"Eräs hämmästyttävä tapaus
Atlantassa rajatapauksia tutkiva kardiologi Michael Sabomkin törmäsi tapaukseen, joka hämmästytti tutkijoita ja lääkäreitä. Kyseessä oli tunnettu laulaja ja lauluntekijä Pam Reynolds. Hänellä oli todettu pahanlaatuinen pullistuma aivovaltimossa erittäin vaikeassa paikassa aivojen alaosassa. Lääkäri piti tilannetta toivottomana, mutta Pam meni kuitenkin Barrow'n neurologisen instituutin sairaalaan Phoenixiin, jossa neurokirurgi Robert Spetzler - huonosta ennusteesta huolimatta - päätti leikata hänet. Leikkaus oli poikkeuksellinen: potilaan ruumiinlämpö laskettiin 10 ja 15 asteen välille, sydän ja hengitys pysäytettiin ja veri siirrettiin sydän-keuhkokoneeseen. Hän oli siis kliinisesti kuollut koko tunnin kestävän leikkauksen ajan. Spetzler selvitti menetelmää:
"Aivot pitää saada pysähtymään. Ei riitä, että ne nukkuvat vaan metabolisen toiminnan pitää lakata. Kaikki ruumiin mitattavat toiminnot häviävät kokonaan. Ei ole enää mitään hermostollista toimintaa. .... Ennen leikkausta potilas nukutetaan, silmät teipataan kiinni, korviin pannaan pienet laitteet, jotka tarkkailevat aivoja. Sitten potilas peitetään kokonaan - näkyviin jää ainoastaan leikkausalue. "
Potilas itse kertoo:
"En muista leikkaussalia enkä muista nähneeni tri Spetzleriä...Eräs hänen kollegoistaan oli luonani. Sen jälkeen ..ei mitään. Ei yhtään mitään. Sitten kuulin äänen. Se oli epämiellyttävä ... kerrassaan kammottava. Se toi mieleen hammalääkärillä käynnin. Muistan, että päätäni kihelmöi ja putkahdin ulos pääni yläosasta. Sitten katsoin alas ruumistani. Tiesin, että se oli ruumiini, mutta en välittänyt .... Muistan instrumentin, joka lääkärillä oli kädessään. Se muistutti sähköhammasharjani runkoa. Olin luullut, että kallo avataan sahalla, sillä olin kuullut sanottavan 'saha'. Se, mitä näin, näytti kuitenkin enemmän poralta. Siinä oli pieniä päitä, joita pidettiin kotelossa, joka näytti isäni hylsyavainkotelolta. Muistan kuulleeni naisen äänen: 'Valtimot ovat liian pieniä ... koeta toiselta puolelta'. Ihmettelin, miksi he yrittävät laskea verta reisivaltimostani, koska kyseessä oli aivoleikkaus."
Kertomus näytti vastaavan tarkasti leikkaussalin tapahtumia. Leikkauksessa käytetty moderni luusahakin oli juuri sellainen, miksi Pam sen kuvaili, vaikka edes kaikki tutkijat eivät tienneet, miltä se tarkalleen näytti. Spetzler kommentoi asiaa:
"En usko, että hänen havaintonsa perustuivat siihen, mitä hän näki tullessaan leikkaussaliin. Esim. pora ja muut esineet olivat peitossa pakkauksessaan. Ne avataan vasta kun potilas on täysin unessa, jotta ympäristö pysyy täysin steriilinä."
Sitäpaitsi Pam kuuli myös Spetzlerin ja kirurgin välisen keskustelun, - näiden yrittäessä asentaa sydän-keuhkokonetta hänen jalkoihinsa - vaikka oli tilassa, jossa ei voi havainnoida eikä kuulla. Lisäksi hänellä oli korvissaan raksuttavat laitteet, jotka olisivat haitanneet kuulemista, jos hän olisi siihen kyennyt. Spetzlerin mukaan tämä viittaa siihen, että oli kyse aistien ulkoisesta havainnoinnista tai sen hetkisestä ruumiistapoistumiskokemuksesta, jonka ansiosta potilas pystyi kuulemaan ja ilmeisesti myös näkemään, mitä leikkaussalissa tapahtui.
Pamin rajakokemus jatkui tyypillisellä tavalla; hän tunsi jonkun olevan läsnä, näki kaukana valon ja lähti kulkemaan sitä kohti. Hän erotti hahmoja, kuuli isoaitinsä äänen kutsuvan itseään ja meni tämän luo. Hän tapasi myös nuorena kuolleen setänsä ja monia muita tuttuja ja tuntemattomia. Hän kysyi joltakin: onko valo Jumala? Hänelle kerrottiin valon syntyvän Jumalan hengityksestä. Lopulta setä toi hänet takaisin ja auttoi palaamaan takaisin ruumiiseen. Tämä kokemus tapahtui siis tarkan valvonnan alaisena aikana, jolloin ruumiissa ei ollut elonmerkkejä (niitä tarkkailtiin jatkuvasti.)
"Minä en osaa selittää tätä. En tiedä, miten se on mahdollista kun ottaa huomioon hänen fysiologisen tilansa. Mutta olen nähnyt niin monta selittämätöntä asiaa, etten halua olla ylimielinen ja sanoa, ettei sellaista voi tapahtua. Kun sydän pysähtyy ja aivotoiminta on lakannut, aivoissa ei tapahdu mitään. Muisti ei voi toimia, koska hermoradat eivät toimi. Kun rajakokija puhuu muistikuvista, ruumiista irtautumisesta ja elvytyksen näkemisestä, nykyinen neurotiede ei ymmärrä, miten se on mahdollista muistijärjestelmälle, joka ei enää toimi. Joko tieto säilyy jotenkin aivojen ulkopuolella ja tallentuu myöhemmin aivoihin, tai sitten se tapahtuu tavalla tai toisella aivoissa ja siirtyy muistiin tavalla, jota emme ymmärrä." (Spetzler)"
Atlantassa rajatapauksia tutkiva kardiologi Michael Sabomkin törmäsi tapaukseen, joka hämmästytti tutkijoita ja lääkäreitä. Kyseessä oli tunnettu laulaja ja lauluntekijä Pam Reynolds. Hänellä oli todettu pahanlaatuinen pullistuma aivovaltimossa erittäin vaikeassa paikassa aivojen alaosassa. Lääkäri piti tilannetta toivottomana, mutta Pam meni kuitenkin Barrow'n neurologisen instituutin sairaalaan Phoenixiin, jossa neurokirurgi Robert Spetzler - huonosta ennusteesta huolimatta - päätti leikata hänet. Leikkaus oli poikkeuksellinen: potilaan ruumiinlämpö laskettiin 10 ja 15 asteen välille, sydän ja hengitys pysäytettiin ja veri siirrettiin sydän-keuhkokoneeseen. Hän oli siis kliinisesti kuollut koko tunnin kestävän leikkauksen ajan. Spetzler selvitti menetelmää:
"Aivot pitää saada pysähtymään. Ei riitä, että ne nukkuvat vaan metabolisen toiminnan pitää lakata. Kaikki ruumiin mitattavat toiminnot häviävät kokonaan. Ei ole enää mitään hermostollista toimintaa. .... Ennen leikkausta potilas nukutetaan, silmät teipataan kiinni, korviin pannaan pienet laitteet, jotka tarkkailevat aivoja. Sitten potilas peitetään kokonaan - näkyviin jää ainoastaan leikkausalue. "
Potilas itse kertoo:
"En muista leikkaussalia enkä muista nähneeni tri Spetzleriä...Eräs hänen kollegoistaan oli luonani. Sen jälkeen ..ei mitään. Ei yhtään mitään. Sitten kuulin äänen. Se oli epämiellyttävä ... kerrassaan kammottava. Se toi mieleen hammalääkärillä käynnin. Muistan, että päätäni kihelmöi ja putkahdin ulos pääni yläosasta. Sitten katsoin alas ruumistani. Tiesin, että se oli ruumiini, mutta en välittänyt .... Muistan instrumentin, joka lääkärillä oli kädessään. Se muistutti sähköhammasharjani runkoa. Olin luullut, että kallo avataan sahalla, sillä olin kuullut sanottavan 'saha'. Se, mitä näin, näytti kuitenkin enemmän poralta. Siinä oli pieniä päitä, joita pidettiin kotelossa, joka näytti isäni hylsyavainkotelolta. Muistan kuulleeni naisen äänen: 'Valtimot ovat liian pieniä ... koeta toiselta puolelta'. Ihmettelin, miksi he yrittävät laskea verta reisivaltimostani, koska kyseessä oli aivoleikkaus."
Kertomus näytti vastaavan tarkasti leikkaussalin tapahtumia. Leikkauksessa käytetty moderni luusahakin oli juuri sellainen, miksi Pam sen kuvaili, vaikka edes kaikki tutkijat eivät tienneet, miltä se tarkalleen näytti. Spetzler kommentoi asiaa:
"En usko, että hänen havaintonsa perustuivat siihen, mitä hän näki tullessaan leikkaussaliin. Esim. pora ja muut esineet olivat peitossa pakkauksessaan. Ne avataan vasta kun potilas on täysin unessa, jotta ympäristö pysyy täysin steriilinä."
Sitäpaitsi Pam kuuli myös Spetzlerin ja kirurgin välisen keskustelun, - näiden yrittäessä asentaa sydän-keuhkokonetta hänen jalkoihinsa - vaikka oli tilassa, jossa ei voi havainnoida eikä kuulla. Lisäksi hänellä oli korvissaan raksuttavat laitteet, jotka olisivat haitanneet kuulemista, jos hän olisi siihen kyennyt. Spetzlerin mukaan tämä viittaa siihen, että oli kyse aistien ulkoisesta havainnoinnista tai sen hetkisestä ruumiistapoistumiskokemuksesta, jonka ansiosta potilas pystyi kuulemaan ja ilmeisesti myös näkemään, mitä leikkaussalissa tapahtui.
Pamin rajakokemus jatkui tyypillisellä tavalla; hän tunsi jonkun olevan läsnä, näki kaukana valon ja lähti kulkemaan sitä kohti. Hän erotti hahmoja, kuuli isoaitinsä äänen kutsuvan itseään ja meni tämän luo. Hän tapasi myös nuorena kuolleen setänsä ja monia muita tuttuja ja tuntemattomia. Hän kysyi joltakin: onko valo Jumala? Hänelle kerrottiin valon syntyvän Jumalan hengityksestä. Lopulta setä toi hänet takaisin ja auttoi palaamaan takaisin ruumiiseen. Tämä kokemus tapahtui siis tarkan valvonnan alaisena aikana, jolloin ruumiissa ei ollut elonmerkkejä (niitä tarkkailtiin jatkuvasti.)
"Minä en osaa selittää tätä. En tiedä, miten se on mahdollista kun ottaa huomioon hänen fysiologisen tilansa. Mutta olen nähnyt niin monta selittämätöntä asiaa, etten halua olla ylimielinen ja sanoa, ettei sellaista voi tapahtua. Kun sydän pysähtyy ja aivotoiminta on lakannut, aivoissa ei tapahdu mitään. Muisti ei voi toimia, koska hermoradat eivät toimi. Kun rajakokija puhuu muistikuvista, ruumiista irtautumisesta ja elvytyksen näkemisestä, nykyinen neurotiede ei ymmärrä, miten se on mahdollista muistijärjestelmälle, joka ei enää toimi. Joko tieto säilyy jotenkin aivojen ulkopuolella ja tallentuu myöhemmin aivoihin, tai sitten se tapahtuu tavalla tai toisella aivoissa ja siirtyy muistiin tavalla, jota emme ymmärrä." (Spetzler)"
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Mitä tietoisuus on ja missä se syntyy?
Tietoisuuden olemus ja sen yhteys aivoihin on vanhimpia ja jännittävimpiä haasteita, joita tieteellä on. Tätä ongelmaa yritetään selvittää mm. Arizonan yliopistossa anestesialääkäri Stuart Hameroffin toimesta. Hän on yhdessä sir Roger Penrosen kanssa kehittänyt tietoisuusteoriaa, joka saattaa auttaa ymmärtämään myös rajakokemuksia.
Hameroff:
"Anestesian aikana potilaat ovat täysin tiedottomia, eivät tunne kipua eivätkä muista mitään. Toisin kuin nukkuessa, silloin ei näe unta ...Aivoissa on kuitenkin yhä sähköistä toimintaa, mutta ne ovat kuin tyhjäkäynnillä. Ne käskevät keuhkojen hengittää ja sydämen lyödä ..ne tekevät kaikenlaista, mutta tietoisuus puuttuu. Näin voidaan erottaa tietoisuus muusta aivotoiminnasta. Anestesian ymmärtäminen on avain tietoisuuteen."
Hameroff on tutkinut aivosolujen sisällä sijaitsevia mikroskooppisen pieniä osasia, joiden tasolla hän uskoo mielen muodostuvan:
"Solujen sisäpuolella, hermosolut mukaan lukien, on tukirakenteiden verkko, putkimaisia rakenteita nimeltään mikrotubulus, jotka pitävät yllä solun muotoa. Ne ovat myös hermojärjestelmä, joka ohjailee solujen toimintaa ja vuorovaikutusta muiden solujen kanssa. Nämä mikroputket ovat hyvin suunniteltuja tietokoneita."
Hameroff uskoo mikrotubulusten toimivan kvanttitietokoneen tavoin:
"Kvanttimaailmassa atomien tasolta lähtien on joitain erikoisia piirteitä. Kaiken voi yhdistää kaikkkeen muuhun, osaset voivat olla yhtaikaa useammassa paikassa, mitä kutsutaan superpositioksi. Kvanttitietokoneessa tieto voi siis olla kahdessa tilassa."
Tämän superpositio-ominaisuuden uskotaan olevan keskeinen osa maailmankaikkeuden olemusta.
"Maailmankaikkeus rakentuu niin pienistä osasista, että sitä on mahdoton edes kuvitella. Mutta jos mennään kokoasteikkoa alas aivoista hermosoluihin, mikrotubuluksiin ja niiden alayksiköihin atomien tasolle ja sitten vielä siitäkin alaspäin - sillä ne ovat tyhjää tilaa ytimen ja elektronien välissä - alaspäin ja alaspäin, kaikki on tasaista, mutta lopulta tullaan tasolle, jossa onkin epäsäännöllisyyttä. Se on vähän kuin katsoisi merenpintaa lentokoneesta 10 000 metrin korkeudesta. Pinta näyttää tasaiselta, mutta jos on veneessä, siellä onkin ristiaallokkoa. Aallot muodostavat meren pintaan kuvion. Samoin maailmankaikkeuden rakenteiden tasolla on tietoa ja kuvioita, ja se tieto sisältää tajunnan esiasteen, josta tietoisuus muodostuu."
Tällä maailmankaikkeuden perustasolla, aivojen sisällä, muodostuu Hameroffin ja Penrosen käsityksen mukaan tietoisuus. He perustelevat näkemystään myös suhteellisuusteorialla, jonka mukaan materia, energia, tila ja aika ovat maailmankaikkeuden pienimpien rakenteiden erilaisia ilmenemismuotoja. Tietoisuuskin saattaa siten sijaita tällä tasolla ja yhdistyä aivoihin mikroputkissa hermosolujen sisällä. Tämä voi selittää myös rajakokemusten synnyn.
"Kun aivotoiminta lakkaa, mikrotubuluskoherenssi, metabolinen toiminta lakkaa ja tieto vuotaa ulos. Se ei häviä eikä tuhoudu, koska se sijaitsee hiukkastasolla, vaan valuu maailmankaikkeuteen. Se ei hajoa siellä eikä leviä ympäriinsä, sillä ilmiö nimeltä kvanttikoherenssi pitää sen yhdessä. Uskon, että tämän mekanismin ansiosta tietoisuus voi olla ainakin väliaikaisesti ruumiin ulkopuolella ja voi esim. leijua kattoon ja tarkkailla elvytystä."
Hameroffin teoriasta voidaan tehdä erilaisia päätelmiä. Joka tapauksessa rajakokemuksilla on radikaali vaikutus sen kokeneiden elämään, sillä heille elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Useimpien elämänarvot muuttuvat täysin kokemuksen jälkeen. Rahan ja maineen hankkiminen lakkaa kiinnostamasta ja tilalle tulevat epäitsekkyys, auttamisen halu ja lisääntynyt kiinnostus henkisiin arvoihin. "
"Sokea, joka näki
Rajakokemus voi suoda myös sellaisia uskomattomia elämyksiä, joista ei ole osannut edes haaveilla. Näin kävi sokeana syntyneelle Vicki Noratuk -nimiselle naiselle. Hän kuvailee näkökykyään:
"En ole koskaan nähnyt mitään, en valoa enkä varjoa. Monet kysyvät, näenkö mustaa. Ei, en näe mustaa. En näe yhtään mitään. "
Sitten hän joutui autokolariin, jossa hän menetti tajuntansa. Ollessaan sairaalassa elvytettävänä hän sai rajakokemuksen jonka aikana hän näki ensi kertaa elämässään. Kolarin jälkeisistä tapahtumista hän kertoo:
"Seuraavaksi muistan olleeni Harbour View'n sairaalassa ja katsoneeni alas kaikkea, mitä tapahtui. Se oli pelottavaa, sillä en ole tottunut näkemään .. sitten tunnistin vihkisormukseni ja hiukseni ja ajattelin: 'Onko tuo minun ruumiini ja olenko kuollut?' He hokivat: 'Hän ei tunnu heräävän' ja touhusivat ruumiini ääressä, johon en tuntenut mitenkään kuuluvani. ..Ajattelin, että miksi he ovat niin järkyttyneitä ja sitten, että häivyn, koska he eivät kuule minua. Heti, kun ajattelin niin, lensin katon läpi kuin tyhjää vaan. ..se oli suurenmoista. Kuulin tuulikellojen äänen. Se oli uskomattominta, mitä voi kuvitella. Ääniä oli aivan matalista todella korkeisiin. Lähestyin paikkaa, jossa oli puita ja lintuja ja melkoisesti ihmisiä, mutta he näyttivät muodostuvan valosta. ...Olin aivan liikuttunut, sillä en ollut voinut kuvitella, miltä valo näyttää. ... Sain esittää kysymyksiä ...oli kuin kaikki tieto sijaitsisi siinä paikassa. Sitten minut lähetettiin takaisin ja palasin ruumiiseeni. Se oli tuskallista ja rankkaa."
Tämä tapaus näyttää siis viittaavan siihen, että tajunta toimii silloinkin, kun aivot eivät voi antaa visuaalista tietoa. Ei edes, vaikka vaikka henkilö olisi kyennyt näkemään. Vaikka osa tiedemiehistä kyseenalaistaa sen, että rajakokemus voisi tapahtua aivotoiminnan lakattua, Van Lommenin, Parnian ja Fenwickin tutkimustuloksilla saattaa olla valtava vaikutus neurotieteeseen. Parnia toteaa:
"Jos katsoo taaksepäin, on hämmästyttävää, että se, mitä joukko tiedemiehiä pitää täysin mustavalkoisena - tai siis oikeana - on 50 vuoden kuluttua suurelta osin tai kokonaan muuttunut. Uskon, että tässäkin tapauksessa tulevaisuudessa selviää, että tietoisuus saattaa olla erillinen yksikkö, joka toimii elämän päätyttyä ja aivotoiminnan lakattua. Sillä on epäilemättä suuri merkitys koko ihmiskunnalle. Se mullistaa koko tieteellisen ajattelutavan ja avautuu uusi tieteenala, jota ei ole vielä löydetty."
TV4 9.12.03
(BBC / TLC co-Production) "
Olet postannut saman kantrilaulajatarinan nyt järjettömän monelle keskustelupalstalle mukaan lukien irvailemasi jehovien palstat. Tekstit tunnistaa samasta alkuperästä lähteväksi mm. siitä, että kirjoitat henkilöiden nimet joka kerran samalla tavalla väärin. Jos sinua aihe vilpittömästi kiinnostaa, voisit tarkistaa tapauksen faktat luotettavammasta lähteestä.
Olisikohan tämä nyt sitten se parempi versio (Opettaja tarkasti oikeinkirjoituksen.):
""Johnny Cash, alun perin J. R. Cash, (26. helmikuuta 1932 Kingsland, Arkansas – 12. syyskuuta 2003 Nashville, Tennessee) oli suosittu yhdysvaltalainen countrylaulaja ja lauluntekijä. Hänen suurimpiin hitteihinsä kuuluvat ”I Walk the Line”, ”Ring of Fire”, ”Folsom Prison Blues”, ”Ghost Riders in the Sky”, ”I've Been Everywhere”, ”Sunday Morning Coming Down”, ”Big River” ja Nine Inch Nails -cover ”Hurt”. Hän levytti myös humoristisia kappaleita, joista tunnetuimpia lienevät "One Piece at a Time", "A Boy Named Sue" sekä vaimonsa June Carterin kanssa tehty "Jackson". Cashin albumeita on myyty yli 90 miljoonaa kappaletta. Hän kuuluu kantrin Hall of Fameen, rock 'n' rollin Hall of Fameen ja laulunkirjoittajien Hall of Fameen.[1]
Cash oli syvästi uskonnollinen henkilö, jonka kristillinen vakaumus oli vahvasti esillä hänen koko tuotannossaan. Hän asettui sanoituksissaan aina pienen ihmisen puolelle.
Cash tunnettiin myös nimellä "The Man in Black" (suom. Mies mustissa), mikä viittaa hänen tummaan pukeutumistyyliinsä. Konserttinsa hän aloitti tavallisesti sanomalla ”Hello, I'm Johnny Cash” (suom. Hei, minä olen Johnny Cash).
Cash oli naimisissa kahdesti: vuosina 1955–1966 Vivian Liberton ja vuodesta 1968 June Carterin kanssa.
Cashin ystävän ja yhtyekaverin Marshall Grantin mukaan Cashin kasvoja ei tarvinnut nähdä hänen tunnistamisekseen, sillä hänet tunnisti jo pelkästä varjokuvasta.[2]
Cash on esiintynyt Suomessa vuonna 1982 Helsingin jäähallissalähde? ja 1983 Lahden suurhallissa.[3]""
Olet postannut uskispiireissä levitettyä ruummistairtaantumistarinaa tasan samoilla kirjoitusvirheillä eri palstoille aina skepsiksestä, ateismiin ja jopa jehovien keskusteluihin. Aihe on varmasti sinulle tärkeä, mutta ei liity vaihtoehtoisiin hoitoihin, joten älä postaa sitä tänne.
Tätä levitointia ei ole vielä palstalla käsitelty:
"Levitaatiolla tarkoitetaan väitettyä psykokineettistä ilmiötä, jossa eläin, ihminen tai esine nousee ilmaan psyykkisten kykyjen voimalla. Levitaatioon saattaa liittyä myös lentämistä. Kristinuskossa erilaisten pyhimysten kuten Teresa Avilalaisen (1515–1582) ja Joosef Kupertinolaisen (1603–1663) on väitetty levitoineen.
Psyykikkojen on väitetty kyenneen levitointiin myös spiritualismin piirissä. Kuuluisin spiritualistinen levitoija lienee Daniel Dunglas Home. Myös esimerkiksi Eusapia Palladinolla on sanottu olleen tämä kyky.[1] Paitsi kristinuskossa ja spiritualismissa, levitointia on väitetty esiintyneen myös muun muassa hindulaisuudessa.[2]
Tutuinta levitointi on taikuriesityksistä, joissa liinalla peitetty henkilö nousee ilmaan."
TM=Transsendenttinen mietiskely
Tän mietiskelyn harrastajat kuulemma levitoivat jatkuvasti, joten mees kattomaan skeponen.
Jos tämä pitäisi paikkaansa, olisivat fyysikot innokkaasti tutkimassa asiaa. Valitettavasti lähin levitaatiota muistuttava on joogalento, joka on pelkkää pomppimista.
Tottakai joogit osaa lentää, eihän ne syökkään mitään, vaan elävät praanalla.
Tiedemiehet ei vain viitti tutkia asioita, koska koko heidän maailmankuva muuttuisi ja se pelottaa tiedemiehiä ja skeptikkoja.
Roskaa. Vai oikein pelottaisi? Mitä ihmeen pelkäämistä siinä muka olisi?