onko totta...

Sii onko totta että melkein kaikki täällä on homeopatiaa vastaan?

Ajatellaan tilanne, missä sinä itse olet lääkärissä kuuntelemassa verikokeitten ja muitten testien tuloksia. Istut siinä kaikkinesi vaivoinesi. On huono olla, ummetus ei lähde ja niveliin sattuu niin ettei voi edes kävellä ja masentaa mitä lääkäri sanoo...
Lopulta pitkän odottamisen jälkeen lääkäri sano, ettei mitään voi tehdä sinun vaivoillesi. Kauhistut! Ei mitään! Lähdet lääkäristä miettien mitä seuraavaksi. Kerran olet kaikki läääkärit käynyt läpi, päätät ottaa yhteyden koulutettuun homeopaattiin. Eihän siitä mitään apua ole, mutta kun ei voi muutakaan, niin kai sitä voi huvikseen käydäkin. Homeopaatti tutkii ja käskee käydä ostamassa terveyskaupoista tai luontaistuotekaupoista homeopaattiset tuotteet. Hän kirjoittaa raseptin missä on 2-3-4 tuotetta. Kun olet viikon syönyt pillereitä, oireesi on vähentyneet ja muutamaan viikkoon on tosi hyvä olla. Ajattelet : kyllä kannatti!

En sano, että kaikki saa varman avun ja kaikki saa toivomansa avun, mutta olen sitä mieltä ettei sitä kannata ajatuksena roskiin heittää. Enkä sitä tiedä jos vaikka jotkut mieluummin pitäisi vaivansa kuin lähtisi homeopaatille.

Itse olen saanut monenlaiseen vaivaan avun homeopatiasta. Ensimmäisen kerran kun kävin homeopatilla, en uskonut itsekkään moiseen, mutta avun saatuani olen ollut vakiokäyttäjä homeopatiassa. Enkä ole varmasti ainoa!

Siis mieli avoimena, eikä sanota suoraa "eitä" tällekään asialle.
10768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nykytieteen suurin pulma on umpimielisyys. Siis taipumus suoralta kädeltä torjua homeopatian tapaisia vaihtoehtoisia hoitomuotoja yrittämättäkään tutkia mitä näillä on tarjottavana.

Tilanne ei kuitenkaan ole aivan synkkä. Käydään läpi hieman tosiasioita homepatiasta.

Iso-Britanniassa homeopatia on tunnustettu hoitomuoto. Brittien keskuudessa joka kolmas ihminen käy homeopaatin vastaanotolla. Näihin lukeutuu kuningatar ja koko kuningasperhe. Kuningasperheellä on ollut omat homeopaattinsa jo useamman sukupolven ajan. Ranskassa homeopatian valtavan suosion takia laki velvoittaa apteekkeja pitämään homeopaattisia lääkkeitä tietyn määrän varastossa. Saksassa lääkäreiden on pätevöityäkseen otettava opiskeluaikana kursseja luonnonmukaisissa hoitomuodoissa joihin mm. homeopatia kuuluu. Lisäksi Euroopan maista ainakin Hollanti ja Italia suhtautuvat homeopatiaan myönteisesti. Näissä maissa sairausvakuutus kattaa homeopaattisen hoidon.

USA:ssa homeopatia on myös suosittua vaikka AMA vastustaakin sitä siksi että se vie asiakkaita tavallisilta lääkäreiltä. Suosio johtuu siitä että homeopatia oli osoittautunut erittäin tehokkaaksi taistelussa mm. lavantautia vastaan.

Vuonna 1831 Raabissa Unkarissa otettiin talteen kuolleisuuslukuja tavallisissa ja homeopaattisissa sairaaloissa. Homeopaattisissa sairaaloissa oli 4%:n kuolleisuus verrattuna 59%:n kuolleisuuteen tavallisissa sairaaloissa. Euroopassa ja USA:ssa tilastot raportoivat säännönmukaisesti samanlaisia kuolleisuuslukueroja. Hallitukset tosin alun perin salasivat nuo luvut koska ne eivät erityisesti imartele "perinteistä" lääketiedettä.

Lisäksi homeopatian tehokkuudesta on jo tieteellistä näyttöä. Ranskassa tutkijat totesivat 478:lle nuhaiselle ihmiselle tekemässään tutkimuksessa että homeopaattisia valmisteita käyttäneistä 17%:lla olo koheni 48 tunnin kuluessa verrattuna plasebokoeryhmän 10%:iin. Nigaragualaisessa lapsitutkimuksessa homeopaattisia valmisteita käyttäneet paranivat keskimäärin yhden vuorokauden nopeammin kuin vertailuryhmässä.

Melkoisia saavutuksia hoitomuodolta joka muka on pelkkää huuhaata.

Äänestä
  • Veijo Saano
    Markku Javanainen

    Alkuperäisjulkaisu:
    Suomen Lääkärilehti vsk 51, 16/1996, sivut 1833-1835
    HOMEOPATIA ELÄÄ TIETEEN ULKOPUOLELLA - VASTAUS MAARIT WALLENIUKSELLE
    (3. artikkeli homeopatiasta)

    Copyright Suomen Lääkärilehti ja kirjoittajat

    Kirjoitus vapaasti siteerattavissa ja levitettävissä ei-kaupallisiin tarkoituksiin, lähteeksi mainittava kirjoittajen lisäksi Suomen Lääkärilehti vsk 51, 16/1996, sivut 1833-1835

    Artikkelin teksti Suomen Lääkärilehdessä vsk 51, 16/1996, sivut 1833-1835:

    Veijo Saano ja Markku Javanainen vastaavat Maarit Walleniukselle. He muistuttavat, että Benveniste on saanut veden muisti -kokeistaan kemian Ig Nobelin, joka myönnetään keskeisille tieteellisille naurettavuuksille.

    Kiitämme Maarit Walleniusta mielenkiinnosta kirjoituksiimme (1,2), joissa ei ollut tilaa yksityiskohtaisiin pohdintoihin Benvenisten tapauksesta eikä Kleijnenin ja kumppaneiden katsauskirjoituksesta (3).

    Homeopatia-katsaukset

    Toinen meistä on esitellyt Kleijnenin ym. katsausta yksityiskohtaisemmin toisaalla jo 1991(4). Homeopatian edustajat ovat ottaneet katsauksen julkisuudessa esille vasta viime vuosina esittäen sitä todisteeksi homeopatian kliinisestä tehosta (esim. 5).

    Mm. Michael Baum King's Collegen CRC Clinical Trials Centrestä analysoi (6) sekä Klejnenin ym. (3) että Hillin ja Doyonin (7) katsauksia. Molempiin pyrittiin löytämään kaikki homeopatiaa koskevat kliiniset tutkimusraportit. Viimeksi mainittuun kelpasi vain 40 kliinistä tutkimusraporttia, kun kirjoittajat sovelsivat tiukkoja, nykyisin mm. lääkkeiden rekisteröinnissä tarkoituksenmukaisuuden ja turvallisuuden evaluoinnissa käytettyjä vaatimuksia. Puolet ko. tutkimuksista oli tuottanut homeopatialle myönteisen, puolet kielteisen tuloksen.

    Kleijnen ym. löysivät väljemmillä kriteereillä peräti 107 evaluointikelpoista tutkimusraporttia. Baum toteaa, miten mm. kaksi Kleijnenin ym. laadultaan huippuluokkaan arvottamaa raporttia todettiin Hillin ja Doyonin selvityksessä ongelmallisiksi. Toisessa oli selvä virhe potilaiden satunnaistuksessa, toisesta oli ilman hyvää selitystä hylätty kolmasosa potilaista. Kleijnen ym. totesivat lisäksi itsekin, että kaksoissokkoutusta ei ollut varmistettu yhdessäkään tutkimuksessa.

    On vaikea yhtyä arvioon, että näyttö homeopatian hoidon kliinisestä tehosta olisi riittävä hoidon vakiinnuttamiseksi joihinkin indikaatioihin. Kleijnen ym. eivät nimeä sellaisia käyttötarkoituksia eikä niitä voi päätellä kyseistä katsausta tutkimallakaan. Tämä on ymmärrettävää, sillä homeopatiassa ei edes pyritä varsinaiseen diagnoosiin, joten indikaatioiden nimeäminen on mahdotonta.

    Lisäksi Kleijnen ym. itsekin mainitsevat, ettei juuri mitään näyttöä ole homeopaattisen lääkkeen oikeasta valinnasta, kuten ei myöskään laimennosten eli potenssien merkityksestä. Terapeutti käyttää vaistoaan ja ristiriitaisia alan oppaita valitessaan homeopaattisen lääkkeen ja sen potenssin.

    Omassa väitöskirjassaan Kleijnen (8) sanoo homeopatiaa käsittelevien tutkimusten tason olleen pettymys. Parhaista 23:sta tutkimuksesta Kleijnenin mukaan homeopatian kannalta positiivisia oli 15. Kleijnen arvelee väitöskirjansa yhteenvedossa julkaisuharhaa syyksi: "It may be possible that they present a biased picture of the true state-of-affairs, because trials with positive results might have had a greater chance of being published."

    Näin ollen on avainkysymys yhä se, voiko homeopaattisilla valmisteilla olla mitään muuta kuin lumevaikutus, jota voimistaa homeopaatin antama huomio ja kiinnostus potilasta kohtaan.

    Benveniste ja veden muisti

    Lumevaikutuksen arvioinnin kannalta prekliinisten tutkimusten arvo on suuri; näihin tutkimuksiin kuuluu myös Benvenisten tapaus ja sen käynnistänyt raportti (8).

    Wallenius antaa yksipuolisen kuvan Benvenisten tapauksesta Naturessa käydystä keskustelusta. John Maddoxin ym. artikkeleista (Walleniuksen viitteet 4 ja 5) käy ilmi, että jo alusta alkaen Benvenisten tarjoaman artikkelin ennakkoarvioijat (refereet) epäilivät tutkimuksen koejärjestelyjen ja tilastoanalyysin pitävyyttä. Ilmiön poikkeuksellisuuden vuoksi Nature julkaisi artikkelin sillä ehdolla, että Benveniste päästäisi myöhemmin tutkijaryhmän varmistamaan koejärjestelyjen pitävyyden laboratorioonsa Ranskaan. Benvenisten kanssa sovittiin ennalta ryhmän kokoonpanosta. Ryhmää johti Naturen päätoimittaja John Maddox.

    Laboratoriossa kävi ilmi, että Benvenisten kokeet eivät olleet asianmukaisesti sokkoutettuja. Kun Maddoxin ryhmän jäsenet Randi ja Stewart järjestivät uusien kokeiden pitävän sokkoutuksen, veden muisti -ilmiö hävisi. Lisäksi Ranskassa paljastui, että ranskalainen homeopaattisia valmisteita tuottava yhtiö Boiron oli maksanut kahden artikkelissa mainitun tutkijan palkan. Maddoxin molemmat tapausta käsittelevät perusteelliset artikkelit ovat Benvenisten kannalta erittäin kielteisiä. Keskeisin syyte oli heikoista koejärjestelyistä johtuva "havainnoitsijavirhe".

    Keelen yliopistossa, Englannissa elokuussa 1993 pidetyillä "Science for Life" terveysmessuilla John Maddox kertoi miten Benveniste selitti veden muisti -ilmiön katoamista: "vesi on joskus väärää" ja "koe toimii parhaiten assistenttini (Elisabeth Davenas) tekemänä - se nainen on kuin toiselta planeetalta". Kokeiden teossa oli runsaasti heikkouksia. Mm. vain ne tulokset otettiin huomioon, jotka viittasivat "veden muistamiskykyyn", muut hylättiin. Maddox totesi: tällaisia ilmiöitä kohtaan ei tulisi olla kohtelias, vaan nimittää huijausta sen oikealla nimellä, koska tällainen tieteeksi naamioitu huijaus on koko yhteiskunnallemme vaaraksi.

    Maddoxin ryhmän toinen jäsen James Randi arvioi huhtikuussa 1996 meille lähettämissään kirjeissä, että Benveniste oli varmasti tietoinen siitä, että Elisabeth Davenas oli koko ilmiön takana. Randi myös kertoi, etteivät muissakaan laboratorioissa (Ranska, Italia, Israel) suoritetut vastaavat kokeet olleet kunnolla sokkoutettuja ja Benvenistestä riippumattomia: Elisabeth Davenas oli läsnä suorittamassa kokeita myös näissä laboratorioissa.

    Myös Maddoxin ryhmän kolmas jäsen, tieteellisen vilpin paljastamiseen erikoistunut Walter Stewart, johon olemme olleet yhteydessä viimeksi huhtikuussa 1996, on ilmaissut, että hän pitää Benvenisten tapausta "tieteellisenä väärinkäytöksenä, rikkomuksena" (scientific misconduct).

    Benveniste esiintyi kirjoituksissaan työpaikkansa, Ranskan kansanterveyslaitoksen (INSERM), nimissä. INSERM:in johtaja M. P. Lazar ilmaisi kantansa veden muisti -tutkimuksiin jo 1989 kehottamalla Benvenisteä järjestämään johtamansa INSERMin laboratorion kokeet siten, ettei "havainnoitsijavirhe" ole enää mahdollinen (10).

    INSERM:in tieteellinen neuvosto ilmaisi useaan kertaan vuodesta 1989 alkaen epäluottamuksensa Benvenisten työtä kohtaan ja vuonna 1994 Benveniste lopulta menetti laboratoriojohtajan paikan ja hänen ryhmänsä hajosi (10). Varmistimme asian INSERM:in tiedotusjohtaja Marie-Christine Simonilta, joka kertoi kirjeessään 23.4.1996, että Benvenistellä ei ole enää johdettavanaan laboratoriota INSERM:issä mutta hän on yhä yksi INSERM:in 5000 työntekijästä ja työskentelee nyt vain yhden teknikon avustamana.

    Benveniste on tarjonnut uusia kaksoissokkoutetuiksi väittämiään veden muisti -tutkimuksiaan keskenään kilpaileviin tunnettuihin tieteellisiin lehtiin (mm. Nature ja Science) mutta niitä ei ole hyväksytty referee-lausuntojen perusteella. Veden muistista on keskeisissä tieteellisissä julkaisuissa vuoden 1988 jälkeen ilmestynyt vain kaksi Benvenistestä riippumatonta tutkimusta vuosina 1992 ja 1993 (11, 12), joissa kummassakaan ei kyseistä ilmiötä ole havaittu. Benvenisten jälkimmäiseen kohdistama arvostelu, johon Wallenius viittaa, on epäoleellista, eikä Benvenisten kritiikki ole kansainvälisessä tiedelehdistössä asettanut kyseisen tutkimuksen luotettavuutta epäilyksen alaiseksi.

    Wallenius panee toivonsa Wiegantin kirjeessä Naturessa vuonna 1994 mainittuihin prof. Roberfroidin koordinoimiin veden muisti -tutkimuksiin. Tiedustelimme asiasta lukuisilta tahoilta. Tietokannoissa Medline, Uncover, Biological Abstracts ja Life Science Collection, joissa eräissä seuranta jo ulottuu vuoden 1996 puolelle, ei ole mainintoja tutkimuksista, jotka käsittelevät tällaista Benvenisten kokeen replikaatiota tai muuten veden muisti -kokeita.

    Lisäksi kysyimme vihjeitä uusista veden muisti -kokeista noin 30:ltä alaa seuraavalta henkilöltä tai järjestöltä - tässä joukossa oli toistakymmentä ulkomaista homeopaattitutkijaa tai -järjestöä - sekä useilta kansainvälisiltä Internet-keskustelulistoilta. Näillä foorumeilla ei kuitenkaan näytetä tietävän mitään kyseisiin tutkimuksiin viittaavaa.

    Valitettavasti itse Roberfroid, jonka osoitteen onnistuimme löytämään, ei ole vastannut kirjalliseen tiedusteluumme. Sen sijaan Fred Wiegant, joka oli mukana tekemässä kyseistä koesarjaa, kertoi meille huhtikuussa 1996, että kyseiset kokeet on suoritettu, niiden tulokset on koottu yhteen ja analysoitu tilastollisesti vuoden 1995 lopulla, jolloin Roberfroid on myös ilmaissut, ettei hänellä ole ainakaan puoleen vuoteen aikaa kirjoittaa raporttia tuloksista.

    Ehkäpä sensaatiomaisia tuloksia ultralaimennosten vaikuttavuudesta ei tullut, koska niitä ei ole nähty tarpeelliseksi raportoida ripeästi tiedeyhteisölle. Toivottavasti Roberfroidin koordinoimien kokeiden tulokset eivät kuitenkaan jää pöytälaatikkoon ja näin saa aikaan julkaisuharhaa. Olisikin hyvä, mikäli eri tahot aktiivisesti kyselisivät kyseisten kokeiden tuloksien perään. Tämä saattaisi edesauttaa niiden saattamista julkisuuteen.

    Wallenius vetoaa Kuhnin tieteellisten vallankumousten teoriaan. Samoin tekee Benveniste itsekin esipuheessaan Schiffin kirjaan (10). Wallenius aprikoi, onko Benvenisteä verrattava Röntgeniin vai Uri Gelleriin. Gellerin lusikanvääntö- ja kellonkäynnistämistemppuihin osa tiedehenkilöitäkin jonkin aikaa uskoi, kunnes ne paljasti trikeiksi juuri James Randi.

    Benveniste itse rohkenee verrata itseään vielä suurempaan tiedemieheen, nimittäin Galileihin, ja Benveniste pitää veden muistia eräänä 20. vuosisadan suurimmista keksinnöistä (13). Benvenisten työtoveri Michel Schiff (10) vertaa Benvenisteä ja itseään myös Semmelweisiin, jonka tuloksia ei aluksi uskottu. Tämän tyyppinen argumentoiti on tuttua: "Ne nauroivat Galileille / Ne nauroivat Semmelweisille / Galilei ja Semmelweis olivat oikeassa // Nyt ne nauravat Benvenistelle ja minulle / Siispä me olemme oikeassa".

    Oli Benveniste vilpitön tai ei, on meidän jäätävä yhä odottelemaan paradigman muutosta ja Nobel-palkinnon ansaitsevaa homeopatian vallankumousta luonnontieteissä. Sitä ennen on meidän on tyytyttävä siihen, että Benveniste sai veden muisti -kokeistaan vuonna 1991 kemian Ig Nobelin, joka myönnetään keskeisille tieteellisille naurettavuuksille.

    Homeopaattinen lääketeollisuus kustantaa homeopatiaa tukevia tutkimuksia. Esimerkiksi Walleniuksen esiin vetämä sammakonpoikasten liikeaktiivisuustutkimus vuodelta 1994 (Walleniuksen viite 11) oli homeopaattisen järjestön kustantama ja sen kaksi ensimmäistä kirjoittajaa, Endler ja Pongratz, olivat Ludwig Bolzmann-Institut for Homeopathy'n työntekijöitä. Ehkä siksi kyseinen tutkimus ei ole aiheuttanut liiemmälti tieteellistä mielenkiintoa.

    Veden muisti ei siis näytä olevan tieteellisen keskustelun kohteena. Veden muistin tutkimisen kiinnostavuus on laimenemassa myös homeopaattien piirissä, koska uusimmissa homeopatian muodoissa kytkentä materiaan on hylätty jo kokonaan. Ns. elektroakupunktuurilaitteilla valitaan potilaalle homeopaattisia valmisteita siten, että valmistepakkaus laitetaan laitteen viereen. Ilman mitta-antureita, sähköistä kytkentää tai mitään kontaktia laitteen ja valmisteen välillä pitäisi valmisteen sopivuuden näkyä laitteen mittareista. Tällaiseen "telepaattiseen" tiedonsiirtoon ei vettä tarvita vehikkeliaineeksi, eikä sitä tarvita myöskään uusimmissa homeopaattisen terapian muodoissa. Potilaalle ei enää anneta mitään valmisteita, vaan on siirrytty jo selvästi henkiparannuksen alueelle.

    Veijo Saano

    Markku Javanainen

    Kirjallisuutta

    1. Javanainen M, Saano V: Homeopatian taustat ja nykykäytäntö. Suom Lääkäril 51(1-2):53-58, 1996

    2. Saano V, Javanainen M: Tehoaako homeopatia ja onko se lääketiedettä? Suom Lääkäril 51(3):197-202, 1996

    3. Kleijnen J, Knipschild P, ter Riet G: Clinical trials of homoeopathy. BMJ 1991;302:316-323

    4. Saano V: Homeopatia, uusi hoito vaihtoehtojen markkinoille. Terveys 2000 6(8): 12-14,

    1991

    5. Ullman D: Scientific evidence for homeopathic medicine. Kirjassa: The Consumer's Guide to Homeopathy. Toim. D. Ullman. Tarcher/Putnam 1996.

    6. Baum M: Trials of homoeopathy. Letter. BMJ 302:529, 1991

    7. Hill C, Doyon F: Review of randomized trials of homoeopathy. Rev Epidém et Santé Publ 1990;38:139-147

    8. Kleijnen, J: Food Supplements and their efficacy. Thesis. Rijksuniversiteit Limburg te Maastrich. Maastricht, 1991 (väitöskirja), s. 117,121.

    9. Davenas E, Beauvais F, Amara ym. Human basophil degranulation triggered by very dilute antiserum against IgE. Nature 1988;333:816-818

    10 Schiff M: The Memory of Water. Homeopathy and the Battle of Ideas in the New Science. Thorsons/HarperCollins. Glasgow 1995

    11 Övelgönne J H, Bol A W J M, Hop W C J, van WIJK R: Mechanical agitation of very dilute antiserum against IgE has no effect on basophil staining properties. Experientia 1992; 48: 504-508

    12 Hirst S J, Hayes N A, Burridge J, Pearce F L, Foreman J C: Human basophil degranulation is not triggered by very dilute antiserum against human IgE. Nature 1993; 366: 525-527

    13 Maddox J: Waves caused by extreme dilution. Nature 1988; 335:760-763

    Äänestä

Ei täällä kaikki skeptikkoja ole, pitää vaan yrittää ignorata heidän v*ttumaiset vastauksensa ja yrittää pitää avarakatseista keskustelua yllä. Itselläni täysin vastaavia kokemuksia vuosia vaivanneesta ummetuksesta: koululääketiede tarjoaa oireita vähentäviä laksatiiveja jotka itse asiassa pahentavat pitkän päälle itse vaivaa ja sen aiheuttajaa. Itse sain avun homeopaattisista valmisteista sekä suolistoflooran parantamisesta. Kun on päässyt irti kemiallisista lääkkeistä asia alkaa korjaantua myös itsestään sillä suoliston hyvinvointi on lisääntynyt. Magnesium on ollut muuten hyvä ravintolisä, sillä oma ummetukseni on ollut yhteydessä stressiin. Kannattaa ainakin kokeilla, yksi päiväannos illalla otettuna.

Hyvää kesää kaikille, yritetään jaksaa kertoa hyvistä kokemuksistamme sillä kiinnostus homeopatiaa on onneksi lisääntymässä. Koululääkärit luonnollisesti pelkäävät töidensä puolesta, sillä suomalaisille lääkäreille ei valitettavasti ole annettu koulutusta homeopatiaan kuten esim. saksalaisille ja ranskalaisille virkaveljilleen.

Äänestä
  • Että magnesium aiheuttaa ripulia = ummetus helpottuu, stressiä tai ei. Hassua kuinka ihmiset kaipaavat mystiikkaa...

    Äänestä

En sano suoraan enkä tietämättä että homeopatia ei tepsi. Sanon sen pitkien ja kalliiden kokeilujen tuloksena!
Törkeätä kuinka homeopaatti lupaa liki kuun taivaalta. Vetää jutun ihan hatusta. Kait sitä haluaa uskoa ihmiseen joka vaikuttaa luotettavalta.
Ei tullut mieleenikään että huijarin kanssa olen tekemisissä. Aiemmin oikein mainitsin tuttavilleni homeopaattia, niin kovin uskoin häneen.
No, kuukaudet ja rahat siinä samassa kuluivat, turhaan. Apua ei tullut, ei pätkän vertaa.

Äänestä
  • Ikävää, että homeopatia ei ole kohdallasi toiminut - toivottavasti löydät jonkun toisen hyvän keinon hoitaa sairauttasi. Syitä voi olla tietysti monia: lääke on ollut väärä, homeopaatti ei ole osannut hoitaa juuri sinun ongelmaasi, hoidossa on käytetty menetelmänä jotain muuta, kuin klassista homeopatiaa, yhtäaikaisesti on jouduttu käyttämään muuta voimakasta lääkitystä (joka joskus saattaa huonontaa homeopaattisen lääkkeen tehoa... ei silti tarkoita sitä, että kannattaisi ominpäin lopettaa muut lääkitykset homeopaattisen kuurin aikaan), sairaus on hoitoa aloitettaessa ehtinyt jo liian pitkälle tai sitten vain homeopatia ei ole kohdallasi toiminut. Vaikea sanoa, kun en tapaustasi tunne.

    Se mikä on joskus aika hassua, on että mikäli homeopatia ei potilaalla edellämainituista tai joistakin muista syistä toimi, se leimataan hyvin helposti huijaukseksi. Usein homeopaatille tullaan "viime tingassa" eli kun on kokeiltu kaikki lääketieteen antamat mahdollisuudet, käytetty rankkoja elimistöä rasittavia hoitoja ja ongelma on pikkuhiljaa kasvanut todella vaikeaksi voimakkaine oireineen. Tällaisissa tapauksissa homeopaatilla on aikamoinen haaste edessä ja joskus haaste on liian suuri eli sairaus on jo saanut elimistöstä lopullisen voiton. Jos ihmisiltä lähtisi kyselemään lääketieteen antamista hoidoista, tiedän että joukosta löytyy paljon tapauksia, joissa hoito ei ole tehonnut mahdollisesta kalliista hoidoista ja lääkkeistä huolimatta. Silti erittäin harvoin kukaan tekee tästä johtopätelmiä, että koska lääketiede ei minua auttanut, sen täytyy olla tehotonta ja humpuukia. Sen sijaan homeopatiasta joskus saatetaan tämänkaltaisia yleistyksiä tehdä...

    Äänestä

  • Tellurium kirjoitti:

    Ikävää, että homeopatia ei ole kohdallasi toiminut - toivottavasti löydät jonkun toisen hyvän keinon hoitaa sairauttasi. Syitä voi olla tietysti monia: lääke on ollut väärä, homeopaatti ei ole osannut hoitaa juuri sinun ongelmaasi, hoidossa on käytetty menetelmänä jotain muuta, kuin klassista homeopatiaa, yhtäaikaisesti on jouduttu käyttämään muuta voimakasta lääkitystä (joka joskus saattaa huonontaa homeopaattisen lääkkeen tehoa... ei silti tarkoita sitä, että kannattaisi ominpäin lopettaa muut lääkitykset homeopaattisen kuurin aikaan), sairaus on hoitoa aloitettaessa ehtinyt jo liian pitkälle tai sitten vain homeopatia ei ole kohdallasi toiminut. Vaikea sanoa, kun en tapaustasi tunne.

    Se mikä on joskus aika hassua, on että mikäli homeopatia ei potilaalla edellämainituista tai joistakin muista syistä toimi, se leimataan hyvin helposti huijaukseksi. Usein homeopaatille tullaan "viime tingassa" eli kun on kokeiltu kaikki lääketieteen antamat mahdollisuudet, käytetty rankkoja elimistöä rasittavia hoitoja ja ongelma on pikkuhiljaa kasvanut todella vaikeaksi voimakkaine oireineen. Tällaisissa tapauksissa homeopaatilla on aikamoinen haaste edessä ja joskus haaste on liian suuri eli sairaus on jo saanut elimistöstä lopullisen voiton. Jos ihmisiltä lähtisi kyselemään lääketieteen antamista hoidoista, tiedän että joukosta löytyy paljon tapauksia, joissa hoito ei ole tehonnut mahdollisesta kalliista hoidoista ja lääkkeistä huolimatta. Silti erittäin harvoin kukaan tekee tästä johtopätelmiä, että koska lääketiede ei minua auttanut, sen täytyy olla tehotonta ja humpuukia. Sen sijaan homeopatiasta joskus saatetaan tämänkaltaisia yleistyksiä tehdä...

    Minulle vaan ei lääkäri koskaan ole luvannut mahdottomia, silti joskus hoito on ollut toimivaa. Homeopaatti sitävastoin lupaili ties vaikka mitä, ja minä pöljä uskoin ja menetin todella paljon rahaa....en sitä kauheesti harmittelisi jos mulla sitä tarpeeksi olisi. Kelahan ei korvaa minkäänlaisia homeopaattisia hoitoja eikä "lääkkeitä".

    Äänestä

  • tuulitukka kirjoitti:

    Mutta edelleenkin heitän sinulle kysymyksen: voitko tehdä yhden homeopaatin perusteella yleistyksen, että kaikki homeopaatit luopailevat mahdottomia? Jos yksi lääkäri tekee työssään hoitovirheen, niin onneksi ei sen perusteella lähdetä tuomitsemaan muita lääkäreitä huonoiksi ja vastuuttomiksi. Näinhän sen pitäisi olla kyse oli ammattiala mikä tahansa...

    Itse en koskaan ole lupaillut kenellekään varmoja hoitotuloksia, vaikka silloin tällöin muita olenkin hoitanut. Homeopatia ei ole varsinainen leipätyöni enkä sillä ole koskaan rikastunut - jos ei oteta euron parin korvauksia lääkkestä huomioon ;). On ollut vain hienoa, jos on pystynyt jotakuta ihmistä auttamaan. Toki sehän on selvä, etteivät leipätyökseen homeopatiaa harjoittavat voi toimia täysin hyväntekeväisyyspohjalta: onhan heidänkin jollakin elettävä. Tosin useimmilla se "leipä" on kyllä aika kapea ja moni tienaisi huomattavasti enemmän jossain muussa vaikkapa aikaisemmassa työssään. Uskallan väittää, että monille homeopaateille työn ja hoidon tulosten antama ilo ja tyydytys on suurta rahatukkoa tärkeämpää ja ammatinvalintaa ei ole tehty suurten tulojen toivossa... Varmasti poikkeuksiakin löytyy ja ikävä kyllä homeopaattien, kuten muidenkin ammattialojen, joukkoon on pesiytynyt varmasti myös huijareita ja rahastajia.

    Ymmärrän kirjoittajan pettymyksen, kun homeopatia ei ole pystynytkään häntä halutulla tavalla auttamaan - varsinkin, jos jostain syystä homeopaatti on luvannut varmaa paranemista. Erittäin mielenkiintoista olisi tietää, mihin vaivaan haettiin apua ja miksi hoitoja pitkään jatkettiin, jos minkäänlaisia tuloksia ei ollut näkyvissä?? Miten usein homeopaatin vastaanotolla käytiin ja kuinka paljon hoidot yhteensä maksoivat?

    Se on aivan selvää, että homeopatia ei kaikkea ja kaikkia pysty parantamaan. Onko se sitten huijausta tai hoitomuoto, joka olisi siksi syytä lopettaa? Omasta mielestäni missään nimessä ei. Ensiksi voisi pohtia, onko maailmassa edes olemassa hoitomuotoja, jotka aina antavat takuuvarman paranemisen (ja tarkoitan paranemisella tilaa, jossa ihminen on päässyt vaivoistaan eikä vain lähdetä lääkityksellä lievittämään / poistamaan oireita)? Homeopatia pyrkii aina siihen, että potilas parantuisi täysin sairauksistaan eikä ylläpitävää lääkitystä enää tarvittaisi. Juuri siksi homeopatia hoitomuotona on hyvin haasteellinen ja vaativa ja aina ei hoidossa ikävä kyllä päästä haluttuun tavoitteeseen. Toisaalta itse ainakin koen niin, että on hieno asia, jos homeopatia kuitenkin pystyy auttamaan isoakin osaa ihmisiä toisinaan sellaisissakin asioissa, joihin lääketiede ei ole pystynyt ja toisaalta myös tarjoaa mahdollisuuden hoidattaa vaivansa pois lempeämmällä lääkityksellä (verrattuna vaikkapa jatkuviin kortisoni- ja antibioottikuureihin).

    liittyen täältä sivusta sanon. Minulle on yksi homeopaatti luvannut tähdet taivaalta :P Kyseinen homeopaatti oli muutenkin jotenkin välinpitämätön ja aika tyly, hoidolla ei tullut suurempia tuloksia , sillä jätin sen kesken tämän tylyyden takia ja jatkuvien lupausten takia. Mutta muuten en ole tavannut yhtään "huonoa" homeopaattia eikä luottoni silti homeopatiaan mennyt =) Olen hoidattanut itseäni sekä lemmikkejäni.

    Äänestä

Suosittelen itsekin mielen pitämistä avoimena. Tämä ei silti tarkoita että tarvitsisi luottaa Mutuun homeopatian suhteen sillä aiheesta on tehty paljon menestyksekästä tutkimusta.

Kannattaa lainata kirjastosta Dana Ullmanin kirja "Consumers homeopathy". Siinä on selvitetty lähemmin homeopatiasta tehtyjä tutkimuksia ja skeptikkojen argumentointia aiheesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ihmettelijä kirjoitti:

Sii onko totta että melkein kaikki täällä on homeopatiaa vastaan?

Ajatellaan tilanne, missä sinä itse olet lääkärissä kuuntelemassa verikokeitten ja muitten testien tuloksia. Istut siinä kaikkinesi vaivoinesi. On huono olla, ummetus ei lähde ja niveliin sattuu niin ettei voi edes kävellä ja masentaa mitä lääkäri sanoo...
Lopulta pitkän odottamisen jälkeen lääkäri sano, ettei mitään voi tehdä sinun vaivoillesi. Kauhistut! Ei mitään! Lähdet lääkäristä miettien mitä seuraavaksi. Kerran olet kaikki läääkärit käynyt läpi, päätät ottaa yhteyden koulutettuun homeopaattiin. Eihän siitä mitään apua ole, mutta kun ei voi muutakaan, niin kai sitä voi huvikseen käydäkin. Homeopaatti tutkii ja käskee käydä ostamassa terveyskaupoista tai luontaistuotekaupoista homeopaattiset tuotteet. Hän kirjoittaa raseptin missä on 2-3-4 tuotetta. Kun olet viikon syönyt pillereitä, oireesi on vähentyneet ja muutamaan viikkoon on tosi hyvä olla. Ajattelet : kyllä kannatti!

En sano, että kaikki saa varman avun ja kaikki saa toivomansa avun, mutta olen sitä mieltä ettei sitä kannata ajatuksena roskiin heittää. Enkä sitä tiedä jos vaikka jotkut mieluummin pitäisi vaivansa kuin lähtisi homeopaatille.

Itse olen saanut monenlaiseen vaivaan avun homeopatiasta. Ensimmäisen kerran kun kävin homeopatilla, en uskonut itsekkään moiseen, mutta avun saatuani olen ollut vakiokäyttäjä homeopatiassa. Enkä ole varmasti ainoa!

Siis mieli avoimena, eikä sanota suoraa "eitä" tällekään asialle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu