Äänettömät, kuvitellut yöt
tuttujen maaperien taistelut
sinä olet niin kuin ei kukaan
mustaa joka kulmalla
lämpötila on kirkkaanvalkoinen
Miten tämä kaipaus minua muuttaa
jos pidit vanhasta
et voi kestää tätä uutta.
Selittämätön sana rauhasta
aluillaan ensikevään työt:
maut, tuoksut, silmäpelin alkeet
Katsot poispäin ja käännän
sinut tuntemalleni kielelle
sinulta ei paeta mitään
tuttujen maaperien taistelut
sinä olet niin kuin ei kukaan
mustaa joka kulmalla
lämpötila on kirkkaanvalkoinen
Miten tämä kaipaus minua muuttaa
jos pidit vanhasta
et voi kestää tätä uutta.
Selittämätön sana rauhasta
aluillaan ensikevään työt:
maut, tuoksut, silmäpelin alkeet
Katsot poispäin ja käännän
sinut tuntemalleni kielelle
sinulta ei paeta mitään
Vastaukset 7
Vanhimmat
melankolista, haikeutta menneisyyteen ja kaipausta? Tulkitsenko oikein. Aika on armoton.. hienosti kiteytit muutoksen ihmisessä..mutta, vaikka muutemmekin iän myötä..ajattele kuinka armollinen se kuitenkin on...muistot armaat kultaantuvat mustan mullan sisajasta sitten kuitenkin kullaksi...Eikö joku sanaparsi ollut näin: Aika kultaa muistot (nuoruuden).. itse ainakin kuulun niin joita jo hymyilyttää;))) nuoruus.. hienosti olet kiteyttänyt..jälleen. I like it..;)))
Tsau:Friidu
Niin, ei varmaan siinä mielessä voi runooni ehkä yhdistää, koska en koe olevani melankolinen, menneeseen haikaileva. Kaipaus on ehkä siihen suuntaan, että haluaisi jo elää tulevaa vieläkin parempaa aikaa. Aika hyvä tilanne: elää elämänsä parasta aikaa ja olla vielä tulevaisuususkoinenkin:)
Mutta tämä on sivuseikka, ei runoa voi suoraan yhdistää todelliseen elämään mielestäni. Aika omia latujaan nämä kulkevat. Tietysti siinä mielessä on runokielen vanki, että tulee käytettyä tuota perussanastoa, kuten "kaipaus".
Ja tuo oli mielstäni erittäin hauska ajatus, että kaipaus muuttaa niin ettei voi sietää uutta.
;))joo..hyvin sanoit..ei voi laittaa yksi yhteen..Itselläni menneen ottaminen tavallaan runokieleen ei onnistu...koska en ole lahjakas runoilija;)) en muista yksityiskohtia hyvin...ehkä tunnelman kokonaisuudessaan mikä ollut ja sekin varsin hataraa..en kello-aikoja en sitä onko ollut mikä kuukausi tai vuodenaikan..Pidän kovasti sinun runoistasi...niinhin ikääkuin "tunne-kuviin" on helppo astua..
Kaipaan itse aina. Mitä se ehkä sitä mitä en koskaan löytänyt..enkä löydä? Siksi uskon että, kaipaus jo pelkkänä sanana on hyvin kiehtova ja mysteeriä täynnä...jotain odottomanta ja uutta jota odotamme tapahtuvaksi? kuin pienet lapset karkkikaupassa..tuo en ole maistanut..Voitaisiinko jopa puhua eräänlaisesta pakonomaisesta elämännautinnon tai voimakkaasta halusta elää vahvasti. Tuntea vahvasti, kokea vahvasti.?
Tsau:Friidu
Jaa, vaan onhan sinulla runoilijana lahjoja. Ainakin pidin siitä kalaverkkorunostasi... vaikkakin sanon samaan hengenvetoon etten ole mikään "luontorunojen" ystävä, pidin vaan teknisestä toteutuksesta ja hieman erikoisemmasta näkökulmanvalinnasta.
Minun mielestäni runo paranee vaan sitä myötä mitä enemmän yksityiskohdat hämärtyvät.. ja yksityiskohdathan (jos niitä nyt runoon haluaa) voi keksiä jälkikäteen! Mielenkiintoista onkin luoda tapahtumasta jokin uusi versio, uudenlainen totuus. Ja mielenkiintoista on myös runossa väittää että tapahtumaton asia sittenkin tapahtui tai että se tapahtuikin aivan toisin. Runouden keinot ovat rajattomat.
Kaipauksen voi nähdä voimavarana, jota voi vaikka runouden kautta työstää. Väitän kylläkin, että näitä sanoja (kaipaus, rakkaus, silmät jne.) tulee heiteltyjä runoon, koska ne kuuluvat lajityyppiin.. uudenkin tavan ajatella voisi keksiä.. no jaa.. lisäksi liittynee sellainenkin tekniseen toteutukseen nivoutuva seikka, että jotensakin runon lopussa "ja jäljelle jää vain loputon kaipaus Sinuun" kuulostaa niin monin verroin kaikuvammalta kuin "jään nauramaan itseäni tärviölle". Ehkäpä vain kulttuurisesti opittuja ja sovittuja keinoja tunnistaa lajityypillinen runous...
..niin, olin sanomassa että kaipaushan on autuas olotila.. tunne joka laittaa kulkemaan eteenpäin.. se pitää vaan täyttää, usein ensimmäinen askel johtaa seuraavaan, joka taas seuraavaan jne. Itse uskon vakaasti, että etsivä löytää. Joo, jos kaipaa jotain niin se on aivan tapahtumaisillaan.. miksi mitään monimutkaisempaa ratkaisua pitäisi edes keksiä.. Runous on oiva kanava myös näiden tunteiden kanavoimiseen. Voi tuntea vahvasti turvallisessa miljöössä.
olet oikeassa runous antaa kanavan tuntea turvallisesti..;)) Kuitenkin olen itse verran jo eläämää nähnyt ettei se kokemuskaan siis reaalinen kokemus enää tunnu siltä että, sitä pitäisi ikäänkuin pelätä tai siirtää tuonnemmaksi).)) En itse näitä runojani sen kummemmin mieti..tulevat sellaisenaan kun pysähdyn ja hieman ajattelen..en siis luonnostele tai parantele tekstejäni..vaikka jos, olet oikeassa haluaisi parantaa lopputulosta olisi syytää antaa runon ikäänkuin muhia rauhassa..palata teksiin ja muokata kenties sitä runkoa hieman hioa ehkä joitakin sanoja uudestaan miettiä kuten kirjoitit uudella tavalla uudesta näkövinkkelistä. Hienosti tuon toit esille Lämmin Kiitos..en itse olisi osanut... Kirjoittajana vaan sen verran nopea tempoinen kun persoonakin varsin tempparamenttinen ja nopealiikkeinen;)) se on vaikeaa...samoin kun en voi sietää jahkailijoita. Jos, päätös on tehtävä. Se tehdään silmänräpähdyksessä..ja se on siinä;)))) Aika vaativa persoona siis..
Tsau: Friidu
Käännän sinut tuntemalleni kielelle ja pidän lukemastani - hittosoikoon !!
Tackar! Otan runouden vakavasti, en pidä halpana sitä luovuutta jota minusta löytyy. Haluan kehittyä kirjoittajana, sekä teknisesti että sisällöllisesti. Yritän kirjoittaa hieman eri tavalla kuin normaalisti yrittäisin runoa kirjoittaa.. vaihtelemalla oppii toivoakseni tekniikkaa ja löytää uudenlaista näkökulmaa, ja onhan tämä myös hemmetin hauskaa.
"Käännän sinut tuntemalleni kielelle".. tämä oli vain hauska ajatus, joka tuli mieleeni.. ajattelin, että 'harmi että tällaista en voi runossa käyttää'.. mutta sitten ajattelin, että 'miksi ei?'.. hittosoikoon:)