Milla

Kun lapsi soittaa koulun vessasta itkien ja hysteerisenä, ettei häntä päästetä sieltä pois, vanhemman olo on orpo, kertoo koulukiusatun tytön isä.

Millan kiusaaminen alkoi pari vuotta sitten, ensin lievempänä, sitten muuttuen pahemmaksi. Kaikkein kauheinta on asian sivuuttaminen koulussa, kertoo helsinkiläinen isä, jonka tytärtä Millaa on kiusattu koulussa jo pitkään.

- Olemme käyneet koulussa, soitelleet ja olleet yhteyksissä, mutta mitään ei tapahdu, isä kertoo.

Joskus kiusaaminen on lapsen eristämistä välituntisin. Silloin Milla saattaa soitella vanhemmilleen ja tädilleen vain saadakseen puhua välitunnin ajan puhelimessa, välttääkseen yksinäisyyttä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Op e kirjoitti:

Kun lapsi soittaa koulun vessasta itkien ja hysteerisenä, ettei häntä päästetä sieltä pois, vanhemman olo on orpo, kertoo koulukiusatun tytön isä.

Millan kiusaaminen alkoi pari vuotta sitten, ensin lievempänä, sitten muuttuen pahemmaksi. Kaikkein kauheinta on asian sivuuttaminen koulussa, kertoo helsinkiläinen isä, jonka tytärtä Millaa on kiusattu koulussa jo pitkään.

- Olemme käyneet koulussa, soitelleet ja olleet yhteyksissä, mutta mitään ei tapahdu, isä kertoo.

Joskus kiusaaminen on lapsen eristämistä välituntisin. Silloin Milla saattaa soitella vanhemmilleen ja tädilleen vain saadakseen puhua välitunnin ajan puhelimessa, välttääkseen yksinäisyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu