AUTOLLA BALTIAN LÄPI
Talviautoilua Liettuassa (BALTIAN KIRJEENVAIHTAJA)
Jos olet matkaamassa näinä lumisina kuukausina Via Balticaa pitkin keski-Eurooppaan tai ylipäänsä ajamassa Liettuaan, kannattaa varoa. Nimittäin:
1) Puolassa nastarenkaat ovat kiellettyjä ja Liettuassa niistä pitää varoittaa erillisellä tarralla (jota EI ole saatavissa Suomen Biltemasta). Täten, matkaan kannattaa lähteä kitkat alla. Kitkat ovat ihan yhtä hyvät renkaat rauhallisen kuskin käsissä kuin nastatkin. Niillä ei tietenkään saa sitä jokakelin pelivaraa samalla mitalla, mutta kun sen pitää mielessä, niillä pystyy ajamaan ihan hyvin kelissä kuin kelissä. Suomessakin ne ovat ihan kätevät, eikä tuntunut yhtään sutivan tai luistavan enemmän kuin muilla autoilijoilla.
2) Tiet ovat kunnossa hyvällä säällä. Kuitenkin, jos tuulee ja tuiskua, kuten viime viikonloppuna, niin kannattaa ajaa varovasti. Liettuassa Via Baltica menee laajojen peltoaukeiden lävitse ja reitillä on enimmäkseen rekkoja. Huonolla säällä ohittaminen on vaikeata sekä hyvin vaarallista. Pienemmät tiet aurataan, kun siihen löytyy aikaa: täten kannattaa olla varovainen niillä - eräällä pääteistä (kansallisen tason, ei Eurooppatiellä) auto otti pohjasta kiinni kiitos syvien urien ja vaihtelevan sään - ja heti perään tiellä oli saharamaisia dyynejä.
3) Via Baltica kulkee kylien lävitse. Ja niissä rajoituksena on 50 kmh. Kylät merkitään valkoisella, matalalla kyltillä, eikä siinä ole keltaista kaupunginkuvaa. Samanlainen kyltti, jossa on punainen viiva päällä tarkoittaa, että kylä/kaupunki loppui. Jos kyltti on sininen, se ei vaikuta ajonopeuteen.
4) nopeusrajoitukset eivät koske koko tietä, eikä kaikki teitä. Jos tien alussa on kyltti 60 kmh, se tarkoittaa, että nopeus on tuo seuraavaan risteykseen saakka. Toisaalta, jos autosi on uusi tai edes nopea, sillä saa näemmä ajaa niin lujaa kuin lystää. 180 kmh on ihan jees nopeus moottoritiellä, ja kyllähän sitä voi kahdeksaakymmentä koulujenkin ohitse suhauttaa.
5) Kameroita ja poliiseja. Kameroista tosin varoitetaan erillisellä liikennemerkillä, joka muistuttaa ainakin itseäni enemmän autoradiosta. Poliisien kanssa tarkkana: jostakin ihmeen syystä ainakin kaupungeissa nykyinen politiikka on se, että jos sinut pysäytetään, saat sakot - olit tehnyt virheen tai et. Esimerkkinä jos ajoit punaisia päin, mutta ehdit siitä yli oransseilla, niin silloin voit saada sakot tien ylittämisestä väärässä paikassa. Tai vastaava toinen tapaus, jossa todettiin, että kuljettajalla on sitten varmaan ajovalo rikki. Näistä pääsee väittelemällä eroon. Kuitenkin: pidä puhelin lähellä, sillä siinä on nauhuri - ja nauhoita koko keskustelu. Liettuan poliisi on kuin Suomen pankkivirkailija - mitään ei kannata uskoa ja kaikki pitää ottaa nauhalle/paperille.
AUTOLLA BALTIAN LÄPI
0
196
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7053030Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E71923- 42807
- 62740
- 88637
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi42527Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit47514Harvinaisin persoonallisuustyyppi
Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o80465Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k24456Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri
Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.82451