Koulukiusaaminen

op e

Kun lapsi soittaa koulun vessasta itkien ja hysteerisenä, ettei häntä päästetä sieltä pois, vanhemman olo on orpo, kertoo koulukiusatun tytön isä.

Millan kiusaaminen alkoi pari vuotta sitten, ensin lievempänä, sitten muuttuen pahemmaksi. Kaikkein kauheinta on asian sivuuttaminen koulussa, kertoo helsinkiläinen isä, jonka tytärtä Millaa on kiusattu koulussa jo pitkään.

- Olemme käyneet koulussa, soitelleet ja olleet yhteyksissä, mutta mitään ei tapahdu, isä kertoo.

Joskus kiusaaminen on lapsen eristämistä välituntisin. Silloin Milla saattaa soitella vanhemmilleen ja tädilleen vain saadakseen puhua välitunnin ajan puhelimessa, välttääkseen yksinäisyyttä.

1

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiusaus kuriin

      Minun tytärtäni kiusattiin koulussa. Itse soitin ensin opettajalle joka kielsi koko asian, joten menin keskustelemaan henkilökohtaisesti kouluun. Opettaja käski kuvaamaan jalan jota tyttö oli valittanut ettei koluun tarvitsisi mennä. Kuvautin jalan ja eihän siinä mitään vikaa ollut.
      Tämän jälkeen menin koululle ja sanoin että nyt tästä tehdään loppu tai tulen itse tekemään sen.
      Lopuksi sanoin tytölle et nyt menet aamulla kouluun ja koitat vaan mennä leikkiin mukaan ja lupasin että joku tietää koko ajan mitä tapahtuu. Sitten sovin opettajan kanssa että hän menee välitunnilla taka ovesta ulos ja pysyy niin ettei häneen kiinnitetä huomiota.
      Kun tyttäreni meinasi mennä pelaamaan muiden kanssa polttopalloa yksi vanhempi tuttu tyttö otti niskasta kiinni ja roiskas pois sanoen että en halua että sinä leikit minun kaverieni kanssa.
      Tällä kertaa opettaja näki sen ja kiusaaminen loppui siihen. Käytiin läpi keskusteluja vanhempien ja lasten kanssa oli aikamoinen sotku mutta nyt vuosi jälkeenpäin on kavereita ja kouluun on taas kiva aamuisin mennä :)
      (kyseessä oli hyvin pieni maalais koulu)
      Toivottavasti saatte kiusaamisen loppumaan koska se jättää lapseen jäljen oma lapseni on arempi kuin ennen ja se kuvastuu paljon hänestä päivittäin arjen keskellä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      43
      7370
    2. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      347
      5399
    3. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2856
    4. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      143
      1756
    5. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      138
      1661
    6. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      61
      1597
    7. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      100
      1399
    8. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      163
      1315
    9. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      293
      1172
    10. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      364
      1151
    Aihe