NYT RIITTÄÄ

Jo on aikoihin eletty! Lopettakaa jo se marina tuista! Joo, maatalousyrittäjät saavat osan yrityksensä tuloista tukina. Mitä sitten? Sen ovat isot herrat ja rouvat jossain ihan muualla kuin pellon pientareella määränneet. Tukina saa moni muukin työläinen palkkansa vai ettekö muka ole kuulleet ikinä edes mainittavan esim. palkkatuesta. Monen työpaikka kustannetaan kokonaan verovaroin. Sosiaalitukien varassa elelevä saa "ansionsa" täysin vastikkeetta.

Näin ne vaan yhteiskunnan rattaat pyörii, halusitte sitä ette. Olkaa vinkumatta ja muistakaa kiittää ruoastanne!!!
1966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Entä valtion ja kuntien kokonaan kustantama työ, sairaanhoito, järjestyksen valvonta, palo ja pelastustoimi, vankilat, rajavalvonta ja tullitoiminta, puolustuslaitos, pitäisikö nekin yksityistää ettei menisi verovaroja niidenkään "tukemiseen".
Tai muu kuin maatalous joka saa yhteiskunnan verovaroja, vaikkapa yksityinen sairaanhoito ja apteekit, ja yritykset joille annetaan tukea pelkästään työllisyyden vuoksi, esimerkiksi telakkatuet, niillähän tuotetaqan yleensä laivoja rikkaille risteilymatkustajille eikä kompensoida köyhempien suomalaisten ruoan hintaa kuten maataloustuilla.
Onkin muuten vaikea ymmärtää miksi köyhempien kansalisten ruuan hinnan alentaminen nostaa niin nekatiivisiä tunteita mutta rikkaiden risteilymatkustajien tukeminen ei ole ollenkaan pahasta, jos näin haluaa asian ymmärtää kuten maataloustuissa täällä asia selvitetään: "maataloustuet menee maajussien taskuun", erästä arskaa siteeratakseni.

Äänestä

-

Äänestä

varsinkin pääkaupungin suunnalta harjoitettu maatalous- ja maalaisvastainen propaganda. Tarkoituksena on kiinnittää varsinkin kehäkolmosen sisäpuolella asuvien huomio toisaalle oman kotikaupungin ongelmista. Esimerkiksi kivihiilellä lämpiävän kaupungin aiheuttamista terveys- ja ympäristöhaitoista, kaupunkilaisten jätösten juoksuttamisesta puhdistamattomana vesistöön, välinpitämättömyydestä 70-luvun lähiöiden homehtumisesta, kiskurivuokrien periminen vain sen vuoksi, että on valinnut asuinpaikkakunnakseen pääkaupungin,...
Jos kaikkien pääkaupunkiseudun yli miljoonan asukkaan silmät avautuisivat, olisivat päättäjät todellisen ongelman edessä. Nyt on helpompi kun suurin osa pitää kaikkeen mahdolliseen syynä maaseutua ja varsinkin maataloutta.

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä
  • -

    Äänestä

-

Äänestä

Juu ikävä että nämä maataloustuet menee kauppiaan taskuu?

Voi myydä kalliimpia tuoteita tuotantopanoksiin ja siten nostaa ruuanhintaa.

joku vielä kertoo että ruoka on halpaa kun ostaa ilman veroa.???

Ja lomalaisia lennätetää valtion kustannuksella takaisin kotimaahan.

eikö olisi parempi pysyä kotona jo rahat ovat niin vähissä ettei pääse takas.

Äänestä
  • kuluttajan taskuun halpana ruokana..

    Äänestä

aloitus, hän pyytää lopettamaan keskustelun tuista!

Äänestä
  • pyytää vain ettei maristaisi, keskustelu tuista on toivottavaa ja palstan tarkoitus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hävetkää!!!! kirjoitti:

Jo on aikoihin eletty! Lopettakaa jo se marina tuista! Joo, maatalousyrittäjät saavat osan yrityksensä tuloista tukina. Mitä sitten? Sen ovat isot herrat ja rouvat jossain ihan muualla kuin pellon pientareella määränneet. Tukina saa moni muukin työläinen palkkansa vai ettekö muka ole kuulleet ikinä edes mainittavan esim. palkkatuesta. Monen työpaikka kustannetaan kokonaan verovaroin. Sosiaalitukien varassa elelevä saa "ansionsa" täysin vastikkeetta.

Näin ne vaan yhteiskunnan rattaat pyörii, halusitte sitä ette. Olkaa vinkumatta ja muistakaa kiittää ruoastanne!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu