Miten miten

luetko kirjoja? sillä tavalla se tehdään. sääntö on "show, don't tell".

toisaalta voi kai pakinamaisuuskin toimia novellipituudessa.

itse kirjoitan aluksi tarinan selostuksena: "aluksi on näin, sitten tapahtuu tämä, sitten tuo toinen tulee" jne. sitten yritän ajatella mielessäni kohtaukset kuin elokuvasta ja kuvata ne lukijalle.

Tuosta dialogista voidan olla montaa mieltä. Itse esitän tässä ja nyt -tilanteet mieluiten dialogina turhia selittelemättä. Etäopiston arvostelupalvelun mukaan minulla oli liikaa dialogia, tekstin olisi pitänyt tulla sen sijasta kertojan kautta.

Eli ihan toisin kuin tuo näytä, älä kerro antaa ymmärtää.

BBC:n artikkelin mukaan dialogin ja kerronnan suhde on monilla kirjailijoilla 50:50.

"Näytä, älä kerro" tarkoittaa, että lukija keksii itse lauseiden tärkeimmät seikat kerrottujen yksityiskohtien avulla. "Näytä, älä kerro" -tekniikan avulla edelleen kerrotaan, mutta kerrotut asiat ovat kuin ristisanatehtävien kysymyksiä, joihin lukija antaa päässään vastauksia.

"Näytä, älä kerro" on kehoitus kirjoittaa ajatuksia herättävästi.

Mielestäni monet kirjailijat menestyvät varsin hyvin herättämättä minkään valtakunnan ajatuksia teksteillään. Ja heillä on dialogin ja kerronnan suhde mitä sattuu.

Esimerkiksi Jari Tervo ja Leena Lehtolainen.

Elokuvamainen, epäsuora kerronta on nykyaikaa. Se on peruslähtökohta ainakin suurta yleisöä kiinnostavalle kirjalle, koska siihen on viime aikoina totuttu. Seuraavassa havaitoesimerkki.

Ennen vanhaan saatettiin aloittaa: "Olipa kerran pieni tyttö, jolla oli punainen hilkka. Kerran hänen piti lähteä synkän metsän halki viemään eväskoria mummolleen, joka oli sairaana. Matka oli pitkä" jne.

Nykyään sama tarina alkaisi esim näin: "Oranssinpunainen kajo langetti kapeita raitoja polulle. Minun oli yhä vaikeampi nähdä edessäni olevia juurakoita, kompastelin vähän väliä. Tuuli oli yltymässä. Vedin punaisen hilkkani tiukemmin otsalle ja kiirehdin askeleitani. Toivoin mielessäni, että mummolaan ei olisi enää pitkä matka."

Idea tässä on siis ensin luoda visuaalisen mielikuvan avulla kohtauksen tunnelma, sitten antaa epäsuorasti lisätietoa tilanteesta. Tässä tapauksessa ei sanottu suoraan että tytöllä oli punainen hilkka ja että hän oli menossa mummolaan, vaan nämä asiat tulivat ilmi ikäänkuin ohimennen. Esimerkki on 1. persoonassa, mutta saman tekstin voisi kirjoittaa myös 3. persoonassa ja se toimisi yhtä hyvin.

Paitsi että tuotakin voisi vielä tiivistää.

Kyllä minä luen kirjoja eli tiedän millainen teksti on minusta luettavaa, mutta koen tekstien muokkaamisen vaikeaksi.

Hyviä vinkkejä ja esimerkkejä tässä ketjussa on! Toisaalta voihan olla, että tuo novellini nyt ei tuosta kummemmaksi tulisi vaikka tekisin sen millä epäsuoralla kerronnalla, ehkä se on vain lähtökohtaisesti melko p...a idea:)