Kaupungin tienvarsi niittäminen syksyisin.
Suurin osa niittämisestä on turhaa rahankuluttamista, kyllä pakkaset huolehtivat heinistä ja ”risujen” poiston voi tehdä vaikka työllisyys käsityönä.
Lopettakaa ainakin sellaisten polkujen reunojen niittämiset jotka eivät ole yleisiä kulkuteitä.
Polkujen ei tarvitse olla yhtä leveitä kuin katujen.
Polkujen viihtyvyyttä ovat jotkut lisänneet istuttamalla sen varteen kasvillisuutta ja kuusia, nyt osa niistä oli niitetty poikki.
Miksi?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Budjettia nostetaan laittamalla siihen lisäaineita, vaikka lisäaineeton olisi edullisempaa.
Parempi olisi, että tienvarsilla olisi pitkät heinät joihin voi potkia koirankakat piiloon.
Koneellinen liikaelvytys saastuttaa.
Ihminen on keksinyt tietokoneen, kännykän, atomipommin, ohjaa mars kulkijaa Mars planeetalla ja mitä eriskummallisimpiä keksintöjä.
Mutta eipä ole ihminen vielä kehittänyt heinälajiketta, jolla olisi eri
pituuskasvu ominaisuudet.
Ajatelkaapa nyt, olisi heinälaji, joka kasvaisi 1-2 cm korkuiseksi, eikä yhtään korkeammaksi.
Sellainen heinälaji soveltuisi erinomaisesti pihojen nurmikoksi.
Golfkentille olisi oma heinälaji, joka kasvaisi ainoastaa 0,5 cm korkuiseksi.
Golfkentillähän viheriön täytyy olla hyvin lyhyttä puttipaikalla.
Ajatelkaapa millaiset säästöt tulisivat tällaisesta heinälajikkeesta, jonka pituuskasvu olisi rajattu.
Ei tarvitsisi enää koskaan leikata ruohikkoa.
Säästyisi polttoainetta ja ennenkaikkea aikaa.
Mikään ei ole niin turhaa työtä, kuin nurmikon leikkuu.
Kun nurmikko on leikattu, niin työn jälki näkyy hetken aikaa, kunnes taas pitää leikata ruohikkoa, joka on sen näköinen, kuin sitä ei olisi vielä koskaan leikattu aikaisemmin, vaikka sitä on leikattu monta kymmnentä kertaa.
Turha niitä heinikkoja on enää leikata. Keväällä vaan kulottaa ne pitkät ja kuivat heinät, ei tartte lannoittaa, kun tuhka on lannoitetta.
Paljonkin samaa mieltä annetaan nurmikoiden (ainakin kaupungin mailla) kasvaa luonnon kukkasia perhosille ja muille hyönteisille joita sitten linnut voivat nautiskella.
Lintujen syöttäminen auringonkukan siemenillä sulanmaan aikaan rapeuttaa lintukantaa.
Ihminen keksii kaikenlaista turhuutta, jolla ei saavuteta mitään mistä voisi olla iloinen.
Kiireellisyys ja aikatalut niistä hyötyvät vain pykologit ja pörssipelurit.