...tilanteeseen nimittäin. Olen 27-vuotias vastavalmistunut nainen. Opiskelujen ajan työskentelin firmassa, josta nyt olisi vuoden lopussa tarjolla vakituinen paikka. Unelmani työ.
Mutta nyt on alannut biologinen kello raksuttaa ja lujaa. Olen toisinaan aivan ahdistunut asiasta, koska en olisi koskaan uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen. Kuvittelen olevani ainoa tämänikäinen nainen, jonka pitää nyt valita vauvanyrittäminen tai uran aloittaminen - ja kumpaakin haluan yhtä kovasti. Kiukuttelen miehellenikin hänen sukupuolensa takia: enpä usko miesten juurikaan joutuvan pohtimaan tällaisia. Olenko siis ainoa ahdistunut ajatusteni kanssa? Onko muita samanlaisessa tilanteessa? Mietin jopa sellaista, että kuinka pian sitten kehtaisi jäädä äitiyslomalle, kun aloittaisi vakituisessa virassa...
Mutta nyt on alannut biologinen kello raksuttaa ja lujaa. Olen toisinaan aivan ahdistunut asiasta, koska en olisi koskaan uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen. Kuvittelen olevani ainoa tämänikäinen nainen, jonka pitää nyt valita vauvanyrittäminen tai uran aloittaminen - ja kumpaakin haluan yhtä kovasti. Kiukuttelen miehellenikin hänen sukupuolensa takia: enpä usko miesten juurikaan joutuvan pohtimaan tällaisia. Olenko siis ainoa ahdistunut ajatusteni kanssa? Onko muita samanlaisessa tilanteessa? Mietin jopa sellaista, että kuinka pian sitten kehtaisi jäädä äitiyslomalle, kun aloittaisi vakituisessa virassa...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen myöskin 27-vuotias. Ymmärrän täysin ajatuksesi. Itselläni tilanne on se, että valmistuin 3 vuotta sitten pätkätyösuhteisiin. Ei siis asunto- ja lapsikuviot tuntuneet sopivan siihen saumaan. Töitä hain hulluna ja viime syksynä löytyi kiva vakkariduuni. Tarkoitus oli, että pari vuotta töitä ja sitten perhe. Mutta sitten naksahti päässä, että haluun vauvan. Mies oli ollut jo pidempään halukas. Olemme sopineet asiasta, että jos minusta tuntuu, että haluan palata töihin jo aiemmin, hän on osan vanhempainlomasta lapsen kanssa. Ja muutenkin se on mielestäni hyvä asia tulevaisuuden kannalta, että myös isä on hoitanut lasta kotona. No lopetin tuossa pillerit ja aattelin, että ei lasketa päiviä ja "yritetä" lasta, vaan tulee jos tulee. Ja tietysti ekasta kierrosta tulin raskaaksi. Nyt kun asiasta on tiennyt viikon, niin tuntuu että tottakai näin sen piti käydä. Töissä asia on kivempi esitellä, kun ei ole aikomuksia mistään hoitovapaista ja saatan jopa palata töihin ennen varsinaisen loman loppumista. Tämä ei tietenkään ole hyvä idea, jos haluaa oikeesti jäädä pidemmäksi aikaa kotiin, mutta omalla luonteellani tuskin jaksaisin kauaa kotosalla. Lisäksi mieheäni parempaa lastenhoitajaa tuskin voisin toivoa.
Mutta jos olisin sinä, aloittaisin ensin vakipaikassa ja sen jälkeen alottaisin "yrittelyn" vaikka hyvinkin pian. Kyllä ne nuoren naisen palkatessaan ovat varautuneet, että lapsiakin saattaa tulla. Ja eiväthän he töissä voi olla töykeitä vaikka niitä asia ärsyttäisikin. Ja kun asia ei ole enää tuore, kukaan ei muistakaan, että miten pian se lapsi tuli vakisuhteen alusta.. Ja toisaalta voihan se lapsen saanti olla pitkäkin projekti. Mutta koska kyse on lyhyestä ajasta, odottaisin vuoden loppuun, koska kyse on kuitenkin unelmaduunista, kuten kirjoitit ja jatkuuhan se elämä (työelämä) äitiysloman jälkeenkin eli on tärkeää, että on kiva työ minne palata.
Näitä ajtuksia minäkin olen pyöritellyt päässäni. Ihanaa, että joku ajattelee samankaltaisia juttuja. Tuntuu meinaa olevan sellainen meininki, että lapsia saadaan, ei tehdä eli ei saisi yhtään laskeskella, mikä on sopiva ajankohta, koska sitten voi käydä niin, että ei enää saakaan tai että jos työlläkin on tärkeä osa elämässä, niin sitten olet niin uraihminen, että miksi edes lapsia teet tyyliin...
Muista, että sinun elämä, sinun päätökset, ei se työrupeama siihen kaadu, jos joudut huhtikuussa kertomaan, että oletkin raskaana ;)! Onnea päätöksellesi!
Mä kanssa odottelisin sitä vakinaistamista. Ja sitten vielä mahdollisen koeajan päättymistä. Eihän raskaus ole mikään syy työsuhteen päättämiselle koeaikana, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä syitä työnantaja voi keksiä...
Tämmösiä asioita on ihan järkevä miettiä. On toisaalta totta, että lapsia saadaan, ei tehdä. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että niitä lapsia saadaan sitten siinä vaiheessa kun työasiat ja talous on kunnossa.
Malttia vielä vähän. Nauttikaa sillä aikaa parisuhteesta ja elämästä yleensäkin. Minä ja mieheni päätimme aikanaan, että aloitamme lapsenteon yrittämisen kun työpaikkani on vakinainen ja olen ollut tietyn ajan töissä ja olemme viettäneet unelmiemme loman kaukaisessa kohteessa. Siellä sitten aloitimme yrittämisen ja hetihän se tärppäsi...
Tehkää sellaisia asioita, jotka jää vähemmälle tai kokonaan pois raskauden aikana ja sen jälkeen kun lapsi on syntynyt. En tarkoita, että elämä loppuisi lapsen saamiseen, mutta kyllä se kuitenkin rajoittaa jonkun verran. Ja ei sitä toisaalta enää sitten edes haluakaan tehdä kaikkea, kun jotain muuta tulee tilalle.
...ajatuksista, jotka helpottivat oloani. Olen ystäväpiirini ainoa lapseton ja ainoat kuulumiset mitä minulta nykyään kysytään on "jokos on vauva tulossa". Olen viime aikoina lueskellut vauvalehtiä ja itkenyt niiden juttujen takia. Pahin oli, kun Vauva-lehdessä joku kätilö pamautti: "Kyllä se vaan niin on, että nainen on tarkoitettu synnyttämään nuorena". Tällä hän tarkoitti ikävuosia 18-25.
Minulle on tärkeää, että olen koulutustani vastaavassa työssä, ansaitsen omaa rahaa ja saan purkaa energiaa mieluisaan asiaan. Joidenkin mielestä olen kai sitten itsekäs uranainen, mutta omasta mielestäni olen työstään nauttiva nainen, joka haluaisi perustaa perheen.
...hyvä ihminen siihen asti kun saat sen vakituisen työpaikan jos sellainen on jo näköpiirissä (ja noin lähellä!!) Aloittakaa sit ens vuoden puolella "vauvaprojekti". Sulla ei todellakaan ole ikää niin paljon että et voisi vaikka vuotta odottaa! VAKITUINEN työ on kuitenkin tosi tärkeä asia!!! Minä olen ollut nyt vajaan vuoden vakituisessa työpaikassa ja vauvaa ruvetaan yrittään (mulla on ikää sentään 35v.!!!!) Kyllähän se on vähän noloa heti kohta jäädä äitiyslomalle, mutta minkäs teet kai siihen on kaikilla oikeus!!!
No, minä taas olen sitä mieltä, että odottaessa aika voi mennä ohi... Ikinä ei tiedä miten elämä vie, joutuuko lapsia oikein kauankin "tekemään" tai mitä, jos lapsia ei saa ollenkaan ja adobtio-odotusaikakin on kovin pitkä jne. Olen kuitenkin akateemisen koulutuksen saanut ihminen ja ymmärrän, ettei lasten teko nyt ainakaan jouduta uraani, mutta minä en aio tämän "työkeskeisen" maailman viedä minua mennessään... Ikinä ei ole täydellistä hetkeä kuitenkaan raskaudelle. Joko ei ole vielä ehtinyt takoa tarpeeksi uraansa, joko on liian vanha lapsettomana saamaan enää kunnon töitä, kun työnantaja pitää sinua kävelevänä aikapommina raskauden suhteen tai muutaa vastavaa. Mutta me kaikki teemme siten kuin turvallisimmaksi ja parhaimmaksi ratkaisumme näemme. Minä itse "hankkiuduin" raskaaksi muutama kuukausi ennen, kuin vakipaikkani(erittäin paljon haluamani) olisi varmistunut. Toisaalta kokisin vastuuta siitäkin, jos olisin heti tehnyt "oharit" ja jättäytynyt mammalomalle minulle henk.koht. räätälöidystä toimenkuvasta. Toki ymmärrän, että olen onnekkaassa asemassa sikäli, että talouteni on turvattu, vaikken saisi koskaan enää töitä.Itselläni oli siis enemmän pelkoa siitä, että jos lasta ei saisikaan, kuin että pelkäsin, etten sitten saisin kunnon töitä palattuani jossain vaiheessa työelämään mamma- ja hoitovapaan jälkeen. Pelkoni osoittautui tosin turhaksi, sillä hedelmöityn kahdeksan päivä kuluttua ehkäisyn poisjättämisestä... Nyt vaan toivon, että kaikki sujuu jatkossakin hyvin! Minulle ja miehelleni lapsi on tärkeämpi, kuin mikään työtehtävä...Onnea ratkaisullesi, mihin ikinä päädytkään!
Tuolla ajattelulla, että aika voi mennä ohi, olisi kannattanut lasten tekeminen aloittaa jo 16-vuotiaana. Enpä usko, että alkuperäisellä 27-vuotiaalla kysyjällä se on puolesta vuodesta kiinni. Ja jos olisikin, eihän sitä tule koskaan tietämään, mutta työpaikan menemisen sivusuun kyllä huomaa. Tosin 32-vuotiaana onkin jo ehkä syytä miettiä tarkemmin... Tosin pari kuukautta olisin kyllä siinäkin vaiheessa miettinyt jos joka tapauksessa tuon ikäisenä ensimmäistä (?) lasta olisin hankkimassa. Eikä se tee ihmisestä urakeskeistä jos haluaa huolehtia siitä, että on työpaikka odottamassa lomien jälkeen. Mulla hajois pää jos ei olis tiedossa paikkaa johon palata. Tekee mammalomastakin huolettomamman. Hyviä&kivoja työpaikkoja, kun ei ole aina kovin helppo löytää.
Voi, voi,et ollenkaan ymmärtänyt pointtiani. Nimenomaan en arvostellut kenenkään ratkaisuja, vaan kerroin vaan omani. Alkuperäinen kysyjä kun oli epävarma siitä, mitä hänen pitäisi tehdä. Kun kukaan meistä ei voi sitä tietää, niin voimme vain jakaa omat kokemuksemme ja ratkaisumme. Sanoit, että minun olisi kannattanut odottaa kaksi kuukautta... Mitkä kaksi kuukautta? Jos minulle räätälöidään paikka minun asiantuntemukseni ympärille, niin minä koen vastuuta ja velvollisuutta hoitaa tehtävääni hiukan kauemmin kuin muutaman kuukauden... Muiden ei tarvitse tuntea tällaista vastuuta, minä vain kerroin miten itse koin. Työmarkkinat Suomessa ovat niin pienet, että "ohareiden" tekijän maine kulkee kuin viidakkorumpu, vaikkei naista saisikaan syrjiä sen johdosta, että hän tekee lapsia. Tämä on kuitenkin realiteetti, ainakin miesvaltaisilla aloilla, joissa minä toimin. Toki tätä seikkaa vastaan pitäisi enemmän taistella! Lisäksi laittomasti, mutta vedoten tuotannollisiin&taloudellisiin syihin, moni irtisanotaan töihin palattuaan siitä unelmatyöstä, ainakin, jos hoitovapaalle on jäänyt pitkään notkumaan. Ehkä (huom. ehkä!) sitten oikeudessa saa korvauksia (keskimääräiset korvaukset neljän kuukauden palkka)laittomasta irtisanomisesta, mutta ei se mieltä kirvoita, jos unelmatyö jäi jatkumatta. Kukaan ei varmuudella voi kuitenkaan päästä pois ahdistuksesta sen suhteen, saako jatkaa työssä mammaloman jälkeen vai ei... Mikään kun ei ole koskaan varmaa... Ja aika voi tosiaan mennä ohi, raskaus ei ole tilastotiedettä...mutta ei se välttämättä tarkoita sitä, että heti sukukypsäksi tullessaan täytyy vauvoja tehdä...Niin kuin aikasemmin kirjoitin, kaikki riippuu myös siitä, mitä kukin priorisoi missäkin elämän vaiheessa. Minä olen jo ehtinyt takoa uraani ja "niittää mainetta" työmarkkinoilla. Ymmärrän, ettei kaikki ole sitä ehtineet tehdä, eivätkä ehkä sitä koskaan teekkään. Ja niin kuin myös aikasemmin sanoin, minä vain kerroin omat ratkaisuni. Onneksi kukaan ei tee niiden perusteella omia ratkaisuja peilaamatta ainakaan niitä omaan elämäänsä. Lisäksi uraihmisessä ei ole mielestäni mittään vikaa. Niin minäkin keskityin uraani joitain vuosia, mutta aikansa kutakin! Itse varmistuin (jos nyt varmistua voi)mielummin lapsesta kuin unelmatyöstä, mutta se oli vain minun valintani! Onnea kaikille valitsamalleen tielle!