Miten nuorten keskuudessa suhtaudutaan siihen, että jostain tulee siivooja amiksesta? Pidetäänkö sitä ihan paskaduunina ja lahjattomana ihmisenä? Onko se "noloa"?
Tytöstä tulee siivooja!
13
270
Vastaukset
- honom
Valitettavasti helsingissä näkyy sellanen ilmilö, kuin neokolonialismi, eli maahanmuuttajat tekevät suomalaisten mielestä näitä paska duuneja, kuten siivoja. Valitettavasti siivojia pidetään yleensä lahjattomina, koska monen mielestä siivoaminen ei vaadi melkeinpä mitään lahjakkuutta tai taitoa, mutta itse arvostan siivojia, vaikka lukiossa olenkin :) Koska ilman niitä ei pysyis paikat puhtaana
- Luovilainen94
Itse opsikelen siivoajaksi amiksessa ekaa vuotta ja kyllä minä uskallan ihan reilusti sanoa opiskelevani siivoajaksi (tai tarkemmin toimitilahuoltajaksi..) Enkä häpeile sitä yhtään. Silloin kun päätin lähteä tälle alalle ja minulta kysyttiin minne lähden opiskelemaan ja vastasin niin joku alkoi nauramaan ja kysyi "oikeestikko, miten sä etes ilkiät sanoo ääneen" Olen tehnyt siivoajan hommia ennenkin esim kesätöissä ja tetissä, niin aina olen saanut pelkkää kiitosta ja minusta on hienoa tehdä työtä kaikkien yhteiseksi hyödyksi, vaikka muut näkevätkin yleensä työn jäljet vain silloin kun niitä ei ole tehty. Eli esim yleisissä tiloissa siivoajan olemassa olo huomataan vasta kun hän ei ole jotakin tehnyt esim tyhjentänyt vessan pursuavaa roskista tai lisännyt paperia. Ja meidän kopulutuksella pääsee muuhunkin työhön kuin pelköstään siivoajaksi, tämä on semmoinen ns monitoimikoulutus (sisältyy mm ruoanlaittoa..)
- luovilainen94
Kirjoitusvirhe:
... ja meidän KOULUTUKSELLA pääsee...
- Ei voi
Siivoojat ei tienaa paljo paskaakaan!
- 9+20o
Ainakin töitä löytyy. Hatun nosto kaikille siivoajille, tekevät arvokasta ja raskastakin työtä. Hävetkää jotka julkisesti haukutte heitä.
- Pelastajat...
Arvostan siivoojia huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi levyseppähitsaajia tai niitä lääkäreitä (anteeksi tämä virheellinen amis-lukio vastakkain asettelu). He sentään pitävät maailman puhtaana ja ikävä kyllä moni muuta ainetta opiskellut ei tule ajatelleeksi kuinka suuren palveluksen siivoojat oikeastaan tekevät.
Palkkauksesta en osaa sanoa mitään, mutta sen tiedän että työllisyystilanne on kyllä hyvä. Missäpä ei olisi ihmistä sotkemassa. Ja onhan se parempi työllistyä ja saada voita leivän päälle kuin istua koneella ja unelmoida nokian toimitusjohtajan paikasta tai yrittää saada ammattiliittojen ihmiset sanomaan oman mielipiteensä palkasta (joka yleensä on pahasti jäljessä vastaavasta keskiarvosta muualla).
Kaikki kunnioitus ns. vähän arvostetuissa töissä oleville. Te teette sivistyneen elämisen mahdolliseksi. - a-h munanen
Vois olla aika kova juttu jos jostain jätkästä tulis siivooja. Taitava harjan käsittely vetää kuulemma naisia puoleen!
- poblo
Mä kyl arvostan siivoajia. Onhan se paskamaista työtä mut ei kukaan vapaaehtosesti siivois kauppoja ja moppailis ja viskelis roskia. Mielestäni siivoajien pitäs tienata enemmän!
- gyrh
siivous on paskaduunia josta saa vähemmän rahaa kuin mannet sossusta
- luuta kädesä
Siivooja on seksikkäimpiä ammatteja!
- 11+13
Ei se ole sen paskamaisempaa työtä, kuin omankaan asunnon siivoaminen (ever tried?) Paitsi että välineet on ammattisiivouksessa paljon paremmat. Mitä itse aikoinaan pari vuotta iltatyönä siivosin, niin työstä itsessään kyllä pidin. Itse asiassa ihan mielenkiintoista työajan optimoinnin ja tietotaidon yhdistämistä.
Palkka vois olla parempii juu ja kiirus voi välillä olla (mutta missäpä ei...) 3 v tutkinto on kyllä yllättävän laaja. Olisin veikannut kahta. Eläähän tuollakin. - tgyhujiöä'
Kyllä jonnet jaksaa valittaa ja uhota, että siivooja on ihan p*ska duuni. No taitaa teillä 18-20v. vanhana olla sormi suussa kun vanhemmat antaa potkun persiille kotoa ja pitäis kelan antamilla rahoilla etsiä asunto ja työpaikka Suomesta, jossa tunnetusti nuoria syrjitään työelämässä. Parempi se jokin työ olla, kuin makoilla kotona 24/7.
- ihaiIija
Tytöstä tulee siis laitoshuoltaja, ja ikäryhmästään henkilö, joka on taatusti työelämässä. Onnittelut fiksulle nuorelle!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad901466- 541023
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että382857- 155843
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 55719
- 51668
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 57631
- 76622