Puolustusvoimien turvallisuusselvitys

artturi gg

Mitkä asiat voivat vaikuttaa Puolustusvoimien turvallisuusselvitykseen? Kyseessä it-ala, pääsy pvoimien koneille.

Yli 5 vuotta vanhoja juttuja: yksi pahoinpitely, rattijuopumus ja 3 näpistyssakkoa. Voivatko nämä estää hyväksynnän?

Siis kaikki nuo ovat vanhentuneita lain edessä, mutta mikä on käytäntö?

Firmamme uusi asiakas on puolustusvoimat, ja siksi kyselen kun vaativat tuon selvityksen tehtäväksi.

9

5707

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10

      Eiköhän ne samat ole, kuin poliisinkin tekemässä turvallisuusselvityksessä.
      Kiivastuessaan kuka hyvänsä nyt voi syyllistyä pahoinpitelyyn. Joskus ei taas ole tajuttu, ettei maksa olekaan polttanut kaikkea, joten rattiskin on ymmärrettävää, mutta nuo näpistykset ja vielä kolme kertaa. Ne kyllä kertovat aika paljon, kun tsekataan kymmenen vuoden jutut.

    • kuukkelilla

      En usko, että sakot vaikuttavat. Siis näpistyssakot, tuomiot vaikuttavat lähinnä.

      • procureur

        Kolme kertaa näpistyksestä kiinni jääminen osoittaa jo melkoisen epärehellistä luonnetta, enkä itse ottaisi sellaista henkilö töihin.


    • Uhohda koko juttu

      "Yli 5 vuotta vanhoja juttuja: yksi pahoinpitely, rattijuopumus ja 3 näpistyssakkoa. Voivatko nämä estää hyväksynnän?"

      Sanoisin, että turha hakea paikkaa.

      Puolustusvoimissa ollaan todella tarkkoina, että turvallisuusselvityksessä ei näy mitään, joten tapauksessasi tulee hylky heti.

      Ja puolustusvoimissa tehdään IT-henkilöille useimmiten laaja selvitys.

    • ei latistajille

      Hevon paskat, nuo ovat vanhoja juttuja ja vanhentuneita lain edessä. Jos et ole suoraan puolustusvoimille hakemassa paikkaa, niin voit olla huoleti.

      Jos et saisi tuollaisten takia, voit olla huoleti silti, pv ei ole pelannut lain mukaista peliä sitten. Kyseessä ei ole kuitenkaan mitään megarikoksia, eivätkä sinänsä vaikuta työskentelyysi. Pahemmillakin menneisyyksillä on päästy puolustusvoimies palvelukseen, tämä on ihan faktaa.

      • Älä höpötä...

        Hevon paskat itsellesi.

        Puolustusvoimien IT henkilöille tehdään aina vähintään suppea turvallisuusselvitys. Ja myös henkilöille, jotka eivät suoraan ole puolustusvoimien palveluksessa, mutta joilla on pääsy puolustusvoimien järjestelmiin.

        Ja sillä ei ole merkitystä, onko jokin tuomio "vanhentunut", eli poistettu rikosrekisteristä, koska turvallisuusselvityksessä tietoa kaivetaan muualtakin, mm. poliisirekisteristä, josta tieto poistuu muistaakseni 50 vuoden kuluttua. Ja selvitykseen voidaan lain mukaan kaivaa korkeintaan 10 vuotta vanhat tuomiot.

        Turvallisuusselvitys voi perustua vain sellaisiin rekisteritietoihin, jotka sisältyvät:

        1) henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetussa laissa (761/2003) tarkoitettuun poliisiasiain tietojärjestelmään, hallintoasiain tietojärjestelmään tai suojelupoliisin toiminnalliseen tietojärjestelmään;

        2) rikosrekisteriin tai liiketoimintakieltorekisteriin;

        3) oikeushallinnon tietojärjestelmiin syyteharkinnassa olevista tai olleista rikosasioista taikka tuomiolauselmajärjestelmään;

        4) pääesikunnan pitämiin rikostietorekisteriin sekä turvallisuustietorekisteriin;

        5) rajavartiolaitoksen esikunnan pitämään rajavartiolaitoksen toiminnallisen tietojärjestelmän tutkinta- ja virka-apurekisteriin tai lupa- ja valvonta-asioiden rekisteriin;

        6) tullihallituksen pitämään tutkinta- ja virka-apujärjestelmään;

        7) väestötietojärjestelmään; taikka

        8) ulkomaalaisrekisteriin kuuluviin, ulkoasiainministeriön pitämiin viisumiasioiden osarekisteriin ja maahantuloedellytysten osarekisteriin.


    • kaari utr

      On nuo luettu ja päästy ko lafkaan muutamista vastaavista sakoista huolimatta muutama vuosi sitten. Eipä tuntunut haittaavaan, enkä usko että sinullakaan, itse olen sentään puolustusvoimien palkkalistoilla.

      Noista yksikään ei ole vakava rikos, joka voisi estää sinua saamasta työtäsi.

    • aloittaja xxx

      Ei vaikuttanut, sain paikan. Taas asiantuntijat loistavat täällä. "Kiitos" teille.

    • Anonyymi

      Onhan se hyvä että asioihin vedetään rajoja.Vaaditaan rikostaustojen selvittelyjä tehtävästä riippuen ja sen mukaan arvioidaan hakijan kelpoisuus tehtävään.
      Poissulkevat sen ettei jälkikäteen tarvitse kenenkään mistään enää perään huudella.
      Onnea uudesta työstäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe