täysin rakastunut labbikseen!

otin ensimäisen oman koirani viime marraskuussa. olen niin totaalisen ihastunut siihen koiraan! se täytti juuri vuoden verran ja juu, murkkuikä taitaa olla meneillään. välillä saa hepuleita ja on myös kokeillut meitä, tosin oppi nopeasti kuka meillä on siellä arvojärjestyksen häntäpäässä.

ainoa mistä koituu välillä päänvaivaa on se syöminen, söisi varmaan itsensä halki. en anna kuin 2x päivässä papanoita (eukanuba) ja siihen raejuustoa tai viiliä kaveriksi. jauhelihaa ehkä kerran, kaksi viikossa.

mutta! kaiken kaikkiaan aivan mahtava koira! suuri miellyttämisen halu tekee helposti koulutettavan ja luotettavan, uskollisen kaverin. poikani lähti kouluun ja joutuu olemaan yksin koulun jälkeen, koira antaa seuraa ja turvaa!

eli jos omaat pitkät hermot ja jaksat kouluttaa saat labradorista loistokoiran! suosittelen!
4432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ylivilkkautta labbiksissa paljon ja aikuistuminen kestää vuosia jos edes onnistuu.Ei syömisestä ongelmaa kannata tehdä on sen verran pieni ruokakuppi ettei ruokaa liikaa mahdu säännölisesti 2 krt syöttää.

Äänestä

Meillä on labbis kohta jo kuusi vuotta ja välillä olottaa sanoe, että se on niin vanha kun se on niin leikkisä. Kotona se on maailmanihanin ja ei tee mitään pahaa ja rakastaa pehmoleluja. :))

Äänestä

Ollaan täällä myös rakastuttu rotuun, meillä on 7kk labbis tyttö. Sillä on myös vissiin murkkuikä alkanut ja kokeilee kaikenlaista kotona sekä lenkillä. Välillä ulkona tekee stopit eikä liiku mihinkään tai vastaavasti vetää hulluna toisten koirien ja ihmisten luo. Harjoittelut on kyllä käynnissä ohittamisen ja muun suhteen. Sitten kun se on illalla rauhoittunut, tulee se viekkuun nukkumaan, laittaa pään syliin niin pitkäksi aikaa kun ahdistus ja kuuma tulee, sitten omalle paikalle lattialle.=) Läheisyyttä kaipaa kyllä todella paljon. Itselläni aiemmin ollut muita rotuja, mutta mikään ei ole ollut näin hellyydenkipeä ja samalla todella vilkas tapaus.

Äänestä
  • Koirakouluhan se paras labbispennulle olisi luokse tulon opetat makupalalla saat sitten käskystä vierelle poikkeuksetta.Labradori on varmasti helpoimpia rotuja opettaa kävelemään ilman hihnaa sivumalla kaupunkia missä voi sitä tehdä.Aikuinen labradori hölskyttelee vallan mainiosti isäntänsä vierellä n 3 m säteellä ilman hihnaa.Tarjoutuu välillä isännälleen hihnaan laitettavaksi että etkö otakkaan vielä kiinni.Ohittaa myös irti ollessaan toiset koirat välitämättä niistä.Koulutus ja ikä parantaa labbiksen käytöstä huomattavasti aina onnistuneesta suorituksesta makupala.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oklahoma_10 kirjoitti:

otin ensimäisen oman koirani viime marraskuussa. olen niin totaalisen ihastunut siihen koiraan! se täytti juuri vuoden verran ja juu, murkkuikä taitaa olla meneillään. välillä saa hepuleita ja on myös kokeillut meitä, tosin oppi nopeasti kuka meillä on siellä arvojärjestyksen häntäpäässä.

ainoa mistä koituu välillä päänvaivaa on se syöminen, söisi varmaan itsensä halki. en anna kuin 2x päivässä papanoita (eukanuba) ja siihen raejuustoa tai viiliä kaveriksi. jauhelihaa ehkä kerran, kaksi viikossa.

mutta! kaiken kaikkiaan aivan mahtava koira! suuri miellyttämisen halu tekee helposti koulutettavan ja luotettavan, uskollisen kaverin. poikani lähti kouluun ja joutuu olemaan yksin koulun jälkeen, koira antaa seuraa ja turvaa!

eli jos omaat pitkät hermot ja jaksat kouluttaa saat labradorista loistokoiran! suosittelen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu