viljan hinnat nousussa

Viljan hinnat ovat edelleen nousussa, ja ajankohtainen osasyy on
Kanadaan ja Usaan luvassa oleva yöpakkanen, joka tuo merkittävät
satotappiot.
Usan maissisadon päätyminen tarvetta pienemmäksi, johtaa pienempiin
vientimääriin, hintojen nousuun ja vehnän rehukäytön lisääntymiseen,
samalla tietenkin myös vehnän hinnat vahvistuvat.
USDAn viimeisimmät raportit ovat tilanteen kirjaamisessa aivan
alkuvaiheessa, ja lisää miinusta satomääriin on tulossa monelta
suunnalta.
Linkki aiempiin ktsauksiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10047459

Tässä USDAn uusimpien raporttien kommentointia, ja aluksi Usan
viljojen osalta:

Usan maissisatoa arvioidaan nyt elokuun raporttiin verrattuna 11 milj. t.
pienemmäksi, ja se nähdään 317 milj. tonniksi.
Kun verrataan heinäkuun raporttiin jossa maissisato arvioitiin 342 mij.
tonniksi, on miinusta yhteensä 25 milj. tonnia.
Vähäisempi sato on huomioitu vientimäärissä, ja nyt vienniksi ennustetaan
41,9 milj. t. kun arvio oli heinäkuussa 48,2 milj. t.
USDA on viilannut myös planeetan maissinkulutusta pienemmäksi, ja kun se
nähtiin heinäkuussa 877 milj. tonniksi, niin uusi arvio on 861 milj. t.,
eli miinusta 16 milj. t.

Kun ei ole mitä kuluttaa, on Usan omaa kulutusta arvioitu alemmaksi, ja
kun heinäkuussa nähtiin kulutus 294 milj tonniksi, niin nyt pitäisi
tulla toimeen 282 milj. tonnin määrällä, eli miinusta kulutukseen
12 milj. t.
Maissin rehukäytöksi ennustettiin heinäkuussa 128 milj. t. ja nyt
119 milj. t. eli tässä sektorissa miinusta 9 milj. t.

Usassa kuluu maissia rehukäyttöön normaalisti päivässä 350 000 tonnia,
joten jos vain 10 % korvattaisiin vehnällä, niin jo kuukauden kulutus
nielisi 1 milj. t. vehnää.
Kun vehnän rehukäyttö aloitettiin jo edellisen kauden puolella, niin
Usan vehnätase tulee olemaan kokonaan toinen kuin mitä vielä kuvitellaan.
USDA:han ei ole vielä käytännössä mitenkään huomioinut vehnänkulutuksen
nousua, vaan antoi raportissa entiset lukemat eli Usan vehnän rehukäyttö
nähdään 6,5 milj. tonniksi.
Kaikkiaan vehnää nähdään kuluvan Usassa 34 milj. tonnia.

USDA kertoo vieläkin Usan kevätvehnän sadoksi 12,9 milj. t, eli
USDAN mittarissa viisari ei ole värähtänyt huolimatta huonoista
korjuutuloksista.
Nythän lisäksi sadonkorjuu on juuttunut 80 % seutuville, koska
vielä korjaamatta oleva vehnä tuli tähkälle vasta heinäkuun lopulla.
Tämän vehnän vie nyt keskiviikon ja torstain aikana pakkanen.

Muutkin vehnälaadut on kirjattu arvioon entisillä arvoilla, mikä
osin johtuu siitä että usdalla ei ole vielä oikein kuvaa vehnäsadon
määrästä, koska varastotietoja vasta käsitellään.
Usan vehnätilanne on aivan toinen kuin mitä kerrotaan, eikä tilanne
ole vielä hinnoissa kuin vasta alustavasti.
Vaikka USDA näkee Usan vehnäsadoksi entisen määrän, eli 56,5 milj. t.
se pienensi vientiarviota 2,1 milj. t. ja näkee sen 27,9 milj. tonniksi.

Kaikkiaan USDAn luvut ovat Usan osalta vielä synkästi hatelikossa,
ja maissinkin osalta tunnustetaan vasta vajaa puolet satotason
putoamisesta.
Vehnän osalta kevätvehnän satoarvio on noin 5 milj. t. pielessä,
ellei enemmänkin.
Vehnän varastomääriä on kesän aikana syönyt huimasti kasvanut
rehukäyttö, mistä ei raporteista löydy mitään havaintoa.
Lokakuun alussa saadaan varastotiedot syyskuun alun tasolta, ja
todellisuuden tunnustaminen siirtyy nyt tuohon ajankohtaan.

USDAn raportin repostelu menee nyt pahasti harakoille, koska Usaan
ennustetaan tappohalloja, eli soijaa maissia ja kevätvehnää häipyy
merkittäviä määriä.
Sama on edessä myös Kanadan puolellä jossa menetetään myös rypsiä.
Tämän hetken ennuste Usan puolelle Minnesotaan uhkaa jopa 6 asteen
pakkasella.

Rahastot jatkoivat hintojen nousun torjuntaa ja myivät peräti
15 000 maissifutuuria.
Soijaa myytiin 2500 ja vehnääkin 5000 futuuria.
Tällaiset myyntimäärät ovat nyt huonosti koviin tosiasioihin sopivia.
Ääliöralli tarttui euroopankin pörsseihin.

kaura syys 3,44 joulu 3,44 maalis 3,54 touko 3,61
soija syys 13,81 marras 13,91
maissi syys 7,09 joulu 7,23
vehnäfutuurit:
------Chicago Kansas Minneapolis
syys- 6,88-----7,77----9,26
joulu 7,02-----8,02----8,76
maalis 7,37----8,16----8,72
touko- 7,56----8,21----8,72
Pariisi vehnä:
marras 203 tammi 203,50 maalis 204 touko 204,50 elo 192,25
rapsi:
marras 443,25 helmi 432 touko 425,75 elo 408,75 marras 410,25
mallasohraan tasainen 2,25 euron miinus.
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
marras 165,25 tammi 166,85 maalis 168,75 touko 170,85 heinä 171,25
25936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Viljakaupan varastomäärästä oli tehty 4,7 milj. tonnin varaukset, joista
3,7 vientikauppojen katteeksi ja 1 milj. t. Australian käyttöön.
Jos varaukset kohdistuisivat kokonaan myllyvehnään, niin sitä olisi
ollut heinäkuun lopussa vapaana 1,4 milj. t.
Varauksista 1 milj. t. kohdistui Länsi-Australian vehnään, jota
oli kaikkiaan varastoissa 1,6 milj. t., joten siellä on alettava myydä
tulevaa satoa ennakkoon.

Australiassa hallainen säätyyppi on jatkunut edelleen ja Victoriassa
ja Etelä-Australiassa on ollut pakkastakin,
Kun rypsi on jo kukassa, niin ennustettu lisätarjonta jää nyt tulematta.

Keskiviikon vastainen yö oli Kanadassa kylmä, ja kylmintä oli
Saskatchevanin osavaltiossa, jossa ilman lämpötila oli yleisesti
muutama astetta miinuksella, eli välillä 2 - 8 miinusta.
Usan puolella tuli eniten vahinkoa Montanassa ja Pohjois-Dakotassa,
joissa oli osin pakkasta, mutta yleisemmin hallaa.
Seuraava yö onkin sitten kylmempi, ja selvä pakkanen ulottuu laajemmalle.

Egypti osti Venäjältä 420 000 tonnia vehnää hintaan 278 doll. tonni.
Tällä kertaa hinta oli 12 dollaria aienpaa kauppaa halvempi.
Egypti on selvillä taivaan merkeistä, ja nyt ostettiin jo marras-
joulukuun laivauksiin.
Ranskalaista vehnääkin tarjottiin hintaan 283,95 doll. tonni.
Vehnän laadusta ei kerrota mitään, ja viime kaudellahan laatu oli
siinä määrin kelvoton, että Egypti kieltäytyi ottamasta vastaan
muutamaa laivausta, - syynä "sunny bug" vioitus.

Rahastot myivät edelleen maissia ja soijaa, 2000 ja 4000 futuuria.
Tästä huolimatta maissi hieman nousi, mutta myynti riitti laskemaan
soijafutuureja.
Vehnää ostettiin 1500 futuuria, ja osin nousua.

kaura syys 3,43 joulu 3,47 maalis 3,57 touko 3,64
soija syys 13,74 marras 13,85
maissi syys 7,13 joulu 7,24
vehnäfutuurit:
-----Chicago Kansas Minneapolis
syys- 7,01-----7,65----9,29
joulu 7,04-----7,92----8,64
maalis 7,38----8,06----8,62
touko- 7,58----9,11----8,64
pariisi vehnä:
marras 202 tammi 202,25 maalis 203 touko 204 elo 191,75
rapsi:
marras 444,75 heimi 432,75 touko 426,25 elo 409,25 marras 410,50
mallasohra:
marras 263 tammi 262 maalis 263 touko 265,50 elo 252,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
marras 164,75 tammi 166,50 maalis 168,75 touko 170,75 heinä 171,15

Äänestä
  • Alkuosa lipsahti pois, joten tässä tämä.

    Australian vehnävarastot olivat heinäkuun lopussa 12,6 milj. t., josta
    viljakaupalla 11,4 ja tuottajilla ja käyttäjillä 1,1 milj. t.
    Viljakaupan vehnästä oli myllylaatua 6,1 milj. t. ja 5,4 oli rehua.

    Kuukauden poistuma oli 2,2 milj. t.,josta 1,7 milj. t. laivattiin ja
    0,509 milj. t. käytettiin Australiassa.

    Viljakaupan varastomäärästä oli tehty 4,7 milj. tonnin varaukset, joista
    3,7 vientikauppojen katteeksi ja 1 milj. t. Australian käyttöön.
    Jos varaukset kohdistuisivat kokonaan myllyvehnään, niin sitä olisi
    ollut heinäkuun lopussa vapaana 1,4 milj. t.
    Varauksista 1 milj. t. kohdistui Länsi-Australian vehnään, jota
    oli kaikkiaan varastoissa 1,6 milj. t., joten siellä on alettava myydä
    tulevaa satoa ennakkoon.

    Äänestä

  • Viikolla 2-8. 9. myytiin Usasta vehnää 413 500 t. ja laivattiin 471 200 t.
    Kauden myynnit kasvoivat 13,1 milj. tonniin, mikä on 47 % USDA:n
    uusimmasta 27,9 milj. tonnin myyntiarviosta.
    Myydystä vehnästä oli laivattu 8,2 ja 4,9 milj. t. oli laivaamatta.

    Maissia myytiin 1,1 milj. t. plus seuraavan kauden satoa 41 200 t.
    - viikolla laivattiin 484 900 t.
    Juuri alkaneen kauden myynnit kasvoivat 14,4 milj. tonniin, mikä on
    34,4 % uusimmasta 41,9 milj. tonnin myyntiarviosta.
    Maissista oli laivattu 1,3 milj. t. ja 13,8 oli laivaamatta.

    Soijaa myytiin 351 900 t. ja laivattiin 303 400 t.
    Kauden myynnit kasvoivat 14,6 milj. tonniin, mikä on 38,1 % uusimmasta
    38,5 milj. tonnin arviosta.
    soijasta oli laivattu 0,3 milj. t. ja 14,3 oli laivaamatta.

    Viikon tilastotiedoista ei tällä kertaa löydy erityistä, paitsi
    maissin myyntien pompsahdus, jossa Japani oli suurin ostaja

    EU myönsi vientilisenssit 406 000 tonnin viennille, mikä nostaa
    heinäkuun alusta alkaneen kauden laivaukset 2,9 milj. tonniin.

    Strategie Grain arvioi EUn tavallisen vehnän sadoksi 129 milj. t.
    minkä lisäksi durum eli makaroonivehnää kertyisi 8,3 milj. t.
    Myllyvehnän arviota pudotettiin aiemasta 3 milj. t., ja kaikkiaan
    myllyvehnää löytyisi 83,5 milj. tonnia.
    USDAn kirjoissa EU:ssa kuluu rehuvehnää 56,5 milj. tonnia, joten
    kun tämä vähennetään kokonaissadosta saadaan myllyvehnän tarpeeksi
    72 milj. tonnia.
    Jos EU: vehnänvienti yltää ennustettuun 16 milj. tonniin, niin
    myllyvehnä ei riitä tänäkään vuotena.
    Tilanne tosin on parempi kuin viime kaudella jolloin myllyvehnää
    arvioitiin saadun vain 69 milj. t.
    http://www.agrimoney.com/news/rains-bring-3m-tonne-cut-to-eu-milling-wheat-hopes--3604.html

    Usan Minnesotassa oli pakkasta laidasta laitaan ja ilman lämpötila
    putosi jopa 7-8 pakkasasteeseen.
    Massiiviset tuhot koituivat soijalle ja maissille siellä ja muuallakin
    kun vähempikin pakkanen riittäisi.
    Pakkaset ja hallat ulottuivat etelämmässä Iowaan ja Indianaan.
    Vehnälle kerrottiin markkinapuheissa koituneen minimaaliset tuhot, mutta
    kyllähän ne ovat kevätvehnän osalta merkittävät koska noin 10-15 %
    kevätvehnän alasta vei halla.
    Tosin tältä alalta ei paljon odotettukaan, koska taudit sun muut
    vaivat olivat vieneet sato-odotukset minimiin.
    USDAn kirjoissa kuitenkin nämäkin alat ovat luettu mukaan täysarvoisina.
    Hallat jatkuvat vielä.

    Usassa rahastot aloittivat junttamyynnit heti aamusta, ja hinnat
    laskivat reippaasti.
    Lopussa takapirut huolimattomuuttaan päästivä Minneapoliksen
    ja kansasin vehnäfutuurit plussalle.
    Maissifutuureita myytiin 20 000 kappaletta, soijaa 7000 ja
    vehnää 3000 futuuria.
    Tauti tarttui eurooppaankin ja lähes tasa-alennus ajettiin läpi.

    kaura joulu 3,44 maalis 3,54 touko 3,81 heinä 3,67
    soija marras 13,58 tammi 13,70
    maissi joulu 7,01 maalis 7,14
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,96----7,95-----8,71
    maalis 7,31----8,10-----8,64
    touko- 7,52----8,16-----8,64
    heinä- 7,58----8,11-----8,62
    pariisi vehnä:
    marras 196,75 tammi 196,75 maalis 197 touko 198,50 elo 196,25
    rapsi:
    marras 438,75 helmi 426 touko 419,75 elo 403,75 marras 405,25
    mallasohra:
    marras 257,50 tammi 259,50 maalis 259,50 touko 260 elo 247
    Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
    marras 161,25 tammi 163 maalis 165,25 touko 167,25 heinä 167,65

    Äänestä

  • metsäveli kirjoitti:

    Viikolla 2-8. 9. myytiin Usasta vehnää 413 500 t. ja laivattiin 471 200 t.

    Venäjän viljoista oli saatu korjatuksi syyskuun 13 päivän tasolla
    74,1 milj. t., mikä kuivaamisen jälkeen hupenee 68-70 milj. tonniin.
    Viljojen kokonaisalasta kerrotaan nyt korjatun 69 %.
    Kun syyskuun 1 päivä oli kasassa 71,5 t. niin kahdessa viikossa oli
    edistytty 2,6 milj. tonnin verran, voi syitä hitauteen etsiä vaikka
    säistä
    http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/wcpcp3.gif
    Siperiassa on ollut poutaista ja ensimmäiset hallat on nähty.
    http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/wcmin4.gif

    Venäjän sadonkorjuun historia on mennyt maatalousministeriön lukujen
    pohjalta näin:
    Kun 39 % kylvöalasta oli korjattu, oli saatu kasaan 48,5 milj. t. eli
    pinta-alan prosenttia kohti 1,24 milj. t. joten hätäisemmät saattoivat
    häätyä olettamaan että 100 % alalta saadaan 124 milj. tonnia.
    Kun oli korjattu 50 % alasta, oli saatu kasaan 57,9 milj. t., ja tällöin
    alan prosenttia kohti saatu sato oli tippunut 1,1 tonniin, eli tällöin
    tähtäin oli 110 milj. tonnissa.
    kun korjuut olivat 65 % tasolla oli saatu 71,5 milj. t. jolloin
    alaprosettia kohti laskettuna satotaso oli edelleen 1,1 milj, t.
    Syyskuun 13 tasolla oltiin 69 % tasolla ja alaprosenttia kohti satotaso
    oli pudonnut 1 milj. tonniin, ja tähtäin näyttää 100 milj. tonnin
    "bunker weight" satoon, eli 92-95 milj. tonnin puhdistettuun ja
    kuivattuun.
    Kun kevätviljojen osuus osuus korjatusta sadosta vielä kasvaa noin 30
    prosentista 60 %, niin voi odottaa päädyttävän alle 90 milj. tonnin
    satoon, niinkuin SovEcon on arvioinut.
    Voipa tiedoista vetää senkin johtopäätöksen että päädytään 82-85 milj.
    tonnin satoon, mutta kun ministeriön tietojen tarkkuuteen ei voi
    luottaa, niin jätän ennustamatta.

    Usassa markkinapuheet ovat vähätelleet hallavahinkoja, ja niin pitää
    tehdäkin jos aikoo halvalla ostaa ja kalliilla myydä.
    Vain 50 milj. bushelia olisi häipynyt maissia, soijasta on kyllä oltu
    vaitonaisia.
    Mizzou Tiger laittoi linkin Usan soija-aloista, ja kuten näkyy, on
    soijan keskittymä juuri siellä missä oli tappohallat.
    Tässä soijan alat.
    http://www.nass.usda.gov/Charts_and_Maps/Crops_County/pdf/SB-PL10-RGBChor.pdf
    Tässä maissialat, eli lähes sama tilanne:
    http://www.nass.usda.gov/Charts_and_Maps/Crops_County/pdf/CR-PL10-RGBChor.pdf

    Kun soija kärsi suuret tuhot, niin miksikö hintoja laskettiin?
    Vastaus on tietenkin että "siksi".

    usan hallat jatkuivat hieman lievempinä, ja nyt oli vuorossa uusia
    alueita kuten Ohio.
    Tuhoja tuli koska oli aivan tyyntä ja selkeää.

    Rahastojen myynnit laskivat jälleen Usan futuureja.
    Maissia myytiin noin 10 000, soijaa 2000 ja vehnää 3000 futuuria
    Hintataso kesti itseasiassa hyvin, kun verrataan aiempiin junttailuihin,
    jolloin vastaavat myynnit ovat pahimmillaan tuoneet futuurit limitissä
    alas.
    Euroopassa lievää nousua.

    kaura joulu 3,45 maalis 3,56 touko 3,63 heinä 3,69
    soija marras 13,60 tammi 13,67
    maissi joulu 6,92 maalis 7,05
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,88---7,84----8,56
    maalis 7,26---7,98----8,52
    touko- 7,48---8,05----8,54
    heinä- 7,54---8,05----8,53
    Pariisi vehnä:
    marras 197 tammi 197 maalis 197,50 touko 198,50 elo 186,75
    rapsi:
    marras 442 helmi 429,50 touko 423,50 elo 407 marras 408,75
    mallasohra:
    marras 260,75 tammi 262,75 maalis 264,50 touko 265 elo 252
    Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
    marras 161,75 tammi 163,75 maalis 165,75 touko 168 heinä 168,40

    Commonwealt bank of Australian analyytikko pitää aivan oikein
    Australian "virallista" ennustetta vehnäsadosta ylimittaisena.
    Pankki säilytti arvionsa ennallaan 23,5 milj. tonnissa, kun taas
    ABARES povaa 2,7 milj. t. suurempaa.
    Ongelmakohta on nyt Victoriassa ja osin Etelä-Australiassa, joissa
    on ollut kuivaa.
    Victorian vehnäalue sai kesäkuun alusta heinäkuun loppuun noin
    50 milliä sadetta, ja elokuussa samanverran.
    Nyt sitten koko syyskuu on ollut kuivaa, ja paikoin ei ole satanut
    lainkaan.
    Vehnä on aloittamassa röyhyvaihetta, joten halloja ei saisi tulla
    lainkaan, eikä myöskään helteitä.

    Wheat letterin sivulta löytyy selkeä versio USDAn raportin
    viljataseista, sekä pitemmän ajan kehitys.
    Sivulta 19 löytyy EU:n vehnätase, ja sivulta 20 loppuvarastot eri
    vuosilta.
    Viime kauden loppuvarasto kerrotaan 11,7 milj. tonniksi, ja kuluvan
    kauden loppunumeroiksi 12,5,
    Että tämä toteutuisi tulee EU:hun tuoda vehnää tuplamäärä, eli 7,5
    milj. t., ja viennin EU:sta tulisi romahtaa 6,6 milj. tonnia
    pienemmäksi, eli 16 milj. tonniin.
    EU:n oma vehnänkulutus taas nousisi lievästi.
    Käytännössä nuppia kohti tulee olemaan yhtä hintelästi vehnää, ellei
    sitten vähemmän, ja laatuvehnän pula jatkuu.
    http://www.uswheat.org/reports/supplyDemand/doc/5915B5CE77C6A6468525790A0074932C/$File/S&D%20110912.pdf?OpenElement

    Algeria osti 450 000 tonnia vehnää, - Ranskaa epäillään myyjäksi.
    Tunisia osti 92 000 t myllyvehnää ja 25 000 t. durumia.

    Rahastot ovat muutaman päivän aikana myyneet hallussaan olevista
    maissifutuureista yli 10 % . - tänään kuitenkin ei plussaa, ei miinusta.
    Soijafutuuteja myytiin sensijaan 7000 kappaletta.

    Vehnää myytiin Chicagossa taas runsaasti, eli noin 3000 futuuria.
    "Managed funds" ryhmä on alkanut shortata vehnää, ja sen asemat ovat
    siirtyneet noin 24 000 futuurin plussalta 11 000 miinukselle.
    Näille ehtii käydä huonosti jo kuluvan kuukauden aikana, mutta suurempi
    järkytys saapuu lokakuussa.
    Agrimoney on koonnut asematietoja yhteen.
    http://www.agrimoney.com/news/sell-off-in-corn-holdings-may-have-further-to-go--3615.html

    Chicagon pellekoulun sivu taas tietää kertoa että "trend following"
    ryhmä, eli nämä ääliörahastot, ovat shortanneet peräti 50 649 kappaletta,
    ja viikonlopun aikana synnistä on tehty 22 200 futuurin osuus.
    Pieni ihme on että moinen hyökkäys hintojen alentamiseksi ei ole saanut
    enemmän aikaan.
    Tässä ihmettelen kuka on ostajana? Joku nyt tietää jo miten tehdään
    mahtivoitot, - tuota Sorosta voipi epäillä.

    soija marras 13,36 tammi 13,46
    maissi joulu 6,92 maalis 7,05
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,73----7,68----8,41
    maalis 7,10----7,83----8,36
    touko- 7,32----7,89----8,37
    heinä- 7,39----7,92----8,37
    Pariisi vehnä:
    marras 195,50 tammi 195,25 maalis 195,50 touko 196,50 elo 184,75
    rapsi:
    marras 439,75 helmi 426,75 touko 420,75 elo 405 marras 406
    mallasohra:
    marras 257 tammi 259 maalis 261,50 touko 262,25 elo 249,25
    Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
    marras 159 tammi 161 maalis 163 touko 165,05 heinä 165,40

    Usassa maissin kuntoluokitus putosi Minnesotan osalta 7 % kahden
    parhaimman luokan osalta.
    18 suurimman tuottajan osalta kuntoluokka putosi pari prosenttia.
    Maissista oli korjattu 10 %, mikä tulee enimmiltään eteläosan
    tuottajilta.
    Kevätvehnän korjuu eteni 93 %, ja hallan valmistamien viljojen
    korjuu voi jatkua vaudikkaasti, - laatu on rehua.

    Kiinassa maissin hinnat ovat nousseet noin 15 % ylitse vehnän hinnoista,
    ja arvioidaan että vehnän rehukäyttö kasvaa 15-20 milj. tonniin.
    Osa rehuvehnästä joudutaan tuomaan, mitä on tapahtunut jo edellisellä
    kaudella Australiasta.
    Maissin hintataso on joillain alueilla yltänyt 10 dollarin bushelilta,
    ja tuontimaissi alkaa olla halvempaa.
    Kiinan maissintuonnin arvioidaan kasvavan 4 - 5 milj. tonniin, mikä
    on enemmän kuin mitä USDA uskoo.
    Hintoja hillitään purkamalla varastoja, ja marraskuun aikana luvataan
    3,7 milj. tonnin erä, mikä vastaa muutaman viikon kulutusmäärää.
    Kiinan maissisadosta povattiin ennätyssuurta, mutta pohjoislaidalta
    sitäkin on jo halla puraissut.

    Usassa rahastot vähensivät edelleen maissin omistuksiaan ja myivät
    3000 futuuria, soijaa myytiin 500, ja vehnää taas ostettiin Chicagossa
    1000 futuuria.
    Vähäistä nousua, paitsi Kansasissa vehnän ja maissin osalta Chicagossa.

    kaura joulu 3,49 maalis 3,60 touko 3,66 heinä 3,72
    soija marras 13,38 tammi 13,48
    maissi joulu 6,90 maalis 7,03
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,74---7,65----8,42
    maalis 7,11---7,79----8,37
    touko- 7,34---7,87----8,37
    heinä- 7,40---7,89----8,37
    Pariisi vehnä:
    marras 196,50 tammi 196,25 maalis 196,50 touko 197
    rapsi:
    marras 442,75 helmi 428 touko 422,50 elo 406,50 marras 406,75
    mallasohra ennallaan.
    Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
    marras 159,50 tammi 161 maalis 163 touko 165,75 heinä 165,40

    Australiassa New South walesin osavaltion , eli NSW:n ministeri
    kertoo että satotoiveita on pitänyt viilata 27 % viime kautta
    alemmiksi.
    Viime kaudella odotukset olivat viljojen ja öljykasvien osalta
    14 milj. t. , ja nyt oletetaan saatavan 10,2 milj. t.
    Kuivuus on syynä vähennykseen.
    Etelä-Australian osavaltion tuottajien edustaja taas kertoo että
    kuivuus on väistämättä tuomassa merkittävät miinukset satoon, ja
    eräillä alueilla tilanne on "desperate", eli toivoton.
    Toivoa toisi kuitenkin sateet jos niitä saataisiin hetimiten.
    Vettä tulisi saada 30-40 milliä ja lähimmän kymmenen vuorokauden
    aikana.
    Kauden satotoiveet olivat noin 8 milj. t., mutta noin 1,5 milj.
    tonnin miinus voidaan saada.
    Kuivinta on ollut naapurissa Victorian osavallan puolella jossa
    paikoin ei ole saatu syyskuun aikana sadetta lainkaan, ja elokuunkin
    sateet olivat noin puolet viime kauden määristä.

    Länsi-Australiassa taas on säät suosineet, ja satopotentiaali on
    noin 12 milj. t.

    Australiassa toivottiin ennätyssatoa rypsistä, mutta osassa
    Victoriaa rypsi on kuivumassa peltoon.
    Pohjoisemmassa NSW:n puolella on viilattu rypsisadon arviota alas
    17 000 t. , ja sadoksi arvioidaan 592 000 t.
    Victorian ennuste oli 450 000 t. ja Länsi-Australiassa arvellaan
    saatavan 960 000 tonnia.
    syyskuun 13-15 päivän hallat on kyllä huomioitu, mutta enempää
    ei asiasta vielä osata kertoa.
    Niinkuin luvuista näkyy, ei aussien satomäärillä ole merkitystä
    rypsin ja rapsin tarjontaan, - muuten kuin höynäytysmielessä.

    Rahastot myivät Usassa 5000 maissifutuuria, 3000 soijaa ja ostivat
    Chicagossa 2000 vehnäfutuuria.
    Usassa enimmäkseen laskua, Euroopassa lievä nousu.

    kauralle tasainen 1 centin nousu.
    soija marras 13,20 tammi 13,31
    maissi joulu 6,85 maalis 6,98
    Vehnäfutuurit:
    ----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,66--7,60----8,40
    maalis 7,01--7,75----8,32
    touko- 7,22--7,82----8,32
    heinä- 7,27--7,82----8,30
    Pariisi vehnä:
    marras 196,75 tammi 197 maalis 196,75 touko 197 elo 185
    rapsi:
    marras 446,75 helmi 429,75 touko 423,50 elo 407,25 marras 408
    mallasohralle tasainen 25 sentin nousu.
    Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
    marras 160,75 tammi 163 maalis 164,75 touko 167 heinä 167,35

    Viikolla 9-15.9. myytiin usasta vehnää 679,500 t. ja laivattiin 886 100 t.
    Kauden myynnit kasvoivat 13,8 milj. tonniin, mikä on 49,4 % myyntiarviosta.
    Myydystä vehnästä oli laivattu 9,1 milj. t. ja 4,7 oli laivaamatta.

    Maissia myytiin 598 100 t ja laivattiin 627 400 t.
    Syyskuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 15 milj. tonniin, mikä
    on 35,8 % myyntiarviosta
    Maissista oli laivattu 1,2 milj. t. ja 13,7 oli laivaamatta.

    Soijaa myytiin 404 400 t. ja laivattiin 235 300 tonnia.
    Kauden myynnit kasvoivat 15 milj. tonniin, mikä on 39,1 % myyntiarviosta.
    Soijasta oli laivattu 0,5 milj. tonnia, ja 14,5 oli laivaamatta.

    vehnän myynneistä suurin 208 500 tonnin erä lähtee Nigeriaan, Italia
    osti 48 100 tonnia ja loput menevät Aasian suuntaan.
    Kiina osti jälleen maissia, ja nyt kyseessä oli aiemmin tuntemattomaan
    ilmansuuntaan myydyn 122 800 tonnin erän siirto menemään Kiinaan,
    - erä laivattiin välittömästi.
    Kiina osti myös soijaa.

    Planeetan ääliöpankkien keittämä soppa sai tänään yliotteen viljojen
    futuurikaupasta ja vehnälläkin nähtiin Usassa 39 centin lasku.
    Hinnat liikkuvat nyt kokonaan muista syistä kuin mitä kireä
    viljatilanne antaisi aihetta.
    Rahastot joutuvat myymään, koska asiakkaat vetävät sijoituksiaan
    rahastoista pois.
    Tämäkin menee lahjakkaasti hatelikkoon, koska viljat säilyttävät
    arvonsa silloinkin kun kultaa myydään alennusmyynnissä.
    Näiden katsausten kattamana aikana on ehditty nähdä vastaava
    talouden syöksy, ja viljan hintojen lasku jäi silloin lyhyeksi
    huolimatta vähemmän kireästä tilanteesta.
    Nyt tapahtuva hintajunttaus tulee planeetan nälkäisten kannalta
    pahaan aikaan, koska pohjoisen pallonpuoliskon syyskylvöt ovat
    aluillaan.
    Nykyinen trendi jatkuessaan romahduttaa syyskylvöjen alat,
    mistä seuraa pieni sato ensi vuonna, ja edelleen paha viljapula
    vuoden 2013 alkupuoliskolla jonne saakka sadon tulisi apinansuvulle
    riittää.
    Tästäkin on nähty esimerkki aiemmin.

    Egypti osti 240 000 t. vehnää Venäjältä, - hintoja oli jälleen
    alennettu, ja nyt myytiin 261- 263 doll. tonni.
    Russian Grain Unionin Arkady hemmo, jota epäilin viime kesän aikana
    venäläisen vatupassin kallistelusta, - on taas puhunut pitkiä ja
    leveitä.
    Nyt kuulemma vaikka vietäisiin maksimivauhtia, niin silti jäisi
    loppuvarastoon 25 milj. tonnin määrä.
    No jos näin kävisi, tulisi Venäjän oman viljankulutuksen romahtaa
    alle 50 milj. tonnin, eli jotain 20 milj. tonnia.
    Vientimaksu taitaa olla tuloilaan.

    Rahastojen myyntipaniikki jatkui edelleen, ja torstaina myytiin
    maissifutuureita huimat 28 000 kappaletta, soijaa 13 000 ja
    6000 vehnäfutuuria.
    Joku tietenkin osti, ja teki hyvät kaupat.

    Kaura joulu 3,37 maalis 3,48 touko 3,55 heinä 3,61
    soija marras 12,87 tammi 12,94
    maissi joulu 6,50 maalis 6,63
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,33---7,21----8,20
    maalis 6,67---7,35----8,12
    touko- 6,87---7,43----8,12
    heinä- 6,92---7,43----8,08
    Pariisi vehnä:
    marras 192 tammi 192,25 maalis 192,25 touko 193 elo 180,50
    rapsi:
    marras 437,50 helmi 422 touko 415,25 elo 398,50 marras 398,75
    mallasohra:
    marras 252,25 tammi 254,25 maalis 256 touko 256,75 elo 243,75
    Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
    marras 156,55 tammi 159 maalis 160,75 touko 163,05 heinä 164,05

    Äänestä

En lukenut noita viestejä ajatuksella.

Viljan hinnan noustessa esim 300%, suomessa myytävään leipään se ei voi vaikuttaa kuin 1-2%
Ei ainakaan pitäis kun ainoastaan raaka-aine nousee 300%

Äänestä
  • Olet oikeassa.
    Asia tulee todennäköisesti joskus planeetan viljatilanteen kiristyttyä
    tuottamaan yllättävän tilanteen.
    Ensin hinnat nousevat varsin vaatimattomasti, ja heti perään alkaa saantiongelmat.
    Tämä siksi että hinnat pidetään väkipakolla "kurissa" , jolloin esimerkisi
    öljyn hinnan huimaan nousuun ei ole pystytty varautumaan.
    Tosin eipä ole vielä riittävästi kriisitietoutta asiasta, joten saattaisihan
    viljan tuottajahintojen nousu mennä tämän asian kannalta "harakoille".
    Vielä ei olla tässä tilanteessa, mutta eipä mene kymmentäkään vuotta.
    Tämän takaa täällä suomessa viljelijöiden ikääntyminen ja siirtyminen
    sivuun, sekä yleinen ikävien tosiasioiden välttely.
    Tässä yhteydessä hieman politiikkaa:
    Kuka tarjolla olevista presidenttiehdokkaista tiedostaa apinansuvun
    edessä olevan katastrofin, ja ymmärtää muutakin kuin vain väännellä
    käsiään,
    Kylläpä tämä henkilö on Paavo Väyrynen, ja perustan väitteeni Paavon
    pilkattuihin kirjoihin, joissa on monet nut päällekaatuvat ongelmat tuotu
    esiin jo aikaa sitten.
    No metsäveli-riepu tässä vain sai ilon kiusata "väyrysvammaisia" , joiden
    käytös hilpeästi muistuttaa "Pavlovin koiria".

    Äänestä

Argentiinan vehnän näkymiä haittaa alkanut kuivuus, ja hieman
on jo laskettu satoarviota, mikä on nyt 11-13 milj. t.
Linkin artikkelista löytyy "satokalenteri", eli tiedot siitä missä
kasvunvaiheessa satokasvit normaalisti ovat kunakin ajanjaksona.
Kalenteri kertoo että vehnä aloittelee tähkälle tuloa ja lokakuussa
alkaa kukkia.
http://www.soybeansandcorn.com/news/Sep21_11-Month-By-Month-Crop-Production-Cycle-For-Argentina

Muita ajankohtaisia ongelmakohtia on Usan kuivuus joka estää vehnän
kylvöjä, eokä sateita ole luvassa ainakaan 10 vuorokauteen.
Ukrainassa on myös sama tilanne, eli syyskylvöt takistavat.
Australiassa taas ovat hallat vaivana ja juuri päättynyt yö
oli hallainen Etelä-Australiassa.
Kylmää oli Länsi-Australiassakin eli yölämpö kävi plus 4 asteessa.
Ensi viikolla näyttäisi olevan hallariski tiistain ja keskiviikon
tienoilla, mahdollisuus on myös pakkaseen jos yöksi selkenee.

Usassa vehnän eilistä hintaromahdusta peruttiin, - suurin nousu tuli
Minneapoliksen joulukuun futuuriin, eli 31 centin nousu.
maissi ja soija laskivat.
Eurooppa ei uskonut että Usassa vehnä nousee, ja pientä miinusta.

kaura joulu 3,31 maalis 3,42 touko 3,50 heinä 3,56
soija marras 12,58 tammi 12,69
vehnäfutuurit:
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu- 6,40---7,31-----8,51
maalis 6,75---7,46-----8,34
touko- 6,92---7,54-----8,34
heinä- 6,98---7,54-----8,27
Pariisi vehnä:
marras 191,50 tammi 191,50 maalis 191,75 touko 193 elo 180,50
rapsi:
marras 434,50 helmi 418 touko 410,75 elo 394,50 marras 395,25
mallassohraan lähes tasainen 4 euron lasku.
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
marras 156,50 tammi 158 maalis 160,50 touko 163,25 heinä 164,25

Äänestä

Usassa viimeisin hintajunttaus on saanut ainakin Minneapoliksessa
noteerattavan kevätvehnän käteiskaupan jumiin, ja kerrotaan että
"just in time" , eli kädestä suuhun tavalla toimivat käyttäjät
ovat havainneet saantivaikeuksia.
Farmarit jotka hyvin tietävät miten kurja oli kevätvehnän sato,
ovat tietenkin haluttomia myymään tarjotuilla alennushinnoilla, ja
niimpä pari viimeistä pörssipäivää ovat olleet reipasta nousua.

Tarjonnan rajoittaminen auttaisi täällä Suomessakin, ja kun
sadon laaduksi kerrotaan hyvä, niin kannattaisi jättää viljaa
vaikka ylivuotiseksi.
Laatuviljan viennille EU:n alueelle olisi nyt hyvät mahdollisuudet,
mitkä vain paranevat kevättalven aikana, joten eipä kannata
kiirehtiä myynneissä.
Nykyiset hinnat eivät nyt heijasta viljatilanteen kireyttä lainkaan,
ja kunhan EU:n taloussotku on yskitty ulos nähdään uudet hinnat.

Näihin aatoksiin näkyvät yhtyvän myös Sveitsiläisen Credit Suisse
pankin analyytikot, kuin myös Rabopankin.
Agrimoneyn artikkelissa muistutetaan kovista tosiasioista, eli
on koottu yhteen koko joukko lausuntoja tarpeesta säätää kulutustasta
pienemmäksi, mikä tarkoittaa hintojen nousun avulla hillintää.
Tämä on pakko tehdä tai viljat loppuvat kesken.
http://www.agrimoney.com/news/grain-prices-revive-as-banks-warn-against-selling--3641.html

Venäjän viljasadosta kerrotaan korjatun 84,7 milj. t., ja tämä
on saatu kasaan 83 % kylvöalalta.
Ala-prosenttia kohti oli saatu 1.02 milj. t.
Tähtäin näyttää edelleen 100 milj. tonnin "bunker weight" määrään,
eli samaan mikä oli tähtäimessä kun oli korjattu 69 % alasta.
Puhdistettu ja kuivattu sato on 5-8 % pienempi, eli 92-95 milj. t.
Sadonkorjuu etenee Uralin ja Siperian suunnalla.
Uralin aluella oli kohtuulliset kasvusäät, mutta Siperiassa turhan
kuivat, ja osalta aluetta saadaan heikko sato.

Usassa rahastot olivat ostopäällä ja se näkyi hinnoissa.
Minneapoliksen kevätvehnä oli välillä 39 centin nousussa, josta
jäi lopussa jäljelle 19 centtiä bushelilta.
Euroopassa roikuttiin kiinni saaavutetusta laskusta, ja vain lievää
nousua.
Pariisin "open interest" määrä marraskuun vehnäfutuureissa oli
maanantaina 113 000 kappaletta, eli tämä määrä oli pörssin
kirjoissa, - torstain luvuista tultiin alas 4020 kappaletta.
Tammikuun futuureja oli kirjoissa 48 284 kappaletta ja 40 352
maaliskuun.

kauralle tasainen 1,5 centin lasku
soija marras 12,56 tammi 12,71
maissi joulu 6,48 maalis 6,61
vehnäfutuurit:
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu- 6,48----7,44----8,70
maalis 6,83----7,58----8,50
touko- 6,99----7,65----8,47
heinä- 7,04----7,65----8,40
Pariisi vehnä:
marras 192,25 tammi 192 maalis 192,25 touko 192,75 elo 181
rapsi:
marras 433,75 helmi 416 touko 409,25 elo 393 marras 394,25
mallasohra:
marras 247 tammi 250 maalis 253,25 touko 254 elo 241
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
marras 157 tammi 158,50 maalis 160 touko 163,65 heinä 164,65

Äänestä

Australian viljakaupan vehnävarastot vähenivät kuukaudessa 14 %, ja
olivat elokuun lopussa 9,8 milj. t.
Määrästä oli myllyvehnää 5,1 milj. t., ja tämän määrä väheni kuukaudessa
4000 tonnia vajaa 1 milj. tonnia.
Rehuvehnää oli 4,7 milj. t. ja tätä laatua häipyi kuukaudessa 0,6 milj. t.

Australiassa Victorian alueen hallat ja yöpakkaset ovat aiheuttaneet
paikoin siinä määrin pahat vahindot, että farmarit ovat tehneet
vehnän heinäksi.
Noin 20- 30 % tuhot ovat olleet näillä alueilla yleisiä.
Kysessä olevat hallat olivat pari viikkoa sitten, ja tuhot ovat tulleet
näkyviksi vasta nyt.
Lisää tuhoja tuli 25 päivä syyskuuta, kun ilman lämpötila putosi
laajasti nollan ja miinus kolmen asteetn tasolle.
Näissä oloissa tähkän korkeudellä lämpötila laskee tyynessä säässä
5-7 pakkasen puolelle, mikä tietää täystuhoa.
Jonkinasteisen hallan ja pakkasen alle jäi koko Victorian vehnäalue,
sekä laajalti Etelä australian aluetta.

Tällä hetkellä on halla ja pakkastapahtuma meneillään Länsi-Australiassa,
ja aamu neljältä näkyi jo nollalukema sääasemien tiedoissa.
Paha tilanne, koska vehnää on jo laajalti röyhyvaiheessa, jolloin se ei
kestä hallaa lainkaan.
Eteläosan vehnällä oli syyskuun alkaessa yleisesti lippulehti näkyvissä
ja osa tulossa tähkälle, joten sekin on jo vaaravyöhykkeessä.

Rahastot ostivat tänäänkin ja nousua Usassa ja Euroopassa.

kaura joulu 3,34 maalis 3,45 touko 3,53 heinä 3,59
soija marras 12,62 tammi 12,75
maissi joulu 6,52 maalis 6,65
vehnäfutuurit:
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu- 6,58---7,53----8,69
maalis 6,92---7,68----8,47
touko- 7,07---7,73----8,43
heinä- 7,12---7,72----8,37
Pariisi vehnä:
marras 194,50 tammi 194,25 maalis 194,50 touko 194,75
rapsi:
marras 438,75 helmi 422,25 touko 414,50 elo 398,50 marras 399,50
mallasohra:
marras 255 tammi 256 maalis 256,25 touko 257 elo 244
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
marras 159 tammi 161 maalis 162,50 touko 166 heinä 167,15

Äänestä
  • Agrimoneyn artikkelissa kerrotaan että nykyhinnoilla Usan etanolin
    tuotanto maissista on kannattavaa aina 9,60 dollarin bushelihintaan.
    Eli paljon täytyy maissin hinnan nousta, ennenkuin hinnat alkavat
    rajoittaa kysyntää.
    http://www.agrimoney.com/news/falling-corn-price-leaves-ethanol-plants-in-clover--3653.html

    Chicagon pörssin sivu antaa tietoja Usan etanolin tuotantoluvuista.
    Syyskuun 23 päivä päättyneellä viikolla tuotettiin 841 000 barrelia
    päivässä, eli 5,8 miljoonaa barrelia viikossa.
    Tuotanto ylittää 1,9 % viime vuoden tuotantotason.
    Maissia kului viikon tuotantoon 89,5 milj. bushelia 2,2 milj. tonnia.
    Sivu antaa vuoden tuotantoon kuluvan maissin määräksi vain 303 milj.
    bushelia, mikä on selkeästi virheellinen arvo, - no empä viitsi
    etsiä oikeaa.

    Rahastot käänsivät jälleen potkukelkkansa, ja myivät kuin viimeistä
    päivää.
    Maissia myytiin 17 000 futuuria, soijaa 12 000 ja vehnää 4000 kappaletta.
    Tällaista hyökkäystä ei hintataso tietenkään kestänyt, ja tämähän on
    ollut tarkoituskin.
    No miksikö juuri nyt pelleillään ?, - no kun perjantaina julkaistaan
    raportti Usan viljojen varastotilanteesta syyskuun 1 päivän tasolla.

    kaura joulu 3,29 maalis 3,40 touko 3,48 heinä 3,54
    soija marras 12,24 tammi 12,35
    maissi joulu 6,30 maalis 6,44
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,38----7,26----8,61
    maalis 6,71----7,41----8,31
    touko- 6,87----7,48----8,23
    heinä- 6,91----7,48----8,17
    Pariisi vehnä:
    marras 191 tammi 190,75 maalis 190,75 touko 191 elo 179,25
    rapsi:
    marras 435,25 helmi 419 touko 411,25 elo 395 marras 396,25
    mallasohra:
    marras 254,40 tammi 256,50 maalis 256,75 touko 264 elo 251
    Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
    marras 157,25 tammi 159,50 maalis 161,25 touko 164,50 heinä 165,65

    Äänestä

  • metsäveli kirjoitti:

    Agrimoneyn artikkelissa kerrotaan että nykyhinnoilla Usan etanolin

    Viikolla 16-22.9. myytiin Usasta vehnää 428 900 t. ja laivattiin 621 600 t.
    Kauden myynnit kasvoivat 14,2 milj. tonniin, mikä on 51 % myyntiarviosta.
    Myydystä vehnästä oli laivattu 9,6 milj. t. ja 4,6 oli laivaamatta.

    Maissia myytiin 787 900 t. ja laivattiin 823 100 tonnia.
    Syyskuun alusta alkaneen kauden myynnit kasvoivat 15,2 milj. tonniin,
    mikä on 27,7 % myyntiarviosta.
    Maissista oli laivattu 2 milj. t. ja 13,7 oli laivaamatta.

    Soijaa myytiin 1,03 milj. tonnia ja laivattiin 321 900 t.
    Kauden myynnit kasvoivat 16,1 milj, tonniin, mikä on 41,8 % myyntiarviosta.
    Soijasta oli laivattu 0,9 milj. t. ja 15,2 oli laivaamatta.

    Vehnän myynnit menivät vakioasiakkaille, joista Meksiko osti suurimman erän,
    eli 116 100 t.
    Kiina osti jälleen maissia, ja nyt siirtyi aiemmin tuntemattomaan ilmansuuntaan
    myytyä tavaraa 182 100 t. menemään Kiinaan.
    Erä laivattiin välittömästi, eli maissi oli ostettu alunalkaenkin Kiinaan, mutta
    määränpää pimitettiin hintojen nousuvaaran takia.
    Kiina osti soijaa 845 600 tonnia.

    EU myönsi vientilisenssit 341 000 tonnin vehnämäärän viennille, mikä nostaa
    heinäkuun alusta alkaneen kauden laivaukset 3,5 milj. tonniin.

    Länsi-Australian farmarit ihmettelevät että kävikö pahasti äskeisessä
    hallatapahtumassa.
    Äänessä oleva farmari kertoo että pakkasen puolella oltiin tunnin ajan, mutta
    lämpötila ehti pudota miinus 1,2 asteeseen.
    Arvelu on tässä vaiheessa että 60-70 % vehnästä oli ehtinyt jyvän täyttymisen
    vaiheeseen, ja voi vielä selvitä.
    Hallat ulottuivat siksi laajalle että arvelen noin 0,5-1 milj. tonnin miinusta
    viljojen satopotentiaaliin, mikä oli noin 12 milj. t.
    Hallariski siirtyy nyt Etelä-Australian ja Victorian alueelle, ja hallasta saattaa
    tulla ankara lähiöinä.
    http://www.abc.net.au/rural/wa/content/2011/09/s3328157.htm

    Egypti osti 240 000 tonnia vehnää, mikä jakaantuu tasan Venäjän
    ja Kazakhstanin kesken.
    Venäjän vehnän hinnaksi kerrotaan 249,92 doll. tonni, - laadusta
    ei kerrota mitään.
    Ranskalaistakin vehnää oli tarjouksessa 269,69 doll. tonni.

    Usassa vaihteeksi nousupäivä, euroopassa lievä miinus.
    kauralle tasainen 3,5 centin nousu.
    soija marras 12,29 tammi 12,41
    maissi joulu 6,32 maalis 6,45
    vehnäfutuurit:
    -----Cicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,54---7,40----8,95
    maalis 6,85---7,54----8,53
    touko- 7,00---7,60----8,37
    heinä- 7,05---7,59----8,29
    Pariisi vehnä:
    marras 190,75 tammi 190,50 maalis 190,25 touko 191 elo 179
    rapsi:
    marras 432,50 helmi 418 touko 410 elo 393,75 marras 394,50
    mallasohra:
    marras 253 tammi 255 maalis 256,50 touko 261,75 elo 248,75
    Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
    marras 156,40 tammi 158,65 maalis 159,50 touko 163,65 heinä 164,90

    Kun USDA julkaisi kesäkuun lopulla varastoraportin, se johti paniikkimyyntiin
    Usan pörsseissä ja suurin päivittäin sallittu lasku saavutettiin.
    Syyt olivat heppoiset ja viisastelin tuolloin että mitähän ne panee Usan
    pellekouluissa aamupuuroon.
    Eikä mennytkään kauaa kun hintoja jo hilattiin ylös posket punaisina.
    Kesäkuun raportin repostelu löytyy täältä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9922582

    Tälläkin kertaa oli sama kaiku askelten, ja sotaa käytiin hintojen alentamiseksi.
    Tekosyynä tällä kertaa oli että USDA "löysi" 5,2 milj. t. enemmän maissia kuin
    mitä markkinahemmot olivat odottaneet.
    Määrä oli kuitenkin vähemmän kuin mitä usassa kuluu kuudessa päivässä.

    USDA "löysi" aiempaan raporttiinsa noin 13 milj. t. maissia, ja nyt tehty lisäys
    nostaa määrän noin 20 milj. tonniin.
    Tämähän on samaa suuruusluokkaa kuin mitä lisäiltiin viime kauden syyskuun
    raporttiin, ja kuinkas kävikään?, - tammikuun raportissa mielikuvitusmaissi oli
    häipynyt täysin ja arvioin tuolloin että syyskuun varastoraportissa oli
    ollut noin 20 milj. tonnia "höyryä ja pullanmuruja".

    Tässä varastoraportti:
    http://usda.mannlib.cornell.edu/usda/current/GraiStoc/GraiStoc-09-30-2011.pdf

    Varastoraportin luvut ovat tosiasiassa hintoja nostavia, niin maissin kuin
    muittenkin viljojen osalta, - tämä siitä huolimatta että raportista löytyy
    muutama selittämätön osuus, joista kommentointia myöhemmin.

    Tässä kuitenkin vähän alkua raportin reposteluun.

    Viime kauteen verrattuna maissin varastomääräksi kerrotaan 34 % pienempi määrä, eli 28,6 milj. tonnia, - vastaan 31 milj. t. viime kaudella
    Kolmessa kuukaudessa on tultu alas 64,6 milj. t.

    Viime kauteen verrattuna maissin luvuista löytyy merkittävä poikkeama, - kun
    viime kaudella farmien varastoissa kerrottiin olleen 12,3 milj. t., niin nyt
    löytyi vain 8 milj. t.
    Viime vuonna USDAn syyskuuinen raportti sai vastaansa rankkaa kritiikkiä, ja
    eräs Usan farmareista antoi uskottavan selityksen varastomäärän suuruuteen.
    USDA kertoi tuolloin että raportin luvuissa oli mukana vain edellisen kauden
    maissia, ja tämän sen edustaja kertoi kun epäiltiin että uutta satoa oli jo
    luvuissa mukana.
    Usanjussin selitys oli että USDA oli saanut luvut aivan oikein, mutta uutta
    satoa oli käytetty jo runsaasti lihantuotannossa, ja asia tulee näkymään
    myöhemmin ylimääräisenä kuoppana varastomäärissä, mikä sitten toteutuikin.
    Kun nyt farmeilla on vieläkin vähemmän vanhan sadon maissia, niin voi odottaa
    saman tilanteen toistuvan.

    Vehnän varastomäärään kerrotaan 12 % miinus viime kauteen verrattuna.
    Kaikkiaan vehnää oli varastoissa 58,5 milj. t.
    Kun viime kauden loppuessa oli jäljellä 23,4 milj. t. niin uusi sato näkyi
    luvuissa 35,1 milj. ntonnin lisäyksenä.
    Eipä uusi sato tietenkään näin kurja ollut, - onhan osa ehditty kesän aikana
    syödä pois, sekä laivata ulos Usasta.
    Vastaava lisäys oli viime kaudella 40,1 milj. t., huolimatta suuremmista
    laivausmääristä kesän aikana.
    Nyt julkaistussa raportissa ei näy huimasti lisääntynyt vehnän rehukäyttö
    mitenkään, ja tätä on jo ehditty markkinoilla ihmetellä.
    Jotain mätää on luvuissa, ja kommentoin kunhan ehdin laskea läpitte.

    Usassa annettiin taas näyte pellekoulujen riemumaistereiden hengenlahjoista.
    Ääliömäisyyden huippu oli että Minneapoliksen kevätvehnääkin pudotettiin yli
    40 centtiä, mutta lopussa alkoi sentään epäilys itää, ja miinusta jäi
    vain muutama centti.
    Kansasin vehnää jonka varastomäärät olivat heiveröiset, pudotettiin 36 centtiä
    ja Chicagon tavaraa peräti 45 centtiä.
    Maissi laski limitissä alas, eli 40 centtiä.
    Euroopassa ei oltu juurikaan viisaampia.
    Jo viikonvaihteen jälkeen hintoja sitten nostetaan posket punaisina
    ja noloissa merkeissä.

    Kauralle tasainen 5 centin lasku.
    soija marras 11,79 tammi 11,89
    maissi joulu 5,92 maalis 6,05
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,09---7,04----8,92
    maalis 6,46---7,18----8,46
    touko- 6,68---7,27----8,35
    heinä- 6,76---7,31----8,24
    Pariisi vehnä:
    marras 183,50 tammi 183,50 maalis 183,25 touko 184,75 elo 172,75
    rapsi:
    marras 426,50 helmi 411,25 touko 402,75 elo 387 marras 388,25
    mallasohra:
    marras 262,25 tammi 254,25 maalis 256,50 touko 254 elo 241
    Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
    marras 150,65 tammi 153,15 maalis 155,65 touko 157,35 heinä 158,60

    Tässä Usan varastoraportin selvitystä, ja aluksi laskuharjoitus
    vehnän osalta.

    23,4 viime kaudelta peritty määrä, eli alkuvarasto.
    56,5 USDA:n syyskuinen arvio vehnäsadosta
    79,9 tämän verran olisi käytettävissä tällä kaudella.

    7,5 tässä vähennetään laivaukset alkaen kesäkuun alusta.
    8,58 tässä vähennetään Usan oma kulutus kolmelta kuukaudelta.
    63,82 tämä määrä olisi pitänyt löytyä varastoista 1. 9.

    USDA kertoo kuitenkin että varastoista löytyi vain 58,5 milj. t.,
    eli 5,3 milj. tonnia vähemmän.
    Edellä olevasta laskelmasta puuttui vehnän tuonti usaan, eli
    tuotu määrä nostaisi varastomäärää.
    Loppukesän maissipulan aikaan saattoi tuonti Kanadasta yltää
    hyvinkin 1 milj. tonniin.
    Toisaalta kevätvehnän sadonkorjuun kerrottiin olevan elokuun
    30 päivän tasolla noin puolivälissä, joten noin 5 milj. t.
    vehnää puuttuu taseesta, - mikäli USDA:n ennustama kevätvehnän
    sato toteutuisi.
    Tämän laskuharjoituksen perusteella lisääntynyt vehnän rehukäyttö
    ei näy luvuissa lainkaan.
    Suhtaudun näihin USDAn lukuihin vielä epäillen, ja selvyyttä on
    luvassa vasta komen kuukauden kuluttua, kun julkaistaan varastotiedot
    joulukuun alun tasolta.
    USDA kertoo piakkoin oman käsityksensä kunhan lokakuun raportit
    julkaistaan.

    Kansasissa noteerattava HRW vehnäsato oli jo kokonaan varastoissa
    ja sen määrää voi arvioida varastoraportin lukujen perusteella.
    Kun mukaan otetaan Kansas, Teksas, Oklahoma, Colorado ja Nebraska,
    oli näissä osavaltioissa vehnää yhteensä 21,3 milj. t.
    Näiden ulkopuolella HRW vehnää viljellään vain vähän.
    Uudesta sadosta oli saatu lisäystä alkuvarastoon vain 11,89 milj.
    tonnia.
    HRW vehnän sato ei ole aivan näin pieni, koska tätä vehnälaatua
    on ehditty jo laivata muutama milj. t. ja myös käytetty Usassa.
    Taisin kesällä arvailla että noin 15 milj. tonnia tulisi satomäärä
    olemaan, ja saattaapa olla hujakoilla, -USDA taas arvioi jotain
    21 milj. t., ellen nyt väärin muista.
    HRW vehnää on usassa nyt siinä määrin vähän, että ranttalilta
    ei voi välttyä.
    Tämä vehnälaatu on kysytyintä vientiin, ja sen käyttö usassa
    on myös suurta.
    Miten kireäksi menee, selviää kunhan ehdin tutkia tähän mennessä
    kaupattua määrää ja Usan HRW vehnän kulutuslukuja.

    Russian Grain Unionin Arkady hemmo sanelee vaihteeksi vallan
    järjellisiä, ja arvelee että 93 milj. t. olisi koko viljasato,
    josta 50-55 milj. t. vehnää, 16 - 17 milj. t. ohraa, maissia
    6 milj. t., auringonkukkaa 8-10 milj. t. ja riisiä 1,2 milj. tonnia.
    Soijaakin viljellään, ja sitä saadaan noin 1 milj. t.
    Vehnän laatu kerrotaan viime kautta heikommaksi.
    http://www.blackseagrain.net/photo/russia2019s-grain-harvest-expected-to-reach-93-million-tons

    Napurimaa Ukrainassa kerrotaan vain 30 % vehnästä kelpaavan
    ruokakäyttöön, ja sitä olisi maassa vain omaa kulutusta varten.

    Geosys niminen ranskalainen satelliittitietojen osaaja epäilee
    USDAn arvioita Kiinan vehnäsadosta, ja katsoo että satotaso
    tippui kuivuuden vuoksi.
    USDA:han uskoo mitä Kiina kertoo, eipä paljon muut uskokaan.

    Usassa rahastot ovat myyneet kolmen viikon aikana peräti 110 000
    maissifutuuria.

    Usassa sekalaista nousua vehnän osalta.
    Euroopassa Lontoota paitsi nousua.
    kaura joulu 3,28 maalis 3,39 touko 3,45 heinä 3,51
    Vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,19---7,02-----8,85
    maalis 6,57---7,17-----8,24
    touko- 6,81---7,26-----8,24
    heinä- 6,92---7,32-----8,15
    Pariisi vehnä:
    marras 185,25 tammi 185 maalis 185,25 touko 186,50 elo 174,25
    rapsi:
    marras 427,25 helmi 411,75 touko 403 elo 387,50 marras 388
    Mallasohraan tasainen 1,5 euron miinus.
    Lontoo rehuvehnä:
    marras 148,25 tammi 150,70 maalis 151,50 touko 156 heinä 157,25

    Jatkoa eiliselle Usan varastoraportin repostelulle:
    Aluksi Kansasin tyyppisen HRW vehnän taseet USDAn syyskuun
    raportin mukaan.

    10,5 alkuvarasto
    21,6 satomäärä
    32,1 tämä määrä olisi käytettävissä
    3,1 Tässä vähennetään usan kulutus 3 kuukauden ajalta
    3,3 tässä vähennetään laivaukset alkaen kesäkuun alusta.
    25,7 tämä määrä pitäisi löytyä varastoista syyskuun 1 päivä.

    Kuten eilen kerroin, löytyi viiden suurimman HRW tuottaja-osavallan
    varastoista vain 21,3 milj. t., eli jossain muualla pitäisi
    olla vielä 4,4 milj. t. HRW vehnää.
    Arvelen että eipä ole tätä määrää.
    Asiaa hämärtää lisää se että Nebraskassa, jossa oli varastoissa
    2,6 milj. t., tuotetaan myös kevätvehnää, jota oli myös mukana
    varastomäärässä.
    Epäilen että USDA yliarvioi HRW vehnän sadon, mutta jatketaan
    analyysiä USDAn arvion mukaan.
    Uutena tekijänä otetaan mukaan HRW vehnän vienti, minkä USDA
    arvioi 11,9 milj, tonniksi, - vastaan 16,7 viime kaudella, eli
    4,8 milj. tonnia miinusta.

    25,7 tämä määrä pitäisi löytyä USDAn mukaan 1.9.
    8,6 tässä vähennetään vielä laivaamaton vientimäärä.
    9,57 tässä vähennetään Usan kulutus 9 kuukauden ajalta.
    7,53 tämä jäisi loppuvarastoon, -no Usda kertoo että 7,4 jäisi.

    USDA saa sievästi numerot järjestykseen, mutta millä perusteella
    arvioidaan vientiä 4,8 milj. t. alas?.
    Eipä niin millään, eli HRW:n kysyntä on lähes vakio, ja jopa
    hinnoista huolimatta.
    Usan hallinto ei voi laillisesti rajoittaa vehnän vientiä mitenkään,
    ja viljajätit myyvät vaikka kaiken vientiin ja seuraavaa satoa
    lisäksi.
    No kyllä USDA voi oikeassakin vientimäärien romahduksen osalta,
    koska loppuvarasto alkaa jo olla niillä rajoilla että vientiin
    ei siitä irtoa tavaraa rotulillakaan.
    Kovat tosiasiat kertovat että ennen uutta satoa käydään Usassa
    sota ja kilvoitus siitä kuka saa vähät vehnät.
    Hintojen nousuahan tämä merkitsee, varsinkin kun myos kevätvehnän
    sato jää katolukemiin.
    Usan harvoihin järkimiehiin kuuluva "palouser" nimimerkillä
    esiintyvä hemmo kertoo omiin verkostoihinsa arvionsa perustaen,
    että Usan kevätvehnän tilanne on saapumassa "train wreck"
    vaiheeseen eli ranttalin tarpeet ovat sievästi kasassa.

    Usan pellekoulujen ääliötouhu "price discovery" tehtävän kannalta
    alkaa olla jo konkurssijulistusta vajaa, kun kiistattoman
    selvässä niukkuustilanteessa hintoja juntataan kuin viimeistä päivää.
    Toisaalta nyt livohkaan lähtevät rahastot ovat polttaneet siinä
    määrin niihin sijoittaneiden rahoja, että asiakkaat ovat ilmeisesti
    alkaneet vetää sijoituksiaan niistä pois, ja nyt vallalla oleva
    markkinoiden psykoosi asiaa vain vauhdittaa.

    Tällaisessa tilanteessa kannattaa täällä Suomessa ottaa viljakaupan
    suhteen se kanta, että älä vaan myy nyt, kyllä kaduttaa jos myyt.
    Nykyiset hinnat eivät vastaa tilannetta, ja tulevat kyllä nousemaan.

    kauralle tasainen 3,5 centin lasku
    soija marraskuu 11,60 tammi 11,71
    maissi joulu 5,87 maalis 6,00
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,04---6,86----8,62
    maalis 6,40---7,01----8,21
    touko- 6,65---7,10----8,07
    heinä- 6,81---7,15----7,99
    Pariisi vehnä:
    marras 182,25 tammi 181,75 maalis 181,50 touko 182,25 elo 170
    rapsi:
    marras 422 helmi 407 touko 398 elo 382 marras 383,25
    mallasohra:
    marras 247 tammi 249 maalis 250,50 touko 247,50 elo 234,50
    Lontoo rehuvehnä:
    marras 146,10 tammi 148 maalis 150,65 touko 153,15 heinä 154,15

    Kiinassa vieraillut US Grains Coucil puljun ryhmä arvoi Kiinan
    joutuvan tuomaan 5- 10 milj. tonnia maissia välttyäkseen varastojen
    tason laskusta alle 24 milj. tonnin.
    Shanghaissa toimiva ennustepulku JC intelligence epäilee että näille
    hujakoille on jo päädytty, mikä taso on noin puolet hallinnon ja
    USDA:n kirjoissa olevasta varastomäärästä.

    Credit Suisse pankki joka nosti äskeisestä hintapaniikista huolimatta
    arviotaan viljojen hintakehityksestä, on samoilla linjoilla, ja
    kertoo syyksi Kiinan lihantuotannon kasvun, sekä maissin teollisen
    käytön.
    Teollisuus tarvitsee maissia maissisiirapin tuottamiseen, millä
    taas on lisääntyvää kysyntää esimerkiksi virvoitusjuomien
    makeuttajana.

    USGC ryhmä on erimieltä Kiinan hallinnon arvioimasta maissisadosta,
    ja arvioi sen 166,6 milj. tonniksi, vastaan hallinnon arvioima
    182 milj. t. ja USDAn 178 milj. t.
    Kun ryhmän arvio perustuu kiertelyyn satoalueilla ja kiinalaisten
    viljapuolen edustajien haastatteluihin, voitaneen sanoa että
    propagandaa käytetään vahvasti sekä Kiinassa että USDAn
    raporteissa.
    Kiinan maissitarpeet sopivat huonosti planeetan maissitarjontaan,
    ja pientä helpotusta toisi Etelä-Amerikan maissisadon onnistuminen.
    Tätä taas uhkaa La Nina säätyypin uudelleen voimistuminen, mikä on
    jo todettu tosiasia.
    Agrimoney selvittää asiaa:
    http://www.agrimoney.com/news/china-on-course-for-record-corn-imports--3675.html

    vaihteeksi nousua Usassa ja Euroopassa.
    kauralle tasainen puolen centin nousu.
    soija marras 11,63 tammi 11,75
    maissi joulu 6,05 maalis 6,18
    vehnäfutuurit:
    ----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,25---6,99----8,76
    maalis 6,60---7,15----8,32
    touko- 6,85---7,23----8,17
    heinä- 6,98---7,29----8,08
    Pariisi vehnä:
    marras 185,25 tammi 184,25 maalis 184 touko 184,50 elo 172,25
    rapsi:
    marras 426,50 helmi 411,75 touko 402,25 elo 386,75 marras 387,25
    mallasohra:
    marras 249 tammi 250 maalis 253,25 touko 252,50 elo 239,50
    Lontoo rehuvehnä:
    marras 148,50 tammi 150,50 maalis 152 touko 155,50 heinä 156,50

    Viikolla 23-29.9. myytiin Usasta vehnää 431 200 t. ja laivattiin
    601 100 tonnia.
    Kesäkuun alusta alkaneen kauden myynti kasvoi 14,6 milj. tonniin,
    mikä on 52,5 % 27,9 milj. tonnin myyntiarviosta.
    Vehnästä oli laivattu 10,2 milj. t. ja 4,4 oli laivaamatta

    Maissia myytiin 1,289 milj. t. ja laivattiin 755 700 t.
    Kauden ensimmäisen kuukauden myynnit kasvoivat 17,1 milj. tonniin,
    mikä on 40,8 % 41,9 milj. tonnin myyntiarviosta.
    Myydystä maissista oli laivattu 2,8 milj. t. ja laivaamatta oli 14,2

    Soijaa myytiin 701 800 t. ja laivattiin 325 600 tonnia.
    Kauden ensimmäisen kuukauden myynnit kasvoivat 16,8 milj. tonniin.
    mikä on 43,6 % myyntiarviosta.
    Soijasta oli laivattu 1,2 milj. t. ja 15,5 milj. t. oli laivaamatta.

    Meksikon viime kauden hallat ja niitä seurannut kuivuus näkyy
    yhä selvemmin usan vientitilastoissa.
    Määrät joita on tähän mennessä ostettu ostettu, antavat aihetta
    epäillä että kato on ollut pahempi kuin mitä on kerrottu.
    Viikolla ostettiin 115 500 t. vehnää, 240 100 t. maissia ja
    102 000 t. soijaa.

    Kiinalla oli edelleen purkamatta maissipotti mikä on ovelasti
    ostettu tuntemattomaan ilmansuuntaan, ja nyt tästä siirrettiin
    57 800 tonnia Kiinan suuntaan, sekä taaskin laivattiin välittömästi.
    Tähän mennessä Kiinaan on laivattu 312 000 tonnia maissia ja 540 000
    odottaa laivausta.
    Tuntemattomille teille on lisäksi Usasta myyty maissia 3,7 milj. t.
    ja lienee oikeutettua olettaa että pääosan on tarkoitus päätyä
    Kiinaan.
    Taytyypä todeta että kiinalaisille ei tarvitse neuvoa kaupantekoa.

    Edelliseen liittyen, usasta myydystä vehnästä kuuluu 2,1 milj t.
    "unknown" luokkaan, ja osa siitäkin päätynee Kiinaan.
    Vehnän myynneissä näkyy viime kauteen verrattuna poikkeama Chicagon
    tyyppisen SRW vehnän myyntimäärissä, eli tätä lajia on myyty
    0,8 milj. t. viime kautta enemmän
    Tämän voi olettaa johtuvan maissin korkeammista hinnoista, joten
    SRW vehnää on ostettu rehukäyttöön.

    Kansasin tyyppistä vehnää on myyty 5,7 milj. t., vastaan 8,3 vuosi
    sitten.
    Kysynnän puutteesta ei ole kyse, vaan myyntejä on selvästi hillitty,
    mistä on todisteena vaikkapa Egyptin ostotarjouksien kohtelu,
    eli muutama ostotarjous ei ole saanut vastausta lainkaan.
    HRW vehnästä valtaosa toimitettiin elevaattoreihin ennakkomyyntejä
    kattamaan, eli omistusoikeus on jo Usan viljajäteillä.
    Myyntejä hillitään nyt hyvin tietäen kireä tilanne, eli tulevien
    mahtivoittojen varmistamiseksi.

    Ainoa mikä viljajättejä närästää, on Kansasin pörssin futuurien
    määrä, eli melkoinen osa vehnästä on periaatteessa sitouduttu
    toimittamaan futuurien katteeksi.
    Täysi omistus pörssin kirjoissa olevasta vehnästä saadaan vain
    ostamalla futuurit pois, mikä taas pompsauttaisi hinnat.

    viljajätit saavat syyttää tilanteesta itseään, koska pörssi
    on tulvitettu futuureilla juuri näiden toimesta.
    Pitkin syksyä on kuitenkin operoitu eri vippaskonsteilla, mikä
    näkyy kovakätisestä junttauksesta milloin minkin syyn varjolla.
    Mätää on usan pörssipeli ja ajoittain hinnat erkanevat kovista
    tosiasioista kestämättömän paljon.

    Koko systeemi on ajautunut sen viimeisen tapporajan etsintään,
    millä joku onneton vielä suostuu viljelemään, ja siten toimii
    aina viljelijää vastaan.
    Viljelijöillä taas on puolustuskeinot vähissä, kun vastapuolen
    hallussa on pääosa tiedottamisesta, eli jussipoloa sumutetaan
    oikein ruhtinaallisesti.
    Internet on tosin vähin erin murtanut tätä monopolia, mutta
    vieläkään ei löydy systemaattista tietojen päivitystä ja
    analyysiä, muutoin kuin maksamalla suuret rahat jollekin
    pörssihuijareita palvelevalle tutkimuspuljulle, - jos
    sittenkään.

    Kuitenkin "truth is out there", eli tottuus löytyy pihalta,
    - no ainakin suunnilleen.

    Tällainenkin lanka palaa, eli Katla on heräämässä purkaukseen.
    Ensimmäinen kuva kertoo värikoodilla maanjäristysten sijoittumisen
    katlan hujakoilla, ja selvä intensiteetti on nähtävissä juuri
    Katlan kohdalla.
    Toisen kuvan alareunassa kannattaa huomio kiinnittää oikeasta
    reunasta löytyvään viimeisten maanjäristysten laatuun.
    Ympyrän suuruus kertoo voimakkuuden ja pystysuoraan nähden
    sijoittuminen sen kuinka syvällä järistys on tapahtunut.
    Viimeisin ja suurin järistys on tapahtunut aivan pinnassa
    noin kilometrin syvyydessä.
    Melkein voi jo ennustaa että kohta jytkähtää.
    Viljatilanne menee tällöin kokonaan uusiksi.
    http://en.vedur.is/about-imo/news/2011/nr/2360

    Usassa vain Minneapolis pompsahti, Euroopassa nousua.

    kauralle tasainen puolen centin miinus
    soija marras 11,63 tammi 11,75
    maissi joulu 6,05 maalis 6,18
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,16----6,97----8,95
    maalis 6,52----7,13----8,35
    touko- 6,77----7,22----8,16
    heinä- 6,89----7,28----9,04
    Pariisi vehnä:
    marras 186,75 tammi 187,25 maalis 184,75 touko 185 elo 172,50
    rapsi:
    marras 429,50 helmi 414,50 touko 404,75 elo 389,25 marras 390
    mallasohra:
    marras 250,75 tammi 254 maalis 257 touko 255,75 elo 242,75
    Lontoo rehuvehnä.
    marras 150,15 tammi 152,40 maalis 154,25 touko 157,15 heinä 158

    Ukrainan vehnän vientimaksu on tällä erää poistumassa, kunhan
    maan presidentti panee nimensä papereihin.
    Tietoa käytettiin futuurihintojen laskemiseksi, ja unohdettiin
    että mitäpä asia esimerkiksi Pariisin myllyvehnän hintoihin koskee,
    koskapa sitä ei ole Ukrainasta myydä.
    Ukrainan rseuraavasta vehnäsadosta povataan edellistä pienempää
    koska kuivuus esti kylvöjä.
    Noin 20 % eli 1,5 milj. hehtaaria on jätetty kylvämättä, ja s
    iitä mitä kylvettiin on 18 % kylvetty optimiajan jälkeen.
    Vehnän lisäksi myös syysrapsi on saanuy huonon alun, ja vaatisi
    marraskuunkin ajan lämpimät säät talvehtimisen takeeksi.
    Talvehtiminen on alueella ongelma, joskin ei viime kaudella
    jolloin talvituhot jäivät vähäisiksi.
    http://www.blackseagrain.net/photo/ukraine2019s-winter-wheat-crop-may-be-below-forecast-center-says

    Venäjän viljojen viennin kohdemaista on ollut vähän tietoja
    liikkeellä, mutta linkin artikkeli kertoo osin yllättäviäkin
    tietoja.
    Esimerkiksi Italia, Espanja ja Hollanti ovat ostajien joukossa,
    - tosin määrät ja viljalajit jäävät kertomatta.
    http://www.blackseagrain.net/photo/russia2019s-southern-ports-see-grain-exports-surge

    venäjän vehnäsato näyttää vakiintuvan 50 - 55 milj. tonnin
    suuruiseksi, ja tämä määrä on puhdistettu ja kuivattua tavaraa.
    USDA arvioi Venäjän omaksi tarpeeksi 40,6 milj. t. , josta
    18 milj. t. olisi rehukäyttöä.
    Vientimääräksi USDA povaa 16 milj. tonnia josta lähes puolet on
    jo myyty.
    USDAn povaus antaa myllyvehnän tarpeeksi 22 milj. t., ja jos
    vienti olisi samaa laatua, niin myllyvehnän osuus sadosta tulisi
    olla 38 milj. t. eli noin 70 %.
    Eipä ole arvelen, eli vientimaksu tulisi säätää piakkoin, taikka
    sitten ostaa Kazakhstanista joka sai kelpo sadon.

    Minneapoliksen kevätvehnä pompsahti jälleen, ja käteishinnoistakin
    löytyy yli 10 taalan ylitys.
    Muut hinnat saatiin alemmiksi niin Usassa kuin Euroopassa.
    Tekosyynä käytettiin Usan kuivuuteen povattua helpotusta,
    Ukrainaa ja muuta humpuukia.

    kaura joulu 3,21 maalis 3,31 touko 3,37 heinä 3,43
    soija marras 11,58 tammi 11,70
    maissi joulu 6,00 maalis 6,12
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,07---6,84----9,19
    maalis 6,44---7,00----8,39
    touko- 6,68---7,09----8,06
    heinä- 6,81---7,16----8,06
    Pariisi vehnä:
    marras 183,50 tammi 181,25 maalis 180,75 touko 182 elo 169,50
    rapsi:
    marras 427,50 helmi 412,50 touko 402,50 elo 387,75 marras 388,50
    mallasohra:
    marras 246 tammi 249,25 maalis 252,25 touko 249,75 elo 236,75
    Lontoo rehuvehnä:
    marras 146,75 tammi 148,95 maalis 149,85 touko 154,45 heinä 155,45

    Thaimaan tulvatilanne on nostanut riisin vientihintoja mitkä
    ovat nykyisellään 580-590 dollaria tonni.
    Aiemmin Thaimaan hallinto joutui hintojen laskun vuoksi tukemaan
    tuottajia ostamalla riisiä varastoon, ja nämä ovatkin nyt tarpeen.
    Joidenkin tietojen mukaan noin 200 000 tonnia riisiä on laskettu
    markkinoille estämään hamstrausta.
    Riisisadoksi povattiin 25 milj. tonnia, mistä on nyt viilattu
    pois 3 milj. t.
    Etelä-Korea taas on saamassa huonointa riisisatoa 31 vuoteen, eli
    4,21 milj. t. olisi tulossa.
    Pohjois-Korean tilanne on tietenkin vielä huonompi.
    http://www.agrimoney.com/news/thai-flooding-buoys-rice-and-sugar-prices--3698.html

    Argentiinassa on saatu hieman sateita vehnä-alueelle, mutta myös
    osin pakkasta ja ankaraa hallaa.
    http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/wcmin8.gif
    Tässä vielä valikko:
    http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/analysis_monitoring/regional_monitoring/south_america.html

    Usassa satoi Oklahoman hujakoilla mutta olisi tarvittu enemmän.
    Peittävyyskän ei ollut mitenkään mainio eli Kansasin puolella
    noin 60 %.

    Usassa viljafutuureissa nousua, - Minneapoliksen joulukuun vehnäfutuuri
    pompsahti jälleen.
    Keskiviikkona julkaistaan USDAn uusimmat raportit, mikä oli mukana
    aiheuttamassa nousua.

    Katla jytkyttelee edelleen kuin vanha maamoottori.
    Järistykset keskittyvät jäätikon peittämän vahnan purkauskraaterin
    alueelle, joten purkausta värkkäillään.
    http://en.vedur.is/earthquakes-and-volcanism/earthquakes/myrdalsjokull/

    kauralle tasainen 3 centin nousu.
    soija marras 11,80 tammi 11,88
    maissi joulu 6,05 maalis 6,17¨
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago Kansas Minneapolis
    joulu- 6,11---6,86----9,34
    maalis 6,47---7,02----8,47
    touko- 6,71---7,11----8,24
    heinä- 6,83---7,18----8,06
    pariisi vehnä:
    marras 184 tammi 181,25 maalis 180,75 touko 181,50 elo 168,75
    rapsi:
    marras 430,75 helmi 415,50 touko 405 elo 390 marras 390,75
    mallasohra:
    marras 248 tammi 254,50 maalis 257,50 touko 257 elo 244
    Lontoo rehuvehnä:
    marras 147,35 tammi 149,35 maalis 151,85 touko 154,60 heinä 156,15

    Venäjällä on alettu veisailla metsäveli-rievun värssykirjasta, kun
    on tuotu esiin vientimaksun säätäminen.
    Asia on vasta puheiden tasolla, mutta äänessä on ollut sentään
    Venäjän varapääministeri.
    Herätyksenä lienee ollut viimeisimmät tilastot joiden mukaan
    heinäkuun alun jälkeen on viety 10,7 milj. tonnia viljoja,
    joista enemmistö vehnää, ja enimmät myllylaatua.
    http://www.agrimoney.com/news/grain-prices-spike-on-russia-plans-for-export-levy--3708.html

    Tuossa Agrimoneyn artikkelissa oleva taulukko "Zubkov rain export
    sums" kertoo hallinnon optimistisen viljataseen, minkä luvut eivät
    oikein ole tästä maailmasta.
    Katovuoden jälkeen ja lähes ilman tuontia olisi muka alkuvarasto
    ollut 20 milj. tonnia, mikä sitten sallisi vastaavasti enemmän
    vientiä.
    Jätämpä uskomatta, ja arvelen että käytännössä nollilta on
    lähdetty uudelle kaudelle.

    Venäjän vientimääriä on paisuteltu markkinapuheissa, ja puhuttu
    Venäjän "agressiivisesta" vientimarkkinoiden valtaamisesta.
    Tämä nyt on viheliäistä pötyä, ja todellisuus on että kyseessä
    on "lapin laki", eli tyhmimmän eväät syödään ensiksi.
    Eihän Venäjä ole myymässä tulipalokiireellä, vaan toisiinsa
    kompastelevat viljakauppiaat, joiden joukossa häärii myös ainakin
    yksi Usan viljajäteistä.
    Venäjän tyhjennysmyynnillä an masennettu alkukauden hintakehitystä,
    ja puijattu usankin farmareilta viljat alihintaan.

    Australiassa on meneillään paha halla ja osin jopa pakkanen,
    mikä on pahin NSW:n keski ja eteläosassa, sekä Victoriassa.
    Sääasemien mittauspaikoilta löytyy -2 lämpöjä, ja koska sääasemat
    eivät sijoitu notkelmiin, niin tähkäpäiden korkeudella löytyy
    tappolukemia.
    Viikonlopulla näyttäisi tilanne uusiutuvan.

    Usassa maissifutuurit nousivat limitissä ylös, vaikka markkinapuheissa
    vannottiin että USDA nostaa huomenna maissin satoarviota.
    Vehnäkin käväisi limitin tutumassa, ja nousua tuli Euroopassakin.

    kaura joulu 3,39 maalis 3,49 touko 3,54 heinä 3,60
    soija marras 12,35 tammi 12,46
    maissi joulu 6,45 maalis 6,57
    vehnäfutuurit:
    -----Chicago kansas Minneapolis
    joulu- 6,60---7,29----9,36
    maalis 6,95---7,46----8,66
    touko- 7,16---7,54----8,46
    heinä- 7,28---7,61----8,33
    Pariisi vehnä:
    marras 191,75 tammi 187,75 maalis 186,50 touko 186,75 elo 173,75
    rapsi:
    marras 437,25 helmi 423,25 touko 411,75 elo 395,75 marras 395,75
    mallasohra:
    marras 255 tammi 261,50 maalis 260 touko 259,50 elo 246,50
    Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
    marras 151 tammi 153 maalis 156 touko 158 heinä 158

    Äänestä

Hyvää tekstiä metsäveli!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

metsäveli kirjoitti:

Viljan hinnat ovat edelleen nousussa, ja ajankohtainen osasyy on
Kanadaan ja Usaan luvassa oleva yöpakkanen, joka tuo merkittävät
satotappiot.
Usan maissisadon päätyminen tarvetta pienemmäksi, johtaa pienempiin
vientimääriin, hintojen nousuun ja vehnän rehukäytön lisääntymiseen,
samalla tietenkin myös vehnän hinnat vahvistuvat.
USDAn viimeisimmät raportit ovat tilanteen kirjaamisessa aivan
alkuvaiheessa, ja lisää miinusta satomääriin on tulossa monelta
suunnalta.
Linkki aiempiin ktsauksiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10047459

Tässä USDAn uusimpien raporttien kommentointia, ja aluksi Usan
viljojen osalta:

Usan maissisatoa arvioidaan nyt elokuun raporttiin verrattuna 11 milj. t.
pienemmäksi, ja se nähdään 317 milj. tonniksi.
Kun verrataan heinäkuun raporttiin jossa maissisato arvioitiin 342 mij.
tonniksi, on miinusta yhteensä 25 milj. tonnia.
Vähäisempi sato on huomioitu vientimäärissä, ja nyt vienniksi ennustetaan
41,9 milj. t. kun arvio oli heinäkuussa 48,2 milj. t.
USDA on viilannut myös planeetan maissinkulutusta pienemmäksi, ja kun se
nähtiin heinäkuussa 877 milj. tonniksi, niin uusi arvio on 861 milj. t.,
eli miinusta 16 milj. t.

Kun ei ole mitä kuluttaa, on Usan omaa kulutusta arvioitu alemmaksi, ja
kun heinäkuussa nähtiin kulutus 294 milj tonniksi, niin nyt pitäisi
tulla toimeen 282 milj. tonnin määrällä, eli miinusta kulutukseen
12 milj. t.
Maissin rehukäytöksi ennustettiin heinäkuussa 128 milj. t. ja nyt
119 milj. t. eli tässä sektorissa miinusta 9 milj. t.

Usassa kuluu maissia rehukäyttöön normaalisti päivässä 350 000 tonnia,
joten jos vain 10 % korvattaisiin vehnällä, niin jo kuukauden kulutus
nielisi 1 milj. t. vehnää.
Kun vehnän rehukäyttö aloitettiin jo edellisen kauden puolella, niin
Usan vehnätase tulee olemaan kokonaan toinen kuin mitä vielä kuvitellaan.
USDA:han ei ole vielä käytännössä mitenkään huomioinut vehnänkulutuksen
nousua, vaan antoi raportissa entiset lukemat eli Usan vehnän rehukäyttö
nähdään 6,5 milj. tonniksi.
Kaikkiaan vehnää nähdään kuluvan Usassa 34 milj. tonnia.

USDA kertoo vieläkin Usan kevätvehnän sadoksi 12,9 milj. t, eli
USDAN mittarissa viisari ei ole värähtänyt huolimatta huonoista
korjuutuloksista.
Nythän lisäksi sadonkorjuu on juuttunut 80 % seutuville, koska
vielä korjaamatta oleva vehnä tuli tähkälle vasta heinäkuun lopulla.
Tämän vehnän vie nyt keskiviikon ja torstain aikana pakkanen.

Muutkin vehnälaadut on kirjattu arvioon entisillä arvoilla, mikä
osin johtuu siitä että usdalla ei ole vielä oikein kuvaa vehnäsadon
määrästä, koska varastotietoja vasta käsitellään.
Usan vehnätilanne on aivan toinen kuin mitä kerrotaan, eikä tilanne
ole vielä hinnoissa kuin vasta alustavasti.
Vaikka USDA näkee Usan vehnäsadoksi entisen määrän, eli 56,5 milj. t.
se pienensi vientiarviota 2,1 milj. t. ja näkee sen 27,9 milj. tonniksi.

Kaikkiaan USDAn luvut ovat Usan osalta vielä synkästi hatelikossa,
ja maissinkin osalta tunnustetaan vasta vajaa puolet satotason
putoamisesta.
Vehnän osalta kevätvehnän satoarvio on noin 5 milj. t. pielessä,
ellei enemmänkin.
Vehnän varastomääriä on kesän aikana syönyt huimasti kasvanut
rehukäyttö, mistä ei raporteista löydy mitään havaintoa.
Lokakuun alussa saadaan varastotiedot syyskuun alun tasolta, ja
todellisuuden tunnustaminen siirtyy nyt tuohon ajankohtaan.

USDAn raportin repostelu menee nyt pahasti harakoille, koska Usaan
ennustetaan tappohalloja, eli soijaa maissia ja kevätvehnää häipyy
merkittäviä määriä.
Sama on edessä myös Kanadan puolellä jossa menetetään myös rypsiä.
Tämän hetken ennuste Usan puolelle Minnesotaan uhkaa jopa 6 asteen
pakkasella.

Rahastot jatkoivat hintojen nousun torjuntaa ja myivät peräti
15 000 maissifutuuria.
Soijaa myytiin 2500 ja vehnääkin 5000 futuuria.
Tällaiset myyntimäärät ovat nyt huonosti koviin tosiasioihin sopivia.
Ääliöralli tarttui euroopankin pörsseihin.

kaura syys 3,44 joulu 3,44 maalis 3,54 touko 3,61
soija syys 13,81 marras 13,91
maissi syys 7,09 joulu 7,23
vehnäfutuurit:
------Chicago Kansas Minneapolis
syys- 6,88-----7,77----9,26
joulu 7,02-----8,02----8,76
maalis 7,37----8,16----8,72
touko- 7,56----8,21----8,72
Pariisi vehnä:
marras 203 tammi 203,50 maalis 204 touko 204,50 elo 192,25
rapsi:
marras 443,25 helmi 432 touko 425,75 elo 408,75 marras 410,25
mallasohraan tasainen 2,25 euron miinus.
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni:
marras 165,25 tammi 166,85 maalis 168,75 touko 170,85 heinä 171,25

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu