10 kirjoitti:

    Minä mukaasi lähden
    Näen seurassa johtotähden
    Samaan huoneeseen kulkekoon tiemme
    Sinne yhteisen onnemme viemme
    En ylimaallista onnea kaipaa
    Vaan jykevää vartalosi ylleni painaa.

    Olet siis omani aina
    rintaani vahvaa vasten sun painan
    unhoita huolet
    armaani kaunein,
    olet täyttymys mulle
    ja jospa minä oisin sulle.

    Äänestä

  • Yrjö Väkinäinen kirjoitti:

    Kanarian saarelle lähtö edessä,
    lähdetkö mukaan kulta pieni,
    samaan huoneeseen johtaisiko tieni,
    riemua lupaan ja kaikkea hyvää
    purjehdimme satamaan onnen,
    käsilläni kannan,
    huolia ei yhtään sulla.

    Älä lähde kanssa naisen pienen
    jolta voit saada terskaasi sienen.

    Myös tippuri, klamydia kuppa luuraa
    ja kukas sitten sinua tuuraa?

    Ota mieluummin turvallinen nainen
    joka ei liehu täällä flirtti päällä vainen.

    Elämä on lyhyt kuin koltiaisen puntit
    joten älä puuhaa kuin pahimmat juntit!

    Äänestä

  • Morjensta! kirjoitti:

    Luotan naiseeni kuin kupeeseen vuoren, keitti mulle kahvin tuoreen. tauteja ei ole kummallakaan meistä, älä yllämme heiluta tuhon peistä.

    Äänestä

Olen kulkenut kauan yksin
Mikä somempaa kun rinnatuksin
On simäni kuin tähdet
Kun sinä armaani kanssani lähdet
Täyttyköön onnemme syvä
Olkoon mielemme hyvä.

Äänestä
  • Kihlat jo huomenna ostan sulle
    oi sinä armain ja kallein mulle,
    sormus saa maksaa satasen tai kaksi,
    vain parasta sulle
    kun tulet omaksi mulle,
    tähtitaivas yllämme kaartaa
    kun kuljemme kohti onnemme saarta.

    Äänestä

  • Yrjö Väkinäinen kirjoitti:

    Kihlat jo huomenna ostan sulle
    oi sinä armain ja kallein mulle,
    sormus saa maksaa satasen tai kaksi,
    vain parasta sulle
    kun tulet omaksi mulle,
    tähtitaivas yllämme kaartaa
    kun kuljemme kohti onnemme saarta.

    Mikä mies täällä
    kultani kimpussa häärää
    sormuksia jo ostaa
    ja lirkkua läärää
    tule esiin ja taistele kuin mies
    kohta on sulla otsasi hies.

    Äänestä

  • E. Puttemans kirjoitti:

    Mikä mies täällä
    kultani kimpussa häärää
    sormuksia jo ostaa
    ja lirkkua läärää
    tule esiin ja taistele kuin mies
    kohta on sulla otsasi hies.

    Ah sinä eemeli armas
    Olet sinä sittenkin rakkain kippuravarvas
    Olenhan minä uskollinen sulle
    Joka lupaat onnen mulle
    Jos kaksi uljasta lupaa
    se tietää mulle punaista tupaa.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Ah sinä eemeli armas
    Olet sinä sittenkin rakkain kippuravarvas
    Olenhan minä uskollinen sulle
    Joka lupaat onnen mulle
    Jos kaksi uljasta lupaa
    se tietää mulle punaista tupaa.

    Oletko tullut kaapista ulos,
    tässäkö on kehityksen tulos,
    nyt mene kaappiin takaisin heti
    tai ei vierestä löydy vaimon peti,
    minä Eufrosynen haluan,
    en karvaista miestä
    enkä tykkää hiestä.

    Äänestä

  • E. Puttemans kirjoitti:

    Oletko tullut kaapista ulos,
    tässäkö on kehityksen tulos,
    nyt mene kaappiin takaisin heti
    tai ei vierestä löydy vaimon peti,
    minä Eufrosynen haluan,
    en karvaista miestä
    enkä tykkää hiestä.

    Mää halusin kokeilla noit runoja kans ku muutkin.
    pikkasen rupes harmittama kun ain vaa runoilijoille vastaillaan.
    kyl me arjen sankarit kans kaivata vastauksii.
    En mää tosissani tommossi hoopot
    Nyt taitaa olla aika mennä maate.
    Pirä sää hyvä huolt noist naisist.
    Se viel täytyy sanoo et jos poikamies olisin nii pikkasen ihmettelen eufrosyne mies makuu.
    Taitaa olla kateelista mutinaa ,onneks mul on enkeli ja lejana kaverina.

    Pidä lejannas ja enkelis
    niitä en huolisi
    mulle kelpaa vain Eufrosyne
    siinä on tosi kuuma lyyli
    maate menen minäkin
    unelmoimaan tiedät mistä.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Mää halusin kokeilla noit runoja kans ku muutkin.
    pikkasen rupes harmittama kun ain vaa runoilijoille vastaillaan.
    kyl me arjen sankarit kans kaivata vastauksii.
    En mää tosissani tommossi hoopot
    Nyt taitaa olla aika mennä maate.
    Pirä sää hyvä huolt noist naisist.
    Se viel täytyy sanoo et jos poikamies olisin nii pikkasen ihmettelen eufrosyne mies makuu.
    Taitaa olla kateelista mutinaa ,onneks mul on enkeli ja lejana kaverina.

    Kotikiusatulle.

    Älä sinä viiskymmppisistä huoli! He eivät tiedä millä jalalla seistä. :)

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Kotikiusatulle.

    Älä sinä viiskymmppisistä huoli! He eivät tiedä millä jalalla seistä. :)

    Onk täs se kuuluisa vesiäpäri testi,jos toises on jääkylmää ja toises kiehuvaa nii keskimäärin on hyvä olla ja seisoskella.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Onk täs se kuuluisa vesiäpäri testi,jos toises on jääkylmää ja toises kiehuvaa nii keskimäärin on hyvä olla ja seisoskella.

    Uppomunat laitetaan vesipyörteeseen. Opin sen ruokaohjelmista, joita ahmin.
    Onneksi niissä ole ole kilo-, eikä tonnikaloreita.
    Liekö siinä hoikkuuteni salaisuus. Katsoa saa, muttei maistaa?
    Haistaa ei voi.
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Ukkelini mun. Oli kolme kuukautta tiputuksessa ja ymmärtänet mikä kidutus se oli ravintola-alan ammattilaiselle.
    Loppujen lopuksi onneksi kaikki meni hyvin ja hän pääsi takaisin resettiensä ääreen ja pienillä rajoituksilla kokkaamaan kuten ennenkin.

    Nops, mäkin olin lasaretissa neljä kuukautta.
    Luulin jo, etten ikinä pääsisi elämään. Onnekseni tuo, minun miekkulini,
    piti puoliani. Olisipa kaikilla ihmisillä sairaalassa, joku, joka pitäisi heidän puoliaan.

    Ukkelini mun, aarteeni on ikitoivotun.
    .

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Onk täs se kuuluisa vesiäpäri testi,jos toises on jääkylmää ja toises kiehuvaa nii keskimäärin on hyvä olla ja seisoskella.

    Tiedä häntä mistä lie kyse, mutta nykyisin on liikaa arvailun varassa mitä uskaltaa kenellekin vastata.

    Epä-älykkönä ei uskalla suutaan avata jos ei ole tieto hallinnassa. :(

    Äänestä

Tämä palsta nyt uudelleen nimetään
ja runoriiheksi ristitään.
Pääsyvaatimus vois olla tämä vaan:
ulos heti, jos runo ei rimmaakaan.

Syän sykkyrällä ja ihmeissäin mietin
miten runoja oikein rustataan.
En Einoksi halua, Saimaksi vaan
- ei kai myöhäistä ole aloittaa?

Ja palstan uroot, muistakaa
en tyrkyllä ole tuonne merien taa
vaan Saimaan selkiä soutelen
ja ystävää vierellein oottelen.

Taisi hiukkasen ohittaa alotuksen
tämä rustailu rakkausrunojen?
Älä hunksi siitä pelihousujas revi
pistä alotus uusi, kunnon hevi.

Äänestä
  • Muksaa on lukea runoja,
    joita joku on jaksanut punoa.
    Helposti jo kai herkesi,
    mitä kukin tekeä kerkesi.

    Vähän nyt minua naurattaa,
    ja myöskin pakolla paukattaa,
    ollaan vähän kuin samaa sakkia,
    ei tarvi kukaan nyt lakkia. :))

    Tullaan hyvin vain toimeen me,
    olkoot poissa pahat henkemme.
    Ilo ja olo hyvä,
    siinä lienee onnemme jyvä.
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Muksaa on lukea runoja,
    joita joku on jaksanut punoa.
    Helposti jo kai herkesi,
    mitä kukin tekeä kerkesi.

    Vähän nyt minua naurattaa,
    ja myöskin pakolla paukattaa,
    ollaan vähän kuin samaa sakkia,
    ei tarvi kukaan nyt lakkia. :))

    Tullaan hyvin vain toimeen me,
    olkoot poissa pahat henkemme.
    Ilo ja olo hyvä,
    siinä lienee onnemme jyvä.
    .

    Runo on keltainen post-it.

    ;)

    Äänestä

Onneksi teidän runot kehuttiin jo niin mun ei tarvi. Enkä pystyiskään, kun olen mykkänä ihastuksesta...

Äänestä
  • Kiitos, hurmaava demeter, olen itse mykistynyt kauneutesi ja muun ihanuutesi edessä.
    Haluaisin tutustua sinuun(kin) läheisemmin, huolitko miehen komean, sulosuun ja taitavan?

    Rakkaasi Yrjö V.

    Äänestä

  • Yrjö Väkinäinen kirjoitti:

    Kiitos, hurmaava demeter, olen itse mykistynyt kauneutesi ja muun ihanuutesi edessä.
    Haluaisin tutustua sinuun(kin) läheisemmin, huolitko miehen komean, sulosuun ja taitavan?

    Rakkaasi Yrjö V.

    Taitaa olla hunkz valenimellä?

    Äänestä

  • Kiiwi Maariniemi kirjoitti:

    Taitaa olla hunkz valenimellä?

    Älkää sekoittako minua muihin, olen ainutlaatuinen ja ihmeellinen, toisin kuin mainitsemasi henkilö.
    Tahdon olla myös sinun rakkaasi mikäli olet nainen.
    Rakkaasi? Yrjö V.

    Äänestä

  • Yrjö Väkinäinen kirjoitti:

    Älkää sekoittako minua muihin, olen ainutlaatuinen ja ihmeellinen, toisin kuin mainitsemasi henkilö.
    Tahdon olla myös sinun rakkaasi mikäli olet nainen.
    Rakkaasi? Yrjö V.

    Mikäli näihin lirkkupuhelin-juttuihin on yhtään uskominen niin rakkaudennälkäisiä naisia lie palstalla pilvin pimein. Meinasin jo kirjoittaa että rakkautta ei ole koskaan liikaa (tästä nimenomaisesta lausahduksesta voisin kertoa melko haaskankin tositarinan, mutta jätän toiseen keertaan), mutta jospa kuitenkin jättäisit minut pois haaremistasi. Mutta ollaan kavereita kuitenkin ;-/

    Äänestä

  • kiiwi maariniemi kirjoitti:

    Sinäkin heität minut pois, olet vähintään toinen joka niin tekee. Uhkaistiin potkaista, mikä lie kiukkupussi ollut.
    Kaveruus voi olla hyvä alku enempäänkin olen edelleen toivorikas sinun suhteesi.
    Haluatko puhelinnumeroni.
    Y.

    Äänestä

  • Yrjö Väkinäinen kirjoitti:

    Kiitos, hurmaava demeter, olen itse mykistynyt kauneutesi ja muun ihanuutesi edessä.
    Haluaisin tutustua sinuun(kin) läheisemmin, huolitko miehen komean, sulosuun ja taitavan?

    Rakkaasi Yrjö V.

    Ai sulla on sama kaava kaikille, Yrjö V. Olen tässä päivän sua seuraillut ja tapasi olen tullut tuntemaan. Onks sun sanoilla painoo ollenkaan ? Taidan äänestää Puttea, siis eufrosynen kamuksi...
    Älä nyt ykä kuitenkaan huonoo tykkää, sulla on sellainen kynä (=kirjoitustaito), että sä valloitat kyllä kenet hyvänsä. Oliks se Rahikainen, joka kynällä naiset hurmas ?

    Äänestä

  • demeter kirjoitti:

    Yksinäisen täytyy yrittää jos edes joku nappaisi syötin, miksi h saa lirkuttaa, mutta minä en sitä käsitä en laisin, vaikka kiltti poika olla taisin. Tunnen itseni syrjityksi hylätyksi miespoloksi moitituksi.
    Rahikainen se olla taisi jospa taidot nuo minäkin omaisin.
    Ystäväsi kai olla saan kun samalla palstalla kuljetaan.
    Y.

    Äänestä

  • Yrjö V. kirjoitti:

    Just sanoin hunksille, Yrjö V, että te voitte Puten kanssa horjuttaa hunksin valtaistuinta. Ei muuta kuin lirkkua pataan, ykä...
    Ystäviä ollaan, ilman mitään, mulle voit kertoa murheesi, mä olen sellainen maaäiti (näin on minulle vakuutettu)...

    Äänestä

Aloittaja

Tämmönenkös tästä sit tuli?
Noh, ei mennyt ihan hukkaan.
Korkeatasoista ja henkevää on kirjoittajien ajatusten lento.
Ja näytti kiitoksetkin menneen oikeille tahoille. :)
Kaikkea heevettiä sitä joutuukin.... :)
H.

Äänestä
  • Tämmöinenhän siitä tuli
    moni tyttö jo hurmaan suli
    korkeasti ja henkevästi
    lensi lesti ajatusten
    entä sulla
    kaljakoppa taisi mieluisampi olla
    kun et tullut kaveriksi
    juttua suoltamaan
    tyttöjä hurmaamaan
    heevetissä kohta ollaan kaikki
    siellä me lauletaan
    ja käydään käsikynkkää
    minä talutan sinua
    ja sinä minua
    ystävät parhaat kai olla voimme.

    Äänestä

Joo
Virikemunaa, häkkikana nokkii

Äänestä

*

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hunksz kirjoitti:

Pidätysmääräys on annettu.
Poika oli innokas tutkimaan.
Ja varmaan joutuu vastaamaan tekosistaan.
Auer on meilläkin valaissut kajastuksellaan asiantynkää.

Al-Senussi on Libyan tiedustelupäällikkö ja Interpol kaipaa häntä.
Ja paria muutakin Libyan kansalaista. (YLE.fi)

Kaikenlaista uutuutta kaivataan Suomessakin, jotta rosvot jäisivät kiinni.
Senlaisiakin toimenpiteitä jotka vähän arveluttavat.
Kuten autojen valvontaa antureilla, pelastustekoselitysten kera ja tavallisten vartijoiden oikeuksien parantamisella, ihan putkareissuunkin asti.
Voisikohan vartijalle antaa oikeudet lähempäänkin tutkimiseen?
Ei nyt ihan pihalle asti, mutta siten että rosvo voi todeta vartijan seksuaalisen identiteetin, luotettavasti?

Tää on nyt Perjantaita...mutta tarkkaan lukien on tässä asiaakin, perinteisesti.
H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu