Tuntuu aivan käsittämättömän rankalta ajatus, etten koskaan saisi omaa, biologista lasta... Minä ja avomieheni olemme "yrittäneet nyt 1 vuoden ja 2,5 kk. Ilman minkäänlaista tulosta. Ei edes keskenmenoja, ei tuulimunia, ei mitään.
Pillerit olen lopettanut yli 4 vuotta sitten, eikä minulle ole koskaan tehty aborttia. En polta enkä juo.
Tänä aikana serkkuni ja ystäväni ovat saaneet poikavauvat, mieheni sisko ja toinen hyvä ystäväni tyttövauvat, opiskelutoverini pojan. Kaikki vahingossa. Lisäksi hyvä ystäväni synnyttää reilun kuukauden päästä. Heillä yritystä ennen raskautumista 2 kiertoa.
Mikä eniten korventaa mieltäni, niin mieheni sisar kuin veljeni avovaimo ovat tehneet abortin viimeisen reilun vuoden sisään, ja nyt veljeni avovaimo epäilee - pillereistä huolimatta - olevansa taas raskaana (ja tällä kertaa he pitävät vauvan, jos hän todella on raskaana.)
En koe olevani erityisen katkera, en vaan millään voi käsittää, miksi tämä onni ei voi sattua meidän kohdallemme. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että minä voin saada lapsia, mieheni ilmeisesti ei. Tätä yleislääkäri epäili tutkittuaan minut. Tämähän ei tietenkään vielä takaa mitään.
Näin viime yönä unta lapsesta, joka oli minun, muttei mieheni. Tyttö oli maailman kaunein pikku olento vaaleine, kiharaisine hiuksineen ja harmaine silmineen.
Edellinen uni, jonka olen nähnyt omasta, biologisesta lapsestani, oli uni, jossa synnytin (huomattavan ennenaikaisesti) kuolleen tyttövauvan, minun ja mieheni lapsen.
Yrittääkö alitajuntani esittää minulle eri vaihtoehtojani - varoittaa nykytilanteesta ja osoittaa, mitä jonkun muun kanssa voisi olla, vai onko tämä vain sitä samaa kummallisten unien massaa, kuten aina...?
Välillä tuntuu, että olen tulossa hulluksi, kun en ajattele päiväkausiin muuta kuin lasta, jota niin kipeästi kaipaan.
Luoja, anna minun tulla raskaaksi.
Pillerit olen lopettanut yli 4 vuotta sitten, eikä minulle ole koskaan tehty aborttia. En polta enkä juo.
Tänä aikana serkkuni ja ystäväni ovat saaneet poikavauvat, mieheni sisko ja toinen hyvä ystäväni tyttövauvat, opiskelutoverini pojan. Kaikki vahingossa. Lisäksi hyvä ystäväni synnyttää reilun kuukauden päästä. Heillä yritystä ennen raskautumista 2 kiertoa.
Mikä eniten korventaa mieltäni, niin mieheni sisar kuin veljeni avovaimo ovat tehneet abortin viimeisen reilun vuoden sisään, ja nyt veljeni avovaimo epäilee - pillereistä huolimatta - olevansa taas raskaana (ja tällä kertaa he pitävät vauvan, jos hän todella on raskaana.)
En koe olevani erityisen katkera, en vaan millään voi käsittää, miksi tämä onni ei voi sattua meidän kohdallemme. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että minä voin saada lapsia, mieheni ilmeisesti ei. Tätä yleislääkäri epäili tutkittuaan minut. Tämähän ei tietenkään vielä takaa mitään.
Näin viime yönä unta lapsesta, joka oli minun, muttei mieheni. Tyttö oli maailman kaunein pikku olento vaaleine, kiharaisine hiuksineen ja harmaine silmineen.
Edellinen uni, jonka olen nähnyt omasta, biologisesta lapsestani, oli uni, jossa synnytin (huomattavan ennenaikaisesti) kuolleen tyttövauvan, minun ja mieheni lapsen.
Yrittääkö alitajuntani esittää minulle eri vaihtoehtojani - varoittaa nykytilanteesta ja osoittaa, mitä jonkun muun kanssa voisi olla, vai onko tämä vain sitä samaa kummallisten unien massaa, kuten aina...?
Välillä tuntuu, että olen tulossa hulluksi, kun en ajattele päiväkausiin muuta kuin lasta, jota niin kipeästi kaipaan.
Luoja, anna minun tulla raskaaksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Voi hyvä tavaton. Siis yleislääkäri heitti vaan lonkalta sinut tutkittuaan, että vika on varmaankin miehessä?! Menkää nyt kunnon tutkimuksiin kummatkin, miehesi siemenneste pitää tutkia ja sinulle tehdä aukiolotutkimus ja tukku muita tutkimuksia (jos ei ole jo tehty), niin että mahdollinen syy siihen, miksi et tule raskaaksi voisi selvitä. Älä nyt ala höpöillä minkään alitajunnan kanssa vaan selvittäkää ensin, löytyykö jotain lääketieteellistä syytä. Lapsettomuushoidot eivät myöskään kaikki ole valtavan rankkoja, jos vika on pieni ja helposti korjattavissa, on ihan mahdollista pienellä avustuksella tulla raskaaksi. Anteeksi, jos nyt olin vähän kovasanainen, mutta ottakaa itseänne niskasta kiinni ja tehkää mitä on tehtävissä, muuten tuo surkuttelu ja itsesäälissä vellominen ei lopu ikinä.
Miten tämä yleislääkäri tutki sinut? Tekikö hän vaginaaliultran? Otattiko mitä verikokeita?
Varaa aika _gynekologilta_!
Eikö miehesikin pitäisi tutkia ennenkuin hänestä voi mitään sanoa??
Ajat on varattu, kunhan tässä pohdin pahaa oloani.
Yleislääkärin arvio perustui hänen tekemäänsä tutkimukseen, jota en tässä sen kummemmin ala arvioimaan, sekä kysymyksiin, joita lääkäri esitti niin minulle kuin miehellenikin. Lääkäri kuitenkin painotti, ettei voi sanoa mitään varmuudella, ja määräsi meidät tarkempiin tutkimuksiin.
Yleislääkäriltä todella ammattitaidotonta toimintaa heittää moisia arvioita ilman tarkempia tutkimuksia ja varsinkin, kun miestäsi ei tutkittu lainkaan!!!! Käsittämätöntä... "Vika" ei todellakaan välttämättä ole miehessäsi, vaikka päällisin puolin tehdyssä tutkimuksessa sinulla vaikuttaisikin olevan kaikki ok.
Kommentti liittyi siis myös mieheltä kysyttyihin kysymyksiin, joissa ilmeisesti paljastui jotakin lääkärin mielestä hälyyttävää, mieheni ei osannut/halunnut kertoa mistä kyse. Toki myös mieheni tutkittiin päällisin puolin. Itse kuitenkin ovuloin (tikuttamisen perusteella) ja kuukautiseni ovat säännölliset.
Ja kuten sanoin, olemme menossa jatkotutkimuksiin. Kunhan nyt vain pohdin "ääneen" omaa pahaa oloani.
No niin, odota sitten rauhassa sinne jatkotutkimuksiin. "Päällisin puolin" tutkiminen kun nyt vaan näissä asioissa ei riitä eikä kerro mitään. No mitä kysymyksiä se lääkäri sitten kysyi ja mitä miehesi vastasi? Jos miehesi ei halunnut kertoa mistä on kyse, niin sitten huolestuisin kyllä jo parisuhteesta. Nämä ovat herkkiä asioita, mutta ehdoton luottamus on tärkeää kun käydään läpi esimerkiksi lapsettomuushoitoja. Ja edelleen, vaikka kuinka ovuloisit ja kuukautiset ovat säännölliset, niin ennen tarkkoja tutkimuksia ei KUKAAN, ei edes lääkäri, voi sanoa missä teillä on vika. Olet nyt jotenkin päättänyt, että se on miehessäsi ja mietit jo olisiko jonkun muun kanssa erilaista. Olisiko taustalla kuitenkin muita syitä? Etkö ole tyytyväinen suhteessanne? Ihmettelen vain suhtautumistasi.
Kuten sanoin, mieheni ei OSANNUT/halunnut vastata, eli voi olla että hän ei tiedä mikä sai lääkärin huolestumaan, tai on unohtanut jonkin lääkärin kysymän kysymyksen.
En tiedä, kun en ollut paikalla. Mieheni kyllä kertoi, mitä lääkäri kysyi ja mitä hän vastasi, enkä itsekään osannut sanoa, mikä lääkärin sai huolestumaan.
Itse koen suhteemme olevan vakaalla pohjalla, joten en koe huolestumiseen olevan syytä. Luotan mieheeni, ja oletan hänen luottavan minuun, mutta enpä voi varmasti tietää, mitä hänen mielessään liikkuu, kun en ajatuksia osaa lukea, siksi lisäsin tuohon tuon osannut/halunnut.
En todellakaan ole päättänyt, että vika olisi miehessäni, päin vastoin, toivon, että vika olisi minussa, koska naisen lapsettomuuteen hoitokeinoja vaikuttaisi olevan enemmän. En tosin tiedä asiasta paljoakaan, koska olemme vasta alkuvaiheessa, enkä ole vielä ehtinyt hirveästi asiasta ottaa selvää.
En myöskään ole tietoisesti miettinyt, olisiko jonkun muun kanssa erilaista, vaan näin unta. Ihme syyttelyä. Pystytkö itse kontrolloimaan omia uniasi?
En ole käsittääkseni myöskään missään vaiheessa sanonut, että uskon lääkärin puheita, sanoin vain, mitä lääkäri oli sanonut. Ensi viikolla saamme lisää tietoa asiasta, kun menemme jatkotutkimuksiin.
Kirjoitin peloistani, siitä, kuinka pelkään, etten koskaan saa lapsia, siitä kuinka kirpeältä tuntuu, että lähipiirissä tullaan vahingossa raskaaksi ja tehdään abortteja... Sen sijaan jokainen viestiini vastannut on takertunut lääkärin sanomisiin - joihin en siis itse ole mitenkään voinut vaikuttaa.
Unohtakaa, että koskaan mitään tänne kirjoitinkaan. Sen sijaan, että minulla olisi paha mieli pelkästään omien huolieni ja pelkojeni vuoksi, nyt harmittaa sekin, että edes kirjoitin tänne.
Nytpä ainakin tiedän, että on parempi pitää ajatuksensa itsellään.
Kiitos ja hei.
Oho, no ei nyt tarvitse loukkaantua. Kirjoitit tässä viestissä ihan eri tavalla kuin ensimmäisessä viestissäsi, josta minä ainakin sain käsityksen, että olet vähän epävarma siitäkin, haluatko olla juuri sen miehen kanssa, jonka kanssa olet. Ei, en minä pysty hallitsemaan uniani, mutten myöskään mieti, haluaako alitajuntani kertoa minulle unien kautta jotain. En sitä unta ihmetellyt, vaan sitä miten reagoit siihen. Hyvä, jos sinulla on hyvä olla miehesi kanssa, sittenhän teillä on tukea toisistanne lapsettomuustutkimuksien aikana. Olette myöskin yrittäneet vasta vähän yli vuoden (en vähättele sitä aikana, pitkä aika se on ja ymmärrän pelkosi) ja on hyvin todennäköistä, että löytyy joko syy siihen miksi ei ole raskautta kuulunut tai sitten tulet raskautumaan lähikuukausina. Ihan rauhassa nyt vaan odottelet niitä jatkotutkimuksia ja sitten olette taas viisaampia sen suhteen, mikä asiassa mättää. :)
hei tiedän itse omasta kokemuksesta että nämä on vaikeita asioita älä välitä jonkun suorista puheista /kirjoitksista menkää sinne tukimuksii n ja toivo sydämmeni pohjasta että te saatte avun ja toivon teille kaikkea hyvää meillä on kanssa molemmat lapset läteneet pienen avun jälkeen nyt kolmatta "yritetään " jos se meille suodaan koska itse viime kädessä uskon että lapset saadaan eikä tehdä toivon että mielesi saa helpotsta voisitko käydä jossain keskustelemassa jonkun kassa vaikka joku luotto henkilö tai sitten ihan anatti ihminen se voisi auttaa varsinkin jos teillä tulee hoidot niin ne on kuitenkin raskaita kaikkea hyvää teidän tulevaisuuteen :)
Sulla on aivan samat ajatukset ja tunteet kuin mulla! Meillä yritystä reilu vuosi takana, tosin kierron tasaantumiseen meni aikansa enkä tiedä ovuloinko edes sillon... Käytännössä siis nyt ehkä 4-5 kierto menossa millon ovis on tullut ja yritystä ollut kovasti. Itse lopetin pillerit viime kesänä jolloin mulla oli kohtutulehdus mutta lääkärin mukaan ei pitäisi vaikuttaa lapsen saantiin kun huomattiin ajoissa ja saatiin hoidettua pois.
Itse olen kanssa noita unia nähnyt, viimeksi semmoista että synnytin. Ja olen miettinyt tuota, että mitä jos meissä on mieheni kanssa sellainen vika ettemme yhdessä voi lasta saada. Ajatukset menee kyllä ihan vuoristorataa ja tuntuu ettei päähän mahdu mitään muuta kuin lapsen saaminen.
Itse kyllä voin tunnustaa olevani katkera siitä että toiset ihmiset tulevat vahingossa raskaaksi vaikkeivat koskaa edes halua lasta. Ja että sellaisille ihmisille annetaan lapsi, jotka eivät voi siitä huolta pitää. Tiedän muutaman henkilön jolle on viinan ostaminen tärkeämpää kuin se onko lapsella ruokaa. Raskausaikana polttanut ja juonut, niin ei vaan mun päähäni mahdu miksi tälläisille ihmisille lapsi suodaan. Meillä olisi puitteetkin aivan kunnossa; oma talo,vakkariduunit ja yhdessäkin ollaan oltu jo jokunen hetki.
Moni on kehottanut jo menemään tutkimuksiin, mutta kun tuntuu toisaalta että vuosi on todella lyhyt aika. Äidilläni on mennyt jokaisen meidän sisaruksen alulle saamiiseen 2-3 vuotta. Joten vuosi on vielä suht lyhyt aika. Ongelmaksi muodostuu varmasti myös se, että miten saan mieheni koskaan ikinä lääkäriin näistä asioista. :( Vaikka lapsi on hänellekkin tärkeä, niin tuntuu että hän ei ymmärrä tuskaani joka kuukausi kun taas menkat alkavat ja tuntuu että maailma romahtaa.
Ajattelin että ensi kesänä mentäisiin lääkäriin. Silloin ois sitten 2v yritystä jo takana. Ja kun nyt on todella ovisten aikaankin sitä yritystä ollut... Tosin niistä pareista jotka harrastavat seksiä oviksen aikana, vain 20% hedelmöittyy. Joten mahdollisuudet eivät ole suuret niilläkään keillä ei mitään vikaa ole.
Tsemppiä sinulle, tiedän että näiden asioiden kanssa on vaikeaa olla! Voimaa se vaatii ja näitä kun itsellekkin saisi lisää.
Toivottavasti saatte tutkimuksista jotain pientä apua nyytin alulle saamiseen!:)