Elikä ongelmana on 8kk ikäinen sekarotuinen pikkukoira jossa chihua, koira on arka, sanoin erittäin arka ja epäluuloinen toisia koiria kohtaan, ainoa jonka hyväksyy on toinen aikuinen koira jonka kanssa asuu, muuten pelkää ihan kaikkia, nyt pelko on tehnyt vain sen että koira yrittää näykkiä ja purra puistossa toisia koiria, mistä ei hyvä seuraa. ja olen kyllä yrittänyt sosiaalistaa pentua pienestä pitäen täysin tyhjin tuloksin, koira menee vain siihen pelko mielentilaan kun näkee toisia koiria.
Haukkuu räkyttää silmävalkuaiset pullistuen ympäri puistoa, yrittää tulla jalkoihin tai hypätä syliin turvaan, mutta suojaa en anna, koska silloin se saa enemmän kimmoketta uhota muille. Koira on kiinostunut muista ajoittain, niin ettei häntä ole koipien välissä tai selkäharja pystyssä,mutta pelko vie aina voiton, joskus tekee jopa hyökkäyksiä toisia kohti hampaat irvessä,jotka estän,mutta koira ei näytä kuuntelevan ollenkaan.
Se myös muita ohittaessa kävelyllä murisee tai haukahtaa, joskus harvoin se ohittaa hienosti hiljaa. Ja pelko toisiin koiriin ei todellakaan ole kiinni koosta, se pelkää aivan yhtä paljon itseään pienempiä, koiralle ei ole myöskään ikinä sattunut mitään,mistä olisi voinut tulla traumat. Miten saisin tästä arkajalasta rohkeamman ei haukkuvan koiran? koiralla ei ole lainkaan itsevarmuutta..on hirveätä kun se saa aina hirveän shown aikaan vaan näkemällä toisen vieraan koiran.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Positiivinen assosisaatio ja pikkuisin askelin. Koiruus on nyt teini ja silloin epävarmuus on suurimmillaan.
Itse tekisin näin en pakota kohtaamaan toisia koiria. Aloitan palkitsemisen kun näkee toisen koiran kaukaa jos reagointi positiivinen jos taas vaihde menee päälle eli rähinöi käännyn heti pois koirasta eli osoitan koiralleni ei sallittua käytöstä.(vaikka olisi arka turha reagointi on kielletty) Aina rauhallinen ja varmat otteet. Kun koira luottaa sinuun johtajana voi se puolestaan rentoutua omistaja huolehtii ei hätää(hyvä johtaja katsoo aina turvalliset hallitut tilanteet) Harjoittelisin näin kunnes voi mennä hyvin lähelle toista mutta ei saa hötkyillä ja veisin ilman toista koiraa jotta ei voi tukeutua siihen. Ja aina palkitaan oikealla hetkellä silloin kun koira rento huolimatta että näkee toisen koiran.
koirapuistoihin en veisi ennen kuin hallinnassa tuo kohtaaminen.
jos koira murahtaa ohittaessa käännän koiran pois kohteesta ja saatan tehdä koulutusäänenkin=ärähdyksen/ei sanan ja kun menee hyvin palkkiona on toisen koiran näkeminen. Murahtelua ei saa sallia
Missäpäin asut? Liedossa on aivan mahtava kouluttaja joka pitää vain chihuille tarkoitettua kurssia jossa keskitytään nimenomaan tuon rodun ongelmiin. Koska tuo arkuus ja pelkopureminen ovat chihuahua-juttuja..