1,5vuotias lapsi vaatii äidin käden omaansa nukkuakseen...apuva!

Hyvä uninen äiti! Ymmärrän hätäsi. Kolmen lapsen äitinä (vanhin jo 19 v.)
voin vain sanoa, että pidä lapsellesi unikoulu. Se voi tuntua sinusta rankalta,mutta ihan varmasti et sitä kolmea yötä pidempään joudu kestämään.

Eli rauhallisten iltarutiinien jälkeen (mm. iltapala, ettei yöllä tule nälkä, hammaspesu) laitat poikasi omaan sänkyyn oman unilelun
kanssa ja sanot, että nyt sinä kulta olet jo niin iso, että saat nukkua jo omassa
sängyssä. Luet sadun ja sammutat valon ja sanot hyvät yöt. Poistut huoneesta.
Puuhailet omia hommia, joista kuuluu vähän ääntäkin, että lapsi tietää, että
äiti on lähellä. Poikasi huutaa ihan varmasti ja itkee. Kun on itkenyt vähän
aikaa, (pari minuuttia), käy sanomassa, että mikä on hätänä, korjaat vähän
peittoa ja poistut. Huuto jatkuu taas, odota 3 minuuttia ja mene sitten taas
huoneeseen. Tätä voi jatkua muutaman kerran, mutta älä luovuta. Lapsesi
nukahtaa ihan varmasti. Seuraava yö voi mennä samassa souvissa, mutta
se loppuu ihan varmasti, kunhan olet jämäkkä ja rauhallinen. Älä luovuta.
Tiedän kokemuksesta, että lapsen itku on sydäntäsärkevää, mutta tee se
nyt lapsesi parhaaksi. Hän kyllä huomaa, että mitään hätää ei ole ja uni
vie lopulta voiton. Meillä ei kukaan lapsista huutanut kolmantena yönä.
Kaiken lisäksi nukkuivat läpi koko yön. Voi miten se oli ihanaa ja jaksoin
päivisin paljon paremmin.
Jos viet lapsen kohta hoitoonkin, kun menet töihin, on sielläkin huutokonsertti edessä. Sama neuvo pätee sinne, jätät lapsen rauhallisesti ja päättäväisesti
hoitajalle ja poistut. Itku ja huuto ovat lapsen tapa ilmaista asioita, kun eivät
vielä osaa puhua. Onhan se ihan loogista, kun tarkemmin ajattelet. Se on
meistä äideistä vaan niin sydäntä raastavaa kuunneltavaa.
Loppukevennyksenä kerron kivan tarinan äitistä, jonka lapsi opetteli
kävelemään ja äiti siis piti lapsen käsistä kiinni. Lopulta lapsi käveli jo ihan
hyvin, mutta aina vaan piti pitää äidin sormista kiinni. Kyllästyneenä tytön
tottumukseen äiti sujautti lämpimät nakit lapsen käsiin ja ne menivät
täydestä! Oli muuten hassun näköistä katsoa lasta kun se käveli kädet
ylhäällä nakit kädessä, hah hah
Tsemiä sinulle ja parempia yöunia!

Heippa vaan! Kyllä se hyvin menee. Yleensä meillä äideillä se suurempi tuska on kuin lapsella. Tässäkään tapauksessa et tee mitään kerrasta poikki -temppua, vaan aloitat unikoulun, jossa joka kerran pidennät huoneeseenmenoa.
Joka kerta sinne kuitenkin aina menet ja lapsellasi on turvallista.
Kovinta se sinulla on, kun joudut lapsen itkua kuuntelemaan ja sehän on ihan
kauheaa kuultavaa, kun mieli tekisi rynnätä "hätiin". Asian ydin on se, että et pilaa koko souvia yhtäkkiä lopettamalla unikoulun "ei tästä mitään tule". Joudut sitten joskus taas aloittamaan alusta.
Usko pois, kun olet tämän tehnyt, tuntuu se jälkikäteen vaivan arvoiselta etkä
millään menisi takaisin entiseen.
Lapsikin nukkuu paremmin sitten kun ei öisin unesta havahduttuaan tarvitse ensimmäisenä äidin kättä etsiä.
Asia häneltä unohtuu todella nopeasti ja joku unilelu korvaa kätesi...
Olet hyvä äiti, kun näitä näin pohdit!
Yritä jaksaa!