hampaat vaihtuivat, muutama jäi!

koiralla ikää puoli vuotta. kaikki muuta vauva hampaat ovat vaihtuneet jo uusiin, paitsi molemmat yläkulma hampaat! uudet ovat jo tulleet, mutta vanhat ovat tiukasti kiinni uusien takana. kumpikaan ei heilahdakkaan! ollaan tehty kaikkea mahdollista niiden irrottamikseksi, mutta kun ei edes heilahda, taitaa uudet kulmurit "suojata" niitä.
Kuinka kauan on järkevää ja relistista odottaa niiden tippumista? missä vaiheessa olisi järkevää viedä koira lääkärille joka ottaisi pentuhampaat pois?
mitenkää ne ei tunnu häiritsevät koiraa, mutta en nyt haluaisi niiden sinnekkään jäävän. muut hampaat irotosivat noin kuukausi sitten ja noin. kuukauden päivät ylhäällä on olleet jo uudet kulmahampaat.


kiitti =)
468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Teidän olisi pitänyt jo ajat sitten mennä poistattamaan kulmahampaat (heti, kun uudet alkoivat näkyä). Nyt viimeistään eläinlääkärille! Koiralle voi tulla purentavika, jos hammasasioita ei hoideta ajoissa.

Äänestä

Yhteys kasvattajaan tai ell:iin.

Jos hampaat kasvavat 1/2 väliin toisten rinnalle, niin saattavat kasvaa vinoon, aiheuttaa kaikenmaailman hammas ja leuka vikoja, virheellistä ja kivuliasta purentaa, irrootessaan myöhemmin altistaa isoverenvuoto tulehduksille, jne.

Poisto ei maksa paljon. Jos teette sen ajoissa. Ite ette saa hampaita irti,. kyllä ne irtoaa itekseen jos irrotakseen. Yrittämisenne vain hämmentää koiraa, saa epäilemään teitä koska aiheutatte sille yrityksillänne kipua.

Äänestä

Tohtorille soitettu. sanoivat että uudet hampaat saa kasvaa puoleen väliin ennenkuin tarvitsee huolestua. ensi viikolla poistoon, ellei irtoa sitä ennen.
kuinkahan paljon, tuo ei maksa paljon mahtaa tarkoittaa?
tehdäänkö toimenpide koira rauhoitettuna vai nukutettuna?
vai miten mahtaa tapahtua?

Äänestä

Kannattaa soittaa ns. konitohtorille, sellaiselle joka hoitaa niin lehmiä kuin kanojakin, heillä maksaa hampaiden poistaminen n. 10 euroa, pihdeillä vaan nips naps.

Saman tekee pieneläinlääkärin 150 eurolla, vaikka toimenpide on tasan sama!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikahampainen kirjoitti:

koiralla ikää puoli vuotta. kaikki muuta vauva hampaat ovat vaihtuneet jo uusiin, paitsi molemmat yläkulma hampaat! uudet ovat jo tulleet, mutta vanhat ovat tiukasti kiinni uusien takana. kumpikaan ei heilahdakkaan! ollaan tehty kaikkea mahdollista niiden irrottamikseksi, mutta kun ei edes heilahda, taitaa uudet kulmurit "suojata" niitä.
Kuinka kauan on järkevää ja relistista odottaa niiden tippumista? missä vaiheessa olisi järkevää viedä koira lääkärille joka ottaisi pentuhampaat pois?
mitenkää ne ei tunnu häiritsevät koiraa, mutta en nyt haluaisi niiden sinnekkään jäävän. muut hampaat irotosivat noin kuukausi sitten ja noin. kuukauden päivät ylhäällä on olleet jo uudet kulmahampaat.


kiitti =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu